#16

Työelämän laatua parantamassa

2012-01-31T19:05:00.003+02:00

Onko tämä nyt sitä tragikomediaa vai onko kyseessä vain joku paradoksi? AKT:n puheenjohtaja Timo Räty on pitänyt muutaman vuoden liiton viestintäpäällikölle Hilkka Ahteelle mykkäkoulua. Itseäni on suuresti hämmästyttänyt miten tämä melko naisellinen keino, jonka koulun penkillä itsekin olen jokunen kerta istunut, Timolta oikein luonnistuu. Entä mikä on Timon motivaatio? Ehkä hän onb tasa-arvon asialla. Mykkäkoulu ei ole siis vain naisten oikeus. Ikävä asia on jo poliisitutkinnassa, mutta onneksi toverituomioistuin antoi Timolle vapauttavan päätöksen. Nyt voi sitten rauhassa keskittyä AKT:lle perinteisiin vienninedistämiskeinoihin. Eikä toki sovi unohtaa ammattijärjestöjen taistelua eläkeiän nostoa vastaan. Tosin hieman outoon valoonhan tuo taistelu joutuu, kun vaihtoehtona eläkeiän nostoa vastaan tarjotaan tyäelämän laadullista parantamista, jotta ihmiset voisivat työpaikoillaan paremmin. Mitenkäs se menikään: Tee niin kuin opetan, älä niin kuin teen....

Kaiken viisauden alku on homon pelko!

2012-01-23T21:03:00.002+02:00

Provosoiduin. Myönnetään. Kirjoitin maallisella vaelluksella tuonpuoleiseen vähintäänkin vakavissaan suhtautuvan ystäväni Facebook -päivitykseen seuraavan kommentin.

"Meinasin kommentoida, mutta sitten tajusinkin, että juuri tällaisten kirjoitusten ja ahdasmielisyyden takia erosin kirkosta, joten miksi vaivautua?"

Ystäväni, josta tunnustan käyttäväni nimitystä hihhuli, oli onneksi sovittelevalla päällä.

"Ehkä voisit kuitenkin kommentoida :-)" oli hänen kädenojennuksensa meille pakanoille. Ja hyvä sellainen. Ei ole mitään syytä poistaa toisiamme (edes) Facebook -ystävien joukosta. Se lienee jonkinlaista suvaitsevaisuutta. Enkä todellakaan voi ottaa siitä kiitosta itselleni...

Varsinainen provosoitumiseni aihe oli ystäväni päivityksessä linkkinä ollut Olli Pusan kirjoitus Missä ovat presidenttiehdokas Haaviston näytöt? Tuntui siltä kuin jokin Pekassa häiritsi Ollia. Jokin muu kuin tuo cv, joka sai Ollin kirjoituksessa lähes raamatulliset mittasuhteet. Ettei vain nyt olisi niin, että se asia joka häiritsee ei ole puolustusvoimien ylipäällikölle sopimaton siviilipalvelus (Voisiko joku näyttää Tarja Halosen sotilaspassin, kiitos!) tai Pekan suorittamatta jäänyt akateeminen loppututkinto. Tähän syyksi Pusa tarjosi seuraavaa:

"Pekka Haavistolla ei ole mitään kelvollista syytä opintojen kesken jättämiseen. Titteli on ylioppilas. Selityksissä joudutaan ilkeämmälle puolelle. Ei ole riittänyt lahjoja, ei ole ollut tarmoa opiskelujen valmiiksi saattamiseen. Tai selityksenä voi olla raadollisesti asenne. Pekka Haavisto on katsonut itsensä sellaiseksi ”yläluokan” edustajaksi, että hänen ei tarvitse puurtaa rahvaan tavalla. "

On ehkä epäkohteliasta ja jossain määrin asiatontakin irroitella noita lainauksia toisen tekstistä enkä aio niitä retustella sen enempää. Teksti löytyy yllä olevasta linkistä joten jokainen voi lukea sen itse ja tehdä omat johtopäätöksensä. Ajattelin huvin vuoksi kokeilla muusani Ollin innoittamana samaa tyyliä ja arvailuun perustuvaa johtopäätösten tekemistä. Päädyin tällaiseen yhteenvetoon:

"Olli Pusalla ei ole mitään kelvollista syytä homopelkoonsa. Selityksissä joudutaan ilkeämmän puolelle. Ehkä Olli on yksi niistä joka kolmannesta miehestä, joka on nähnyt homoeroottisia unia. Ehkä Olli on kokeillut telakoitumista nuorena miehenä, mutta on katsonut itsensä sen verran normaaliksi, että ei yksi kerta homoa tee."

Hirvee nälkä!

2012-01-09T21:21:00.003+02:00

Uuden vuoden lupauksena annoin ne perinteiset. Jatkan golfausta, en sekaannu miehiin ja laihdun. Nyt reilun viikon jälkeen ylläri pylläri: kaikki kolme ovat pitäneet! Kovimmalle ottaa lupauksista haastavimman kanssa. Noin 7-8 kiloa pitäisi pudottaa ilman karkkia ja kolmea lämmintä ateriaa päivässä.

En turvaudu mihinkään ihmedietteihin. Eivät sovi miehelle, jonka suosikkilukemistoon eivät kuulu käyttöohjeet. Ei karppaamista, mutta vähän skarppaamista. Ainakin sen suhteen mitä suuhunsa laittaa. Amican ruokalan tytöt joutuvat päivittäin pettymään kun jälkiruokavaahdot eivät enää tipu tähän jätemyllyyn. Jälkiruokatiskin yläpuolella oleva kannustava viesti "Hedelmä on vaihtoehto jälkiruoalle" on saanut lihaa luidensa ympärille. Paras kannustin kaikista oli viime torstaina koettu vittuilu. Kun seitsemän nelikymppistä miestä kolttasaamelaisen varpajaisissa kertoo vyötäröni kasvaneen, niin kyllähän siinä hihat palaa. Ja kyllä sekin tiedetään, että olen kuulemma "Lihavin laiha jonka olen tavannut". Myönnettävähän se on: Vyölaukku ei näytä hyvältä. Oli päällä sitten tumma puku tai havaiji -paita.

Muuten on sujunut hyvin, mutta ihan helvetinmoinen nälkä on koko ajan. Ennen pidin kaloritasapainostani huolta joka ilta vetämällä 2-3 riisifruttia, pari leipää, karkkipussin tai vaikkapa litran jäätelöä. Jonkinlainen kulminaatiopiste saavutettiin viime lauantaina kun naapurin poika tuli sixpackin kanssa kylään puhumaan syntyjä syviä. Light beeriä totta kai! Toimi kyytipoikana kurkuille, porkkanoille ja paprikalle, joita dipattiin kevytkermaviili -dippiin. Mitään muuta ei sitten tossa porukassa dipattukaan. Ei, vaikka moni saattaisi luulla, että nyt se lipee tossa toisessa uuden vuoden lupauksessa kun on chipsit jääny ja naapurin nalle on kylässä puhumassa ihmissuhteista(ni). Näin pahasti ei kaloritasapaino ole kuitenkaan heilahtanut. Niin suuresta illuusiosta ei ole kyse.

Ekan viikon saldo oli 93,2 kilosta 91,6 kiloon! Älkää kysykö paljonko siitä oli nestettä tms. Suunta on oikea. Tästä on hyvä jatkaa. Porkkana- ja keittolinjalla.

Vuosi 2011 - blogihiljaisuuden vuosi

2011-12-27T18:31:00.000+02:00

On aika tehdä yhteenveto menneestä vuodesta, joka oli tällä palstalla hiljaisuuden aikaa. Usein hiljaisuuteen liitetään itsensä tutkiskelu, etsiskely ja joillekin jopa koskettelu. Tämän blogin kohdalla on kuitenkin kyse vain hiljaisuudesta. Kaikkea muutahan olen vuosien varrella tällä palstalla menestyksekkäästi ja huomionkipeyttäni harjoittanut.

Sen keväisen Vianor -episodin jälkeen onkin ehtinyt sattua yhtä ja toista. Tässä lyhyt yhteenveto.

Huhtikuussa kävin vuoden tauon jälkeen Loimaan Norpan blogissa. On tainnut Norpalla mennä herne kuonoon kun oli poistanut ansiokkaan blogini linkkiluettelostaan. Kostin pitämällä turpani kiinni. Teko, jota hän todennäköisesti suuresti arvosti. Matti Vanhasen siirryttyä perheyritysten liiton johtoon ja syömään kuormasta sain Jytkyn muodossa uuden vapaan yhteiskunnan vihollisen numero yksi. Tiedän, tiedän. Timo Soinista, Jussi Halla-ahosta ja James Perssaaresta olisi riittänyt kirjoitettavaa, mutta päätin pysyä vaiti. Luotan kuitenkin siihen, että tämä Persu-niminen impivaaralainen ajatushautomo tuottaa vielä paljon aiheita tähänkin blogiin pohdittavaksi.

Toukokuussa loppui se kuusitoistavuotinen renkutus Ville Peltosesta. Ilmaveivi sai kaksi merkitystä, joista toinen osoitti taitoa ja toinen heikkoa viinapäätä. Olihan se sykähdyttävää, mutta toisin kuin 16 vuotta aiemmin huomasin en hypännyt ensimmäisenä (enkä tällä kertaa viimeistenkään joukossa) Mantan altaaseen juhlimaan marginaalilajin maailmanmestaruutta. Ikää vaan on tullut lisää. Erityisesti minua ilahdutti maamiesten keskuudessa kytenyt perinteinen hurriviha ja "Kuka pelkää mustaa miestä" -asenne. En tuntenut ylpeyttä suomalaisuudestani juostessani Tukholman katuja toisella maratoonillani maamiehieni huudellessa 6-1 kannustushuutoja 6-1 paidat päällä. Suomalaisittain ajattelin "Voi luoja, mitäköhän noi meistä ajattelee?!".

Kesäkuussa huomasin täyttäväni neljäkymmentä vuotta. En vieläkään pukeutunut sarkapukua muistuttavaan nailoniseen Mr Batistiniin vaan yritin esittää ikäistäni nuorempaa. Menestyksestä en ole niin varma. Juhlin tätä merkkipäivää noin 90 ystäväni kanssa Töölön Soutupaviljongilla. Bileiden loppusaldo: heräsin aamulla uuvahtaneen jorman vierestä omasta sängystäni. Oveni ulkopuolella oli verilammikko muistuttamassa siitä, että toisella kertaa illan aikana ambulanssimiehet todella veivät etruski -ystäväni julkisen terveydenhuollon hoiviin. Sai kaveri verorahoille vastinetta. Ehkä Loimaan Norppa ei ollut havainnut hiljaista kostoani blogisivuillaan. Hänkin saapui paikalle. Tällä kertaa hän antoi myös minulle tilaa. Samaa ei voi sanoa Tahkon bussin paluumatkasta, jossa hän tyypillisesti imee itseensä kaiken ajan, tilan ja energian värikkäillä varsinaissuomalaisilla juomaleikeillään.

Heinäkuu oli lomakuu. Golf vei niin aikani, maineeni, mielenterveyteni kuin itsekunnioitukseni rippeetkin. Parisuhdekin oli koetuksella. Sitä paikkailtiin Lofooteilla. Upea paikka. Jos haluaa kokea valaita, komeita maisemia ja kuolemanpelkoa samassa paketissa niin sinne! (Ja vähän golfiakin). En jaksanut edelleenkään innostua kansallislajeistamme pesäpallosta tai eukon kannosta. Tuurin kyläkaupassakaan en käynyt. Koska olin lomalla ehdin piipahtamaan Loimaan Norpan blogissa. Linkki blogisivuilleni loisti edelleen poissaolollaan...

Elokuu oli kaupallisen blogittamisen neitsyyden menetys kuukausi. Vanha sairaus iski taas. En ollut parantunut huomionkipeydestäni. Kipu oli raastavaa. Lääkkeeksi viestintäjohtajamme määräsi kaupallista blogikirjoitusta 3-4 kertaa vuodessa. Sitä ne konttorintytöt ja IT-hemmot lukevat ennen päivän ensimmäistä asiakastapaamista tai järjestelmäpäivitystä. Kirjoitin positiivisuudesta. Olisin voinut kirjoittaa velkakriisistä, osakkeiden arvostuksesta, rahastojen menestyksestä, mutta uskoin tuntevani valitsemani aiheen vieläkin paremmin. Moni on eri mieltä. Stubbia lainatakseni: VMP EVVK. Ja siitä se ajatus positiivisuudesta sitten lähti.

Syyskuussa kävin ehkä yhdellä Euroopan hienoimmista golfkentistä. Joku ruotsalainen urpo oli rakentanut Bro Hofin linnan maille 40 MEUR:lla aivan k-ä-s-i-t-t-ö-m-ä-n makeen golfkentän, joka tekee 250 000 EUR tappiota joka kuukausi. No, miljönäärin rahat on miljönäärin rahoja. Vain golfari voi ymmärtää mistä on kyse kun neljäskin putti menee metrikaupalla pitkäksi kivikovilla griineillä.

Lokakuussa odottelin eteläsuomalaisen talven alkua. Stadilainen ei koskaan väsy odottamaan paskan tippumista taivaalta pimeimmän syksyn keskellä. Jouduin pettymään ja odottamaan aina joulukuuhun asti. Pettymys oli käsin kosketeltava. Jorma-Dinner taisi olla lokakuussa. Hieno kokemus, josta ei paljon puhuta sisäpiirin ulkopuolella. Yksi(toista) drinkki liikaa ja iltaa, josta kukaan ei muista mitään, muistellaan vielä neljänkymmenen vuoden kuluttua vaipat jalassa palvelukodissa.

Marraskuussa koin mitä tanskalainen vieraanvaraisuus on. Saavuin kollegani viisikymppisen rouvashenkilön kanssa kööpenhaminalaiseen ravintolaan tunnin etuajassa suoraan lentokentältä. Paikka oli keskellä metsää harvalukuisten katulamppujen valaisemassa ympäristössä. Ilman lämpötila oli plus viisi ja ilman kosteus ihan riittävä. Ravintola hovimestari, noin kolmekymppinen maailmaa nähnyt naishenkilö ilmoitti, että ravintola aukeaa tunnin kuluttua ja meidän pitää odottaa siihen asti ulkona. WTF! Siinä sitten näytin tempperamenttini parhaimmat puolet toisella kotimaisella, mutta ei auttanut. Ulos lennettiin ennen kuin oltiin yhtäkään lasia kumottu. Paikallinen esimieheni soitti ravintolaan selvittääkseen asiaa. Hovi hätääntyi, mutta liian myöhään. Olimme kadonneet samoilemaan hevoasenpaskaa väistellen tanskalaiseen pyökkimetsään. Siinä vaiheessa ilmoitin tilaisuuden järjestäneelle isännällemme "You know Henrik. There are certain principles and we Finns are very well known for obeying the rules. So if the restaurant opens at 6 pm we won't step into it, not even a second before." Eli osataan sitä muuallakin kuin Vianorilla...Marraskuussa juoksin myös New Yorkin maratoonin. Via Dolorosa. Selvisin siitä tosin hengissä. Toisin kuin se yksi kaveri, joka vietiin viltillä peitettynä jalat edellä maalialueelta.

Joulukuussa Jussi Halla-aho poistui sosiaalisesta mediasta. Se on hänen täysi oikeutensa. Jos näkee itsensä raamikkaana, tarkkanäköisen kiharatukkaisena arjalaisena ja julkisessa sanassa esitetään vain photoshopattuja väärennöksiä, jossa tukka karkaa ohimoilta, poskia punottaa ja punainen nortti maistuu, niin kyllä sitä itse kukin loukkaantuisi! Ja kun vielä kaikki mitä sanotte voidaan käyttää teitä vastaan, niin onneksi on Homma -forum kaikille niille, joille sosiaalinen kanssakäyminen muualla kuin verkossa (ja nyt jo saatana sielläkin!) on vaikeaa. Samassa kuussa vuosi päättyi osaltani Tallinnassa. Kontakti veljeskansaan syntyi jo heti perjantai-iltana, kun Mihkeli niminen veijari halusi tutustua. Kello oli noin kolma aamuyöstä. Kohteliaasti kaveri kysyi lupaa tulla kuusihenkiseen seurueeseemme. Ensimmäinen asia, jonka hän halusi ehdottomasti itsestään kertoa oli "Ma ole ollu Venäjä vankila. Heti tuli analseks. Se o kauhhe asia!" Really! Interesting....halusi vielä antaa puhelinnumeronsa, jos tulee jotain ongelmia Tallinnassa. Olisiko pitänyt soittaa kun parisuhteen aallokossa vähän myrskysi muista syistä tuon illan jälkeen...

Nyt on tammikuu. Loimaan Norpan sivuilla linkki blogiini on edelleen tulosluettelon ulkopuolella. Alan olla jo toivoton asian suhteen, mutta ehkä hän lukee tämän kirjoituksen rivit, eikä aina sieltä rivien välistä, ja ymmärtää ryhtyä tarvitaviin toimenpiteisiin....

Hyvää uutta vuotta 2012!

To be continued in 2012...

2011-12-25T21:09:00.003+02:00

Ei niin suuren yleisön pyynnöstä, mutta kuitenkin...jatketaan tammikuussa 2012! Ja tämä on lupaus! Siihen asti Paavi Benedictusta lainaten

"Hyvvee yytta vuotta!"

Vain automiehille

2011-03-08T18:14:00.002+02:00

Tänä aamuna sain osakseni jäätävän paskaa palvelua. Tai sitten olen imbessiili. Hetken tuntui siltä, että älykkyysosamäärässäni on tosiaan jotain vikaa. Ehkä ei kuitenkaan. Palvelua ostaessa asiakas maksaa asiantuntemusta ja palvelusta, ei nöyryytyksestä ja vittuilusta.

Astuin siis aamulla Suomenojan Euromasterin tiloihin. Viime viikolla olin varmistanut kyseisestä paikasta, että voisin vaihtaa rikkinäisen kesärenkaani uuteen juuri heillä. Suomenojan Euromasterin varastosta löytyi sopiva rengaspari. Renkaita piti vaihtaa kaksi, koska aivan vastaavaa rengasta ei enää ollut saatavilla, joten yhden renkaan vaihtaminen ei riittänyt. Asia piti hoitaa tällä viikolla, koska leasingsopimus päättyy ensi viikolla.

Kerroin siis vastaavalle työnjohtajalle töiden vastaanottotiskillä asiani ja sain vastaukseksi "No sen jälkeen tänne on tullut satoja puheluita!" Kuinka ystävällistä! Ja mieltä ylentävää! Suomalainen palvelualan ammattilainen työsuorituksessaan! Kaikesta huolimatta herra työnjohtaja tarkisti asian ja tarvittavat renkaat löytyivät. Ajoin siis autoni sisään halliin.

Työnjohtaja haki minut hallista ja huusi jollekin, epäilin itseäni vaikka hän oli huutaessaan selin, kysymyksen. Kyllä, se oli suunnattu minulle. Niinpä lähdin selvittämään asiaa takaisin toimistoon.

- Paljonko kilometrejä tossa sun autossa on, jatkui iloinen ja reipas linja.
- 27 500 ,vastasin.
- Ja sä haluut siihen uudet renkaat!
(Ja taas sain kerrata miksi tarvitsen uudet renkaat.)
- Joudut kuule ite maksamaan ne!
- Asia on sovittu työnantajan kanssa. En voi ostaa vain yhtä rengasta, joten he maksavat renkaat leasingsopimuksen mukaan.
- Miksi sä sen auton palautat?
- No koska se sopimus päättyy ensi viikolla.
Hemmetti! Mitä hittoa se asia sille edes kuului!

Sitten selvitettiin vielä mikä vika siinä renkaassa oli. Kerroin, että Biliassa totesivat ettei rengasta voi paikata.
- No niin varmaan ne Biliassa sanookin, Euromasterin keltasinisten värien puolesta vaikka henkensä tarvittaessa antava työnjohtaja uhosi.

Näissä samoissa merkeissä homma jatkui palvelukokemuksen loppuun asti. En tiedä mikä meni pieleen. Ehkä minun olisi pitänyt tulla paikalle taksikuskin mustassa Mercedes-Benz ajotakissa ja polyesterihousuissa, niin olisin saanut kunnon palvelua. Ehkä tumma puku vain provosoi polyuteraanin parissa uransa luonutta herra työnjohtajaa. Ehkä aamu oli ollut huono ja kello 8.10 työnjohtajan mielessä oli vain yksi asia. "Jos tosta ovesta koikkelehtii nyt joku saatanan pukupelle, niin kyllä mä sille perkele näytän!"

Nostalgiaa

2011-02-06T19:01:00.004+02:00

Viime perjantai-illan vietin ystäväni nelikymppisissä. Vanhojentanssiparini ja ehkä yksi niistä tärkeimmistä ystävyyssuhteista, joka lapsuudesta on säilynyt. Hänen nelikymppisensä olivat ensimmäiset omassa vuosikerrassani. Seuraavat ovatkin sitten omani. Ensi kesänä. Mutta sinne nyt on ihan sikana aikaa, joten turha siitä on nyt sen enempää meteliä pitää...

Neljäkymmentä on enemmän kuin kolmekymmentä. Niin se vain on. Kolmikymppisenä tuntui siltä, että kaikki on vielä edessä. Ei nelikymppisenä nyt ihan siltä tunnu, että kaikki olisi jo takana, mutta osa ovista on pikku hiljaa sulkeutumassa. Fysiikan laitkin sitä jo edellyttävät. Mutta entisen pääministerin sanoin: So What! Ilmassa ei ollut tippaakaan katkeruutta ajan kulumisesta. Ei todellakaan. On vaikea kuvata kuinka mahtavaa on tavata vanhoja luokka- ja pussikaljakavereita, joista osaa en ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen. Läpi käytiin teinikännit, vanhat ihastukset (tosin niihin ei palattu - ei enää tässä vaiheessa elämänkaarta), yhteenotot vanhempien kanssa ("Auttakaa! Tää mies raiskaa mut!" on eräskin vanhojentanssipari huutanut pankinjohtaja-isänsä hakiessa hänet 17-vuotiaana kaverin kotibileistä), vanhan opettajakunnan kuulumiset ja se, ketkä kaikki ovat kuolleet. Ei jumankauta kukaan! Sellainen onnellinen tilasto-oikku todella havaittiin. Tai ainakaan yhtään vainajaa ei löydetty tai tunnistettu. Joitakin uurteita oli kasvoille tullut, itse kullekin, mutta täytyy kaikella kunnioituksella todeta, että daamit, joita nämä kaikki vanhat kaverini sattuivat olemaan (Siis tässä tilaisuudessa. Ei muuten. Kyllä minäkin vietin ihan normaalin heterolapsuuden leikkimällä autoilla, en nukeilla. Sen verran täsmennettäköön. Toim.Huom.), olivat erittäin nuorekkaita ja hyvin säilyneitä.

Kaiken kaikkiaan nostalginen ilta. Lisää näitä. Tämän takia kannattaa vanheta. Ja ikä on kuitenkin vain numeroita. Vielä(kään) ei ole kiire kasvaa aikuiseksi.

Joulutarina

2010-12-24T11:32:00.003+02:00

Joulukortit kuuluvat jouluun. Ainakin suurimmalla osalla meistä. Joulukortilla muistetaan niitä tärkeimpiä lähimmäisä ja kortteja myös odotetaan niiltä tärkeilmmiltä. Viikko sitten perjantaina tulin kotiin ja törmäsin valtavaan korttikasaan eteisessäni. Olin otettu. Onko minulla näin paljon ystäviä? Minulla, kerrostaloasukilla, joka ei tunne naapureitaan ja tervehtii heitä ainoastaan silloin kun on unohtanut kännykän ja avaimet kotiin ja joutuu soittamaan naapurin ovikelloa lähimmäisenavun toivossa. Mutta olin kuitenkin otettu. Minut valtasi joulufillis! Vaikka itse olenkin huono lähettämään kortteja, niin täytyy myöntää, että olihan niitä kiva saada. "Jaahas. Katsotaas kukakohan minua on muistanut?" ajattelin ja nappasin korttikasan kouraani. Ensimmäinen ei vaikuttanut tutulta...ei toinenkaan ja...niinpä. Naapurin posti se oli siinö tullut väärään osoitteeseen. Siinä meni joulufiilis ja usko Itellan kykyyn toteuttaa asiakaslupauksensa.

Kiikutin kortit ystävällisesti alakerran rouvalle. En laittanut kasaan mukaan saamaani sähkölaskua. Mieli teki, mutta päätin jättää käytännön pilan johonkin toiseen hetkeen. Ihan joulun kunniaksi. Mutta on sitä muutama kortti minullekin tullut. Yksi lohjalaispariskunnalta, toinen asiakkaalta, kolmas Volvo Autolta, neljäs Ålands Turist och Konferenscenteriltä viime kesän lomamatkan kunniaksi, viides vuokraemännältä ja kuudes ex-vaimon siskolta...kaikki muuten takan päällä eli respect teille kortin lähettäneille!

Mutta joulukorteista viis! Tai ehkä juuri siksi, että yhtään korttia en itsekään tänä vuonna lähettänyt. En edes Volvo Autolle, haluan toivottaa kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2011!

Venaa vähän!

2010-11-14T18:01:00.003+02:00

Mikä siinä on, että naisen on niin vaikea toimia aikataulujen puitteissa? Viimeisen 15 vuoden aikana olen viettänyt/tuhlannut melko paljon aikaa autossa jonkun toisen työpaikan, oman tai toisen kodin tai jos jonkin sortin kauneushoitolan/vaatekaupan edessä. "Joo, mä tuun viiden minuutin kuluttua." tulisi oman kokemukseni mukaan tulkita "Vartti menee ainakin, mutta jos et odota, niin et välitä."

Jos sitten yrittää opettaa tai ohjata yhteistä (toisen) ajankäyttöä, niin helposti leimautuu itsekkääksi paskaksi, joka ajattelee vain itseään. Mutta, mutta...vaikka kuinka yritän pinnistellä, niin en yksinkertaisesti muista milloin joku nainen olisi joutunut odottamaan allekirjoittanutta! Oikeasti! Mietin tätä tänäkin viikonloppuna, sattuneesta syystä, mutta en löytänyt muistini sopukoista vastaavanlaista tilannetta. Tiedän, että ulkoisen olemuksen takia meikäläistä ei kannata odottaa, koska varmasti parempaakin löytyy. Ja mitä juttuihin tulee, niin jos genrestä tykkää niin ei se Kummeli -DVD:t paljoa kustanna. Mutta silti: jos jotain sovitaan, niin voitaisiinko siitä pitää kiinni. Tai että kerrottaisiin vaikka totuudenmukaisesti kauanko vielä menee. Ihan vaan sen takia, että on tosi turhauttavaa huutaa vittua, saatanaa ja perkelettä autossa rattia hakaten...

Nyt riitti!

2010-10-31T18:23:00.006+02:00

Heräsin viime lauantaina karaokebaarin jälkeiseen aamuun. Olo oli tuhnuinen ja sumuinen, mutta sieluun ei sattunut. Takana oli hauska ja spontaani ilta lappalaisen aborginaalin kanssa. Sielun harmoniaa ei kestänyt montaa tovia. Katsoin itseäni peilistä. Hyi saatana! Naamaltani näytin (vieläkin) nuorekkaalta ulkoministeriltämme. Huolta aiheutti enemmänkin fyysisen olemukseni keskikohdassa jo pitkään käynnissä ollut muodonmuutos. Ei, sukukalleuteni vahvistivat edelleen sen fyysisen tosiasian, että ihminen ei enää kasva murrosiän jälkeen. Mutta lantion yläpuolinen osa oli pahasti päässyt turpoamaan. Ja muuten hoikan kaverin olemuksessa se kieltämättä pistää silmään. Vyölaukku ei vaan ole hyvännäköinen. Ei ostettuna eikä itse rakennettuna.

Meikäläinen on pullahiiri, herkkuperse ja sokerisyöppö. Täysin holtiton makean suhteen. Jos pöydässä on tarjolla pullaa, torttua, kakkua tai keksiä, niin kyllä minä hoidan. Älkää te muut vaivatuko. Turha huolehtia. Kyllä se pöytä saadaan tästä tyhjäksi. Ihan omin voimin. Palaveri palaverin perään sama juttu. Eikä tilannetta ole helpottanut Amica, joka työntää työmaaruokalan jälkiruokatiskiin harva se päivä pannukakkua, pappilan hätävaraa, kermavaahto ja hilloa. Hedelmä ei ole vaihtoehto vaikka jälkiruokatiskin yläpuolella niin lukeekin. Ei ollut ainakaan ennen tuota kylmää lauantaiherätystä.

Mutta nyt on tilanteeseen tullut muutos. Se ei vaatinut kuin kaksi kirjainta. E ja I eli EI. Mikä hemmetti siinä oli aikaisemmin niin vaikeaa. Reilun viikon olen nyt kieltäytynyt jälkiruuasta, kahvipullasta ja jäätelöstä. Eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Samaa on yritetty aikaisemminkin. On ostettu Keventäjien jäsenyyttä ja muuta tilpehööriä tiedonvaltatieltä, mutta ennen kaikkea useaan otteeseen on sovittu itsensä kanssa "että tämä on sitten viimeinen pulla ja huomenna aloitan uuden elämän. Kesäksi kuntoon!" Vaikka suullinen sopimus onkin sitova, niin kannattaa kuitenkin aina katsoa millaisen huijarin kanssa niitä sopimuksia tekee...

Reilu viikko takana. Joka päivä olen käynyt vaa'alla. Tulokset eivät näy vielä. Ei vaikka liikuntaankin panostetaan neljä kertaa viikossa. Vatsa on kyllä hieman sekaisin muuttuneesta ruokavaliosta, mutta mitään suurta kiusausta paluusta vanhaan ruokavalioon ei ainakaan toistaiseksi ole ollut. Onhan tässä oltu ilman karkkiakin jo kohta melkein vuosi! Yksi tärkeä insentiivi ja motivaation lähde on, kuten monilla muillakin ikäisilläni miehillä, tarve tulla vielä kerran elämässä hyvään kuntoon. Tosin kuten monista neli-viisikymppisistä näkee, niin joko tavoitteen saavuttamisen jälkeen on alettu odottaa hidasta kuolemaa tai sitten ollaan jatkettu vanhaa rataa. Omalla kohdallani neljänkympin lähestyminen sai aikaan tämän hetkellisen mielenhäiriön. Onneksi sinne on nyt niin sairaan paljon aikaa, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä...

Lapasesta läks!

2010-10-23T20:36:00.004+02:00

Perjantai-ilta. Seitsämäksi Bali Haihin Iso-Roballe. Allekirjoittanut ja saamelainen. Vapaa ilta. Molemmilla. Työpäivä saamelaisella lauantaina. Viime viikon perjantain jorma-dinner vielä mielessä ja kipuna ruumiissa. Ehkä lasi viiniä ja ennen Kovaa lakia kymmeneksi kotiin. NO...

Ensiksi paikalle kutsuttiin kiintiöruotsalainen. Juteltiin lempiaiheistamme. Eli väiteltiin homoista. Ei oltu saamelaisen kanssa adoptoimassa ketään, mutta kiintiöruotsalainen halusi asiaa vielä tutkittavan. Jostain kaivoi mamut ja värivammasetkin esiin. Välteltiin kuitenkin mamu-aihetta. Yksi keikka Ruisrockissa meni ohi kesällä toisillemme asiasta vaahdoten. NO...

Bali-Haista siirryttiin vielä yhdelle Safkaan Uudenmaankadulle. Rantaruottalainen lähti melko pian kohti Etelä-Helsinkiä. Otettiin saamelaisen kanssa vielä toiset kiellon päälle. Lähdettiin kotia kohti. Minä Kamppia, saamelainen kohti pohjoista. Etu-Töölöön. Käveltiin Annankatua ja ajateltiin, että jos vielä nyt käytäs yhdellä karaokebaari Anna Koossa. Vapaa ilta ja kaikki. Pieni jono, mutta päätettiin kuitenkin jonottaa. Siis karaokebaariin lähes selvinpäin. Only God knows why! Kysykää Päivi Räsäseltä! Ei hyvä. NO...

Pari pulloa paikan laadukkainta kuohuviiniä (Ballet'a pöytään, toinen vaihtoehto oli Elysee), kiivasta keskustelua homoista ja raamatusta tuiki tuntemattomien 15 vuotta nuorempien oikeustieteen kandien kanssa, vaaleanpunaisia shotteja Myyrmäen verotoimiston tarjoamana, silmätipattomia fisuja parin sentimentaalisen suomalaisisän tarjoamana, ihmisiä kykypuolueen Lapin piiristä ja...ja...

Ei ehtinyt saamenpoika ennen puoltayötä kotiin. Eikä muuten juossut allekirjoittanut suunniteltua lenkkiä lauantaina. Ei tod.!

Taas viattomia kiusataan

2010-09-27T19:29:00.004+02:00

Tuomas Kyrön mielensä pahoittajaa lainatakseni: Kyllä minä siitä mieleni pahoitin. Kun umpirehelliset keskustan tytöt on leimattu puliveivareiksi. Paulan mies tukenut kotimaista kaivosteollisuutta. Paulan tuella tai ilman. Hyvällä asialla kuitenkin. Perän Pekkakin sen sanoi, että ei siitä uraniuutisesta kukaan voinut rikastua. Niinhän se on, että jos rikoksesta ei hyödy, niin ei semmosta rikokseksi voi luokitella. Turhaa vouhotusta. Kyllä nyt väärää puuta haukutaan. Kyllä ne oikeat rikolliset on ihan muualla. Pakolaiskeskuksissa ja Stokkan kulmalla pahvikipon kanssa elantoaan ansaitsemansa. Ja samaan aikaan vanhusten asiat on rempallaan eikä suomalainen mies saa naista kun joku ulkomaaneläjä ne korupuheillaan vakuuttaa erinomaisuudestaan. Hyvä että Paula on sentään miehen ittelleen löytänyt. Ja oikein talousneron. Semmosen kurun vai mikä se on. Ja kotimaisen kuin K-kaupan Costa Rica.

Ja sitten on tämä Kiviniemen Mari. Naisimmeinen. Pääministeri. Vasta toinen nainen siinä virassa. Pyyteetön yhdistysihminen henkeen ja vereen. Kansanvallan asialla tukemassa maalaisliiton perinteikästä sivistystyötä. Ja järki-ihmisiä. Antaa tukensa vain semmoselle jonka parhaiten tuntee. Ei sitä niin isoja summia kellekään vieraille anneta. Ei kellekään hyvänpäivän tutulle tai julkkikselle. Vaikka hyvä mieshän se Alatalon Mikkokin on. Sinilasinen, vaan ei -silmäinen. Maalaispoika. Hyviä kepulaisia perinteitä Mari jatkaa. Niitä samoja joita Matti ja Anneli ennen häntä. Ovat niin rehellisiä kuin vain voivat. Siinä hommassa on joutsenmerkki vihreällä pohjalla neliapilan keskellä. Maassa eletään maan tavalla. Niin myös meillä Suomessa.

Käräjäoikeus, hovioikeus, korkeinoikeus, valtakunnanoikeus....

2010-09-17T15:03:00.003+02:00

Hauska keskiuusimaalainen leikki. Sarjaa voi jatkaa siihen sopivalla sanalla. Arvaa mikä on seuraava oikeusaste! Voittajalle omenamehua ja keskustan jäsenkirja suoraan kotiin postitettuna.

Keräilyeriä odotellessa

2010-09-06T17:47:00.004+02:00

Kuulin äsken lyhyen selostuksen kreikkalaisroomalaisen painin MM-kisoista Moskovasta. Tarina oli tuttu. Suurin toivein, mutta vaatimattoman nöyränä kisoihin lähtenyt piirikunnallinen kevyen keskisarjan kaalikorva oli hävinnyt toisen ottelunsa ja odotti nyt mahdollista pääsyä keräilyeriin. Sen sijaan että olisi hoitanut homman kotiin omassa ottelussaan, niin siinä nyt jännittää maton reunalla, että Georgian poika voittaisi kaikki lohkonsa ja piirimestarimme pääsisi keräilyeriin painimaan mitaleista. Jotenkin tässä kiteytyi koko suomalaisen urheilun ja urheilukulttuurin menestyksennälkävuodet.

Suomalaisen urheilukulttuurin nimittää erottaa muista vastaavista, lähinnä menestyneiden maiden kulttuurista juuri se, että joudutaan aina turvautumaan kaverin apuun kun omat eväät on jo syöty. Kun ruotsalainen tai kuka tahansa muu paitsi suomalainen urheilija miettii mitä tarvitsee tehdä voittaakseen, niin suomalainen urheilija miettii kenen täytyy epäonnistua, jotta pääsisin jatkoon. Ja tämä ajattelu alkaa jo ennen ottelun alkua. Se on alkanut jo kotisohvalla kun on seurattu isän ja vaarin kanssa Pentti Salmen selostamaa Itsvestija -turnausta näköradiosta. Urheilijan lisäksi muiden menestymättömyyttä toivoo myös suomalainen penkkiurheilija hodari kädessä, sinapit rinnassa ja 20 vuotta intensiivistä keskioluen kulutusta mahassa. Ja kun suomalaiselle urheilijalla tai joukkueella ei ole enää edes sitä pienen pientä pikkuriikkistä mahdollisuutta menestykseen, niin tämä keskivartalon rakentaja toivoo kuitenkin edelleen, että "Kunhan Ruotsi ei voita! Sitä minä en kestä..."

Ei pidä ihmetellä miksi tällä voitontahdolla ja -nälällä ei ole vähään aikaan voitettu mitään. Ei edes kännyköiden tehtailuissa. Vain pesäpallossa menestys on taattu. Siinä suomalainen voittaa aina! Näissä tunnelmissa huomista Hollanta-Suomi ottelua odotellessa ja samassa lohkossa pelaavan San Marinon menestystä toivoessa....

Lisää heteroja televisioon!

2010-08-30T17:15:00.004+02:00

Näin eilen Marco Bjurströmin kyynelehtivän teeveessä. "Ne on homoja ne miehet jotka itkee!" kuului sanonta lapsuudessani. Ei ihan harhaan mennyt se sanonta. Siinä homo itki toisen homon tanssiesityksen jälkeen parhaaseen katseluaikaan. Tunsin homofobian iskevän kuin miljoonavolttia!

Erehdyin siis katsomaan puolisen tuntia uutta kotimaista tosi-tv -tulokasta Dance'a. En ole tanssiohjelmien ystävä. Eikä minusta sellaista tullut eilisenkään jälkeen. En digannut nuoruudessani Lauantaitansseista enkä viime vuosien kestomenestyjästä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. Heikki Hietamiehen aikaan homot eivät kuitenkaan teeveessä jyllänneet vaan lauantai-iltaisin tv-ruudun täyttivät kauhtuneeseen villapuseroon, viininpunaiseen slipoveriin ja polyesterikravattiin pukeutuneet timosoinit annelit ja sirpat käsivarsillaan. Katse oli tuima, selkä suorana eikä tippa tullut Annelin linssiin kuin korkeintaan ohjelman loppuvaiheessa rexonan petettyä heteromiehen kainalokuopassa. Ne oli vanhoja hyviä aikoja ne.

Nykypäivänä tanssiohjelmat, niin kuin muutkin tosi-tv ohjelmat BB:stä Idolsiin ovat täynnä toisenlaisia miehiä. Piukoissa stretcheissä korkealta kimittäviä suurieleisiä tyttöpoikia, joiden luottotiedot ovat kadonneet aamuyön pikkutunteina Los Hombresin baaritiskillä pikavippifirman tulosriville. Jos macho-kulttuurin sanotaan joskus ampuvan yli, niin kyllä se vastakohtakin menee silloin tällöin ihan pikku pikkuriikkisen yli. Tällaista tavallista, itseään jopa arvoliberaalin pitävää kansalaista korkealta puhuvat miehet ahdistavat. Ei se, että minulla olisi mitään homoja vastaan, mutta rajansa kaikella. Ennen kuin joku kanssacityvihreä provosoituu, niin sanottakoon tähän väliin, että kannatan homoille samoja oikeuksia kuin heteroillekin, myös adoptiota, mutta homofobia kun iskee, niin kyllä sitä liberaali heteromieskin ahdistuu.

En kaipaa takaisin Lappeenrannan "Humppa-Heikkiä". Kaipaan sukupuolineutraaliutta paskoihinkin tv-ohjelmiin. Muuta en pyydä. Onko se liikaa vaadittu?

Suomalaisen palloilijan mentaliteetti

2010-08-22T17:05:00.006+02:00

Omistan sellaisen. Suurin osa suomalaisista jalkapalloilijoista on ilmeisesti saanut sen äidinmaidossaan tai sitten siihen on valmennettu Helsinki Cupissa ja junnjutreeneissä. Kyseessä on psykologinen tila, johon kuuluu jatkuva spekulointi siitä mitä saattaisi tapahtua "jos" sekä totaalinen uskonpuute. Se tuli todistettua tänäkin viikonloppuna omalta kohdaltani. Kyseessä oli golfkisa seuran mestaruudesta. 2+1 kierrosta. Toinen kierros meni lauantaina erittäin hyvin. Sen ansiosta pääsin cutista jatkoon eli 30:n parhaan joukkoon. Hyvä fiilis ja kaikki valmiina parantamaan sijoitusta sunnuntain finaalikierroksella. Mutta...

Ensimmäiset viisi reikää menivät ihan nappiin. Järki oli mukana, lyönti kulki ja elämä hymyili. Birdie neljännelle reiälle. Viidennellä par 5:lla huono putti ja bogey, mutta ei mikään katastrofi. Edelleen oltiin vain kolme yli parin. Sitten kuudes reikä. Lähestyminen bunkkeriin. Siitä paha kylkiosuma ja pallo outtiin. Rankkari ja lopputuloksena triplabogey. Mieli meni mustaksi ja sitten aloitettiin virheiden tekeminen pääkopassa.

Virhe numero 1. Huonosti menneen reiän jälkeen epäonnistuminen tulisi unohtaa ja keskittyä seuraavaan väylään tai lyöntiin. Negatiivisista fiiliksistä ei ainakaan mitään positiivista seuraa. Helpommin sanottu kuin tehty. Kävellessäni 7. väylän lyöntipaikalle mielessä olivat mm. seuraavat ajatukset: "Miksi en pelannut varman päälle ja lyönyt lyhyemmällä raudalla bunkkerin eteen...Miksi tähtäsin bunkkerista suoraan lipulle enkä helpompaan paikkaan griinin suuntaisesti...."

Virhe numero 2. Jos lyönti ei kulje puukolmosella, niin älä lyö puu-kolmosella. Piti sitten kuitenkin lyödä. Heti epäonnistuneen väylän kuusi jälkeisellä väylällä. Meni syvään heinään. Sieltä paksuun raffiin. Sieltä pari chippiä jne...Taas tripla. Ja tietysti seuraavalle väylälle kävellessä mielessä oli taas mitä tuli tehtyä....

Virhe numero 3. Älä laske tulosta päässäsi tai mieti millaiset tulokset pitää tehdä seuraavilla väylillä, jotta pääsisit johonkin tiettyyn lopputulokseen. ÄLÄ!!! No, tulihan sitä mietittyä sitäkin. Koko loppukierroksen ajan. Ja vähän aikaisemminkin. Pääsinkö kesken kierroksen itse itselleni määrittämään tavoitteeseeni? Mitä luulette? En tod.! Aika kauaksi jäätiin. Jopa pelin edetessä itselleni koko ajan helpommaksi tehdyistä tavoitetuloksista.

Muita tyypillisiä mentaalitason virheitä golfissa ovat mm. seuraavat ajatukset:

"En ole vielä hukannut yhtään palloa tällä kierroksella."
"Toi on varma par."
"Ei tää putti mennyt äskenkään sisään."
"Jotenkin tuntuu siltä, että tää lyönti ei lähde tästä asennosta, mutta yritetään nyt kuitenkin..."

Ja tällaisten ajatusten parissa vietän kesäisin 90% vapaa-ajastani...

I'm not dead yet!

2010-08-09T21:26:00.004+02:00

Kiitos asiallisesta ja suorasta palautteesta, jota olen saanut laiskoteltuani blogini päivittämisessä. Kun inspiraatio katoaa, niin turha yrittää väkisin vääntää. Katsokaa vaikka Tiger Woodsia. Heti kun mies joutui luopumaan inspiraation lähteistään, niin peli takkuilee pahemman kerran. Mihin tiikeri raidoistaan pääsisi? Palaa vaan Tikru radalle, unohda monogamia kun ei sinusta siihen kuitenkaan ole ja keep up the good work!

Sitten viime päivityksen jälkeen on ehtinyt sattua ja tapahtua. Olisi ollut paljon päivitettävää ja päiviteltävää. Rakas ystäväni Matti Vanhanen on eronnut. Myös pääministerin virasta. Tehnyt sen omalla laadukkaalla tyylillään. Mies osaa hyödyntää nykyteknologiaa. Se kun on keksitty helpottamaan ihmisen elämää. Siksi sähköposti ja teksitviestitkin ovat innovaatioita jotka on keksitty helpottamaan hankalissa tilanteissa elon tiellä.

Mutta se Matista. Allekirjoittanut on tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana aloittanut uudessa työssä. Siinä ohessa ehtinyt tehdä muutakin. Viettänyt varsin vauhdikkaan loman. Herännyt kerran ambulanssista (Ei sitten koskaan insuliinia tajuttomalle diabeetikolle. Sokeria, kiitos. Toim.Huom.). Pelannut golfia. Meinannut astua kyyn päälle. Käynyt rockfestareilla, rock-konserteissa ja On the rocksin terassilla. Pelannut lisää golfia siitä kyystä huolimatta. Viettänyt erikoisen tiistai-illan tuntemattomassa porukassa ravintola Lost and Foundissa. Palannut turhautuneena golfkentälle. Viettänyt vieläkin oudomman kebabhetken korttelin kebab-ravintolassa saaden uusia, tuoreemmalla vuosikymmenellä syntyneitä facebook-ystäviä. Nähnyt Hunksit livenä Hämeenlinnan yössä (paska on paskaa vaikka sille antaisikin taiteilijanimen). Pohtinut kirkosta eroamista, koska haluaa julistaa arvoliberaalisuuttaan ja haistattaa paskat kaikille maailman konservatiiveille, jotka yrittävät ohjata ihmisten elämää omista pikkumaisista lähtökohdistaan käsin. Mutta ennen kaikkea nauttinut ja ihmetellyt Helsingin kesää imien helteistä ja viime aikoina hieman savuista kesäilmaa keuhkoihinsa. Mahtavaa!

En lupaa olevani jatkossakaan yhtään sen aktiivisempi blogini päivityksessä, mutta lupaan yrittää. Matti Vanhanen on hiljalleen poistunut julkisuuden valokeilasta, mutta onhan meillä vielä nämä Keskiset, Tukiaiset, Räsäset ja Soinit. Puhumattakaan oman elämän liukastumisista. Eiköhän siitä saada taas jutun juurta aikaiseksi.

Arvostelun yläpuolella

2010-04-22T22:24:00.002+02:00

Siinä se meni taas eilen ohi. Jäntevä ja kinterä naapurini Matti-Lisko Hytönen. Mies, joka tienaa leipänsä arvostelemalla muita Iltalehden sivuilla. Petteri Ahomaan ja muutaman muun tapauksessa ihan syystäkin. Terävän kielen ansiosta Matti-Lisko on ilmeisesti muiden yläpuolella. Ainakin omasta mielestään. Ei mikään turhan tiedon lähde. Truth, but nothing but the truth.

En ole Helsingin Kotlettiklubin jäsen mutta ehkä minun pitäisi olla. Ehkä silloin Matti-Lisko yleistä käyttäytymiskoodistoa noudattaen tervehtisi naapureitaan eikä kävelisi vain nännit pystyssä tyhjä katse silmissään ohi. Vain Kotlettiklubin jäsenet, sellaiset kuten Halme ja Abdullah Rantalainen, nauttivat Matti-Liskon arvostusta. Ehkä seura tekee kaltaisekseen. En tiedä. Ihme äijä kuitenkin!

Not in my backyard!

2010-04-17T07:34:00.007+02:00

En ole lukenut raamattua. Osia kyllä, pääosin pakotettuna. Jotain on kuitenkin jäänyt mieleen ja muistini toimii paremmin kuin yhä pahemman dementian kourissa painiskelevalla pääministerillämme.

Kymmenen käskyä on tiivis kokoelma yleisesti hyväksyttyjä moraalisääntöjä. Listalta ei muistaakseni löydy kehotusta väistää hapanta. Eikä muistaakseni koko kirjasta. Päinvastoin. Jo ala-asteen uskonnon tunneilta muistan tarinan, jossa Jeesus muutti veden viiniksi, kun iloliemi oli päässyt loppumaan häistä. Ei ollut kieltolakia muinaisessa Juudeassa ei.

Toisin on nyky-Suomessa. Kävin viime viikolla ravintola Torissa syömässä. Ravintola sijaitsee Metodistikirkon kanssa samassa rakennuksessa. Käsittääkseni metodistikirkon laupiaat samarialaiset omistavat herran huoneen ja vuokraavat nurkkia siitä muillekin kuin Jumalan karitsoille. Hyvää maksua vastaan tietenkin. Onhan kirkko erittäin keskeisellä paikalla Helsingin Punavuoressa.

Yleensä melko kansoitetusta ravintola Torista on vaikea saada pöytää arki-iltanakaan. Nyt tilaa kuitenkin oli. Syykin selvisi. Viinilista näytti perin tyhjältä. Itse asiassa sitä ei ollut lainkaan. Listalta löytyi lähinnä Jaffista ja kevyt maitoa. Tarjoilija kertoi naapuripöydän asiakkaille, että ravintolassa ei tarjoilla alkoholia lainkaan. Hämmennys viimeisten vuosien aikana eurooppalaiseen ravintolakulttuuriin tottuneiden asiakkaiden keskuudessa oli käsin kosketeltava. En tiedä, mutta epäilen, että kyseinen päätös ei ole yrittäjän neroleimaus "Porukat hei! Sain viime yönä loistavan idean jolla erotutaan kilpailijoista. Haalitaan tänne lisää jengiä luopumalla alkoholitarjoilusta kokonaan. Jengiä virtaa kuin juutalaisia egyptistä pääsiäisenä ja liikevaihto nousee korkeammalle kuin Baabelin torni." Oma veikkaukseni on se, että herran nöyrimmät palvelijat metodistikirkossaan ovat tulkinneet isoa kirjaa ihan omista lähtökohdistaan käsin ja kieltäneet ravintolalta alkoholitarjoilun. Jotenkin ymmärtäisin sen, että vuokralaisella ei olisi A-oikeuksia, mutta totaalikielto? Parempi kai sitten, että juodaan se pullo ihan itekseen piilossa ja tukahdutetaan muutkin maalliset halut. Katolinen kirkkohan on näyttänyt hyvää esimerkkiä mallin toimivuudesta vuosien varrella.

Kauankohan kyseinen ravintola on pystyssä? Tai kuinka hyvin alkoholiton terassi toimii kesällä? Uskallan epäillä mallin toimivuutta. Oma arvaukseni on, että syksyllä paikalla on jo uusi yrittäjä. Herraa pelkäävä. Tottakai!

Tuhkapilven varjossa

2010-04-15T21:30:00.003+02:00

Viihdyin 12 vuotta yhtä mittaa saman työnantajan palveluksessa. Oikeasti viihdyin. Kotimainen finanssilinnake oli erinomainen työnantaja niin teknokuplan puhkeamisen, finanssikriisin kuin hyvien aikojenkin aikana. Mikään ei työntänyt pois. Ei yhtään mikään. Eivät ainakaan ihmiset joiden kanssa olin saanut tehdä töitä. Joidenkin kanssa yli 10 vuotta. Ikävä tulee. Myönnetään.

Mutta: joskus muutos voi tehdä hyvää. Koko pääsiäisen valvoin ja mietin. Ottaako melko haastava tehtävä vastaan. Luopuako tutusta ja turvallisesta. Vetää liina silmille ja laskea muna-asennossa tuntemattomaan. Ahdistus rinnassa oli välillä todella kova. Mutta ahdistus ei kummunnut siitä, että tarjottu tehtävä ei olisi kiinnostava. Sisäinen muutosvastarinta vain oli äärimmäisen kova. Hyvältä työnantajalta on vaikea lähteä, mutta koska maailmassa mikään muu kuin muutos ei ole pysyvää, niin päätin suunnata kohti tuntematonta.

Nyt on edessä reilun kuukauden loma. "Gardening leave" kuten anglosaksisessa maailmassa sanotaan. Tarkoitus oli lähteä aamulla Portugaliin harrastamaan vakavissaan golfia. Islantilainen tulivuori puuttui kuitenkin peliin. Alkuviikosta tehdyllä valinnalla lähteäkö torstaina vai perjantaina oli kauaskantoiset seuraukset. Nyt käkitään ja ihmetellään. Onneksi loma on pitkä ja pienet muutokset ovat mahdollisia. Pieni taloudellisen tappion uhkapilvi roikkuu kuitenkin pään päällä kuin tuhkapilvi Euroopan yllä. Mutta ehkä tätä on mukavampi pohtia maassa kuin 10km:n korkeudessa tuhkapilvessä.

Hokikärpäsen puraisu

2010-03-21T14:36:00.009+02:00

Edellinen kerta kun puin päälleni täyden lätkävarustuksen oli noin 23 vuotta sitten. Matinkylän vanhassa jäähallissa, "ladossa", pelattiin koulujenvälistä lätkäturnausta. Nykyään jääkiekkopainotteisella Haukilahden yläasteella/lukiolla ei tuolloin ollut kovin montaa aktiivista jääkiekkoilijaa riveissään. Senpä takia mukaan kelpuutettiin myös kaikki luistelutaitoiset ja jo aktiiviuransa lopettaneet. Kuten allekirjoittanut. Murrosikään liittyy valitettavasti sellainen kiusallinen piirre, että pituuskasvu on melko nopeata ja se mikä sopi edellisenä talvena päälle ei kovin suurella todennäköisyydellä enää sovi seuraavana talvena.

Olin muistaakseni lopettanut jääkiekon edellisenä keväänä. Olin taidoiltani suht hyvä, mutta en mikään superlahjakkuus. Ei vain palo riittänyt treenaamiseen. Kamat olivat vielä tallella ja kun oman koulun joukkue kutsui sinut riveihinsä, niin silloin ei sanottu ei. En muista tarkkaan miten peleissä kävi, mutta muistan sitäkin paremmin sen kuinka katsomosta huuudeltiin jatkuvasti rivouksia ja henkilökohtaisia loukkauksia meikäläiselle. No, olisin kai itsekin syyllistynyt pubertiittini kukoistuksessa huutelemaan kaverille, jonka varusteet olivat liian pienet ja jättivät kiusallisen raon pelihousujen ja -sukkien väliin, jota koristi kashmirkuvioiset blackhorset...

Mutta 23:n vuoden odotus ja trauma jäi taakse keskiviikkona kun luistelin Hartwall Arenan jäälle lainahöyhenissä, mutta tarpeeksi suurissa sellaisissa. Varusteiden päälle jouduin vetämään Jokereiden harjoituspaidan, mutta tämä nöyryytys johtui vain olosuhteista.

Pelaaminen 23:n vuoden tauon jälkeen oli mielenkiintoinen kokemus. Olin toki luistellut ja pelannut ilman kamoja lätkää tällä välillä, mutta varusteet päällä pelaaminen on aivan toista. Puolet energiasta menee siihen, että yrittää hallita jotenkin kroppansa ja pysyä pystyssä. Lisäksi jatkuva luistelu päästä päähän aiheutti ihon huokosissa käsittämättömän tulvan ja vedenpaisumuksen. En muista milloin olisin hikoillut yhtä paljon. Tunnin pelin jälkeen ei luistin enää kulkenut ja maila tarjosi vanhalle miehelle sopivasti tukea kun kentältä valuttiin vaihtoon.

Mutta, mutta: hokikärpänen puraisi. Töniminen, taklaaminen, raastaminen ja roikkuminen. Siinä ohessa kiekko hetkittäin lavassa ja joskus itsekin nokikkain maalivahdin kanssa. Aivan hemmetin raskasta, mutta aivan sairaan mahtavaa. Muistona keskiviikosta vieläkin leukakipeenä maalinedustaklauksen seurauksena. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että se leuka ei murtunut. Olisihan se ollut kieltämättä vienyt jotain tästä paluun synnyttämästä glooriasta...

Leberknödelsuppe ja 12. hääpäivä

2010-03-11T21:34:00.009+02:00

Kevään alppimatka on takana. Stantonin ylä- ja alamäet niin vuorilla kuin kylässäkin koettiin viiden hiihtopäivän aikana. Aika oli ajanut KreisiKangaroon ohi, mutta melkein melikymppisillekin riitti apres skitä.

Saksan kielen taito on päässyt viime vuosina ruostumaan. Pahiten sen huomasi kun halusin lounaalla kokeilla paikallista knödel-keittoa. Eli sitä hässäkkää, jossa keskellä nestettä lilluu pyöreä puoliraaka leivos. Ei tullut sitten kuitenkaan mietittyä mitä se leber siinä knödelsuppen edessä tarkoitti. Minulle, joka ala-asteen kolmannella oksensin ruokatunnilla lounaalla tarjotun maksan pellolle, yllätys oli iloinen. Maksalaatikko lihaliemessä ei ihan uponnut. Mutta kaikkea pitää maistaa, niin kuin tillilihapäivänä aina koulussa jankutettiin.

Lauantai-ilta muodostui loman kohokohdaksi. Oli aihetta juhlaan. Aatelisnimen omaava suomenruotsalainen vietti 12. hääpäiväänsä keski-Euroopassa. Samaan aikaan vaimo kirjoitti kitkeriä kommentteja Facebookissa. Ruusut eivät kai sitten täysin korvanneet toisen ihmisen läheisyyttä. Oli miten oli, hemmetin hauska ilta. Apres-skissä Moosewritissä, samppanjaillallinen kolmeen pekkaan hotellissa ja loppuilta Alte Postin yökerhossa. Paluumatkalla yökerhosta ne pirun suomenruotsalaiset herraskansan edustajat antoivat ugrille perinteiseen tyyliin lumipesun. Nelikymppiset äijät! Toudella lapsellista!

Hiihtokausi ei kuitenkaan päättynyt Stantoniin. Huomenna perjantaina edessä hiihtokauden finaali Levillä. Työpaikan perinteinen virkistymisreissu. Kieltämättä viime viikonlopun virkistäytymisen jälkeen tekisi mieli jäädä kotiin, herätä lauantaina myöhään, lukea lehdet, mutta....mutta....lauantaina kreisii bailausta Kittilässä Hullu Poro Areenalla Yön tahtiin. Ei ...tana!

Kevättä Hellsingissä

2010-03-01T22:13:00.003+02:00

Maan on vielä valkoinen kaupungissakin. Ainoa vihertävä Kampissa oli viikonlopuna jäljiltä jonkun onnettoman ravintola-asiakkaan pinaatit Dante's Highlightsin edessä. Sää on kuitenkin lämpenemään päin ja tätä menoa golfaamaan päästään ennen juhannusta. Linnut eivät vielä laula, mutta uskaltaisin väittää, että Helsingin keskustassa on kevättä ilmassa.

Lauantai-iltana matkalla illalliselle taivaalta tippui harvakseltaan jotain. Säiden lämmetessä lunta ei enää tule samaan tahtiin kuin ennen, mutta jäätävä tihkua sitäkin enemmän. Ja aika rakeista. Onneksi seurassani oli hieman hitaammin askeltava kanssaihminen. Muuten olisi osunut. Ja uponnut. Annankadulla Motelletin kohdalla toisella puolella tietä kuulin yläilmoista varoittavan äänen. Jokin matkusti viistoa peltikattoa pitkin kohti katua ja varoitti pian päättyvästä olemassaolostaan. Pysähdyin ja seurasin muutaman kymmenen kiloa jäätä tippuvan metrin päähän katuun. Hengissä ollaan, mutta läheltä piti. Kevät se siellä teki tuloaan.

Selvittyäni hengissä lauantai-illasta kevät rankaisi sunnuntainakin. Malminkadulla muutaman metrin päässä paikallisesta gourmet juottolasta, ravintola Vanhasta ketusta, Volvoni makasi jäisellä kadun pinnalla. Pakkashanki oli sulanut sohjoksi ja jääksi. Pyörät pyörivät mutta ruotsalaisen metalliteollisuuden viimeinen lippulaiva ei liikahtanut minnekään. Ei eteen eikä taakse. Vanhan ketun kanta-asiakkaat seurasivat myötätuntoisesti muutaman metrin päässä nortti huulessa ja pyhäpäivän puolitoista promillea verenkierrossa, mutta eivät tehneet elettäkään auttaakseen. Ei tullut työntöapua. Ei tod.! Pelkäsivät kai rattijuopumussyytettä. Hätävarjelun liioittelua sanon minä! Ei sinänsä että olisin apua pyytänyt, mutta itse aika moneen kertaan tänäkin talvena miestä mäessä auttaneena suoraan sanoen kyrsi. Teki mieli liittyä kokoomukseen ja julistaa niille juopoille vähän kyky puolueen sanomaa. "Kiitos vaan avusta! Tiedättekö kuinka paljon mä autan teitä joka fakin päivä kun haette Kelan tiskiltä päivän juomakupongit?"

Jäi antipatiat huutamatta, mutta niin jäi Volvokin kadunvarteen. Olkoon siellä paska! Vietän autotonta päivääni nyt ja huomenna. Luonto kiittää luonnonystävää!

Lapin poika järjesti - ja homma lähti lapasesta!

2010-02-21T13:16:00.006+02:00

Ruokamyrkytys, perusluminen talvi eikä lähestyvä keski-ikäkään estänyt perjantain kokoontumisajoja. Parlamentaariselle virkauralle maailmalta palannut Kekkosen Lapin tuliainen oli varannut pöydän Kolmesta Kruunusta Helsingin Krunikasta. Kortteliravintola tarjosi erinomaiset puitteet alkuillalle. Keskustelun taso oli korkea, teemat vaihtelevia ja äänensävyt rapeita. Naiset, lätkä, toisten vanhojen epäonnistumisten muistelu ja pahan puhumien poissaolevista sekä heidän puolisoistaan. Mainiota diskurssia väitän minä! Välillä kohotettiin malja juhlallisesti huudahtaen:"Hyvät herrat! Upseerien malja! Pancho, sinä saat istua!" (Korpraaleja kun ei ainakaan muualla kuin Kolmannen valtakunnan Saksassa luettu kuuluvaksi päällystöön, vaikka Pancho jaksoi tästä historian lehdestä meitä reservin upseereita muistuttaakin.)

Tro Kronorista matka jatkui Anna Koohon. Karaokebaarissa tunsimme itsemme edes hetken aikaa nuoriksi. Sen verran varttunutta väkeä oli perjantai-iltana liikenteessä. Mielestäni alter egoni ei ole vähään aikaan ollut pahemmin framilla, mutta jostain syystä Stubb -kommentteja on taas alkanut kuulumaan yössä vaeltelevien keskuudesta. Ehkä tämä orastava kevät, joka jo ulos katsoessa valtaa mielen ja sydämen, saa sisäänpäin kääntyneet ugritkin luomaan kontaktia ventovieraiden kanssa. Myönnettävä kuitenkin on se, että koin hieman kiusalliseksi nuoren Ilveksen-miehen tunkeilun ja jääräpäisyyden saada tavallinen rivikansalainen esittäytymään hänen tyttöystävälleen. Hävetti. Sekä minua että kaverin tyttöystävää. "No moi vaan...Prepe...semmottii...jaahas. Jokohan se mun Pimeyden tango on listalla seuraavana..." ja häveliäs kädenpuristus. Kaikkee ne Ilveksen miehet keksiikin mutta eivät sitä miten liigan pohjalta noustaan ylös.

Ilta päättyi Apolloon. Tai ei kaikille. Kampissa juotiin sitten vielä Ranskan tuliaisia aamuviideltä. Ei ole tämän ikäisten miesten hommaa enää ei aamuöiset kuohuvat. Ensi viikonloppuna sitten levätään ennen alppireissua. Ihan varmasti!

Tässäkö tämä nyt sitten oli

2010-02-06T17:19:00.002+02:00

On ollut aika hiljaista tämänkin blogin sivuilla. Siihen on syynsä. Ja hyvät sellaiset. Unet ovat jääneet vähiin, kun makuuhuoneessa on rampannut kaikenkarvaista porukkaa öisin. Sunnuntaina tuli kastelukannumies, maanantaina mykkä huutaja. Tiistai oli yhtä taistelua ja keskiviikkonakin edellisen viikonvaihteen laineet löivät silmäluomiin raskaalla kädellä. Keskiviikkoiltana oli pakko palata Iijoki -sarjan luojan, tuhansilla sivuilla aina niin mielenkiintoista kainuulaista arkea kuvanneen ja kirjallisuuskriitikoita kiusanneen Kalle Päätalon elämän ainutkertaisuutta pohtivaan lauseeseen. Se kuvasti omaa viikonloppunani ja sen jälkeistä olotilaa melko hyvin. Mestarikirjailija-Kalle tokaisi 75-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi: "Viinaa ei enää pysty juomaan, eikä naistakaan saa. Tässäkö tämä nyt oli?" Niinpä...

Takaisin hankeen

2010-01-23T10:08:00.029+02:00

Taas on palattu hankeen. En palannut parempana golfaajana tai edes parempana ihmisenä. Kaksi viikkoa Afrikan eteläkärjessä jätti jälkensä ihoon, sieluun ja lompakkoon. Pysyvistä vaurioista tuskin voidaan puhua, mutta aina sitä oppii uutta. Niin muista kuin itsestäänkin. Ikää oli tullut molemmille. Niin isälle kuin pojallekin. Jälkimmäiselle vielä suhteellisesti enemmän. Isommilta konflikteilta vältyttiin. Mitä nyt välillä ohjattiin autoa pelkääjän paikalta, opetettiin golfetikettiä, opetettiin navigaattorin käyttöä ja ihmeteltiin toistemme säheltämistä. Kaiken kaikkiaan Etelä-Afrikka, näin suppeanakin kokemuksena, oli mielenkiintoinen elämys. Hyväntoivonniemet ja Pöytävuoret tuli nähtyä, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että kaikki maailman korkeat maanmuodostukset ja näkymät merelle ovat toistensa kaltaisia. Viime kesänä Korsikalla saaren eteläkärki Bonifacio ei hirvittävästi eronnut Hyväntoivonniemestä. Samanlaisia jyrkänteitä on maailman merien reunat täynnä. Siis muualla kuin Pohjanmaalla.

Jyrkänteitä nähtiin myös golfkentällä. Lähinnä pelillisiä. Ja niiltä tultiin lujaa alas. Ei ollut suoja-aitoja tai varoituskylttejä. Paras esimerkki löytyi Stellenboschin läheltä. Pelasin matkamme lopussa De Zalzen kentällä tasaisen alle 90:n lyönnin kierroksen. Kuudes kierros reissulla. Olinkin jo odottanut milloin Piltzin muokkaama svingi alkaa toimia. Yleensä tällaiset muutokset svingissä tai mailavalikoimassa ottavat sen viisi kierrosta ennen kuin lyönti alkaa jollain tavalla sujua. No, seuraavana päivänä Devon Valleyn kentällä ensimmäisellä ysillä edellisen päivän hyvä aura tuntui vielä svingissä, mutta sitten 11. väylällä tapahtui jotain. Kaikki mitä olin golfissa vuosien varrella oppinut unohtui ja pelasin viimeiset 8 väylää 63:een lyöntiin...hävetti. Ja vitutti. Toiseksi viimeisellä väylällä osuin melkein Helmutia (kaverin nimi oli tosiaan Helmut. He was Zerman!) pallolla joka kimposi 100 metriä taaksepäin osuttuaan edessä olevan teeboksin lyöntipaikan merkkiin. En lähtenyt hakemaan palloa edellisen väylän viheriöltä jonne se päätyi...Mutta kaikesta golfkentällä koetusta huolimatta ei tilanne svingini osalta ole noin huono kuin edellä mainitut kokemukset antavat ymmärtää. Svingiremontti on vielä kesken, joten ei arvostella keskeneräistä. Jatketaan siis hiomista.

Maisemia suuremman vaikutuksen jätti se ristiriitaisuus mikä maasta välittyi. Apartheid päättyi yli 15 vuotta sitten, mutta musta keskiluokka on edelleen lukumääräisesti hyvin pieni. Mustasta kansanosasta huokui toisaalta ylpeys niiden osalta, jotka olivat päässeet parempiin hommiin hotelleihin, ravintoloihin tai matkaoppaiksi. Vastapainona heille olivat ne mustat, jotka tekivät hanttihommia tai eivät tehneet hommia lainkaan. Istuivat moottoritien penkalla päivät pitkät tai kumartelivat golfkentällä lantin toivossa. Alistuneisuus, nöyristely ja heikko itsetunto tuntuivat skandinaavista vieraalta. Täällä kun naisille ja homoillekin on annettu erinäinen määrä vapauksia!

Yksi golfarin mielestä mielenkiintoisimmista tarinoista kuultiin ensimmäisen golfkierroksen aikana paikallisten juutalaisten kentällä. Vaikkei minua suurena sionismin ystävänä tunnetakaan, niin paikalliselle juutalaisyhteisölle kunniaksi suotakoon se, että se oli suurin etninenryhmä valkoisia, joka aikoinaan vastusti apartheidia. Kierroksellamme King Davidin golfkentällä oli mukana caddiena reilu nelikymppinen musta kaveri nimeltään Rokie. Kierroksen aikana kaveri näytti muutaman kerran miten hänen mielestään palloa tulisi lyödä. Vaikka oma peli menikin tämän pron ohjatessa loppuvaiheessa aivan sekaisin, niin en voinut kuin ihailla sitä kuinka taitava kaveri oli. Kahdestasadasta metristä Rokie löi pallon väylältä kiertäen oikealla olevan metsikön greenin läheisyyteen. Aivan kuten kertoi tekevänsä. Draiverilla. Ei ollut ollut videokameroita tai peilejä apuna silloin kun tämä bushmanni oli opetellut golfia. Apartheidin aikaan golf oli valkoisten laji, kuten Tiger Woods on hyvin myöhemmin todeksi osoittanut. Jos värillinen jäi kiinni golfmailan kanssa, niin poliisi takavarikoi sen ja hakkasi. Rokie sai mailoja golfkentällä caddienä olleelta sedältään, joka silloin tällöin salakuljetti kentältä löytyneitä mailoja townshipiin. Niillä hän sitten harjoitteli. Apunaan oma varjonsa, jolla hioi svingiään.

Ensimmäisen kerran Rokie pääsi pelaamaan golfia 16 vuotta sitten eli apartheidin päättymisen aikoihin. Kyseessä oli eri kenttien caddieille järjestetty kisa. Ensimmäisellä kierroksella hän teki yhden eaglen (kaksi alle parin) ja yhden albatrossin (kolme alla parin). Aika hyvin kaverilta, joka ei värinsä vuoksi saanut pitää golfmailaa kädessään saatikka harjoitella. Oletin, että nyt aikojen muututtua Rokie pelaa melko paljon. Oletus oli väärä. Hän kertoi, että yleensä hän ei pelaa yhtään täyttä kierrosta vuodessa. Ei ole varaa eikä klubilla (niin puolethan niistä juutalaisista kuitenkin kannatti apartheidia) caddiet saa pelata. Että semmoista. Itse olisin moiseen tilanteeseen aika turhautunut.

Kotiinpaluu sujui ongelmitta. Normaalit ylösvedot laskun yhteydessä jumbolla, mutta matkatavarat tulivat perille ajallaan. Luottotappioksi jouduin kirjaamaan yhden kappaleen iPod Toucheja. Kannatti ostaa se passipussi, tunkea sinne kaikki ylimääräinen arvokas, säilyttää sitä koko reissun tallelokerossa, poistaa pussista viimeisenä päivänä passit ja luottokortit ja jättää pussi sisältöineen (se iPod...) vuokra-auton kuljettajanpuoleisessa ovessa olevaan taskuun. Olisi ehkä sittenkin kannattanut luottaa enemmän eteläafrikkalaiseen rehellisyyteen kuin omaan hataraan muistiinsa.

Zulu, Zulu ei oo pulu. Vaan hän on afrikkalainen.

2010-01-03T21:16:00.008+02:00

Takana melko rankka vuosi. Monessakin suhteessa. Jack Bauer ei vieläkään saanut vetäytyä viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Työ jatkuu tämän vuoden puolelle eikä vapaan maailman puolustaminen ole helppoa. Ei todellakaan. Kotimaassa Lauri Tähkä jyräsi levylistoilla ja Finlandia -palkinnon voitti 400 -sivuinen tiiliskivi uunin muuraamisesta. Menneenä vuonna saimme herkutella myös ajatuksella Lenita Airiston ja Vesku Loirin keskinäisestä piehtaroinnista ruumiin nesteissään ja Jari Sarasvuon ihastumisesta suomalaiseen maastohiihtäjään. Eikä omaa oloa helpottanut todellakaan serkkupojan, jukkisristeilyisäntä Petri Lehtisen, levytyssessioiden tuotokset. Ja tapahtuipa sitä omankin elämän saralla yhtä jos toista rassaavaa ja vähemmän rassaavaa.

Mutta onneksi on loma jota odottaa. Vuoden 2010 ensimmäisenä arkipäivänä suuntaan nokan kohti Etelä-Afrikkaa ja Kapkaupunkia. Tarkoituksena on testata Mika Piltzin golfoppeja kahdeksalla kentällä Kapkaupungin ympäristössä. Lisäksi mukaan lähtee kamera ja pari uutta objektiivia. Sekä tietysti marraskuussa eläkkeelle jäänyt faija. Oikeastaan aika hienoa, että voi vielä tässä iässä (vaikka näytän kakskasilta, niin olen kolmekasi) tehdä tällaisen reissun faijansa kanssa. Vajaan parin viikon reissua olisi voinut toki venyttää vielä muutamalla päivällä, koska vuodenvaihteen ympärillä näitä vapaapäiviä on, mutta jonkun oli aivan pakko vetää hikilankuilla keskellä kaamosta 30:n asteen pakkasessa Yllästunturia viikon verran ympäri. Ihan kiva kuitenkin, että kaikki harrastukset eivät ole samoja....

Huomenna on edessä siis pitkä lento. Yritän suhtautua positiivisesti 18.5 tunnin pituiseen matkaan ja olen varannut mukaan useamman kirjan. Lentokoneessa kun ei paljon tekemistä ole, niin tuleepahan ainakin luettua. Parhaillaan kesken on John Irvingin uusin Last Night in Twisted River. Suosittelen, vaikka olenkin vasta kirjan puolessavälissä. Elämänmakuista tekstiä. Surullista, muotta toiveikasta. Tyypillistä Irvingiä karhuineen ja painimisineen. Matkakohteen takia myös Andre Brinkin Terroriteko pakataan mukaan.

Vaikka inteweb onkin saavuttanut myös Afrikan mantereen eteläkärjen, niin ihan irtioton kannalta saattaa olla, että tätä blogia ei pariin viikkoon päivitetä. Siitä huolimatta hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ahdasmielisyys ei parane Vanhasen liikavarpaita leikkaamalla

2009-12-28T20:10:00.005+02:00

On se kumma, että nurkkakuntaisuutta, ahdasmielisyyttä ja kapeakatseisuutta korjataan nykyään jalkaleikkauksilla. Kaikkeen se lääketiede pystyy. Tai sitten ei! Kun katsoo kepun ehdokaslistaa Suomen seuraavaksi pääministeriksi, niin ei paljon lohduta. Oma antipatiani Matti Vanhasta kohtaan ei ole ollut antipatiaa Mattia kohtaan henkilönä, vaan kaikkea sitä mitä hän edustaa. Nyt tilalle on tarjolla samanlaisia tanttoja ja toopeja, kevätkylvöstä ja harmaasta väristä tautiset vibat saavia menneen maailman reliikkejä. Kaivoipa joku vanhan Paavo Väyrysenkin jostain Tehtaankadun lähetystön uumenista mukaan peliin. Sanokaa minun sanoneen: Ei tämä tästä paremmaksi muutu.

Täten lupaan ja vannon jatkavani omaa henkilökohtaista ristiretkeäni sitä takapajuisuutta, suvaitsemattomuutta ja oman edun tavoittelua vastaan, jota Suomen Keskusta edustaa. Nimittäkää kylähulluksi maakuntien vihreää väriä palvovan juntit. Minulle kaupunkilaiselle ette parempaa kunnianosoitusta voi suoda!

Komposiittia vai kehitysapua?

2009-12-20T10:55:00.006+02:00

Viisi. Niitä on yhteensä viisi. Suurin osa vielä alle kouluikäisiä. Nuorin vasta syö ja paskantaa. Vanhin laskee yhteen ja lukee. Kaikki tärkeitä taitoija elämän polulla. Nuo neljä kun osaa, niin voi päästä vaikka rahoitusalalle töihin sitten isona.

Mutta tuleehan se joulu kalliiksi kun on viisi kummilasta. Viime viikolla tehdessäni listaa kenelle on vielä lahja ostamatta, alkoi ahdistaa. Rahan menoa ei voi estää. Kun nyt kummilapsia hemmotellaan niin mistä säästetään. Ehkä tänä vuonna ei ole varaa ostaa namibialaiselle Zulu-pojalle lammasta tai hondurasilaiselle Zara-tytölle koulukirjoja. Onhan ne pärjänneet tähänkin asti hyvin ilman...Kyllä sitä joutuu oikeasti laskutikkua käyttämään, kun kaiken huippuna yksi viisivuotias miehen alku haluaa lahjaksi komposiitti-lätkämailan. Isänsä mukaan kolmellakympillä saa. Kummisedän empiiristen havaintojen perusteella ei alle satasella lähde. Ei ainakaan Helsingin keskustasta. Ja Helsingin periferioiden ostoshelvetteihin Jumboon, Selloon tai Omppunhan meikäläinen ei astu. Ei jouluna, saatikka sitten muulloin.

Mutta ehkä joustan ja lahjoitan perinteiset nyytit myös kehitysmaiden lapsille. Ja joustankin. Komposiitilla tuetaan kotimaista mailanvalmistusta, tai jopa kiinalaista, ja toisenlaisella lahjalla köyhän maan lasta opin polulla. Jos on varaa lähteä tammikuussa golfaamaan Etelä-Afrikkaan vajaaksi kahdeksi viikoksi, niin kyllä jostain pitää raapaista ne massit kaivoon, kuokkaan ja koulukirjoihin. Ihan vaan periaatteesta. Myönnetään.

Bastukvällen ja vauvakuumetta

2009-12-06T19:14:00.004+02:00

Nå joo-o! Olin jälleen liikenteessä suomenruotsalaisten ystävieni kanssa. Kalle, Hjalle ja Pelle Svensson! Kåkå kaarti koolla. En tiedä mistä syystä olen alkanut viettää aikaani Ankkalammella aikaisempaa enemmän. Joko yritän alitajuntaisesti hivuttautua parempiin piireihin, olen tyytyväinen ilmaisiin saunakaljoihin ja lätkämatseihin tai sitten he ovat kiintiöhin tottuneina vain päättäneet tarjota joukossaan yhden kiintiöugrin paikan.

Ilta piti sisällään sählyn, saunan ja stadin yön. Koska kukaan herroista ei loukkaantunut sählyä höntsätessä niin saunaan Vantaan puolelle siirtymiseen ei tarvittu ambulanssia. Yllättäen tässä seurassa saunalle saavuttiin Jaguarilla....Saunalla toiminta oli etnisestä taustasta riippumatonta: virvokkeita, perunalastuja, pitsaa ja pornoa kännykän ruudulla. Nelikymppiset pojat lempiharrastuksensa parissa...Johtuiko mobiilipornosta vai mistä, mutta eräskin jo yli vanhemman puoleinen herra tunnusti kärsivänsä vauvakuumeesta. Todennäköisesti erinomainen one liner vaikka taisi jäädä käyttämättä lauantaina.

Iloisesta Vantaasta tie vei keskustassa Apolloon, jossa osa vastakkaisen sukupuolen edustajista oli melko hyökkäävällä päällä. Yhtä saatiin hätyytellä piiloviesteillä ja lopulta melko selkeälläkin suomen kielellä. Tajusi poistua läikyteltyään punaviiniä uudelle paidalleni. "Voi eiii....anteeks' hirveesti...miten mä voin korvata ton....? Onks toi Calvin Kleinin paita...?" Ei saatana! Juu ei! Kaiken kruunasi se, että jostain se oli kaivanut koko nimeni, sähköpostiosoitteeni ja lähetellyt yöllä anteeksipyyntöviestit sekö tarjonnun lahjakorttia korvaukseksi...siis....siis....Siis mitä v....a! Epäilin, että siihen lahjakorttiin kuului muutakin kuin paidan pesua...Tämän tyrkyn poistuttua kuvioista tarratui kostyymiin uusi takiainen. Tavallaan oli lohduttavaa, että itse ei tarvinnut turvautua mihinkään one linereihin, mutta perseen heilutuksella höystetty korvaan kuiskattu "Mmm....pidätkö enemmän isosta perseestä vai isoista tisseistä?" veti kyllä sanattomaksi.

Myötähäpeää väärässä paikassa

2009-11-25T22:57:00.003+02:00

En tiedä. Jotenkin on vain sellainen fiilis, että ostaessaan palvelua ei pitäisi joutua tuntemaan myötähäpeää. Samaa fiilistä, joka tuli katsellessa tytöltä näyttänyttä unelmien poikamies Hannua. Eikä fiiliksen pidä syntyä varsinkaan palveluntarjoajan käytöksen seurauksena. Näin kuitenkin tänään kävi. En tiedä oliko fiilis oikea vai olenko tunnevammainen kuten eräs nainenkin aikoinaan väitti. Ja siitä on jo aikaa. Yli 2o vuotta. Ja mielensairauksistakin voi kuulemma parantua. Mutta joka tapauksessa myötähäpeä oli fiilis, joka säilyi lähes koko ostotapahtuman ajan aina kuitin kirjoittamiseen asti.

Tänään ostamani palvelu kuului toimialaan henkilökuljetukset. Kyllä, kyseessä oli taksi. Ja palveluntuottajaa edusti taksin kuljettaja. Jo alkumatkasta toinen taksi osui eteemme. Se ajoi hyvin hitaasti. Jarruvalot syttyivät sen ylittäessä raitiovaunukiskoja tai muuta koroketta tiellä. Oma kuljettajani ei tätä ymmärtänyt vaan ajoi ammattikuljettajan varmuudella 5 cm:n päähän edellä menevän auton takapuskuria ja painoi raivoisasti äänimerkkiä.

Sitten saavuttiin liikennevaloihin. Autot pääsivät rinnakkain. Ilmassa oli valtava määrä testosteronia, Mennen -partavettä ja nahkapenkkien tuoksua. Alkoi kahden ammattiautoilijan sananvaihto. "Onks sulla joku ongelma!?!", huusi kuskini. "Joo. On. Mulla on kyydissä erittäin sairas asiakas joka ei kestä tärähdyksiä! Sulla se taitaa olla ongelma!" vastasi toinen kuski. Tässä vaiheessa olisi oman kuljettajani pitänyt tajuta "Väistä. Väistä. Älä jatka...", mutta ei. Ei millään. Oli pakko jatkaa. Kuljettajani huusi takaisin "No senkö takia sä sitten hidastelet ratikkakiskojen kohdalla!!?" Ei kiesus. No kuule varmaan sen takia! Pitäisi sen nyt tyhmemmänkin tajuta. Keskustelu päättyi tähän kun kuljettajani joutui liikahtamaan valojen vaihtuessa vihreiksi.

Kun istun taksin takapenkillä, niin en halua kuulla saatikka osallistua tällaisiin keskusteluihin. Itsekin olen työskennellyt vuosien varrella useissa palveluammateissa eikä kyllä muistu mieleeni vastaavanlaista käytöstä. Ei omalta eikä työkavereiden osalta. Ei edes opiskeluaikoina erään tavaratalon talousosastolla. Koskaan ei tullut huudettua kaverille asiakkaan läsnäollessa "Onko sulla joku ongelma? Miksi sä sen teflon-pannun möit? Eihän se saatana edes ruskista!" Mutta taksikuskit lienevät oma lajinsa. Reliikki 60-70 -luvuilta. Silloin palveluntarjoaja oli kuningas ja asiakas suurimman osan ajasta pahoillaan olemassaolostaan. Silloin ravintolassa siirtyminen pöydästä toiseen ei ollut mahdollista koska se häiritsi tarjoilijoiden työtä. Esimerkkejä lienee monia. Ehkä on siis ihan hyvä, että emme enää elä Neuvostoliitossa...

Sanat sekaisin ja ensivaikutelman tärkeys

2009-11-23T20:21:00.005+02:00

Joskus ensi vilkaisu tekstiin tai ensimmäisen kerran kuullut laulun sanat voivat saada merkityksen, joka ei vastannut alkuperäistä tarkoitusta. Jokainen muistaa reilun kymmenen vuoden takaa Fazerin mainoksen, jossa turkulaisen poikabändin solisti lauloi "Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria. Niin moni tarjoaa pelkkiä huoria..." Vai oliko se kuoria? Merkitys on varsin erilainen riippuen siitä miten laulun kuulee, saatikka ymmärtää.

Tänään aamupäivällä törmäsin vastaavanlaiseen ilmiöön kävellessäni parturin jälkeen pitkin Museokatua. Ohitin Museokadun kansallismuseon puoleisessa päädyssä liikehuoneiston, jossa aikaisemmin sijaitsi Hairstore -niminen liike. Nyt tilalle oli tullut uusi parturiliike. Nopea vilkaisu ikkunaan antoi aivoihin viestin "Prostituutio". Mitä hemmettiä! Tarkempi vilkaisu ikkunaan paljasti uuden liikkeen nimeksi Pro studio. Miten se olikaan: ensivaikutelma on kaikkein tärkein....

Muistui mieleen samantapainen väärinkäsitys vuodelta -92. Istuin bussissa matkalla Helsingin keskustaan. Kyseessä oli syyskuun toinen päivä. Muistan sen hyvin koska se oli ensimmäinen päiväni yliopistolla. Ruoholahden kohdalla, hieman ennen linja-autoaseman tunnelia katseeni kiinnittyi katutasossa olevan pienen huonekaluliikkeen ikkunaan. Siihen oli liimattu iso keltainen mainoskyltti johon oli raapustettu tussilla yläasteen kaupallisten aineiden tunnilla tai markkinointi-instituutissa opetellulla courier-fontilla mainosteksti. Ensimmäisellä vilkaisulla aivoihini piirtyi sana "Runkkupatja -tarjous". Mitä hemmettiä! Vihdoinkin...No, tarkempi katsominen tuotti pettymyksen. Kyseessä olikin "Runkopatja -tarjous". Se ensivaikutelma...

Oli miten oli, niin tuo mainos varjosti akateemista uraani usean vuoden ajan. Mainos pysyi ikkunassa pitkään. Keltainen taustaväri muuttui auringon valossa pikkuhiljaa haaleaksi, mutta yrittäjä uskoi tarjouksen tehoon. Lukuvuodet vaihtuivat, mutta useana syksynä vanha kunnon patjatarjous avasi syyslukukauteni. Neljän vuoden jälkeen tajusin valmistumisellani olevan nyt kaksi tarkoitusta: päästä leivän syrjään kiinni, mutta ennen kaikkea valmistua ennen kuin se saamarin tarjous päättyy. Siinä oli bonusta kerrakseen. Leivän syrjään on ainakin toistaiseksi päästy kiinni, mutta valitettavasti aikaisemmin loppui huonekaluyrittäjän usko mainoksen tehoon kuin professorien kärsivällisyys akateemisiin opintoihini. Sieluun jäi ikuinen haava, mutta kampanjan kestosta päätellen moni helsinkiläisen on vuosien varrella rentoutunut runkkupatjalla.

Kuka pelkää Paulaa?

2009-11-19T20:17:00.007+02:00

Seisoin eilen töiden jälkeen pimeässä ja kosteassa syysillassa liikennevaloissa Mannerheimintiellä Kaivopihan kohdalla. Kello oli lähempänä kuutta. Noin kolmenkymmenen metrin päässä katuparkista oli lähdössä tumma katumaasturi. Koska matkaa valoihin oli tuo 30 metriä ajattelin valojen vaihtuessa keltaiseksi, että ei vielä kukaan kyllä enää lähde tuosta yrittämään vanhoilla vihreillä. Valo vaihtui punaiseksi. Sekunnin kuluttua jalankulkijoille vihreäksi. Ja sen jälkeen katumaasturi kiihdytti moottori ulvoen sokeana suojatien yli. Ei vain mennyt tajuntaani! Miten kukaan voi olla noin välinpitämätön. Sen verran ehdin nähdä, että maasturin ratissa istui tumma nainen.

Maasturi pääsi valojen jälkeen sadan metrin päässä olevan autoletkan perään. Sinne oli siis kiire. Hyvä että ehti perille. Mikä vahinko olisikaan ollut jos letka olisi ehtinyt karkuun! Koska asia otti sen verran pahasti pattiin, niin painoin rekisterinumeron ylös. Ajattelin purkaa turhautumistani netissä ja mustamaalata kuljettajan. Rekisterinumero oli yksinkertainen ja siten helppo muistaa.

Tänään Facebookissa ystäväni valitteli samasta asiasta. Poliisi oli pysäyttänyt hänet punaisia päin kävelemisestä ja hän pohti kuinka usein poliisi puuttuu autoilijoiden jatkuvaan piittaamattomuuteen liikennevaloja kohtaan. Yhdyin hänen itkuvirteensä ja lähetin terveisiä sille kuljettajalle, jonka rekisterinumeron ilmoitin kommentissani. Ja kas, kas. Ihmisen luontainen uteliaisuus voitti ja pian joku paljasti, että kuljettajalla oli tosiaankin ollut tummat silmät ja ruskea tukka. Kyllä: tuo tumma nainen! Aivan kuten olin mielestäni nähnyt. Auto kuului Paula Koivuniemi Oy:lle! Siis Ilkka Kanervan ex-hoidon firmalle. Olinko tosiaan nähnyt Milla Magian puikoissa?

En tiedä. En ole sata prosenttisen varma siitä, että Suomen Brian Johnson olisi tosiaan ollut puikoissa. Hyvin mahdollista. Joitakin vuosia sitten iloinen maalaispoika Mikko Alatalo halusi lahdata kaikki Suomen hirvet, koska ne ovat hänelle vaaraksi keikkamatkoilla. Nyt joku halunnee tehdä saman helsinkiläisille jalankulkijoille. Motiivi on vielä auki. Paula hei! Se, että polyesteripukuinen Hymyn lukijakunta diggailee kybällä Miss Isoäitiristeilyllä M/S Rosellalla viinapäissään ei tee kenestäkään Jumalaa. Säännöt ne on Levyraadissakin!

Apua aamuvitutukseen

2009-11-17T18:48:00.002+02:00

Viimeisten parin viikon aikana jokainen arkiaamu on tuntunut aivan käsittämättömän raskaalta kuin luokanvalvojan muistutuslappu vanhemmille ala-astelaisen repussa. Pää on painanut aamuisin ainakin sata kiloa, vaikka kovalevylle ei ole yön aikana kertynyt kilobittejä yhtään sen enempää kuin illalla nukkumaan mennessä. Ylösnousemus on tuntunut lähes yhtä uskomattomalta kuin 2000 vuotta sitten Juudeassa, mutta ylös on kuitenkin päästy. Väkisin. Sisulla. Itsensä tähän epäinhimilliseen suoritukseen pakottamana. Tämän joka-aamuisen taistelun uuvuttamana olen yrittänyt keksiä ratkaisua ongelmaan. On vain pakko. Seuraavaan lomaan on vielä puolitoista kuukautta.

Kävelin tänään töiden jälkeen Stokkalle. Tuttu kodinkonemyyjä osasi heti auttaa kun kysyin "Tarvitsen sellaisen lampun aamuvitutukseen!". Hän esitteli myymälän sarastuslamppu valikoiman. Ei ollut kovin montaa vaihtoehtoa tarjolla, mutta pari kuitenkin. Päätin ostaa mallin, jossa on iPod -telakkakin valmiina. Nyt voin siis valita millä Dannyn biisillä aamunin aloitan. Mahtavaa!

Nyt vain odotellaan. Keskustan Stokkalla olivat haluamani sarastuslamput päässeet loppumaan. Muista tavarataloista kyllä löytyi. Kielsin kuitenkaan tilaamasta Itiksestä tai Jumbosta. En kai mä mitään itähelsinkiläistä tai vantaalaista lamppua halua! Oikeesti! Tampere kuulosti paljon paremmalta vaihtoehdolta. Luovuin kuitenkin periaatteistani ja tyydyin itähelsinkiläiseen vaihtoehtoon nopeamman toimitusajan toivossa. Se tehoaako sarastuslamppu selviää tällä palstalla parin viikon kuluessa.

Lainattua runoutta

2009-11-08T17:39:00.004+02:00

Löysin alla olevan runon Kirsi Pihan Hesarissa ylläpitämästä Lukupiiri -blogista. En ole mikään runoihminen, vaikka osallistunkin kerran vuodessa Peace, Love and Understanding -tyyppiseen runoiltaan Vallilassa YK:n päivänä, mutta tässä oli saavillinen viisautta, joten lainasin sitä tänne. Omalta osaltani herää kysymys siitä kuinka paljon enemmän niitä virheitä pitäisi vielä tehdä?

Hetkiä
(Jose Luis Borges)

Jos voisin elää elämäni uudelleen.
Siinä seuraavassa yrittäisin tehdä
enemmän virheitä.
En yrittäisi olla niin täydellinen,
ottaisin paljon rennommin.
Hulluttelisin paljon enemmän
… itse asiassa
ottaisin vain hyvin harvat asiat vakavasti.
Olisin vähemmän hygieeninen.

Ottaisin enemmän riskejä,
matkustelisin enemmän,
tarkkailisin enemmän auringonlaskuja,
kiipeäisin useammille vuorille,
uisin useammissa joissa,
menisin paikkoihin, joissa
en ole koskaan käynyt,
söisin enemmän jäätelöä
ja vähemmän papuja.
Ottaisin enemmän todellisia murheita
ja vähemmän kuviteltuja.

Olen ollut kovin
järkevä ja tuottelias
joka minuutti,
ei niin, etteikö minulla
olisi ollut myös ilon hetkiä.

Mutta jos voisin palata taaksepäin,
yrittäisin löytää vain hyviä hetkiä.

Siltä varalta, että ette tiedä,
elämä koostuu juuri niistä,
ainoastaan hetkistä,
älä kadota tätä hetkeä.

Olin ihminen, joka ei koskaan
mennyt minnekään
ilman kuumemittaria
sateenvarjoa
lämminvesipulloa
tai laskuvarjoa.
jos voisin alkaa alusta,
matkustaisin paljon keveämmin.

Jos voisin alkaa alusta,
kävelisin avojaloin alkukeväästä
loppusyksyyn.

Matkustelisin enemmän
hevosrattailla,
tarkkailisin auringonnousuja,
leikkisin enemmän lasten kanssa.
… jos minulla olisi elämä edessäni.

Mutta kuten näette,
olen 85-vuotias
ja tiedän kuolevani.

Kilometrejä Tukholmaan

2009-11-07T18:56:00.004+02:00

Innostuin Heikelän alkuviikon suorituksesta. Niinpä maksoin torstaina 80 euroa ilmottaumisesta Tukholman maratonille, joka juostaan ensi kesäkuun alussa. Sen verran vahva luottamus on omiin kykyihin, että ilmoitin aikaisemmin juostun maratonin ajaksi reilut 4 tuntia. Näin vältän viimeisen matelijoiden lähtöryhmän.

Koska olen mitä olen (lue: välineurheilija), niin nyt on kaupasta hankittu kunnon juoksuvermeet talvea varten. Outfitin kruunaa juoksutrikoot, jotka ovat herättäneet jo paljon keskustelua. Eivätkä kommentit ole olleet pääasiassa positiivisia. Oli miten oli, niin tänään juostu 13 km osoitti, että housut ajoivat asiansa. Jalat pysyivät lämpimänä ja oli muutenkin hyvä fiilis juosta.

Maratonilla on myös toinen tarkoitus. Piti asettaa joku päämäärä, jotta saa ajatukset muualle ja on helpompi unohtaa tiettyjä asioita. Yleensä unohtamiseen käytetään viinaa, mutta olen havainnut sen melko huonoksi lääkkeeksi. Juokseminen sen sijaa sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Noudatan tavallaan kevennettyä van Basten -metodologiaa. Hollantilaisen Marco van Bastenin jalkapalloilijan ura päättyi 28-vuotiaana vaikeisiin jalkavammoihin. Uran päättymisestä aiheutuneen vitutuksen van Basten hoiti mallikkaasti. En tiedä kävikö kallonkutistajalla tai terapiassa puhumassa. Tuskin. Sen sijaan turvautui miehiseen metodiin. van Basten harjoitteli ja pelasi golfia niin paljon, että tasoitus tippui nollaan. Ei ihan helppo urakka. Jokainen voi kokeilla. Mutta todennäköisesti vitutuksesta päästiin kuitenkin eroon!

Tukholmaan ei tarvitse lähteä yksin. Mukaan ovat ilmottautuneet Pontso-Pancho, köyhänmiehen Björn Dählie, Etruski ja kannustajiksi mm. Minkki P ja Loimaan Norppa. Tällä tiimillä ei voi hävitä. Eihän...?

Pitkä bisnesviikonloppu...?

2009-11-07T09:34:00.005+02:00

Etsin asuntoa Helsingin keskustasta. Ei vaikuta kovin helpolta urakata. Kaksioita ei tunnu olevan pahemmin tarjolla eivätkä kiinteistövälittäjätkään tunnu olevan kovin aktiivisia yksittäisten asuntojen etsijöitä kohtaan. Edessä lienee pitkä ja kivinen tie.

Jotain palveluntarjoajien bisneksen kukoistuksesta kertonee seuraava episodi. Viime keskiviikkona jätin yhteystietoni netissä olleeseen asuntoilmoitukseen kaksiosta Punavuoressa. Kiinteistövälittäjä ottikin kiitettävästi yhteyttä noin puolen tunnin kuluttua kysyäkseen haluaisinko tulla katsomaan asuntoa. Ehdotin loppuviikkoa. Tämä ei valitettavasti sopinut kiinteistövälittäjälle. Ja miksi ei? Siksi, että koko toimisto oli lähdössä torstaina pitkäksi viikonlopuksi Bangkokiin...

Way to go Heikelä! Iso respekti!

2009-11-03T22:49:00.004+02:00

Big respect! Iso respekti. Kyllä! Kaveri uhosi monta kuukautta Radio Rockin aamushow'ssa, että juoksee maratonin koska vaan treenaamatta. Piece of cake! Rauha kakulle. Vantaan maraton lokakuussa oli sovittu H-hetkeksi. Ja mussutus jatkui vain. Isosuinen kaveri.

Sitten iski flunssa. Mies ei kävellyt maaliviivalle. Olin varma, että ei ikinä juokse maratonia. Mitä vielä!! Heikelä Arctic Challenge. Työpäivän jälkeen. Venyttelemättä. Mies juoksi eilen yksin Kirkkonummelta Helsinkiin rantaa pitkin lämpötilan ollessa hieman plussan puolella ja etelätuulen tuivertaessa mereltä 9 m/s:ssa. Ja juoksi perille. Pimeässä. Matkaa kertyi vielä kilsa päälle 42,195 km. Viisi tuntia ja 20 minuuttia. Jätkä on kyllä ihan äijä. Ei voi muuta kuin ihailla. Pakko kokeilla itse. Taidanpa huomenna laittaa tiketin kesän Tukholman maratonille vetämään. Ihan vaan periaatteesta. Siitä periaatteesta, että jos toi jätkä sen tekee, niin kyllä mäkin. Vaikka olosuhteet on helpommat, niin yritetään sitten vaikka ainakin tunnin paremmalla ajalla.

Radio Rockin sivuilta voi videoklipeistä seurata Heikelän suorituksen ja mm. espoolaisten työttömien kannustusta "Juokse homo juokse!"

Ikärenkaat näkyivät - mutta vain vyötäröllä!

2009-11-02T21:56:00.010+02:00

Takana on Utajärven pojan ja Petterin nelikymppiset. Vauhtia ei ollut aivan yhtä paljon kuin nuoruusvuosina, mutta asenne oli edelleen täysi kymppi. Oheista kuvaa voi verrata edellisen kirjoituksen kuvaan ja yrittää etsiä mikä on muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa? Harvempaa tukkaa lukuunottamatta aika vähän.

Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Utajärven poika saapui Kööpenhaminasta hieman ennen kello yhtätoista. Paluumuuttaja käytti ystäviään hyväksi ja raahasi samalla lipulla osan paluumuuton rahdistaan mukanaan. Mikäli ylipainoa olisi ollut muuten kuin omassa kropassa, niin lasku olisi todennäköisesti langennut järjestävälle seuralle. Aivan kuten sen Kalu -lehden kanssa, jonka tilasimme kaverille tuparilahjaksi ja jouduimme itse maksamaan...hä?!? Epäreilua!

Lentokentältä siirryimme Pohjois-Tapanilaan hakemaan toista sankaria. Vessanpesusta yllätetty hieman vajaa nelikymppinen perheenisä ei järkytykseltään saanut kovin montaa sanaa suustaan autossa matkalla sählykentälle. Aluksi luulin, että kaveria vain vitutti, mutta ei: kylmää hikeä ja järkytystä ei saatu heti ravisteltua miehen henkisestä eikä fyysisestä habituksesta. Lopulta hengitys alkoi kulkemaan ja ruumiintoiminnot elvytettyä. Sählykentällä oli muuten monella mahdollisuus nähdä suomenruotsalaisen ystävämme juoksevan ensimmäisen kerran. Kaverin kyyrymyyry osoitti todeksi vanhan lätkäkentiltä tutun neuvon "Pidä pää ylhäällä!". Osumista huolimatta kaveri oli pelin jälkeen yhtä skarppina kuin ennen peliä...

Virkistävän tapposählyn jälkeen ilta jatkui SportsAcademyn saunassa. Juhlan kunniaksi katsottiin pari valioliigan peliä, kehonrakennusta(kun sitä nyt tuli teeveestä - tärkeintähän oli, että teevee oli päällä!) ja syötiin hampurilaisia. Menihän sitä oluttakin. Kossupulloa ei pöydällä näkynyt. Ikä painoi ei vain päivänsankareita vaan myös muita joten pysyttiin miedommissa.

Juhlaillallinen oli katettu ravintola Sea Horseen. Sopivasti luksusta tälle porukalle. Illallisen jälkeen suuntasimme Helsingin yöhön. Aikamme ravintola Teatterissa patsasteltuamme halusimme actionia, mutta huomasimme mm. Apollon tunnin pituisen jonon olevan ihan jotain muuta kuin se mitä olimme lähteneet hakemaan. Sama ongelma oli aika monen suositun tanssiravintolan ovella. Päädyimme siis paikkaan, missä ei ollut jonoa. Sehän on yleensä tae rapsakasta ja hilpeän hauskasta meiningistä. Niinpä ravintola Lady Moon toimi loppuillan performanssin näyttämönä...ei hyvin mee! Toinen päivänsankareista opasti pöydässämme olleita kolmea vantaalaista neitoa. Tytöt kertoivat olevansa harvoin Helsingissä jortsuilla eli mihin kannattaisi mennä. "No ei ainakaan tänne!!!" vastasi Lapin kansa. Mutta koska kyse oli ainutlaatuisesta tilaisuudesta pisti ankkalammikon edustaja pöydän koreaksi ja osti todennäköisesti Lady Moonin historian ensimmäisen kerran Dom Perignonia pöytään. Hieno kontrasti!

Ilta oli hauska ja onnistunut. Myös tärkeitä päätöksiä tehtiin. Ensi keväänä Jormien kevätretki palaa ohjelmistoon välivuoden jälkeen. Uusi konsepti on nimeltään Helsinki-Tallinn two nights long. Ei hyvältä näytä, mutta lupaa sitäkin enemmän...

Huomenna mennään taas - ihan niin kuin nuorena!

2009-10-30T22:23:00.007+02:00

Kekkosen avioton poika, suuren isänsä kieltävä lappilainen kokoomuspolitrukki, laskeutuu isiensä maan kamaralle lauantaina kello 10.45. Kone Kööpenhaminasta tuo mukanaan 40-vuotiaan ikinuoren käkkärämännyn. "Happy birthday Mr. President" kaikuu varmasti jossain vaiheessa iltaa harrastelijavoimin. Metsäylioppilaiden kuoro ei suostunut laulamaan tervetuliaistoivotusta kuultuaan Utajärven pojan kieltäneen keskustan, isänsä puolueen. Ainoan aatteen, jota kairojen miehet voivat äänestää.
Merirosvo -hatut ja pillit on hankittu. Vastaanottokomitea on valmiina. Kakku on jääkaapissa. Sählykenttä odottaa gladiaattoreita. Mukaan haetaan myös toinen nelikymppinen. Joukossa tyhmyyys tiivistyy. Saunasta voi katsoa Valioliigaa. Jääkaapissa on bissee ja virvokkeita. Illallinen on katettu kymmenelle. Sikalaan. Kakku tarjoillaan kynttilöiden kera. Sitten suunnataan baarimaailmaan. Näillä mennään huomenna. Ihan niin kuin kaksikymppisinä pojankoltiaisina yliopiston kampuksella. Pojat on poikia. Vielä ei ole aika lainata Kalle Päätaloa 75-vuotissyntymäpäivänään:"Naista en enää saa enkä viinaa pysty juomaan. Tässäkö tämä nyt oli? " TÄTÄ DÄÄÄ!

Kuvat tuokiokuvia vuosien varrelta.

Vanhaa rouvaa juhlimassa

2009-10-25T18:31:00.007+02:00

Kuten viime vuonna keräännyimme tänäkin vuonna juhlimaan YK:n päivää Vallilaan. Viime vuoden melko täsmällisestä kutsusta huolimatta, saavuimme tuolloin Foguesin kanssa paikalle hieman myöhässä. Vatsat täynnä, koska luetun ymmärtämisemme ei ollut ollut tyydyttävällä tasolla ja olimme käyneet syömässä etukäteen, jotta ei tarvi kipristellä nälässä. Viime vuonna tuliaisina oli laadukasta juotavaa eli pullo joltain jatkoilta jäänyttä rommia ja toinen pullo Vana Tallinnaa. Virheestä viisastuneena saavuin tänä vuonna paikalle ajoissa mukanani pari laadukasta punaviinipulloa. Ja edellisestä ruokalilustakin oli ehtinyt kulua jo tovi. Viime vuonna tunnustin ähkyen syntini ladatessani lautaselle emännän kokkaamaa illallista. Tänä vuonna tähän ei ollut siis tarvetta.

Fogues, jota joku paikalla olija luuli viime vuonna poikaystäväkseni (Ei, se ei johtunut siitä, että olisimme vaihtaneet salaperäisi katseita koko illaan. Syy oli saapumisemme yhdessä illalliselle.), saapui paikalle viimeisenä kutsutuista. Koska Loimaan Norppa on edustaa vastakkaista sukupuolta, joutui Fogues turvatumaan pieneen valkoiseen valheeseen kotona välttääkseen kaikki potentiaaliset mustasukkaisuuskohtaukset. Niinpä mies oli ilmoittanut lähtevänsä kanssani parille kaljalle, koska "Prepellä on nyt vähän vaikeita aikoja ja se haluaa jutella". Siis voi kilinperse! Kiitti vaan! Siis kuinka säälittävältä olemukseni vaikuttaa kun tällaiseen uskottavaan tekosyyhyn turvaudutaan? Ok, olenhan noin kuukauden ajan ollut poikamies, mutta silti. Lopputuloksena tästä selityksestä on se, että meikäläinen saa reppanan maineen ja Fogues modernin empaattisen miehen maineen. Vaimo varmaan kertoo tyttökavereilleen kuinka oma mussukka on niin nykyaikainen ja kaverin tukena hädän hetkellä. Mutta koska pojat on poikia, niin suotakoon tämä Itä-Helsingin Doctor Philille anteeksi.

Osallistuja joukko oli pääosin sama kuin viime vuonna. Joukkoa täydensi yksi yllätysvieras ja yksi ex-tempore jälki-ilmottautunut. Joukko ei ollut koostumukseltaan yhtenäinen, mutta eipä ollut illan juhlittu vanha rouvakaan. Ja nyt en tarkoittanut Loimaan Norppaa...epäyhtenäisestä koostumuksesta huolimatta juttu luisti ja uusia tuttavuuksia luotiin hyvässä hengessä.

Ruoka ei ollut kovin lihaisaa, mutta harvemmimpa vegaaniruoka sellaista on. Punaviinikin maistui, vaikka sitä keräiltiin ruokasuolan avulla talteen ympäri olohuonetta. Ilta päättyi Levyraatiin. Jokainen sai valita YouTubesta biisin ja muut pisteyttivät sen. En muista lopputulosta koska osallistumisasteeni laski jo levyraadin alkuvaiheessa. Kolmannen biisin jälkeen Nukkumatti heitti ruokasuolan sijasta unihiekkaa silmiini.

Ensi vuonna uudestaan. Mutta otetaan ennakkoon. YK:n päivä kun on ensi vuonna sunnuntai.

Valtion rautatiet - USSR live and kicking!

2009-10-23T18:35:00.005+02:00

Koin eilen suht' hyvän rock -konsertin Hartwall Areenalla. Olisi ollut mukavaa jos tämä olisi jäänyt päällimmäisenä mieleen illasta, mutta valtion yhtiö varasti show'n. Musen -keikan jälkeen kävelin muutaman muun ihmisen kanssa Pasilan asemalle. Tarkoituksena oli matkustaa 5 minuuttia junalla keskustaan. VR oli fiksusti järjestänyt asemalle erikoisvuoron viemään konserttikansaa keskustaan. Ihan loppuun asti ei tätäkään asiakaslupausta oltu mietitty.

Kiirehdittyäni junaan, joka ilmoitustaulun mukaan oli lähdössä parin minuutin kuluttua, tajusin melko pian, että Valtion rautatiethän eivät ole kaikkein kuuluisin aikataulun mukaisesta liikennöinnistään. No, tällaisessa tapauksessa, jossa suuret ihmismassat ovat liikkeellä, pienet myöhästymiset ovat ymmärrettäviä.

Minuutit kuluivat ja juna kökötti asemalla. Ainoa viihdyke oli junan konduktööri, joka kuulutti kahden minuutin välein monotonisella äänellään väkeä tiivistämään, jotta kaikki mahtuvat mukaan. Siinä sitä oltiin kuin sillit purkissa. Happi alkoi loppua ja eräs junassa ollut naismatkustaja alkoi voida pahoin. Kaikessa viisaudessaan junan kuljettaja oli sulkenut junan ovet sitä mukaa kun juna täyttyi. Näin tämä pahoinvoiva matkustaja ei päässyt ulos vaunusta. Ja paniikki alkoi kasvaa.

Apu oli kuitenkin lähellä. Maassa, joka käytännössä keksi puhelimen, tai no ainakin tekstiviestin, ihmisten välinen kommunikointi on tehty helpoksi. Joku löysi junasta sisäpuhelimen, jolla saatiin yhteys konduktööriin. Sitten seurasi seuraavanlainen keskustelu.

- Anteeksi. Saisiko oven auki. Mulla on paha olo ja pakko päästä täältä pois.
- Mikä juttu tää on!? Mistä sä löysit tän puhelimen? Mitä pelleilyä tää on? SULJE SE PUHELIN! EI SINULLA OLE OIKEUTTA KÄYTTÄÄ HENKILÖKUNNAN PUHELINTA! Juna lähtee juuri. Ei niitä ovia aukaista!!!

Siis...Mitä vittua, totesi aika moni vaunussa. Yleinen kapinamieliala tuota valtion omaisuutta suojelevaa virkamiestä kohtaa alkoi pikku hiljaa herätä. Linjat saatiin kuitenkin uudestaan auki, siis teknisesti, ja konduktööri luuriin päähän.

- Anteeksi. Oikeesti. Mun on pakko päästä ulos täältä. On todella huono olo.
- Kuule saat kohta selitellä tota vartijoille.
- Eiiii-i...avaa nyt se ovi!
- Juna lähtee juuri. Ei niitä ovia voi nyt aukaista. Lopettakaa se pelleily!

Jaa-a. Valtion virkamies se siinä palveli veronmaksajaa vanhaan kunnon neuvostoliittolaiseen tyyliin. Mitäköhän kaveri olisi tuumannut, jos junassa olisi syttynyt tulipalo? Seurauksena olisi todennäköisesti ollut vain syyte virkavallan häiritsemisestä sille, joka otti junan puhelimen luvatta käyttöön. Lopulta tuli kaikkia matkustajia helpottanut väsyneen kuuloinen viesti konduktööriltä.

- No niiin. Joku on vetänyt hätäjarrusta. (Et kiitti vaan jätkät hei.... toim.huom.) Juna ei lähde liikkeelle. Kaikki ulos junasta.

Kun Suomi menetti johdon Unkarille Olympiastadionilla vuonna 1997 MM-karsintaottelun lisäajalla oman maalin seurauksena kuulin kuinka 40 000 ihmistä huusi samaan aikaan spontaanisti "VOI VITTU!". Samaa spontaanisuutta löytyi eilen illalla raideliikenteen käyttäjiltä Pasilan asemalla kello 23.45. Kieltämättä tunsin sisimmässäni lynkkausmielialan valtaavan alaa. Niin varmaan moni muukin. Ja kun Pasilasta ei puolen yön aikaan kovin paljon julkistaliikennettä kulje oli edessä talsiminen kohti kotia. Nordenskiöldinkadun hallin kohdalla sain taksin, mutta olisihan se ollut ihan kiva matkustaa junalla. Semmoinen kun oli nyt järjestettykin. Ehkä ensi kerralla pari pienempää junaa ja uudenlainen palvelukulttuuri. Vai mitä VR?

Espoolainen älykkö sananvapautta käyttämässä

2009-10-18T19:36:00.004+02:00

Kävin eilen katsomassa "modernia" jääkiekkoa Espoon Barona Arenalla yhdessä veljeni ja hänen viisi ja seitsemän vuotiaiden poikein kanssa. Kahden ensimmäisen erän nolla nolla nyhjäys muuttui kolmannessa erässä oman pään virheiden värittämäksi maali-iloitteluksi. Paikalla olleet noin 3 000 katsojaa eivät saaneet aikaan lauantai-illan huumaa edes pelin tässä vaiheessa. Onneksi paikalla oli yksi suomalainen perusjuntti, jonka kielenkäyttöön kuului tasa-arvon nimissä toistella joka toisessa lauseessa naisen ja joka toisessa lauseessa miehen sukuelimen nimeä vahvoja mielipiteitään värittämään.

Periaatteessa minusta on ok, jos se "VITTU" sieltä joskus livahtaa pelin tiimellyksessä. Siitäkin huolimatta, että paikalla on pikkuväkeä. Peliin saa ja kuuluukin eläytyä. Ja oppivat ne pikkuiset ne "vitut" viimeistään koulussa tai kotona kuunnellessaan vanhempiensa riitaa saunaillan päätteeksi. Se, mikä ei kuitenkaan mene meikäläiselle jakeluun, on tuomarin tai vastustajan vitun homottelut ja tappotuomiot. Varsinkaan täysi-ikäisten miesten suusta.

Eilisen illan kruunasi se, kun spontaanisti veljeni kanssa tuuletimme Tapparan tasoitusmaalia. Tässä vaiheessa takana istuvalta kaverilta läikkyi yli. Hänen mielestään tilannetta edelsi selkeä tuomarivirhe (tietenkin!). Bluesin paitaan, mustiin pillifarkkuihin ja maihinnousukenkiin pukeutunut noin 45-vuotias siilitukka käytti perusoikeuksiinsa kuuluvaa sananvapautta huutamalla maalin jälkeen seuraavan kannustushuudon "Vitun kusipäät. Vittu saatana! Ettekö te vitun mulkut pärjää ilman tuomarin apua. Vittu teidät pitäis saatana tappaa kaikki....Vittu lapsista alkaen!"

Jep, jep, jep. En tiedä kenelle kannustushuuto oli loppujen lopuksi tarkoitettu, mutta aikuisten oikeesti tuollaista ei huudella kun paikalla on pikkulapsia. Ja vaikka paikalla ei olisi yhtään lasta, siis huutajan lisäksi, niin kannattaisi ehkä edes hetken miettiä mitä suustaan päästää.

Kepu ei petä koskaan

2009-10-15T19:06:00.005+02:00

Väitetään, että kepu pettää aina. Miten niin? Kun miehet syrjäkyliltä pistävät tuulemaan, niin siihen voi aina luottaa, että tulosta syntyy. Se on jämti se!

Katsokaa nyt vaikka kepun ensimmäistä perintöprinssiä Kaikkosen Anttia. Kun Antti tarttuu toimeen, niin perästä kuuluu. Siihen voi aina luottaa. Ensin mies zättää vahingossa...mikä hemmetti sen nimi olikaan...näitä BB-, Unelmien poikamies ja Idols-Sofioita tulee nykyään joka tuutista...no, jonkun pornahtavan C-luokan julkkiksen kanssa. Sitten paljastuu, että Antti oli keksinyt hyvän ehdokkaan, jota tukea ihan tolleen niinku yleishyödyllisessä hengessä. Siis itsensä. Ja lopulta samassa kepulaisessa yleishyödyllisessä hengessä Kanki pitää kymmenkunta taloyhtiön hallituksen kokousta viiden minuutin välein ja kuittaa vähän ekstraa yhden siivoojan palkan verran. Siitäkin huolimatta, että jäljet on siivottu useaan otteeseen aika amatöörimäisesti. Paskaa kun tuntuu löytyvän koko ajan joka nurkasta.

Tämän tragico comican kruunasi viime perjantaina MTV3:n Totuuden hetki ohjelma, jossa espoolainen kuljetusalan yrittäjä, reilu satakiloinen Marko Hento kertoi fantasioineensa siitä kuinka haluaisi ohjata taksimiehen varmoin ottein kankensa Kankeen... Jess!!! Vahingon ilo on paras ilo. Myönnetään.

Mistä näitä senttejä oikein riittää?

2009-09-17T22:16:00.005+02:00

Kysyiköhän kukaan Nova Groupilta lahjuk...siis lahjoituksen saanut poliitikko tätä tärkeää kysymystä? Toisaalta miksi olisi pitänyt? Ei sitä lahjuk...siis lahjan perään kysellä. Lahja on aina pyytetön. Se otetaan nöyränä vastaan ja ollaan kiitollisia lahjoittajan jalomielisyydestä. Ex-ulkoministerin taannoiset tekstiviestit ei niin eroottiselle tanssijalle ovat aika pientä siihen verrattuna mitä hän on puuhastellut, saatikka sen jälkeen valehdellut tekemisistään Novan liikemiesten kanssa. Eikä sovi unohtaa Iken legendaarista lausetta siitä, miten hän käytti syntymäpäivien järjestämisestä ylijääneet rahat hyvän tekeväisyyteen. "Aika suuri summa yksityishenkilöltä" ,totesi Ike ylpeänä taannoin lehtihaastattelussa. Sairauden oireet viittaavat pahasti Turun tautiin.

Kovasti ihmetyttää myös kansanedustaja Tiuran samaan aikaan iskenyt rahapula, äkillinen kyvyttömyys käyttää luottokorttia tai se, että lähimpien ystävien puhelinnumerot olivat kadonneet kännykästä. Tai ehkä asia olikin nimenomaan niin, että se lähimmän ystävän puhelinnumero sieltä kännykästä sittenkin löytyi. Saattaa tietenkin olla myös niin, että rouva Tiuraa vaivasi vain pikkumaisuus ja turhamaisuus. Eihän se ole kiva maksaa omista rahoista yllättävää 852 euron ylimääräistä menoerää. Eihän? Joskus ehkä kannattaisi miettiä missä säästää.

Kaikki muut paitsi vihreät, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset, ovat ja rypevät aika syvällä. Eikä sieltä kuopasta päästä pois vain hurskastelemalla siitä kuinka on toimittu laillisesti, osoittamalla ylimielistä asennetta tai muuttamalla jatkuvasti lausuntoja. Jossain päin maailmaa tätä kutsutaan valehteluksi. Suomessa se tunnetaan huonona muistina. Itse uskon vakaasti, että tästö noidankehästä päästään aikaisintaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Joko normaaleissa tai sitten ennenaikaisissa. Järjestelmän uskottavuuden ja demokratian kannalta toivottavasti joku ottaa itseään mahdollisimman pian niskasta kiinni ja viheltää pelin poikki. Muuten oma demokratiamme ei kohta paljon eroa niin kovin arvostetusta Italian demokratiasta.

Työperäisestä maahanmuutosta

2009-09-10T18:44:00.002+02:00

Aina välillä puhutaan siitä kuinka Suomeen pitäisi saada osaajia maahanmuuttajina. Työperäista maahanmuuttoa. Todellisia ammattilaisia. Kyllä. Kannatan ajatusta.

Katsoin eilen Liechtenstein-Suomi trillerin ja kaipasin niitä osaavia maahanmuuttajia. Mietin miksi Sadikin perhe Bosniasta lähtiessään valitsi Suomen ja Ibrahamovitsin perhe samasta suunnasta tullessaan Ruotsin? Toisen sukupolven ruotsalainen tekee nyt maaleja liukuhihnalta sinikeltaisille. Samaan aikaan toisen sukupolven suomalainen ei osu edes avopaikasta Liechtensteinia vastaan. Hyvin ovat molemmat sopeutuneet uuteen kulttuuriympäristöön eli revi siitä Halla-aho. Eikä sovi unohtaa sitä, että Eremenko Jr. iski viimeisellä minuutilla tolppaan. Jos se ei ole suomalaista niin mikä.

Kiesistä ja Koljatista

2009-09-06T18:02:00.002+02:00

En aio osallistua tähän keskusteluun Esko Kiesin kommenteista tämän enempää. Mutta sanotaan nyt pari asiaa. Kaverin mielipiteet olivat "hieman vanhoollisia" ja eihän ne varmaan hyvää tehneet Audin brändimielikuvalle. Toisaalta, jos 90% Audin omistajista on miehiä, niin...voisiko kyseessä kuitenkin olla markkinointikikka? Meillä miehillä kun tuppaavat nuo alkukantaiset vaistot olevan herkemmin pinnassa kuin naisilla. Nyt Audista tuli hetkessä tosi urosten auto ja ne 10% naisista, jotka Audilla ajavat, todennäköisesti unohtavat asian ajan kuluessa. Plus kiillottihan Audi maineensa kun Esko Kiesi "erosi" ja pyysi anteeksi. Ja tuskin Esko Kiesillekään kävi huonosti. Mies on jo 59-vuotias ja Suomessahan jäädään eläkkeelle about tämän ikäisenä.

Koen kuitenkin kohtalonyhteyttä Esko Kiesin kanssa. Itsekin esiinnyin erään naistenlehden sivuilla jokin aika sitten. Ja se oli muuten sitten viimeinen kerta! Aika paljon tuli palautetetta (suomeksi vittuilua) ja pääasiassa miehiltä. Mikä miehiä oikein vaivaa? Vaikuttaa siltä, että joka heebe lukee naistenlehtiä hyvinkin insentiivisesti...Mihin ovat kadonneet TM, VM ja EM ostoslistalta lottokupongin jättöreissulla?

Ja lopuksi pari sanaa Koljatista. Jep. Oli pakko ostaa. Satiiri Matti Vanhasesta kiinnostaa. Myönnetään. Hesarin kirjallisuuskriitikko Antti Majanderin arvostelu meni mielestäni jeesustelun puolelle. Olen nyt lukenut kirjan alun. Kohuttu ote Pekkarisen tupeesta on päähenkilön kuvitteellista mietiskelyä. Eikä pilkkaa Pekkarisen "fyysistä puutetta" kohtaan sinänsä. Mutta jos lukee kuin piru raamattua, niin aika monesta kirjoituksesta voi tässä maailmassa loukkaantua. Niin kuin ne keskustavaikuttajat, jotka aamun Hesarissa kommentoivat kirjaa. Hoh hoijaa...

Matti Vanhasen kommentit kirjasta vaikuttivat valmiiksi mietityiltä. Spontaanisuus ei sovi harmaalle miehelle. Ja kun Matti Vanhanen mainitsee kiinnostuksensa kohteeksi "asiakysymykset" (HS, Kuukausiliite syyskuu 2009, s.41) niin olen entistä vakuuttuneempi siitä, että oikeasti Mattia vituttaa. Taas kerran. Mutta Nurmijärvellä, jonne maailman pahuus ei yllä ja jossa kaikki näyttää ulospäin hyvältä, ei taida olla tapana näyttää oikeita tunteita.

Numero 16

2009-08-25T20:21:00.003+02:00

Moni on ehkä ihmetellyt mistä blogiosoitteeni numero 16 tulee. Sille on looginen selitys. Tai itse asiassa kaksi loogista selitystä. Ainakin viime viikonlopun jälkeen.

Pikkupoikana isäni vei minut katsomaan jääkiekkomaaottelua Suomi-Tsekkoslovakia Hakametsän kiekkopyhäkköön. Tämän ottelun on täytynyt olla joskus 70 -luvun lopulla. Oman muistikuvani mukaan Tapparan ykkössentteri Pertti Koivulahti pelasi joukkueen kapteenina ja teki tuossa ottelussa maalin heti keskiympyrän aloituksesta. Mistään tilastoista tuota erikoista maalia ei löydy, mutta olen aivan varma että näin kuitenkin kävi. Anyway: aloin heti fanittamaan Koivulahtea eli Komua. Taitava sentteri pelasi numerolla 16. Myöhemmin saman pelinumeron peri mm. Novosibirskin Karhu Alexander "Sasha" Barkov. Tapparan taitava venäläinen sentteri. Numero 16 on siis edustanut minulle luontaista pelisilmää, juonikkuutta, vahvaa teknistä taitoa ja johtajuutta. Aina viime lauantaihun asti.

Viime viikonloppuna pelasin golfseurani mestaruuskisoissa. Peli oli alkanut viime aikoina sujua ja lähdin suht luottavaisin mielin kentälle. Tavoitteena oli päästä 30 parhaan joukkoon eli selvittää cut ja pelata viimeisellä kierroksella sunnuntaina. Jos pystyisin pitämään oman tasoni, niin kasilla alkavat kierrostulokset riittäisivät tavoitteeni saavuttamiseen. Ennen kierrosta löin rangella korillisen palloja. Draiviini oli jostain tullut melko vahva fade eli suomeksi slaissi. Pienestä fadesta ei ole niin väliä, mutta slaissi on slaissi. Turha sitä on kaunistella. Joskus sen kanssa voi elää. Joskus ei.

Ensimmäinen väylä on par 5. Olen pelannut sen tyypillisesti bogeyyn eli yhden yli parin. Joskus pariin ja joskus tuplabogeyn. Melko tasaisesti siis. Väylä ei ole aivan helppo ykkösväyläksi, mutta kuten äsken kerroin olen selvinnyt siitä pääasiassa kuivin jaloin. Mutta entä nyt? Hukattuani kaksi palloa heti avauksessa väylän oikean reunan outiin ja kolmannen sivuvesiesteeseen, pääsin pois teeboksista lyömään seitsämättä lyöntiäni sivuvesiesteen vierestä. Jatkoin samaa rataa ja vetäisin sadan metrin päässä olevaan vesiesteeseen. Dropin jälkeen vedin palloni raffiin, josta sitä ei koskaan löytynyt. Jotta nöyryytys olisi ollut täydellinen niin hukattuani palloni juoksin 150 metriä takaisin äskeiselle lyöntipaikalle koska en ollut lyönyt varapalloa. Lopulta pääsin griinille käytyäni vielä kerran hiekkaesteessä. Hukattuani viisi palloa ja viimeisetkin ylpeyden rippeet raapustettiin korttiini ensimmäisen väylän tulokseksi 16!

Huolimatta katastrofaalisesta ensimmäisestä väylästä pelasin ensimmäisen kierroksen 17 muuta reikää 80 lyöntiin. Aika hyvä itsensä kokoaminen sanoisin. Siitä huolimatta numero 16 sai aivan uuden merkityksen viime lauantain jälkeen. Eikä se välttämättä enää edusta luontaista pelisilmää, juonikkuutta, vahvaa teknistä taitoa ja johtajuutta...

Keski-Euroopan kiertue - 3xSpringsteen, müncheniläisiä nudisteja, reisevagina ja Euroopan tylsin pääkaupunki

2009-07-26T17:33:00.012+02:00

Blogin päivittäminen lomalla ei ole oikein ottanut onnistuakseen. Huomasin kirjoittavani romaanin pituista eeposta loman tapahtumista. Koska se ei ollut tarkoitus, niin pätkin hieman tarinaa. Silläkin uhalla, että vain ensimmäinen osa tulee julkaistua jos kirjoituskramppi taas iskee.

Loman ensimmäinen etappi heinäkuun alkupäivinä suuntautui Saksaan ja Itävaltaan. Kolme Springsteenin keikkaa neljän päivän sisällä Münchenissä, Frankfurtissa ja Wienissä olivat kaiken vaivan ja rahan arvoinen kokemus. Varsinkin kun jokaisella keikalla settilistasta noin puolet oli muuttunut edelliseen keikkaan verrattuna. Kiertue alkoi Münchenistä, jonne saavuin aikaisin ensimmäisen lomapäiväni aamuna. Matkalla lentokentältä keskustaan tutustuin pariin vieläkin hurahtaneempaan kiertäjään. Takana pojilla oli molemmilla reilut 40 keikkaa. Itselläni on vielä kahdenkymmenen keikan rajapyykki ylittämättä.

Ennen keikkaa tutustuimme pitkin päivää paikalliseen olutkulttuuriin. Joukkueeseemme kuului lisäkseni etruski ja jo vuosia Münchenissä asunut Perniön oma poika Jussi. Kiinteänä ravintona Biergarteneissa nautimme pääasiassa brezeleitä ja bratwurstia. Sää oli mitä mainioin pienestä ukkosen uhasta huolimatta. Olutta kului ja konserttitunnelmaan päästiin jo reilusti ennen keikan alkua.

Paikallinen oppaamme tutustutti meidät Müncheniin ja kruunasi opastetun kierroksemme Englantilaiseen puistoon. Oli veret seisauttava hetki kun me alastomuuteen tottuneet suomalaiset tajusimme olevamme puistossa"väärällä puolella jokea" yhdessä X-asennossa aurinkoa ottavien pääasiassa miespuolisten nudistien kanssa. Homofobia iski pohjoisen poikiin ja etruski totesikin kassinsa lävistäneen nudistin havaittuaan "Että nyt vittu äkkiä helvettiin täältä!" Poistumiseen kului kuitenkin kotvanen, koska siltoja joen yli oli rakennettu noin puolen kilometrin välein.

Toinen Münchenin erikoisuus oli miesten vessan kondomiautomaateissa myytävät travel pussyt eli Reisevaginat, kuten paikalliset niitä kutsuvat. Arvelimme kyseessä olevan jonkinlaisen puhallettavan muovista tehdyn keinotekoisen naisen sukuelimen, mutta paikalliset oppaat kertoivat meille kyseessä olevan huomattavasti yksinkertaisemman kapistuksen. Pienessä pahvirasiassa myytiin minigrip -pussia, jonka suuaukon voi sulkea/kiristää narulla. Kysymys kuuluukin: jos Reisevaginaan joutuu turvautumaan, niin kumpaa pettää enemmän: itseään vai puolisoaan? Ja nautinnon hinta? Vain 3 euroa. Yritimme ostaa. Tuliaisiksi tietty. Ei kai nyt itselle. Ei tietenkään. Mutta ilmeisesti tämä muovinen hellyyskapistus on kesän hittituote. Automaatti ei syöltänyt ulos saksalaisen insinööritaidon viimeisintä taidonnäytettä mutta rahat se kuitenkin vei.

Münchenistä matka jatkui Frankfurtiin. Hellettä oli lähemmäs 30 astetta ja mikäpä sen mukavampaa kuin viettää kaunis kesäpäivä yhdessä Euroopan "kauneimmista" metropoleista. Frankfurtissa matkaseura vaihtui Björn Dählieksi. Frankfurt ei tarjonnut mitään ylimääräisiä yllätyksiä baijerilaiseen tapaan. Paitsi ehkä hieman yllättäen tunnelmaltaan loistavan keikan.

Frankfurtista suuntasimme hiihtäjäpojan kanssa Wieniin. Edessä olisi välipäivä ja leppoisa viikonloppu eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa. Koska en ollut aikaisemmin Wienissä käynyt odotukseni olivat suht' korkealla paikan tarjonnan suhteen. Habsburgit, Sacher-torttu, Espanjalainen ratsastuskoulu...schön! Ok, en siis odottanut värikästä kaupunkikulttuuria tai riehakasta iltaelämää. Mutta silti...mitä sitten sain? Ensimmäisenä päivänä pride-festivaalin. Aivan kuten viime vuonna Pariisissakin ollessani siellä Springsteenin keikalla. Esitetyistä väitteistä huolimatta tämä oli puhdas sattuma enkä tänäkään vuonna osallistunut siihen vanhoilla sinivaaleanpunaisilla pyöräilyshortseillani. Kyllä, tällaiset olen joskus omistanut. Muuten Wien ei sitten oikein tarjonnutkaan yhtään mitään. Lauantaina tosin vietimme hauskan illan muiden suomalaisten fanien kanssa olutta juoden ja schnitzeleitä syöden. Sunnuntaina koko kaupunki olikin sitten kiinni. Perin tylsää. Mutta eipä itävaltalaisia koskaan ole kovin hauskaksi kansaksi moitittukaan.

Mutta ehkä olisi pitänyt jo aikaisemmasta elämänkokemuksestani ymmärtää, että itävaltalaiset eivät ole maailman hauskin kansa. Tutustuin nimittäin erääseen itävaltalaiseen vuonna 1995 ollessani kesätöissä Englannissa. Tuo rusettia käyttänyt ja amisviikset omistanut, silloin 23-vuotias pikkuvanha kauppatieteilijä ei herättänyt hirvittävän paljon positiivisia fiiliksiä. Huumorintajumme eivät vain yksinkertaisesti kohdanneet. Ja koska ne eivät kohdanneet, niin lopetettuani viikkoa aikasemmin työt jätin majapaikkanamme pitämään työnantajamme omistamaan asuntoon sille Ernst Vettorille skandinaavisen tervehdyksen.

Talossa, jossa asuimme, kävi siivooja joka tiistai. Noin 50-vuotias nainen. Edellinen kämppikseni Hans från Sverige oli jättänyt minulle läksiäislahjaksi pornolehden koska elämämme Milton Keynesissä oli melko yksinäistä. Ja koska tiesin, että tällä Horstilla on vielä yksinäisempää kuin minulla tai Hansilla oli ollut, niin ystävällisesti piilotin pornolehden hänen patjansa alle siivouspäivän kunniaksi. Ei olla hirveen paljon yhteyttä pidelty sen jälkeen.

Mutta palataan itse lomaan. Kolme keikkaa neljän päivän sisällä. Verta, hikeä ja ehkä vähän kyyneleitäkin. Hieno kokemus. Osoitus taas siitä, että elämässä pitää tehdä sellaisia asioita jotka ovat itselle tärkeitä. Siitäkin huolimatta, että ne saattavat joskus jopa itsestäkin tuntua hieman ylimitotetuilta ja sopimattomilta lähes nelikymppiselle miehelle. Mutta hei: "It ain't no sin to be glad you're alive!"

Nokka kohti etelää

2009-07-01T22:15:00.002+02:00

Pahoitteluni. Melko hiljaista on ollut blogirintamalla jo kolmatta viikkoa. Yritetty toki on, mutta inspiraation lisäksi aika on ollut niukka resurssi koko kesäkuun. Ei edes Matti Vanhasen viimeiset ole innoittaneet kirjoittamaan. Se on varma merkki ylirasituksesta ja loman tarpeesta. Koska menneitä ei kannata muistella niin jätän kertomatta Sipoon saaristossa vietetyn juhannusjuhlan kohokohdan eli sen kun palava bensakanisteri kädessä yllätti käden omistaneen juristin. Kertomatta jäävät myös harvalukuiset golfkierrokset ja vielä harvalukuisemmat terassikierrokset. Suuntaan katseen eteenpäin. Kohti kesälomaa.

Huomenna Luftwaffen kone nousee Helsinki-Vantaalta kohti Müncheniä kello 6.55. Uskon nauttivani saksalaisen aamiaisen noin 20 minuuttia nousun jälkeen karvaisten lentoemojen tarjoamana. Lupaus välipalasta tai aamupalasta on kirjoitettu lippuun, joten uskon ja luotan saksalaisten jörjestelykykyyn myös tässä asiassa. Loman neljä ensimmäistä päivää menevät Springsteenin konserteissa Münchenissä, Frankfurtissa ja Wienissä, jossa vietän toudella roumanttisen viikonlopuna Björn Dählien näköisen ystäväni kanssa. Ei, kyseessä ei ole norjalaisen mieshiihtäjän näköinen tyttö vaan ihan perussuomalainen Mr. Syksy (joku vastakkaisen sukupuolen edustaja kehui noin 15 vuotta sitten Mummotunnelissa kaverille, että "toi sun villapaitas on jotenkin tosi syksyinen" ja ei muuta kuin leima ottaan välittömästi! Koko loppuelämäksi.)

Germaanisella kielialueella vietetyn loman alun jälkeen suuntaan kohti Nizzaa ja Monacoa. Tarkoitus on elbata. Nizzasta suuntaamme Korsikalle, jossa vietetään vajaa viikko. Mukana Anthony Beevorin Normandian maihinnousu, Kurt Vonnegutia ja Jon Nesbota. Paluu Suomeen on vasta kahden viikon kuluttua, joten uskon pääseväni lomatunnelmaan melko vaivatta. Loman alussa on tosin uhkana muutama töihin liittyvä puhelu. Mutta uskon selviäväni niistä hengissä.

Matkavarustus on siis kirjallisen materiaalin lisäksi melko ohut. Farkkujakin on vain yhdet. Olisin ehkä ottanut mukaan toisetkin. Ne uudet Tukholmasta ostetut. Mutta kohtalo puuttui peliin. Tyttöystävän keski-Venäjällä for time being asustava sukulaismies päätti salakuljettaa farkkuja vanhaan neuvostomatkailutyyliin rajan tuolle puolen. Ehkä hän vei myös Valintatalon kasseja. Tiedä häntä. Joka tapauksessa itse etsin paristakin kämpästä ja autosta noita farkkuja useaan otteeseen. Ei ihminen yleensä farkkuja hukkaa, ajattelin. Uskalsin varovasti epäillä farkkujen joutuneen keski-Venäjälle, mutta syylliseksi epäilty suhtautui näihin epäilyihin melko nuivasti. Kunnes...kas vain. Kaveri ihmetteli kun oudon näköisistä farkuista tipahti Volvon avain. Jumankauta! Oli niitä vara-avaimiakin etsitty kissojen ja koirien kanssa reilun viikon ajan! Ei tullut mieleenkään, että ne olisivat matkanneet rakkaaseen itään. No hjuva että ljöytjyivät. Ja ymmärränhän toki, että moni nuorempi mies haluaa kopioida pettämätöntä tyyliäni, mutta "Kyll mää sen ymmärrän ett tykkää näteist flikoist, mut et rakastaa rätei ja lumpui?!?"

Koira ja sen isäntä

2009-06-14T18:10:00.004+02:00

En oikein tiedä mistä oli kysymys. Ehkä kyseessä oli pila tai sitten joku on juonut aivonsa niin pehmeiksi, että ei enää erota vertauskuvaa todellisuudesta. Kuitenkin tämä on nyt nähty. Farmari-Volvojen, kultaisten noutajien, pienten puutarhojen ja rivitaloasuntojen keskellä espoolaisessa nukkumalähiössä ulkoilutti mies tänä sunnuntaiaamuna Karhu-merkkistä mäyräkoiraa jalkakäytävällä. Ei kantanut sylissä vaan mäyris seurasi isäntäänsä asianmukaisesti hihnassa. Veromerkkiä en liikkuvasta autosta huomannut kaulapannassa, mutta isäntä meni edellä ja puolentoistametrin päässä seurasi uskollinen mäyräkoira. Kaikki pullot näyttivät olevan ehjiä ja mäyris muutenkin iloisella tuulella. Isäntä näytti hieman nukkavierulta ja väsyneeltä, mutta talutti uskollista ystäväänsä kuten koirakoulussa opetetaan. Kakkapusseja en isännällä nähnyt, mutta sen verran kokeneelta koiranomistajalta isäntä näytti, että tunsi varmasti vastuunsa yhteisen asuinympäristön viihtyvyydestä. Tämän aamuisen episodin jälkeen olin entistä vakuuttuneempi siitä, että koira on ihmisen paras ystävä.

Suomalaista muotitietoutta ja pissaava ruotsalainen

2009-06-09T19:55:00.012+02:00

Suomalaisissa ja ruotsalaisissa on eroja. Sekä hyvässä että pahassa. Viikonloppuna Tukholman NK:ssa kuljin kahden suomalaispariskunnan perässä (Tai ei ne mitään suomalaisia olleet! Turgulaisia ne oli!) ja kuuntelin keskustelua muodista. "Kyll näil o iha eri maku ku Suames..kattogaa ny tätägi!" totesi liian lyhyisiin kivipestyihin Tarjoustalon farkkuihin pukeutunut trendipelle varsinais-Suomesta ja piteli kädessään Gantin paitaa, joka oli väriltään jotain muuta kuin musta. Niinpä...

Mutta yhdistäviäkin piirteitä löytyy. Sunnuntai-iltana odottelimme parin suomalaiskaverin kanssa keikan alkua Tukholman stadionilla. Edessämme oli neljä noin 25 -vuotiasta ruotsalaiskaveria. Koska odottelu seisten väenpaljoudessa kesti tovin, iski yhdelle ruotsalaispojista tarve virtsata. (Amatööri!) No, jos menet lavan edestä stadionin takaosaan tarpeille hieman ennen keikan alkua, niin voit olla varma, että solidaarisuus ei ole vallitseva teema kun yrität palata takaisin tontillesi. Hädänalainen ruotsalainen tiedosti tämän. Senpä takia kaveri alkoi kuumeisesti etsiä pulloa, johon tehdä tarpeensa keskellä väkijoukkua. Muuten ihan hyvä idea, varsinkin jos ei kärsi rännikammosta, mutta nykyään keikoilla myytävistä juomapulloista otetaan korkki pois turvallisuussyistä. Ja koska ylimääräistä korkkia ei löytynyt, niin kaveri luopui ajatuksesta. Kuitenkin vain keksiäkseen hieman ennen keikan alkua paljon paremman idean. Koska hätä ei helpota muuten kuin pissaamalla, niin vaihtoehdot olivat vähissä. Niinpä svante kaivoi jostain ohuen pakastepussin kaltaisen muovipussin ja laski lastinsa tähän itsetehtyyn avannepussiin. Ongelma ei kuitenkaan ollut 100%:sti ratkaistu. Kukaan muu yleisöstä ei yllättäen halunnut koskea avannepussiin. Ei varsinkaan sen jälkeen kun pussissa havaittiin selkeä vuoto, joten pussin siirtäminen esim. lavan ja yleisön välissä olevalle alueella ihmisketjua pitkin ei onnistunut. Niinpä svante laski avannepussin tartaanille, laittoi muutaman löytämänsä sanomalehden sen päälle ja kruunasi rakennelman pahvikyltillä, jonka päälle kävi seisomaan. Problem solved! Kiitettävästi kaveri seisoi kusisessa paikassa lähes koko keikan ajan. Hieman ennen kuin Springsteen tuli lavalle kääntyi pissapoika meihin päin, nosti vasemman jalkansa ja osoitti lahkeessaan olevaa pissanoroa huutaen "Finnarna, titta!". Ehkä hän tiesi, että Suomessa lähes jokainen mies on joskus kussut housuunsa, yleensä kaljapäissään, ja haki toverillisuutta suomalaispekoista. Suuri emotionaalinen aalto ei kuitenkaan virrannut läpi fyysisen olemuksemme tämän skandinaavisen kumppanuuden seurauksena. On sitä nimittäin paskahousujakin nähty vuosien varrella. Repikää siitä ruotsalaiset!

Mutta palataan vielä niihin eroavaisuuksiin. Muuten niin liberaalissa Ruotsissa on voimassa kieltolaki, Suomessa ei. Ei enää. Yritin ostaa Arlandasta pullon viiniä tuliaiseksi. Ei onnistunut. EU -maahan matkustaville ei kuulemma saa myydä alkoholia. Näin sanoo Systembolaget. Henkilökohtaisesti kannatan mm. alkoholiveron nostoa enkä ole tuomassa kaikkia alkoholijuomia maitokauppoihin, mutta rajansa holhoamisellakin! Ei mennyt kansankodin kieltolakin allekirjoittaneen kaaliin, ei.

Alla vielä tunnelmapaloja Springsteenin ja the E Street Bandin ehkä viimeisestä yhteisestä Ruotsin keikasta.

Hieno tiistai-ilta Tampereella

2009-06-03T19:45:00.012+02:00

Kiitos Bruce. Jälleen kerran. Tiistaina poistuin Ratinan stadionilta hyvin onnellisena. Takana oli lähes kolmetuntinen rock -spektaakkeli. Ei valoshow't, ei pyrotekniikkaa tai digianimaatioita. Ei räjähteitä tai kymmenmetrisiä puhallettavia nukkeja. Ei keikan päättävää ilotulitusta. Vain upeaa musiikkia, maailman paras bändi sekä lavalla kaikkensa antava rocklegenda, joka tuntuu itsekin nauttivan joka hetkestä.

Tiistain keikka ei ehkä yltänyt aivan viime kesäisen Helsingin keikan tasolle, mutta so what! Hieno ja toivoa antava elämys. Aina upea Thunder Road repi vanhemmankin miehen sielua. Yllätys cover soul-klassikko The Dark end of the Street oli koskettava ja upea itseironisella elämänkokemuksella väritettyine esipuheineen. Born to Run ja Land of Hope and Dreams olivat aina yhtä toiveikkaita ja tulevaisuuden uskoa antavia. Unohtamatta hienoja tulkintoja uuden levyn Working on a Dreamistä ja Outlaw Petesta sekä koko keikan päättänyttä tunnelman kattoon nostanutta encorea.

Vein keikalle kaksi ensikertalaista. Kummankaan kohdalla Springsteen ei kuulu suosikkiartisteihin. Halusin heidän näkevän ja kokevan millaista on olla maailman parhaan live-esiintyjän keikalla. Erityisesti halusin heidän ymmärtävän hieman paremmin miksi olen reissannut ympäri Eurooppaa keski-ikäisen amerikkalaismiehen perässä jo 21:n vuoden ajan ja mikä ajaa minut edelleen vuosi vuodelta edelleen reissaamaan ja hermoilemaan lippujen saatavuudesta tai mistä kohtaa kenttää pääsen seuraamaan keikkaa. Tämän kertaisen rockeepoksen päätyttyä tiedustelin heidän fiiliksiään. Vaikka musiikki ei ollut heille tuttua niin kumpikin oli nauttinut kokemuksesta. Sisareni kiteytti mielipiteensä ensimmäiseen lauseeseensa "Olipa se ihana mies..." Niinpä. Maailma on usein kylmä ja kyyninen paikka. Kun sitten kohtaat ihmisen, joka lähtökohtaisesti voisi olla itseään täynnä oleva maailmantähti, mutta joka koko olemuksellaan levittää ympärilleen positiivisuutta ja haluaa viestittää "Hei! Olen täällä teidän vuoksenne!", niin syntyy tunne toivosta ja hyvästä elämästä. Ja raskainkin kyynisyyden taakka putoaa hartioilta. Sen takia tässä on reissattu vuodesta 1988. Ja sen takia matka jatkuu taas sunnuntaina Tukholmassa. Mutta mitäpä siihen enempää lisäämään.

Biisilista 2.6.2009
Badlands
Radio Nowhere
Prove It All Night
Outlaw Pete
Out in the Street
Hungry Heart
Working on a Dream
Seeds
Johnny 99
The Ghost of Tom Joad
Raise Your Hand
Cover Me
Because the Night
Thunder Road
Waitin' on a Sunny Day
The Promised Land
The Dark End of the Street
Kingdom of Days
Lonesome Day
The Rising
Born to Run
* * *
Hard Times
Bobby Jean
Land of Hope and Dreams
American Land
Glory Days
Santa Claus is Comin' to Town
Dancing in the Dark

Liian vanha

2009-05-31T18:02:00.003+02:00

Koululaiset juhlivat mennyttä lukukautta lauantaina. Torpedo Tontunmäki otti varaslähdön nuorten juhlaan ja juhli mennyttä salibandykautta perinteisen saunaillan merkeissä perjantaina. Mika Korkalainen -trophy, puheenjohtajan kalvosulkeiset, paras perse ja kapteeni äänestykset sekä turinaa ja tuhinaa menneeltä kaudelta. Kaikki saunailtaan kuuluvat elementit oli jälleen kerran kasattu ammattitaidolla ja suurella sydämellä. SAS Seaside tarjosi puitteet ja hampurilaiset. Pelitoverit perusspiritin.

Ilta jatkui Helsingin yössä. Syöttöjä ei jaeltu ja pelivälineen kanssa sooloiltiin jo viidentoista vuoden kokemukselle. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa Bar Loosessa huomasimme ajan rattaan pyörähtäneen viuhaa vauhtia ohi. Ei, kukaan meistä ei mennyt seuraamaan alakertaan YleX:n järjestämää konserttia. Pillifarkkuihin ja pipoon pukeutuneet heebot eivät herätä sydämen musakornerissa emotionaalista värinää.

Koska musapuoli ei tyydyttänyt, niin siirryimme Anna Koohon odottamaan jonkun väsyneen itähelsinkiläisen tulkintaa Satumaasta. Anna K:ssakin huomasimme, tai meille kerrottiin, olevamme jo hieman vanhoja. Kaksi espoolaista pissistä riiteli viereisessä pöydässä. Sellainen peruskissatappelu mutta ilman kynsiä ja hiuksista repimistä. Toinen neideistä ei ollut tyytyväinen valittuun kapakkaan. "Ensin sä tuot mut johonkin hikiseen karaokebaariin, jossa on vain nelikymppisiä äijiä ja sitten sä lähet himaan!" Just. Tarkistimme asian. Kyllä, hän tarkoitti mm. meitä. Just niin. Hieno fiilis. Sitä yrittää ostaa trendikkäitä vaatteita KappAhlista ja Dressmanilta. Leikkauttaa hiuksensa samalla tavalla kuin viisitoista vuotiaana (takatukka, päältä lyhyt ja sellainen trendikäs otsatukka). Käyttää Kourosta kainalossa ja Menneniä naamassaan. Ja kaiken kukkuraksi esittää uskottavasti diggaavansa Mambaa, Yötä ja muita nuorison suosikkeja, mutta, mutta....silti jokin habituksessa vaan paljastaa että kutsunnat on jo käyty, asevelvollisuudet suoritettu ja ensimmäisen ajokortin väri oli vaaleanpunainen ja pohjamateriaali Metsä-Serlan kartonkia. Ei oo kyllä helppoo olla nuori!

Pyhitetään ensi viikonloppu Ari Vataselle

2009-05-27T18:38:00.005+02:00

Sitä saa mitä tilaa! Kylmä on paha asia. Lämmin on hyvä asia! Vihdoinkin joku kertoi totuuden. Koska ensi viikonlopuksi on ennustettu kunnon helteitä, voidaan nyt empiirisestikin todeta miten umpimieliset ja sisäänpäin sulkeutuneet suomalaiset muuttuvat kuin salaman iskusta avoimiksi ja hymyileviksi eurooppalaisiksi. Lämmin on h-y-v-ä asia!!!

Eurovaaliehdokas Ari Vatanen oli siis oikeassa. Eikä tähän tarvittu mitään korkeampaa koulutusta. Miksi olisi tarvittu? Tuupovaaran ammattikoulun autoteknikko linjalla sylinterin kannen tutkiskelu loi riittävän tietopohjan ymmärtää maailmaa ja elämää. Ei ihminen maapalloa lämmitä, aurinko maapalloa lämmittää, toteaa autoteknikko Vatanen. Mitäköhän seuraavaksi? Ehkä paavillinen "Ei kondomi Aidsilta suojaa". Ehkä. Jeesushan on helluntalaisen Arin hyvä ystävä. Rehellisesti sanottuna en tiedä. Mutta minun ei kuulukaan tietää. En nimittäin ymmärrä autoista mitään.

Lokkiongelma lienee kohta kakkiongelma

2009-05-18T21:16:00.003+02:00

Olen parin viime vuoden ajan ollut sitä mieltä, että keskustan lokkiongelmaan pitäisi puuttu jopa Kansallisen kivääriyhdistyksen pelivälineillä. Vähintään. Kaikesta cityvihreydestäni huolimatta. Mutta annas olla kun oman terassin kupeeseen on pesiytynyt lokkipariskunta. Kolme munaa siellä näyttää olevan. Olisi suht' helppo hoitaa terassin harjalla ongelma pois asialistalta, mutta ei vaan metsästysviettiä löydy. Ollaan selkeästi liian läheisiä. Minä ja luontoäiti. Niinpä todennäköisesti ulkoistan ongelman huomenna huoltoyhtiölle. Tiedetään: melko säälittävää. Sen jälkeen sitten elän siinä uskossa, että en ole tahrinut käsiäni lokin vereen kun joku toinen on hoitanut ne munat sieltä pois. Voiko ihminen olla yhtään vieraantuneempi todellisuudesta? Tuskin!

Iloinen jälleennäkeminen

2009-05-03T19:18:00.006+02:00

Siellä se oli. Liehui arvokkaasti vappupäivänä teltan katosta. Maamerkkinä vappupiknikillä. Niin monen vuoden tauon jälkeen. Oli löytynyt Ponzo-Panchon pakilalaisen rivitaloasunnon kylmävarastosta vuoden 2002 Renault Meganen pölykapseleiden välistä, viehelaatikon ja vanhojen pläägien vierestä. Vuoden 1994 Akateemisen vartin viestikapula. Jo silloin arvostusta ja pelkoa ympärillään herättänyt. Tilastotieteen peruskurssin tentissä hetkeä aikaisemmin epäonnistuneen kolttasaamelaisen maaliin ankkurina kantama. Ylen uutisissakin yhtenä vappuna puussa roikkuvan etruskin kanssa vilahtanut. Jorma -lakana.

Reliikki, mutta ei vielä antiikkia. Aikoinaan allekirjoittaneen äidiltä puolivahingossa varastettu. Äidin tyttönimen etukirjaimin kirjailtu lahja. Ehkä alusta allekirjoittaneenkin alulle. Hallituskadulla (nykyisin Yliopistokatu) Pam Pamin edessä spraymaalilla uudelleen kirjailtu. Edestä röyhkeästi sanomaa julistava "Jormat Junited - suomalaisia miehiä suomalaisille naisille." Selässä vain taitelijanimi, kuin Pelellä tai Robinholla: "JORMAT"

Jorma-lakana. Yhden aikakauden symbooli. Lama-ajan lapsi. Ehkä siksi niin rakas. Jo kadotetuksi luultu. Aikoinaan niin neitseellinen. Mutta nyt kuin yksi jormista. Keltaisia läikkiä ja tahroja ulkokuoressa. Likaa ja sontaa sielussa. Matkaan lähtiessä vielä viattoman valkoinen. Kuin nuori poikanen. Nyt elämän tahrima. Kusen ja sonnan värinen. Kuin julma prisma. Aikuinen mies. Mutta sielultaan vielä sama kaksikymppinen kuin silloin markka-aikaan. Vapun jälkeen ehkä tallessa. Ehkä ei. Asia selvinnee 1.5.2010.

"Urheiluhullut"

2009-04-25T23:01:00.012+02:00

Ystäväni Kälsä lähti tänä viikonloppuna takaisin vaimonsa esi-isien syntymäseuduille Englantiin. Jälleen kerran joutui suomalainen mies antamaan periksi akkavallan edessä. Vaimo kun ei halunnut opetella helposti opittavaa suomenkieltä. Niin pakkasi Kälsä kipsäkkinsä ja lensi lauantaina sumujen saarelle. Takaisin miestä ei odoteta vähään aikaan. Siinä siis syy kokoontua sanomaan brittiläisittän "Hello, you jolly good fellow!". Puitteet riemukkaille jäähyväisille tarjosi töölöläisbaari Vastarannan Kiiski. Isäntä oli kirjoittanut sähköpostikutsuun "avec". Hyvin oli viesti mennyt perille. Paikalle saapui noin 20 miestä ihmetellen miksi konjakin kanssa ei tarjoilla kahvia. Kotimies oli saanut vapaaillan. Selkeästi...

Siinä sitä istuttiin ja turistiin samassa pöydässä koko illan. Puheenaiheet vaihtelivat neljääkymppiä lähestyvillä ajankohtaisista korkeasta kolesterolista ja urologian alaan kuuluvista fysiologisista pikku harmeista parisuhteen koko kaareen. Koko illan kantavaksi teemaksi nousi kuitenkin Helsingin jäähallissa käynnissä olevat Sexhibition -messut. Paikalla olijoista eräskin oli kuullut RadioSuomiPopilta kyseisillä messuilla puolenyön aikaan järjestettävistä "suihinoton ja p....n nuolemisen SM-kisoista". Mistäpä tässä maassa, jossa kilpailumielessä kannetaan eukkoa ja heitetään kännykkääkin, ei kilpailtaisi. Osallistujien (kuulemma) toivottiin saapuvan pareittain, mutta yksinkin sai osallistua.

Värikäs aihe sai keskustelun pöydässä aaltoilemaan perinteisessä pissa, kakka, munat ja toosa -hengessä niin kauan kunnes pöytään istui yksi vastakkaisen sukupuolen edustaja. Koska eräskin paikalla olijoista oli uhonnut järjestävänsä paikalle aidon prostituoidun tarjoamaan lähtijälle oraaliset jäähyväiset, luuli allekirjoittanut kyseistä naista täksi prostituoiduksi. Ei kuitenkaan lausunut ajatustaan ääneen. Onpa melko tavallisen näköinen prostituoiduksi, ajattelin, kunnes paljastui, että ainakaan yleisessä tiedossa ei ollut että kyseinen nainen olisi laskuttanut edellä mainitusta palveluista koskaan mitään. Saatikka ryhtynyt vastaavaan kanssakäymiseen ventovieraan kanssa kaverinsa puhelinsoitosta. Reiluina kavereina otimme vastakkaisen sukupuolen edustajan mukaan penkkiurheilijoiden asiantuntevaan keskusteluun illan SM-mittelöstä. Ja mitä kävi! Se oli sitten siinä ja ilta pilalla! Keskustelun kevyt ja ei niin kovin vakavahenkinen luonne muuttui nanosekunnissa! Mimmi rupesi meuhkaamaan jostain G-pisteistä, lämmöstä ja läheisyydestä. Lisäksi kyseisessä lajissa ei kuulemma voi järjestää mitään kisaa koska ihmiset on niin erilaisia. Hei haloo! Totta kai voi. Juurihan joku järjestää!!!

Tyttäret hyvät. Ei kaikkia asioita pidä ottaa niin vakavasti. Koko absurdi kisa oli naurunaiheena eikä ketään kiinnostanut saako kisa joskus olympiastatuksen vai ei. Ja sitten vielä syytetään, että miehet ottavat urheilun aivan liian tosissaan...

Olemme hyvissä käsissä

2009-04-21T20:07:00.008+02:00

Voi kevätpäivän tasaus! Tai kai tähän pitäsi tottua. Kaksi kotimaista puoluejohtajaa, joista toinen sattuu olemaan pääministeri (ja mikäli hänestä riippuisi, niin myös isä aurinkoinen), laukoo sellaisia sammakoita suustaan samana päivänä, että tulevaisuuden toivo usko edustukselliseen demokratiaan haihtuvat kuin kaasu Saharaan.

Ensin tuuli idästä. Nurmijärven suuri poika oli tutustumassa itäisen suurvallan poliittiseen järjestelmään ja lausui viisaita Helsingin Sanomien internetsivujen mukaan.

(HS 21.4.2009) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan länsimaat voisivat ottaa oppia Kiinasta, jossa on tiukka keskushallinto ja jossa asiat tapahtuvat nopeasti, kun kommunistipuolue niin päättää.

- Ainakin tässä tietyssä systemaattisuudessa [länsimaat voisivat oppia Kiinalta]. Siinä, että asetetaan selkeitä prioriteetteja ja mobilisoidaan voimavaroja niiden saavuttamiseksi. Silloin myös saavutetaan tuloksia.

Hmm...eli ei muuta kuin pakkotyötä, tyttölapset heitteille, paskaojat suoraan jokeen (taitaa jo toteutua, ja ihan omassa vaalipiirissäkin) ja kuula päähän, jos vallitseva genre ei miellytä...Näin se homma sujuu! Mietityttää hieman. Ettei vain olisi käynyt niin, että arvon herra pääministeri olisi syyllistynyt tällä kertaa liian yleiseen kategorisointiin? Tai sitten hän haluaa oikeasti Kekkoseksi?

Iltauutisissa puhuri kävi Arkadianmäen suunnalta. Neiti Kevät, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli sitä mieltä, että ei hänen tarvitse mitenkään kommentoida AY-liikkeen piilopuoluetukea SDP:lle. Ei ollut kommentoinut kahteen päivään. Pääministeriainesta. Viime keväänä tosin räksytti siitä kuinka muut olivat vilpillisesti vastaanottaneet vaalirahoitusta julkistamatta rahoituksen todellista alkuperää. Neiti kevät ilmoitti hymyillen, että SDP on noudattanut kaikkia sääntöjä ja asetuksia. Talousasioista vastaa kuulemma puoluesihteeri. ("Kaikki mikä on laillista, ei välttämättä ole oikein." Tarja Halonen, tasavallan presidentti) Voi jessus sentään, auta! Tai joku muu ylempi taho. Kuten esimerkiksi SAK. Säästä meidät siltä, että tästä tantasta tulee joskus tämän pienen ja viattoman maan virallinen, saatikka sitten arvojohtaja. Mitään niin pahaa emme ole tehneet, että tällaisen rangaistuksen olisimme ansainneet. Nykyisessäkin johtajassa on jo tarpeeksi kestämistä.

Oster im Engelberg

2009-04-13T20:57:00.017+02:00

Arvoimme pääsiäisenviettokohdetta viime metreille asti. Kaupungista oli päästävä pois, mutta kotimaan matkailu vaikutti melko kalliilta. Esimerkkinä käyköön neljä yötä Levillä joka olisi kustantanut reilut tuhat euroa per nuppi. Melko kallista. Kun vastaavana ajankohtana pääsi Sveitsin Engelbergiin reilulla kuudella sadalla eurolla ja matkan tarkoitus ei ollut raastava ryyppääminen ja valvominen, niin valinta oli varsin helppo. Lento Zürichiin, junayhteys Luzernin kautta Engelbergin idylliseen kylään ja kolme päivää rinteessä auringon paistaessa. Ei paha. Ei varsinkaan kun after skin saattoi viettää lähes kahdenkymmenen lämpöasteen paahteessa.

Stadiumin säädöt
Ensimmäinen laskupäivä alkoi komeasti. Osittainen kiitos siitä kuuluu Stadiumin ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Koska allekirjoittanut on melko käsi lähes kaikissa kädentaitoja vaativissa huoltotoimenpiteissä, niin hän sukset ostaessaan luotti ammattilaisten kykyyn säätää siteet oikein. Varsinkin kun tämä erikseen luvattiin. Ei olisi kannattanut. Pientä ongelmaa on ollut koko kauden ajan ja torstain ensimmäinen lasku mustassa rinteessä tuotti parin sadan metrin laskun vasemmalla pakaralla. Jalasta lähteneen oikean suksen siteen stopparit eivät pysäyttäneet suksea. Ollessani itse pääasiassa vasemman pakaran ja kyljen varassa alaspäin mennessä ei jarruttamisestakaan suksen ulkosyrjällä tullut mitään. Hieman noloa oli huutaa vastaantuleville rinteeseen pysähtyneille ihmiskeiloille "Watch out!" ja liukua holtittomasti ohi. Noin 200 metriä laskettuani sain jotenkin ohjattua itseni irronneen sukseni luo. Onneksi se jäi rinteeseen eikä jatkanut rinteen viereiseen rotkoon. Joka tapauksessa vanhoja kunnon karkuremmejä tuli ikävä.

Pojat on poikia
Ensimmäisen hiihtopäivän jälkeen istuimme after skissä australialais-saksalaisessa seurueessa. Seurueeseen kuului myös saksalaiskaverin 13 -vuotias poika. Kaverit olivat lähdössä illalla Zürichin yöhön. Myös jälkikasvu. Saksalais-isä ja hänen kaverinsa aikoivat "meikata" jälkikasvulle viikset ja muut miehen merkit sekä yrittää baareihin bilettämään kolmistaan. Alkoholia ei kuitenkaan ollut teini-ihmeelle tarjolla. Sen verran ammattitaitoista porukkaa sveitsiläispoket olivat kuulemma olleet, että kaveri saa vielä odottaa karvoituksen kasvua ylähuuleen ennen kuin yökerhon ovet aukeavat. Mutta silti...Kaiken kaikkiaan hatunnoston arvoinen yritys! Vieläkö joku väittää että saksalaisilla ei ole huumorintajua! Kysyä vain sopii miksi oma faijani ei koskaan siivittänyt tietäni ravintolakulttuuriin vastaavalla tavalla. Pirtua se kyllä määräsi "ihottuman hoitoon" valmistujaisiini, mutta silloin olinkin jo 27 -vuotias ja spiritus fortis voitiin käyttää muuhun kuin akneen tai muuhun ihottuman kaltaiseen.

Deutsche Welle
Pääsiäinen Engelbergissä oli omalta kohdaltani ensimmäinen varsinainen kosketus Sveitsin saksalaisiin osiin. Mitään yllättävää tämä kulttuurien yhteentörmäys ei tuottanut. Miehillä oli takatukat ja mursun viikset. Kulinaristiset ratkaisut olivat joskus hieman erikoisia (kuten lämmin viinirypälekeitto) ja kahdeksankymmentäluvun kivipestyt farkut olivat viimeisintä huutoa niin näyteikkunassa kuin kadulla.

Palveluasenne Engelberigssä oli pääosin erinomaisella tasolla, varsinkin jos sitä vertasi kuukauden takaiseen kokemukseen ranskalaisten vastaavasta. Saksalaiseen täsmällisyyteen kuuluu se, että asiat ovat niin kuin ovat ja niistä on turha neuvotella. Kaputt! Kuten eräässäkin rinneravintolassa tilatessamme Apfelkühen. "Could you please warm it up a litte bit?" kysyin. Sain kysymykseeni hyvin yksiselitteisen vastauksen lyhyttukkaiselta vankkarakenteiselta Helgalta: "NEIN!" Selvä. Ei siitä sitten sen enempää.

Bollywood
Yllättävä piirre kylässä keskellä Sveitsiä parhaimpana hiihtosesonkina oli intialaisten turistien suuri määrä. Niitä todella riitti. Osaksi se selittynee sillä, että Bollywood elokuvia kuvataan Sveitsissä ja lumihuiput vetoavat delhiläiseen keskiluokkaan. Kuka ikinä olikaan intialaiset Engelbergiin tuonut, niin hatunnosto erinomaisesta tuotteistuksesta. Voisi kokeilla Suomessakin. Kabiinissa matkalla Titlisin huipulle yli kolmeen kilometriin oli enemmän citymuodikkaita intialaisia kuin hiihtäjiä. Vuoren huipulla intialaisille oli rakennettu oma lumimaailmansa. Lumipallot lentelivät ja yksi tuolihissi oli nimetty Iceflyeriksi. Intialaiset jättivät myös oman merkkinsä paikallisiin saniteettitiloihin. Naisten vessa oli kuuleman mukaan karmeassa kondiksessa ja sitä siivonnut sveitsiläisneiti oli selittänyt sen johtuvan intialaisista. En olisi ihan varma tuosta. Miesten vessassa ei nimittäin ollut havaittavissa mitään eroa yhdenkään helsinkiläisyökerhon hotelli helpotukseen hetkeä ennen valomerkkiä. Perussiisti siis...

Male bondage ja Tiikeri

2009-04-06T19:18:00.003+02:00

Yllätysvarpajaiset lauantaina. Ei, lapsen syntymä oli toki kaikille jo tiedossa, mutta varpajaisten ajankohta ja paikka vahvistuivat lauantai-iltapäivällä noin kolme tuntia ennen h-hetkeä. Kutsut lähtivät siis hyvissä ajoin. Tuolla varoitusajalla pitäisi pystyä järjestämään yhden pörssiyhtiön yhtiökokouskin. Optioilla tai ilman. Anyway: raaseporilainen diplomi-insinööriystäväni jatkoi jo vuosia sitten valitsemallaan linjalla eikä ressannut turhaan varpajaisistaan. Allekirjoittanut suostui tarjoamaan premissit ja illan sankari haki kaikille illalliseksi kebabit naapurin Kebab Housesta. Nopeaa ja käytännöllistä. Koska paikalla oli vain miehiä, niin televisio oli koko ajan auki. Heti Kärpät-Blues välierän jälkeen katsottiin porukalla Liverpool-Fulham Canal Plussalta. Eikä kukaan valittanut saatikka kysynyt mikä on paitsio....Mahtavaa!

Kun miehet alkavat lähestyä neljääkymmentä alkavat he arvostamaan lapsuudessa syntynyttä malebondagea entistä enemmän. Vanhojen kavereiden näkeminen on paitsi nostalgista, niin myös pirun hauskaa. Vaikka sunnuntaiaamuna oli aika kaaottinen olo, niin fiilis oli mahtava. Oli nii-in hauskaa ryypätä ja rällästää sillä porukalla jonka kanssa sitä on harrastanut pääasiassa Holkerin hallituksen aikana.

Ilta päättyi Tigeriin. Tiedän. Tiedän. Haukuin tällä palstalla Tigerin edeltäjän Luxin muutama kuukausi sitten. Ja taas siellä oltiin tositeeveetähtien ja muiden salarakkaiden kanssa. Ei siis omien. Niiden muiden. Ihmettelen vain mikä sitä Forssellia vaivaa kun sekaantuu johonkin BB-Hennaan joka ei oikeesti ollut edes minkään näköinen. Ehkä sillä on vain niin mukava luonne. Mukavampi kuin omalla tyttöystävällä (Asetun tässä nyt Forssellin asemaan ja käytän passiivia kuin olisin hän enkä siis puhu itsestäni. Että ihan vaan tiedoksi. Myös sille, jolla olisi suurin syy närkästyä tällaisesta pohdiskelusta.) Päällimmäisenä Tigerista jäi mieleen vääristynyt ikäjakauma. Ainoa missä sijoituimme jakaumassa huipukkaaseen kohtaan oli ikämme. Se oli sanalla sanoen selkeästi korkeampi kuin muilla paikalla olijoilla. Mutta nyt on Tiikeri nähty eikä sinne ole vähään aikaan asiaa...kunnes parin kuukauden kuluttua haukun sitä taas tälläkin palstalla ja vannotan useaan otteeseen, että ei koskaan enää...

Njet!

2009-04-06T17:10:00.002+02:00

"Exjuse mje...but are yjou mjinister....mjinister Stubb?" Semmoista. Pienoinen huoli hiipi kyllä tuon lauantaisen kohtaamisen jälkeen. Jos venäläinen nainen tunnistaa Stokkan kassalla niin kohta joku kylähullu Nato-friikkikin. Ihme ja kumma että vielä ei ole tullut turpaan.

Sopivasti lihava?

2009-03-31T20:13:00.005+02:00

Jaa-a. En ottanut sitä pelkästään kohteliaisuutena. En edes Rukalla. Myönnettäköön, että paino on päässyt hieman kohoamaan. Myönnettäköön, että vika löytyy peiliin katsomalla. Myönnettäköön, että kaikki mitä on kertynyt on kertynyt yhteen paikkaan. Mutta silti...olenko oikeasti "Lihavin laiha jonka tunnen..."?

No, positiivisen sysäyksen se antoi. Lenkkipolkua on kulutettu ja salillekin eksytty. Samalla on eletty jo muutama päivä ilman makeita stimulantteja kuten Fazerinaa, Fanipaloja ja irtiksiä. Pitänee varmaan taas maksaa se 29 egee ja liittyä Keventäjiin. Ainakin Keventäjien testin mukaan tähän olisi syytä.

"Hei,
Painoindeksisi on 26 ja se tarkoittaa, että sinulla on jonkin verran liikaa painoa, ja sinun voi olla hyvä lääketieteellisistä syistä pudottaa painostasi noin 5%. Lisäksi on oleellista, että liikut enemmän ja syöt terveellisesti, jolloin lievästi liialliseen painoosi liittyvät terveysvaarat vähenevät. Ehdotamme, että liityt mukaan Keventäjiin."

No eipä tuota olisi voinut suoremmin sanoa. Ei ollut kyse ainakaan piilomainnonasta. Ja allekirjoitus oli vielä kaiken lisäksi lääkärin. Oliko tämä nyt lääkärin määräys? Ei muuta kuin verkkopankin kautta porkkanasosekeitto porisemaan ja aamulenkille.

Tiedon valtatiellä

2009-03-28T18:13:00.009+02:00

Pääministeri Matti Vanhasen taidoista käyttää internetiä ja mobiilialaajakaistaa on jälleen saatu lisävalaistusta. Samalla saatiin arvokasta tietoa pääministeri Vanhasen ihmissuhdetaioidoista. Ei tosin mitään uutta. Kenellekään tuskin tuli suurena yllätyksenä tieto siitä, että pääministeri on jälleen kerran astunut samaan miinaan. Puolituhmasta yhteydenpidosta yh-äitien kanssa näyttää tulleen pääministerille jonkin asteinen pakkomielle. Siitäkin huolimattta että siitä näyttää jäävän joka kerta kiinni. Voiko Suomen pääministerin kusettaminen olla näin helppoa? Tällä kertaa pääministeri Vanhanen, meidän äijien kesken tuttavallisesti vaan Matti 69, on julistanut avoimuutta ja tarpeen vaatiessa hän on valmis julkistamaan nämä viestit. Miksi? En minä halua lukea lehdistä umpikuivan nurmijärveläisen äijän kaksimielisiä vihjailuja jollekin pikkukylän keskustalaiselle kunnanvaltuutetulle. Tähän väliin on pakko lainata ystävällemme muutama vuosi sitten kaveriporukalla tuparilahjaksi tilaamamme Kalu -lehden kansitekstiä "Kouvola-Kokkola-Ilomantsi-Kajaani-Pieksämäki - Suomi rakastelee osa I". Juu...Kehittyvien maakuntien Suomi...Kiitos, mutta ei kiitos! En halua tietää asiasta enempää.

Vanhasen viimeisin episodi tiedon valtatiellä ei ole herättänyt allekirjoittaneessa hirivittävästi tunteita suuntaan tai toiseen. Tältäkö se tuntuu kun mikään ei tunnu enää miltään? Anyway: Minä olen mies kuten Mattikin. Ja joskus me miehet luulemme ehkä omasta charmistamme enemmän kuin on sallittua, mutta se on vain inhimillistä. Minäkin olen luullut. Ja monasti. Ja lähes yhtä monta kertaa on, jos ei kaduttu, niin ainakin hävetty. Paskoja juttuja ei ole kuitenkaan tullut heitettyä ihan samaa tahtiin kuin Matti 69 (onko hän muuten sukua Jyrki 69:lle?). Tämä 69-vitsi on ollut ehkä hauska joskus parikymppisenä, mutta ei enää viiskymppiseltä ikihongalta. Ei ainakaan pitäisi olla. Sitä olen kovasti ihmetellyt miten Vanhanen ei muista tämän naisen nimeä. Johtuuko se siitä, että näitä naisia on vain niin paljon että edes koko Dostojevskin tuotannon parissa viikossa lukenut puoluetoveri Paavo Väyrynenkään ei niitä muistaisi? Tuskin. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun on tullut joskus läheteltyä naisille sellaisia teksti- tai sähköpostiviestejä, joita on jälkeenpäin (yleensä jo seuraavana aamuna) katunut, niin valitettasti sekä viestien sisältö että vastaanottajat ovat säilyneet mielessä liiankin hyvin. Valitettavasti.

Mutta onneksi pääministeri löysi kultaisen pelastusrenkaan espoolaisen ostoskeskuksen kultasepänliikkeen alennusmyynnistä. Asiaa oli valmisteltu jo pitkään ja kuten pääministerin tyyliin kuuluu niin valmistelussa olevaa asiaa ei tuoda julkisen keskustelun piiriin. Vasta loppuun valmistelluista päätösehdotuksista tai valmiista päätöksistä saa keskustella. Ja millainen ajoitus. Kuin sattumalta! Iloinen yksityiselämän tapahtuma josta iltapäivälehdet saivat reposteltavaa kymmenisen sivun verran. Aivan kuten noin vuosi sitten. Uusi muija kehiin kun vaalirahakeskustelu kävi kiusalliseksi ja koko asia unohtui. Mitäköhän seuraavaksi? Ehkäpä pääministeri ja pääministerin morsian hankkivat suomenhevosen kun keskustalaisten arvojen peruskiveä seuraavan kerran nakerretaan. Ja jos pääministeri Vanhanen jostain kumman syystä toteuttaa uhkauksensa jatkaa vaaleilla valittuna pääministerinä vuoteen 2019 asti, niin se tarkoittanee sitä, että Vanhasen uusioperhe kasvaa erilaisten kriisien seurauksena entisestään. Pääministerin kauden lopussa siihen kuuluu Matin, Sirkan ja lasten lisäksi tuo edellä mainittu suomenhevonen (Urho Kaleva), sikoja, pari lehmää, muutama kana, pari kukkoa (Ike ja Matti), strutsipariskunta, niiden jälkeläiset sekä adoptoitu Antti Kaikkonen.

"Urheilusuoritus" ja urheilusuoritus

2009-03-24T19:52:00.005+02:00

Lauantai-ilta Kampissa keilaradalla. Vastassani kaksi naista ja yksi mies. Aikaa yksi tunti (=liian vähän). Vanhalle Espoon lukiolaissarjalaiselle joka tapauksessa "a piece of cake". Keilasin nimittäin aikoinani luokkakaverini Pahkiksen kanssa. Vanha partiolainen. Siis Pahkis sinisissä Finnlassie verkkareissa. Oma pallo ja kaikki. Mies, joka piti koulussa esitelmän paitsi keilailusta niin myös solmuista. "Kaksoissiansorkkasolmu....erittäin hieno solmu." Kun tuollaista lausuu kolmenkymmenen hormoonihöyryisen teinin edessä, niin tietää leimautuneensa loppuiäkseen. Niin kävi Pahkiksellekin. En ole pitänyt Pahkikseen yhteyttä kahteenkymmeneen vuoteen. Pitäisköhän etsiä fesestä?

Hyvistä lähtökohdistani huolimatta ei mennyt ihan putkeen lauantain kaadot. Hain useamman kierroksen ajan heittoani. Sellaista hyvää kokonaissuoritusta. Myönnettäköön, että olen niitä, joille niin keilailussa kuin golfissakin tärkeintä on hyvännäköinen loppuasento. Nyt sekin oli hukassa mutta loppua kohden heitto alkoi kuitenkin löytyä. Tulostaso oli surkea, mutta sillä ei ollut merkitystä. Tärkeintä oli etten vain häviä naiselle. Never happened before! Eikä siis tälläkään kertaa. Viimeisessä ruudussa onnistuin paikossa ja sain vielä kolmannen heiton. Olin pisteen jäljessä seuralaistani. Helppo juttu. Kuulutin kovaan ääneen "Jes, vain kaksi pistettä ja voitan." Keiloja oli pystyssä siis täysi patteri. Kymmenen. Riitti kuin osui rataan. Noh...jostain syystä päätin sitten heittää pallon ränniin. Ei kaatunut yksikään keila. Ei ollut edes lähellä. Liika itsevarmuus kostautui. Ei muuten, mutta inhoan häviämistä. Oli kyse sitten pictionarysta, golfista tai omien vanhempien suosiosta...Ei vain maistu.

Tänä aamuna päätin suorittaa itselleni asettaman rangaistuksen huonosti sujuneen keilaillan jälkeen. Lenkki alkoi kello 6.57 ja kesti noin 8 km ja 45 minuuttia. Ei paha. Aika hyvä fiilis. Tosin ensi kerralla laitetaan päälle hieman enemmän vaatetta. Oli nimittäin pakko pitää vauhtia yllä ja sykettä korkealla kun alussa palelsi niin hemmetisti. Ei ollut keväästä tietoakaan...

Mersii pokuu!

2009-03-22T12:38:00.012+02:00

Chamonix. Oui, merci beaucoup! Sitten kun lopetan (tai minulta lopetetaan) työt rahoitusalalla, niin käännän nokan kohti etelää. Perustan suksivuokraamon tai ryhdyn kilpailemaan paikallisten osterikojujen kanssa, jatkan ranskan kielen opintojani (aloitan siis alkeet kolmannen kerran elämässäni) ja olen asiakaspalvelijana painajainen. Sulaudun paikalliseen väestöön ja nautin elämästäni muiden patongin puputtajien kanssa. Palveluasenteeni on nolla, mutta elämänhaluni sata. Aamuisin haen torilta tuoreen patongin, juustoa ja maitokahvin. Suksivuokraamoni aukeaa sitten kun se minulle sopii ja ruotsalaisille naispuolisille vapaalaskijoille sönkötän romanttisesti ruotsia "en peu" ranskalaisittain murtaen. Aurinko paistaa joka päivä eivätkä pörssikurssit häiritse elämän rytmiä. Valtiovarainministerin sanoin "Aivan fantastista!"

Viime viikon reissu Ranskan alpeille oli, kuten tästä vallitsevasta muutoshaluisesta mielenlaadusta voi ehkä päätellä, sangen onnistunut. Olin viiden hengen miesseurueen ainoa ugri. Nautin auringon paisteesta ja yli kymmenen celsiusasteen lämmöstä yhtä paljon kuin sivistyskieliä äidinkielenään puhuvat ystäväni. Ja vaikka kielimuuri oli rakennettu jo 80-luvun alussa tunkemalla pakkoruotsia ugrin kurkusta väkisin alas, niin yritin ymmärtää ystävien katkeruutta vuoden 1809 menetyksen johdosta. Kerroin tämän myös heille. He pitivät minua, kuten koko "rotuani", edelleen sosiaalisesti rajoittuneena ja sisäänpäin vetäytyvänä, mutta kuitenki ihan mukavana ugriksi.

Kun hiihtää viisi päivää auringon paisteessa, niin ei elämästä osaa olla nauttimatta. Ne, jotka elävät koko elämänsä myötätuulessa ja auringon paisteessa, tietävät mistä puhun. Kuten etuoikeutetut matkakumppanini. Lämpötilat Chamonix'n Argentierin rinteissä huitelivat 12-16 celsiuksessa. Kiehumispiste saavutettiin viimeistään illalla hotellin aulassa olleen biljardipöydän ympärillä. Kun kaikki ovat paskoja pelaajia, niin pelit ovat viihdyttäviä, tapahtumarikkaita ja äärettömän turhauttavia. Paitsi hotellin respalle niin myös kaikille pelaajille.

Iltaelämä Chamonix'ssa keskittyi apres skin viettoon Chambre Neufissä. Ruotsalaisten omistama. Kuinkas muutenkaan. Yhdet nelikymppiset vietettiin ja kuunneltiin päivänsankarin puhe...rakkaudesta....keski-ikäistymisen merkki! Ehkä. Tosin me muutkin, vauhdilla neljääkymmentä lähestyvät miehet, pidimme itseämme tällaiselle hiihtoreissulle osallistuvina edelleen nuorekkaina. Ehdottomasti ainakin lapsellisina.

Paluu arkeen on ollut juuri niin raskas kuin oletin. Palasimme tiistaina. Pidin vielä keskiviikkona lomapäivän. Levon vuoksi. Torstaina töissä kertoivat minun olevan paitsi ruskettunut, niin erityisesti väsyneen näköinen. Katse peiliin paljasti 52-vuotiaan kanarian lomalta palanneen sekakäyttäjän. Mutta, mutta....viisi päivää poissa normaaleista ympyröistä antoi etäisyyttä arkeen. Seuraavaksi pitää jaksaa vain kesälomaan asti. Ja onhan välissä meille kaikille protestanteille tärkeät pääsiäinen, helatorstai ja eurovaalit. Kyllä niitä odotellessa jaksaa aina kesään asti.

Viikonloppu pohjoisessa

2009-03-10T20:24:00.006+02:00

Perinteinen firman hiihtoreissu pohjois-Suomeen on taas takana. Rinteen riemut eivät enää kolota reisiä, mutta sielu ja muu kroppa pyytävät edelleen armoa kastelukannumieheltä sekä muilta pikku-ukoilta. Kuka käski hoilaamaan Europen Carrieta (tai siis Teuvo Lomanin tekemää cover-versiota Kari - lähes nelikymppiset miehet osaa olla valtavan leikkisiä) etkoilla ja Final Countdownia yökerhon sulkeutumisen jälkeen? Tai juomaan tuopillisen Guinnessiä jonne oli upotettu Bailey's shotti? Tämän viimeisen taisin kyllä itse asiassa tehdä käskystä. Joku yli nelikymppinen äijä (=kollega) huusi Hullu Poro Areenan yläkerrassa tappajan ilme kasvoillaan "Nyt Prepe juot!". Ja olisihan se ollut epäkohteliasta jättää tarjottu drinkki juomatta.

Levin alppimajat oli täytetty melko tasaisesti firman porukalla. Mutta vain melko tasaisesti....Erityisen kiitollinen taisi olla se 14:n miehen majoittamaa huoneistoa vastapäätä asustanut perhe. Sellainen ihan tavallinen suomalainen ydinperhe viettämässä virkistävää viikonloppua Levillä. Vähän saunaa, skimbausta, pulkkamäkeä, laturetki ehkä jotain kivaa luettavaa (ei kuitenkaan meidän kämpän Erotiikan Maailmaa...), mutta ei...ei voinut kun oli 14 poroa naapurissa! Ehkä Virtaset eivät seuraavalla kerralla säästä sitä viimeistä euroa ja ota äkkilähtöä matkatoimistolta avoimella majoituksella.

Paluulennolla tapoimme tuskissamme aikaa kollegan kanssa. Kun BlueWing oli luettu kolmannen kerran oli lievää tylsistymistä ilmassa. Siitä se ajatus sitten lähti...Koneen laskeutuessa happinaamarit päähän, kauhistunut ilme kasvoille ja ei muuta kuin happinaamaria vieressä istuvan levotonta unta nukkuvan kollegan kasvoille räpeltämään.....Slaagi olisi ollut näkemisen arvoinen, mutta arvelimme kabiinihenkilökunnan huumorintajun rajalliseksi ja jätimme idean toteuttamatta. Ja olisihan siinä voinut jäädä allekirjoittaneen torstain Geneven lento väliin.

Unelmista totta

2009-03-04T22:02:00.007+02:00

Onneksi löysin sen itse ensimmäisenä. Kuvan serkustani laulamassa karaokea Miss Suomen kanssa. Siinä se oli, heti aamusta Iltalehden nettisivuilla. Samoin kuin "lupaus" yhteisestä levytyksestä samaan tapaan kuin on jo tehnyt sellaisten "artistien" kuin Teuvo Lomanin, Arlene Kotalan ja Katja Kätkän kanssa. Ei tarvinnut odottaa sitä positiivisten yhteydenottojen tulvaa kun itse lähetti linkin kavereilleen. En ole vielä päättänyt laitanko myös löytämäni videolinkin kiertoon. Joskus on vain parasta avata koko puolustus ja riisua piikittelijöiltä sarkasmin aseet jo heti kättelyssä.

Haluan tässä kuitenkin hieman pohdiskella nuorten naisten elämänkatsomusta. Enkä puhu siis risteilyisäntä -serkustani. Onko tosiaan niin, että jokaisen nuoren tytön haaveena on saada palkinto, joka oikeuttaa ratkiriemukkaaseen risteilyyn Itämeren iloisilla punaisilla laivoilla? (Eikös sellaisen voitta helpommin ostoskanavalta tai Huumasta....?). Noilla laivoillahan sitä vasta todellista glamouria onkin. On säihkettä, hanaviiniä, all you can eat -tyyppistä buffeta ja vatsalaukussa puoleksi sulaneen ravintöympyrän proteiiniosaston hajustamia tupakan tumppien polttamia kokolattiamattoja. Jos tämä ei ole Royal Onnela niin mikä sitten?! Eikä mikään satu ole täydellinen ilman oikeaa prinssiä. Pakollinen valssi ruskeiden pullonpohjien takaa maailmaa tarkkailevan isoisän isän luokkakaverin Eino Makusen kanssa autolautan yökerhon tanssilattialla samalla kun laivan slobobändi soittaa ja laulaa taustalla 70-luvun neuvostoaksentilla Kirkaa ja Joel Hallikaista englanniksi...Sen täytyy olla joka tytön unelma sadunhohtoisesta illasta prinsessana. Pakko olla! Mutta ehkä vanhassa vara parempi. Itsekin joskus Hermuselta öögaa kapakassa saaneena voin vakuuttaa hyvät ystävät, että kun on Hermuselta öögaa saanut ("Minä en sitä pyytänyt. Se tuli minulle yllätyksenä..."), niin sitä ei hevillä unohda. Silloin on saanut enemmän kuin on pyytänyt mutta vähemmän kuin on pelännyt...

FM -demokratiaa

2009-03-01T20:57:00.005+02:00

Kansanradio. Mikä hieno keksintö. Suoran kansanvallan ämyri. Löysin itseni kuuntelemasta radioklassikkoa sattumalta sunnuntaiaamuna. Sehän luonnollisesti tarkoitti sitä, että valittuna radiokanavana oli kaikkien ikäloppujen Radio Suomi. Pakkohan se on myöntää, että kuuntelen Radio Suomesta muutakin kuin tiistain ja torstain SM-liigakierrosta. Sunnuntaiaamuisin lähetettävä Jake Nymanin Nousevan auringon talo on kuuntelemisen arvoinen ohjelma. Mikäli siis arvostaa hyvin toimitettua musiikkiohjelmaa. Kansanradion ensimmäinen soittaja valitteli vapisevalla äänellä ilmeisesti muinaiskarjalaksi sitä kuinka suomalaisilla on huono itsetunto. Kyseessä oli luonnollisesti vielä joissakin piireissä suuria tunteita herättävät MM-hiihdot. Soittaja päivitteli sitä, että suomalaisen voittaessa kehutaan suksia eikä arvosteta omaa suoritusta. "Mitäköhän ne meistä muualla ajattelevat..." Ja kiitos! Hieno lopetus hienolle puheenvuorolle. Seuraava puhuja tahtoi keskustella makkarasta. Tässä vaiheessa suljin radion, poltin sukseni ja ryhdyin fennovegaaniksi.

Aamun Hesarissa oli artikkeli suomalaisen suoran demokratian puutteesta. Kansanradiota kuunnellessani olin valmis hylkäämään edustuksellisenkin demokratian ja kannattamaan valistunutta diktaattoria. Mutta siis valistunutta. Ei tätä nykyistä, joka suostuu omien puheidensa mukaan luopumaan vallasta vasta vuoden 2019 jälkeen.

Vantaa-Turku All Night Long by Couple of Mäkikotkas

2009-02-16T19:52:00.025+02:00

Lamaa nujertamassa. Ainakin tiliotteen perusteella. Kaksi päiväiset polttarit keskellä kauneinta Suomea. Vantaalla Suomen Las Vegasissa ja Turussa, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin turkulaiset. Ja muuten aika heikko palveluasenne, josta eräskin etelähelsinkiläinen (en siis minä) veti sen johtopäätöksen, että kaikkialla muualla Suomessa, paitsi pääkaupunkiseudulla, saa paskaa palvelua. Tätä johtopäätöstä en voinut itse allekirjoittaa.

Kun matkalle lähtee, niin eniten reissusta saa irti tutustumalla paikalliseen elämäntapaan. Paikallisten arjesta ja vapaa-ajan vietosta saa enemmän irti kuin jostain paikallisen sotarikollisen kivifiguurista. On tärkeätä syödö kuin paikalliset ja ennen kaikkea juoda kuin lokaalit. Ja pitää huolen siitä, että kun vauhti kiihtyy, niin turvasanaan ei turvauduta kuin äärimmäisen hädän hetkellä.

Kosovon kreivi Bernadotte, jormien kiintiö suomenruotsalainen saapui Balkanilta perjantai-iltana vähän ennen puoltayötä Helsinki-Vantaalle. Lentokentältä hän siirtyi meidän muiden seuraan Vantaan Flamingoon. Pääkaupunkiseudun glamourimpaan bilemestaan. Jee! Kreisii bailausta ala Uusi-FC Haka! No, ei todellakaan. Kaksi päällekkäistä jalkapallohallia, populaa melko vähän ja pukeutumiskoodi "Relax Vantaa Hip Hop SA Int". Ei, ei olllut meikäläisen juttu. Kaiken kruunasi hotellihuoneesta avautunut näkymä Kehä III:lle ja sen vieressä kököttänyt muuntaja (kuva). Schöööön....Mutta eivät polttarit menneet pelkästään kaupunkimatkailun merkeissä. Väliin oli pakko änkeä sporttia. Senpä takia ennen Turkua oli tutustuminen suomalaisten kansallislajin mäkihypyn ihmeelliseen maailmaan Paimion mäkikeskuksessa.

Paimiossa meitä oli vastaanottomassa kaksi vanhaa mäkikotkaa. Toinen oli juhlan kunniaksi vetänyt päällensä lierihatun ja ketunnahoilla koristellun liivin. "No niin pojat....Jokainenhan on hoitanut sitten itse omat vakuutuksensa....Eli jokainen hyppää omalla vastuullaan. Kun tässä nyt sanon näin...niin se tarkoittaa sitä, että porukassa on nyt näin sovittu." Oli aika hiljaista. Kukaan ei katsonut ketään silmiin. Lattiassa ja katossa oli paljon mielenkiintoisia juttuja ja yksityiskohtia. "No niin, se on sitten tällä puheella sovittu." Njaa-a...Pieni epäilyksen poikanen hiipi mieleen. Olikohan tämä nyt viisasta? Varsinkaan 37-vuotiaalle miehelle, jonka sairaskertomus on täynnä polvivammoja ja suvussa on esiintynyt ennenkin tyhmänrohkeutta.

Mutta veri veti mäkeen. Ei siinä K-7 hyppytornissa miettinyt muuta kuin lähimmäisiään, finanssikriisiä ja sitä, vedinkö silitysraudan töpselin seinästä. Korvissa kohisi. En tiedä oliko kyseessä Föhn -tuuli vai adrenaliinin kiihdyttämä verenkierto. Vaikea sanoa. Alhaalla mäkimontussa mylvivä yleisön ääni ei häirinnyt mäkikotkaa. Ei. Mieleen palasi Matti Nykäsen uroteot sekä mäessä että mäen ulkopuolella, Jari Puikkosen pahannäköinen kaatuminen 80-luvulla sekä tietysti Lahden 2001 doping -skandaali. Mutta katse tiukasti mäkeen. Sitten siteiden tarkistus edestä ja takaa, valmentajan katse tuulimittariin ja pitkän odotuksen päättänyt valmentajan kädenheilautus...Kun työnsi itsensä mäkeen tuntui siltä kuin koko elämä olisi vilissyt filminauhan lailla silmissä. Eniten pelotti kaatuminen jo vauhtimäessä. Se ei olisi vain noloa vaan todennäköisesti erinäisen määrän vammoja aiheuttava tapahtuma. Sitten ponnistus (eli ponkkari niin kuin paikalliset mäkistarat sanoivat), ilmalento ja lopuksi tasajalka-alastulo. Eikä suinkaan sen takia, että olisi ollut pakko vetää ylipitkä hyppy alas. En ainakaan usko, vaikka mieli tekisi väittää. Mutta oli sen verran hieno fiilis, että uhkarohkeimmat puhuivat jo isommistakin mäistä. Onneksi aika loppui kesken ja K15, joka oli pakko kokeilla toiseenkin kertaan ihan vaan periaatteen vuoksi, jäi tällä kertaa suurimmaksi valloitukseksi.

Turku oli Turku. Olen pahoillani kaikille varsinaissuomalaisille, mutta aika paljon paskaa palvelua tuli paikallisten palveluammattilaisten taholta. Alkaen jo Börsin vastaanottovirkailijan "Mä en nyt yhtään jaksa tätä..." (huom! Tässä vaiheessa ei oltu edes humalassa vaan unen ja ruuan tarpeessa) aina ravintola Roccan tarjoilijan ilmoituksesta "Ensin tuomme alkuruuaan sitten vasta otamme tilauksen toisesta kierroksesta. Tämä käsky tuli itse keittiömestarilta." Ok. Selvä. Anteeksi että häiritsimme...

Ehkä ikä painaa, mutta meno oli kaiken kaikkiaan rauhallisempaa kuin monena aikasempana vuonna. Siitäkin huolimatta, että aika monta jormaa oli matkassa mukana.

Vihdoinkin voitto

2009-02-10T20:32:00.003+02:00

Kiitos pääministeri Matti Vanhanen! Te olette minulle inspiraatin lähde. Ja parhaimmat onnittelut! Miltä se nyt tuntuu? Olla siis voittaja. Veret seisauttavaa. Eikö totta? Varmaan hieno fiilis ottaa niskalenkki espoolaisesta yksinhuoltajasta, jota kuvaavat parhaiten adjektiivit reppana ja julkisuushakuinen. Sehän tiedetään, että panomies ei paljon taaksensa katso, mutta...no...Ei siitä sen enempää. Mutta voitto on aina voitto. Kuka tässä nyt maalieroja tai tyylipisteitä laskemaan. Eiköhän skoolata lasi omenaa voitolle. Siitäkin huolimatta, että maailman talous ja Suomen siinä mukana, on vahvassa syöksykierteessä. Teidän ristiretkenne on kuitenkin pelastanut nyt kaikki maailman timokallit, lylyrajalat, mikkoalatalot ja tietysti tanjasaarelakarpelavienoset Seiskan ilkeiltä juoruilta.

En tiedä, mutta arvelisin että hovioikeuden päätös ei syntynyt äänestämällä. Jos olisi, niin todennäköisesti olisitte hävinneet tämänkin vaalin. Kuten kaikki muutkin vaalit mihin olette pääministerinä joukkonne johdattaneet. Nauttikaa nyt voittajana olemisesta. Se tuskin kestää yli europarlamenttivaalien.

Yhden kysymyksen haluaisin kuitenkin teille vielä esittää. Ylen uutisissa kerrottiin äsken, että hovioikeus perusteli päätöksessään Ruususen kirjan aiheuttaneen teille "vahinkoa, kärsimystä ja mielipahaa". Miten te aiotte korvata kaiken sen vahingon, kärsimyksen ja mielipahan jota aiheutatte paitsi minulle ja blogini lukijoille, jotka joutuvat näitä pakkomielteisiä moraalittomia liian yleisiä kategorisointeja lukemaan, niin myös kaikille muille suomalaisille, joille Nurmijärven amerikkalasta lähiöelämäntapaanne tyrkytätte?

Jomman kumman on oltava hyvä

2009-02-09T20:24:00.003+02:00

Jouduin kieltäytymään lauantai-iltana tuopillisesta. Miesten välinen viestintä hoidettiin tekstiviesteillä. Olisin mielelläni kyllä lähtenyt kaljalle turisemaan, mutta olin jo sopinut meneväni leffaan naisen kanssa. Tämä ymmärrettiin linjan toisessa päässä.

"Se on ihan hyvä vaihtoehto. Riippuu tiestysi paljolti leffasta ja muijasta. Jomman kumman on oltava hyvä. Ihan niin kuin perse ja tissit."

Sana viikonvaihteeksi

2009-02-08T16:24:00.001+02:00

Erään savolaisen suusta kuultua männä viikolla:

"Venäjällä kaikki muu on paskaa, paitsi kusi!"

Ei tippa tapa

2009-02-08T15:36:00.005+02:00

Arvon naiset. Yrittäkääpä itse nyhtää viho viimeistä pisaraa hervottomana roikkuvasta kumisesta pipetistä metrin korkeudelta posliiniastiaan. Niinpä. Ei taida onnistua ihan tosta vaan! Allekirjoittanut on vastaanottanut (kyllä, kuuntelin...) viime viikolla sanomista siitä, että ihan kaikki pönttöön tarkoitettu ei ole löytänyt tietänsä sinne. Ok, myönnetään, että näin on voinut käydä. Mutta miten pitää tulkita se, että jos pöntön kansi useamman saarnan jälkeen on opittu pitämään alhaalla, niin minun käsitykseni mukaan pöntön saamaa pisaratartuntaa ei pitäisi naissukupuolen edustajan havainnoida nostamatta istumarengasta. Vai? Jos näin on, niin kyse on urkkimisesta ja luottamuksen puutteesta. Ja mitä sitten, jos sieltä löytyy pari pisaraa. Käykääpä joskus yleisessä miesten vessassa! Siellä ei ammuta pistoolilla. Ei. Siellä asioivat miehet omistavat rynnäkkökiväärin, haulikon tai rypälepommeja ampuvan tykin. Kun sellaisella aseella ammuntaa, niin siinä eivät aina seinätkään säästy. Ja monesti jälki on sen näköista kuin Israelin armeija olisi käynyt toteuttamassa "puolustussotaansa".

Ajatelkaapa asiaa laajemmin. Kyse ei ole vain perheen sisäisestä kriisistä. Ei. Kyse on yleismaailmallisesta ongelmasta, joka koskettaa miehiä (ja siis myös naisia) kaikissa ikäluokissa ja sosiaaliryhmissä. Muistan lapsuudestani isäni vaimon saarnan siitä kuinka pöntön reunat olivat täynnä osumajälkiä. Meitä oli siinä pöydässä kolme miestä ottamassa kritiikkiä vastaan. Todennäköisesti kaikki yhtä syyllisiä. Myös yksi miespuolinen vanhemman sukupolven edustaja. Suojellakseni isäni yksityisyyttä en paljasta kuka tämä henkilö oli. Mutta ei se ampuminen pienikaliiberisella pistoolilla ole niin helppoa. Uskokaa nyt. Kun pyssyn pää meistä harvalla roikkuu pöntän reunojen alapuolella, niin on luonnollista, että normaalin aineenvaihdunnan omaavat miehet, jotka asioivat toiletissa pikkuasialla 3-5 kertaa päivässä, ampuvat välillä harhalaukauksiakin. Mutta parhaamme me yritämme. Eli arvon naiset: Olkaa tyytyväisiä, jos miehenne on oppinut laskemaan asioinnin jälkeen pöntön kannen alas. Jos olette liian uteliaita, niin todennäköisesti joudutte katsomaan totuutta silmiin. Ja kuten hyvin tiedämme: useimmiten tieto vain lisää tuskaa.

Lyhyesti Tahkosta

2009-02-05T18:49:00.007+02:00

Tahkoa tuli taas kierrettyä viime viikonloppuna. 14th annual Hätsä Kätsä. Mäen huipulla käytiin. Alaskin tultiin. Aina laakson pohjalle asti. Välillä piti lykkiä vauhtia lisää. Mutta mitä itse hiihtämiseen tulee, niin polvet säilyivät ehjänä. Kiitos muuten Stadiumin huippuporukalle , joka sääti siteet 300 mm:n pituiselle monolle. Muuten ihan hyvä, mutta kun meikäläisen monot ovat pituudeltaan 325 mm. Että tack så helvete! Thumbs up, killarna!

Matka Savon sydämeen taittui bussilla. Ekologinen vaihtoehto. Menomatkalla sitä kehuu bussimatkustamisen autuutta. Paluumatkalla onkin jo eri ääni kellossa. Varsinkin jos on sopinut maanantaiaamuksi työpalaverin. Kannattaisi pitää kalenteri ajantasalla.

Matkan viihdepuolesta ei ole valittamista. Paitsi siitä, että joku urpo oksensi lauantai-iltana Piazzalla niihin portaisiin, jotka vievät hotelli Helpotukseen. Ja kivastihan se tuoksu levisi sitten muuallekin ravintolaan, kun vähintään jokainen asiakaskuntaan kuuluva kävi kastamassa poponsa snagarin jämiin. Myös allekirjoittanut seisoi nilkkoihin asti vatsahapoissa. Mutta asiakkaiden lisäksi myös palveluntarjoajan toiminnasta löytyy aihetta kritiikkiin. Bändi, jonka laulaja muistutti radiojuontaja Sami Tenkasta, ei ollut täysin ajan hermolla biisivalinnoissaan. Moitimme myös henkilökunnan nihkeä suhtautuminen valokuvaukseen ravintolan sisätiloissa. Warum? No kuulemma siksi, että paikalla voi olla myös julkisuuden henkilöitä (BB-Kakin (=kavereiden kesken BB-Kakka), Idols-Maunon, Miljonääri-Masan ja parin salarakkaan tarkoin varjellut julkisuuskuvat ovat niin herkkiä vääränlaiselle julkisuudelle...vai!?). Muutamista puutteista huolimatta testiryhmämme piti viikonloppua onnistuneena ja suosittelee Tahkoa seuraavankin Hätsä Kätsä reissun matkakohteeksi.

Kuten tuossa reilu kuukausi sitten totesin, ortopedi on ihmisen paras ystävä. Niin oli Tahkollakin. Tai ei ihan. Se ortopedi/kirurgi, joka oli paikalla ei ollut kykenevä ompelemaan parin toimittajaneitokaisen leukaa. Onneksi paikalla oli myös vähemmän jurrinen työterveyslääkäri Turengista. Hän tilasi ystävällisesti ambulanssin ja lähti henkilökohtaisesti ompelemaan Nilsiän terveyskeskukseen tyttöjen stagedaivauksen rikkomat leuat. (Eikä neitojen ulkoisella olemuksella ollut varmasti mitään tekemistä tässä suuressa henkilökohtaisessa uhrauksessa...Pakko se on myöntää. Ollanhan me miehet aika helposti luettavissa....) Muutamasta nautitusta alkoholiannoksesta huolimatta tohtori teki hyvää jälkeä. Lääkäri on lääkäri jurrissakin.

Piazzalta löytyi jälleen kerran toudella hyvännäköistä naisseuraa...

Ilo on kokonaan minun puolellani

2009-01-25T10:32:00.003+02:00

Ei sitten tullut koko viikon aikana mieleen varata pöytää perjantai-illaksi. Ei. Ajatuksissa se kyllä oli, mutta itse toiminta siirtyi myöhäiseen perjantai-iltapäivään. (Sen sijaan ehdin kyllä vallan mainiosti ostamaan netistä liput kolmelle Springsteenin keikoille 2.7.-5.7. Müncheniin, Frankfurtiin ja Wieniin....Se siitä asioiden priorisoimisesta.) Joka tapauksessa pöydän varaaminen helsinkiläisestä ravintolasta viiden maissa perjantai-iltapäivänä samalle illalle ei yleensä tuota haluttua lopputulosta. Ei ainakaan taantuman tässä vaiheessa.

Perjantai-illalliselle oli syynä Tampesterista pääkaupungin humuun saapunut pikkusiskoni. Boheemille ja naamasta lävistetytylle 100%:sti kierrättävälle opiskelijalle ei ehkä tee vaikutusta Chez-Dominequet tai Postresit. Siksi ajatuksena oli mennä johonkin nuorekkaaseen ja rentoon helsinkiläisravintolaan syömään. Tai sellaiseen ravintolaan mitä 37-vuotias mies nyt kuvittelee nuorekkaaksi. Kun Tori, Bali-hai, Backfickan (en tiedä onko nuorekas tai rento, mutta ainakin uusi. Toisaalta: voiko Riki Sorsan omistama ravintola olla nuorekas? Ehkä, jos elää vielä 80-luvulla ja käyttää sähkönsinisiä trikoohousuja...) ja Tapasta olivat kaikki täynnä oli pakko turvautua Groteskiin. Tiesin, että jos muualta ei onnistu niin Groteskissa on aina tilaa. Siihenkin on varmasti syynsä. En uskonut paikan olevan tupaten täynnä vaikka pöytävarauksen vastaanottanut nuori mies totesikin "Kyllä juuri saadaan kolme mahtumaan, mutta ei ole kaikkein paras pöytä." Odotin suoraa näkymää pisuaariin tai biojäteastialle, mutta pöytä keskeltä ravintolaa ei nyt ollut mikään karmea kokemus.

Vaikka Groteskissa on aina tilaa, niin ruuassa ei mielestäni ole ollut moittimista. Mutta jotain vikaa siinä mestassa täytyy olla, kun tilaa tuntuu aina olevan. Palvelu on ehkä vähän teennäistä ja anteeksi nyt vain, mutta naistarjoilijoiden punaiset mekot leventävät hanuria kuin puoluesihteeri Jarmo Korhonen totuutta. Istuttuamme pöytään palvelu alkoi toimia tehokkaasti ja ystävällisesti. Ehkä hieman ylinäyttelevä tarjoilija heilui ja huojui kertoessaan suosituksiaan ruuasta ja viineistä, mutta oli kuitenkin erittäin ystävällinen ja asiantuntevan oloinen. Alkupalat tulivat pöytään ripeästi. Koska on melkein tipaton tammikuu, niin tartuimme ehdotukseen ottaa vain puolilasia valkoviiniä alkuruuan kanssa ja puolilasia punaista pääruuan kanssa. Mielestäni hyvää joustoa ravintolalta. Saimme myös mahdollisuuden vaihtaa viiniä, jos ensimmäinen ehdotus ei miellyttänyt. Käytin tätä tilaisuutta hyväkseni ranskalaisen punaviinin kohdalla. En todellakaan ole mikään suuri viiniasiantuntija, mutta ranskalaisissa punaviineissä on vain jotain vikaa. Suurin osa maistuu Mehukatilta.

Koska olin höveliäällä päällä, niin lupasin tarjota seuralaisilleni illallisen luottavaisena siitä, että kumpikaan pöydässäni olleista naisista ei ollut tullut ilallliselle mielessään vetäää sikajurmelot Dom Perignonilla. Ei, mutta tämän kuultuaan he kuitenkin peittivät ruokien nimet ja valitsivat annoksensa hinnan perusteella. Jep...kiva kun arvostetaan. Kohtuudessa kuitenkin pysyttiin.

Alkuruuat ja juomat tulivat siis varsin ripeästi. Noin 45 minuuttia alkuruokien jälkeen taisin mainita ensi kerran pöydässä, että missäköhän pääruuat viipyvät. Olen varsin kärsivällinen näissä asioissa ja ensimmäisen 45 -minuuttisen jälkeen en ollut vielä kovin närkästynyt. Nälkä ei ollut kuitenkaan vatsaa repivä. Noin tunnin kohdalla kysyin kohteliaasti tarjoilijaltamme, että missäköhän pääruokamme viipyy. Pahoitteli kovasti ja kertoi itsekin käyneensä hiostamassa keittiöhenkilökuntaa. Siitä huolimatta ei ollut oma-aloitteisesti käynyt pahoittelemassa asiaa meille tai kertomassa missä mennään. "Tulee 8 minuutin kuluttua.", hän ilmoitti, mutta ei saanut ainakaan minua vakuuttuneeksi. Jep. Eipä tullut. Sen sijaan noin tunti meidän jälkeemme ravintolaan tullut pöytäseurue sai ankkansa ajallaan. Siinä vaiheessa alkoi meikäläisenkin hämäläinen veri hieman kiehahtaa. Tarjoilija lupasi tuoda keittiömestarin paikalle. Tämän koin kyllä hieman kiusalliseksi. En ollut tullut paikalle haukkumaan koko henkilökuntaa vaan syömään. Yksi henkilökuntaan kuuluva riittää mielestäni negatiivisen palautteen vastaanottamiseen. Lisäksi allekirjoittanutta ärsytti tarjoilijan ensimmäinen hätävalhe siitä, että ruuat tulevat kyllä järjestyksessä pöytiin.

Aloin jo miettiä kompensaatiota. Koska ymmärrän kyllä, että virheitä sattuu enkä ole sitä tyyppiä joka pyrkii ottamaan tällaisista tilanteista kaiken mahdollisen hyödyn, niin skaalani kompensaatiosta meni jossain välillä varovaisesta "Jos vaikka kaataisit toiset lasit viiniä meille" pyynnöstä aina uskaliaaseen "Laitapa sitten kunnon jälkiruokapöperöt ja avecit tähän päälle niin ollaan sujut." tarjoukseen. Hovimestarin kunniaksi on sanottava, että tajusi missä mennään. Hovimestari tuli pahoittelemaan ja ilmoittamaan, että ravintola tarjoaa koko illan. Tosin lisäsi disclaimerin "jos pysytään kohtuullisissa tilauksissa..." Ehkä tässä vaiheessa ei kannattaisi enää esittää palveluntarjoana mitään ylimääräisiä vaatimuksia. Mutta jos tätä tarjousta ei olisi tullut, niin ehkäpä tämäkin kitinä olisi ollut huomattavasti negatiivisempaa.

Parastahan oli ainakin allekirjoittaneelle pieni lasku tarjotusta illasta. Pari viikkoa aikaisemmin yksi seurueeseemme kuulunut oli nostanut oman luottokorttinsa neljän luottokortin joukosta pipostani ja maksanut koko illan. Eikä suinkaan riemusta kiljuen. (On muuten mahtava fiilis kun oma kortti ei nouse. Suosittelen kokeilemaan.) Nyt oli minun vuoroni tarjota. Oli mukava todeta illallisen jälkeen pöytäseurueen kiittäessä illasta, että ilo oli kyllä tällä kertaa kokonaan minun puolellani. Ja tässä asiassa olin vilpitön!

Tyhmiä, mutta hauskoja

2009-01-19T19:56:00.004+02:00

Oli aivan pakko katsoa Yle Areenalta Nina Mikkosen ja Jarkko Tontin keskustelu lasten päivähoidosta. Siis tiedättehän. Nina Mikkonen. Maisteri Timo T A Mikkosen vaimo. Mestarikampaaja. Ja s e l k e e s t i kotiäiti isolla k:lla. Sen verran paljon oli kommentteja netissä, että en voinut jättää väliin. Se tässä todettakoon, että itselläni ei ole asian suhteen vahvoja mielipiteitä ja lapsettomana ainakin yritän tarkastella asiaa objektiivisesti.

Rouva Mikkosella oli...sanotaanko nyt vaikka että äärimmäisen vahvat mielipiteet. Päivähoitojärjestelmää verrattiin natsi-Saksan järjestelmään. (Sinänsä kumma vertaus kun isännällä on jonkinlainen fetissi sotilaskuriin ja univormuihin.) Jarkko Tonttia ja "muita vihreitä" syytettiin siitä, että "...te haluatte vapauttaa eläimet...yksikin minkki joka löytyy tarhasta, mutta ihmiset halutaan sulkea sinne." Ja Tontin perustellessa näkemyksensä hyvin ja viitatessa Ruotsissa tehtyyn tutkimukseen oli rouva Mikkosen kommentti "Nollatutkimuksia. Ainoat jotka siellä lisääntyy on maahanmuuttajat." Hieno keskustelu. Mikkosen perhe todella osaa viihdyttää. Tyhmiähän ne on, mutta hassun hauskoja. Erittäin viihdyttäviä. Enemmän Mikkosia televisioon! Jos, ja kun, on siis niin, että rouva Mikkonen ja herra Mikkonen on kasvatettu kotona, niin eipähän tarvitse kahta kertaa miettiä laittaako joskus omia lapsiaan päiväkotiin vai ei....

Kunnon tönikkä ja vanhaa kaartia

2009-01-13T18:41:00.007+02:00

Diabeetikkona käyn kerran vuodessa paikallisessa terveyskeskuksessa vuosikontrollissa. Tässä yhteydessä laboratoriossa otetaan joukko näytteitä. Kolesterolit, sydänfilmit, veren sokerihemoglobiinit ynnä muuta. Vaikka kyse on aika harmittomasta toimenpiteestä, niin aikaa ja mainetta siihen tuhraantuu riittävästi. Menet aamulla aikaisin (tai niin luulet) terveysasemalle. Avatessasi odotustilan oven kello 7.59 huomaat paikalla joukon muita lähimmäisiä (pääasiassa naisia vatsat pystyssä tai hopeanuolia rollaattoreineen), otat jonotuslapun ja istut reilun tunnin lukien vuoden vanhoja Seuroja ja MeNaisia. Kaiken kukkuraksi kolesterolikokeen takia et ole saanut syödä kahteentoista tuntiin ja odotusnumerot taululla vaihtuvat hitaammin kuin nurmijärveläisen ökytalon ostajaehdokkaat. Siitä se päivä sitten lähteekin iloisesti liikenteeseen helvetinmoisen näläntunteen vallassa varttuneemman väen seurassa.

Hain eilen aamulla Viiskulman terveysasemalta yövirtsankeräysastian albumiinimääritystä varten. Kyllä. Pissa on luonnollinen asia ja sitä tulee myös meikäläiseltä, joten ne jotka edelleen kuvittelevat että me muut emme tiedä mistä se lorina veeseessä tulee niin...KYLLÄ ME TIEDÄMME!!! Onko etelähelsinkiläisten geeniperimä ja aineenvaihdunta jotenkin muista poikkeavaa, mutta kyseistä toimitusta varten nuori nainen työnsi käteeni valtavan tonkan! Ämpärin! Tankni! Saavin! Siis joka tapauksessa vetoisuudeltaan ihan riittävän astian! Siis mitä hemmettiä?! Vetoisuus oli ainakin barrelli! Sehän se on helppo kuljettaa huomaamattomasti odotustilassa olevan porukan ohi. Varsinkin kokeen oton jälkeen. "Anteeksi rouva...saisiko vähän tilaa....on tällainen erikoiskuljetus...ups...anteeksi...onneksi oli kansi kiinni...ihan vaan albumiinin määritystä varten tässä...mitäs teillä rouva siinä kipossa...jaa...vai että salmonellanäyte..." Millaisena pissapoikana se laborantti meikäläistä oikein piti? Eiköhän se albumiinimääritystä varten yön aikana kerättävä urea mahdu pienempäänkin astiaan?

Itse kokeiden otta sujui sen suuremmitta kommelluksitta. Joku äijä siellä tunki väärään huoneeseen ja huusi "Niin, niin! Mutta ON MINUN VUORONI!". Katsotaanpa ne huoneennumerot ennen kuin mennään huutamaan. Jookosta? Laborantin tunkiessa metallia suoneen (ei: "n" ja "l" eivät ole menneet sekaisin) viereiseltä näytteenottopaikalta kuului seuraavanlainen yksinpuhelu jonka molempina osapuolina oli huivipäinen eiralaisrouva.

"Voi kun en minä tiennyt että pitää olla kymmenen tuntia syömättä. Ja tänään en voi millään odottaa lounasaikaan asti. Meillä on SYPin vanhan johtokunnan kanssa lounas Kämpissä. Sitten menemme illalla katsomaan kaupunginteatteriin Missä kuljimme kerran. Tiedättehän. Kjell Westö. Ja huomenna minulla on lounas Kämpissä...Jaa. No jos minä tulen sitten huomenna aamulla."

Ymmärsin saapuneeni sivistyksen pariin...Yllättävintä tässä kaikessa ehkä oli se, että rouva puhu ihan hyvä soomen kieli. Ei kuullut tällaista keskustelua Lauttasaaren terveysasemalla...

Meemi

2009-01-11T16:11:00.009+02:00

No kun tällainen haaste nyt tuli Loimaan Norpalta, niin vastataan siihen.

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

1. Huolimaton
Kävin eilen kysymässä Rajala Pro Shopista mitä maksaa uusi vastavalosuoja järjestelmäkameraani. Kyseessä on muovikappale, joka laitetaan objektiiviin kiinni. Muistuttaa vähän leivonnassa käytettävää puolen desin mittaa ilman pohjaa. Ei ollut. Sain kuitenkin hinta-arvion. Noin 50-100 euroa! Muovikiposta! Sanoisin että liikaa. Mutta huolimattomuudesta saa maksaa. Ehkäpä ensi kerralla säilytän tuota arvoesinettä hieman paremmin enkä anna sen kolista milloin missäkin repussa valtoimenaan.

2. Lukeminen
Olen innostunut. Pitkästä aikaa. Töllö kiinni, mukava asento nojatuolissa, sopivaa musiikkia (lue: ei tappoheviä) soimaan ja se on siinä. Lukeminen on in! Mutta Canal Plussan Valioliiga -sunnuntai/lauantai ei edelleenkään ole out. Tavoitteena on lukea noin yksi kirja per viikko tänä vuonna. Kaksi (Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia ja Turo Kuninkaan Työkalupakki) on jo saatu luettua tämän vuoden puolella joten aikataulussa ollaan.

3. Politiikka
City-Vihreä. Myönnetään. Huoli huomisesta, mutta mukavuudenhaluinen. Vastustaa city-maastureita ja ajaa itse vähäpäästöisellä diesel farmarilla (5,0 l/100 km, CO2 -päästöt 119 g/km). Liikkuu gore-tex vaatteissa ulkoillessaan, asuu keskustassa ja tekee viikonloppumatkoja lentäen Eurooppaan. Äänestää Osmo Soinivaaraa ja kierrättää. Mutta kukaan ei ole täydellinen. Voisinhan vaihtoehtoisesti olla välittämättä mistään ja hankkia ekstra stimulanttia libidolleni ajamalla City-Maasturilla.

4. Valinta
Jokainen Tampereella lapsuutensa viettänyt joutuu tekemään tämän tärkeän ja kauaskantoisen valinnan ennen kouluikää. Tappara vai Ilves. Se on joko tai. Usein valinta tulee jo äidinmaidossa. Ei minulla. Isä vei kuusi vuotiaan poikansa katsomaan vuonna 1977 KooVee-HIFK pronssiottelua Hakametsään. En tajunnut pelistä paljoakaan. KooVee voitti. Valinta oli selvä mutta jo seuraavana syksynä käänsin takkia. Äiti ompeli tumput. Ei tiennyt komittoitumisestani Tampereen Työväenyhdistyksen Urheilu- ja Voimailuseura Kilpa-Veljiin (=KooVee). Tumput olivat sini-oranssi-valkoiset. Valinta oli selvä. Omia vanhempia on uskottava. Mutta kiitos äidille. Säästyin hämäläiseltä koulukiusaamiselta. KooVee kun ei ole pelannut ylemmällä sarjatasolla vuoden 1980 jälkeen. Vatialan ala-asteen pihalla olisi ollut melko yksinäistä jos ei olisi kuulunut jompaan kumpaan suurseuran leiriin.

5. Polvet
Polvet tehty lasista. Kestivät melkein 31 vuotta ennen kuin eroosio iski. Molemmista korjattu katkennut eturistiside. Vasemmanpuoleisesta myös kierukka. Luin pari vuotta sitten Hesarista kirjoituksen Mika Niemisestä. Artikkelissa kerrottiin kuinka entinen jääkiekkoilija meni pahasti ontuen poikansa kanssa jäälle. Niillä polvilla ei enää juostu saatikka luisteltu. Ikää miehellä oli reilut neljäkymmentä. Pisti miettimään. Liikunnan riemua. Lähivuosina yli 40-vuotiaan näkökulmasta. Salibandy ja jalkapallo on jäänyt, mutta vielä uskaltaa tenniskentälle ja mäkeen toivoen, että näillä polvilla voisi vielä kokea vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

6. Male-bondage
Tärkeää. Ja joskus törkeää. Erittäin. Siis tärkeää. Kevätretket ja iltarastit. Saunaillat. Jatkuva nälviminen ja kommentit venyvästä vyötäröstä. Ei ole asiaa josta ei voisi vittuilla. Mitään ei kaduta, hävetään vaan. Ja tarpeen tullen vakaviakin keskusteluja. Pääasiassa filosofista pohdiskelua niinkin monimutkaisesta innovaatiosta kuin naisen logiikka. Tai suomalaisen jalkapallon nykytila.

Haastan seuraavat seuraamieni blogien kirjoittajat vaalirahoitusilmoituksen tekemiseen käytetyn juristin hinnalla kertomaan 6 sattumanvaraista asiaa itsestään: Matti Vanhanen, Antti Kaikkonen, Minkki P, Satu Taiveaho, Hannu Takkula ja Johanna Tukiainen. Ja Loimaan Norpalle tiedoksi, että olisit ollut listalla Matti Vanhasen jälkeen, mutta kuitenkin ennen Hannu Takkulaa. Ehdit kuitenkin jo haastaa minut, joten en halunnut luoda mitään loppumatonta noidankehää.

Surullista komediaa

2009-01-08T21:57:00.003+02:00

Innostuin joulun alla lukemisesta. Pitkästä aikaa. Töllö on pysynyt off -tilassa aikaisempaa useammin ja olen siirtynyt sohvalta nojatuoliin lukemaan. Parhaillaan on menossa kolme kirjaa (Turo Kuninkaan Työkalupakki, Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia sekä Nassim Talebin Musta Joutsten). Paluusta kirjojen maailmaan ovat saaneet kärsiä/nauttia muutkin. Eräällekin naispuoliselle ihmiselle toimitin toissa päivänä pari hyvää kirjaa sairasloman tylsyyttä helpottamaan. Toinen kevyttä ja toinen vähemmän kevyttä. Ei kuitenkaan raskasta sarjaa tyyliin Sota, rauha ja Karamatsovin hulttioveljekset. Vai mikä se Alla Pugatsovan klassikko olikaan?

Koska tiesin vastaanottajan oppineeksi, mutta viime aikoina vähän kirjoja lukeneeksi, mietin tarkkaan mitä voisin lainata. Kävin läpi muutossa harventuneen kirjahyllyni valikoimaa. Monta hyvää kirjaa pakattiin kellariin muuton yhteydessä, joten valinta piti tehdä melko pienestä joukosta. En vienyt Loimaan Norpan minulle lainaamaa Dan Rhodesin kirjaa Timoen Vieta palaa kotiin, jonka varsin eksplisiittinen kuvaus siitä kuinka nuori kulkuripoika ottaa poskeen vanhalta homolta kieltämättä sai miettimään millainen käsitys Norpalla on maustani. Eikä siis pelkästään kirjallisesta maustani. En lainannut myöskään Marxin, Leninin, Stalinin, Maon tai Bruce Springsteenin elämänkertaa, jotka eivät välttämättä herättäisi kenenkään intohimoa lukemista kohtaan. Sen sijaan valitsin kevyemmäksi Petri Tammisen Enon opetukset, jota olen tässäkin blogissa referoinut, ja hieman raskaammaksi lempikirjailijani John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Irvingin kirjathan eivät sinänsä ole raskaita, mutta melko pitkiä.

Kun sitten kerroin kirjalainanantajana kirjalainanottajalle teoksista ja kuvailin John Irvingin teosta kirjaksi, joska pitää sisällään paljon hienoja tarinoita ja huumoria, mutta myös surua, niin minulle vastattiin "Hö. Nää molemmathan on tällaisia surullisia komedioita!". No hemmetti: Elämähän on surullista komediaa! Jos ette usko, niin lukekaapa tätäkin blogia tai eräänkin varsinaissuomalaisen tarinaa S-bonuksista.

Surullista komediaa oli myös tämän illan A-plus keskustelu Gazan kriisistä. Minun oli taas vaikea hillitä itseäni ahdasmielisen ja näköalattoman Suomen keskustan europarlamentaarikon mielipiteitä kuunnellessa. Mistä perseestä nuo kaikki maailman hannutakkulat syntyvät? Onko Suomen maaseutu todella niin ahdasmielinen paikka, että ei vain haluta edes ymmärtää miltä ihmisistä tuntuu elää Espoossa...tai siis Espoon kokoisessa paikassa jossa ei ole pienintäkään toivoa paremmasta tulevaisuudesta eikä mahdollisuutta päästä pois? Mutta kai näitäkin täytyy vain yrittää ymmärtää. Jos kasvaa ympäristössä jossa pesäpallo viihdyttää viikonloppuisin, kymmenen kilometrin säteellä ei asu muita kuin sukulaisia ja ainoa vaihtoehto kokea toisen lähimmäisen hellyyttä ja lämpöä on navetan Mansikki, niin ei sekään nyt ihan herkkua voi olla. Eihän?

Uusi vuosi 2009: Punaista kuohuvaa ja Hämähäkkimies

2009-01-02T22:16:00.006+02:00

Vuosi 2009 otettiin vastaan vähän niin kuin perhepiirissä. Pulareiden vesivahingon jäljiltä uuteen kukoistukseen noussut hitastyyppinen tapiolalainen perheidylli tarjosi erinomaiset puitteet vuoden vaihtumiseen. Porukka oli suurin piirtein sama kuin edellisvuonna. Pöytä oli katettu kystä ja kyllä. Oli nakkia, piirakkaa, sipsiä, perunasalaattia. Suolaista ja makeaa. Kuohuvaa ja vähemmän kuohuvaa. Niccolorellon Pasia ja Sambuccaa. Ja erityismaininnan ansaitsee kuohuva Shiraz. Jaa että millaisen erikoismaininnan? No tällaisen: Hyi saatana!

Onnettomuuksiltakaan ei täysin vältytty. Olin ilmeisesti allekirjoittanut jonkun sitoumuksen olla vuoden viimeisellä viikolla uhrina useampaan otteeseen. Tällä kertaa meni vasen jalka. Ei mitään vakavaa. Toinenkaan lasipolvista ei särkynyt. Liukastuin tienpenkalla, jonne olin kiivennyt katsomaan ilotulitusta. Iloliemellä ei ollut osuutta asiaan. Sepelistä tehty penkka oli jäässä ja lähtiessäni alaspäin liukastuin ja vasempaan sääreeni tuli noin 10 cm:n pituinen vekki. Huomasin sen vasta sen jälkeen kun kirosin toista kertaa jalassani olleiden uusien farkkujen kuolemaaa. Noin 5X5 cm:n riekale roikkui kalliisti erillään muusta farkkukankaasta säären kohdalta. Onneksi kyse oli alennusmyynnistä hankituista farkuista, joten vahingon hinnaksi tuli 30% vähemmän kuin normaalisti. Haava paljastui hieman myöhemmin. Sen verran oli kuitenkin ilolientä jo maistettu, että puudutus peitti kivun. Pularin perheelle kiitos hyväst ensiavusta ja vuodon tyrehdyttämisestä. Saabistilla on aina ulottuvillaan ensiapuvälineet. Miksiköhän...?

Ilotulitus suoritettiin asianmukaisesti merenlahden suuntaan. Oli komeaa katsottavaa kun raketit lähtivät peilikirkasta jäänpintaa pitkin räjähtäen 30-50 metriä rannasta. Lapsi on terve kun se leikkii.

Viimeinen taistelupari Prepe ja Etruski poistuivat espoolaisresidenssistä hieman ennen kello neljää. Poistuminen sujui vanhaa kaavaa noudattaen. Vanha ystävämme Hämähäkkimies saapui vierailulle. Etruski makasi eteisessä selällään yhteistyöhaluttomana hämähäkkimiesasennossa. Kädet ylhäällä kuin maalia juhlien ja jalat leveässä haara-asennossa. Yritä siinä sitten pukea Hämikselle toppatakkia. Mutta kyllähän sen ymmärtää. Sambucca kun on tuolle etelän kansalle vähän niin kuin kansallisjuomaa. Ja kokemus on opettanut hoitamaan nämä tilanteet rutiinilla. Neljä Etruskin ystävää pukee Hämiksen nopeammin kuin Clark Kent riisuu Lois Lanen. Jopa uudenvuodenyönä. Revi siitä Teris!

Ortopediaa ja Oliviaa

2008-12-30T18:08:00.005+02:00

Kävin näyttämässä polveani tänään Dextrassa. Eturistiside vaikuttaa olevan kunnossa eikä röntgenissäkään näkynyt mitään epäilyttävää. Oma diagnoosini siitä, että ristisidehän voi olla poikki, koska siirrännäisenä siinä ei ole tuntoa ja siksi en ole sitä huomannut veti ortopedin hiljaiseksi. Mies tuijotti hetken seinään ja haki sanoja. "No voihan sen tietysti noinkin päätellä, mutta kyllä kaikki ne tapaukset, joissa leikattu ristiside on mennyt poikki, ovat olleet kivuliaita." ("Ok, mä olen pankkiiri ja sä ortopedi. Parempi että sä teet sen diagnoosin. Myös finansseista...".) Sain ohjeeksi käyttää polvea kivun sallimissa rajoissa. Polvi tuntuukin jo selkeästi paremmalta. Hyvä homma! Olin tässä viikonlopun synkimpinä hetkinäni jo ajatellut, että kaikki minulle tärkeät liikkumisen lajit kuuluvat nyt menneisyyteen ja edessä on vain enää lopun odottaminen ja hidas rappeutuminen.

Odotellessani ortopedin vastaanotolle röntgenkuvien oton jälkeen sattui käteeni Olivia, lehti yli 40-vuotiaille naisille. Koska omassa elämässä on nyt matalapainetta, niin luin sivulla 106 olleen artikkelin psykosomaattisista oireista. Eli siitä miten sairauksilla on sielullis-ruumiillinen yhteys. Jonkun sairauden tai kivun selittävä tekijä voi olla esimerkiksi stressi tai tunne-elämässä tapahtuneet muutokset. Artikkelissa oli kymmenkunta ohjetta miten välttää psykosomaattisia oireita. Itkeminen oli yksi, koska jos pahaa oloa ei pura itkun kautta niin kroppa reagoi siihen jollain muulla tavalla. Tunnetilat ovat siis koko kehon tiloja. Toinen mieleen jäänyt neuvo oli säännöllinen liikunta ja terve ruokavalio (litannia omegakolmosia ja muita entsyymejä ja vitamiineja ). Mutta paras kaikista oli "Järjestä tyttöjen ilta!". Siis mää vai? Tyttöjen ilta! Oliko tämä neuvo nyt yleismaailmallinen ja sukupuolesta riippumaton? Jos järjestän sellaisen, niin olenko yli 40-vuotias nainen? Ja sitten tietysti tärkeimpänä on se ketä sinne pitäisi kutsua? Entisiä tyttöystäviä? Vai äiti ja muut suvun tytöt? Vai pelkästään Loimaan Norppa ja Minkki P? Olen ymmälläni. Mutta onneksi polvi on paranemaan päin, joten pääsen puurtamaan ohjeen kaksi parissa. Eikä tuo ohje yksikään ole ihan tuntematon. Kumma juttu muuten, että alkoholia ei suositeltu lainkaan...

Mä, Fogues ja Anne Hedman

2008-12-29T12:01:00.004+02:00

Ei kuulunut suunnitelmiin. Sunnuntai-ilta Pataässässä. Fogues sai kuitenkin ylipuhuttua. Facebookin chatissä. Polvivamma ja muut asiat painoivat sen verran, että meikäläistä ei ollut vaikea taivutella. Viisitoista minuttiia ja oltiin suomalaisen iskelmäplagioinnin ytimessä.

Asiaa oli. Ja paljon. Alun small talkin jälkeen pääsimme asiaan. Aloitimme työasioilla. Vanhoja kollegoita kun olemme. Tosin jo heti alkuun keskustelukumppanini totesi "Tähän juttuun menee viisi minuuttia. Sitten puhutaan muijista." Kolmen minuutin jälkeen juttu oli kerrottu ja luulin, että nyt pääsemme asian ytimeen. Ei. "Mulla on vielä kaksi minuuttia käyttämättä." poika totesi ja kertoi toisen löyhästi työhön liittyvän tarinan. Sen jälkeen keskustelu siirtyikin vastakkaiseen sukupuoleen, tippaleipäaivoihin, prinsessasyndroomaan ja jatkuvaan huomion tarpeeseen. Myös omat henkilöhistoriat kerrattiin asian vaatimalla tarkkuudella. Hyvä, hauska ja hyödyllinen keskustelu, jossa sivuttiin muutenkin elämän peruskysymyksiä, paitsi urheilua. Myönnän kaivanneeni eilistä keskustelua. Varsinkin kun tämän viikon suunnitelmat menivät piloille polven vääntymisen takia ja mieli on ollut maassa.

Sunnuntai-ilta Pataässässä valomerkkiin asti oli kaiken kaikkiaan absurdi kokemus. Aina sopivan biisin tullen lattia täyttyi Tarjoustalon ja Dressmannin mallistolla varustetuista keski-ikäisistä mrs ja mr Batistineista. Myös nahkaliivejä ja itsevirkattuja pontsoja liukui tanssilattialla ilman vuosihuoltoa jääneiden kantajiensa päällä. Hiuksia joko ei ollut tai sitten ne olivat mallia KajaGooGoo. Siis naisilla. Ja yletön jurri päällä. Lähes jokaisella. Illan ehdoton kuningatar oli Anne Hedman. Jotenkin sitä eilisen performanssin jälkeen ymmärtää Jaria. Anne oli löytänyt laastarin, jota kävi kyllä sääliksi. Mustaan t-paitaan ja nahkaliiviin pukeutunut yli satakiloinen mies kuolasi Annen perään mutta Anne vain pyöritti kaveria pikkurillinsä ympärillä kerjäten jatkuvaa huomiota antamatta itse mitään. Mimmi heilu koko illan ympäri baaria. Tanssityyliä on vaikea kuvailla. Siihen kuului olennaisena osana avonainen mokkableiseri, jota rouva Hedman kuitenkin piti jatkuvasti jommalla kummalla kädellä kiinni. Siis koko illan. Pyörähdykset ja lievät jalan nostot kuuluivat myös asiaan. Ja käsi pysyi jatkuvasti takissa kiinni. Oli unohtumaton tunne vetää Rin Tin Tin kuin tällainen prinsessa tuli viereen laulamaan nuotin vierestä ja kerjäämään nuoremman miehen huomiota. Kyllä, poistuimme eri matkaa ja toivon että en enää törmää vastaavaan ilmestykseen. Mutta Foguekselle on kyllä annettava iso käsi ex-tempore sunnuntai-illasta. Lisää tällaista, mutta ei ehkä työaikana.

Ihmisen paras ystävä

2008-12-28T18:57:00.002+02:00

Ihmisen paras ystävä ei ole koira. Arjen harmaudessa hännän heiluttamisestä on harvoin käytännön hyötyä. Viime aikaisten kokemusten perusteella ihmisen paras ystävä on lähipiiriin kuuluva ortopedi. Ihmisen paras ystävä ottaa sinut jonon ohi vastaanotolle ja tutkii polvesi. Housuja riisuessasi ihmisen parhaan ystävän kanssa on hauska heittää läppää seksuaalisten vähemmistöjen kustannuksella. Nauraa yhteisille homofobian tunteille ja heittää vihjailevaa läppää. Lääketieteellisten aparaattien ja instrumenttien täyttämän huoneen täyttää itkun sijasta äijien nauru.

Toinen ihmisen paras ystävä on tuttu lakimies. Ihmisen paras ystävä kuuntelee sukusi perintöriitoja, purnaustasi virkavallan maanteillä harjoittamaa mielivaltaa kohtaan ja antaa ilmaisia juridisia neuvoja. Pystyykö saksanpaimenkoira tähän? Epäilen! Eläköön nepotismi ja hyvä veli -verkostot! Mitä elämä olisikaan jos ihmisen paras ystävä olisi pappi, posteljooni tai ristelyisäntä? Ei ainakaan merkittävästi helpompaa.

Tapanintanssit ja lasipolvi

2008-12-27T16:11:00.004+02:00

Kävin eilen tuulettumassa muutaman rantaruotsalaisen ja kolttasaamelaisen kanssa Tapaninpäivän yössä. Ilta alkoi Punvauoren ahvenessa. Sovimme joukkoon hyvin. Kaikki muutkin paikallaolijat olivat miehiä. Great! Ja kyseessä on ihka oikea heteropaikka vaikka seinällä ei pyörinytkään tapaninpäivän valioliigakierros viidestä 40 tuumaisesta taulutelevisiosta. No, jotta heteroilu ei menisi liian pitkälle päädyimme viettämään loppuiltaa Lostariin Annankadulle. Sitä ennen kävimme Restroomissa raiskaamassa kevyen musiikin klassikoita. Tällä kertaa Anders Järrydinä sekä Stefan Ekberginä. Hienoja ruotsalaisia tennisammattilaisia, joita Restroomissakin hyvin edustettuina olleet 80-luvulla syntyneet märkäkorvat tuskin tunnistavat. Todennäköisesti luulivat Roxeten laulajiksi ja miettivät oliko sen vaalean mimmin nimi todellakin Anders.

Sellainenkin ihme saatiin loppuillasta kokea, että pari yli 100-kiloista kuulapäätä napit korvissaan kävivät ohjaamassa eräänkin seurueessa olleen virkamiehen pois Lostarin alakerrasta. Syy on edelleen epäselvä, mutta minkäänlaista vastarintaa ei esiintynyt. Kansan palvelija poistui kuulapäiden välissä rauhallisesti kohti ulko-ovea silmissään tyhjä katse lapsen eksyneen.

Mutta hauskalla illalla oli myös varjopuolensa. Eilen iltapäivällä alkanut kipu reilu vuosi sitten operoidussa polvessa paheni talsiessani yöllä Annankatua kohti Kamppia. Tänä aamuna oli hieno huomata, että minkäänlaista ponnistusta ei polvella voi tehdä ja sen suoraksi ojentaminen vetää koko kropan veltoksi kivusta. Kiva! Miksi se saamarin kipu ei voinut alkaa vuorokautta aikaisemmin! Ehdin nimittäin aamulla pitkään arvottuani varata lentoliput Kittilään sunnuntaiksi tarkoituksena mennä rinteeseen vuoden tauon jälkeen. Nyt ei onnistu edes murtomaahiihto. Yhtä hyvin olisin voinut polttaa muutaman viidenkympin setelin. Ei auta kuin toivoa vakuutusyhtiöltä ymmärrystä vaikka ensimmäinen aavistus onkin se, että yhden polven takia en periaatteessa ole estynyt matkustamaan Ylläkselle. Mutta kun ei hirveesti iske lähteä keskelle Lapin kaamosta makaamaan mökissä kolmeksi päiväksi....

Lopuksi kiitos Lostarissa saamastani positiivisesta palautteesta eräältä tämän blogin lukijalta. Päivitysongelmat jatkuvat, myönnetään. Inspiraatio on välillä kadoksissa ja kaamos painaa mieltä. Matti Vanhanen ja Ilkka Kanervakin ovat olleet melko pitkään hissukseen. Timo T A Mikkonen ansaitsisi kyllä pari palstamillimetriä, mutta palataan aiheeseen myöhemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun Mäntsälän suuri poika selvittää Olof Palmen murhan. J F Kennedyn murhaajanhan hän tietää. Tai ei! Laitetaan nyt joka tapauksessa pari sanaa. Eihän kukaan voi kieltää sitä, että onhan Timo T A:lla oikeus tykätä univormuista. Moni nainenkin tykkää. Tosin harvemmin itsensä kantamana. Eikä sovi unohtaa, että mestarikampaajan mies on oikeasti sotilasarvoltaan reservin majuri, joten pientä kunnioitusta. Näitä heebejä ei ole Suomen maassa montaa. Itse tiedän kaksi muuta. Arvi Lind ja veljeni appiukko, joka sai kyllä kuulla asiasta jouluaattona. Oma serkkupoikakin on univormumiehiä (suosikkiristeilyisäntä...just!). Moni ehkä tuntee mutta aika moni ei. Kyseessä on siis C-sarjan julkkis. Serkkupoika kertoi viimeisimmässä Seiskassa joutuneensa laittamaan varpaidensa väliin varvasimplantin, jotta pystyisi kantamaan risteilyisännän univormua ryhdikkäästi. Ei, en ole nähnyt implanttia. Enkä haluakaan nähdä. Silti olisi kiva tietää monenko litran silikonit ovat kyseessä ja kovettuvatko implantin nännit hekuman hetkellä...Voi v...u että olen ylpeä suvustani!!!! Mutta palataan vielä niihin kiitoksiin. Taisin kieltäytyä tarjotusta drinkistäkin. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, mutta kun on tällainen juro suomalainen puurtaja joka on tottunut kuulemaan lähinnä "Mikset sä saatana syöttänyt!" tyyppistä palautetta (Syötän pelissä kuin pelissä vain silloin, kun tiedän, että joku muu osaa tehdä pallolla/kiekolla asian paremmin. Eli siis tosi harvoin...) , niin kyllähän sitä menee hieman hämilleen kun kehutaan.

Oikeanpuoleinen tankki täyteen, kiitos!

2008-12-21T22:35:00.005+02:00

Kävin Tampereella viikonloppuna. Ennen matkalle lähtöä on kurasäässä hyväksi täyttää auton pissapoika. Näin ainakin, jos aikoo matkustaa autolla ja varsinkin silloin kun ajotietokone ilmoittaa pojan ruiskineen kaiken nesteensä pihalle. Näin kävi eräässäkin Volvossa ennen kuin sen nokka suunnattiin kohti Pirkanmaata.

Pysähdyin täyttämään pissapoikaa Espoon Kilon ABC -asemalle. Yleensä huoltoasemilla vesi ja ilma ovat muualla kuin bensapumppujen luona, mutta ei Kilossa. Vesi- ja ilmakaappi oli sijoitettu bensapumppujen viereen, joten ei auttanut muu kuin ajaa pumpulle pissapojan täyttöä varten. Koska edellisestä täytöstä oli kulunut parisen kuukautta, niin en muistanut mistä konepelti avataan. Tai hetken mitetittyäni muistin, mutta ruotsalaisten insinöörien kaasupolkimen viereen sijoittamaa punaista kahvaa ei ollut kovin helppo löytää. En kuitenkaan aiheuttanut ruuhkaa, koska noin kolme kuudesta pumpusta oli tyhjänä. Näin ainakin kuvittelin. Mutta pian huomasin olevani väärässä.

Jo kohta pian autoni eteen kaartoi viininpunainen pikkumersu melko kärsimättömän näköisenä odottamaan omaa vuoroaan. Nousin autostani löydettyäni vihdoin ruotsalaisten insinöörien käytännön pilan ja näytin Lasol -pullolla aikeeni mersun kuljettajalle. Pelkääjän paikalla ollut miespuolinen henkilö näytti ymmärtävän toimenpiteen välttämättömyyden ja vinkkasi ystävällisesti takaisin. Tietenkin ne pirun ruotsalaisinssit olivat piilottaneet sen pissapojan aukonkin ovelasti ja sen etsimiseen meni parikymmentä sekuntia. Tämä oli kuitenkin mersua kuljettaneelle rouvalle liikaa. Hän ajoi viereeni ja avasi ammoisan leipäläpensä. "Eikö tuon voisi tehdä jossain muualla kun täällä on jonoa." Pahoittelin rouvalle että kyseiseen toimenpiteeseen oli kulunut aikaa noin minuutin verran ja toivotin hyvää joulua, koska se on paras tapa vittuilla näin joulun alla. "Nii-in....." ilmoitti rouva nyrpeänä ja meni jonottamaan toisen auton taakse vuoroaan. Vitutti! In the end harmitti omien hoksottimien hitaus. Pumpuista oli edelleen kaksi tyhjänä. Olin jotenkin kuvitellut, että syy siihen, miksi mersu halusi paikalleni liittyi juuri tuohon vesi- ja ilmakaappiin. Mutta ei. Kyseinen rouva ilmeisesti vain kuvitteli, että sillä paikalla jossa täytän pissapoikaani, on pumppu sijoitettu juuri oikein hänen autonsa bensatankkia varten. Siis auton oikeanpuoleiseen kylkeen. Teki mieli mennä vittuilemaan. Päätin kuitenkin säilyttää jouluhartauden ja suuntasin nokan kohti Pirkanmaata. Ajaessani kohti suomalaisen jääkiekon henkistä kotia toivoin, että saksalaiset insinöörit osaisivat joskus vielä kehittää sellaisen auton, jossa bensatankin aukko on sijoitettu oikein. Siis siten, että sen voi täyttää ajoipa auton pumpulle kummin päin tahansa...

Kröhöm...

2008-12-15T21:08:00.006+02:00

Miten sattuukin samalle päivälle! Se, että naapurissa sijaitsevassa ostoskeskuksessa törmää pariin vastakkaisen sukupuolen edustajaan puolen tunnin sisällä (töistä palatessa ja salille mennessä), joiden kanssa on joskus aikoinaan kommunikaatio päättynyt sillä tavalla....sanotaanko hieman kylmemmissä merkeissä. Tai siis se vain yht'äkkiä lakkasi. Tosta vaan! Ilmeisesti joku häiriö kännyköiden käyttämillä taajuuksilla. Tai sitten vain katkos miehen aivokäyrän sähköisillä taajuuksilla. Jep. Myönnettävä se on. Nooh...onneksi huomasin tapaukset ajoissa enkä rientänyt esittämään kuinka kiva on nähdä pitkästä aikaa parin poskisuudelman kera. Ei siis tarvinnut naamioitua seinän väriseksi tai toivoa olevansa orava, joka voisi kiivetä seinää ylös karkuun. Saatan ulkonevine etuhampaineni muistuttaa hieman tuota takapihojen iloista pikkujyrsijää, mutta muuten olenkin ihan perus homo sapiens enkä mikään Hämis. Mahtavaa! Tietysti ainahan on mahdollista, että se en ollutkaan minä joka huomasi jonkun ensin...

Toinen asia, mikä aiheutti tänään nolon tilanteen ja elämää suurempaa filosofointia sattui salilla. Jep, sillä samalla salilla missä se yksi karvaton kaveri pari kuukautta sitten föönasi itseään "kokonaisvaltaisesti" (kirjoitus blogissa 15.9.2008, Karvaton mies ja "föhntuuli"). Olen muuten sen jälkeen vaistomaisesti käyttänyt aina sitä toista fööniä. Ei, en kokonaisvaltaiseen föönaamiseen vaan ihan tuon hiuskuontalon järjestyksessä pitämiseen. Ja turha kenenkään on sitten väittää, että se sama kaveri on varmasti kokeillut molempia föönejä....En halua ajatella koko asiaa! Ei, en tod.! Se ei vain ole mahdollista. Eihän...Mutta palataan asiaan. Salilla on pieni, noin 4x4 metrin kokoinen puoliksi lasitettu venyttelyyn varattu tila. Treenin jälkeen vietin siellä noin viisi minuuttia. Sanomattakin lienee selvää, että tila ei ole kaikkein raikkain. Minun lisäkseni paikalla oli yksi nainen. Sitten sinne lehahti pari muuta mimmiä. Ja jumankauta! Jo pian alkoi paska haisemaan. Ja todennäköisesti ne mimmit ajatteli, että kyllä miehet on sitten juntteja, kun eivät tajua piereksiä muualla kuin julkisissa tiloissa. Kiva....se en muuten ollut minä! (Jep, niinhän kaikki aina sanoo...) Se oli muuten sata varmasti joku niistä mimmeistä! Of that there is no doubt! No, tietysti jos asiaa ajattelee miehiseltä kantilta, niin eihän se tietenkään voinut olla kukaan niistä mimmeistä. Eihän naiset laske kaasua. Saatikka käy vessassa isolla asialla. Se ei vain ole mahdollista. Ilmeistä päätellen ne mimmitkin tuntuivat päättelevän niin meikäläistä katsellessaan. Eli summa summarum: pitäskö tässä vain edellä käydyn loogisen päättelyn jälkeen tunnustaa syyllisyytensä? Aihetodisteet ovat vain niin vahvat...

Perjantaiaamuna 9.09

2008-12-13T16:46:00.002+02:00

Kännykän ruudulla luki 9.09. Olin varma, että olin laittanut herätyksen tuntia aikaisemmaksi. Tai sitten en. Mihinkään hälytykseen en ollut kuitenkaan herännyt. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Aamun palaveri alkaisi 21:n minuutin kuluttua. Ylemmältä taholta oli tehty edellisenä päivänä selväksi, että huolimattta tiimin yhteisestä illanvietosta torstaina kyseinen palaveri pidettäisiin aamupäivällä. Ei oikein kehdannut myöhästyä. Meikäläsen kun kuului vetää tuo palaveri. Hianoo. Suihku, rasvat (ei ole metafora) ja muut hygieniatuotteet, hampaat, vaatteet, taksi ja toimiston ulko-ovella 9.28. Melko hyvä suoritus, sanoisin. Onneksi oli ns. casual Friday.

Edellisenä iltana oli venähtänyt hieman myöhempään. Karaokebaarissa räppäsin Eminemin My name is'iä ja Ass Like that'iä 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Iso P ja Pikku M. Kyllä, kollegani oli mies. Mitenköhän näin. Suosio oli taattu. Edellisestä yhteisesiintymisestä olikin vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Töihin tullessa tuli onnitteluja johtoportaan kavereilta, jotka eivät olleet edes nähneet esitystä. Sähköpostissa oli muutama kehotus vaihtaa myrskyisä finanssiala seesteisempään viihdebisnekseen.

Loppuilta vierähti Kallessa. Räppärikollegani oli poistunut ravintolasta viimeisenä vain todetakseen, että narikassa ei ole hänen takkiaan. Itse asiassa ainoa narikassa oleva takki oli hänen yli 15 vuotta nuoremman kollegansa (jep, tämäkin oli mies) takki. Siitä ei kai ollut hirveesti apua siihen ongelmaan, että kotiavaimet olivat takin taskussa. Vaimo oli kuulemma ollut iloinen takittoman miehen yöllisestä yhteydenotosta. No, tärkeintähän oli että poika saatiin kotiin. Vai?

Mikäköhän siinä muuten on, että nykyään tulee kirjoiteltua vain tällaista juoppohullun päiväkirjaa? Ei ole ollut tarkoitus. On sitä elämässä muutakin...kai. Onko tämä nyt se ongelman kieltämisvaihe? Ehkä keskityn vakavampiin aiheisiin tammikuussa. Aloitan taas tipattoman kaude. Tarkoitus on väistää hapanta aina tammikuun viimeisen viikonlopun hätsä kätsä Tahkon reissuun asti.

Kiitos Seppo!

2008-12-08T19:57:00.006+02:00

Voi Seppo mitä olet mennyt tekemään! Hankit pari hyvännäköistä futaajaa Tehtaankentälle ja annoit potkut Vallu Popovitshille. Ei ollut kuulemma tarpeeksi hyvännäköinen. Se kertoo jotain siitä kuinka hyvin ymmärrät futiksesta. Ja miten kohtelet ihmisiä. Siis muita kuin tämän maailman timokojoja ja jasperpääkkösiä.

Vietin viime viikonloppuna kahtena iltana laatuaikaa naapurustossani sijaitsevassa Yökerho Luxissa. Perjantai-iltana päädyin sinne pikkujoulujen jatkoille. Vaihtoehdot olivat vähissä. Ei ollut parhaat jatkot joihin olen osallistunut, mutta kuitenkin ihan jees meininki. Ja yleistunnelmaan sinä olet siis lähes tulkoon syytön.

Minua on kovasti ihmetyttänyt annoskoon muutos omistamassasi yökerhossa. Valkeakoskelaisena turkulaisena olet varmasti kielimiehiä ja muutenkin kovin internazionale. Englannissa olutta tilataan pinteissa. Tiedäthän "pint of lager" eli iso tuoppi lageria. Pint on 0,568261 litraa eli kyseessä on mittayksikkö. Ja jos haluaa pienen tuopin, niin se on puolet tuosta. En tiedä maksoivatko ne Tehtaankentälle palkkaamasi puolivillaset gigolot maltaita, mutta Luxin tuopista on maltaat vähentyneet huomattavasti. Tuoppikokoja on henkilökuntasi mukaan vain yksi ja se on valkeakoskelainen iso-stobe eli 0,3 litraa. Mutta mikä parasta tuo hämäläinen tuoppi maksaa edelleen 5,50 EUR! Tunsin urean kosteuden silmässäni kun henkilökuntasi edustaja selitti, että hyvästä kannattaa maksaa. Just...

Toinen asia joka suoraaan sanoen v....ti lauantaina Lapin pojan varpajaisissa oli jonottaminen. Vierestä meni Antti Jokista ja pikkubimboa sisään kuin Valkeakoskessa virtaa vettä. Ystävälliset ovimiehesi vaihtoivat poskisuudelmia edellä mainitun joukon kanssa - poislukien Antti Jokinen. Se, että Antti Jokinen ei saanut pojilta pusua, sai minut ehkä pysymään jonossa. Ymmärsin, että ovimiehesi kuuluvat niihin, jotka edelleen tekevät eron parturin ja kampaamon välillä. Se kymmenen metrin jono meitä taviksia seisoi kuitenkin joulukuun illassa puoli tuntia. Sisällä täytyi olla hirvittävä ruuhka. Mutta ei: narikassa oli tilaa kuin Hakan maalilla! Seppo, Seppo, Seppo! Ei asiakkaita noin kohdella.

Mutta sinä Seppo et kuitenkaan onnistunut pilaamaan lauantai-iltaani. Ravintola Cochonissa rypäleaseista käydyn värikkään ja ruudinhajuisen keskustelun jälkeen kävimme Motelletissa toteamassa, että ehkä emme kuitenkaan ole niin iättömiä kuin luulemme. Luxissakin meitä kutsuttiin isoisiksi, mikä meni kyllä arvon neidit hieman liiottelun puolelle. Sedulassa vietetyn loppuillan jälkeen pakotimme varpajaissankarin vielä jatkoille kämpilleni. Oli loistoidea juoda pullo samppanjaa, joka on ostettu jotain spesiaalia tilaisuutta, esimerkiksi romanttista sellaista, varten kello 05.00 aamuyöstä ja katsoa jakso Studio Julmahuvia. Seura oli tosi romanttista: Etruski, kolttasaamelainen, Ponco-Pancho sekä täydellisen musiikkimaun omaava kiintiö suomenruotsalainen. Mutta mikäpä olisi parempaa kuin nälviä ja huutaa parhaiden ystävien kanssa Kampin kattojen yllä aina puoli kuuteen aamulla?(Kuvan miehet iältään 35-39 vuotiaita. Ei kyllä uskoisi. Näyttävät niin nuorekkailta...)

Ikuinen kaupunki ja tiedottamisen vajetta kotimaassa

2008-11-24T22:12:00.005+02:00

En ollut aikaisemmin käynyt Roomassa. Kerran tosin yrittänyt. Silloinkin naisen kanssa. Äitini kanssa jäimme kuitenkin rannalle ruikuttamaan kun eräskin vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri ei erottanut keskiviikkoa torstaista vaan saapui kentälle vuorokauden myöhässä. No, vuosi oli 1999 ja traumasta toivuttu. Tosin tälläkin kertaa tuli hivenen hoppu menomatkalle. Kyytiin kuitenkin päästiin.

Roomasta jäi erittäin positiivinen kuva. Kompakti suurkaupunki, josta ei löytynyt yhtään Alvar Aallon suunnittelemaa betoni-/graniittihirviötä. Kolme päivää meni pääasiassa hengaillessa. Olin saanut etruski-ystävältäni pari hyvää vinkkiä ravintoloiden suhteen. Luulin ensin, että kaveri yrittää vedättää kun tekstiviestin muodossa saamani suositukset olivat Dal Bolognese ja Ristorante Maccheroni. Mutta ei: molemmat ravintolat löytyivät paitsi netistä niin myös itse kaupungista. Innovatiivisiä nämä italialaiset. Emme kuitenkaan käyneet kummassakaan syömässä. Dal Bolognesessa taisi olla spagettiviikot, kun ravintolassa ei ollut yhtä ainoaa vapaata pöytää illallis- saati lounasaikaan koko viikonloppuna. Mutta ehkä hyvä näin. Löysimme erinomaisen ravintolan lähellä Piazza di Campo dei Fioria. Ja tämänkin ravintolan nimen keksimiseen olivat paikalliset AD:t ja imagokonsultit käyttäneet useita miestyövuosia. Vai voiko mitään muuta johtopäätöstä vetää, jos ravintolan nimi on Pierluigi...Mutta ei nimi ravintolaa pahenna! Eksyimme ravintolaan lauantaina lounasajan jälkeen. Kysyimme tietä lähimpään pizzeriaan Pierluigin ollessa kiinni. Paikan omistaja ei keksinyt mitään lähistöltä, mutta yritti ystävällisesti etsiä lounasajalta jäänyttä pizzaa meille. Sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta jotain huikopalaa nälkäisille kuitenkin. Varasimme illaksi pöydän. Oikea valinta. Erinomainen palvelu, mikä ei ehkä ole aivan roomalaista, ja loistava ruoka höystettynä vuoden 1999 Brunellolla. Paikkaa voi suositella kaikille Lazion alueelle eksyville.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saavuin satojen muiden onnellisten kanssa lumiselle Helsinki-Vantaalle. Suomessa saatiin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen lunta eikä Pohjolan perukoille ollut vielä saapunut tietoa Emil Berlinerin vuonna 1887 keksimästä gramofonista. Tai mitä voi päätellä siitä, että matkatavaroiden vastaanottoaulassa oli satoja ihmisiä epätietoisina odottamassa matkatavaroitaan. Eikä kukaan tiedottanut mistään mitään. Olen kerran aikaisemmin ollut Kööpenhaminassa hieman vastaavassa tilanteessa ja luulin että tanskalaiset ovat vain niin taitelijoita, että tilanteen hoitaminen ei hoidu samoin kuin meiltä tehokkailta suomalaisilta. Olin todella väärässä. Finland zero point...! Rooman lentokentällä olin mennyt "ojentamaan" muutamaa eksyneen näköistä etuilijaa jonottamiskulttuurista. Matkaseurani kysyi tuolloin mikä muu asia etuilun lisäksi ärsyttää minua yhtä paljon. Tuolloin ei tullut heti mieleen vastausta. Helsinki-Vantaalla tuli heti mieleen parikin asiaa...

Katselimme noin tunnin ajan kun samat matkalaukut pyörivät hihnalla ja lisää väkeä lappasi aulaan. Siitäkin huolimatta, että yhdet tärkeät avaimet olivat jääneet matkatavaroihin luovutimme ja poistuimme paikalta vähän kahden jälkeen. Onneksi olin tullut autolla eikä taksijonossa tarvinnut kykkiä tuntia. Matkalla kotiin haimme Käpylän Shelliltä hammastahnaa ja hammasharjat. Jos joskus tekee iltayhdeksän jälkeen mieli bisseä tai sidukkaa, niin ei muuta kuin Käpylään pikkutunneilla. Viiden kuuden hengen teeveestäkin tuttujen näyttelijöiden porukka oli "iltapalalla" ja osti pussillisen keppanaa pelästyneen näköiseltä myyjättäreltä, joka edusti sitä sukupolvea, jolle bensakauppias Sulo Vilenin nimi sanoo varmasti vähemmän kuin ammattikorkeakoulun markkinoinnin luennolla opittu käsite palvelulupaus. Shell Käpylän palvelulupaushan kuuluu "Meiltä polttoainetta janoiseen moottoriin 24 tuntina vuorokaudessa!"

Nyt keskiviikkona toinen matkalaukuista on saapunut kotiin. Toinen on vielä siellä jossain. Ensimmäisessä kotiin päässeessä matkalaukussa parmigiano -juusto ei ollut alkanut vielä haisemaan. Toivotaan, että biologinen hajoamisprosessi ei ole ehtinyt alkaa siinä toisessakaan laukussa olevassa juuston känttyrässä.

Laiska

2008-11-20T20:17:00.003+02:00

Tulin varhain maanantaiaamuna yökylästä kotiin. Tarkoituksena oli mennä aikasin töihin. Pientä ressiä, paljon hommii, mutta siviilissä pyyhki paremmin. Avattuani sisäpihan portin, jäi puolet Abloy -avaimen kärjestä roikkumaan kiinni pienestä metallipalasta avaimen kantaan. Se siitä ura-avaimesta. Kello oli 7.45. Kun rupesin kaivelemaan huoltoyhtiön puhelinnumeroa tuli mieleen, että oliskohan pitänyt ilmoittaa tyyliin taloyhtiöön, että on talon uusi asukas. Joopa joo. Semmoinen ilmoitus olisi kuulemma pitänyt tehdä. Niinpä. Laiskuudesta sakotetaan. Rupea siinä sitten aamuhämärässä selittelemään huoltoyhtiön edustajalle miksi ajokortin haltija ei ole sama kuin asunnon haltijaksi nimetty henkilö. No, onneksi ihmisten välistä luottamusta vielä löytyy. Huoltomieskin luotti meikäläiseen kuin Johanna Tukiainen Länsi-Afrikan hyttyseen. Luettelo lattialla olevista kamoista plus takan päällä olevan passin näyttö riittivät vakuudeksi ja pääsin vaihtamaan paitsi puvun, niin myös miespaidan päälle ja mieskengät jalkaan. Ehkäpä tässä pitäisi hoitaa se ero edellisen taloyhtiön hallituksesta ennen kuin siellä tehdään isompia päätöksiä saunavuoroista tai autopaikoista.

Dos hombres

2008-11-16T09:50:00.005+02:00

Barcelona on nyt nähty. Osittain. Sen mitä työreissulla ehtii Ramplaa rampatessa pimeällä havaitsemaan. Kaiken kaikkiaan Barcelona oli kuitenkin positiivinen kokemus. Varsinkin ruokakulttuuri. Olen ennenkin törmännyt Espanjassa ongelmaan nimeltä ylensyöminen. Meikäläisen kaaliin ei mahdu se, miten kahden ja puolen tunnin lounailla plus liharikkailla illallisilla kyllästetyt espanjalaiset, tai katalaanit, pysyvät kaikesta mättöämisestä huolimatta suht hoikassa kunnossa.

Espanjalaisen ruokakulttuurin jälkeen viikonlopun ruokailut jäivät omalta osaltani vähiin palattuani kotiin lauantaina. Perjantaina vierailimme Albet i Noyan viinitilalla Barcelonan ulkopuolella. Tätä ennen kävimme läheisessä kylässä sijaitsevassa ravintolassa syömässä maittavan ja täyttävän lounaan, joka huipentui 5-7:n alkuruuan jälkeen (joukossa mm. grillattua sian ihraa ja verimakkaraa) tarjottuun oliiviöljyssä grillattuun maa-artisokkaan. Suosittelen. Lounaalla vierähti vaatimattomat 2,5 tuntia. Ei siinä muuten mitään, mutta kun reilun kuuden tunnin kuluttua odotti viiden ruokalajin illallinen. Ei vaan voi ymmärtää. Seuraavan kerran söin lämmintä ruokaa sunnuntailounaalla.

Mitä muuta Barcelonasta jäi käteen? No, ehkä päällimmäisenä torstai-illan discon/yökerhon metsästys. Koska halusimme varmistaa sen, että emme eksy mihinkään väärään discoon vaan ihan perus heteromestaan, niin yritin vahvalla espanjan alkeillani (opittu Fast Show'sta joskus 90-luvulla) kommunikoida tätä mm. taksikuskillemme sanoin "Dos Hombres los heteros pas homos". Eipä sitten ikinä päästy minnekään mutta taksissa tuli istuttua isolla kädellä. Olipa tosi hauskaa...mitäköhän ne nyt ajattelee meistä suomalaisista?!?

Mennyt viikko

2008-11-09T12:10:00.005+02:00

Inspiraatio kirjoittamiseen on edelleen kateissa. Siitäkin huolimatta että paljon sattuu ja tapahtuu. Myös sellaista, jota ei omien aivojen puolustusmekanismi ennakkosensuroi. Mutta tehdäänpä lyhyt yhteenveto menneestä viikosta. Ennakkosensuroituna.

Jokainen viikko alkaa maanantaista. Ja maanantai on aina maanantai. Satoi tai paistoi. Seuraavaan viikonloppuun on tuhottoman pitkä matka. Tunne on samanlainen kuin 6.8.1990 kun astuin armeijan harmaisiin. Vapaus oli niin lähellä takanapäin, mutta niin kaukana edessä. Onneksi sain viettää menneen viikon maanantaina toimistolla tavallista pitempään erinäisiä kirjallisia töitä toimitellen. Ehkäpä olen tuhlannut kirjallisen inspiraationi lähteet kapitalismin alttarille ahneuttani. Tai sitten en. Töihin liittyvä kirjallinen luovuuteni on pääasiassa harmaata ja verrattavissa lähinnä lakiesitykseen momentti- ja pykäläviidakkoineen. Kun kotiin tulee yhdeksän jälkeen illalla rättiväsyneenä perusvitutuksen kourissa, niin on varsin helppo antautua tuijottamaan pää tyhjänä maanantai-illan Valioliiga -peliä Canalilta. Siinä sitä tuntee kehittyvänsä paitsi penkkiurheilijan, niin myös ihmisenä. Ja kaiken tämän aivokapasiteetin ylikierroksilla käymisen ja lyhyen lepohetken jälkeen oli hieno nukkua kaksi tuntia seuraavan yönä. Taas tuli armeija mieleen. Kun armeijassa viikomloppuvapaalta eli velviltä palattiin sunnuntaina, niin vielä puoli kolmen maissa yöllä kaksi valopilkkua nenän molemmin puolin tuijottivat pimeässä tuvassa yläpetiä ja odottiva nukkumatin saapumista samalla kun niiden omistaja mietti ahkerasti mikä fiilis on aamulla, kun joku tavallinen alikersantti Matti huutaa herätystä kuuden maissa kahden tunnin yöunien jälkeen.

Onneksi loppuviikosta työpäivät lyhenivät lähemmäksi työehtosopimuksissa sovittua. Keskiviikkona olin laittanut kellon herättämään hieman kuuden jälkeen. Tarkoituksena oli seurata jenkkien presidentinvaalien ääntenlaskentaa ja toivo oli korkealla sen suhteen, että kahdeksan vuoden äärikonservatistinen aika päättyy. Ja tyylillä. Neljä vuotta sitten olin erittäin pettynyt kun John Kerry hävisi, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Tuskin USA olisi saanut ensimmäistä mustaa presidenttiään vielä. Rodulla ei ole väliä enkä usko kenenkään äänestäneen Obamaa sen takia, että hän on musta pois lukien osa afroamerikkalaisista. Hän oli vain kahdesta ehdokkaasta parempi ja ihmiset olivat kyllästyneet kahdeksaan vuoteen kansalaisoikeuksien ylenkatsomista, mätää hallintoa, turhia sotia ja sosiaalisen vastuuntunnon puutetta. Tosin Jussi Halla-aholla on tähän rotukysymykseen oma näkemyksensä, johon jokainen voi tutustua tässä linkissä. Miksiköhän kaikki hänen mielipiteensä kumpuavat ihmisen alkuperästä? Eikö millään muulla ole merkitystä?

Mutta Obaman voitto, ja tapa jolla se tuli, saivat monet kyynikotkin vakuuttumaan siitä, että ehkä meillä on toivoa paremmasta huomisesta. Ok, Obama on USA:n presidentti ja ajaa USA:n etuja. USA on myös vaikutusvaltaansa menettävä imperiumi. Mutta sillä kuka USA:ta johtaa on edelleen paljon vaikutusta globaalisti. Siksi tätä toivoa ei pidä vähätellä. Mutta niiden ongelmien edessä, jota Obamalla on, niin on pakko lainata monessa lehdessä ollutta vitsiä siitä, että mustalle miehelle on nyt annettu Amerikan paskin duuni.

Huvittavimmat kommentit täällä kotimaassa Obaman voitosta saatiin Nurmijärven suurelta pojalta, joka kutsui demokraattista puoluetta Suomen keskustan sisarpuolueeksi. Seuratessani keskiviikkoaamuna BBC:ltä kuinka vanhan höppänän oloinen politiikan tutkija Gore Vidal analysoi USA:n presidentinvaaleja, niin väistämättä syntyi hyvin ristiriitainen kuva Nurmijärven suuren pojan kommenteista. Gore Vidalin mukaan republikaaninen puolue ei ole sinänsä puolue vaan mielentila ('mindset'). Jotenkin tämä sopii mielestäni myös Suomen keskustaan, joka edustaa arvomaailmaltaan konsevatiivisinta suuntausta Suomessa, puhumattakaan kaiken politisoinnista ja hyvä veli verkostosta.

Viikonloppu meni liian vähällä unella. Se ei lupaa hyvää seuraavaa viikkoa varten, jolloin olen Barcelonassa työmatkalla keskiviikosta lauantaihin. Toimistollakin olisi paljon tekemistä ja yöunet näillä reissuilla ovat joka tapauksessa jääneet aina vähiin. Perjantai-ilta meni rauhallisissa merkeissä ja lauantaina oli pieni baarikierroksen tynkä läntisessä kantakaupungissa akselilla Uudenmaankatu-Annankatu. Ilta alkoi Bar ysistä. Virhe oli jättää oma kierros juomien tarjoamisessa Annankadun A21:een tai yleensä avata siellä suunsa ja ilmoittaa, että taitaa olla minun vuoroni tarjota kierros. Halvimmat drinkit taisivat maksaa noin kymmene euroa. Ilta päättyi karaokebaari Anna K:hon. Kotimatkalla vielä kebab kotini viereisestä Kebab-ravintolasta. Jep, siitä samasta, jossa tarjoilijat haistelevat lounasseteleitä. Laruun verrattuna Kampissa on se hyvä puoli, että iltapalaa on aina tarjolla. Larun Esson sulkemisen jälkeen saarella ei tainnut olla yhtäkään paikkaa, josta olisi saanut huikopalaa iltasella.

Suomalaista sisua?

2008-11-02T18:40:00.006+02:00

Kärsittyäni lauantain pitkäksi venähtäneestä perjantai-illasta teki todella hyvää nukkua yli kymmenen tuntia sunnuntain vastaisena yönä. Siitäkin huolimatta, että kännykkä piippasi ja tärisi yllättävän monta kertaa kutsuen keskustan kuppiloihin. Koska nyt en kuulemma enää asunut Larussa, niin ei olisi tarvinnut kuin vetää ylle college-paita, laittaa kengät jalkaan ja suunnata muutaman sadan metrin päässä olevaan ravitsemusliikkeeseen. Kieltäydyin kohteliaasti. Lopulta sammutin kännykän kokonaan. Viimeisessä tekstiviestissä minun kerrottiin olevan epätoivoinen, kun pidän öisinkin kännykän päällä. Seuraavan kerran kun avasin silmäni kello olikin 10.32 sunnuntai-aamuna ja minut valtasi tunne siitä, että talviaikaan siirtyminen ja univelat on vihdoinkin kuitattu. Olin myös kiitollinen siitä, että en ollut tarttunut humalaisten houkutuksiin vaan jäänyt kotiini.

Lauantain horrosmaisessa tilassa sain kuitenkin jotain aikaiseksi. Niiden 4-5:n valioliiga-ottelun lisäksi, joita tuli sohvalta vatupassina seurattuna jatkoin tutustumistani perussuomalaisten ideologiaan ja Suomen Sisun kotisivuihin. Viikko sitten vaalien jälkeen ajauduin sattumalta erään linkin kautta Jussi Halla-ahon blogiin. Niille, jotka eivät tiedä, niin kyseinen herra vastustaa monikulttuurisuutta ja pääsi perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon. Minusta hänen ajatuksensa ovat rasistisia ja suvaitsemattomia, mutta itse hän ei pidä itseään rasistina.

Jussi Halla-ahon blogia lukiessani minut valtasi ahdistus. Vaikka Halla-aho kirjoittaakin omalla tyylillään ja perustelee väitteensä hyvin, niin kaikesta kirjoittelusta paistaa läpi suvaitsemattomuus. Halla-ahoa ei ehkä voi suoraan syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jota hän selkeästi kirjoituksissaan varoo, mutta kaikesta paistaa kielteisyys maahanmuuttajia ja vieraita kulttuureja kohtaan. Rasistiset kirjoittelut eivät ole yleensä aiheuttaneet allekirjoittaneessa kovin paljon tunnekuohuntaa, koska kaljupäisten nuorten miesten humalahuuruinen uho on ollut mielestäni pienen marginaaliryhmän sapelin kalistelua. Mutta kun filosofian tohtori kirjoittaa tuollaista, niin se sai oikeasti voimaan pahoin. Ja on aika pelottavaakin. Kun kaikista vieraista kulttuureista ja uskonnoista kerrottiin vain joukkoraiskaukset, tyttöjen ympärileikkaukset eikä sen tarkemmin haluttu tutustua siihen mistä esim. islamin uskonnossa pohjimmiltaan on kyse, niin näkökulma on aika yksipuolinen, ja ahdasmielinen. Kyllä kristinuskosta ja eurooppalaisestakin kulttuurista voidaan vetää esiin ihan samanlaisia murhenäytelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kristittyjen serbien suorittamat joukkoraiskaukset Bosniassa tai Adolf Hitlerin varsin kielteinen näkökulma muihin kulttuureihin. Puhumattakaan oman sisällissotamme murhenäytelmistä. Tai siitä miten katoliset papit ovat käyttäneet seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä poikia. Ja kun sitten puhutaan siitä, että Suomen pitäisi olla jonkinlainen monokulttuurinen maa, niin tarkoittaako tämä sitä, että kaikki suomenruotsalaiset ovat ylimääräisiä täällä? Mistä vuodesta asti Suomi on ollut monokulttuurinen maa, jonka jälkeen kaikki vierasperäinen ei ole ollut enää hyväksyttävää.

Loimaan Norppa esitti perjantai-iltana hyvän näkökulman perussuomalaisten vaalivoittoon. Kun edellämainittuja ajatuksia esittävät ihmiset tai ihmisryhmät saavat äänensä kuuluviin, niin se synnyttää positiivisen vastareaktion. Näin onkin ainakin omalla kohdallani käynyt. Heti luettuani Halla-ahon ajatuksia, siirryin Vihreiden kotisivuille tutustumassa miten puolueen jäseneksi liitytään. En ole sitä vielä tehnyt, mutta ehkä tässä olisi hyvä paikka aktivoitua. En aio ruveta sen enempää selvittämään miksi Vihreät, mutta ehkäpä se tässä kysymyksessä edustaa ainakin minulle jonkinlaista selkeää vastavoimaa. Aivan kuten käytännössä kaikki muutkin puolueet, mutta tuskin kukaan odotti minun liittyvän Suomen Keskustan jäseneksi. Toinen aktivoituminen oli eilen, kun huomasin kirjoittavani vastinetta jollekin urpolle Suomen Sisun kotisivuilla (Ei, en vietä siellä yleensä aikaani, vaan kyse oli demokratiaan kuuluvasta toisten mielipiteiden kuulemisesta. Olivat ne sitten kuinka idioottimaisia tahansa.). Kyseinen henkilö oli löytänyt Itellan uudesta postimerkistä alkuperäisiä suomalaisia syrjivää materiaalia. Kyse lienee tästä ensi vuonna ilmestyvästä postimerkkisarjasta, josta Suomen Postin sivuilla sanotaan seuraavaa

"Monikulttuurinen Suomi on aiheena niin ikään tammikuussa ilmestyvässä postimerkkivihkossa, jossa kuvataan viittä suomalaislasta. Neljä heistä on ulkomaalaistaustaista. Lapset kertovat pukeutumisellaan, mitä heistä tulee isona: poliisi, lääkäri, palomies, hiihtäjä ja rakennusmies. Vihkon suunnittelu ja piirrokset ovat Antti Raudaskosken, valokuvat Teemu Lindroosin. Merkit ovat tarrapohjaisia 1. luokan ikipostimerkkejä."

Se oli siis keskusteluun osallistuvien mielestä alentavaa, että valkoinen mies oli vain rakennusmies kun muut olivat ns. paremmissa ammateissa. Voi hyvä luoja....!!! Ok: kirjoitin noin 15 riviä kunnes totesin, että ehkä minun ei pidä alentua mukaan tällaiseen keskusteluun. Sen sijaan kirjoitin yhden rivin vastineen erääseen toiseen keskusteluun, jossa kovasti puhuttiin neekereistä jne. Ihan vain kysyäkseni mitenköhän nämä heidän kirjoituksensa eivät ole rasistisia niin kuin järjestön edustajat niin kovasti väittävät. Mielenkiintoisinta tässä keskustelussa oli minusta se, että mustia ihmisiä pidettiin alempiarvoisina, mutta kun kun torstai-illan A-talkissa oli Suomen Keskustan somalitaustainen edustaja, joka kyykytti kahta Suomen Sisun perussuomalaista kunnanvaltuutettua erittäin fiksusti, niin tämä somali olikin yht'äkkiä "luuseri". Niinpä. Oli koulutettu suomea puhuva somali tai kouluttamaton huonosti suomea puhuva somali, niin kumpikaan ei kelpaa. Tämä kertoo melko paljon siitä mikä on tämän porukan maahanmuuttovastaisen ajattelun taustalla. Ihon värillähän ei ole merkitystä. Eihän?

Päivitysongelmia

2008-11-01T13:49:00.003+02:00

Kaamos on iskenyt blogiini. Myönnetään. Päivityksiä on jäänyt tekemättä. Energia ei ole vain riittänyt. Aamulla on pimeää. Päivällä on pimeää. Ja illalla on pimeää. Viimeisen viikon aikana en muista aurinkokuntamme suurinta tähteä nähneeni (Ei, en tällä kertaa puhu puoluesihteeri Korhosesta tai puheenjohtaja Vanhasesta. Kun aurinko sammuu viiden miljardin vuoden kuluttua, niin näiden herrojen tähti loistaa vielä pitkään sen jälkeen. Niin he ainakin itse tuntuvat uskovan.). Auringonpimennys on kuulemma harvinainen ilmiö, mutta aika pimennossa ollaan oltu viikon verran. Kaiken lisäksi vedestäkään ei ole ollut pahemmin pulaa. Sitä on ainakin Helsingissä riittänyt muuallakin kuin satama-altaassa.

Mutta päätin päivittää kun sain eilen päivittelyä päivittämättömyydestäni. Kiitos eräiden toisten blogin pitäjien joista toisen luona olimme eilen vierailulla Foguesin kanssa. Visiitti oli yllätyksellinen. Alunperin oli ollut puhetta Loimaan Norpan ja Minkki P:n kanssa perjantain töiden jälkeisistä drinksuista. No, voi olla että minullekin oli asiasta mainittu, mutta en kyllä muista sitä. Perjantain drinksuja odotellessa kutsuin Foguesin myös mukaan. Jossain vaiheessa työpäivää erinäisen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen sain viestin, jonka aloitus piti sisällään mm. sellaisen ilmauksen kuin "voi elämän kevät sun kanssasi" (kyllä, kirjoittaja työkentelee mainostoimistossa...). Viestin loppuosassa kehoitettiin kuitenkin saapumaan Vallilaan kello 21.00 - (viiva on tulkintani mukaan 21.00 eteenpäin. Joku väitti sitä ajatusviivaksi, mutta se ajatus ei ole ollut ihan selkeä) juuston ja leivän kera plus mainittiin jotain jostain cd-levyistä. Foguesin kanssa emme olleet aivan tilaisuuden luonteesta. Siksipä päätimme käydä syömässä ja lasillisella ensin. Nollan tonnikala ja club sandwich loivat miellyttävän vatsa on nyt täysi -fiiliksen ja suuntasimme kohti Vallilaa. Mukana oli emännän viinimieltymykset tuntien pullo rommia, pullo jägermeisteria sekä pullo Vana Tallinnaa. Sekä tietysti pala juustoa. Hyvin valittua, koska olin ostanut sen aikaisemmin iltapäivällä itselleni Kampin K-Supermarketista. Brietä. Tosin myönnetään, että ajatuksena oli ensin ottaa mukaan jääkaapista vanha Oltermannin kanttura, mutta päätin säästää emäntää.

Kun saavuimme paikan päälle Vallilaan, niin olimme Foguesin kanssa edelleen siinä uskossa, että Loimaan Norpan kotona on joko Minkkien lentopallojoukkueen illanvietto, jonne meidät on epäselvillä viesteillä houkuteltu viihdyttämään vastakkaisen sukupuolen edustajia laadukkailla jutuillamme ja ajatuksillamme päivän polttavista teemoista kuten finanssikriisistä. Tai jonkin tyyppiset tuparit tai muut isommat karkelot, jossa tarjolla on pientä suolaista ja boolia. Kello oli noin 21.40 kun soitimme Loimaan Norpalle hänen rappunsa ulko-ovelta. Hän kertoi heti alkuun mitä kello oli. Ihmeellinen tapa aloittaa keskustelu...No, olimme tulkinneet kutsun 21.00 eteenpäin, koska sähköpostissahan luki "21.00 -". Kun pääsimme itse juhlapaikalla huomasimme saapuvamme katettuun pöytään, jonka ääressä oli pari pariskuntaa sekä viides henkilö. Miespuolinen. Ruokaa oli keitosta kalaan. Hmmm...mitenköhän tästä nyt luovisi. Ei tarvinnut miettiä kun Fogues herkkänä ja rehellisenä luonteena tunnusti meidän jo nauttineen tuhdimman alkupalan. (Rintamakarkuri!) Itse maistoin kyllä keittoa, vähän kalaa sekä suklaakakkua. Ei moittimista. Päinvastoin.

Mutta mitä tästä opimme? Kun viestitetään jotain, niin viestitetään kunnolla eikä jätetä mitään tulkinnan varaa. Pätee muuten aika moneen muuhunkin asiaan miesten ja naisten välisessä kommunikaatiossa.

Vallilasta poistuimme kello kahden maissa rankkasateeseen. Ei mitenkään poikkeava sääilmiö viime aikoina. Allekirjoittanut myöntää hieman närkästyneensä eräänkin poikaystävän jatkuvalle jankutukselle siitä, että nykyinen talouden taantuma on ekonomistien syytä. Ei kelvanneet selitykset ihmisluonnon ahneudesta, Kiinan ylijäämästä eikä eläkerahastojen tuottotavoitteesta. Kun suomalainen mies on jurrissa jotain mieltä, niin siitä ei sitten keskustella. Aivan kuten kun suomalainen nainen on selvinpäin jotain mieltä jostain asiasta, niin siitä on aivan turha keskustella. Parasta on valita vain lyhyin tie ja myöntää oma älyllinen riittämättömyytensä jonkin paljon suuremman edessä.

Paluu keskustaan

2008-10-22T18:31:00.002+02:00

Onneksi kyseessä on Helsingin keskusta, ei Suomen Keskusta. Myönnän kyllä kerran äänestäneeni keskustaa. Musta Esko Ahon presidentinvaalikampanja oli vaan niin ihQ! Itse asiassa kävin tuolloin sähköpostikeskustelun ehdokas Ahon kanssa. Olin ajautunut pattitilanteeseen erään suomenruotsalaisen kollegani kanssa. Olimme erimielisiä siitä onko manner-Suomi nettomaksaja vai nettosaaja Ahvenanmaan suhteen. "No hö....tåttakai me saada enemmä. Siellä on många rika människor." paapoi naispuolinen suomenruotsalainen kollegani. Päätin ottaa asiasta selvää. Mutta mistä? Tuohon aikaan ei ollut wikipedioita ja internetistäkin oli vasta beetaversio. Netscapekin taisi olla vielä olemassa. No, päätin ottaa yhteyttä Esko Ahoon. Jotta saisin varmuudella vastauksen päätin laittaa syötin mukaan. Siispä lähetin tuolloin vielä kansanedustajana toimineelle presidenttiehdokas Aholle sähköpostin.

"Arvoisa kansanedustaja Aho. Minua on vaivannut viime päivinä pari ajankohtaista asiaa ja tiedustelisin näkemystänne niihin. 1. Pitääkö Suomeen rakentaa lisää ydinvoimaa? 2. Onko manner-Suomi nettomaksaja vai -saaja Ahvenanmaan suhteen. 3. Olisin kiinnostunut osallistumaan presidentinvaalikampanjaanne. Keneen minun tulisi olla yhteydessä?"

No, Esko vastasi, mutta ainoa vastaus josta sai jotain selvää oli tuo kysymys numero kolmen puhelinnumero. Kaikki muu oli niin ympäripyöreätä, että sen pinta-alan mittaamiseen olisi tarvittu piitä.

Mutta palataan nyt siihen oikeaan asiaan. Viikonloppuna suoritettiin siis paluu Helsingin keskustaan. Muuttomiehiä oli saatu paikalle houkuteltua neljä, joista se yksi ehti juuri kantamaan pari tuolia Larun kämpästä alas. Larussahan talossani ei ollut hissiä. Tavaroiden kantaminen oli tosi kivaa hommaa, vaikka kulkusuunta olikin alaspäin. Isännän ottein vältyin veemäisimmän huonekalun kantamiselta. Kun Etruski ja Utajärven poika ottivat kirjahyllyn huostaansa ja kuului ensimmäinen räsähdys, päätimme kaimani kanssa odotella alhaalla auton luona ja olla sen näköisiä kun tekisimme jotain. Luotin myös muuttovakuutuksen pohjattomaan kassaan. Sovimme kaiman kanssa myös, että yritämme olla nauramatta, koska muuten olisi aivan varmaa, että me kannamme hyllyn ylös Kampissa. Pojilta meni reilut viisi minuuttia laskeutumiseen. Ei siinä voinut olla nauramatta, kun asetteli muovipusseja autossa hemmetin tärkeän näköisenä. Mutta onni onnettomuudessa oli se, että se pirun hylly mahtu hissiin uudessa osoitteessa. Loistavaa!

Muuttokeikan jälkeen tarjosin kebabit muuttoväelle läheisessä kebabravintolassa. Kun tarjosin nuhruisia ja kosteita lounasseteleitä ravintolan kassalla, niin naispuolinen tarjoilija kysyi "Misä nämä ollut? Miksi märkä?" Vastasin, että housuissani. "Onko tämä pissa?" Sitten hän nuuhkaisi lounasseteleitä ja totesi "Ei haise. Ei ole pissa." Oli hieman hämmentynyt olo....

Jotenkin sitä ymmärsi viime viikonlopun jälkeen, että muuttaminen ei ole ihmisen parasta aikaa. Jatkuva ramppaaminen ja loputon tavaroiden raahaaminen on todella kypsää hommaa. Ehkä ostan seuraavalla kerralla palvelun jostain. Muuten alkaa kaverit käydä aika vähiin.

Ylläri pyllärit Köpiksessä

2008-10-14T20:27:00.010+02:00

Videossa Jormat tervehtivät Kööpenhaminaa omaan rauhalliseen tyyliinsä.

Utajärven poika on lähtenyt maailmalle. Elokuun loppupuolella Tanskaan muuttanut UKK:n jälkeläinen ei todistettavasti järjestänyt kovin suuria häitä. Paikalla oli lähisukulaisten lisäksi Björn Dählie -klooni ja pari virkamiestä. Koska Utajärven pojalle on tulossa perheenlisäystä marraskuun lopussa olimme sopineet, että tulen käymään Kööpenhaminassa vielä ennen H-hetkeä. Tarkoituksena oli viettää hulppea viikonloppu. Se mitä ei pojalle paljastettu oli 7 muuta Jormaa, jotka saapuivat paikalle lauantaiaamuna.

Lauantai-aamupäivällä puhelin soi ja eräskin Jorma ilmoitti olevansa Kööpenhaminassa työmatkalla. Paluu olisi samana päivänä. Sopisiko Utajärven pojalle treffata keskustassa. Jos nyt sattuu oleen paikalla. Sopihan se. Ja Utajärven poika yritti kovasti taivutella tätäkin Jormaa jäämään Köpikseen viikonlopun viettoon. Perhejärjestelyt olivat kuitenkin hieman auki joten asiaa piti selvittää.

Hetken kuluttua kahvilan ikkunaan heijastui Tolpan hahmo (jos ampuu 15 vuotta sitten yliopiston harrastelijasarjan matsissa viime hetkillä tyhjää maalia kohti ja osuu tolppaan sillä seurauksella, että vastustaja tekee vastahyökkäyksestä nousukarsinnan ratkaisevan maalin, niin kyllä: siitä saa kärsiä lopun elämäänsä). Utajärven poika huomasi sen samoihin aikoihin. "Voi v...u! Tolppa! Mitä sä täällä teet?" Ja tarina tanskalaisen pankin koulutuspäivistä meni läpi. Uskomatonta....

Kun kiintiö-ruotsalainen saapui paikalle Kekkos-nappi rinnassa, ei Utajärven poikakaan enää mennyt halpaan. Lopulta Jormat tippuiva paikalle tipoittain ja pisteenä i:n päällä oli tietysti pieni italialainen, joka osoitti tälläkin kertaa rehtiä urheiluhenkeä lähtemällä reissuun mukanaan vain muovipussi, edellisillan kuitit ja vaihtopaita.

Päivä kului haahuillessa. Polttareihin kuuluvasti kävimme tutustumassa myös paikallisiin tankobaareihin ja club 34:ään. Kiitti vaan paikallisille oppaille. Club 34:ään ei tarvitse toiste mennä...Illan kruunasi illallinen Halifaxissa. Hovi osoitti loistavaa asiakaspalveluhenkisyyttä tarjoamalla koko seurueelle talon puolesta vielä jekut ennen kuin lähdimme kohti uusia seikkailuja. Ilta päättyi Rustiin. Hyvä mesta. Oikean henkinen. Ensin live-musaa ja sitten perussettiä. Ei jonoja, mutta paikka oli silti täynnä. Miksi tätä ei tapahdu Sedulassa?

Uusi perinne, Jormien syyskaronkka, on nyt luotu. Tästä on hyvä jatkaa. Tosin vasta ensi vuonna. Ehkä sitä ideaa, että mennään ensin Vantaan Flamingoon saunaan, sitten katsomaan Kummelin Alivuokralainen ja lopulta Flamingon yökerhoon, tarvitse sittenkään toteuttaa tänä syksynä. Eihän, pliis....

Det är förbi

2008-10-03T20:50:00.005+02:00

Selvisin ruotsin "kokeestani" perjantaina ehjin nahoin. Siitäkin huolimatta, että yöllä heräsin kello 1.27 ja 3.21. Kaksi kertaa esitykseni aikana hukkasin sanan ja kaksi kertaa keskeytin lauseen. Aika hyvä suoritus. Vaikeinta oli aloittaminen. "Jåå - fint vädret i dag" -tyyppinen small talk'kin oli todella syvällä kurkussa. Esityksen lopussa kiitin ja kerroin, että tällaisella "gymnasiet svenska" taustalla "jag har haft en spännande vecka".

Viikon kielikylpy otti kuitenkin koville. Olin todella finaalissa viikonloppuna. Jopa niin finaalissa, että ei tehnyt mieli edes heittää läppää toisella kotimaisella. Koko viikonloppuna. Perjantai-iltana palkitsin suoritukseni katsomalla jotain todella kevyttä. Jim Carreyn Sähköputkimies oli kieltämättä aika kevyttä. Mutta viime viikko oli myös erittäin tehokas kielikylpy. Jos nyt on päässä tarpeeksi järkeä, niin ehkä se sunnuntai Huusis kannattaisi tilata. Ettei taas unohdu ruotsi kokonaan. Stromsöötä en kuitenkaan edelleenkään suostu katsomaan!

Vintiltä löytyneitä muistoja

2008-10-01T19:49:00.012+02:00

Muutan noin kuukauden kuluttua Kamppiin. Vuokralle. Ainakin toistaiseksi. Sain vuokrattua Karjaalle (jep, puutarhakaupunki) muuttaneen ystäväpariskuntani tyhjäksi jättämän ullakkokämpän. Koska en halua uhrata yhtä viikonloppua kokonaan muutolle, niin olen ryhtynyt jo alustaviin toimenpiteisiin, jotta muutto sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Tärkein osa näitä alustavia toimenpiteitä on ollut vintillä olleiden vaatteiden läpikäynti. 99.9% vaatteista on mennyt kierrätykseen. Käsittämätöntä hamstrausta! Niiden paikka on todellakin kierrätyksessä. Tähän väliin on pakko kertoa kuinka hauska ilmiö viime lauantaina oli se, kun elokuvan jälkeen kävimme kaljalla kavereitteni kanssa ja kerroin projektistani ja siitä kuinka olen heittänyt vaatteet roskiin....Varsin vakavasti kaikkeen maailmanpelastamiseksi uskovaan viherpipertäjäystäväni (jep, se joka muutti sinne puutarhakaupunkiin) kasvoilla kolme lihasta vaihtoi asentoa ja miehen naamasta paistoi jumalaton närkästys. Loistava vedätys! Sama kaveri muuten selitti pari kuukautta sitten närkästyneenä sitä, kuinka oli nähnyt Luxin ulkopuolella portaissa sukupuoliaktin keskellä yötä. Ja mies on vain vuoden minua vanhempi! Kamoon! Jokaisella on oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseensa. Jotkut haluavat tehdä sitä julkisesti. Ei, kaverini nimi ei ole Kai Telanne.

Mutta palataan itse aiheeseen. Vinttiä siivotessani löysin kunniakirjan kuuden vuoden takaa. Salibandy -joukkueeni "hallitus" antoi minulle kauden 2001-2002 päätteeksi arvostetun Trophyn. Joukkueenjohdon huomionosoitus lämmitti, mutta vieläkin enemmän lämmitti vanhan rippikoulukaverini ja juoksuaskelia välttelevän entisen ketjukaverini, hallituksen puheenjohtajan, kunniakirjaan raapustama muistokirjoitus. Tippa tuli linssiin. Omat pelit kun taitavat olla pelatut. Olen nauranut tuolle kunniakirjalle tänä iltana moneen otteeseen. Noita jätkiä on ikävä. Kunniakirjan teksti löytyy tästä alta. Uudessa kämpässäni tuo kunniakirja saa arvoisensa paikan takan päällä.

---------------------------------------------------

Torpedo Tontunmäki ry:n

Mika K...... Trophy

Kaudella 2001-2002

XXXX "Pashka" XXXXX

#16

Laivasi saapui vihdoin satamaan. Matkasi oli pitkä ja vaikea,

mutta myrskyöinäkin uskoit määränpääsi löytyvän ja tahtosi taltutti

voimakkaimmatkin tuulet. Nyt on aika laskea purjeet ja kastaa janoiset huulet.

Sinä, Pashka, olet yksi valituista.

Nimesi on nyt kirjoitettu kultakirjaimin

Toton Mika K....... -trophyyn, tuohon salibandyn Graalin maljaan.

Olet ajan ja tilan valtias; pyhänä tehtävänäsi on hyökätä, jotta et joutuisi

puolustamaan. Sinua on ohjannut ainoastaan ajatus vastustajan maalivahdin

täydellisestä luhistamisesta tainnuttavilla ratkaisuillasi.

Kahvinruskeilla pohkeillasi liikut arvaamattomasti kuin saalistaja ja yllätykselliset

suunnanmuutoksesi harhauttavat usein myös vastustajan. Jäänharmaa katseesi

lukee peliä erehtymättä ja kätesi ovat pehmeät kuin oliiviöljy.

Olet kuin erektio:

vielä hetki sitten näkymättömissä ja vaaraton ja yht'äkkiä kova ja pelottava ratkaisija.

Pashka, vaikka elämässäsi olet siirtynyt vasemmalta oikealle,

Totossa paikkasi on muuttunut laidasta keskelle. Olet sentteriosastolla

täyttänyt lapsuutesi haaveen luoda jotain kaunista ja aitoa.

Anna meidän jatkossakin kulkea kanssasi ja ihailla luovuutesi hedelmiä.

Päättyneestä kaudesta kiittäen Toto:n hallitus

--------------------------------------------------------------------

En spännande vecka

2008-09-29T20:16:00.002+02:00

Just så! Toinen kotimainen ei suomenruotsalaisista sukujuurista huolimatta oli helt okej. Men: viime keskiviikkona kollegani kanssa valmistelemamme ruotsinkielinen tarjous sai tuulta siipiensä alle. Mycket kiva! Asiassa ei ole oikeasti mitään muuta ongelmaa kuin se, että allekirjoittaneen ruotsi on hieman ruosteessa enkä ole ihan varma onko sellaista corratecia kehitetty, että karsta lähtisi ensi perjantaihin mennessä. Silloin pitäisi omistaa puoli tuntia toiselle kotimaiselle presentaation muodossa. Ja toinen puoli tuntia frågor och svaror osiolle. Eikä siinä mitään. Olenhan aikoinani pitänyt Maarinahaminassa presentaation paikalliselle sijoittajayhdistykselle helt och hållit på svenska. Siitä on kuitenkin 11 vuotta aikaa. Esitys oli kuitenkin jäänyt erään kollegan mieleen. Männä viikolla nimittäin paljastui, että hän oli ollut paikalla toisen firman edustajana seuraamassa esiintymistäni ja muisti sen vielä. Vakuuttavaa... tai sitten vain hemmetin pelåttavaa. Todennäköisesti jälkimmäistä. No, yhtenä yöntä tässä on vasta nähty painajainen, jossa olen aloittamassa esitystä eikä yhtäkään sanaa ruotsia tule mieleen. Perjantaihin on vielä aikaa ja kokonaista yksi kalvoa on jo tehtynä...