Moni on ehkä ihmetellyt mistä blogiosoitteeni numero 16 tulee. Sille on looginen selitys. Tai itse asiassa kaksi loogista selitystä. Ainakin viime viikonlopun jälkeen.
Pikkupoikana isäni vei minut katsomaan jääkiekkomaaottelua Suomi-Tsekkoslovakia Hakametsän kiekkopyhäkköön. Tämän ottelun on täytynyt olla joskus 70 -luvun lopulla. Oman muistikuvani mukaan Tapparan ykkössentteri Pertti Koivulahti pelasi joukkueen kapteenina ja teki tuossa ottelussa maalin heti keskiympyrän aloituksesta. Mistään tilastoista tuota erikoista maalia ei löydy, mutta olen aivan varma että näin kuitenkin kävi. Anyway: aloin heti fanittamaan Koivulahtea eli Komua. Taitava sentteri pelasi numerolla 16. Myöhemmin saman pelinumeron peri mm. Novosibirskin Karhu Alexander "Sasha" Barkov. Tapparan taitava venäläinen sentteri. Numero 16 on siis edustanut minulle luontaista pelisilmää, juonikkuutta, vahvaa teknistä taitoa ja johtajuutta. Aina viime lauantaihun asti.
Viime viikonloppuna pelasin golfseurani mestaruuskisoissa. Peli oli alkanut viime aikoina sujua ja lähdin suht luottavaisin mielin kentälle. Tavoitteena oli päästä 30 parhaan joukkoon eli selvittää cut ja pelata viimeisellä kierroksella sunnuntaina. Jos pystyisin pitämään oman tasoni, niin kasilla alkavat kierrostulokset riittäisivät tavoitteeni saavuttamiseen. Ennen kierrosta löin rangella korillisen palloja. Draiviini oli jostain tullut melko vahva fade eli suomeksi slaissi. Pienestä fadesta ei ole niin väliä, mutta slaissi on slaissi. Turha sitä on kaunistella. Joskus sen kanssa voi elää. Joskus ei.
Ensimmäinen väylä on par 5. Olen pelannut sen tyypillisesti bogeyyn eli yhden yli parin. Joskus pariin ja joskus tuplabogeyn. Melko tasaisesti siis. Väylä ei ole aivan helppo ykkösväyläksi, mutta kuten äsken kerroin olen selvinnyt siitä pääasiassa kuivin jaloin. Mutta entä nyt? Hukattuani kaksi palloa heti avauksessa väylän oikean reunan outiin ja kolmannen sivuvesiesteeseen, pääsin pois teeboksista lyömään seitsämättä lyöntiäni sivuvesiesteen vierestä. Jatkoin samaa rataa ja vetäisin sadan metrin päässä olevaan vesiesteeseen. Dropin jälkeen vedin palloni raffiin, josta sitä ei koskaan löytynyt. Jotta nöyryytys olisi ollut täydellinen niin hukattuani palloni juoksin 150 metriä takaisin äskeiselle lyöntipaikalle koska en ollut lyönyt varapalloa. Lopulta pääsin griinille käytyäni vielä kerran hiekkaesteessä. Hukattuani viisi palloa ja viimeisetkin ylpeyden rippeet raapustettiin korttiini ensimmäisen väylän tulokseksi 16!
Huolimatta katastrofaalisesta ensimmäisestä väylästä pelasin ensimmäisen kierroksen 17 muuta reikää 80 lyöntiin. Aika hyvä itsensä kokoaminen sanoisin. Siitä huolimatta numero 16 sai aivan uuden merkityksen viime lauantain jälkeen. Eikä se välttämättä enää edusta luontaista pelisilmää, juonikkuutta, vahvaa teknistä taitoa ja johtajuutta...
