Menneinä viikkoina työ on vienyt elämästä suurimman osan. Myös blogittamisesta. Kuvassa oleva uupuneen näköinen kaveri ei ole kuitenkaan allekirjoittanut...vaikka olo onkin kuin 58-vuotiaalla!Muttta työ on hallinnut elämää viimeiset viikot. Työuupumus on alkanut tulla tutuksi. Viime viikonlopusta meni alku pikkujouluihin ja niistä toipumiseen. Loppu taas kului toimistolla ja esseitä vääntäessä. Viikonloput toimistolla - parempaakin tekemistä olisi vapaa ajalla mutta jotakin on saatu aikaankin. Olen luonut kaksi merkittävää kirjallista teosta viimeisen kahden viikon aikana. Kumpikaan näistä ei ole se tarjous jota olen väsännyt. En halua ottaa kunniaa muiden tekstien kopiomisesta ja editoimisesta. Sen sijaan johtamistaidonkurssi johon osallistun on pitänyt huolen siitä, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Kaksi 8-12 sivun esseetä aiheista "Miten organisaatiosi johtamisen eettistä pohjaa tulisi vahvistaa" ja "Millainen on organisaatiosi tunneäly?". Siis 8-12 sivua!!! Tämän ikäiselle miehelle ja kylmiltään...pliis!! On kuulkaa turvauduttu perinteisiin suurempiin riviväleihin, taustan kuvauksiin (pari arkkia), selkeästi toisistaan eroteltuihin kappaleisiin, lähdeluetteloihin, yhteenvetoon ja ihan luovaan tekstiinkin. Rimaa hipoen on sivujen alaraja saatu kasaan. Tulevana viikonloppuna on edessä matka Saksaan. Koska arkisinkaan ei nukuta aamuisin, niin miksi turhaa lauantaisinkaan. Lento lähtee lauantaina kello 7.10 kohti Frankfurtia. Sunnuntaina on edessä Springsteenin keikka Mannheimissa. Videoklipit ja arvostelut lupaavat hyvää. Miehen lavakarisma on entisensä ja tällaisella vannoutuneelle fanille settilistakin on muotoutunut herkulliseksi. Edessä jälleen yksi elämys lisää siihen hienojen konserttien listaan, joka alkoi Tukholmasta 1988. Sille keikalle jonotettiin 16-vuotiaana kaverin kanssa vastoin holhaajan tahtoa läpi yön Kaivopihalla kädessä ruutupaperiin kirjoitettu jonotusnumero 105 ja oltiin varmoja, että tämä on viimeinen mahdollisuus nähdä ikääntynyt 39-vuotias Springsteen livenä...Muut ovat Tukholma 1993, Tukholma, 1999, Tukholma 2002, Helsinki 2003 x 2, Hampuri 2005 ja Tukholma 2006. Lista täydentyy vielä Kööpenhamilla seuraavana viikonloppuna. Huhut tuovat Pomoa vahvasti myös Helsinkiin ensi kesänä. Suosittelen lämpimästi, vaikka ei suuri fani olisikaan. Kuolleen ja kuopatun Radio Cityn kilpailussa joskus 1990 -luvulla kysyttiin miksi Springsteen on Pomo. Kilpailun voitti yksinkertainen vastaus postikortiin kirjoitettuna: "Human Touch". Niinpä.Mutta vaikka Saksa on paska maa ja kokemuksen perusteella tämä osa Saksaa ei kovinkaan piristävä tähän aikaan vuodesta, niin Björn Dählien ja pienen italialaisen seura tekee matkasta varmasti taas...ikimuistettavan.
Ih. hirv. kiire! Ei ehd. edes blog. päiv. Pal. koht. asiaan. Viim. joul.lom. Ei kuit. ennen ens.vkl. Toim. pahoit.!
Töissä on ollut suhteellisen kiireinen viikko. Stressin tunnetta ei ole vähentänyt se, että olen kahteen kertaan saanut viikon aikana vaihtaa autostani tyhjentyneen renkaan. Ja toinen kerta oli sen jälkeen kun se oli kertaalleen korjattu paikallisella huoltamolla. Hakiessani autoani ja yrittäessäni maksaa kassan rouva pyysi käymään korjaamon puolella kysymässä oliko korjaus onnistunut. Selvä. Kävelin ovesta korjaamon puolelle. Seisoin kyseisessä tilassa pari minuutti melko hölmistyneenä. Kysyin ruutua tuijottavalta huoltomieheltä oliko renkaan korjaus onnistunut. Kuulemma oli. Sitten hiljaisuus, katse ruutuun, katse takaisin asiakkaaseen, lyhyt "etkö jo tajua" -tuijotus ja kertomus siitä, mitä renkaalla/vanteelle oli tehty. Ok, saisinko autoni avaimen. Nyökkäys johonkin suuntaan ja toteamus, että tuolla se on. Katse takaisin ruutuun. Koin hieman kiusalliseksi yrittää etsiä avainta katseellani hämärässä korjaamohallissa. Lopulta jeppe siirsi katseen takaisin asiakkaaseen, "mitä nyt vielä" -tuijotus ja kertomus mikä renkaassa oli ollut vikana. Sitten katse takaisin ruutuun ja oikea käsi teki hiirellä töitä. Odottelin edelleen selvennystä mistä sen avaimen saisi. Tässä olisi nyt rahaa tarjolla tehdystä työstä..ei niin muuta kuin että kelpaako? Lopulta katse nousi ruudusta ja asiakasta pyydettiin siirtymään kassalle, josta saisi avaimen maksua vastaan. Ja ei muuta kuin takaisin kassalle. Huom! Kyse on noin viiden hengen organisaatiosta, mutta ajoittain mietin kävelinkö veroviraston käytävillä.Otin asian kuitenkin huumorilla. Keskustelin kassarouvan kanssa siitä mitä renkaalle oli tapahtunut ja kuinka hyvä tuuri minulla oli käynyt kun ei tarvinnut viime torstaina työreissulla ruveta vaihtamaan rengasta puku päällä räntäsateessa jossain Loimaan ja Köyliön välissä. (Olen nyt muuten käynyt Köyliössä ensimmäistä kertaa elämässäni ja ymmärrän varsin hyvin miksi Lallilla palo käämit piispa Henrikiin...) Rouva kertoi, että olisihan se ollut hankalaa. Nainen olisi varmasti saanut apua, mutta miehestä hän ei olisi ollut niin varma. Oli pakko myöntää, että siitä me miehet saamme kyllä syyttää vain itseämme. No, rengas oli sitten tyhjä taas seuraavana aamuna ja sopivasti reilun sadan metrin päässä korjaamosta joten ei muuta kuin rengasta vaihtamaan pimeässä. Tällä kertaa meni jo rutiinilla kirosanoineen kaikkineen.
Olen totaalisen kypsä näihin itseoppineisiin kotipsykologeihin, jotka astuvat esiin Jokelan koulusurmien kaltaisten inhimillisten tragedioiden jälkeen. Heidän suustaan kuullaan totuus. He tietävät millaista elämää ihmisten tulisi elää, jotta maaperä mielen sairauksille voitaisiin kitkeä. Heidän diagnoosinsa on kiistaton.On ihmeellistä miten ihmiset vetävät johtopäätöksiä siitä jos joku elää erilailla kuin "me muut". Useampaan otteeseen olen kuullut niitä kommetteja joissa Jokelan koulusurmaajan perheen elämäntavasta on etsitty syitä ampujan käytökseen. "Viherpipertäjiä"."Isä oli huudellut kapakassa humalassa"."Työtoverini tietää perheen ja ne ovat jotenkin outoja"."Eikö se ole joku työtön muusikko". Perheen elämäntapako on syy murhiin? Aivan kuin se, että joku ei syö lihaa, olisi syy siihen miksi mieleltään sairas ihminen toteutti sen minkä toteutti. Tuskin se, että elää elämäänsä niin kuin haluaa eikä niin kuin pitäisi elää, tekee kenestäkään murhaajaa tai luo kasvuympäristöä, jossa sellaisia kasvaa. Rakkaudeton ympäristö voi sellaisen luoda. Siitä tuskin oli tässä tapauksessa, kuten Myyrmannin pommissakaan kyse. Se mitä Pekka Eric Auvisen päässä liikkui jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Ei ole yhtä yksittäistä syytä tai selitystä. On vain selittämätöntä.Minä olen äänestänyt Vihreitä. Olen kirjoittanut opiskeluaikoina Vihreään lankaan. Minua on kiusattu koulussa. Olen huudellut törkeyksiä humalapäissäni. Vanhempani ovat eronneet. Minäkin olen eronnut. Olen naimaton ja perheetön toisin kuin suurin osa ikäisistäni. Silti näistä epävakaista lähtökohdistani huolimatta uskaltaisin väittää, että en kovin paljon muistuta sarjamurhaajaa tai ole mieleltäni sairas. Eikö se että erilaisuutta ei hyväksytä yhteiskunnassamme ole pikemminkin syy eristäytymiseen ja ihmisten onnettomuuteen kuin se, että ihmiset joilla on farmari-Volvo, pikkutakki-samettihousut yhdistelmä lauantaisin ostoskeskuksessa, hiukset ojennuksessa, värikkäät crocsit ilmaisemassa persoonallisuutta, kirjahyllyssä Kalle Päätaloa, Arto Paasilinnaa ja John Grishamia sekä Facebookissa 1786 "oikeaa" ystävää ovat oikeasti niin helvetin onnellisia kuin miltä näyttävät. Eli kaikki itse oppineet ihmismielen asiantuntija: heittäkää se ensimmäinen kivi jos kerta olette itse niin virheettömiä ja täydellisiä. Uskallan epäillä, että edessänne voi seistä ilman kypärää.
Perjantaina toteutettiin Jormat Junitedin vuonna yksi ja kaksi sovittua periaateohjelmaa kerran kuukaudessa järjestettävästä tapaamisesta, mahdollisuudesta irrottautua hetkeksi arjen oravanpyörästä, tavata muita Jormia ja pitää poikain kanssa hauskaa. No siihen kerran kuussa tapaamissykliin ei olla ihan vielä päästy. Tästä sovittiin muistaakseni vuonna 2002 ja sen jälkeen on käyty kerran keilaamassa, pelattu allekirjoittaneen luona kerran pöytälätkää...lista ei todellakaan ole pitkä. Palacessa saunottiin ja pöytä oli varattu Sundsman's Krogista. Se ei todellakaan ollut alkuperäinen tarkoitus eikä kuvaa porukan vauhdikkuutta tai illan tasokkuutta millään lailla. Pikkujoulu aika verotti vapaana olevat illallispöydät minimiin. Muussa tapauksessa Sikala olisi ollut todennäköisin vaihtoehto. Vuoden Jormaa ei valittu, mutta kevätretken kohteesta keskusteltiin ahkeraan. Levi vei voiton Amsterdamista. Itämatkat eivät herättäneet suurta vastakaikua. Itsesuojeluvaistoakin tuntuu siis löytyvän. Myös pienesse etumyötäisessä. Krogista ilta jatkui Hotelli Presidentin Tsupi Tsupi yökerhoon, minnekäs muuallekaan, hä?!?! Ööö...Samuli Edelman ja Hotelli Vantaan kantisporukka. Siinä koko homman juju. Ei siitä hirvittävän paljon enempää eikä lapsenlapsille kerrottavaa. Pikkujouluajasta huolimatta taksin saaminen onnistui helposti. Kiitos pienelle italialaiselle joka nappasi sen ravintola Laulumiesten edestä. Ei, ilta ei missään vaiheessa jatkunut ravintola Laulumiehissä, vaikka mensan testissä se olisikin sopinut vastaukseksi kysymykseen "Täytä puuttuva kohta: Sundsman's Krog, Tsupi Tsupi, ________, Palvelutalo Auringonlaskun ruokala."
Tämän päivän iltapäivälehtien mukaan elokuvaohjaaja David Lynchin isoisä on syntynyt Suomessa. Selittää aika paljon. Ehkä kaiken...Toimituksen huomautus: aikaisemmassa kirjoituksessani viittasin siveettömään käytökseen ravintola Old Bakersissa. Pyydän kuitenkin lukemaan kirjoituksen tarkkaan. Tuo siveetön käytös, samoin kuin ne muut seuramukset, tapahtui siis reilu 10 vuotta sitten (thank god for that!) eikä ollut frustaatiota Suomen jalkapallomaajoukkueen maalittomasta putkesta.
Odottelin viime yönä kolmannen erän loppuvaiheissa irtokiekkoa omalla siniviivalla. Peli oli jo ratkennut, mutta Pelicansin kuparisen rikkominen toisi tietysti hieman lohtua porkkanapöksyille. Sitten, kesken pussileukojen kovan painostuksen kiekko lipui keskialueelle, poljin perään, sain kumilätyn haltuuni, vastustajalla sattui vaihtovirhe, puolustajia ei näkynyt missään, pääsin nokitusten pelikaaniveskan Antti Niemen kanssa, laukaisin ja kavensin pelin 4-1:een. Aamulla kun heräsin mietin missä mennään. IS -liigapörssissä maalivahtini on juuri Antti Niemi. Nollapelistä tulee hyvin pisteitä. Mutta jo yksi päästetty maali vie maalivahdilta paljon pisteitä. Tappara oli joka tapauksessa hävinnyt, joten hirvittävän paljon tuo elämäni ensimmäinen liigamaali ei olisi lohduttanut. Sitten aloin pikkuhiljaa herätä todellisuuteen. Turpaan oli tullut ja pussileuat olivat voittaneet porkkanapöksyt puhtaasti 4-0. Olin edelleen 36 -vuotias yli kaksikymmentä vuotta sitten aktiiviuran lopettanut molemmat polvensa telonut entinen juniorijääkiekkoilija. Mutta tulipahan nollapelistä mukavasti pisteitä liigapörssiin...siis olen edelleen 36-vuotias yli kaksikymmentä....
