Ei sitten tullut koko viikon aikana mieleen varata pöytää perjantai-illaksi. Ei. Ajatuksissa se kyllä oli, mutta itse toiminta siirtyi myöhäiseen perjantai-iltapäivään. (Sen sijaan ehdin kyllä vallan mainiosti ostamaan netistä liput kolmelle Springsteenin keikoille 2.7.-5.7. Müncheniin, Frankfurtiin ja Wieniin....Se siitä asioiden priorisoimisesta.) Joka tapauksessa pöydän varaaminen helsinkiläisestä ravintolasta viiden maissa perjantai-iltapäivänä samalle illalle ei yleensä tuota haluttua lopputulosta. Ei ainakaan taantuman tässä vaiheessa.
Perjantai-illalliselle oli syynä Tampesterista pääkaupungin humuun saapunut pikkusiskoni. Boheemille ja naamasta lävistetytylle 100%:sti kierrättävälle opiskelijalle ei ehkä tee vaikutusta Chez-Dominequet tai Postresit. Siksi ajatuksena oli mennä johonkin nuorekkaaseen ja rentoon helsinkiläisravintolaan syömään. Tai sellaiseen ravintolaan mitä 37-vuotias mies nyt kuvittelee nuorekkaaksi. Kun Tori, Bali-hai, Backfickan (en tiedä onko nuorekas tai rento, mutta ainakin uusi. Toisaalta: voiko Riki Sorsan omistama ravintola olla nuorekas? Ehkä, jos elää vielä 80-luvulla ja käyttää sähkönsinisiä trikoohousuja...) ja Tapasta olivat kaikki täynnä oli pakko turvautua Groteskiin. Tiesin, että jos muualta ei onnistu niin Groteskissa on aina tilaa. Siihenkin on varmasti syynsä. En uskonut paikan olevan tupaten täynnä vaikka pöytävarauksen vastaanottanut nuori mies totesikin "Kyllä juuri saadaan kolme mahtumaan, mutta ei ole kaikkein paras pöytä." Odotin suoraa näkymää pisuaariin tai biojäteastialle, mutta pöytä keskeltä ravintolaa ei nyt ollut mikään karmea kokemus.
Vaikka Groteskissa on aina tilaa, niin ruuassa ei mielestäni ole ollut moittimista. Mutta jotain vikaa siinä mestassa täytyy olla, kun tilaa tuntuu aina olevan. Palvelu on ehkä vähän teennäistä ja anteeksi nyt vain, mutta naistarjoilijoiden punaiset mekot leventävät hanuria kuin puoluesihteeri Jarmo Korhonen totuutta. Istuttuamme pöytään palvelu alkoi toimia tehokkaasti ja ystävällisesti. Ehkä hieman ylinäyttelevä tarjoilija heilui ja huojui kertoessaan suosituksiaan ruuasta ja viineistä, mutta oli kuitenkin erittäin ystävällinen ja asiantuntevan oloinen. Alkupalat tulivat pöytään ripeästi. Koska on melkein tipaton tammikuu, niin tartuimme ehdotukseen ottaa vain puolilasia valkoviiniä alkuruuan kanssa ja puolilasia punaista pääruuan kanssa. Mielestäni hyvää joustoa ravintolalta. Saimme myös mahdollisuuden vaihtaa viiniä, jos ensimmäinen ehdotus ei miellyttänyt. Käytin tätä tilaisuutta hyväkseni ranskalaisen punaviinin kohdalla. En todellakaan ole mikään suuri viiniasiantuntija, mutta ranskalaisissa punaviineissä on vain jotain vikaa. Suurin osa maistuu Mehukatilta.
Koska olin höveliäällä päällä, niin lupasin tarjota seuralaisilleni illallisen luottavaisena siitä, että kumpikaan pöydässäni olleista naisista ei ollut tullut ilallliselle mielessään vetäää sikajurmelot Dom Perignonilla. Ei, mutta tämän kuultuaan he kuitenkin peittivät ruokien nimet ja valitsivat annoksensa hinnan perusteella. Jep...kiva kun arvostetaan. Kohtuudessa kuitenkin pysyttiin.
Alkuruuat ja juomat tulivat siis varsin ripeästi. Noin 45 minuuttia alkuruokien jälkeen taisin mainita ensi kerran pöydässä, että missäköhän pääruuat viipyvät. Olen varsin kärsivällinen näissä asioissa ja ensimmäisen 45 -minuuttisen jälkeen en ollut vielä kovin närkästynyt. Nälkä ei ollut kuitenkaan vatsaa repivä. Noin tunnin kohdalla kysyin kohteliaasti tarjoilijaltamme, että missäköhän pääruokamme viipyy. Pahoitteli kovasti ja kertoi itsekin käyneensä hiostamassa keittiöhenkilökuntaa. Siitä huolimatta ei ollut oma-aloitteisesti käynyt pahoittelemassa asiaa meille tai kertomassa missä mennään. "Tulee 8 minuutin kuluttua.", hän ilmoitti, mutta ei saanut ainakaan minua vakuuttuneeksi. Jep. Eipä tullut. Sen sijaan noin tunti meidän jälkeemme ravintolaan tullut pöytäseurue sai ankkansa ajallaan. Siinä vaiheessa alkoi meikäläisenkin hämäläinen veri hieman kiehahtaa. Tarjoilija lupasi tuoda keittiömestarin paikalle. Tämän koin kyllä hieman kiusalliseksi. En ollut tullut paikalle haukkumaan koko henkilökuntaa vaan syömään. Yksi henkilökuntaan kuuluva riittää mielestäni negatiivisen palautteen vastaanottamiseen. Lisäksi allekirjoittanutta ärsytti tarjoilijan ensimmäinen hätävalhe siitä, että ruuat tulevat kyllä järjestyksessä pöytiin.
Aloin jo miettiä kompensaatiota. Koska ymmärrän kyllä, että virheitä sattuu enkä ole sitä tyyppiä joka pyrkii ottamaan tällaisista tilanteista kaiken mahdollisen hyödyn, niin skaalani kompensaatiosta meni jossain välillä varovaisesta "Jos vaikka kaataisit toiset lasit viiniä meille" pyynnöstä aina uskaliaaseen "Laitapa sitten kunnon jälkiruokapöperöt ja avecit tähän päälle niin ollaan sujut." tarjoukseen. Hovimestarin kunniaksi on sanottava, että tajusi missä mennään. Hovimestari tuli pahoittelemaan ja ilmoittamaan, että ravintola tarjoaa koko illan. Tosin lisäsi disclaimerin "jos pysytään kohtuullisissa tilauksissa..." Ehkä tässä vaiheessa ei kannattaisi enää esittää palveluntarjoana mitään ylimääräisiä vaatimuksia. Mutta jos tätä tarjousta ei olisi tullut, niin ehkäpä tämäkin kitinä olisi ollut huomattavasti negatiivisempaa.
Parastahan oli ainakin allekirjoittaneelle pieni lasku tarjotusta illasta. Pari viikkoa aikaisemmin yksi seurueeseemme kuulunut oli nostanut oman luottokorttinsa neljän luottokortin joukosta pipostani ja maksanut koko illan. Eikä suinkaan riemusta kiljuen. (On muuten mahtava fiilis kun oma kortti ei nouse. Suosittelen kokeilemaan.) Nyt oli minun vuoroni tarjota. Oli mukava todeta illallisen jälkeen pöytäseurueen kiittäessä illasta, että ilo oli kyllä tällä kertaa kokonaan minun puolellani. Ja tässä asiassa olin vilpitön!
sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Tyhmiä, mutta hauskoja
Oli aivan pakko katsoa Yle Areenalta Nina Mikkosen ja Jarkko Tontin keskustelu lasten päivähoidosta. Siis tiedättehän. Nina Mikkonen. Maisteri Timo T A Mikkosen vaimo. Mestarikampaaja. Ja s e l k e e s t i kotiäiti isolla k:lla. Sen verran paljon oli kommentteja netissä, että en voinut jättää väliin. Se tässä todettakoon, että itselläni ei ole asian suhteen vahvoja mielipiteitä ja lapsettomana ainakin yritän tarkastella asiaa objektiivisesti.
Rouva Mikkosella oli...sanotaanko nyt vaikka että äärimmäisen vahvat mielipiteet. Päivähoitojärjestelmää verrattiin natsi-Saksan järjestelmään. (Sinänsä kumma vertaus kun isännällä on jonkinlainen fetissi sotilaskuriin ja univormuihin.) Jarkko Tonttia ja "muita vihreitä" syytettiin siitä, että "...te haluatte vapauttaa eläimet...yksikin minkki joka löytyy tarhasta, mutta ihmiset halutaan sulkea sinne." Ja Tontin perustellessa näkemyksensä hyvin ja viitatessa Ruotsissa tehtyyn tutkimukseen oli rouva Mikkosen kommentti "Nollatutkimuksia. Ainoat jotka siellä lisääntyy on maahanmuuttajat." Hieno keskustelu. Mikkosen perhe todella osaa viihdyttää. Tyhmiähän ne on, mutta hassun hauskoja. Erittäin viihdyttäviä. Enemmän Mikkosia televisioon! Jos, ja kun, on siis niin, että rouva Mikkonen ja herra Mikkonen on kasvatettu kotona, niin eipähän tarvitse kahta kertaa miettiä laittaako joskus omia lapsiaan päiväkotiin vai ei....
Rouva Mikkosella oli...sanotaanko nyt vaikka että äärimmäisen vahvat mielipiteet. Päivähoitojärjestelmää verrattiin natsi-Saksan järjestelmään. (Sinänsä kumma vertaus kun isännällä on jonkinlainen fetissi sotilaskuriin ja univormuihin.) Jarkko Tonttia ja "muita vihreitä" syytettiin siitä, että "...te haluatte vapauttaa eläimet...yksikin minkki joka löytyy tarhasta, mutta ihmiset halutaan sulkea sinne." Ja Tontin perustellessa näkemyksensä hyvin ja viitatessa Ruotsissa tehtyyn tutkimukseen oli rouva Mikkosen kommentti "Nollatutkimuksia. Ainoat jotka siellä lisääntyy on maahanmuuttajat." Hieno keskustelu. Mikkosen perhe todella osaa viihdyttää. Tyhmiähän ne on, mutta hassun hauskoja. Erittäin viihdyttäviä. Enemmän Mikkosia televisioon! Jos, ja kun, on siis niin, että rouva Mikkonen ja herra Mikkonen on kasvatettu kotona, niin eipähän tarvitse kahta kertaa miettiä laittaako joskus omia lapsiaan päiväkotiin vai ei....
tiistaina, tammikuuta 13, 2009
Kunnon tönikkä ja vanhaa kaartia
Diabeetikkona käyn kerran vuodessa paikallisessa terveyskeskuksessa vuosikontrollissa. Tässä yhteydessä laboratoriossa otetaan joukko näytteitä. Kolesterolit, sydänfilmit, veren sokerihemoglobiinit ynnä muuta. Vaikka kyse on aika harmittomasta toimenpiteestä, niin aikaa ja mainetta siihen tuhraantuu riittävästi. Menet aamulla aikaisin (tai niin luulet) terveysasemalle. Avatessasi odotustilan oven kello 7.59 huomaat paikalla joukon muita lähimmäisiä (pääasiassa naisia vatsat pystyssä tai hopeanuolia rollaattoreineen), otat jonotuslapun ja istut reilun tunnin lukien vuoden vanhoja Seuroja ja MeNaisia. Kaiken kukkuraksi kolesterolikokeen takia et ole saanut syödä kahteentoista tuntiin ja odotusnumerot taululla vaihtuvat hitaammin kuin nurmijärveläisen ökytalon ostajaehdokkaat. Siitä se päivä sitten lähteekin iloisesti liikenteeseen helvetinmoisen näläntunteen vallassa varttuneemman väen seurassa.
Hain eilen aamulla Viiskulman terveysasemalta yövirtsankeräysastian albumiinimääritystä varten. Kyllä. Pissa on luonnollinen asia ja sitä tulee myös meikäläiseltä, joten ne jotka edelleen kuvittelevat että me muut emme tiedä mistä se lorina veeseessä tulee niin...KYLLÄ ME TIEDÄMME!!! Onko etelähelsinkiläisten geeniperimä ja aineenvaihdunta jotenkin muista poikkeavaa, mutta kyseistä toimitusta varten nuori nainen työnsi käteeni valtavan tonkan! Ämpärin! Tankni! Saavin! Siis joka tapauksessa vetoisuudeltaan ihan riittävän astian! Siis mitä hemmettiä?! Vetoisuus oli ainakin barrelli! Sehän se on helppo kuljettaa huomaamattomasti odotustilassa olevan porukan ohi. Varsinkin kokeen oton jälkeen. "Anteeksi rouva...saisiko vähän tilaa....on tällainen erikoiskuljetus...ups...anteeksi...onneksi oli kansi kiinni...ihan vaan albumiinin määritystä varten tässä...mitäs teillä rouva siinä kipossa...jaa...vai että salmonellanäyte..." Millaisena pissapoikana se laborantti meikäläistä oikein piti? Eiköhän se albumiinimääritystä varten yön aikana kerättävä urea mahdu pienempäänkin astiaan?
Itse kokeiden otta sujui sen suuremmitta kommelluksitta. Joku äijä siellä tunki väärään huoneeseen ja huusi "Niin, niin! Mutta ON MINUN VUORONI!". Katsotaanpa ne huoneennumerot ennen kuin mennään huutamaan. Jookosta? Laborantin tunkiessa metallia suoneen (ei: "n" ja "l" eivät ole menneet sekaisin) viereiseltä näytteenottopaikalta kuului seuraavanlainen yksinpuhelu jonka molempina osapuolina oli huivipäinen eiralaisrouva.
"Voi kun en minä tiennyt että pitää olla kymmenen tuntia syömättä. Ja tänään en voi millään odottaa lounasaikaan asti. Meillä on SYPin vanhan johtokunnan kanssa lounas Kämpissä. Sitten menemme illalla katsomaan kaupunginteatteriin Missä kuljimme kerran. Tiedättehän. Kjell Westö. Ja huomenna minulla on lounas Kämpissä...Jaa. No jos minä tulen sitten huomenna aamulla."
Ymmärsin saapuneeni sivistyksen pariin...Yllättävintä tässä kaikessa ehkä oli se, että rouva puhu ihan hyvä soomen kieli. Ei kuullut tällaista keskustelua Lauttasaaren terveysasemalla...
Hain eilen aamulla Viiskulman terveysasemalta yövirtsankeräysastian albumiinimääritystä varten. Kyllä. Pissa on luonnollinen asia ja sitä tulee myös meikäläiseltä, joten ne jotka edelleen kuvittelevat että me muut emme tiedä mistä se lorina veeseessä tulee niin...KYLLÄ ME TIEDÄMME!!! Onko etelähelsinkiläisten geeniperimä ja aineenvaihdunta jotenkin muista poikkeavaa, mutta kyseistä toimitusta varten nuori nainen työnsi käteeni valtavan tonkan! Ämpärin! Tankni! Saavin! Siis joka tapauksessa vetoisuudeltaan ihan riittävän astian! Siis mitä hemmettiä?! Vetoisuus oli ainakin barrelli! Sehän se on helppo kuljettaa huomaamattomasti odotustilassa olevan porukan ohi. Varsinkin kokeen oton jälkeen. "Anteeksi rouva...saisiko vähän tilaa....on tällainen erikoiskuljetus...ups...anteeksi...onneksi oli kansi kiinni...ihan vaan albumiinin määritystä varten tässä...mitäs teillä rouva siinä kipossa...jaa...vai että salmonellanäyte..." Millaisena pissapoikana se laborantti meikäläistä oikein piti? Eiköhän se albumiinimääritystä varten yön aikana kerättävä urea mahdu pienempäänkin astiaan?
Itse kokeiden otta sujui sen suuremmitta kommelluksitta. Joku äijä siellä tunki väärään huoneeseen ja huusi "Niin, niin! Mutta ON MINUN VUORONI!". Katsotaanpa ne huoneennumerot ennen kuin mennään huutamaan. Jookosta? Laborantin tunkiessa metallia suoneen (ei: "n" ja "l" eivät ole menneet sekaisin) viereiseltä näytteenottopaikalta kuului seuraavanlainen yksinpuhelu jonka molempina osapuolina oli huivipäinen eiralaisrouva.
"Voi kun en minä tiennyt että pitää olla kymmenen tuntia syömättä. Ja tänään en voi millään odottaa lounasaikaan asti. Meillä on SYPin vanhan johtokunnan kanssa lounas Kämpissä. Sitten menemme illalla katsomaan kaupunginteatteriin Missä kuljimme kerran. Tiedättehän. Kjell Westö. Ja huomenna minulla on lounas Kämpissä...Jaa. No jos minä tulen sitten huomenna aamulla."
Ymmärsin saapuneeni sivistyksen pariin...Yllättävintä tässä kaikessa ehkä oli se, että rouva puhu ihan hyvä soomen kieli. Ei kuullut tällaista keskustelua Lauttasaaren terveysasemalla...
sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009
Meemi
No kun tällainen haaste nyt tuli Loimaan Norpalta, niin vastataan siihen.
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
1. Huolimaton
Kävin eilen kysymässä Rajala Pro Shopista mitä maksaa uusi vastavalosuoja järjestelmäkameraani. Kyseessä on muovikappale, joka laitetaan objektiiviin kiinni. Muistuttaa vähän leivonnassa käytettävää puolen desin mittaa ilman pohjaa. Ei ollut. Sain kuitenkin hinta-arvion. Noin 50-100 euroa! Muovikiposta! Sanoisin että liikaa. Mutta huolimattomuudesta saa maksaa. Ehkäpä ensi kerralla säilytän tuota arvoesinettä hieman paremmin enkä anna sen kolista milloin missäkin repussa valtoimenaan.
2. Lukeminen
Olen innostunut. Pitkästä aikaa. Töllö kiinni, mukava asento nojatuolissa, sopivaa musiikkia (lue: ei tappoheviä) soimaan ja se on siinä. Lukeminen on in! Mutta Canal Plussan Valioliiga -sunnuntai/lauantai ei edelleenkään ole out. Tavoitteena on lukea noin yksi kirja per viikko tänä vuonna. Kaksi (Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia ja Turo Kuninkaan Työkalupakki) on jo saatu luettua tämän vuoden puolella joten aikataulussa ollaan.
3. Politiikka
City-Vihreä. Myönnetään. Huoli huomisesta, mutta mukavuudenhaluinen. Vastustaa city-maastureita ja ajaa itse vähäpäästöisellä diesel farmarilla (5,0 l/100 km, CO2 -päästöt 119 g/km). Liikkuu gore-tex vaatteissa ulkoillessaan, asuu keskustassa ja tekee viikonloppumatkoja lentäen Eurooppaan. Äänestää Osmo Soinivaaraa ja kierrättää. Mutta kukaan ei ole täydellinen. Voisinhan vaihtoehtoisesti olla välittämättä mistään ja hankkia ekstra stimulanttia libidolleni ajamalla City-Maasturilla.
4. Valinta
Jokainen Tampereella lapsuutensa viettänyt joutuu tekemään tämän tärkeän ja kauaskantoisen valinnan ennen kouluikää. Tappara vai Ilves. Se on joko tai. Usein valinta tulee jo äidinmaidossa. Ei minulla. Isä vei kuusi vuotiaan poikansa katsomaan vuonna 1977 KooVee-HIFK pronssiottelua Hakametsään. En tajunnut pelistä paljoakaan. KooVee voitti. Valinta oli selvä mutta jo seuraavana syksynä käänsin takkia. Äiti ompeli tumput. Ei tiennyt komittoitumisestani Tampereen Työväenyhdistyksen Urheilu- ja Voimailuseura Kilpa-Veljiin (=KooVee). Tumput olivat sini-oranssi-valkoiset. Valinta oli selvä. Omia vanhempia on uskottava. Mutta kiitos äidille. Säästyin hämäläiseltä koulukiusaamiselta. KooVee kun ei ole pelannut ylemmällä sarjatasolla vuoden 1980 jälkeen. Vatialan ala-asteen pihalla olisi ollut melko yksinäistä jos ei olisi kuulunut jompaan kumpaan suurseuran leiriin.
5. Polvet
Polvet tehty lasista. Kestivät melkein 31 vuotta ennen kuin eroosio iski. Molemmista korjattu katkennut eturistiside. Vasemmanpuoleisesta myös kierukka. Luin pari vuotta sitten Hesarista kirjoituksen Mika Niemisestä. Artikkelissa kerrottiin kuinka entinen jääkiekkoilija meni pahasti ontuen poikansa kanssa jäälle. Niillä polvilla ei enää juostu saatikka luisteltu. Ikää miehellä oli reilut neljäkymmentä. Pisti miettimään. Liikunnan riemua. Lähivuosina yli 40-vuotiaan näkökulmasta. Salibandy ja jalkapallo on jäänyt, mutta vielä uskaltaa tenniskentälle ja mäkeen toivoen, että näillä polvilla voisi vielä kokea vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
6. Male-bondage
Tärkeää. Ja joskus törkeää. Erittäin. Siis tärkeää. Kevätretket ja iltarastit. Saunaillat. Jatkuva nälviminen ja kommentit venyvästä vyötäröstä. Ei ole asiaa josta ei voisi vittuilla. Mitään ei kaduta, hävetään vaan. Ja tarpeen tullen vakaviakin keskusteluja. Pääasiassa filosofista pohdiskelua niinkin monimutkaisesta innovaatiosta kuin naisen logiikka. Tai suomalaisen jalkapallon nykytila.
Haastan seuraavat seuraamieni blogien kirjoittajat vaalirahoitusilmoituksen tekemiseen käytetyn juristin hinnalla kertomaan 6 sattumanvaraista asiaa itsestään: Matti Vanhanen, Antti Kaikkonen, Minkki P, Satu Taiveaho, Hannu Takkula ja Johanna Tukiainen. Ja Loimaan Norpalle tiedoksi, että olisit ollut listalla Matti Vanhasen jälkeen, mutta kuitenkin ennen Hannu Takkulaa. Ehdit kuitenkin jo haastaa minut, joten en halunnut luoda mitään loppumatonta noidankehää.
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
1. Huolimaton
Kävin eilen kysymässä Rajala Pro Shopista mitä maksaa uusi vastavalosuoja järjestelmäkameraani. Kyseessä on muovikappale, joka laitetaan objektiiviin kiinni. Muistuttaa vähän leivonnassa käytettävää puolen desin mittaa ilman pohjaa. Ei ollut. Sain kuitenkin hinta-arvion. Noin 50-100 euroa! Muovikiposta! Sanoisin että liikaa. Mutta huolimattomuudesta saa maksaa. Ehkäpä ensi kerralla säilytän tuota arvoesinettä hieman paremmin enkä anna sen kolista milloin missäkin repussa valtoimenaan.
2. Lukeminen
Olen innostunut. Pitkästä aikaa. Töllö kiinni, mukava asento nojatuolissa, sopivaa musiikkia (lue: ei tappoheviä) soimaan ja se on siinä. Lukeminen on in! Mutta Canal Plussan Valioliiga -sunnuntai/lauantai ei edelleenkään ole out. Tavoitteena on lukea noin yksi kirja per viikko tänä vuonna. Kaksi (Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia ja Turo Kuninkaan Työkalupakki) on jo saatu luettua tämän vuoden puolella joten aikataulussa ollaan.
3. Politiikka
City-Vihreä. Myönnetään. Huoli huomisesta, mutta mukavuudenhaluinen. Vastustaa city-maastureita ja ajaa itse vähäpäästöisellä diesel farmarilla (5,0 l/100 km, CO2 -päästöt 119 g/km). Liikkuu gore-tex vaatteissa ulkoillessaan, asuu keskustassa ja tekee viikonloppumatkoja lentäen Eurooppaan. Äänestää Osmo Soinivaaraa ja kierrättää. Mutta kukaan ei ole täydellinen. Voisinhan vaihtoehtoisesti olla välittämättä mistään ja hankkia ekstra stimulanttia libidolleni ajamalla City-Maasturilla.
4. Valinta
Jokainen Tampereella lapsuutensa viettänyt joutuu tekemään tämän tärkeän ja kauaskantoisen valinnan ennen kouluikää. Tappara vai Ilves. Se on joko tai. Usein valinta tulee jo äidinmaidossa. Ei minulla. Isä vei kuusi vuotiaan poikansa katsomaan vuonna 1977 KooVee-HIFK pronssiottelua Hakametsään. En tajunnut pelistä paljoakaan. KooVee voitti. Valinta oli selvä mutta jo seuraavana syksynä käänsin takkia. Äiti ompeli tumput. Ei tiennyt komittoitumisestani Tampereen Työväenyhdistyksen Urheilu- ja Voimailuseura Kilpa-Veljiin (=KooVee). Tumput olivat sini-oranssi-valkoiset. Valinta oli selvä. Omia vanhempia on uskottava. Mutta kiitos äidille. Säästyin hämäläiseltä koulukiusaamiselta. KooVee kun ei ole pelannut ylemmällä sarjatasolla vuoden 1980 jälkeen. Vatialan ala-asteen pihalla olisi ollut melko yksinäistä jos ei olisi kuulunut jompaan kumpaan suurseuran leiriin.
5. Polvet
Polvet tehty lasista. Kestivät melkein 31 vuotta ennen kuin eroosio iski. Molemmista korjattu katkennut eturistiside. Vasemmanpuoleisesta myös kierukka. Luin pari vuotta sitten Hesarista kirjoituksen Mika Niemisestä. Artikkelissa kerrottiin kuinka entinen jääkiekkoilija meni pahasti ontuen poikansa kanssa jäälle. Niillä polvilla ei enää juostu saatikka luisteltu. Ikää miehellä oli reilut neljäkymmentä. Pisti miettimään. Liikunnan riemua. Lähivuosina yli 40-vuotiaan näkökulmasta. Salibandy ja jalkapallo on jäänyt, mutta vielä uskaltaa tenniskentälle ja mäkeen toivoen, että näillä polvilla voisi vielä kokea vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
6. Male-bondage
Tärkeää. Ja joskus törkeää. Erittäin. Siis tärkeää. Kevätretket ja iltarastit. Saunaillat. Jatkuva nälviminen ja kommentit venyvästä vyötäröstä. Ei ole asiaa josta ei voisi vittuilla. Mitään ei kaduta, hävetään vaan. Ja tarpeen tullen vakaviakin keskusteluja. Pääasiassa filosofista pohdiskelua niinkin monimutkaisesta innovaatiosta kuin naisen logiikka. Tai suomalaisen jalkapallon nykytila.
Haastan seuraavat seuraamieni blogien kirjoittajat vaalirahoitusilmoituksen tekemiseen käytetyn juristin hinnalla kertomaan 6 sattumanvaraista asiaa itsestään: Matti Vanhanen, Antti Kaikkonen, Minkki P, Satu Taiveaho, Hannu Takkula ja Johanna Tukiainen. Ja Loimaan Norpalle tiedoksi, että olisit ollut listalla Matti Vanhasen jälkeen, mutta kuitenkin ennen Hannu Takkulaa. Ehdit kuitenkin jo haastaa minut, joten en halunnut luoda mitään loppumatonta noidankehää.
torstaina, tammikuuta 08, 2009
Surullista komediaa
Innostuin joulun alla lukemisesta. Pitkästä aikaa. Töllö on pysynyt off -tilassa aikaisempaa useammin ja olen siirtynyt sohvalta nojatuoliin lukemaan. Parhaillaan on menossa kolme kirjaa (Turo Kuninkaan Työkalupakki, Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia sekä Nassim Talebin Musta Joutsten). Paluusta kirjojen maailmaan ovat saaneet kärsiä/nauttia muutkin. Eräällekin naispuoliselle ihmiselle toimitin toissa päivänä pari hyvää kirjaa sairasloman tylsyyttä helpottamaan. Toinen kevyttä ja toinen vähemmän kevyttä. Ei kuitenkaan raskasta sarjaa tyyliin Sota, rauha ja Karamatsovin hulttioveljekset. Vai mikä se Alla Pugatsovan klassikko olikaan?
Koska tiesin vastaanottajan oppineeksi, mutta viime aikoina vähän kirjoja lukeneeksi, mietin tarkkaan mitä voisin lainata. Kävin läpi muutossa harventuneen kirjahyllyni valikoimaa. Monta hyvää kirjaa pakattiin kellariin muuton yhteydessä, joten valinta piti tehdä melko pienestä joukosta. En vienyt Loimaan Norpan minulle lainaamaa Dan Rhodesin kirjaa Timoen Vieta palaa kotiin, jonka varsin eksplisiittinen kuvaus siitä kuinka nuori kulkuripoika ottaa poskeen vanhalta homolta kieltämättä sai miettimään millainen käsitys Norpalla on maustani. Eikä siis pelkästään kirjallisesta maustani. En lainannut myöskään Marxin, Leninin, Stalinin, Maon tai Bruce Springsteenin elämänkertaa, jotka eivät välttämättä herättäisi kenenkään intohimoa lukemista kohtaan. Sen sijaan valitsin kevyemmäksi Petri Tammisen Enon opetukset, jota olen tässäkin blogissa referoinut, ja hieman raskaammaksi lempikirjailijani John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Irvingin kirjathan eivät sinänsä ole raskaita, mutta melko pitkiä.
Kun sitten kerroin kirjalainanantajana kirjalainanottajalle teoksista ja kuvailin John Irvingin teosta kirjaksi, joska pitää sisällään paljon hienoja tarinoita ja huumoria, mutta myös surua, niin minulle vastattiin "Hö. Nää molemmathan on tällaisia surullisia komedioita!". No hemmetti: Elämähän on surullista komediaa! Jos ette usko, niin lukekaapa tätäkin blogia tai eräänkin varsinaissuomalaisen tarinaa S-bonuksista.
Surullista komediaa oli myös tämän illan A-plus keskustelu Gazan kriisistä. Minun oli taas vaikea hillitä itseäni ahdasmielisen ja näköalattoman Suomen keskustan europarlamentaarikon mielipiteitä kuunnellessa. Mistä perseestä nuo kaikki maailman hannutakkulat syntyvät? Onko Suomen maaseutu todella niin ahdasmielinen paikka, että ei vain haluta edes ymmärtää miltä ihmisistä tuntuu elää Espoossa...tai siis Espoon kokoisessa paikassa jossa ei ole pienintäkään toivoa paremmasta tulevaisuudesta eikä mahdollisuutta päästä pois? Mutta kai näitäkin täytyy vain yrittää ymmärtää. Jos kasvaa ympäristössä jossa pesäpallo viihdyttää viikonloppuisin, kymmenen kilometrin säteellä ei asu muita kuin sukulaisia ja ainoa vaihtoehto kokea toisen lähimmäisen hellyyttä ja lämpöä on navetan Mansikki, niin ei sekään nyt ihan herkkua voi olla. Eihän?
Koska tiesin vastaanottajan oppineeksi, mutta viime aikoina vähän kirjoja lukeneeksi, mietin tarkkaan mitä voisin lainata. Kävin läpi muutossa harventuneen kirjahyllyni valikoimaa. Monta hyvää kirjaa pakattiin kellariin muuton yhteydessä, joten valinta piti tehdä melko pienestä joukosta. En vienyt Loimaan Norpan minulle lainaamaa Dan Rhodesin kirjaa Timoen Vieta palaa kotiin, jonka varsin eksplisiittinen kuvaus siitä kuinka nuori kulkuripoika ottaa poskeen vanhalta homolta kieltämättä sai miettimään millainen käsitys Norpalla on maustani. Eikä siis pelkästään kirjallisesta maustani. En lainannut myöskään Marxin, Leninin, Stalinin, Maon tai Bruce Springsteenin elämänkertaa, jotka eivät välttämättä herättäisi kenenkään intohimoa lukemista kohtaan. Sen sijaan valitsin kevyemmäksi Petri Tammisen Enon opetukset, jota olen tässäkin blogissa referoinut, ja hieman raskaammaksi lempikirjailijani John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Irvingin kirjathan eivät sinänsä ole raskaita, mutta melko pitkiä.
Kun sitten kerroin kirjalainanantajana kirjalainanottajalle teoksista ja kuvailin John Irvingin teosta kirjaksi, joska pitää sisällään paljon hienoja tarinoita ja huumoria, mutta myös surua, niin minulle vastattiin "Hö. Nää molemmathan on tällaisia surullisia komedioita!". No hemmetti: Elämähän on surullista komediaa! Jos ette usko, niin lukekaapa tätäkin blogia tai eräänkin varsinaissuomalaisen tarinaa S-bonuksista.
Surullista komediaa oli myös tämän illan A-plus keskustelu Gazan kriisistä. Minun oli taas vaikea hillitä itseäni ahdasmielisen ja näköalattoman Suomen keskustan europarlamentaarikon mielipiteitä kuunnellessa. Mistä perseestä nuo kaikki maailman hannutakkulat syntyvät? Onko Suomen maaseutu todella niin ahdasmielinen paikka, että ei vain haluta edes ymmärtää miltä ihmisistä tuntuu elää Espoossa...tai siis Espoon kokoisessa paikassa jossa ei ole pienintäkään toivoa paremmasta tulevaisuudesta eikä mahdollisuutta päästä pois? Mutta kai näitäkin täytyy vain yrittää ymmärtää. Jos kasvaa ympäristössä jossa pesäpallo viihdyttää viikonloppuisin, kymmenen kilometrin säteellä ei asu muita kuin sukulaisia ja ainoa vaihtoehto kokea toisen lähimmäisen hellyyttä ja lämpöä on navetan Mansikki, niin ei sekään nyt ihan herkkua voi olla. Eihän?
perjantaina, tammikuuta 02, 2009
Uusi vuosi 2009: Punaista kuohuvaa ja Hämähäkkimies
Vuosi 2009 otettiin vastaan vähän niin kuin perhepiirissä. Pulareiden vesivahingon jäljiltä uuteen kukoistukseen noussut hitastyyppinen tapiolalainen perheidylli tarjosi erinomaiset puitteet vuoden vaihtumiseen. Porukka oli suurin piirtein sama kuin edellisvuonna. Pöytä oli katettu kystä ja kyllä. Oli nakkia, piirakkaa, sipsiä, perunasalaattia. Suolaista ja makeaa. Kuohuvaa ja vähemmän kuohuvaa. Niccolorellon Pasia ja Sambuccaa. Ja erityismaininnan ansaitsee kuohuva Shiraz. Jaa että millaisen erikoismaininnan? No tällaisen: Hyi saatana!
Onnettomuuksiltakaan ei täysin vältytty. Olin ilmeisesti allekirjoittanut jonkun sitoumuksen olla vuoden viimeisellä viikolla uhrina useampaan otteeseen. Tällä kertaa meni vasen jalka. Ei mitään vakavaa. Toinenkaan lasipolvista ei särkynyt. Liukastuin tienpenkalla, jonne olin kiivennyt katsomaan ilotulitusta. Iloliemellä ei ollut osuutta asiaan. Sepelistä tehty penkka oli jäässä ja lähtiessäni alaspäin liukastuin ja vasempaan sääreeni tuli noin 10 cm:n pituinen vekki. Huomasin sen vasta sen jälkeen kun kirosin toista kertaa jalassani olleiden uusien farkkujen kuolemaaa. Noin 5X5 cm:n riekale roikkui kalliisti erillään muusta farkkukankaasta säären kohdalta. Onneksi kyse oli alennusmyynnistä hankituista farkuista, joten vahingon hinnaksi tuli 30% vähemmän kuin normaalisti. Haava paljastui hieman myöhemmin. Sen verran oli kuitenkin ilolientä jo maistettu, että puudutus peitti kivun. Pularin perheelle kiitos hyväst ensiavusta ja vuodon tyrehdyttämisestä. Saabistilla on aina ulottuvillaan ensiapuvälineet. Miksiköhän...?
Ilotulitus suoritettiin asianmukaisesti merenlahden suuntaan. Oli komeaa katsottavaa kun raketit lähtivät peilikirkasta jäänpintaa pitkin räjähtäen 30-50 metriä rannasta. Lapsi on terve kun se leikkii.
Viimeinen taistelupari Prepe ja Etruski poistuivat espoolaisresidenssistä hieman ennen kello neljää. Poistuminen sujui vanhaa kaavaa noudattaen. Vanha ystävämme Hämähäkkimies saapui vierailulle. Etruski makasi eteisessä selällään yhteistyöhaluttomana hämähäkkimiesasennossa. Kädet ylhäällä kuin maalia juhlien ja jalat leveässä haara-asennossa. Yritä siinä sitten pukea Hämikselle toppatakkia. Mutta kyllähän sen ymmärtää. Sambucca kun on tuolle etelän kansalle vähän niin kuin kansallisjuomaa. Ja kokemus on opettanut hoitamaan nämä tilanteet rutiinilla. Neljä Etruskin ystävää pukee Hämiksen nopeammin kuin Clark Kent riisuu Lois Lanen. Jopa uudenvuodenyönä. Revi siitä Teris!
Onnettomuuksiltakaan ei täysin vältytty. Olin ilmeisesti allekirjoittanut jonkun sitoumuksen olla vuoden viimeisellä viikolla uhrina useampaan otteeseen. Tällä kertaa meni vasen jalka. Ei mitään vakavaa. Toinenkaan lasipolvista ei särkynyt. Liukastuin tienpenkalla, jonne olin kiivennyt katsomaan ilotulitusta. Iloliemellä ei ollut osuutta asiaan. Sepelistä tehty penkka oli jäässä ja lähtiessäni alaspäin liukastuin ja vasempaan sääreeni tuli noin 10 cm:n pituinen vekki. Huomasin sen vasta sen jälkeen kun kirosin toista kertaa jalassani olleiden uusien farkkujen kuolemaaa. Noin 5X5 cm:n riekale roikkui kalliisti erillään muusta farkkukankaasta säären kohdalta. Onneksi kyse oli alennusmyynnistä hankituista farkuista, joten vahingon hinnaksi tuli 30% vähemmän kuin normaalisti. Haava paljastui hieman myöhemmin. Sen verran oli kuitenkin ilolientä jo maistettu, että puudutus peitti kivun. Pularin perheelle kiitos hyväst ensiavusta ja vuodon tyrehdyttämisestä. Saabistilla on aina ulottuvillaan ensiapuvälineet. Miksiköhän...?
Ilotulitus suoritettiin asianmukaisesti merenlahden suuntaan. Oli komeaa katsottavaa kun raketit lähtivät peilikirkasta jäänpintaa pitkin räjähtäen 30-50 metriä rannasta. Lapsi on terve kun se leikkii.
Viimeinen taistelupari Prepe ja Etruski poistuivat espoolaisresidenssistä hieman ennen kello neljää. Poistuminen sujui vanhaa kaavaa noudattaen. Vanha ystävämme Hämähäkkimies saapui vierailulle. Etruski makasi eteisessä selällään yhteistyöhaluttomana hämähäkkimiesasennossa. Kädet ylhäällä kuin maalia juhlien ja jalat leveässä haara-asennossa. Yritä siinä sitten pukea Hämikselle toppatakkia. Mutta kyllähän sen ymmärtää. Sambucca kun on tuolle etelän kansalle vähän niin kuin kansallisjuomaa. Ja kokemus on opettanut hoitamaan nämä tilanteet rutiinilla. Neljä Etruskin ystävää pukee Hämiksen nopeammin kuin Clark Kent riisuu Lois Lanen. Jopa uudenvuodenyönä. Revi siitä Teris!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)