Sopivasti lihava?

Jaa-a. En ottanut sitä pelkästään kohteliaisuutena. En edes Rukalla. Myönnettäköön, että paino on päässyt hieman kohoamaan. Myönnettäköön, että vika löytyy peiliin katsomalla. Myönnettäköön, että kaikki mitä on kertynyt on kertynyt yhteen paikkaan. Mutta silti...olenko oikeasti "Lihavin laiha jonka tunnen..."?

No, positiivisen sysäyksen se antoi. Lenkkipolkua on kulutettu ja salillekin eksytty. Samalla on eletty jo muutama päivä ilman makeita stimulantteja kuten Fazerinaa, Fanipaloja ja irtiksiä. Pitänee varmaan taas maksaa se 29 egee ja liittyä Keventäjiin. Ainakin Keventäjien testin mukaan tähän olisi syytä.

"Hei,
Painoindeksisi on 26 ja se tarkoittaa, että sinulla on jonkin verran liikaa painoa, ja sinun voi olla hyvä lääketieteellisistä syistä pudottaa painostasi noin 5%. Lisäksi on oleellista, että liikut enemmän ja syöt terveellisesti, jolloin lievästi liialliseen painoosi liittyvät terveysvaarat vähenevät. Ehdotamme, että liityt mukaan Keventäjiin."

No eipä tuota olisi voinut suoremmin sanoa. Ei ollut kyse ainakaan piilomainnonasta. Ja allekirjoitus oli vielä kaiken lisäksi lääkärin. Oliko tämä nyt lääkärin määräys? Ei muuta kuin verkkopankin kautta porkkanasosekeitto porisemaan ja aamulenkille.

Tiedon valtatiellä

Pääministeri Matti Vanhasen taidoista käyttää internetiä ja mobiilialaajakaistaa on jälleen saatu lisävalaistusta. Samalla saatiin arvokasta tietoa pääministeri Vanhasen ihmissuhdetaioidoista. Ei tosin mitään uutta. Kenellekään tuskin tuli suurena yllätyksenä tieto siitä, että pääministeri on jälleen kerran astunut samaan miinaan. Puolituhmasta yhteydenpidosta yh-äitien kanssa näyttää tulleen pääministerille jonkin asteinen pakkomielle. Siitäkin huolimattta että siitä näyttää jäävän joka kerta kiinni. Voiko Suomen pääministerin kusettaminen olla näin helppoa? Tällä kertaa pääministeri Vanhanen, meidän äijien kesken tuttavallisesti vaan Matti 69, on julistanut avoimuutta ja tarpeen vaatiessa hän on valmis julkistamaan nämä viestit. Miksi? En minä halua lukea lehdistä umpikuivan nurmijärveläisen äijän kaksimielisiä vihjailuja jollekin pikkukylän keskustalaiselle kunnanvaltuutetulle. Tähän väliin on pakko lainata ystävällemme muutama vuosi sitten kaveriporukalla tuparilahjaksi tilaamamme Kalu -lehden kansitekstiä "Kouvola-Kokkola-Ilomantsi-Kajaani-Pieksämäki - Suomi rakastelee osa I". Juu...Kehittyvien maakuntien Suomi...Kiitos, mutta ei kiitos! En halua tietää asiasta enempää.

Vanhasen viimeisin episodi tiedon valtatiellä ei ole herättänyt allekirjoittaneessa hirivittävästi tunteita suuntaan tai toiseen. Tältäkö se tuntuu kun mikään ei tunnu enää miltään? Anyway: Minä olen mies kuten Mattikin. Ja joskus me miehet luulemme ehkä omasta charmistamme enemmän kuin on sallittua, mutta se on vain inhimillistä. Minäkin olen luullut. Ja monasti. Ja lähes yhtä monta kertaa on, jos ei kaduttu, niin ainakin hävetty. Paskoja juttuja ei ole kuitenkaan tullut heitettyä ihan samaa tahtiin kuin Matti 69 (onko hän muuten sukua Jyrki 69:lle?). Tämä 69-vitsi on ollut ehkä hauska joskus parikymppisenä, mutta ei enää viiskymppiseltä ikihongalta. Ei ainakaan pitäisi olla. Sitä olen kovasti ihmetellyt miten Vanhanen ei muista tämän naisen nimeä. Johtuuko se siitä, että näitä naisia on vain niin paljon että edes koko Dostojevskin tuotannon parissa viikossa lukenut puoluetoveri Paavo Väyrynenkään ei niitä muistaisi? Tuskin. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun on tullut joskus läheteltyä naisille sellaisia teksti- tai sähköpostiviestejä, joita on jälkeenpäin (yleensä jo seuraavana aamuna) katunut, niin valitettasti sekä viestien sisältö että vastaanottajat ovat säilyneet mielessä liiankin hyvin. Valitettavasti.

Mutta onneksi pääministeri löysi kultaisen pelastusrenkaan espoolaisen ostoskeskuksen kultasepänliikkeen alennusmyynnistä. Asiaa oli valmisteltu jo pitkään ja kuten pääministerin tyyliin kuuluu niin valmistelussa olevaa asiaa ei tuoda julkisen keskustelun piiriin. Vasta loppuun valmistelluista päätösehdotuksista tai valmiista päätöksistä saa keskustella. Ja millainen ajoitus. Kuin sattumalta! Iloinen yksityiselämän tapahtuma josta iltapäivälehdet saivat reposteltavaa kymmenisen sivun verran. Aivan kuten noin vuosi sitten. Uusi muija kehiin kun vaalirahakeskustelu kävi kiusalliseksi ja koko asia unohtui. Mitäköhän seuraavaksi? Ehkäpä pääministeri ja pääministerin morsian hankkivat suomenhevosen kun keskustalaisten arvojen peruskiveä seuraavan kerran nakerretaan. Ja jos pääministeri Vanhanen jostain kumman syystä toteuttaa uhkauksensa jatkaa vaaleilla valittuna pääministerinä vuoteen 2019 asti, niin se tarkoittanee sitä, että Vanhasen uusioperhe kasvaa erilaisten kriisien seurauksena entisestään. Pääministerin kauden lopussa siihen kuuluu Matin, Sirkan ja lasten lisäksi tuo edellä mainittu suomenhevonen (Urho Kaleva), sikoja, pari lehmää, muutama kana, pari kukkoa (Ike ja Matti), strutsipariskunta, niiden jälkeläiset sekä adoptoitu Antti Kaikkonen.

"Urheilusuoritus" ja urheilusuoritus

Lauantai-ilta Kampissa keilaradalla. Vastassani kaksi naista ja yksi mies. Aikaa yksi tunti (=liian vähän). Vanhalle Espoon lukiolaissarjalaiselle joka tapauksessa "a piece of cake". Keilasin nimittäin aikoinani luokkakaverini Pahkiksen kanssa. Vanha partiolainen. Siis Pahkis sinisissä Finnlassie verkkareissa. Oma pallo ja kaikki. Mies, joka piti koulussa esitelmän paitsi keilailusta niin myös solmuista. "Kaksoissiansorkkasolmu....erittäin hieno solmu." Kun tuollaista lausuu kolmenkymmenen hormoonihöyryisen teinin edessä, niin tietää leimautuneensa loppuiäkseen. Niin kävi Pahkiksellekin. En ole pitänyt Pahkikseen yhteyttä kahteenkymmeneen vuoteen. Pitäisköhän etsiä fesestä?

Hyvistä lähtökohdistani huolimatta ei mennyt ihan putkeen lauantain kaadot. Hain useamman kierroksen ajan heittoani. Sellaista hyvää kokonaissuoritusta. Myönnettäköön, että olen niitä, joille niin keilailussa kuin golfissakin tärkeintä on hyvännäköinen loppuasento. Nyt sekin oli hukassa mutta loppua kohden heitto alkoi kuitenkin löytyä. Tulostaso oli surkea, mutta sillä ei ollut merkitystä. Tärkeintä oli etten vain häviä naiselle. Never happened before! Eikä siis tälläkään kertaa. Viimeisessä ruudussa onnistuin paikossa ja sain vielä kolmannen heiton. Olin pisteen jäljessä seuralaistani. Helppo juttu. Kuulutin kovaan ääneen "Jes, vain kaksi pistettä ja voitan." Keiloja oli pystyssä siis täysi patteri. Kymmenen. Riitti kuin osui rataan. Noh...jostain syystä päätin sitten heittää pallon ränniin. Ei kaatunut yksikään keila. Ei ollut edes lähellä. Liika itsevarmuus kostautui. Ei muuten, mutta inhoan häviämistä. Oli kyse sitten pictionarysta, golfista tai omien vanhempien suosiosta...Ei vain maistu.

Tänä aamuna päätin suorittaa itselleni asettaman rangaistuksen huonosti sujuneen keilaillan jälkeen. Lenkki alkoi kello 6.57 ja kesti noin 8 km ja 45 minuuttia. Ei paha. Aika hyvä fiilis. Tosin ensi kerralla laitetaan päälle hieman enemmän vaatetta. Oli nimittäin pakko pitää vauhtia yllä ja sykettä korkealla kun alussa palelsi niin hemmetisti. Ei ollut keväästä tietoakaan...

Mersii pokuu!

Chamonix. Oui, merci beaucoup! Sitten kun lopetan (tai minulta lopetetaan) työt rahoitusalalla, niin käännän nokan kohti etelää. Perustan suksivuokraamon tai ryhdyn kilpailemaan paikallisten osterikojujen kanssa, jatkan ranskan kielen opintojani (aloitan siis alkeet kolmannen kerran elämässäni) ja olen asiakaspalvelijana painajainen. Sulaudun paikalliseen väestöön ja nautin elämästäni muiden patongin puputtajien kanssa. Palveluasenteeni on nolla, mutta elämänhaluni sata. Aamuisin haen torilta tuoreen patongin, juustoa ja maitokahvin. Suksivuokraamoni aukeaa sitten kun se minulle sopii ja ruotsalaisille naispuolisille vapaalaskijoille sönkötän romanttisesti ruotsia "en peu" ranskalaisittain murtaen. Aurinko paistaa joka päivä eivätkä pörssikurssit häiritse elämän rytmiä. Valtiovarainministerin sanoin "Aivan fantastista!"

Viime viikon reissu Ranskan alpeille oli, kuten tästä vallitsevasta muutoshaluisesta mielenlaadusta voi ehkä päätellä, sangen onnistunut. Olin viiden hengen miesseurueen ainoa ugri. Nautin auringon paisteesta ja yli kymmenen celsiusasteen lämmöstä yhtä paljon kuin sivistyskieliä äidinkielenään puhuvat ystäväni. Ja vaikka kielimuuri oli rakennettu jo 80-luvun alussa tunkemalla pakkoruotsia ugrin kurkusta väkisin alas, niin yritin ymmärtää ystävien katkeruutta vuoden 1809 menetyksen johdosta. Kerroin tämän myös heille. He pitivät minua, kuten koko "rotuani", edelleen sosiaalisesti rajoittuneena ja sisäänpäin vetäytyvänä, mutta kuitenki ihan mukavana ugriksi.

Kun hiihtää viisi päivää auringon paisteessa, niin ei elämästä osaa olla nauttimatta. Ne, jotka elävät koko elämänsä myötätuulessa ja auringon paisteessa, tietävät mistä puhun. Kuten etuoikeutetut matkakumppanini. Lämpötilat Chamonix'n Argentierin rinteissä huitelivat 12-16 celsiuksessa. Kiehumispiste saavutettiin viimeistään illalla hotellin aulassa olleen biljardipöydän ympärillä. Kun kaikki ovat paskoja pelaajia, niin pelit ovat viihdyttäviä, tapahtumarikkaita ja äärettömän turhauttavia. Paitsi hotellin respalle niin myös kaikille pelaajille.

Iltaelämä Chamonix'ssa keskittyi apres skin viettoon Chambre Neufissä. Ruotsalaisten omistama. Kuinkas muutenkaan. Yhdet nelikymppiset vietettiin ja kuunneltiin päivänsankarin puhe...rakkaudesta....keski-ikäistymisen merkki! Ehkä. Tosin me muutkin, vauhdilla neljääkymmentä lähestyvät miehet, pidimme itseämme tällaiselle hiihtoreissulle osallistuvina edelleen nuorekkaina. Ehdottomasti ainakin lapsellisina.

Paluu arkeen on ollut juuri niin raskas kuin oletin. Palasimme tiistaina. Pidin vielä keskiviikkona lomapäivän. Levon vuoksi. Torstaina töissä kertoivat minun olevan paitsi ruskettunut, niin erityisesti väsyneen näköinen. Katse peiliin paljasti 52-vuotiaan kanarian lomalta palanneen sekakäyttäjän. Mutta, mutta....viisi päivää poissa normaaleista ympyröistä antoi etäisyyttä arkeen. Seuraavaksi pitää jaksaa vain kesälomaan asti. Ja onhan välissä meille kaikille protestanteille tärkeät pääsiäinen, helatorstai ja eurovaalit. Kyllä niitä odotellessa jaksaa aina kesään asti.

Viikonloppu pohjoisessa

Perinteinen firman hiihtoreissu pohjois-Suomeen on taas takana. Rinteen riemut eivät enää kolota reisiä, mutta sielu ja muu kroppa pyytävät edelleen armoa kastelukannumieheltä sekä muilta pikku-ukoilta. Kuka käski hoilaamaan Europen Carrieta (tai siis Teuvo Lomanin tekemää cover-versiota Kari - lähes nelikymppiset miehet osaa olla valtavan leikkisiä) etkoilla ja Final Countdownia yökerhon sulkeutumisen jälkeen? Tai juomaan tuopillisen Guinnessiä jonne oli upotettu Bailey's shotti? Tämän viimeisen taisin kyllä itse asiassa tehdä käskystä. Joku yli nelikymppinen äijä (=kollega) huusi Hullu Poro Areenan yläkerrassa tappajan ilme kasvoillaan "Nyt Prepe juot!". Ja olisihan se ollut epäkohteliasta jättää tarjottu drinkki juomatta.

Levin alppimajat oli täytetty melko tasaisesti firman porukalla. Mutta vain melko tasaisesti....Erityisen kiitollinen taisi olla se 14:n miehen majoittamaa huoneistoa vastapäätä asustanut perhe. Sellainen ihan tavallinen suomalainen ydinperhe viettämässä virkistävää viikonloppua Levillä. Vähän saunaa, skimbausta, pulkkamäkeä, laturetki ehkä jotain kivaa luettavaa (ei kuitenkaan meidän kämpän Erotiikan Maailmaa...), mutta ei...ei voinut kun oli 14 poroa naapurissa! Ehkä Virtaset eivät seuraavalla kerralla säästä sitä viimeistä euroa ja ota äkkilähtöä matkatoimistolta avoimella majoituksella.

Paluulennolla tapoimme tuskissamme aikaa kollegan kanssa. Kun BlueWing oli luettu kolmannen kerran oli lievää tylsistymistä ilmassa. Siitä se ajatus sitten lähti...Koneen laskeutuessa happinaamarit päähän, kauhistunut ilme kasvoille ja ei muuta kuin happinaamaria vieressä istuvan levotonta unta nukkuvan kollegan kasvoille räpeltämään.....Slaagi olisi ollut näkemisen arvoinen, mutta arvelimme kabiinihenkilökunnan huumorintajun rajalliseksi ja jätimme idean toteuttamatta. Ja olisihan siinä voinut jäädä allekirjoittaneen torstain Geneven lento väliin.

Unelmista totta

Onneksi löysin sen itse ensimmäisenä. Kuvan serkustani laulamassa karaokea Miss Suomen kanssa. Siinä se oli, heti aamusta Iltalehden nettisivuilla. Samoin kuin "lupaus" yhteisestä levytyksestä samaan tapaan kuin on jo tehnyt sellaisten "artistien" kuin Teuvo Lomanin, Arlene Kotalan ja Katja Kätkän kanssa. Ei tarvinnut odottaa sitä positiivisten yhteydenottojen tulvaa kun itse lähetti linkin kavereilleen. En ole vielä päättänyt laitanko myös löytämäni videolinkin kiertoon. Joskus on vain parasta avata koko puolustus ja riisua piikittelijöiltä sarkasmin aseet jo heti kättelyssä.

Haluan tässä kuitenkin hieman pohdiskella nuorten naisten elämänkatsomusta. Enkä puhu siis risteilyisäntä -serkustani. Onko tosiaan niin, että jokaisen nuoren tytön haaveena on saada palkinto, joka oikeuttaa ratkiriemukkaaseen risteilyyn Itämeren iloisilla punaisilla laivoilla? (Eikös sellaisen voitta helpommin ostoskanavalta tai Huumasta....?). Noilla laivoillahan sitä vasta todellista glamouria onkin. On säihkettä, hanaviiniä, all you can eat -tyyppistä buffeta ja vatsalaukussa puoleksi sulaneen ravintöympyrän proteiiniosaston hajustamia tupakan tumppien polttamia kokolattiamattoja. Jos tämä ei ole Royal Onnela niin mikä sitten?! Eikä mikään satu ole täydellinen ilman oikeaa prinssiä. Pakollinen valssi ruskeiden pullonpohjien takaa maailmaa tarkkailevan isoisän isän luokkakaverin Eino Makusen kanssa autolautan yökerhon tanssilattialla samalla kun laivan slobobändi soittaa ja laulaa taustalla 70-luvun neuvostoaksentilla Kirkaa ja Joel Hallikaista englanniksi...Sen täytyy olla joka tytön unelma sadunhohtoisesta illasta prinsessana. Pakko olla! Mutta ehkä vanhassa vara parempi. Itsekin joskus Hermuselta öögaa kapakassa saaneena voin vakuuttaa hyvät ystävät, että kun on Hermuselta öögaa saanut ("Minä en sitä pyytänyt. Se tuli minulle yllätyksenä..."), niin sitä ei hevillä unohda. Silloin on saanut enemmän kuin on pyytänyt mutta vähemmän kuin on pelännyt...

FM -demokratiaa

Kansanradio. Mikä hieno keksintö. Suoran kansanvallan ämyri. Löysin itseni kuuntelemasta radioklassikkoa sattumalta sunnuntaiaamuna. Sehän luonnollisesti tarkoitti sitä, että valittuna radiokanavana oli kaikkien ikäloppujen Radio Suomi. Pakkohan se on myöntää, että kuuntelen Radio Suomesta muutakin kuin tiistain ja torstain SM-liigakierrosta. Sunnuntaiaamuisin lähetettävä Jake Nymanin Nousevan auringon talo on kuuntelemisen arvoinen ohjelma. Mikäli siis arvostaa hyvin toimitettua musiikkiohjelmaa. Kansanradion ensimmäinen soittaja valitteli vapisevalla äänellä ilmeisesti muinaiskarjalaksi sitä kuinka suomalaisilla on huono itsetunto. Kyseessä oli luonnollisesti vielä joissakin piireissä suuria tunteita herättävät MM-hiihdot. Soittaja päivitteli sitä, että suomalaisen voittaessa kehutaan suksia eikä arvosteta omaa suoritusta. "Mitäköhän ne meistä muualla ajattelevat..." Ja kiitos! Hieno lopetus hienolle puheenvuorolle. Seuraava puhuja tahtoi keskustella makkarasta. Tässä vaiheessa suljin radion, poltin sukseni ja ryhdyin fennovegaaniksi.

Aamun Hesarissa oli artikkeli suomalaisen suoran demokratian puutteesta. Kansanradiota kuunnellessani olin valmis hylkäämään edustuksellisenkin demokratian ja kannattamaan valistunutta diktaattoria. Mutta siis valistunutta. Ei tätä nykyistä, joka suostuu omien puheidensa mukaan luopumaan vallasta vasta vuoden 2019 jälkeen.