Lainattua runoutta

Löysin alla olevan runon Kirsi Pihan Hesarissa ylläpitämästä Lukupiiri -blogista. En ole mikään runoihminen, vaikka osallistunkin kerran vuodessa Peace, Love and Understanding -tyyppiseen runoiltaan Vallilassa YK:n päivänä, mutta tässä oli saavillinen viisautta, joten lainasin sitä tänne. Omalta osaltani herää kysymys siitä kuinka paljon enemmän niitä virheitä pitäisi vielä tehdä?

Hetkiä
(Jose Luis Borges)

Jos voisin elää elämäni uudelleen.
Siinä seuraavassa yrittäisin tehdä
enemmän virheitä.
En yrittäisi olla niin täydellinen,
ottaisin paljon rennommin.
Hulluttelisin paljon enemmän
… itse asiassa
ottaisin vain hyvin harvat asiat vakavasti.
Olisin vähemmän hygieeninen.

Ottaisin enemmän riskejä,
matkustelisin enemmän,
tarkkailisin enemmän auringonlaskuja,
kiipeäisin useammille vuorille,
uisin useammissa joissa,
menisin paikkoihin, joissa
en ole koskaan käynyt,
söisin enemmän jäätelöä
ja vähemmän papuja.
Ottaisin enemmän todellisia murheita
ja vähemmän kuviteltuja.

Olen ollut kovin
järkevä ja tuottelias
joka minuutti,
ei niin, etteikö minulla
olisi ollut myös ilon hetkiä.

Mutta jos voisin palata taaksepäin,
yrittäisin löytää vain hyviä hetkiä.

Siltä varalta, että ette tiedä,
elämä koostuu juuri niistä,
ainoastaan hetkistä,
älä kadota tätä hetkeä.

Olin ihminen, joka ei koskaan
mennyt minnekään
ilman kuumemittaria
sateenvarjoa
lämminvesipulloa
tai laskuvarjoa.
jos voisin alkaa alusta,
matkustaisin paljon keveämmin.

Jos voisin alkaa alusta,
kävelisin avojaloin alkukeväästä
loppusyksyyn.

Matkustelisin enemmän
hevosrattailla,
tarkkailisin auringonnousuja,
leikkisin enemmän lasten kanssa.
… jos minulla olisi elämä edessäni.

Mutta kuten näette,
olen 85-vuotias
ja tiedän kuolevani.

Kilometrejä Tukholmaan

Innostuin Heikelän alkuviikon suorituksesta. Niinpä maksoin torstaina 80 euroa ilmottaumisesta Tukholman maratonille, joka juostaan ensi kesäkuun alussa. Sen verran vahva luottamus on omiin kykyihin, että ilmoitin aikaisemmin juostun maratonin ajaksi reilut 4 tuntia. Näin vältän viimeisen matelijoiden lähtöryhmän.

Koska olen mitä olen (lue: välineurheilija), niin nyt on kaupasta hankittu kunnon juoksuvermeet talvea varten. Outfitin kruunaa juoksutrikoot, jotka ovat herättäneet jo paljon keskustelua. Eivätkä kommentit ole olleet pääasiassa positiivisia. Oli miten oli, niin tänään juostu 13 km osoitti, että housut ajoivat asiansa. Jalat pysyivät lämpimänä ja oli muutenkin hyvä fiilis juosta.

Maratonilla on myös toinen tarkoitus. Piti asettaa joku päämäärä, jotta saa ajatukset muualle ja on helpompi unohtaa tiettyjä asioita. Yleensä unohtamiseen käytetään viinaa, mutta olen havainnut sen melko huonoksi lääkkeeksi. Juokseminen sen sijaa sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Noudatan tavallaan kevennettyä van Basten -metodologiaa. Hollantilaisen Marco van Bastenin jalkapalloilijan ura päättyi 28-vuotiaana vaikeisiin jalkavammoihin. Uran päättymisestä aiheutuneen vitutuksen van Basten hoiti mallikkaasti. En tiedä kävikö kallonkutistajalla tai terapiassa puhumassa. Tuskin. Sen sijaan turvautui miehiseen metodiin. van Basten harjoitteli ja pelasi golfia niin paljon, että tasoitus tippui nollaan. Ei ihan helppo urakka. Jokainen voi kokeilla. Mutta todennäköisesti vitutuksesta päästiin kuitenkin eroon!

Tukholmaan ei tarvitse lähteä yksin. Mukaan ovat ilmottautuneet Pontso-Pancho, köyhänmiehen Björn Dählie, Etruski ja kannustajiksi mm. Minkki P ja Loimaan Norppa. Tällä tiimillä ei voi hävitä. Eihän...?

Pitkä bisnesviikonloppu...?

Etsin asuntoa Helsingin keskustasta. Ei vaikuta kovin helpolta urakata. Kaksioita ei tunnu olevan pahemmin tarjolla eivätkä kiinteistövälittäjätkään tunnu olevan kovin aktiivisia yksittäisten asuntojen etsijöitä kohtaan. Edessä lienee pitkä ja kivinen tie.

Jotain palveluntarjoajien bisneksen kukoistuksesta kertonee seuraava episodi. Viime keskiviikkona jätin yhteystietoni netissä olleeseen asuntoilmoitukseen kaksiosta Punavuoressa. Kiinteistövälittäjä ottikin kiitettävästi yhteyttä noin puolen tunnin kuluttua kysyäkseen haluaisinko tulla katsomaan asuntoa. Ehdotin loppuviikkoa. Tämä ei valitettavasti sopinut kiinteistövälittäjälle. Ja miksi ei? Siksi, että koko toimisto oli lähdössä torstaina pitkäksi viikonlopuksi Bangkokiin...

Way to go Heikelä! Iso respekti!

Big respect! Iso respekti. Kyllä! Kaveri uhosi monta kuukautta Radio Rockin aamushow'ssa, että juoksee maratonin koska vaan treenaamatta. Piece of cake! Rauha kakulle. Vantaan maraton lokakuussa oli sovittu H-hetkeksi. Ja mussutus jatkui vain. Isosuinen kaveri.

Sitten iski flunssa. Mies ei kävellyt maaliviivalle. Olin varma, että ei ikinä juokse maratonia. Mitä vielä!! Heikelä Arctic Challenge. Työpäivän jälkeen. Venyttelemättä. Mies juoksi eilen yksin Kirkkonummelta Helsinkiin rantaa pitkin lämpötilan ollessa hieman plussan puolella ja etelätuulen tuivertaessa mereltä 9 m/s:ssa. Ja juoksi perille. Pimeässä. Matkaa kertyi vielä kilsa päälle 42,195 km. Viisi tuntia ja 20 minuuttia. Jätkä on kyllä ihan äijä. Ei voi muuta kuin ihailla. Pakko kokeilla itse. Taidanpa huomenna laittaa tiketin kesän Tukholman maratonille vetämään. Ihan vaan periaatteesta. Siitä periaatteesta, että jos toi jätkä sen tekee, niin kyllä mäkin. Vaikka olosuhteet on helpommat, niin yritetään sitten vaikka ainakin tunnin paremmalla ajalla.

Radio Rockin sivuilta voi videoklipeistä seurata Heikelän suorituksen ja mm. espoolaisten työttömien kannustusta "Juokse homo juokse!"

Ikärenkaat näkyivät - mutta vain vyötäröllä!

Takana on Utajärven pojan ja Petterin nelikymppiset. Vauhtia ei ollut aivan yhtä paljon kuin nuoruusvuosina, mutta asenne oli edelleen täysi kymppi. Oheista kuvaa voi verrata edellisen kirjoituksen kuvaan ja yrittää etsiä mikä on muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa? Harvempaa tukkaa lukuunottamatta aika vähän.

Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Utajärven poika saapui Kööpenhaminasta hieman ennen kello yhtätoista. Paluumuuttaja käytti ystäviään hyväksi ja raahasi samalla lipulla osan paluumuuton rahdistaan mukanaan. Mikäli ylipainoa olisi ollut muuten kuin omassa kropassa, niin lasku olisi todennäköisesti langennut järjestävälle seuralle. Aivan kuten sen Kalu -lehden kanssa, jonka tilasimme kaverille tuparilahjaksi ja jouduimme itse maksamaan...hä?!? Epäreilua!

Lentokentältä siirryimme Pohjois-Tapanilaan hakemaan toista sankaria. Vessanpesusta yllätetty hieman vajaa nelikymppinen perheenisä ei järkytykseltään saanut kovin montaa sanaa suustaan autossa matkalla sählykentälle. Aluksi luulin, että kaveria vain vitutti, mutta ei: kylmää hikeä ja järkytystä ei saatu heti ravisteltua miehen henkisestä eikä fyysisestä habituksesta. Lopulta hengitys alkoi kulkemaan ja ruumiintoiminnot elvytettyä. Sählykentällä oli muuten monella mahdollisuus nähdä suomenruotsalaisen ystävämme juoksevan ensimmäisen kerran. Kaverin kyyrymyyry osoitti todeksi vanhan lätkäkentiltä tutun neuvon "Pidä pää ylhäällä!". Osumista huolimatta kaveri oli pelin jälkeen yhtä skarppina kuin ennen peliä...

Virkistävän tapposählyn jälkeen ilta jatkui SportsAcademyn saunassa. Juhlan kunniaksi katsottiin pari valioliigan peliä, kehonrakennusta(kun sitä nyt tuli teeveestä - tärkeintähän oli, että teevee oli päällä!) ja syötiin hampurilaisia. Menihän sitä oluttakin. Kossupulloa ei pöydällä näkynyt. Ikä painoi ei vain päivänsankareita vaan myös muita joten pysyttiin miedommissa.

Juhlaillallinen oli katettu ravintola Sea Horseen. Sopivasti luksusta tälle porukalle. Illallisen jälkeen suuntasimme Helsingin yöhön. Aikamme ravintola Teatterissa patsasteltuamme halusimme actionia, mutta huomasimme mm. Apollon tunnin pituisen jonon olevan ihan jotain muuta kuin se mitä olimme lähteneet hakemaan. Sama ongelma oli aika monen suositun tanssiravintolan ovella. Päädyimme siis paikkaan, missä ei ollut jonoa. Sehän on yleensä tae rapsakasta ja hilpeän hauskasta meiningistä. Niinpä ravintola Lady Moon toimi loppuillan performanssin näyttämönä...ei hyvin mee! Toinen päivänsankareista opasti pöydässämme olleita kolmea vantaalaista neitoa. Tytöt kertoivat olevansa harvoin Helsingissä jortsuilla eli mihin kannattaisi mennä. "No ei ainakaan tänne!!!" vastasi Lapin kansa. Mutta koska kyse oli ainutlaatuisesta tilaisuudesta pisti ankkalammikon edustaja pöydän koreaksi ja osti todennäköisesti Lady Moonin historian ensimmäisen kerran Dom Perignonia pöytään. Hieno kontrasti!

Ilta oli hauska ja onnistunut. Myös tärkeitä päätöksiä tehtiin. Ensi keväänä Jormien kevätretki palaa ohjelmistoon välivuoden jälkeen. Uusi konsepti on nimeltään Helsinki-Tallinn two nights long. Ei hyvältä näytä, mutta lupaa sitäkin enemmän...

Huomenna mennään taas - ihan niin kuin nuorena!

Kekkosen avioton poika, suuren isänsä kieltävä lappilainen kokoomuspolitrukki, laskeutuu isiensä maan kamaralle lauantaina kello 10.45. Kone Kööpenhaminasta tuo mukanaan 40-vuotiaan ikinuoren käkkärämännyn. "Happy birthday Mr. President" kaikuu varmasti jossain vaiheessa iltaa harrastelijavoimin. Metsäylioppilaiden kuoro ei suostunut laulamaan tervetuliaistoivotusta kuultuaan Utajärven pojan kieltäneen keskustan, isänsä puolueen. Ainoan aatteen, jota kairojen miehet voivat äänestää.
Merirosvo -hatut ja pillit on hankittu. Vastaanottokomitea on valmiina. Kakku on jääkaapissa. Sählykenttä odottaa gladiaattoreita. Mukaan haetaan myös toinen nelikymppinen. Joukossa tyhmyyys tiivistyy. Saunasta voi katsoa Valioliigaa. Jääkaapissa on bissee ja virvokkeita. Illallinen on katettu kymmenelle. Sikalaan. Kakku tarjoillaan kynttilöiden kera. Sitten suunnataan baarimaailmaan. Näillä mennään huomenna. Ihan niin kuin kaksikymppisinä pojankoltiaisina yliopiston kampuksella. Pojat on poikia. Vielä ei ole aika lainata Kalle Päätaloa 75-vuotissyntymäpäivänään:"Naista en enää saa enkä viinaa pysty juomaan. Tässäkö tämä nyt oli? " TÄTÄ DÄÄÄ!

Kuvat tuokiokuvia vuosien varrelta.

Vanhaa rouvaa juhlimassa

Kuten viime vuonna keräännyimme tänäkin vuonna juhlimaan YK:n päivää Vallilaan. Viime vuoden melko täsmällisestä kutsusta huolimatta, saavuimme tuolloin Foguesin kanssa paikalle hieman myöhässä. Vatsat täynnä, koska luetun ymmärtämisemme ei ollut ollut tyydyttävällä tasolla ja olimme käyneet syömässä etukäteen, jotta ei tarvi kipristellä nälässä. Viime vuonna tuliaisina oli laadukasta juotavaa eli pullo joltain jatkoilta jäänyttä rommia ja toinen pullo Vana Tallinnaa. Virheestä viisastuneena saavuin tänä vuonna paikalle ajoissa mukanani pari laadukasta punaviinipulloa. Ja edellisestä ruokalilustakin oli ehtinyt kulua jo tovi. Viime vuonna tunnustin ähkyen syntini ladatessani lautaselle emännän kokkaamaa illallista. Tänä vuonna tähän ei ollut siis tarvetta.

Fogues, jota joku paikalla olija luuli viime vuonna poikaystäväkseni (Ei, se ei johtunut siitä, että olisimme vaihtaneet salaperäisi katseita koko illaan. Syy oli saapumisemme yhdessä illalliselle.), saapui paikalle viimeisenä kutsutuista. Koska Loimaan Norppa on edustaa vastakkaista sukupuolta, joutui Fogues turvatumaan pieneen valkoiseen valheeseen kotona välttääkseen kaikki potentiaaliset mustasukkaisuuskohtaukset. Niinpä mies oli ilmoittanut lähtevänsä kanssani parille kaljalle, koska "Prepellä on nyt vähän vaikeita aikoja ja se haluaa jutella". Siis voi kilinperse! Kiitti vaan! Siis kuinka säälittävältä olemukseni vaikuttaa kun tällaiseen uskottavaan tekosyyhyn turvaudutaan? Ok, olenhan noin kuukauden ajan ollut poikamies, mutta silti. Lopputuloksena tästä selityksestä on se, että meikäläinen saa reppanan maineen ja Fogues modernin empaattisen miehen maineen. Vaimo varmaan kertoo tyttökavereilleen kuinka oma mussukka on niin nykyaikainen ja kaverin tukena hädän hetkellä. Mutta koska pojat on poikia, niin suotakoon tämä Itä-Helsingin Doctor Philille anteeksi.

Osallistuja joukko oli pääosin sama kuin viime vuonna. Joukkoa täydensi yksi yllätysvieras ja yksi ex-tempore jälki-ilmottautunut. Joukko ei ollut koostumukseltaan yhtenäinen, mutta eipä ollut illan juhlittu vanha rouvakaan. Ja nyt en tarkoittanut Loimaan Norppaa...epäyhtenäisestä koostumuksesta huolimatta juttu luisti ja uusia tuttavuuksia luotiin hyvässä hengessä.

Ruoka ei ollut kovin lihaisaa, mutta harvemmimpa vegaaniruoka sellaista on. Punaviinikin maistui, vaikka sitä keräiltiin ruokasuolan avulla talteen ympäri olohuonetta. Ilta päättyi Levyraatiin. Jokainen sai valita YouTubesta biisin ja muut pisteyttivät sen. En muista lopputulosta koska osallistumisasteeni laski jo levyraadin alkuvaiheessa. Kolmannen biisin jälkeen Nukkumatti heitti ruokasuolan sijasta unihiekkaa silmiini.

Ensi vuonna uudestaan. Mutta otetaan ennakkoon. YK:n päivä kun on ensi vuonna sunnuntai.

Valtion rautatiet - USSR live and kicking!

Koin eilen suht' hyvän rock -konsertin Hartwall Areenalla. Olisi ollut mukavaa jos tämä olisi jäänyt päällimmäisenä mieleen illasta, mutta valtion yhtiö varasti show'n. Musen -keikan jälkeen kävelin muutaman muun ihmisen kanssa Pasilan asemalle. Tarkoituksena oli matkustaa 5 minuuttia junalla keskustaan. VR oli fiksusti järjestänyt asemalle erikoisvuoron viemään konserttikansaa keskustaan. Ihan loppuun asti ei tätäkään asiakaslupausta oltu mietitty.

Kiirehdittyäni junaan, joka ilmoitustaulun mukaan oli lähdössä parin minuutin kuluttua, tajusin melko pian, että Valtion rautatiethän eivät ole kaikkein kuuluisin aikataulun mukaisesta liikennöinnistään. No, tällaisessa tapauksessa, jossa suuret ihmismassat ovat liikkeellä, pienet myöhästymiset ovat ymmärrettäviä.

Minuutit kuluivat ja juna kökötti asemalla. Ainoa viihdyke oli junan konduktööri, joka kuulutti kahden minuutin välein monotonisella äänellään väkeä tiivistämään, jotta kaikki mahtuvat mukaan. Siinä sitä oltiin kuin sillit purkissa. Happi alkoi loppua ja eräs junassa ollut naismatkustaja alkoi voida pahoin. Kaikessa viisaudessaan junan kuljettaja oli sulkenut junan ovet sitä mukaa kun juna täyttyi. Näin tämä pahoinvoiva matkustaja ei päässyt ulos vaunusta. Ja paniikki alkoi kasvaa.

Apu oli kuitenkin lähellä. Maassa, joka käytännössä keksi puhelimen, tai no ainakin tekstiviestin, ihmisten välinen kommunikointi on tehty helpoksi. Joku löysi junasta sisäpuhelimen, jolla saatiin yhteys konduktööriin. Sitten seurasi seuraavanlainen keskustelu.

- Anteeksi. Saisiko oven auki. Mulla on paha olo ja pakko päästä täältä pois.
- Mikä juttu tää on!? Mistä sä löysit tän puhelimen? Mitä pelleilyä tää on? SULJE SE PUHELIN! EI SINULLA OLE OIKEUTTA KÄYTTÄÄ HENKILÖKUNNAN PUHELINTA! Juna lähtee juuri. Ei niitä ovia aukaista!!!

Siis...Mitä vittua, totesi aika moni vaunussa. Yleinen kapinamieliala tuota valtion omaisuutta suojelevaa virkamiestä kohtaa alkoi pikku hiljaa herätä. Linjat saatiin kuitenkin uudestaan auki, siis teknisesti, ja konduktööri luuriin päähän.

- Anteeksi. Oikeesti. Mun on pakko päästä ulos täältä. On todella huono olo.
- Kuule saat kohta selitellä tota vartijoille.
- Eiiii-i...avaa nyt se ovi!
- Juna lähtee juuri. Ei niitä ovia voi nyt aukaista. Lopettakaa se pelleily!

Jaa-a. Valtion virkamies se siinä palveli veronmaksajaa vanhaan kunnon neuvostoliittolaiseen tyyliin. Mitäköhän kaveri olisi tuumannut, jos junassa olisi syttynyt tulipalo? Seurauksena olisi todennäköisesti ollut vain syyte virkavallan häiritsemisestä sille, joka otti junan puhelimen luvatta käyttöön. Lopulta tuli kaikkia matkustajia helpottanut väsyneen kuuloinen viesti konduktööriltä.

- No niiin. Joku on vetänyt hätäjarrusta. (Et kiitti vaan jätkät hei.... toim.huom.) Juna ei lähde liikkeelle. Kaikki ulos junasta.

Kun Suomi menetti johdon Unkarille Olympiastadionilla vuonna 1997 MM-karsintaottelun lisäajalla oman maalin seurauksena kuulin kuinka 40 000 ihmistä huusi samaan aikaan spontaanisti "VOI VITTU!". Samaa spontaanisuutta löytyi eilen illalla raideliikenteen käyttäjiltä Pasilan asemalla kello 23.45. Kieltämättä tunsin sisimmässäni lynkkausmielialan valtaavan alaa. Niin varmaan moni muukin. Ja kun Pasilasta ei puolen yön aikaan kovin paljon julkistaliikennettä kulje oli edessä talsiminen kohti kotia. Nordenskiöldinkadun hallin kohdalla sain taksin, mutta olisihan se ollut ihan kiva matkustaa junalla. Semmoinen kun oli nyt järjestettykin. Ehkä ensi kerralla pari pienempää junaa ja uudenlainen palvelukulttuuri. Vai mitä VR?