Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty

Saavuin aamulla noin kello 8.30 töihin. Edessä oli kiireinen aamupäivä. Outlookin task -lista oli melko täynnä ja iltapäiväksi piti lähteä pelaamaan asiakkaan kanssa golfia Kirkkonummelle. Olin varustautunut golf-henkisesti beigen värisiin housuihin, huutavan kirkkaaseen vihreään Peakin verryttelyasun takkiin sekä Adidaksen Superstar -tennareihin. Kello 9.00 kännykkäni soi.

- Jaakko tässä (Jaakko = asiakas). Ollaan aloittamassa. Missäs päin sinä olet?
- Öö...tota....(ei v...u, v....u, ei s....tana ajattelin. Olin totaalisesti unohtanut esimieheni minulle nakittaman presentaation.). Mihinkäs aikaan piti aloittaa?
- Niin yhdeksältä aloitellaan ja sinun esityksesihän oli "Mistä tuottoa korkomarkkinoilta?" (niille tiedoksi, jotka eivät allekirjoittanutta tunne: on korkomiehiä, jotka tietävät koroista ja on osakemiehiä, jotka tietävät osakkeista. Prepe on jälkimmäisiä, joten ko. aihe vaatisi hieman valmistelua)
- Tuota nyt on kyllä sattunut todella ikävästi, mutta en ole päivittänyt kalenteriani. Olen erittäin pahoillani. Olisiko mahdollista, että tulen kello kymmeneksi?
- Juu. Kyllä se käy. Me keskustellaan hallituksessa muista asioista ennen sitä.
- Ai niin. En ole sitten ihan pukeutunut asianmukaisesti eli pikkasen on kevyt varustus.

Olin pelastautunut noin tunniksi. Kysymys kuuluikin mistä loisin maailmaasyleilevän näkemyksen koroista? Olin unohtanut koko homman ja taustatyöhön oli aikaa pari minuuttia. Ei auttanut muuta kuin yhdistää Sibeliuksen ja Milli Vanillin tekniikat. Säveltäminen ja kopioiminen. Mistään laittomuudesta ei kuitenkaan ollut kyse, koska käytössämme on jatkuvasti päivitetyt markkinakatsaukset, joita on tarkoitus hyödyntää asiakastapaamisissa. Hirvittävästi taustatukea näkemyksenottamiselle ei kuitenkaan tullut korkodeskistä jolla oli joku hemmetin sisäinen palaveri tuntemattomassa paikassa. Ilmeisesti top secret kun kukaan paikalla olijoista ei tiennyt mistään mitään. Oli siis pakko pärjätä kansantaloustieteen B-oppimäärällä, omalla työ- ja elämänkokemuksella sekä sillä mitä äidinmaidossa oli saanut. (Ja se ei korkomarkkinoiden osalta ollut paljon. Sori vaan mutsi, mutta fakta on fakta.)

Sain neljän kalvon rungon rakennettua melko nopeasti. Ja ihan substanssikamaa. Sitten yritin siirtää toisesta esityksestä kalvoa esitykseeni ja PIM....!!!! Powerpoint meni jumiin. Oli pakko sulkea ja aloittaa alusta. Kun esityksessäni oli kaksi sivua lisää niin...PIM!!!! ja taas jumissa. Kyllä, huusin naisen sukupuolielimen ei-lääketieteellistä nimitystä useaan otteeseen. Se saamarin powerpoint teki saman homman vielä kolme kertaa. Pelkän kopioimisen lisäksi jouduin säveltämään vielä asiakkaalle räätälöidyn sijoitusesityksen josta, vaikka itse sanonkin, moni korkomies olisi kateellinen. Lopulta sain koko presentaation valmiiksi. Kello oli noin 9.40. Onneksi printteri toimi ja sain printattua esityksen (15 sivua rautaista asiaa niin sijoittajille kuin asuntovelkaisillekin...miksei myös kansantaloustieteen oppikirjoihin ja Kauppalehden kolmossivulle). Tapaaminen ei suinkaan ollut keskustassa joten siirtymiseen varattu aika jäi varsin minimaaliseksi. Juoksin ulos toimistolta. Olinhan sporttisesti pukeutunut. Ja pääsin keltaisella valolla varustetun Priuksen kyytiin. Kuski ei ollut paikallisia. Ei tietenkään. Ei tänään. Ei juuri nyt. Eikä kielitaidossakaan ollut vielä kehumista. Osoitteen tavaamiseen menikin mukavasti aikaa plus valittu reitti oli...no: Perille päästiin. Ja hyvin kaveri pärjäsi. Ei siinä mitään. Kello oli tasan kymmenen kun astuin asiakkaan toimistoon sisään.

Miten itse esitys sitten meni? Aika putkeen. Kehuin Putinia Mugaben kaltaiseksi valtiomieheksi, joka tosin pitää inflaation paremmin kurissa ja vertasin Enronin tilintarkastajia hiihtoliiton miehiin. Asuntojen hintojen kehitykseen en puuttunut ja jätin puolupolitiikan esityksen ulkopuolelle. Kaikkiin kysymyksiin vastasin eikä lisäkysymyksiä tullut. Tilaisuus oli rento ja minulla paskat housuissa jo ennen tilaisuuden alkua, mutta sitä ei päällepäin huomannut. Ehkä kirkkaan vihreä verryttelyasun takkini, jossa luki suurilla valkoisilla kirjaimilla "PEAK" ei luonut kuvaa perinteisestä pankkimiehestä, mutta laitoin sen kesän piikkiin. Hyvät lomat toivoteltiin ja kovasti kiiteltiin hyvästä esityksestä. Niin se vain on, että pakon edessä ihminen näyttää yltävän suorituskykynsä äärirajoille tai jopa niiden yli. Ja myönnettävä se on: Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty.

Tervetuloa Homoon!

Reilu kuukausi sitten joku keksi laittaa Lauttasaaren Katajaharjuun suuret pahviset irtokirjaimet, jotka muodostivat tekstin "HOLLYWOOD". Aivan samaan tyyliin kuin alkuperäiset ovat Hollywoodissa. Aika kului ja tilataideteos koki erinäistä renesanssia. Välillä teksti oli kokonaan poissa. Ilmeisesti se oli kaupungin puisto-osaston ruohonleikkureiden tiellä. Puisto-osaston työntekijöitä ei voi kuitenkaan syyttää nihilisteiksi. Kirjaimia ei viety kaatopaikalle. Seuraavaksi joku oli hankkinut askartelutarvikkeita ja rinteeseen ilmestyi teksti "BOLLYWOOD". Teippiä ja pahvia ei oltu säästeltu H:n muuttamisessa B:ksi. Ei paha. Teos oli siis inspiroinut kanssaihmisiä.

Tänään, vihdoinkin, tässä anagrammileikissä on löydetty ns. lopullinen ratkaisu. Hetki sitten kun ajoin Espoon suunnasta Länsiväylää pitkin katseeni osui taas Katajaharjun rinteeseen. Siellähän niitä kirjaimia oli rivissä enää neljä kappaletta. Vihdoinkin joku oli tajunnut poistaa turhat vokaalit ja konsonantit. Vain neljä tärkeintä kirjainta oli jäljellä. Rinteessä oli teksti "HOMO". Hienoa! (Muistuu mieleen vanhat hyvät ajat kun hississä joku oli modifioinut sanan "hissi" sanaksi "tissi". "Hollywood" sanana ei sinänsä tarjoa paljon vaihtoehtoja sanamuunnoksille joten sellaiset klassikot kuin "kyrpä", "jölli" tai "pillu" eivät ole olleet tälle sanasepolle todellisia vaihtoehtoja. Onneksi yksi hyvä sentään löytyi...). Nyt jokainen lännestä päin Helsinkiä lähestyvä autoilijat huomaa saapuvansa Homoon - Suomen pääkaupunkiin, jossa jääkiekkoilun perinteitä kantaa Homon IFK eli HIFK ja veikkausliigassa jyrää Homon Jalkapalloklubi eli HJK!

Nostalgiaa

Nyt sekin on koettu. Yli 40 000 ihmistä oli saapunut maanantai-iltana kuuntelemaan Tahkon, Rukan ja Levin coverbändien (pl. Jean S) tunnetuiksi tekemiä hittejä olympiastadionille. Meno oli kuin Pehkubaarissa ilman monoja, lunta, jäätä ja liukkaita pöytiä. Keikka oli ihan ok. Hittejä riitti. Tosin aika sliipattuahan meininki oli eli ehkä jotain jäi puuttumaan. Bändin menoa katosessa tuli itsekin toivoneeksi olevansa 46 -vuotiaana yhtä hyvässä kuosissa kuin Jon Bon Jovi. Se voi olla kuitenkin mahdoton tehtävä kun jo nyt noin kymmenen vuotta nuorempana on ainakin pari ratakierrosta jäljessä.

Itse näin Bon Jovin livenä ensimmäistä kertaa 22:een vuoteen. Itse asiassa alkutalvella 1986 Helsingin jäähallissa ollut Slippery When Wet -kiertueen keikka oli ensimmäinen rock -konsertti jonka näin. Sen verran täpinöissä olin tuon keikan jälkeen, että oli ihan pakko ostaa keikkapaita. Sellainen tyylikäs valkoinen, jossa etupuolella oli 23 -vuotiaan kireisiin trikoisiin pukeutuneen amerikkalaisen teinihevarin kuva ja selkämyksessä joukko eurooppalaisia kaupunkeja konserttipäivämäärineen. Kun äitini konserttia seuranneena aamuna huomasi mitä hänen 15 -vuotias talousneronsa oli ostanut (eikä omilla rahoillaan) ja mihin hintaan (85 mk!), niin siitähän riemu repesi. Raha kun ei kasvanut puussa eikä paita todellakaan ollut laatutavaraa, puhumattakaan hinnasta. C'mon mutsi! 85 mk:lla saa nykyään tuskin edes kupillista lattea Helsingin keskustasta! Sitä paitsi paitaa pystyi käyttämään sekä voimistelutunnilla, kotitöissä että karamellin värisen bleiserin alla kun halusi laitta jotain pikkasen parempaa päälleen ja tehdä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen (sama kaveri muuten styylasi ekan kerran vasta 19-vuotiaana....ei silloinkaan kovin hyvällä menestyksellä...sama tyyppi ei myöskään 15 -vuotiaana halunnut oikomishoitoa, koska pelkäsi rautojen pilaavan hänen pikku pikkuriikkiset mahdollisuutensa naisrintamalla...kuka helvetti vielä puhuu kultaisesta nuoruudesta?!?)

Kehittyvien maakuntien miehet

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen valmisteli viikonpäivät kepulaista kansanjuhlaa piilossa etelän medialta. "Pohjois-Karjala tarjoaa loistavat puitteet kansanliikkeemme juhlalle. Joensuuhun odotetaan ennätyksellistä osanottoa, joten uskon vahvasti, että saamme aikaan Euroopan suurimman puoluekokouksen!" lupasi Korhonen. Kuulosti vauhdikkaalta. Uutiskuvien perusteella kansanpukuja oli liikenteessä kuin ruotsalaisia futisfaneja Innsbruckissa. Omenamehu virtasi ja meininki saattoi yltyä pelottavan vauhdikkaaksi. Puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan tavoitteena oli järjestää Euroopan suurin puoluekokous. Menneisyydessähän näitä Euroopan suurimpia puoluekokouksia on järjestetty 30 -luvun Saksassa ja itänaapurissa lähes koko 1900 -luvun. Mutta hei: pääasia että porukalla on kliffaa, jengi viihtyy ja uskoo yhteen totuuteen.

Matti Vanhanen kiitti puheessaan puoluekokousväkeä valinnastaan puheenjohtajaksi viittaamalla jalkapallossa pelinrakentajalle yleensä kuuluvaan kymppipaitaan. Matissa on paljon yhteistä toisen tunnetun kymppipaidan Jari Litmasen kanssa. Molemmat ovat jatkuvasti loukkaantuneita. Jari fyysisesti, Matti henkisesti. Jari pullonkorkista. Matti vaikeista kysymyksistä...Kumpikaan herroista ei tajua lopettaa vaikka ura alkaa joka ikisestä näkökulmasta tarkasteltuna olevan ehtoopuolella. Se ero näillä kahdella pelinrakentajalla on, että Jari Litmasen "Nooo..." -alkuisia kommentteja jaksaa kuunnella, mutta Matin liian kategorisia yleistyksiä ei sitten millään. Litmasen suusta tulee saman aloituksen jälkeen sentään aina jotain substanssia.

Jarmo Korhonen, kentän mies, sai puolueväen tuen. Tietysti! Kaltoin kohdeltu rehellinen pohojalainen. Katsoin tv-uutisista kun puoluekokouksessa haastateltiin kahta isäntää Vetelistä. Kun heiltä kysytiin mielipidettä puoluesihteeristä, niin vastaus oli "Mahooton...mies paekallaan! Mies paekallaan! Kyllä näen on jämpti!".Olipa sisältörikasta ja rakentavaa! Anteeksi nyt vaan hyvät herrat, mutta näiden kommenttien perusteellako se teidän parjaamanne etelän valtamedian pitäisi muuttaa käsitystään puoluesihteeristä?

Sunnuntain iltauutisissa saatiin ihailla puoluekokousmarssia läpi Joensuun keskustan. Villiä menoa! Vihreitä lippuja ja kansallisasuja. Vihreäpaitaiset keskustajugendin edustajat pärisyttivät rumpuja marssiväen keulassa. Juntit olivat liikkeellä. Kaupungissa on tuskin koskaan nähty yhtä montaa Mr. Batistinia samaan aikaan. Samaan esiintymistiheyteen norjalaisissa trendikuteissa päästään kai joka keskiviikko Vermossa. Joukon keskellä marssivat viattomat Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen. Kaikki on nyt hyvin. Kaikki on nyt ohi. Etelän valtamedia ei voi heitä nujertaa! Ikävät ja kiusalliset asiat voidaan nyt unohtaa! Eivätkä ne samat voimat (ööö...mitkä voimat? Tarkennusta, kiitos! Paavo V: onko Sorsa elossa ja kaiken takana?) jotka ovat aina heitä vainonneet kaada heitä elon tiellä. Oikeastaan puuttui vain se, että pohjoiskarjalaiset olisivat levittäneet palmunoksia puoluejohtajan, messiaan, jalkoihin. Ja kuten Lähi-idässäkin aikoinaan, Joensuussakin aaseilla oli keskeinen rooli. Haltioitunutta väkijoukkoa ei vain näkynyt missään. Ehkä kaikki kynnellekykenevät olivat liittyneet joukkoon tai sitten Joensuussakin on parempaa tekemistä kesäsunnuntaisin kuin beesata kaltoin kohdeltuja kehittyvien maakuntien miehiä.

Sprechen Sie Deutsch?

Tänä aamuna kännykkäni soi hieman ennen kuutta. Kännykän näytöllä vilkkui pienen italialaisen nimi. Tiesin herran olevan Itävallassa Nova Rockissa, joten ajankohta ei yllättänyt. Vastasin puhelimeen. Toisesta päästä linjaa kuului epämääräistä hälinää. Toistin pienen italialaisen nimen. Yllätyksekseni Milanon moottoriturpa ei aloittanut normaalia puhemaratoniaan vaan toisessa päässä vieras miesääni vastasi "Sprechen Sie Deutsch?". Just joo! Nyt se urpo on luonut pyhän yhteyden muihin akselivaltoihin jossain ryyppyporukassa. Vastasin hieman närkästyneenä ja selkeästi "NEIN!" ja löin luurin kiinni.

En kuitenkaan saanut unta koska germaanin ääni ei ollut vaikuttanut kovin humalaiselta ja ehkä hän paineli juuri parhaillaan pienen italialaisen rintalastaa yrittäen elvyttää väsynyttä suomenitalialaista. Noin kello 8.00 yritin tavoitella pientä italialaista. Puhelimeen ei saatu yhteyttä. Huoleni kasvoi. Sairaalassahan ei saa pitää kännykkää päällä...Otin selvää toisen 38-vuotiaan sankanrin, joka oli pienen italialaisen kanssa reissussa, numerosta ja lähetin hänelle tekstiviestin "Onko kaikki tallella? Sain puhelin etruskin kännykästä ja soittaja oli joku saksalainen urpo." Viiden minuutin kuluttua tuli vastaus: "Joo- kaikki normaalisti - kännykkä hävisi jo ekana iltana. Rock. And Roll!"...

Nykyaikainen toimisto

Nykyaikainen toimisto on sellainen toimisto, jossa kaikki toimii sähköllä ja verkossa. Nykyaikaisessa toimistossa ei talonmiestä tarvita kun kiinteistöhuolto on ulkoistettu. Nykyaikaisessa toimistossa avaimia ei tarvita, koska ovet avautuvat kulkukortilla. Paitsi jos....paitsi jos entisen kansallisen teleoperaattorin lähiverkko kaatuu ja kulkukortit lakkaavat toimimasta. (Lakkasivat jo vuorokausi sitten?!) Mutta tässäkin tilanteessa voidaan aina soittaa huoltoyhtiöön jonka huoltomies tulee avainnipun kanssa päästämään ihmiset työpaikalleen. Ihan kiva, jos joku niistä avaimista olisi oikea...

Oli kiva mennä tänä aamuna töihin tavallista aikaisemmin ja törmätä nykyaikaisen toimiston akilleen kantapäähän. No, se kello 7.10 paikalle tullut toimihenkilö oli varmasti vielä iloisempi. Siinä sitä sitten etsittiin yhtä kappaletta "mekaanista avainta" (lue: Abloy -avain, ihan vanlig nyckeln) Helsingin keskustasta ja keskustan ulkopuolelta melko huonolla menestyksellä. Noin 70 ihmistä odotti rappukäytävässä. Ikkunoita ei voinut kuulemma rikkoa koska tulee kalliiksi. Melko kallista se on seisottaa vaajata sataa ihmistä tyhjänpanttina.!?

Avainta ei koskaan löytynyt. Noin kello 10.00 lukot murrettiin. Tilaisuus oli päättynyt. Olin istunut puolitoista tuntia Kasarmikadun Picnicissä viihdyttäen itseäni kollegoitteni kanssa iltapäivälehdillä, teksti-tv:llä ja neuvottelemalla muiden kahvilassa vartoovien kanssa siitä, kenelle kadulla kulkevalle kollegalle soitetaan että toimistolle ei kannata mennä, ja kenelle se on ihan oikein että perkele menevät sinne rappuun seisoskelemaan ja hikoilemaan. Sellainen hyvä puoli nykyaikaisissa työpäivissä kuitenkin on, että se minkä aamulla jättää tekemättä, sen voi ihan yhtä hyvin tehdä illallakin. Näin normaali tehokas työaika ei kärsi pienestä viivästyksestä.

Kesäyötä ja kuulonhuoltoa

Elämää on Teatterin ja Kallen ulkopuolellakin. Olen täysin vakuuttunut siitä. Sain jo siitä vihiä viime viikonloppuna Tehtaankadun karaokebaarissa. Mutta aseman viereistä SprotPub Chelsea en suosittele kenellekään. Hotellin baareja on maailma pullollaan ja ne kaikki ovat samanlaisia vaikka kuinka laitettaisiin pubin eteen etuliitteitä sport, rock tai gay...ok, ehkä tämä viimeinen saattaa muuttaa paikan luonnetta hieman Marskin alabaarin ilmapiiristä poikkeavaksi.

Futiksen EM-kisojen kunniaksi seurasimme molemmat lauantain ottelut keskustan ravitsemusliikkeissä. Rautatieaseman nurkalla Utajärven pojan kantapaikan osoittautuessa yhtä vauhdikkaaksi kuin keskustan puoluekokous siirryimme Sanomatalon Painobaariin. Ennen Portugal-Turkki ottelua yleisöä lämmitteli kolmen hengen rockpumppu. Ok, en ole enää mikään eilisen teeren rock kukko, mutta uskaltaisin väittää, että koskaan aikaisemmin en ole ollut niin lähellä liittymistä tinnituksesta kärsivien joukkoon kuin eilen. Miten hemmetissä sen bändin annettiin soittaa samalla volumilla alle 100 m2:n tilassa kuin Metallica vetää stadionilla? Siinä sitä sitten istuttiin ja tungettiin servettejä korvakäytäviin kuulonhuoltoliiton suositusten mukaisesti.

Ilta jatkui Lasipalatsin terasseilla. mBarin terassi oli tupaten täynnä. Ovimies piti jonoa yhdellä nurkalla ja porukka lappasi sisään toisesta nurkasta jonne ovimies ei voinut nähdä. Korkeatasoista ovimiestoimintaa! mBarin terassilla on muuten suhteellisen hyvä meininki. Osa porukasta on melko nuorta. Keskustelin 25 -vuotiaan kauppatieteiden maisterin kanssa (siis naisen). Onhan se ihan kiva että luullaan nuoremmaksi kuin on (siis allekirjoittanutta), mutta olo oli aika "isällinen". Kun tuo KTM:n alku mietti, mitä 12-vuoden ikäero voisi käytännössä tarkoittaa kerroin, että se on kuitenkin vähemmän kuin Ilkka Kanervan ja Johanna Tukiaisen ikäero...Prepe: zero points!

Loppuillasta tie vei Nolla -baariin, joka oli 36-vuotiaalle ikämiehelle täysin uusi tuttavuus. Ihan positiivinen. Painobaarista alkanut teema tuhoa kuulosi jatkui. Tässä vaiheessa iltaa rupesi Kekkosen pojankin kunto pettämään ja jatkoin Lostariin yhdessä toisen urhoollisen kanssa. En ollut käynyt kyseisessä baarissa viiteen vuoteen enkä koskaan viikonloppuna, mutta pistetään positiivisten kokemusten piikkiin.

Ilta päättyi kadulle. Siinä sitä pohdittiin elämää ystävysten kesken. En saanut valita aiheita.
Harvemminhan näin on kun naisten kanssa keskustelee. Aiheet tulevat annettuna. Minua olisi kiinnostanut futiksen EM-kisat, Suomen sodat ja Nokian tulos. Sen sijaan keskityttiin siihen kuinka olen kiinnostunut vain kauniista naisista (TÄH?) plus muuhun elämänoppiin. Mutta positiivisessa hengessä eli jos eilinen matkaoppaani Helsingin yöhön lukee tätä, niin hauskaa ja rakentavaa oli.

Julkisuuden kirous

Myönnetään. Olen hieman närkästynyt. Kun yhtä vitsiä saa kuulla joka viikko, niin pikku hiljaa se alkaa kulumaan. Ei siinä mitään että muistuttaa jotain julkisuuden henkilöä. Ihan hauskaahan se on. Ja rohkeasti voi tulla sanomaan asiasta mutta se sormella osoittelu ja "Hei, tsiigatkaa. Toi on Stubb!" pulinat jurriporukoissa eivät enää naurata. Ei jaksanut naurattaa lauantai-iltanakaan. Ensin Tony Halmeen näköinen ja kokoinan karpaasi örisi pöytäseurueelleen asiasta sormella osoittaen Painobaarissa. Itsesuojeluvaistoni sanoi, että ehkä ei kannata vittuilla kaverille niistä salihousuista, joissa oli lähtenyt iltaa viettämään. Sitten mBarin terassilla ajauduin yhden urpon kanssa kärhämään siitä saanko ostaa myös kavereilleni kaljaa vai pitääkö heidän mennä jonon perälle jonottamaa omaa juomaansa. Tosin tässä yhteydessä yhdennäköisyys pelasti, koska kun kaveri tajusi ketä muistutan alkoi lähestulkoon halailu. Hyvä Suomi-poika! Ja valomerkin jälkeen Lostarissa tuli ihan riittävällä voluumilla kommenttia sekalaiselta seurueelta.

En aio kasvattaa pitkää tukkaa tai leikata kaljua. Huomenna tilaan piilarit ja esiinnyn ravitsemusliikkeissä jatkossa vain ne päässä. Ehkä se hieman helpottaa.

Kyse on neuvottelutaidoista

Eilen oli periteiset Reutersin kesäbileet. Olin varannut aikoja sitten perjantai-aamun "muulle tekemiselle". Keskiviikkona onnistuin "väistämään" perjantaiaamuksi suunnitellun sisäisen palaverin lakimiehiemme kanssa. Valitettavasti uusi postini tuotti kuitenkin ikävän yllätyksen enkä yksinkertaisesti kehdannut sanoa esimiehelleni "Ei. En ehdi perjantai-aamuna kello 8.00 haastattelemaan potentiaalista rekrytoitavaa." Koska olen kuitenkin (jo vai vasta?) 36 -vuotias, niin sovin itseni kanssa, että lähden bileistä kotiin viimeistään kello 01.00. Illan edetessä tuo deadline alkoi ikävästi lähestyä vaikka meno oli vasta yltymässä. Ei hirveesti tehnyt mieli lähteä kotiin kesken huvin. Oli pakko neuvotella. Kenen kanssako? No itsensi tietenkin! Lopulta, hieman ennen ensimmäistä määräaikaa, sain neuvoteltua tunnin lisäaikaa. Lopputulos tyydytti molempia osapuolia vaikka aamulla ei hirveästi hymyilyttänytkään.

Kategorinen yleisvastaus

Mies jää kiinni avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Vaimo vaatii ehdotonta totuutta ja kysyy miksi mies valehteli aikaisemmin kun hän kysyi onko tällä avioliiton ulkopuolinen suhde. "C'moon kulta. Älä syytä mua valehtelijaksi. Olin ärtynyt ja se oli kategorinen yleisvastaus!"

Syyttäjä kysyy syytetyltä miksi hän muutti kertomustaan oikeudessa vaikka oli esitutkinnassa väittänyt muuta. Ymmärtäähän syytetty, että väärä vala on rangaistava rikos. "Mutta kategorinen yleisvastaus ei ole, herra tuomari!"

Suomen pääministeri muuttaa kertomustaan moneen kertaan, ei puhu suoraan ja rehellisesti sanottuna (Se on Matti sitä kun puhutaan totta...niin totta kuin voidaan!) valehtelee. Vaikka hän jää kiinni verekseltään ja uskottavuus on mennyt, niin ei mielestään kuitenkaan valehdellut vaan antoi "ärtyneenä" kategorisen yleisvastauksen. Hän siis saa käyttäytyä ihan miten tahtoo ja luoda itse ne säännöt, joita hänen täytyy noudattaa yhteiskunnassa.

Mikä tätä nurmijärveläistä entistä toimittajaa vaivaa, kun hän kuvittelee olevansa kaiken arvostelun yläpuolella? Matti hei, Kekkosen aika on ohi! Demokratia ei kaipaa "valistuneita diktaattoreita". Mikä tätä puoluetta, jonka äänestäminen olisi "vähän niin kuin itseään äänestäisi", vaivaa kun se kuvittelee, että paskan puhuminen on jotenkin hyväksyttävää? Mikä vaivaa Vihreitä ja Kokoomusta, kun ei ole munaa irrottautua tuosta moskasta, vaan tärkeintä on vallassa pysyminen? Mikä tätä kansaa vaivaa kun se vuosi toisensa jälkeen valitsee paskanpuhumisen maistereita eduskuntaan?

Mutta loppujen lopuksi: onpa ollut mielenkiintoinen politiikan kevät. Ex-ulkoministerin tekstarit olivatkin aika pientä siihen verrattuna mistä nyt puhutaan. Ja entäpä tapaus Susan Ruusunen? Kuka fakin Susan Ruusunen...?