Ikuinen kaupunki ja tiedottamisen vajetta kotimaassa

En ollut aikaisemmin käynyt Roomassa. Kerran tosin yrittänyt. Silloinkin naisen kanssa. Äitini kanssa jäimme kuitenkin rannalle ruikuttamaan kun eräskin vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri ei erottanut keskiviikkoa torstaista vaan saapui kentälle vuorokauden myöhässä. No, vuosi oli 1999 ja traumasta toivuttu. Tosin tälläkin kertaa tuli hivenen hoppu menomatkalle. Kyytiin kuitenkin päästiin.

Roomasta jäi erittäin positiivinen kuva. Kompakti suurkaupunki, josta ei löytynyt yhtään Alvar Aallon suunnittelemaa betoni-/graniittihirviötä. Kolme päivää meni pääasiassa hengaillessa. Olin saanut etruski-ystävältäni pari hyvää vinkkiä ravintoloiden suhteen. Luulin ensin, että kaveri yrittää vedättää kun tekstiviestin muodossa saamani suositukset olivat Dal Bolognese ja Ristorante Maccheroni. Mutta ei: molemmat ravintolat löytyivät paitsi netistä niin myös itse kaupungista. Innovatiivisiä nämä italialaiset. Emme kuitenkaan käyneet kummassakaan syömässä. Dal Bolognesessa taisi olla spagettiviikot, kun ravintolassa ei ollut yhtä ainoaa vapaata pöytää illallis- saati lounasaikaan koko viikonloppuna. Mutta ehkä hyvä näin. Löysimme erinomaisen ravintolan lähellä Piazza di Campo dei Fioria. Ja tämänkin ravintolan nimen keksimiseen olivat paikalliset AD:t ja imagokonsultit käyttäneet useita miestyövuosia. Vai voiko mitään muuta johtopäätöstä vetää, jos ravintolan nimi on Pierluigi...Mutta ei nimi ravintolaa pahenna! Eksyimme ravintolaan lauantaina lounasajan jälkeen. Kysyimme tietä lähimpään pizzeriaan Pierluigin ollessa kiinni. Paikan omistaja ei keksinyt mitään lähistöltä, mutta yritti ystävällisesti etsiä lounasajalta jäänyttä pizzaa meille. Sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta jotain huikopalaa nälkäisille kuitenkin. Varasimme illaksi pöydän. Oikea valinta. Erinomainen palvelu, mikä ei ehkä ole aivan roomalaista, ja loistava ruoka höystettynä vuoden 1999 Brunellolla. Paikkaa voi suositella kaikille Lazion alueelle eksyville.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saavuin satojen muiden onnellisten kanssa lumiselle Helsinki-Vantaalle. Suomessa saatiin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen lunta eikä Pohjolan perukoille ollut vielä saapunut tietoa Emil Berlinerin vuonna 1887 keksimästä gramofonista. Tai mitä voi päätellä siitä, että matkatavaroiden vastaanottoaulassa oli satoja ihmisiä epätietoisina odottamassa matkatavaroitaan. Eikä kukaan tiedottanut mistään mitään. Olen kerran aikaisemmin ollut Kööpenhaminassa hieman vastaavassa tilanteessa ja luulin että tanskalaiset ovat vain niin taitelijoita, että tilanteen hoitaminen ei hoidu samoin kuin meiltä tehokkailta suomalaisilta. Olin todella väärässä. Finland zero point...! Rooman lentokentällä olin mennyt "ojentamaan" muutamaa eksyneen näköistä etuilijaa jonottamiskulttuurista. Matkaseurani kysyi tuolloin mikä muu asia etuilun lisäksi ärsyttää minua yhtä paljon. Tuolloin ei tullut heti mieleen vastausta. Helsinki-Vantaalla tuli heti mieleen parikin asiaa...

Katselimme noin tunnin ajan kun samat matkalaukut pyörivät hihnalla ja lisää väkeä lappasi aulaan. Siitäkin huolimatta, että yhdet tärkeät avaimet olivat jääneet matkatavaroihin luovutimme ja poistuimme paikalta vähän kahden jälkeen. Onneksi olin tullut autolla eikä taksijonossa tarvinnut kykkiä tuntia. Matkalla kotiin haimme Käpylän Shelliltä hammastahnaa ja hammasharjat. Jos joskus tekee iltayhdeksän jälkeen mieli bisseä tai sidukkaa, niin ei muuta kuin Käpylään pikkutunneilla. Viiden kuuden hengen teeveestäkin tuttujen näyttelijöiden porukka oli "iltapalalla" ja osti pussillisen keppanaa pelästyneen näköiseltä myyjättäreltä, joka edusti sitä sukupolvea, jolle bensakauppias Sulo Vilenin nimi sanoo varmasti vähemmän kuin ammattikorkeakoulun markkinoinnin luennolla opittu käsite palvelulupaus. Shell Käpylän palvelulupaushan kuuluu "Meiltä polttoainetta janoiseen moottoriin 24 tuntina vuorokaudessa!"

Nyt keskiviikkona toinen matkalaukuista on saapunut kotiin. Toinen on vielä siellä jossain. Ensimmäisessä kotiin päässeessä matkalaukussa parmigiano -juusto ei ollut alkanut vielä haisemaan. Toivotaan, että biologinen hajoamisprosessi ei ole ehtinyt alkaa siinä toisessakaan laukussa olevassa juuston känttyrässä.

Laiska

Tulin varhain maanantaiaamuna yökylästä kotiin. Tarkoituksena oli mennä aikasin töihin. Pientä ressiä, paljon hommii, mutta siviilissä pyyhki paremmin. Avattuani sisäpihan portin, jäi puolet Abloy -avaimen kärjestä roikkumaan kiinni pienestä metallipalasta avaimen kantaan. Se siitä ura-avaimesta. Kello oli 7.45. Kun rupesin kaivelemaan huoltoyhtiön puhelinnumeroa tuli mieleen, että oliskohan pitänyt ilmoittaa tyyliin taloyhtiöön, että on talon uusi asukas. Joopa joo. Semmoinen ilmoitus olisi kuulemma pitänyt tehdä. Niinpä. Laiskuudesta sakotetaan. Rupea siinä sitten aamuhämärässä selittelemään huoltoyhtiön edustajalle miksi ajokortin haltija ei ole sama kuin asunnon haltijaksi nimetty henkilö. No, onneksi ihmisten välistä luottamusta vielä löytyy. Huoltomieskin luotti meikäläiseen kuin Johanna Tukiainen Länsi-Afrikan hyttyseen. Luettelo lattialla olevista kamoista plus takan päällä olevan passin näyttö riittivät vakuudeksi ja pääsin vaihtamaan paitsi puvun, niin myös miespaidan päälle ja mieskengät jalkaan. Ehkäpä tässä pitäisi hoitaa se ero edellisen taloyhtiön hallituksesta ennen kuin siellä tehdään isompia päätöksiä saunavuoroista tai autopaikoista.

Dos hombres

Barcelona on nyt nähty. Osittain. Sen mitä työreissulla ehtii Ramplaa rampatessa pimeällä havaitsemaan. Kaiken kaikkiaan Barcelona oli kuitenkin positiivinen kokemus. Varsinkin ruokakulttuuri. Olen ennenkin törmännyt Espanjassa ongelmaan nimeltä ylensyöminen. Meikäläisen kaaliin ei mahdu se, miten kahden ja puolen tunnin lounailla plus liharikkailla illallisilla kyllästetyt espanjalaiset, tai katalaanit, pysyvät kaikesta mättöämisestä huolimatta suht hoikassa kunnossa.

Espanjalaisen ruokakulttuurin jälkeen viikonlopun ruokailut jäivät omalta osaltani vähiin palattuani kotiin lauantaina. Perjantaina vierailimme Albet i Noyan viinitilalla Barcelonan ulkopuolella. Tätä ennen kävimme läheisessä kylässä sijaitsevassa ravintolassa syömässä maittavan ja täyttävän lounaan, joka huipentui 5-7:n alkuruuan jälkeen (joukossa mm. grillattua sian ihraa ja verimakkaraa) tarjottuun oliiviöljyssä grillattuun maa-artisokkaan. Suosittelen. Lounaalla vierähti vaatimattomat 2,5 tuntia. Ei siinä muuten mitään, mutta kun reilun kuuden tunnin kuluttua odotti viiden ruokalajin illallinen. Ei vaan voi ymmärtää. Seuraavan kerran söin lämmintä ruokaa sunnuntailounaalla.

Mitä muuta Barcelonasta jäi käteen? No, ehkä päällimmäisenä torstai-illan discon/yökerhon metsästys. Koska halusimme varmistaa sen, että emme eksy mihinkään väärään discoon vaan ihan perus heteromestaan, niin yritin vahvalla espanjan alkeillani (opittu Fast Show'sta joskus 90-luvulla) kommunikoida tätä mm. taksikuskillemme sanoin "Dos Hombres los heteros pas homos". Eipä sitten ikinä päästy minnekään mutta taksissa tuli istuttua isolla kädellä. Olipa tosi hauskaa...mitäköhän ne nyt ajattelee meistä suomalaisista?!?

Mennyt viikko

Inspiraatio kirjoittamiseen on edelleen kateissa. Siitäkin huolimatta että paljon sattuu ja tapahtuu. Myös sellaista, jota ei omien aivojen puolustusmekanismi ennakkosensuroi. Mutta tehdäänpä lyhyt yhteenveto menneestä viikosta. Ennakkosensuroituna.

Jokainen viikko alkaa maanantaista. Ja maanantai on aina maanantai. Satoi tai paistoi. Seuraavaan viikonloppuun on tuhottoman pitkä matka. Tunne on samanlainen kuin 6.8.1990 kun astuin armeijan harmaisiin. Vapaus oli niin lähellä takanapäin, mutta niin kaukana edessä. Onneksi sain viettää menneen viikon maanantaina toimistolla tavallista pitempään erinäisiä kirjallisia töitä toimitellen. Ehkäpä olen tuhlannut kirjallisen inspiraationi lähteet kapitalismin alttarille ahneuttani. Tai sitten en. Töihin liittyvä kirjallinen luovuuteni on pääasiassa harmaata ja verrattavissa lähinnä lakiesitykseen momentti- ja pykäläviidakkoineen. Kun kotiin tulee yhdeksän jälkeen illalla rättiväsyneenä perusvitutuksen kourissa, niin on varsin helppo antautua tuijottamaan pää tyhjänä maanantai-illan Valioliiga -peliä Canalilta. Siinä sitä tuntee kehittyvänsä paitsi penkkiurheilijan, niin myös ihmisenä. Ja kaiken tämän aivokapasiteetin ylikierroksilla käymisen ja lyhyen lepohetken jälkeen oli hieno nukkua kaksi tuntia seuraavan yönä. Taas tuli armeija mieleen. Kun armeijassa viikomloppuvapaalta eli velviltä palattiin sunnuntaina, niin vielä puoli kolmen maissa yöllä kaksi valopilkkua nenän molemmin puolin tuijottivat pimeässä tuvassa yläpetiä ja odottiva nukkumatin saapumista samalla kun niiden omistaja mietti ahkerasti mikä fiilis on aamulla, kun joku tavallinen alikersantti Matti huutaa herätystä kuuden maissa kahden tunnin yöunien jälkeen.

Onneksi loppuviikosta työpäivät lyhenivät lähemmäksi työehtosopimuksissa sovittua. Keskiviikkona olin laittanut kellon herättämään hieman kuuden jälkeen. Tarkoituksena oli seurata jenkkien presidentinvaalien ääntenlaskentaa ja toivo oli korkealla sen suhteen, että kahdeksan vuoden äärikonservatistinen aika päättyy. Ja tyylillä. Neljä vuotta sitten olin erittäin pettynyt kun John Kerry hävisi, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Tuskin USA olisi saanut ensimmäistä mustaa presidenttiään vielä. Rodulla ei ole väliä enkä usko kenenkään äänestäneen Obamaa sen takia, että hän on musta pois lukien osa afroamerikkalaisista. Hän oli vain kahdesta ehdokkaasta parempi ja ihmiset olivat kyllästyneet kahdeksaan vuoteen kansalaisoikeuksien ylenkatsomista, mätää hallintoa, turhia sotia ja sosiaalisen vastuuntunnon puutetta. Tosin Jussi Halla-aholla on tähän rotukysymykseen oma näkemyksensä, johon jokainen voi tutustua tässä linkissä. Miksiköhän kaikki hänen mielipiteensä kumpuavat ihmisen alkuperästä? Eikö millään muulla ole merkitystä?

Mutta Obaman voitto, ja tapa jolla se tuli, saivat monet kyynikotkin vakuuttumaan siitä, että ehkä meillä on toivoa paremmasta huomisesta. Ok, Obama on USA:n presidentti ja ajaa USA:n etuja. USA on myös vaikutusvaltaansa menettävä imperiumi. Mutta sillä kuka USA:ta johtaa on edelleen paljon vaikutusta globaalisti. Siksi tätä toivoa ei pidä vähätellä. Mutta niiden ongelmien edessä, jota Obamalla on, niin on pakko lainata monessa lehdessä ollutta vitsiä siitä, että mustalle miehelle on nyt annettu Amerikan paskin duuni.

Huvittavimmat kommentit täällä kotimaassa Obaman voitosta saatiin Nurmijärven suurelta pojalta, joka kutsui demokraattista puoluetta Suomen keskustan sisarpuolueeksi. Seuratessani keskiviikkoaamuna BBC:ltä kuinka vanhan höppänän oloinen politiikan tutkija Gore Vidal analysoi USA:n presidentinvaaleja, niin väistämättä syntyi hyvin ristiriitainen kuva Nurmijärven suuren pojan kommenteista. Gore Vidalin mukaan republikaaninen puolue ei ole sinänsä puolue vaan mielentila ('mindset'). Jotenkin tämä sopii mielestäni myös Suomen keskustaan, joka edustaa arvomaailmaltaan konsevatiivisinta suuntausta Suomessa, puhumattakaan kaiken politisoinnista ja hyvä veli verkostosta.

Viikonloppu meni liian vähällä unella. Se ei lupaa hyvää seuraavaa viikkoa varten, jolloin olen Barcelonassa työmatkalla keskiviikosta lauantaihin. Toimistollakin olisi paljon tekemistä ja yöunet näillä reissuilla ovat joka tapauksessa jääneet aina vähiin. Perjantai-ilta meni rauhallisissa merkeissä ja lauantaina oli pieni baarikierroksen tynkä läntisessä kantakaupungissa akselilla Uudenmaankatu-Annankatu. Ilta alkoi Bar ysistä. Virhe oli jättää oma kierros juomien tarjoamisessa Annankadun A21:een tai yleensä avata siellä suunsa ja ilmoittaa, että taitaa olla minun vuoroni tarjota kierros. Halvimmat drinkit taisivat maksaa noin kymmene euroa. Ilta päättyi karaokebaari Anna K:hon. Kotimatkalla vielä kebab kotini viereisestä Kebab-ravintolasta. Jep, siitä samasta, jossa tarjoilijat haistelevat lounasseteleitä. Laruun verrattuna Kampissa on se hyvä puoli, että iltapalaa on aina tarjolla. Larun Esson sulkemisen jälkeen saarella ei tainnut olla yhtäkään paikkaa, josta olisi saanut huikopalaa iltasella.

Suomalaista sisua?

Kärsittyäni lauantain pitkäksi venähtäneestä perjantai-illasta teki todella hyvää nukkua yli kymmenen tuntia sunnuntain vastaisena yönä. Siitäkin huolimatta, että kännykkä piippasi ja tärisi yllättävän monta kertaa kutsuen keskustan kuppiloihin. Koska nyt en kuulemma enää asunut Larussa, niin ei olisi tarvinnut kuin vetää ylle college-paita, laittaa kengät jalkaan ja suunnata muutaman sadan metrin päässä olevaan ravitsemusliikkeeseen. Kieltäydyin kohteliaasti. Lopulta sammutin kännykän kokonaan. Viimeisessä tekstiviestissä minun kerrottiin olevan epätoivoinen, kun pidän öisinkin kännykän päällä. Seuraavan kerran kun avasin silmäni kello olikin 10.32 sunnuntai-aamuna ja minut valtasi tunne siitä, että talviaikaan siirtyminen ja univelat on vihdoinkin kuitattu. Olin myös kiitollinen siitä, että en ollut tarttunut humalaisten houkutuksiin vaan jäänyt kotiini.

Lauantain horrosmaisessa tilassa sain kuitenkin jotain aikaiseksi. Niiden 4-5:n valioliiga-ottelun lisäksi, joita tuli sohvalta vatupassina seurattuna jatkoin tutustumistani perussuomalaisten ideologiaan ja Suomen Sisun kotisivuihin. Viikko sitten vaalien jälkeen ajauduin sattumalta erään linkin kautta Jussi Halla-ahon blogiin. Niille, jotka eivät tiedä, niin kyseinen herra vastustaa monikulttuurisuutta ja pääsi perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon. Minusta hänen ajatuksensa ovat rasistisia ja suvaitsemattomia, mutta itse hän ei pidä itseään rasistina.

Jussi Halla-ahon blogia lukiessani minut valtasi ahdistus. Vaikka Halla-aho kirjoittaakin omalla tyylillään ja perustelee väitteensä hyvin, niin kaikesta kirjoittelusta paistaa läpi suvaitsemattomuus. Halla-ahoa ei ehkä voi suoraan syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jota hän selkeästi kirjoituksissaan varoo, mutta kaikesta paistaa kielteisyys maahanmuuttajia ja vieraita kulttuureja kohtaan. Rasistiset kirjoittelut eivät ole yleensä aiheuttaneet allekirjoittaneessa kovin paljon tunnekuohuntaa, koska kaljupäisten nuorten miesten humalahuuruinen uho on ollut mielestäni pienen marginaaliryhmän sapelin kalistelua. Mutta kun filosofian tohtori kirjoittaa tuollaista, niin se sai oikeasti voimaan pahoin. Ja on aika pelottavaakin. Kun kaikista vieraista kulttuureista ja uskonnoista kerrottiin vain joukkoraiskaukset, tyttöjen ympärileikkaukset eikä sen tarkemmin haluttu tutustua siihen mistä esim. islamin uskonnossa pohjimmiltaan on kyse, niin näkökulma on aika yksipuolinen, ja ahdasmielinen. Kyllä kristinuskosta ja eurooppalaisestakin kulttuurista voidaan vetää esiin ihan samanlaisia murhenäytelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kristittyjen serbien suorittamat joukkoraiskaukset Bosniassa tai Adolf Hitlerin varsin kielteinen näkökulma muihin kulttuureihin. Puhumattakaan oman sisällissotamme murhenäytelmistä. Tai siitä miten katoliset papit ovat käyttäneet seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä poikia. Ja kun sitten puhutaan siitä, että Suomen pitäisi olla jonkinlainen monokulttuurinen maa, niin tarkoittaako tämä sitä, että kaikki suomenruotsalaiset ovat ylimääräisiä täällä? Mistä vuodesta asti Suomi on ollut monokulttuurinen maa, jonka jälkeen kaikki vierasperäinen ei ole ollut enää hyväksyttävää.

Loimaan Norppa esitti perjantai-iltana hyvän näkökulman perussuomalaisten vaalivoittoon. Kun edellämainittuja ajatuksia esittävät ihmiset tai ihmisryhmät saavat äänensä kuuluviin, niin se synnyttää positiivisen vastareaktion. Näin onkin ainakin omalla kohdallani käynyt. Heti luettuani Halla-ahon ajatuksia, siirryin Vihreiden kotisivuille tutustumassa miten puolueen jäseneksi liitytään. En ole sitä vielä tehnyt, mutta ehkä tässä olisi hyvä paikka aktivoitua. En aio ruveta sen enempää selvittämään miksi Vihreät, mutta ehkäpä se tässä kysymyksessä edustaa ainakin minulle jonkinlaista selkeää vastavoimaa. Aivan kuten käytännössä kaikki muutkin puolueet, mutta tuskin kukaan odotti minun liittyvän Suomen Keskustan jäseneksi. Toinen aktivoituminen oli eilen, kun huomasin kirjoittavani vastinetta jollekin urpolle Suomen Sisun kotisivuilla (Ei, en vietä siellä yleensä aikaani, vaan kyse oli demokratiaan kuuluvasta toisten mielipiteiden kuulemisesta. Olivat ne sitten kuinka idioottimaisia tahansa.). Kyseinen henkilö oli löytänyt Itellan uudesta postimerkistä alkuperäisiä suomalaisia syrjivää materiaalia. Kyse lienee tästä ensi vuonna ilmestyvästä postimerkkisarjasta, josta Suomen Postin sivuilla sanotaan seuraavaa

"Monikulttuurinen Suomi on aiheena niin ikään tammikuussa ilmestyvässä postimerkkivihkossa, jossa kuvataan viittä suomalaislasta. Neljä heistä on ulkomaalaistaustaista. Lapset kertovat pukeutumisellaan, mitä heistä tulee isona: poliisi, lääkäri, palomies, hiihtäjä ja rakennusmies. Vihkon suunnittelu ja piirrokset ovat Antti Raudaskosken, valokuvat Teemu Lindroosin. Merkit ovat tarrapohjaisia 1. luokan ikipostimerkkejä."

Se oli siis keskusteluun osallistuvien mielestä alentavaa, että valkoinen mies oli vain rakennusmies kun muut olivat ns. paremmissa ammateissa. Voi hyvä luoja....!!! Ok: kirjoitin noin 15 riviä kunnes totesin, että ehkä minun ei pidä alentua mukaan tällaiseen keskusteluun. Sen sijaan kirjoitin yhden rivin vastineen erääseen toiseen keskusteluun, jossa kovasti puhuttiin neekereistä jne. Ihan vain kysyäkseni mitenköhän nämä heidän kirjoituksensa eivät ole rasistisia niin kuin järjestön edustajat niin kovasti väittävät. Mielenkiintoisinta tässä keskustelussa oli minusta se, että mustia ihmisiä pidettiin alempiarvoisina, mutta kun kun torstai-illan A-talkissa oli Suomen Keskustan somalitaustainen edustaja, joka kyykytti kahta Suomen Sisun perussuomalaista kunnanvaltuutettua erittäin fiksusti, niin tämä somali olikin yht'äkkiä "luuseri". Niinpä. Oli koulutettu suomea puhuva somali tai kouluttamaton huonosti suomea puhuva somali, niin kumpikaan ei kelpaa. Tämä kertoo melko paljon siitä mikä on tämän porukan maahanmuuttovastaisen ajattelun taustalla. Ihon värillähän ei ole merkitystä. Eihän?

Päivitysongelmia

Kaamos on iskenyt blogiini. Myönnetään. Päivityksiä on jäänyt tekemättä. Energia ei ole vain riittänyt. Aamulla on pimeää. Päivällä on pimeää. Ja illalla on pimeää. Viimeisen viikon aikana en muista aurinkokuntamme suurinta tähteä nähneeni (Ei, en tällä kertaa puhu puoluesihteeri Korhosesta tai puheenjohtaja Vanhasesta. Kun aurinko sammuu viiden miljardin vuoden kuluttua, niin näiden herrojen tähti loistaa vielä pitkään sen jälkeen. Niin he ainakin itse tuntuvat uskovan.). Auringonpimennys on kuulemma harvinainen ilmiö, mutta aika pimennossa ollaan oltu viikon verran. Kaiken lisäksi vedestäkään ei ole ollut pahemmin pulaa. Sitä on ainakin Helsingissä riittänyt muuallakin kuin satama-altaassa.

Mutta päätin päivittää kun sain eilen päivittelyä päivittämättömyydestäni. Kiitos eräiden toisten blogin pitäjien joista toisen luona olimme eilen vierailulla Foguesin kanssa. Visiitti oli yllätyksellinen. Alunperin oli ollut puhetta Loimaan Norpan ja Minkki P:n kanssa perjantain töiden jälkeisistä drinksuista. No, voi olla että minullekin oli asiasta mainittu, mutta en kyllä muista sitä. Perjantain drinksuja odotellessa kutsuin Foguesin myös mukaan. Jossain vaiheessa työpäivää erinäisen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen sain viestin, jonka aloitus piti sisällään mm. sellaisen ilmauksen kuin "voi elämän kevät sun kanssasi" (kyllä, kirjoittaja työkentelee mainostoimistossa...). Viestin loppuosassa kehoitettiin kuitenkin saapumaan Vallilaan kello 21.00 - (viiva on tulkintani mukaan 21.00 eteenpäin. Joku väitti sitä ajatusviivaksi, mutta se ajatus ei ole ollut ihan selkeä) juuston ja leivän kera plus mainittiin jotain jostain cd-levyistä. Foguesin kanssa emme olleet aivan tilaisuuden luonteesta. Siksipä päätimme käydä syömässä ja lasillisella ensin. Nollan tonnikala ja club sandwich loivat miellyttävän vatsa on nyt täysi -fiiliksen ja suuntasimme kohti Vallilaa. Mukana oli emännän viinimieltymykset tuntien pullo rommia, pullo jägermeisteria sekä pullo Vana Tallinnaa. Sekä tietysti pala juustoa. Hyvin valittua, koska olin ostanut sen aikaisemmin iltapäivällä itselleni Kampin K-Supermarketista. Brietä. Tosin myönnetään, että ajatuksena oli ensin ottaa mukaan jääkaapista vanha Oltermannin kanttura, mutta päätin säästää emäntää.

Kun saavuimme paikan päälle Vallilaan, niin olimme Foguesin kanssa edelleen siinä uskossa, että Loimaan Norpan kotona on joko Minkkien lentopallojoukkueen illanvietto, jonne meidät on epäselvillä viesteillä houkuteltu viihdyttämään vastakkaisen sukupuolen edustajia laadukkailla jutuillamme ja ajatuksillamme päivän polttavista teemoista kuten finanssikriisistä. Tai jonkin tyyppiset tuparit tai muut isommat karkelot, jossa tarjolla on pientä suolaista ja boolia. Kello oli noin 21.40 kun soitimme Loimaan Norpalle hänen rappunsa ulko-ovelta. Hän kertoi heti alkuun mitä kello oli. Ihmeellinen tapa aloittaa keskustelu...No, olimme tulkinneet kutsun 21.00 eteenpäin, koska sähköpostissahan luki "21.00 -". Kun pääsimme itse juhlapaikalla huomasimme saapuvamme katettuun pöytään, jonka ääressä oli pari pariskuntaa sekä viides henkilö. Miespuolinen. Ruokaa oli keitosta kalaan. Hmmm...mitenköhän tästä nyt luovisi. Ei tarvinnut miettiä kun Fogues herkkänä ja rehellisenä luonteena tunnusti meidän jo nauttineen tuhdimman alkupalan. (Rintamakarkuri!) Itse maistoin kyllä keittoa, vähän kalaa sekä suklaakakkua. Ei moittimista. Päinvastoin.

Mutta mitä tästä opimme? Kun viestitetään jotain, niin viestitetään kunnolla eikä jätetä mitään tulkinnan varaa. Pätee muuten aika moneen muuhunkin asiaan miesten ja naisten välisessä kommunikaatiossa.

Vallilasta poistuimme kello kahden maissa rankkasateeseen. Ei mitenkään poikkeava sääilmiö viime aikoina. Allekirjoittanut myöntää hieman närkästyneensä eräänkin poikaystävän jatkuvalle jankutukselle siitä, että nykyinen talouden taantuma on ekonomistien syytä. Ei kelvanneet selitykset ihmisluonnon ahneudesta, Kiinan ylijäämästä eikä eläkerahastojen tuottotavoitteesta. Kun suomalainen mies on jurrissa jotain mieltä, niin siitä ei sitten keskustella. Aivan kuten kun suomalainen nainen on selvinpäin jotain mieltä jostain asiasta, niin siitä on aivan turha keskustella. Parasta on valita vain lyhyin tie ja myöntää oma älyllinen riittämättömyytensä jonkin paljon suuremman edessä.