Takana on nyt kolmas lomaviikko. Loman puoliväli on ohitettu ja tähän mennessä on tapahtunut ihan kiitettävästi (ja ihan kaikkea ei täälläkään kerrota...). Viime viikko meni pääasiassa golfatessa ja yössä. Erityisesti viimeisestä johtuen on tullut aika pudottaa pari tapahtumaa loppuloman osalta. Haluan palata töihin edes vähän levänneenä. Golfin osalta käynti prolla voi auttaa, tai sitten se pilaa pelin ainakin hetkellisesti. Tällä hetkellä peli on aika pahasti hukassa ja mailan heittely on palannut repertuaarini muutaman vuoden tauon jälkeen. Ei ehkä hyvä.
Torstaina oli Kalle-ilta. Ilta alkoi ravintola-Loisteesta etruskin, Karl-Gustafin, lappalaisen, Suomen Björn Dählien ja Roy Hodgsonin kanssa. Vähän venähti, mutta hauskaa oli. Seuraavan päivän aamiainen venähti turhan pitkälle, mutta siihen oli olemassa erittäin hyvä syy.
Lauantaina oli toisen kerran järjestetty Volvo "ei niin" Masters Open + Saunailta suomenruotsalaisten ystävieni kanssa. Kiitos järjestäjälle. Puitteet olivat taas erinomaiset. Kentällä todettiin taas, että jos on joitakin sellaisia tapoja, jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa, niin niiden esiin tuomista kannattaa harkita pariin kertaan. Kun toimitusjohtajatason kaveri ilmoittaa "Aika raskas keli. Pitäisi saada Klover Vaseliinia på skinkorna." niin meneehän sitä nyt heteromies vähemmästäkin hämilleen. (Klover (=apila) Vaseliini - asia siis selvennettiin minulle - on sitä keltaisessa metallipurkissa myytävää vaseliinia, jota meillä suomenkielisissä piireissä on levitelty pakkasella lähinnä poskille, eikä helteessä perseenposkille niin kuin ilmeisesti länsirannikolla....). Kun sitten vielä varmistaa asian kiusallisuuden kuiskaamalla vaivihkaa "Etkö sä muka oikeesti ikinä tarvitse Klover Vaseliinia kun rupeaa hiertämään persuksessa kuumalla säällä"...niin on kyllä sitä on leimannut itsensä melko pitkäksi aikaa.
Vaseliinittoman saunan jälkeen siirryttiin Helsingin yöhön. Ravintola-Teatterissa minut pysäytettiin terassilla sanomalla "Ootsä Prepe?". Se siitä anonymiteetistä mutta mitäs menen laittamaan omia kuvia nettiin (huom: niitä ei löydy sitten mistään arvelluttavilta sivuilta vaan ainoastaan täältä ja facebookista eikä mistään niistä voi saada minkäänlaisia eroottisia kicksejä tms. Tai jos voi, niin pitäisin asiasta melko pientä suuta...). Anyway: oli hauska tavata ennestään minulle tuntemattomia blogini lukijoita. Valitettavasti emme saaneet paikalle Loimaan Norppaa, joka selkeästi valmistautuu töihin paluuseen emmekä etruskia, joka on joutunut tälle palstalle osittain syyttä, mutta osittain kyllä ihan omasta syystään ja halunnee pitää ainakin jonkinasteisen anonymiteetin. Muutenhan lauantai-ilta piti sisällään ne perinteiset Alexander Stubb -kommentit plus hiukan yllättäviä positiivisia kommentteja viiden vuoden takaa sekä torstai-illan ei niin positiivisten kommenttien selventämistä. Ja on se muuten kumma, että kun suomenruotsalaista pyytää tuomaan siiderin tai oluen, niin aina tulee sitä fakin caipiroscaa!?!
Ilta päätyi perinteiseen jalkamarssiin kohti länttä. Matkalla huomattiin jälleen millaisia ovat todelliset herrasmiehet. Eräs seurueeseen kuulunut kertoi samaan suuntaan kävelevistä naisista toiselle, että "Hei, sähän oot hyvännäköinen. Melkein yhtä hyvännäköinen kuin se mimmi, jonka kanssa Prepe keskusteli Teatterissa." Jostain syystä mimmi veti pienet pultit. Käsittämätöntä...
sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2008
keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008
Tyypillinen asunnoton - yksinäinen helsinkiläinen keski-ikäinen mieshenkilö
Jonkinasteinen alkoholin liikakäyttökin varmaan kuuluu asiaan, mutta siinä suhteessa eroan (tai ainakin uskottelen itselleni, että mitään ongelmaa ei ole...) tuosta tyypillisestä asunnottomasta. Ja hei: ei nyt ehkä ihan keski-ikäinenkään vielä....! Mutta asiaan. Myin tänään asuntoni. Aika hieno homma. Samassa yhteydessä pääsen eroon asemastani taloyhtiön hallituksessa. No voi ny! Tosi harmillista....
Nyt pitäisi aloittaa sitten uusi projekti. Uuden etsiminen on aina hauskaa. Puhun siis asunnosta, en vastakkaisesta sukupuolesta. En myöskään samasta sukupuolesta. Sori guys. Tai siis gays! Sanon teille saman kuin sille lävistetylle mohikaanikampausta kantaneelle heebelle Annankadun ja Lönkan kulmassa alkukesästä baarien sulkeutumisen jälkeen: "Joo, kiitos vaan ehdotuksesta, mutta oon kuule ihan täysverinen hetero." Mutta palataan taas asiaan, vaikka joidenkin mielestä äskeinen se vasta asiaa olikin! Vakuutan, edelliseen kohtaukseen ei liittynyt mitään sen dramaattisempaa. Siitäkään huolimatta, että naisrintamalta ei mitään uutta. Ja todellakin tarkoitan: ei mitään uutta! Nyt pitäisi siis marraskuun alkuun mennessä löytää uusi kämppä tai "joku muu luova ratkaisu". Se muu luova ratkaisu tarkoittaa mm. sitä, että jos mitään ei ala löytymään niin Suomen talvi ilmastonmuutoksesta huolimatta on vielä aika raaka ulkona asuttavaksi. Eli jos nurkissa on tilaa, niin sisäsiisti, hyvin kasvatettu (mutta ei ehkä ihan kaikkea vielä oppinut), tottelevainen(?), sosiaalinen, lapsiystävällinen ja rotunsa muotovalio (no ainakin ikäisekseen....kai? No jos ei muiden, niin omasta mielestä ainakin!) uros etsii hyvää kotia. Ei hauku muita kuin suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja Matti Vanhasta - mutta vain syystä. Ei karvanlähtöä. Anyone?
Nyt pitäisi aloittaa sitten uusi projekti. Uuden etsiminen on aina hauskaa. Puhun siis asunnosta, en vastakkaisesta sukupuolesta. En myöskään samasta sukupuolesta. Sori guys. Tai siis gays! Sanon teille saman kuin sille lävistetylle mohikaanikampausta kantaneelle heebelle Annankadun ja Lönkan kulmassa alkukesästä baarien sulkeutumisen jälkeen: "Joo, kiitos vaan ehdotuksesta, mutta oon kuule ihan täysverinen hetero." Mutta palataan taas asiaan, vaikka joidenkin mielestä äskeinen se vasta asiaa olikin! Vakuutan, edelliseen kohtaukseen ei liittynyt mitään sen dramaattisempaa. Siitäkään huolimatta, että naisrintamalta ei mitään uutta. Ja todellakin tarkoitan: ei mitään uutta! Nyt pitäisi siis marraskuun alkuun mennessä löytää uusi kämppä tai "joku muu luova ratkaisu". Se muu luova ratkaisu tarkoittaa mm. sitä, että jos mitään ei ala löytymään niin Suomen talvi ilmastonmuutoksesta huolimatta on vielä aika raaka ulkona asuttavaksi. Eli jos nurkissa on tilaa, niin sisäsiisti, hyvin kasvatettu (mutta ei ehkä ihan kaikkea vielä oppinut), tottelevainen(?), sosiaalinen, lapsiystävällinen ja rotunsa muotovalio (no ainakin ikäisekseen....kai? No jos ei muiden, niin omasta mielestä ainakin!) uros etsii hyvää kotia. Ei hauku muita kuin suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja Matti Vanhasta - mutta vain syystä. Ei karvanlähtöä. Anyone?
maanantaina, heinäkuuta 21, 2008
Viikko saaristossa ja paluu kotiin
Vietin lomani toisen viikon Turun saaristossa Trunsö -nimisellä saarella ystävieni vuokraamalla mökillä. Paikka on hieno, mutta kaukana. Tämä tarkoittaa sitä, että saarelle pääsee yhteysalus Fisköllä Kirjaisista kerran päivässä ja saarelta mantereelle kuusi kertaa viikossa.
Matka Trunsöhön alkoi viime maanantaina herätyksellä kello 4.30. Oli pakko ehtiä päivän ainoaan lähtöön kello yhdeksäksi ja huomioida se, että saaristossa mm. lossien aikataulut eivät aina välttämättä pidä (eikä yhteysalusteenkaan kuten myöhemmin selviää). Eli kolme tuntia maanantai-aamuna autolla Kirjaisiin ja sitten neljä tuntia Fiskössä. Melko raskas reissu, myönnettäköön.
Trunsön saari sijaitsee melko lähellä Jurmoa ja on yksi viimeisistä oikeista saarista ennen avomerta ja puuttomia luotoja. Saarella ei ole vakituista asutusta mikäli ei huomioida saaren melko runsasta kyy- ja rantakäärmekantaa. I just love those creatures - NOT! Lämpimän talven jälkeen käärmekannan piti olla runsas mutta vain kerran koko viikon aikana teimme tuttavuutta kyyn kanssa. Kyyn missannut purkkareissa ja shortseissa sen vierestä kävellyt purjehtijamme oli kieltämättä hieman hämillään saatuaan kuulla astuneensa melko lähelle kyyn päätä. Viime vuonna käärmeitä nähtiin päivittäin. Nyt siis harvemmin.
Viikko meni muutaman teeman puitteissa. Verkkokalastus, tissuttelu, saunominen ja tissuttelu. Alunperin allekirjoittaneen oli tarkoitus viipyä vain torstaihin asti. Fisköltä saamieni ohjeiden mukaisesti soitin kapteenille torstai-aamuna ja kysyin mihinkähän aikaan yhteysalus on Trunsössä. Kerrottiin, että noin puoli yksi, mutta ei kuulemma ihan viiden minuutin tarkkuudella. Olin siinä sitten laiturilla kaksikymmentä yli kaksitoista ja puolituntia varrottuani ajattelin tarkistaa Fiskön kapteenilta, että eiväthän he vaan ole jo käyneet Trunsöössä. Rantaruotsia murtaen mies kertoi "Jåå...nå me olti sii femton yli..." Kiva! Ja seuraavan kerran mantereelle pääsee sitten lauantaina. "Just jåå. Se pittää paikkansa." Ihan v...n kiva! Varsinaissuomalainen suurpiirteisyys oli lyönyt minua märällä sillinhajuisella rätillä päin kasvoja. Siis minulla oli todella mukavaa Trunsössä, mutta olin jo asennoitunut palaamaan mantereelle. Lisäksi eräs omaan elämään liittyvä asia vaivasi niin paljon, että oli pakko päästä ihmisten ilmoille jumalanhylkäämältä saarelta (eikös se käärme ollut paratiisissakin ekstraa...?), jossa seesteinen ajankäyttö tarkoitti sitä, että omien ajatusten pyörittelylle oli kyllä ihan riittävästi aikaa....
No, olin sitten heittänyt turhaan "ykköset" päälle ja käyttänyt ensimmäistä kertaa muutamaan päivään deodoranttia. Astelin takasin mökille ja vedin päiväkännit muutaman oluen voimalla. Parin tunnin kuluttua nukuin ruususen unta sikiöasennossa yhdellä terassin puutarhatuoleista. Herättyäni olin rauhoittunut ja vaihdoin farkut verkkarihousuun. Kirjaimellisesti.
Loppuaika saarella sujui alun epäilyksistäni huolimatta mukavasti hyvien ystävien kanssa. Perjantain reissu moottorilla varustetulla peltikipolla Nötösen oli melko opettavainen maakravulle. Aallot eivät olleet mitkään hirvittävän suuret, mutta höykytys oli rajua ja märkää. Huolimatta kovasta merenkäynnistä venettä "ohjannut" nelivuotias päätti kaikesta huolimatta ottaa nokoset paluumatkalla kesken pahimman höykytyksen.
Palattuani lauantaina rakkaaseen kotikaupunkiini vietin hauskan illan Antsan kanssa Helsingin yössä. Kaivolle huomasin olevani todellakin liian vanha. Lostari oli täynnä urpoja mukaan lukien ne italialaiset, jotka alkoivat haastaa riitaa, koska tukimme heidän näkökenttänsä tanssilattialle. Tilannetta ei suinkaan helpottanut Antsan vastaus "Hey where are you from? Somewhere south? You know, here in Finland we don't behave like that. We have certain rules here in Finland..." No nyrkkimaaottelulta kuitenkin vältyttiin. Hauskinta oli taas Tehtaankadun Restroomin karaokessa. Kaupunkiin oli muutenkin mukava palata. Oli taas niin kotoisa tunnelma kun seuraavana päivänä luki lehdestä, että Iso-Roballa oli ammuskeltu samoihin aikoihin kun itse oli hakenut sieltä yöpalaa...Varmaan se italialainen, Antsa totesi tähän. Taksin saaminen oli taas yhtä helvettiä. Perinteisen Via Dolorosan (kävely neljän jälkeen aamuyöllä keskustasta kohti Lauttasaarea vapaata taksia etsien yleensä aika huonolla menestyksellä ennen Länsiväylän päätä) aikana ei kuitenkaan syyllistytty vanhaan perisyntiin ja lähetelty vähemmän positiivista vastakaikua herättäviä paljon ylimääräisiä konsonentteja sisältäviä tekstiviestejä kenellekään, varsinkaan kenellekään naispuoliselle henkilölle. Iän tuomaa viisautta?
lauantaina, heinäkuuta 12, 2008
Bruce on päällikkö
Tiedän olevani subjektiivinen kun puhutaan Bruce Springsteenistä. Eikä minulla ole mitään syytä väittää muuta. Minulle hän on ollut kahdeksankymmentäluvun puolestavälistä sankari, jonka laulut, konsertit ja karisma ovat koskettaneet. Vain Bruce pystyy luomaan sellaisen tunnelman kymmenien tuhansien ihmisten konserteissa kuin eilen koettiin Helsingin Olympiastadionilla. Aina hymyilevä, aito ja spontaani. Ei diivan elkeitä vaan aina läsnä 100%:sti kaikkensa antaen. Monta muutakin artistia keikalla nähneenä voin todeta, että toista vastaavaa ei ole. Ja näitä kaikkia olen fanittanut. Pomo on pomo. Piste.
Eilinen Helsingin keikka on ehkä paras Brucen keikka jota itse olen nähnyt. Hampurin 2005 soolokeikka, jossa Springsteen esiintyi Hartwall Areenan kokoisella areenalla yksin luoden omalla karismallaan ainutlaatuisen tunnelman sekä Tukholman 1999 E-Street Bandin paluukiertueen keikka, ovat lähellä eilistä kokemusta. Mutta...kolme tuntia ja kymmenen minuuttia. 31 biisiä. Kiertueen pisin keikka. Spontaani biisilista...Ei ehkä, vaan kyllä. Eilinen ilta oli paras. Moni keikalla ollut tuskin tajuaa kuinka ainutlaatuisesta kokemuksesta he saivat nauttia. Lukiessani kansainvälisiä Springsteen fanien keskustelupalstoja arviot ovat ylistäviä. Monet Ruotsissa Ullevin kaksi keikkaa nähneet kehuvat Helsingin keikkaa paremmaksi, mikä on aikamoinen kohteliaisuus. Ruotsi, Italia ja Espanja ovat Euroopassa ne maat, joissa Pomo nauttii suurinta suosiotaan. Ehkä Bruce maksoi meille suomalaisille sitä velkaa, jonka on meille jäänyt jätettyään Suomen aina ennen vuotta 2003 väliin kiertueillaan. Ja ehkä se selittää myös osan siitä, miksi osalla yleisöstä kesti niin kauan herätä mukaan leudon kesäillan ainutlaatuiseen tunnelmaan. Alkaen upeasta Nightista ja Out In the Streetistä "O-oou" -huutoineen aina upean ja koskettavan Sandyn kautta todelliseen viimeisen kymmenen biisin kliimaksiin, joka alkoi Born in the U.S.A:sta ja päättyi hihasta vedetyn Santa Claus is coming to Townin kautta rock'n roll klassikkoon Twist and Shout. Viimeisen biisin aikana oli hienoa nähdä kuinka koko bändi nautti stadionin tunnelmasta Brucen pyytäessä yleisöä pienin askelin laulamaan vähän hiljempaa ja lopulta samanlaisin askelin nostamaan ääntään. Kun yleisö kuitenkin väänsi nupit heti kaakkoon oli bändin jäsenten vaikea pidätellä nauruaan. Hieno, hieno tunnelma. Tuskin koetaan Helsingissä toiste. Ei Brucen eikä kenenkään muun toimesta.
Eilinen keikka saattoi olla ehkä myös viimeinen, jolla näen Brucen E Street Bandin kanssa. Jos, niin siihen oli hyvä päättää oma 3.7.1988 Tukholman olympiastadionilta alkanut kiertueurani Bruce Springsteenin ja E Street Bandin kanssa. Yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois alkaen siitä huhtikuisesta Kaivopihalla vietetystä yöstä vuonna 1988 jolloin kädessäni oli koko yön ruutupaperille kirjoitettu jonotusnumero 105 puhumattakaan samalla Tukholman reissulla Fitjan lähiössä vietetystä yöstä. Tai kahteen kertaan ostetuista lentolipuista Hampuriin keikan siirtyessä vuonna 2005 ja hienoista yhteisistä kokemuksista ystävien kanssa näillä keikkareissuilla. Kaikki on ollut vaivan arvoista ja se on antanut enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Aina kun Bruce on tullut lavalle, on ollut se sama tunne, kun tapaa ystävänsä pitkästä aikaa. Aina on ollut se tunne elämänilosta, josta Bruce laulaa Badlandsissä "It ain't no sin to be glad you're alive". Ja aina keikan jälkeen on ollut tunne siitä, että kipeät kädet, menetetty ääni ja selkäkivut ovat todiste siitä, että on ollut läsnä jossain ainutlaatuisessa ja koskettavassa näinä kyynisinä ja itsekeskeisinä aikoina, jolloin niin harva asia koskettaa aidosti ihmisen sisintä.
Eilinen Helsingin keikka on ehkä paras Brucen keikka jota itse olen nähnyt. Hampurin 2005 soolokeikka, jossa Springsteen esiintyi Hartwall Areenan kokoisella areenalla yksin luoden omalla karismallaan ainutlaatuisen tunnelman sekä Tukholman 1999 E-Street Bandin paluukiertueen keikka, ovat lähellä eilistä kokemusta. Mutta...kolme tuntia ja kymmenen minuuttia. 31 biisiä. Kiertueen pisin keikka. Spontaani biisilista...Ei ehkä, vaan kyllä. Eilinen ilta oli paras. Moni keikalla ollut tuskin tajuaa kuinka ainutlaatuisesta kokemuksesta he saivat nauttia. Lukiessani kansainvälisiä Springsteen fanien keskustelupalstoja arviot ovat ylistäviä. Monet Ruotsissa Ullevin kaksi keikkaa nähneet kehuvat Helsingin keikkaa paremmaksi, mikä on aikamoinen kohteliaisuus. Ruotsi, Italia ja Espanja ovat Euroopassa ne maat, joissa Pomo nauttii suurinta suosiotaan. Ehkä Bruce maksoi meille suomalaisille sitä velkaa, jonka on meille jäänyt jätettyään Suomen aina ennen vuotta 2003 väliin kiertueillaan. Ja ehkä se selittää myös osan siitä, miksi osalla yleisöstä kesti niin kauan herätä mukaan leudon kesäillan ainutlaatuiseen tunnelmaan. Alkaen upeasta Nightista ja Out In the Streetistä "O-oou" -huutoineen aina upean ja koskettavan Sandyn kautta todelliseen viimeisen kymmenen biisin kliimaksiin, joka alkoi Born in the U.S.A:sta ja päättyi hihasta vedetyn Santa Claus is coming to Townin kautta rock'n roll klassikkoon Twist and Shout. Viimeisen biisin aikana oli hienoa nähdä kuinka koko bändi nautti stadionin tunnelmasta Brucen pyytäessä yleisöä pienin askelin laulamaan vähän hiljempaa ja lopulta samanlaisin askelin nostamaan ääntään. Kun yleisö kuitenkin väänsi nupit heti kaakkoon oli bändin jäsenten vaikea pidätellä nauruaan. Hieno, hieno tunnelma. Tuskin koetaan Helsingissä toiste. Ei Brucen eikä kenenkään muun toimesta.
Eilinen keikka saattoi olla ehkä myös viimeinen, jolla näen Brucen E Street Bandin kanssa. Jos, niin siihen oli hyvä päättää oma 3.7.1988 Tukholman olympiastadionilta alkanut kiertueurani Bruce Springsteenin ja E Street Bandin kanssa. Yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois alkaen siitä huhtikuisesta Kaivopihalla vietetystä yöstä vuonna 1988 jolloin kädessäni oli koko yön ruutupaperille kirjoitettu jonotusnumero 105 puhumattakaan samalla Tukholman reissulla Fitjan lähiössä vietetystä yöstä. Tai kahteen kertaan ostetuista lentolipuista Hampuriin keikan siirtyessä vuonna 2005 ja hienoista yhteisistä kokemuksista ystävien kanssa näillä keikkareissuilla. Kaikki on ollut vaivan arvoista ja se on antanut enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Aina kun Bruce on tullut lavalle, on ollut se sama tunne, kun tapaa ystävänsä pitkästä aikaa. Aina on ollut se tunne elämänilosta, josta Bruce laulaa Badlandsissä "It ain't no sin to be glad you're alive". Ja aina keikan jälkeen on ollut tunne siitä, että kipeät kädet, menetetty ääni ja selkäkivut ovat todiste siitä, että on ollut läsnä jossain ainutlaatuisessa ja koskettavassa näinä kyynisinä ja itsekeskeisinä aikoina, jolloin niin harva asia koskettaa aidosti ihmisen sisintä.
"The highway's jammed with broken heroes on a last chance power drive
Everybody's out on the run tonight
but there's no place left to hide
Together Wendy we'll live with the sadness
I'll love you with all the madness in my soul
Someday girl I don't know whenwe're gonna get to that place
Where we really want to go
and we'll walk in the sun
But till then tramps like us
baby we were born to run"
(Bruce Springsteen: Born to Run)
Everybody's out on the run tonight
but there's no place left to hide
Together Wendy we'll live with the sadness
I'll love you with all the madness in my soul
Someday girl I don't know whenwe're gonna get to that place
Where we really want to go
and we'll walk in the sun
But till then tramps like us
baby we were born to run"
(Bruce Springsteen: Born to Run)
perjantaina, heinäkuuta 11, 2008
Apinoiden valtakunta
Vierailin eilen 4- ja 6-vuotiaiden veljenpoikieni kanssa Korkeasaaressa. Joka vuotinen perinne, joka loppuu nyt. Ei pelkästään sen takia, että onhan eläintarha allekirjoittaneenkin mielestä moraalisesti ristiriitainen paikka. Tärkein syy on kuitenkin se, että harvoin on yhdessä paikassa nähty niin paljon aaseja ja apinoita kuin Korkeasaaressa. Ja vielä aidattujen alueiden tai häkkien ulkopuolella. Suurin osa puhui kaiken lisäksi hyvää suomea.
Häkkien ja aitauksien ulkopuolella on useaan otteeseen kielletty (huom! Ei pyydetty, vaan kielletty!) ruokkimasta eläimiä. Sitä kylttiä ei ole laitettu sinne turhaan. No mitä tekevät nämä Tarjoustalon kolmen euron hihattomaan t-paitaan ja vyölaukkuun pukeutuneet apinat. Antavat ruokaa eläimille. Ja mikä pahinta: kyse ei ole 10 -vuotiaista pojanvekaroista vaan aikuisista ihmisistä ja vielä useammassa sukupolvessa!
Lasiseinien takana olevia eläimiä ei saa häiritä koputtelemalla ikkunaan. Siitäkin on aika selväsanainen viesti jokaisen terraarion tai vastaavan ulkopuolella. Useammallakin kielellä. Ilmeisesti suomalaiset lukevat nykyään alhaalta ylöspäin. Kun se alimmaisena oleva teksti on kyriilisillä kirjaimilla, niin eihän sitä kukaan suomalainen ymmärrä. Ryssää perkele! Ja sitten kun ollaan lomalla, niin turha sitä on aivojaan rasittaa sillä, että siirtää katsetta ylöspäin. Siinä se mummi yritti herätellä nukkuvaa boaa, jotta se voisi liikahtaa lastenvaunuissa istuvan lapsenlapsensa iloksi. Teki mieli lyödä vanhaa naista. Olisikohan mummista mukavaa, jos joku koputtelisi jatkuvasti ikkunaan kun mummi yrittää nukkua? Tosin se olisi sille vanhalle kyylle ihan oikein.
Lopuksi vielä muutama sananen lasten heitteillejätöstä. Jos menette pikkuviikareittenne kanssa Korkeasaareen, niin älkää jättäkö niitä heitteille. Ne riikinkukot (enkä puhu nyt itsestäni, vaan niistä värikkäistä linnuista), jotka käyskentelevät siellä vapaana, eivät ole ns. vapaata riistaa. Ne eivät ole siellä sitä varten, että niitä seurataan useiden minuuttien ajan ja pyrstöä yritetään potkia. Kyllä: potkia. Riikinkukko varmaan nauttii siitä eikä stressaannu tippaakaan. Vastustan väkivaltaa ja olen yleensäkin suhteellisen rauhallinen 37-vuotias mies, mutta eilen teki mieli vetää turpaan ja kunnolla. Ei sitä riikinkukkoa eikä niitä kakaroita (ok: ensireaktio oli, että kohta saavat nekin...ei isän kädestä, koska tunnustettua isää tuskin on, vaan ihan tällaisen luonnonystävän toimesta) vaan niiden kakaroiden vanhempia. Tosin en tiedä olisiko siitä ollut mitään apua. Ehkä minulle olisi, mutta tuskin niille salihoususille punaniskoille. Aivot lienevät olleet jo vuosikausia turvoksissa paikallisen korttelikuppilan kahden ja puolen euron stobesta, että muutama opettava näpäytys tuskin olisi mennyt perille.
Kaiken elävän kunnioittaminen ja sen opettaminen lapsille ei voi olla kovin vaikeaa. Tietysti jos kotona kasvattajina ovat märehtivä lehmä ja omassa paskassaan kieriskelevä sika, niin voihan se olla kolmevuotiaankin vaikea kunnioittaa muita eläinkunnan edustajia. Omat veljenpoikani eivät ole rauhallisimmasta päästä (eivät todellakaan), mutta kun heille kertoi miten eläimiä saa katsella, mutta ei koskea, kuinka niille ei saa antaa ruokaa, koska vatsa voi mennä sekaisin ja kuinka niiden täytyy antaa levätä eikä niitä saa häiritä koputtelemalla, niin pojat tottelivat kiltisti. Eikä tarvinnut edes toistaa.
Kun seurasi Korkeasaaren touhua, niin ei kovin pitkään tarvitse ihmetellä miksi maailma hukkuu paskaan ja miksi eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Luonto on vielä meidän. Vielä.
Häkkien ja aitauksien ulkopuolella on useaan otteeseen kielletty (huom! Ei pyydetty, vaan kielletty!) ruokkimasta eläimiä. Sitä kylttiä ei ole laitettu sinne turhaan. No mitä tekevät nämä Tarjoustalon kolmen euron hihattomaan t-paitaan ja vyölaukkuun pukeutuneet apinat. Antavat ruokaa eläimille. Ja mikä pahinta: kyse ei ole 10 -vuotiaista pojanvekaroista vaan aikuisista ihmisistä ja vielä useammassa sukupolvessa!
Lasiseinien takana olevia eläimiä ei saa häiritä koputtelemalla ikkunaan. Siitäkin on aika selväsanainen viesti jokaisen terraarion tai vastaavan ulkopuolella. Useammallakin kielellä. Ilmeisesti suomalaiset lukevat nykyään alhaalta ylöspäin. Kun se alimmaisena oleva teksti on kyriilisillä kirjaimilla, niin eihän sitä kukaan suomalainen ymmärrä. Ryssää perkele! Ja sitten kun ollaan lomalla, niin turha sitä on aivojaan rasittaa sillä, että siirtää katsetta ylöspäin. Siinä se mummi yritti herätellä nukkuvaa boaa, jotta se voisi liikahtaa lastenvaunuissa istuvan lapsenlapsensa iloksi. Teki mieli lyödä vanhaa naista. Olisikohan mummista mukavaa, jos joku koputtelisi jatkuvasti ikkunaan kun mummi yrittää nukkua? Tosin se olisi sille vanhalle kyylle ihan oikein.
Lopuksi vielä muutama sananen lasten heitteillejätöstä. Jos menette pikkuviikareittenne kanssa Korkeasaareen, niin älkää jättäkö niitä heitteille. Ne riikinkukot (enkä puhu nyt itsestäni, vaan niistä värikkäistä linnuista), jotka käyskentelevät siellä vapaana, eivät ole ns. vapaata riistaa. Ne eivät ole siellä sitä varten, että niitä seurataan useiden minuuttien ajan ja pyrstöä yritetään potkia. Kyllä: potkia. Riikinkukko varmaan nauttii siitä eikä stressaannu tippaakaan. Vastustan väkivaltaa ja olen yleensäkin suhteellisen rauhallinen 37-vuotias mies, mutta eilen teki mieli vetää turpaan ja kunnolla. Ei sitä riikinkukkoa eikä niitä kakaroita (ok: ensireaktio oli, että kohta saavat nekin...ei isän kädestä, koska tunnustettua isää tuskin on, vaan ihan tällaisen luonnonystävän toimesta) vaan niiden kakaroiden vanhempia. Tosin en tiedä olisiko siitä ollut mitään apua. Ehkä minulle olisi, mutta tuskin niille salihoususille punaniskoille. Aivot lienevät olleet jo vuosikausia turvoksissa paikallisen korttelikuppilan kahden ja puolen euron stobesta, että muutama opettava näpäytys tuskin olisi mennyt perille.
Kaiken elävän kunnioittaminen ja sen opettaminen lapsille ei voi olla kovin vaikeaa. Tietysti jos kotona kasvattajina ovat märehtivä lehmä ja omassa paskassaan kieriskelevä sika, niin voihan se olla kolmevuotiaankin vaikea kunnioittaa muita eläinkunnan edustajia. Omat veljenpoikani eivät ole rauhallisimmasta päästä (eivät todellakaan), mutta kun heille kertoi miten eläimiä saa katsella, mutta ei koskea, kuinka niille ei saa antaa ruokaa, koska vatsa voi mennä sekaisin ja kuinka niiden täytyy antaa levätä eikä niitä saa häiritä koputtelemalla, niin pojat tottelivat kiltisti. Eikä tarvinnut edes toistaa.
Kun seurasi Korkeasaaren touhua, niin ei kovin pitkään tarvitse ihmetellä miksi maailma hukkuu paskaan ja miksi eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Luonto on vielä meidän. Vielä.
torstaina, heinäkuuta 10, 2008
Melkein osui
Raskaan Ruisrock -viikonlopun jälkeen vetäydyin pariksi päiväksi Vierumäellä golfaamaan. Pelasin kaksi kierrosta uudella Cooke -kentällä. Varsinkin toisella kierroksella lyönti oli pahasti hukassa. Edellä menevässä ryhmässä tupeksi Kehittyvien Maakuntien Suomen Matti Ahde. Ryhmä eteni todella hitaasti. Väylällä 7 löin griinibunkkerista kylkiosumalla pallon vahingossa kummun taakse seuraavan väylän lyöntipaikalle jossa Ahde ryhmineen oli lyömässä. Huusin välittömästi varoitukseksi "FORE". Erittäin kuuluvasti ja vielä myötätuuleen. Mutta, mutta...kansan ääni ei kuulemma kuulunut. Just joo. Vitutti. Toivoin, että Ahde olisi palannut esimerkiksi taukobaarissa asiaan. Olisi ollut minullakin pari sanaa sanottavana KMS:n kansanedustajalle. Jostain ihan muusta kuin golfista. Olin kieltämättä aika provosoituneella tuulella.
Valitettavasti pallo ei siis kuitenkaan osunut Ahteeseen. Lupaan olla seuraavalla kerralla tarkempi. Toivottavasti törmään Matti Vanhaseen tai Jarmo Korhoseen golf-kentällä. Taitaa olla kuitenkin turha luulo, koska sauvakävelyreitit eivät yleensä kulje kovin lähellä golf-kenttiä.
Valitettavasti pallo ei siis kuitenkaan osunut Ahteeseen. Lupaan olla seuraavalla kerralla tarkempi. Toivottavasti törmään Matti Vanhaseen tai Jarmo Korhoseen golf-kentällä. Taitaa olla kuitenkin turha luulo, koska sauvakävelyreitit eivät yleensä kulje kovin lähellä golf-kenttiä.
maanantaina, heinäkuuta 07, 2008
Valmistautumista perjantaihin
Tämä viikko menee valmistautuessa Springsteenin Helsingin keikkaan. Olin toissa viikonloppuna Pariisissa katsomassa Pomoa yhdennentoista kerran viimeisen 20 vuoden aikana. Oli, kuten aina, hieno kokemus. Useampaan kertaan tuntui siltä kuin sisuskaluja olisi kaiveltu isommallakin kauhalla ja selkärankaa pistelty piikeillä. Perjantaina Pomo on Helsingissä. Jos on mahdollista lähteä katsomaan, niin suosittelen lämpimästi. Oheisesta linkistä voi katsoa viime perjantain Göteborgin keikan kolme ensimmäistä biisiä. 58 -vuotias mies on elämänsä vedossa ja antaa keikalla kaikkensa. Niin kuin on antanut jo viimeiset 40 vuotta.
http://www.aftonbladet.se/webbtv/noje/article2837783.ab?abTvCopylinkBoxFormText=http%3A%2F%2Fwww.aftonbladet.se%2Fwebbtv%2Fnoje%2Farticle2849978.ab
http://www.aftonbladet.se/webbtv/noje/article2837783.ab?abTvCopylinkBoxFormText=http%3A%2F%2Fwww.aftonbladet.se%2Fwebbtv%2Fnoje%2Farticle2849978.ab
Ruisrock 2008 - kreisii bailausta ja "maailmantähtiä"
Aloitin lomani vuoden tauon jälkeen perinteisesti Ruisrockissa. Mukana kokoonpanossa olivat mm. Espoon Etruski (tyttönimeltään pieni italialainen. En muuten käytä tätä ilmaisua enää koska Etruski a) epäili sitä rasistiseksi ja kertoi minun olevan vastuussa blogini sisällöstä ja b) koska mies nimimerkin takana toivoo itseään kutsuttavan mieluummin etruskiksi), Utajärven kolttasaamelainen, Karl-Gustaf sekä Pancho. Eli ykkösketjun pelaajamateriaalia koko konkkaronkka. Koska kukaan ykkösketjun pelaajista ei ole enää vähään aikaan kuulunut juniori-ikäluokkiin, niin asuimme rock'n roll henkisesti mm. Hotelli Seurahuoneella.
Aikaisemmista vuosista poiketen saavuimme Turkuun jo perjantaina. Valitettavasti perjantain musiikillinen kohokohta ei paljon Pohjanmaan korkeimpia vuoria korkeammalle noussut The Cultin peruessa esiintymisensä. Bändien seuraaminen jäikin melko perinteisesti sivuosaan. Eikä vain perjantaina.
Lauantai lähti liikkeelle Hamburger Börsin terassilta. Ei kuitenkaan kovin nopeasti vaan lähtö Ruissaloon todella venyi. Tosin aivan kaikki eivät sinne Ruissaloonkaan päässeet koska joillekin iski vauhtisokeus Börsin terassilla. Lauantai-ilta jatkui Börsin yökerhossa, jossa mm. joku tuohtunut opiskelijaneito löi paitsi allekirjoittanutta niin myös Utajärven poikaa. Syy: annoimme ilmeisesti väärän vastauksen kysymykseen "Oletteko te jo valmistuneet?" (Ööö...kiitos vaan, mutta eiköhän se ala jo silmäpusseistakin näkyä että opiskeluajoista on jo aikaa.) Börsin valomerkin jälkeen lähdimme Utajärven pojan kanssa torin Hesburgerin jonoon. Ja Turun torilla aina sattuu ja tapahtuu.
Hesen jonossa edessämme oli Jackass -tähti Bam Margera seurueineen. Tosi-tv -formaatin mukaisesti yhdellä seurueen jäsenistä oli videokamera, jolla hän kuvasi mitä torilla tapahtui. Hesen vieressä yksi kappale paikallisia nuoria miehiä oksensi pahaaoloaan (= turgulaisuuttaan?) melkoisella voimalla ja tämän Amerikan pojat halusivat tallentaa kameralle. Tosi hauskaa ilmeisesti? Tämä ei luonnollisestikaan sopinut nuoren turkulaisen serkkupojalle, joka tuli sönköttämään jotain poliisista ja "no picturesta" näille Amerikan ihmeille. Tunnelma meinasi hieman kiristyä, kunnes tälle serkkupojalle selvisi, että seurueessa on Bam Margera. Alkoi halailu, nimikirjotusten pyytäminen (on muuten Turun englannlilla "Can you sing..." + viittomakieltä päälle) ja kamerakännyköillä kaverikuvien ottaminen Bamin kanssa. Härdelli oli todella koominen. Yksi urpo huutaa silmät pullistuineina kuin Mike Monroella ikään "Hei, tää on Bam Margera. Siis Bam Margera...he do crazy things!!!" ja toinen urpo (joka oli muuten se oksentaja) tulee kysymään jonossa takanamme olleilta tyypeiltä "Hei. Osaatteks te englantia?!? Tulkaa hei auttamaan ja puhumaan sille. Mä maksan teille. Hei: se on BAM MARGERA!". Kuin vahvistaakseen sitä, että hän tosiaan oli valmis maksamaan tästä simultaanitulkkauksesta hän kaivoi seteleitä lompakostaan. Että semmosta nuorisoa Turgusessa. Tätä oli oikeasti todella huvittavaa (ja säälittävää) seurata vierestä. Bam Margera on siis B-luokan tähti, joka fanittaa HIMiä ja joka on tullut kuuluisaksi sellaisista tempauksista kuin pyörällä kaatuilu ja oman oksennuksen syöminen. Crazy things - totta tosiaan! Meillä kävi mielessä, että olisimme voineet kommentoida kuvaajalle asioiden tilaa omalla äidinkielellämme. Olisimme sanoneet kameralle "Vittu mitä juntteja!" mutta ehkä oli sittenkin parempi idea pitää vaan suunsa kiinni, koska näinä internetin ihmeaikoina tavallisestakin ihmisestä jää lähtemätön jälki jälkipolville.
Suunsa kiinni pitäminen olisi ollut hyvä idea myös Utajärven pojalta, vaikka mitään vahinkoa ei sitten lopulta tapahtunutkaan. Vielä jonossa seisoessamme vähintään 130 kg painava yli kaksimetrinen kaveri kävelee suoraan tiskille ja toteaa "Mää tilaan ny muutama hampurilaisen! Onk selvä?" Kaikki muut jonossa olijat olivat lukeneet liian paljon suomalaisesta kansallisurheilusta snagaripahoinpitelystä ja pitivät suunsa kiinni. Mutta mitä tekee alle 180 senttinen lapinpoika. Vastaa haasteeseen! "Et todellakaan muuten tilaa!!" Ja toistaa vielä viestinsä. "Mee jonon perälle sieltä!" Lopputuloksena tämä etuilija luopuu aikeistaan ja me säilytämme terveytemme! Kesäyössä on taikaa...
Utajärven poika veti muuten lauantaina päälleen uuden resorilla varustetun Tiger of Sweden 70-luvun tyyliä jäljittelevän nahkatakin. Seuraus: poikaa kutsutaan todennäköisesti loppuelämänsä Nahka-Pasiksi. Aina kannattaa miettiä mitä laittaa päällensä koska virheellisen pukukoodin tapahtuessa jälki on rumaa. Ja pitkäkestoista.
Sunnuntai venähti yllättäen maanantain puolelle. Kuvio oli melko samanlainen kuin lauantaina. Ruissalossa oli kuitenkin hieman praempi musiikillinen tarjonta ja mm.Kent oli hyvässä vedossa. Ainoa yökerho joka oli auki sunnuntaina oli Onnela. Meno yltyi melko vauhdikkaaksi ja täytyy myöntää, että siitä on varmaan melkein 20 vuotta kun allekirjoittanut on bilettänyt puoli neljään asti sunnuntaina. Mutta todella hauskaa oli. Kreisii bailausta! Sen jälkeen vielä "kepapit" naamaan (Kebab-pizzeriassa törmäsin muuten loimaalaisiin mimmeihin, jotka eivät kuitenkaan tunteneet omaa paikallista kuuluisuuttaan. Norppa: mä luulin että sut tuntee Loimaalla kaikki?) ja hotellille kärsimään neljän tunnin yöunet. On se muuten uskomatonta, että joka yö unet jää neljään tuntiin kun vanhan miehen biologinen kello herättää aina viimeistään yhdeksältä vaikka kroppa ja mieli huutavat unta. Onneksi! Siis onneksi lauantaina syntynyt huippuidea lähteä vielä maanantaina päivälaivalla Tukholmaan jäi vain ideaksi. Ehkä pieni lepo ja rauhoittuminen tekee nyt hyvää näin loman aluksi.
Aikaisemmista vuosista poiketen saavuimme Turkuun jo perjantaina. Valitettavasti perjantain musiikillinen kohokohta ei paljon Pohjanmaan korkeimpia vuoria korkeammalle noussut The Cultin peruessa esiintymisensä. Bändien seuraaminen jäikin melko perinteisesti sivuosaan. Eikä vain perjantaina.
Lauantai lähti liikkeelle Hamburger Börsin terassilta. Ei kuitenkaan kovin nopeasti vaan lähtö Ruissaloon todella venyi. Tosin aivan kaikki eivät sinne Ruissaloonkaan päässeet koska joillekin iski vauhtisokeus Börsin terassilla. Lauantai-ilta jatkui Börsin yökerhossa, jossa mm. joku tuohtunut opiskelijaneito löi paitsi allekirjoittanutta niin myös Utajärven poikaa. Syy: annoimme ilmeisesti väärän vastauksen kysymykseen "Oletteko te jo valmistuneet?" (Ööö...kiitos vaan, mutta eiköhän se ala jo silmäpusseistakin näkyä että opiskeluajoista on jo aikaa.) Börsin valomerkin jälkeen lähdimme Utajärven pojan kanssa torin Hesburgerin jonoon. Ja Turun torilla aina sattuu ja tapahtuu.
Hesen jonossa edessämme oli Jackass -tähti Bam Margera seurueineen. Tosi-tv -formaatin mukaisesti yhdellä seurueen jäsenistä oli videokamera, jolla hän kuvasi mitä torilla tapahtui. Hesen vieressä yksi kappale paikallisia nuoria miehiä oksensi pahaaoloaan (= turgulaisuuttaan?) melkoisella voimalla ja tämän Amerikan pojat halusivat tallentaa kameralle. Tosi hauskaa ilmeisesti? Tämä ei luonnollisestikaan sopinut nuoren turkulaisen serkkupojalle, joka tuli sönköttämään jotain poliisista ja "no picturesta" näille Amerikan ihmeille. Tunnelma meinasi hieman kiristyä, kunnes tälle serkkupojalle selvisi, että seurueessa on Bam Margera. Alkoi halailu, nimikirjotusten pyytäminen (on muuten Turun englannlilla "Can you sing..." + viittomakieltä päälle) ja kamerakännyköillä kaverikuvien ottaminen Bamin kanssa. Härdelli oli todella koominen. Yksi urpo huutaa silmät pullistuineina kuin Mike Monroella ikään "Hei, tää on Bam Margera. Siis Bam Margera...he do crazy things!!!" ja toinen urpo (joka oli muuten se oksentaja) tulee kysymään jonossa takanamme olleilta tyypeiltä "Hei. Osaatteks te englantia?!? Tulkaa hei auttamaan ja puhumaan sille. Mä maksan teille. Hei: se on BAM MARGERA!". Kuin vahvistaakseen sitä, että hän tosiaan oli valmis maksamaan tästä simultaanitulkkauksesta hän kaivoi seteleitä lompakostaan. Että semmosta nuorisoa Turgusessa. Tätä oli oikeasti todella huvittavaa (ja säälittävää) seurata vierestä. Bam Margera on siis B-luokan tähti, joka fanittaa HIMiä ja joka on tullut kuuluisaksi sellaisista tempauksista kuin pyörällä kaatuilu ja oman oksennuksen syöminen. Crazy things - totta tosiaan! Meillä kävi mielessä, että olisimme voineet kommentoida kuvaajalle asioiden tilaa omalla äidinkielellämme. Olisimme sanoneet kameralle "Vittu mitä juntteja!" mutta ehkä oli sittenkin parempi idea pitää vaan suunsa kiinni, koska näinä internetin ihmeaikoina tavallisestakin ihmisestä jää lähtemätön jälki jälkipolville.
Suunsa kiinni pitäminen olisi ollut hyvä idea myös Utajärven pojalta, vaikka mitään vahinkoa ei sitten lopulta tapahtunutkaan. Vielä jonossa seisoessamme vähintään 130 kg painava yli kaksimetrinen kaveri kävelee suoraan tiskille ja toteaa "Mää tilaan ny muutama hampurilaisen! Onk selvä?" Kaikki muut jonossa olijat olivat lukeneet liian paljon suomalaisesta kansallisurheilusta snagaripahoinpitelystä ja pitivät suunsa kiinni. Mutta mitä tekee alle 180 senttinen lapinpoika. Vastaa haasteeseen! "Et todellakaan muuten tilaa!!" Ja toistaa vielä viestinsä. "Mee jonon perälle sieltä!" Lopputuloksena tämä etuilija luopuu aikeistaan ja me säilytämme terveytemme! Kesäyössä on taikaa...
Utajärven poika veti muuten lauantaina päälleen uuden resorilla varustetun Tiger of Sweden 70-luvun tyyliä jäljittelevän nahkatakin. Seuraus: poikaa kutsutaan todennäköisesti loppuelämänsä Nahka-Pasiksi. Aina kannattaa miettiä mitä laittaa päällensä koska virheellisen pukukoodin tapahtuessa jälki on rumaa. Ja pitkäkestoista.
Sunnuntai venähti yllättäen maanantain puolelle. Kuvio oli melko samanlainen kuin lauantaina. Ruissalossa oli kuitenkin hieman praempi musiikillinen tarjonta ja mm.Kent oli hyvässä vedossa. Ainoa yökerho joka oli auki sunnuntaina oli Onnela. Meno yltyi melko vauhdikkaaksi ja täytyy myöntää, että siitä on varmaan melkein 20 vuotta kun allekirjoittanut on bilettänyt puoli neljään asti sunnuntaina. Mutta todella hauskaa oli. Kreisii bailausta! Sen jälkeen vielä "kepapit" naamaan (Kebab-pizzeriassa törmäsin muuten loimaalaisiin mimmeihin, jotka eivät kuitenkaan tunteneet omaa paikallista kuuluisuuttaan. Norppa: mä luulin että sut tuntee Loimaalla kaikki?) ja hotellille kärsimään neljän tunnin yöunet. On se muuten uskomatonta, että joka yö unet jää neljään tuntiin kun vanhan miehen biologinen kello herättää aina viimeistään yhdeksältä vaikka kroppa ja mieli huutavat unta. Onneksi! Siis onneksi lauantaina syntynyt huippuidea lähteä vielä maanantaina päivälaivalla Tukholmaan jäi vain ideaksi. Ehkä pieni lepo ja rauhoittuminen tekee nyt hyvää näin loman aluksi.
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - ei ...tana!
Ihan oikeasti: hankkikaa nyt jo jumankauta se elämä! En kestä enää! En näitä ihmisiä suviyössä, jotka ovat muutenkin yössä! Näin vanhemman sukupolven edustajana luettuani alla olevan kirjoituksen Iltalehdestä, oli pakko kysyä mikä näitä nykynuoria oikein vaivaa...
On mahtanut olla ratkiriemukkaat polttarit, josta puhutaan vielä pitkään. Se viimeinen "poikamiesilta". Se jonka sulhanen viettää miespuolisten ystäviensä kanssa ja morsian naispuolisten. Näin siis yleensä...En tarkoita sitä, että aina pitäisi olla se strippari tai laatupornoa (kuten elokuva Pohjolan Perävärkit, joka "jäi" yksistä polttareista allekirjoittaneelle, ja jonka silloinen vaimoni löysi jostain vaatekaapin perukoilta kommetoiden "Jumankauta! Jätkällä on pornoa!" ja johon ei ollut oikein mitään muuta selitystä kuin "No kato...tota se niinku...tota jäi niinku...yxistä polttareista ja ei oo...öö... niinku mu...." Pohjolan Perävärkeistä tehtiin muuten jatko-osa, jonka nimi oli Pohjola Imee, mutta siitä minulla on vain toisen käden....tai tarkoitan siis olen kuullut tällaisen elokuvan olemassa olosta, mutta en ole sitä nähnyt. Ja nyt puhun niin totta kuin voin.), mutta voihan sitä nyt muutakin tehdä kuin "lekotella porealtaassa tulevan vaimonsa kanssa".
Toi Kaikkonenhan vaikuttaa oikeasti todella vauhdikkaalta kaverilta. Montakohan kundia noissa polttareissa oli....? Joko ei yhtään tai sitten miesporukka muodostui joukosta mattivanhasia, jotka olivat pukeutuneet keltaiseen kesäpaitaan ja humuksen vihreään polyesteripukuun a la Uomo Martinelli, Seppälästä (1980-luvun juttuja. Nuoremmat ei ehkä muista.). Missään ei mainita paljonko Marlin omenamehua pippaloissa kului. Entä muut leikit joita polttareissa leikittiin? Kiinnitettiinkö Aasille (Soinin tai ehkäpä Vennamon kuva....?) häntää tai joutuiko tuleva sulhanen silmät sidottuna arvailemaan mikä viidestä paljaasta jalasta on oman pikku mussukan siro sääri? Ja jos arvaus meni oikeaan, niin saiko sulhanen palkinnoksi siitä kukkaseppeleen ja neliapilan rintaansa? Ja aamulla oli mansikkaa ja kermavaahtoa. Ihkua!Odotan innolla iltapäivälehtien raporttia Kaikkonen-Taiveahon skandaalinkäryisista ja vauhdikkaista häistä...
"Pariskunnan kaverit järjestivät Satu Taiveaholle ja Antti Kaikkoselle juhannuksena kaksi päivää kestäneet yhteiset polttarit.
Ohjelma alkoi morsiamen ja sulhasen kruunaamisella ja jatkui muun muassa porealtaassa lekottelulla ja karaokella. Juhlia varten ystävät olivat varanneet mökin kauniista maisemista Kuusankosken läheltä. Tosin morsiuspari laitettiin nukkumaan ulkosalle.
- Meille oli varustettu nukkumapaikka mökin viereisen näköalatornin ylätasanteelle. Sieltä meitä heräteltiin sunnuntaiaamuna. Aamiaiseksi saimme mansikoita ja kermavaahtoa, Taiveaho kertoo Ilta-Sanomille." (Iltalehti 2.7.2008)
On mahtanut olla ratkiriemukkaat polttarit, josta puhutaan vielä pitkään. Se viimeinen "poikamiesilta". Se jonka sulhanen viettää miespuolisten ystäviensä kanssa ja morsian naispuolisten. Näin siis yleensä...En tarkoita sitä, että aina pitäisi olla se strippari tai laatupornoa (kuten elokuva Pohjolan Perävärkit, joka "jäi" yksistä polttareista allekirjoittaneelle, ja jonka silloinen vaimoni löysi jostain vaatekaapin perukoilta kommetoiden "Jumankauta! Jätkällä on pornoa!" ja johon ei ollut oikein mitään muuta selitystä kuin "No kato...tota se niinku...tota jäi niinku...yxistä polttareista ja ei oo...öö... niinku mu...." Pohjolan Perävärkeistä tehtiin muuten jatko-osa, jonka nimi oli Pohjola Imee, mutta siitä minulla on vain toisen käden....tai tarkoitan siis olen kuullut tällaisen elokuvan olemassa olosta, mutta en ole sitä nähnyt. Ja nyt puhun niin totta kuin voin.), mutta voihan sitä nyt muutakin tehdä kuin "lekotella porealtaassa tulevan vaimonsa kanssa".
Toi Kaikkonenhan vaikuttaa oikeasti todella vauhdikkaalta kaverilta. Montakohan kundia noissa polttareissa oli....? Joko ei yhtään tai sitten miesporukka muodostui joukosta mattivanhasia, jotka olivat pukeutuneet keltaiseen kesäpaitaan ja humuksen vihreään polyesteripukuun a la Uomo Martinelli, Seppälästä (1980-luvun juttuja. Nuoremmat ei ehkä muista.). Missään ei mainita paljonko Marlin omenamehua pippaloissa kului. Entä muut leikit joita polttareissa leikittiin? Kiinnitettiinkö Aasille (Soinin tai ehkäpä Vennamon kuva....?) häntää tai joutuiko tuleva sulhanen silmät sidottuna arvailemaan mikä viidestä paljaasta jalasta on oman pikku mussukan siro sääri? Ja jos arvaus meni oikeaan, niin saiko sulhanen palkinnoksi siitä kukkaseppeleen ja neliapilan rintaansa? Ja aamulla oli mansikkaa ja kermavaahtoa. Ihkua!Odotan innolla iltapäivälehtien raporttia Kaikkonen-Taiveahon skandaalinkäryisista ja vauhdikkaista häistä...
"Pariskunnan kaverit järjestivät Satu Taiveaholle ja Antti Kaikkoselle juhannuksena kaksi päivää kestäneet yhteiset polttarit.
Ohjelma alkoi morsiamen ja sulhasen kruunaamisella ja jatkui muun muassa porealtaassa lekottelulla ja karaokella. Juhlia varten ystävät olivat varanneet mökin kauniista maisemista Kuusankosken läheltä. Tosin morsiuspari laitettiin nukkumaan ulkosalle.
- Meille oli varustettu nukkumapaikka mökin viereisen näköalatornin ylätasanteelle. Sieltä meitä heräteltiin sunnuntaiaamuna. Aamiaiseksi saimme mansikoita ja kermavaahtoa, Taiveaho kertoo Ilta-Sanomille." (Iltalehti 2.7.2008)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)