Miehetkin vanhenee mutta tulee sitä asiaakin

Vaikka sitä ei aina uskoisi, mutta totta se taitaa olla. Ensimmäistä kertaa tänään tuntui siltä, että faijallakin alkaa olla mittarissa vuosia. Ei se mikään ikäloppu ole ja suhteellisen nuorekas kuuskymppinen, mutta pientä karstaa on havaittavissa.

Ok, Tampere ei ole kotikaupunkini (enää) mutta oikeasti liikennemerkit ovat samat kuin Tsadissa, liikennesäännöt ovat samat Tampereella kuin muuallakin Suomessa ja se on ihan sama miten päin niihin parkkiruutuihin autonsa ajaa, kunhan se auto on ruudussa. Mutta ei: kartanlukijana toiminut isäukko kyllä piti huolen siitä, että nuotit oli kunnossa ja koko ajan oli jotain huomautettavaa.

Faija ei jättänyt rauhaan yölläkään. Unessani se tappoi Kaskisten mökin lähellä sijaitsevassa venevajassa kalkkarokäärmeen. Saman yön aikan allekirjoittanut ehti kyllä rinteeseenkin, hukkasi ainakin toisen suksensa ja koki huonoa omatuntoa siitä, että ei todellakaan olisi saanut mennä rinteeseen tänä talvena polvioperaation jälkeen. En viitsinyt sen ihmeemmin unia tulkitsemaan. Tai eihän mulla ollut siihen mitään mahdollisuutta kun piti keskittyä ajamiseen Enskan antaessa ohjeita pelkääjän paikalta.

Toisaalta Enskalla oli terveydenhuollon ammattilaisena (sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta) ihan järkeviäkin mielipiteitä sairaanhoitajien työtaistelusta. Kuten se, miksi pitkälle erikoistuneelle leikkaussalihoitajalle pitää maksaa samaa palkkaa kuin pillereitä terveyskeskuksessa jakavalle sairaanhoitajalle? Varsinkin kun argumenttina käytetään sitä, että sairaanhoitajille koulutettuina ihmisinä pitäisi maksaa parempaa palkkaa. Minusta ihan validi pointti. Vertailut muiden maiden sairaanhoitajien palkkoihin eivät välttämättä täytä kaikkia tilastotieteen vaatimuksia. Palkkahaitari monissa muissa länsimaissa sairaanhoitajien kesken on kuulemma melkoinen. Mutta kun mediassa on löytynyt yksi totuus niin muita totuuksia ei sitten haluta uskoa. Hieman vaarallistako ehkä...? Sanotaan nyt kaikille niille jotka jo provosoituivat, että mielestäni sairaanhoitajat tekevät arvokasta työtä ja siitä pitää maksaa kunnon palkkaa, mutta ennen kuin mennään barrikaadeille, niin pitäisikö myös kuunnella toisia mielipiteitä? Tämä koskee myös kaikkia ylenpalttisilla vaalilupauksilla äänestäjiä kosineita puolueita.

Blogin päivittäminen on jäänyt hieman vähemmälle viime aikoina. Ei johdu pelkästään facebookista. Ei, vaikka se on lisännyt keski-ikää lähestyvän netissä viettämää aikaa. Töissä on ihan riittävästi tekemistä, jotain positiivista virettäkin on elämässä menossa ja kroppa elää vielä kesäaikaa, joten kaikkea ei vain ehdi. Mutta yritetään parantaa.

Kyllä tiedemies tietää

Kuuntelin sivukorvalla (ei mulla muita korvia kyllä taida ollakaan...) televisiosta ohjelmaa tutkimusmatkailija Edward Westermarckista. Asiayhteys jäi hieman hämäräksi eli en tiedä oliko kyseessä marokolainen sananlasku/viisaus vai sosiologin omat johtopäätelmät. Suora lainaus meni kuitenkin näin "Sen minkä paholainen tuhoaa vuodessa, nainen tuhoaa tunnissa." Siis tämähän ei ole mun väittämä vaan ihan puhdasta referointia...

I want to choose my feissarit by myself!

Kirjauduin facebook -maailmaan viime viikonloppuna. Ymmärrän kyllä kyseisen palvelun addiktiivisuuden. Itse koen sen lähinnä harmittomana ajanviettona, mutta, mutta....yht'äkkiä alkaa ilmestyä kuin tyhjästä vanhoja luokkatovereita, joihin ei ole pitänyt mitään yhteyttä pariinkymmeneen vuoteen. Ja siihen on yleensä ollut hyvä syy. Nyt pohdin tässä ugrilaisessa protestanttisessa velvollisuudentunnossa, että miten voisi hienovaraisesti ilmoittaa "Hei: en halua että tiedät mitään elämästäni." Kun tajusin, että näitä yhteydenottoja voi tulla, niin poistin välittömästi puhelinnumeroni, kotipaikkakuntani ja kielsin kaiken yhteyden todelliseen minääni vaikka yhdennäköisyyttä kieltämättä on. Hitto: koko ajan sähköpostiin tippuu erilaisia vertailtavuus kyselyitä ihmisiltä joiden kanssa matching oli 0% jo ala-asteella...

Mainittakoon tässä yhteydessä, että Loimaan Norpan kanssa emme ole käyneet samaa koulua (hänhän on Loimaalta, minä astuin jalallani pimeään Varsinais-Suomeen ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten) joten edellä mainitut yhteydenotot eivät koskeneet häntä. Loimaan Norpan kanssa matching on varmasti korkeampi. Sex tools -kyselyn mukaan (Norppa lähetti, minä olen viaton vastaanottaja) matching on 70%...en halua tietää tarkemmista vastauksista sen enempää. Taidanpa palata lukemaan Naisen tietä muutaman päivän jälkeen.

Ja vielä Musen keikasta: oli hyvä, mutta ehkä Killersin keikka iski allekirjoittaneeseen paremmin. Silti eilisessä keikassa oli monta hienoa kohtaa (mm. Starlight, Invincible) ja kaverit on kieltämättä aika taitavia soittajia. Seuraavaksi Kent 6.11. Kuuntelen juuri Kentin uutta levyä ja vaatinee muutaman kuuntelukerran. Ei uppoa meinaan ihan helposti.

Naisen tie - osa 2: edelleen sivutiellä

Jaa-a...enpä tiedä. Koko viikonloppuna ei ollut mitään erikoisempaa tekemistä. Silti: sunnuntai-iltaan mennessä olen päässyt vain vajaat 20 sivua eteenpäin. Koska alkaa tapahtua jotain muuta kuin teologian cum laude approbatureita ja väitöskirjaa Ranskan vallankumouksen lehdistöhistoriasta? Norppaaa...? Toistaiseksi körötellään päällystämättömällä sivutiellä ja toivotaan, että kyltit moottoritielle alkaisivat pikku hiljaa ilmestyä näkyviin...

Maalitonta tuherrusta - mutta "ilonhetkiä" 12 vuotta sitten

Suomen jalkapallomaajoukkue tuhersi maalittoman 0-0 tasapelin Belgiaa vastaan eilen Brysselissä. Paikkoja oli, mutta kaksi maalia hylättiin paitsiona, toinen virheellisesti. Lisäksi pallo kävi vastustajan maaliviivalla, mutta kun ei niin ei. Ei auta itku markkinoilla.

Katsoin pelin Helsingin keskustassa ravintola Old Bakersissa kummipoikani isän, asiakkaani ja ystäväni kanssa. He kaikki olivat siis samassa persoonassa. Samalla muistelin, että viimeksi kun olin Paakarissa niin taisi olla vuosi 1997. Silloin illan edetässä heiluttelimme varpajaisporukalla kalleimpiamme tanssilattialla ja itse päädyin jonnekin Käpylään yöksi (99%:sti minulla oli tapana mennä kotiini Töölöön. Mikä lienee varsin normaalisuoritus tämänkaltaisella naamalla ja jutuilla varustetulta mieshenkilöltä - mediaania siis!). Muistan vieläkin elävästi, että kyseisen ekonomin huone oli täynnä omia kuvia (itsekunnioitus on tietty tärkeää mutta rajansa kaikelle toim.huom.) ja hekuman hetkellä minun olisi kuulemma pitänyt sanoa, tai siis huutaa "Jess!" sen sijaan että totesin "Jassoo, että semmosta...". Välttelin kyseistä mimmiä pari seuraavaa vuotta Helsingin yössä kunnes eräs kaverini, joka tiesi hänet jostain, "ystävällisesti" tokaisi Kallessa "Mutta hei! Tehän kuulemma tunnette toisenne...!" Mutta se joka menneitä muistelee, niin sitä tikulla silmään. Eikä se, että pääsin/jouduin jonkun kainaloon todellakaan johtunut siitä testosteronin sävyttämästä itsensäpaljastamisesta Paakarissa. Siinä kisassa tuskin olisin edes palkintopalleille puhumattakaan palkintosioista päässyt. Mutta kiva että naiset arvostaa sisäistä kauneutta ja älyä....

Mutta palataan EM-karsintaan. Kaksi peliä ja kaksi voittoa. Sillä ollaan kisoissa. Ainoa "mutta" on se, että MM-nelonen Portugali pitäisi kaataa vieraissa. Mutta niin kauan kuin on toivoa, niin ei saa luovuttaa. Oltaisiinkohan tämä jo vuosien varrella opittu.

Naisen tie - osa 1

Eräs loimaalainen toi minulle eilen Anna Kortelaisen Naisen tie - L. Onervan kapina kirjan. En ole aivan varma olenko luvannut lukea sen, mutta epävarmuuden vallitessa on kai parempi pysyä edes siinä mitä luulee luvanneensa. Loimaan Norppa ilmaisi suorasanaisesti pettymyksensä siihen, että kävelin melko vaivattomasti avaamaan hänelle oven. Nykyaikainen lääketiede ja päiväkirurgia pystyy erinomaisiin suorituksiin joten olen jättänyt kepeillä kävelemisen taakseni - kunnes taas seuraavan kerran telon itseni .

Mutta mennäänpä sitten ensimmäisiin havaintoihin ja kokemuksiin kirjasta.

1. Miksi hemmetissä siinä on lähes 500 sivua? Kuvittelin saavani käteeni jonkun kevyen pokkarin, jonka voin lukea suit sait sukkelaan, mutta edessä onkin mittava lukumaraton. Pettymystä lisäsi se, että tekstin välissä olleet kuvasivut olivat numeroimattomia eli ne eivät nopeuttaneet sivumäärän kahlaamista.


2. Miksi fonttikoko on <8? Kyseessä ei todellakaan ole mikään pro gradu tai jenkkiopus, jossa pituutta on haettu suuremmalla fontilla tai rivivälillä. Allekirjoittaneesta vaikuttaa siltä, että "Tiivistä asiasi" on ymmärretty nyt hiukan väärin.
   
3. Kirjan takakannessa lukee "Kulttikirja 2000-luvun kapinallisille naisille." Anteeksi nyt vaan, mutta millaisen kuvan itsestäni tai sukupuolisesta suuntautuneisuudestani olen antanut? Syy siihen, että en omista tai käytä rintaliivejä ei johdu siitä että olisin polttanut ne 60-luvulla. Eikä minulla ole esim. mitään homoja vastaan, mutta tähän sopii kyllä kirjaimellisesti termi NIMBY eli Not in my backyard! (Tästä tulee varmasti sanomista, mutta tulkoon.)


4. Kun luin ensimmäiset kymmenen sivua, niin tuli ikävä jotain kevyempää lukukokemusta, kuten Raamattua tai Koraania.


5. Pääsin kuitenkin sivulle 41, johon mennessä minulle on selvinnyt mm. se, että "Itseironia on usein naisten komiikan laji!" (suora lainaus, s.20). Niinpä just...ja mykkäkoulu diskurssin laji.

Mutta Loimaan Norpalle tiedoksi: kirja luetaan ja olen jo siis päässyt ihan hyvin vauhtiin. Ja kun olen lukenut sen, niin sen jälkeen lupaan tässä pienessä lukupiirissä heittää lukuvastineen sinulle. Hyllystä löytyy Marxin, Leninin, Stalinin, Maon ja Springsteenin elämänkerrat -vain Paavo Lipposen elämänkerta puuttuu. "Pomon tarinaa" lukuunottamatta ne lienee jo lukupiirissä luettu (Lipposen teksti ehkä oikoluettu...?). Itse junnaan edelleen Leninin nuoruusvuosissa. Olen junnannut jo vuoden päivät.

Välipalana ennen lopullista valintaa, suosittelisin kuitenkin lukemaan Roman Schatzin Rakasta minut, joka avaa varsin hyvin miehen sielunmaisemaa. Myös suomalaisen miehen sielunmaisemaa Schatzin germaanisista sukujuurista huolimatta.

Bläk is Bläk

Yksi Suomen tunnetuimmista bisnesmoguleista Jenni Dahlman-Räikkönen avasi eilen oman Bläk -klubinsa. Tosin "oma" lienee liioittelua kun Jenniä ei löydy lehtitietojen mukaan yhtiön hallituksesta tai osakasrekisteristä, mutta mitäs tuosta. Eihän Michelin-ukkokaan omista yhtäkään Michelinin osaketta, vai? Ja silti on firman keulakuva. Ok: Jenni on ehkä paremman näköinen, mutta Michelin -ukolle on luotu moninverroin enemmän älliä. Omin avuin (fyysisin toim.huom.) elämässään pärjännyt ja vain rakkaudesta autourheilijaan naimisiin mennyt Jenni on nyt ilmeisesti uransa huipulla. Kysymys kuuluukin: arvostaako joku Jenniä oikeasti? Siis joku muukin kuin ratsastuksenopettaja, kotihintti Marko Björs tai Rita "mulla on miehen ääni, mutta ei se ole ainoa asia joka tekee minusta luotaan poistyöntävän" Tainola.

Bläkin avajaisista kertoi mm. Iltalehti. Kyseisessä artikkelissa playboy-malli (ei kuitenkaan se oikea Playboy toim.huom.) Susanne Penttilä kertoo, että ei ole koskaan joutunut maksamaan sisäänpääsymaksua mihinkään yökerhoon. Susanne hei: kyllä se räntyn esitteleminen amerikkalaisten huoltoasemien lehtihyllyssä voidaan laskea maksuksi. Mutta onhan se Susanne puolustukseksi sanottava, että tuskin allekirjoittanutkaan pääsisi Kisahallin putkaa pidemmälle, jos heiluttelisi mundujaan minkään yökerhon ovella. Sisäpuolella on kyllä joskus poikavuosina eräissäkin varpajaisissa syyllistytty kieltämättä hieman vastaavaan käytökseen, mutta se tehtiin ihan puhtaasta itsensätoteuttamisen ilosta, porukalla eikä kukaan saanut siitä maksua.

Nettipokeri - ei mua varten!

Toinen sairaslomaviikko alkoi. Kuten aikaisemmin olen maininnut, niin leffojan on katsottu jo ihan tarpeeksi. Penkkiurheilu on korvannut urheilun, mutta sen vaikutus elopainoon on selkeästi käänteinen. Ei hyvä. Mitä sitten tekisi?

Kävin eilen moikkaamassa broidin poikia. Kavereilla oli vauhti päällä kuten yleensä. Pienen hengähdystauon aikana veljeni esitteli minulle nettipokerin ihmeellistä maailmaan. Itse olen ollut aina sitä mieltä että koko pokeri touhu on hanurista. Nooo...kuinka kävikään? Golfikin oli aikoinaan allekirjoittaneesta homojen hommaa...

Kirjauduin illalla huvin vuoksi Unibetin asiakkaaksi. Kirjautuminen ei mennyt ihan nappiin. Sähköpostiini alkoi satelemaan kreikankielisiä posteja Unibetiltä. Myös sivusto muuttui perin kyriiliseksi. Olin aika kypsänä. En saanut millään vaihdettua kieltä, koska kreikankielen opintoni ovat jääneet siihen, että ymmärrän mitä Hellas ja kalamari tarkoittavat. Sain kuitenkin lähettyä sähköpostia Unibetiin ja he vaihtoivat kielen englanniksi, jota ymmärrän ainakin fuck you'n ja assholen verran paremmin kuin kreikkaa.

Lopputulema: muutama tunti on nyt vierähtänyt nettipokerin parissa. Ei, en todellakaan ole voitolla, mutta panokset ovat melko pieniä. Ja pysyvät sellaisina koska uhkapelien suhteen en ole ns. pelimies. En ainakaan sen jälkeen kun seiskalla makselin pokerivelkojani mm. tyhjien Ampex -kasettien muodossa luokkakaverilleni muutaman kuukauden ajan. Mutta teeveestä en kyllä aio ruveta seuraamaan Tom Cruise raybaneihin pukeutuneiden hiphopparien bluffausta Petteri Ahomaan selostaessa pelin kulkua taustalla. Tähän uskoisin pystyväni. Enkä vähiten Petteri Ahomaan takia.

Aikuisten juttuja

Pakko dokumentoida pari herkullista keskustelua.

Perjantai, 5.10.2007

- Moi. Oon keskustassa. Ootko vielä töissä?
- Oon sairaslomalla.
- Ai niin. Mä unohdin. Ootko jossain vetolaitteessa?
- Ai käteenvetolaitteessa..he he?
- Just...he...he
- Jos sellainen olisi, niin käsiä voisi käyttää samaan aikaan muuhun...
- Jep. Ja deluxe mallissa olisi myös ominaisuus joka hornittais samaan aikaan hanuriin.
- Riippuu siitä mitä pitää "deluxena"

Keskustelijat: kaksi lähempänä 40:tä kuin 30:tä olevaa akateemisen loppukoulutuksen suorittanutta miestä, joista toinen on tuore isä.

Helsinki, pari viikkoa sitten. Kolme akateemisen loppututkinnon suorittanutta lähempänä 40:tä olevaa miestä Akateemisessa kirjakaupassa. Mukana myös 3 -vuotias ja 0,2 vuotias nuori mieshenkilö (mistä nää jutut siis opitaan....? toim. huom.). Kolme-vuotiaalla ilmapallo autottoman päivän kunniaksi. Nuorimmaiset eivät osallistu keskusteluun.

- Tää ilmapallo haisee ihan kondomille.
- Ei se haju sieltä tuu...
- No mistä sitten?
- Mä pierasin just...

Pojat on poikia....

Kuudes kenttäpelaaja

Piti sitten kuitenkin mennä kiusaamaan itseään. Kuudenneksi kenttäpelaajaksi kauden avausmatsiin vaihtopenkin päähän. Moraaliseksi tueksi. Veri veti kentälle. Veti todella pahasti. Joku uhkasi hakata kaikkien hampaat sisään (oli kuulemma istunut linnassa - vaihtopenkillä kuultua), tuomarille mussutettiin jatkuvasti jokaisesta tuomiosta, miehiä oli solkenaan kanveesissa (pääasiassa ikäluokkaani), tönimistä oli yllin kyllin, mailat heiluivat ja suomenkielen kirosanakirjaa luotiin uuteen uskoon. Olisi ollut todella hienoa olla mukana, mutta ei auta itku markkinoilla.

Pidin tänään koko päivän lentosukkaa leikatussa jalassa. Turvotus sääressä laski. Veri ilmneisesti kiertää tai ainakin on siirtynyt jonnekin. Jalka alkaa muistuttamaan väriltään mustikkakeittoa.

Sauvakävelyäkö? No EI TOD.!!!

Pikkasen alkaa riepomaan huonojen amerikkalaisten leffojen katseleminen. Digiboksini on täynnä Scorsesen tuotantoa ja joka ikisessä leffassa heiluva Leonardo Di Caprion naama alkaa pikku hiljaa vituttamaan. Jotta en tuhoaisi verkkokalvojani kokonaan (jotain se teeveekin säteilee kuitenkin - ihan varmasti!) ryhdistäydyin ja lähdin pienelle kävelylenkille kuulaaseen syysiltaan.

Koska kävelen apuvälineiden kanssa, niin siinä taapertaessaa mieleeni juolahti kysymys siitä olenko nyt syyllistynyt sauvakävelyyn. Olenko taas luopunut periaatteistani? Siis se, että jouduin käymään Espoon Isossa Omenassa 1,5 vuotta sitten oli ihan pakon sanelema juttu. Sitä ei voida laskea periaatteista luopumiseksi vaikka olinkin luvannut että en koskaan astu jalallani siihen ostoshelvettiin. Olin kuitenkin keväällä 2006 pakotettu hakemaan isäni 60-vuotislahjan eräästä sisustusliikkeestä koska espoolaisveljelläni, jolle Iso Omena on tietysti luontevampi ajantappoareena kuin tällaiselle tsadilaiselle, oli jotain isällisiä velvollisuuksia (jotka eivät siis tarkoita samaa kuin aviolliset velvollisuudet, koska silloin hän olisi voinut ihan yhtä hyvin hoitaa ne hommat seuraavan kerran kun vaimon päätä ei särje eikä pakottaa minua luopumaan periaatteistani).

Miten perustelen siis itselleni sen, että en ollut sauvakävelemässä?

1. En ollut pukeutunut asiallisesti tuulipukuun. En varsinkaan sellaiseen, jonka selässä on jonkin päivittäistavarakaupan tuhannen pesukerran rispaannuttama mainos, joka on aniliinin värinen ja jota myydään Elloksen katalogissa "Trendikkäinä ja hengittävinä ulkoiluasuina".
2. Seuralaisellani ei ollut samanlaista tuulipukua eikä samanmerkkisiä sauvoja. Ei ollut itse asiassa edes koko seuralaista. Sauvakävelijät ovat laumaeläimiä ja elävät kuin laulujoutsenet saman parin kanssa koko ikänsä. Tosin niillä haalareilla on vaikea kuvitella ketään muuta paria saatavankaan. Ei nyt laulujoutsenta, senkin perverssit, vaan toista naista/miestä.
3. En hymyillyt vastaantuleville "Vittu että on kivaa. Tässä sitä reippaillaan luonnossa ja lenkin päätteeksi mennään taloyhtiön talkoisiin. Pitää vaan muistaa laittaa huonompaa päälle ettei tää sporttiasu mee piloille. Kyllä kunto taas nousee kohisten!" -ilme kasvoillani vaan lähinnä tuijotin tyhjäpäisenä eteenpäin ja keskityin askelmerkkeihin ja siihen miten nälvisin Hifkin miehiä Kalpa-tappion jälkeen.
4. Sauvani ovat tarkoitettu liikuntarajoitteisille, ei liikunnan takia "rajoittuneille". Joudun käyttämään niitä pakosta, mutta en sosiaalisesta, vaan ihan fysiologisesta pakosta ja lääkärin määräyksestä. Kyseessä on ihan peruskyynärsauvat. Niiden kanssa voi kuvitella ja/tai toivoa saavansa vastakkaisen sukupuolen sääliä ja parhaimmassa tapauksessa läheisyyttäkin. Kyseessä eivät ole siis tosi sporttiset ja trendikkäät hiilikuituporkat joita heiluttelemalla ja pitkin vetävin askelin, aikaisemmin mainittu ilme päällä, kunto nousee..."ja näytät muutenkin tosi hyvältä."(Pirkka 8/2004)
5. Kyseinen rikos, josta itse itseäni epäilin, ei tapahtunut Espoossa.

Summa summarum: en ole syyllistynyt sauvakävelyyn, mikä on siis tullut näin todistettua.

Turhaa puhetta?

Katsottiin leikkauksen jälkeisen päivänä lauantaina faijan kanssa Seve Trophya Viasatin golf-kanavalta. Koska elämä on valintoja täynnä on faija hankkinut Golf-TV:n eikä Canal Plussaa, josta näkyvät Valioliigan, Italian liigan ja SM-Liigan ottelut. Minä taas olen valinnut Canal Plussan. Kaikkea ei voi saada.

Isäni vaimo ilmoitti joskus puoli viiden maissa, että "te olette todellakin katsoneet televisiota koko päivän!". Yritettiin siinä sitten poikaporukassa vedota potilaan terveydentilaan (sekä potilas että lääkäri), kaupassakäymiseen ja muihin toisarvoisiin faktoihin. Eivät auttaneet. Vastaukseksi saatiin "Keskustelisitte kun kerran niin harvoin näätte!" Ai jai. Rouva puhui itsensä pussiin. Jouduin vastaamaan: "No kun en ole voinut polven takia pelata golfia, niin ei oo mitään yhteistä keskustelunaihetta...". Oli aika aseistariisuva vastaus ja pystyimme rauhassa jatkamaan Isä-poika -lauantaita...