Hokikärpäsen puraisu

Edellinen kerta kun puin päälleni täyden lätkävarustuksen oli noin 23 vuotta sitten. Matinkylän vanhassa jäähallissa, "ladossa", pelattiin koulujenvälistä lätkäturnausta. Nykyään jääkiekkopainotteisella Haukilahden yläasteella/lukiolla ei tuolloin ollut kovin montaa aktiivista jääkiekkoilijaa riveissään. Senpä takia mukaan kelpuutettiin myös kaikki luistelutaitoiset ja jo aktiiviuransa lopettaneet. Kuten allekirjoittanut. Murrosikään liittyy valitettavasti sellainen kiusallinen piirre, että pituuskasvu on melko nopeata ja se mikä sopi edellisenä talvena päälle ei kovin suurella todennäköisyydellä enää sovi seuraavana talvena.

Olin muistaakseni lopettanut jääkiekon edellisenä keväänä. Olin taidoiltani suht hyvä, mutta en mikään superlahjakkuus. Ei vain palo riittänyt treenaamiseen. Kamat olivat vielä tallella ja kun oman koulun joukkue kutsui sinut riveihinsä, niin silloin ei sanottu ei. En muista tarkkaan miten peleissä kävi, mutta muistan sitäkin paremmin sen kuinka katsomosta huuudeltiin jatkuvasti rivouksia ja henkilökohtaisia loukkauksia meikäläiselle. No, olisin kai itsekin syyllistynyt pubertiittini kukoistuksessa huutelemaan kaverille, jonka varusteet olivat liian pienet ja jättivät kiusallisen raon pelihousujen ja -sukkien väliin, jota koristi kashmirkuvioiset blackhorset...

Mutta 23:n vuoden odotus ja trauma jäi taakse keskiviikkona kun luistelin Hartwall Arenan jäälle lainahöyhenissä, mutta tarpeeksi suurissa sellaisissa. Varusteiden päälle jouduin vetämään Jokereiden harjoituspaidan, mutta tämä nöyryytys johtui vain olosuhteista.

Pelaaminen 23:n vuoden tauon jälkeen oli mielenkiintoinen kokemus. Olin toki luistellut ja pelannut ilman kamoja lätkää tällä välillä, mutta varusteet päällä pelaaminen on aivan toista. Puolet energiasta menee siihen, että yrittää hallita jotenkin kroppansa ja pysyä pystyssä. Lisäksi jatkuva luistelu päästä päähän aiheutti ihon huokosissa käsittämättömän tulvan ja vedenpaisumuksen. En muista milloin olisin hikoillut yhtä paljon. Tunnin pelin jälkeen ei luistin enää kulkenut ja maila tarjosi vanhalle miehelle sopivasti tukea kun kentältä valuttiin vaihtoon.

Mutta, mutta: hokikärpänen puraisi. Töniminen, taklaaminen, raastaminen ja roikkuminen. Siinä ohessa kiekko hetkittäin lavassa ja joskus itsekin nokikkain maalivahdin kanssa. Aivan hemmetin raskasta, mutta aivan sairaan mahtavaa. Muistona keskiviikosta vieläkin leukakipeenä maalinedustaklauksen seurauksena. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että se leuka ei murtunut. Olisihan se ollut kieltämättä vienyt jotain tästä paluun synnyttämästä glooriasta...

Leberknödelsuppe ja 12. hääpäivä

Kevään alppimatka on takana. Stantonin ylä- ja alamäet niin vuorilla kuin kylässäkin koettiin viiden hiihtopäivän aikana. Aika oli ajanut KreisiKangaroon ohi, mutta melkein melikymppisillekin riitti apres skitä.

Saksan kielen taito on päässyt viime vuosina ruostumaan. Pahiten sen huomasi kun halusin lounaalla kokeilla paikallista knödel-keittoa. Eli sitä hässäkkää, jossa keskellä nestettä lilluu pyöreä puoliraaka leivos. Ei tullut sitten kuitenkaan mietittyä mitä se leber siinä knödelsuppen edessä tarkoitti. Minulle, joka ala-asteen kolmannella oksensin ruokatunnilla lounaalla tarjotun maksan pellolle, yllätys oli iloinen. Maksalaatikko lihaliemessä ei ihan uponnut. Mutta kaikkea pitää maistaa, niin kuin tillilihapäivänä aina koulussa jankutettiin.

Lauantai-ilta muodostui loman kohokohdaksi. Oli aihetta juhlaan. Aatelisnimen omaava suomenruotsalainen vietti 12. hääpäiväänsä keski-Euroopassa. Samaan aikaan vaimo kirjoitti kitkeriä kommentteja Facebookissa. Ruusut eivät kai sitten täysin korvanneet toisen ihmisen läheisyyttä. Oli miten oli, hemmetin hauska ilta. Apres-skissä Moosewritissä, samppanjaillallinen kolmeen pekkaan hotellissa ja loppuilta Alte Postin yökerhossa. Paluumatkalla yökerhosta ne pirun suomenruotsalaiset herraskansan edustajat antoivat ugrille perinteiseen tyyliin lumipesun. Nelikymppiset äijät! Toudella lapsellista!

Hiihtokausi ei kuitenkaan päättynyt Stantoniin. Huomenna perjantaina edessä hiihtokauden finaali Levillä. Työpaikan perinteinen virkistymisreissu. Kieltämättä viime viikonlopun virkistäytymisen jälkeen tekisi mieli jäädä kotiin, herätä lauantaina myöhään, lukea lehdet, mutta....mutta....lauantaina kreisii bailausta Kittilässä Hullu Poro Areenalla Yön tahtiin. Ei ...tana!

Kevättä Hellsingissä

Maan on vielä valkoinen kaupungissakin. Ainoa vihertävä Kampissa oli viikonlopuna jäljiltä jonkun onnettoman ravintola-asiakkaan pinaatit Dante's Highlightsin edessä. Sää on kuitenkin lämpenemään päin ja tätä menoa golfaamaan päästään ennen juhannusta. Linnut eivät vielä laula, mutta uskaltaisin väittää, että Helsingin keskustassa on kevättä ilmassa.

Lauantai-iltana matkalla illalliselle taivaalta tippui harvakseltaan jotain. Säiden lämmetessä lunta ei enää tule samaan tahtiin kuin ennen, mutta jäätävä tihkua sitäkin enemmän. Ja aika rakeista. Onneksi seurassani oli hieman hitaammin askeltava kanssaihminen. Muuten olisi osunut. Ja uponnut. Annankadulla Motelletin kohdalla toisella puolella tietä kuulin yläilmoista varoittavan äänen. Jokin matkusti viistoa peltikattoa pitkin kohti katua ja varoitti pian päättyvästä olemassaolostaan. Pysähdyin ja seurasin muutaman kymmenen kiloa jäätä tippuvan metrin päähän katuun. Hengissä ollaan, mutta läheltä piti. Kevät se siellä teki tuloaan.

Selvittyäni hengissä lauantai-illasta kevät rankaisi sunnuntainakin. Malminkadulla muutaman metrin päässä paikallisesta gourmet juottolasta, ravintola Vanhasta ketusta, Volvoni makasi jäisellä kadun pinnalla. Pakkashanki oli sulanut sohjoksi ja jääksi. Pyörät pyörivät mutta ruotsalaisen metalliteollisuuden viimeinen lippulaiva ei liikahtanut minnekään. Ei eteen eikä taakse. Vanhan ketun kanta-asiakkaat seurasivat myötätuntoisesti muutaman metrin päässä nortti huulessa ja pyhäpäivän puolitoista promillea verenkierrossa, mutta eivät tehneet elettäkään auttaakseen. Ei tullut työntöapua. Ei tod.! Pelkäsivät kai rattijuopumussyytettä. Hätävarjelun liioittelua sanon minä! Ei sinänsä että olisin apua pyytänyt, mutta itse aika moneen kertaan tänäkin talvena miestä mäessä auttaneena suoraan sanoen kyrsi. Teki mieli liittyä kokoomukseen ja julistaa niille juopoille vähän kyky puolueen sanomaa. "Kiitos vaan avusta! Tiedättekö kuinka paljon mä autan teitä joka fakin päivä kun haette Kelan tiskiltä päivän juomakupongit?"

Jäi antipatiat huutamatta, mutta niin jäi Volvokin kadunvarteen. Olkoon siellä paska! Vietän autotonta päivääni nyt ja huomenna. Luonto kiittää luonnonystävää!