Kävin näyttämässä polveani tänään Dextrassa. Eturistiside vaikuttaa olevan kunnossa eikä röntgenissäkään näkynyt mitään epäilyttävää. Oma diagnoosini siitä, että ristisidehän voi olla poikki, koska siirrännäisenä siinä ei ole tuntoa ja siksi en ole sitä huomannut veti ortopedin hiljaiseksi. Mies tuijotti hetken seinään ja haki sanoja. "No voihan sen tietysti noinkin päätellä, mutta kyllä kaikki ne tapaukset, joissa leikattu ristiside on mennyt poikki, ovat olleet kivuliaita." ("Ok, mä olen pankkiiri ja sä ortopedi. Parempi että sä teet sen diagnoosin. Myös finansseista...".) Sain ohjeeksi käyttää polvea kivun sallimissa rajoissa. Polvi tuntuukin jo selkeästi paremmalta. Hyvä homma! Olin tässä viikonlopun synkimpinä hetkinäni jo ajatellut, että kaikki minulle tärkeät liikkumisen lajit kuuluvat nyt menneisyyteen ja edessä on vain enää lopun odottaminen ja hidas rappeutuminen.
Odotellessani ortopedin vastaanotolle röntgenkuvien oton jälkeen sattui käteeni Olivia, lehti yli 40-vuotiaille naisille. Koska omassa elämässä on nyt matalapainetta, niin luin sivulla 106 olleen artikkelin psykosomaattisista oireista. Eli siitä miten sairauksilla on sielullis-ruumiillinen yhteys. Jonkun sairauden tai kivun selittävä tekijä voi olla esimerkiksi stressi tai tunne-elämässä tapahtuneet muutokset. Artikkelissa oli kymmenkunta ohjetta miten välttää psykosomaattisia oireita. Itkeminen oli yksi, koska jos pahaa oloa ei pura itkun kautta niin kroppa reagoi siihen jollain muulla tavalla. Tunnetilat ovat siis koko kehon tiloja. Toinen mieleen jäänyt neuvo oli säännöllinen liikunta ja terve ruokavalio (litannia omegakolmosia ja muita entsyymejä ja vitamiineja ). Mutta paras kaikista oli "Järjestä tyttöjen ilta!". Siis mää vai? Tyttöjen ilta! Oliko tämä neuvo nyt yleismaailmallinen ja sukupuolesta riippumaton? Jos järjestän sellaisen, niin olenko yli 40-vuotias nainen? Ja sitten tietysti tärkeimpänä on se ketä sinne pitäisi kutsua? Entisiä tyttöystäviä? Vai äiti ja muut suvun tytöt? Vai pelkästään Loimaan Norppa ja Minkki P? Olen ymmälläni. Mutta onneksi polvi on paranemaan päin, joten pääsen puurtamaan ohjeen kaksi parissa. Eikä tuo ohje yksikään ole ihan tuntematon. Kumma juttu muuten, että alkoholia ei suositeltu lainkaan...
tiistaina, joulukuuta 30, 2008
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Mä, Fogues ja Anne Hedman
Ei kuulunut suunnitelmiin. Sunnuntai-ilta Pataässässä. Fogues sai kuitenkin ylipuhuttua. Facebookin chatissä. Polvivamma ja muut asiat painoivat sen verran, että meikäläistä ei ollut vaikea taivutella. Viisitoista minuttiia ja oltiin suomalaisen iskelmäplagioinnin ytimessä.
Asiaa oli. Ja paljon. Alun small talkin jälkeen pääsimme asiaan. Aloitimme työasioilla. Vanhoja kollegoita kun olemme. Tosin jo heti alkuun keskustelukumppanini totesi "Tähän juttuun menee viisi minuuttia. Sitten puhutaan muijista." Kolmen minuutin jälkeen juttu oli kerrottu ja luulin, että nyt pääsemme asian ytimeen. Ei. "Mulla on vielä kaksi minuuttia käyttämättä." poika totesi ja kertoi toisen löyhästi työhön liittyvän tarinan. Sen jälkeen keskustelu siirtyikin vastakkaiseen sukupuoleen, tippaleipäaivoihin, prinsessasyndroomaan ja jatkuvaan huomion tarpeeseen. Myös omat henkilöhistoriat kerrattiin asian vaatimalla tarkkuudella. Hyvä, hauska ja hyödyllinen keskustelu, jossa sivuttiin muutenkin elämän peruskysymyksiä, paitsi urheilua. Myönnän kaivanneeni eilistä keskustelua. Varsinkin kun tämän viikon suunnitelmat menivät piloille polven vääntymisen takia ja mieli on ollut maassa.
Sunnuntai-ilta Pataässässä valomerkkiin asti oli kaiken kaikkiaan absurdi kokemus. Aina sopivan biisin tullen lattia täyttyi Tarjoustalon ja Dressmannin mallistolla varustetuista keski-ikäisistä mrs ja mr Batistineista. Myös nahkaliivejä ja itsevirkattuja pontsoja liukui tanssilattialla ilman vuosihuoltoa jääneiden kantajiensa päällä. Hiuksia joko ei ollut tai sitten ne olivat mallia KajaGooGoo. Siis naisilla. Ja yletön jurri päällä. Lähes jokaisella. Illan ehdoton kuningatar oli Anne Hedman. Jotenkin sitä eilisen performanssin jälkeen ymmärtää Jaria. Anne oli löytänyt laastarin, jota kävi kyllä sääliksi. Mustaan t-paitaan ja nahkaliiviin pukeutunut yli satakiloinen mies kuolasi Annen perään mutta Anne vain pyöritti kaveria pikkurillinsä ympärillä kerjäten jatkuvaa huomiota antamatta itse mitään. Mimmi heilu koko illan ympäri baaria. Tanssityyliä on vaikea kuvailla. Siihen kuului olennaisena osana avonainen mokkableiseri, jota rouva Hedman kuitenkin piti jatkuvasti jommalla kummalla kädellä kiinni. Siis koko illan. Pyörähdykset ja lievät jalan nostot kuuluivat myös asiaan. Ja käsi pysyi jatkuvasti takissa kiinni. Oli unohtumaton tunne vetää Rin Tin Tin kuin tällainen prinsessa tuli viereen laulamaan nuotin vierestä ja kerjäämään nuoremman miehen huomiota. Kyllä, poistuimme eri matkaa ja toivon että en enää törmää vastaavaan ilmestykseen. Mutta Foguekselle on kyllä annettava iso käsi ex-tempore sunnuntai-illasta. Lisää tällaista, mutta ei ehkä työaikana.
Asiaa oli. Ja paljon. Alun small talkin jälkeen pääsimme asiaan. Aloitimme työasioilla. Vanhoja kollegoita kun olemme. Tosin jo heti alkuun keskustelukumppanini totesi "Tähän juttuun menee viisi minuuttia. Sitten puhutaan muijista." Kolmen minuutin jälkeen juttu oli kerrottu ja luulin, että nyt pääsemme asian ytimeen. Ei. "Mulla on vielä kaksi minuuttia käyttämättä." poika totesi ja kertoi toisen löyhästi työhön liittyvän tarinan. Sen jälkeen keskustelu siirtyikin vastakkaiseen sukupuoleen, tippaleipäaivoihin, prinsessasyndroomaan ja jatkuvaan huomion tarpeeseen. Myös omat henkilöhistoriat kerrattiin asian vaatimalla tarkkuudella. Hyvä, hauska ja hyödyllinen keskustelu, jossa sivuttiin muutenkin elämän peruskysymyksiä, paitsi urheilua. Myönnän kaivanneeni eilistä keskustelua. Varsinkin kun tämän viikon suunnitelmat menivät piloille polven vääntymisen takia ja mieli on ollut maassa.
Sunnuntai-ilta Pataässässä valomerkkiin asti oli kaiken kaikkiaan absurdi kokemus. Aina sopivan biisin tullen lattia täyttyi Tarjoustalon ja Dressmannin mallistolla varustetuista keski-ikäisistä mrs ja mr Batistineista. Myös nahkaliivejä ja itsevirkattuja pontsoja liukui tanssilattialla ilman vuosihuoltoa jääneiden kantajiensa päällä. Hiuksia joko ei ollut tai sitten ne olivat mallia KajaGooGoo. Siis naisilla. Ja yletön jurri päällä. Lähes jokaisella. Illan ehdoton kuningatar oli Anne Hedman. Jotenkin sitä eilisen performanssin jälkeen ymmärtää Jaria. Anne oli löytänyt laastarin, jota kävi kyllä sääliksi. Mustaan t-paitaan ja nahkaliiviin pukeutunut yli satakiloinen mies kuolasi Annen perään mutta Anne vain pyöritti kaveria pikkurillinsä ympärillä kerjäten jatkuvaa huomiota antamatta itse mitään. Mimmi heilu koko illan ympäri baaria. Tanssityyliä on vaikea kuvailla. Siihen kuului olennaisena osana avonainen mokkableiseri, jota rouva Hedman kuitenkin piti jatkuvasti jommalla kummalla kädellä kiinni. Siis koko illan. Pyörähdykset ja lievät jalan nostot kuuluivat myös asiaan. Ja käsi pysyi jatkuvasti takissa kiinni. Oli unohtumaton tunne vetää Rin Tin Tin kuin tällainen prinsessa tuli viereen laulamaan nuotin vierestä ja kerjäämään nuoremman miehen huomiota. Kyllä, poistuimme eri matkaa ja toivon että en enää törmää vastaavaan ilmestykseen. Mutta Foguekselle on kyllä annettava iso käsi ex-tempore sunnuntai-illasta. Lisää tällaista, mutta ei ehkä työaikana.
sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008
Ihmisen paras ystävä
Ihmisen paras ystävä ei ole koira. Arjen harmaudessa hännän heiluttamisestä on harvoin käytännön hyötyä. Viime aikaisten kokemusten perusteella ihmisen paras ystävä on lähipiiriin kuuluva ortopedi. Ihmisen paras ystävä ottaa sinut jonon ohi vastaanotolle ja tutkii polvesi. Housuja riisuessasi ihmisen parhaan ystävän kanssa on hauska heittää läppää seksuaalisten vähemmistöjen kustannuksella. Nauraa yhteisille homofobian tunteille ja heittää vihjailevaa läppää. Lääketieteellisten aparaattien ja instrumenttien täyttämän huoneen täyttää itkun sijasta äijien nauru.
Toinen ihmisen paras ystävä on tuttu lakimies. Ihmisen paras ystävä kuuntelee sukusi perintöriitoja, purnaustasi virkavallan maanteillä harjoittamaa mielivaltaa kohtaan ja antaa ilmaisia juridisia neuvoja. Pystyykö saksanpaimenkoira tähän? Epäilen! Eläköön nepotismi ja hyvä veli -verkostot! Mitä elämä olisikaan jos ihmisen paras ystävä olisi pappi, posteljooni tai ristelyisäntä? Ei ainakaan merkittävästi helpompaa.
Toinen ihmisen paras ystävä on tuttu lakimies. Ihmisen paras ystävä kuuntelee sukusi perintöriitoja, purnaustasi virkavallan maanteillä harjoittamaa mielivaltaa kohtaan ja antaa ilmaisia juridisia neuvoja. Pystyykö saksanpaimenkoira tähän? Epäilen! Eläköön nepotismi ja hyvä veli -verkostot! Mitä elämä olisikaan jos ihmisen paras ystävä olisi pappi, posteljooni tai ristelyisäntä? Ei ainakaan merkittävästi helpompaa.
lauantaina, joulukuuta 27, 2008
Tapanintanssit ja lasipolvi
Kävin eilen tuulettumassa muutaman rantaruotsalaisen ja kolttasaamelaisen kanssa Tapaninpäivän yössä. Ilta alkoi Punvauoren ahvenessa. Sovimme joukkoon hyvin. Kaikki muutkin paikallaolijat olivat miehiä. Great! Ja kyseessä on ihka oikea heteropaikka vaikka seinällä ei pyörinytkään tapaninpäivän valioliigakierros viidestä 40 tuumaisesta taulutelevisiosta. No, jotta heteroilu ei menisi liian pitkälle päädyimme viettämään loppuiltaa Lostariin Annankadulle. Sitä ennen kävimme Restroomissa raiskaamassa kevyen musiikin klassikoita. Tällä kertaa Anders Järrydinä sekä Stefan Ekberginä. Hienoja ruotsalaisia tennisammattilaisia, joita Restroomissakin hyvin edustettuina olleet 80-luvulla syntyneet märkäkorvat tuskin tunnistavat. Todennäköisesti luulivat Roxeten laulajiksi ja miettivät oliko sen vaalean mimmin nimi todellakin Anders.
Sellainenkin ihme saatiin loppuillasta kokea, että pari yli 100-kiloista kuulapäätä napit korvissaan kävivät ohjaamassa eräänkin seurueessa olleen virkamiehen pois Lostarin alakerrasta. Syy on edelleen epäselvä, mutta minkäänlaista vastarintaa ei esiintynyt. Kansan palvelija poistui kuulapäiden välissä rauhallisesti kohti ulko-ovea silmissään tyhjä katse lapsen eksyneen.
Mutta hauskalla illalla oli myös varjopuolensa. Eilen iltapäivällä alkanut kipu reilu vuosi sitten operoidussa polvessa paheni talsiessani yöllä Annankatua kohti Kamppia. Tänä aamuna oli hieno huomata, että minkäänlaista ponnistusta ei polvella voi tehdä ja sen suoraksi ojentaminen vetää koko kropan veltoksi kivusta. Kiva! Miksi se saamarin kipu ei voinut alkaa vuorokautta aikaisemmin! Ehdin nimittäin aamulla pitkään arvottuani varata lentoliput Kittilään sunnuntaiksi tarkoituksena mennä rinteeseen vuoden tauon jälkeen. Nyt ei onnistu edes murtomaahiihto. Yhtä hyvin olisin voinut polttaa muutaman viidenkympin setelin. Ei auta kuin toivoa vakuutusyhtiöltä ymmärrystä vaikka ensimmäinen aavistus onkin se, että yhden polven takia en periaatteessa ole estynyt matkustamaan Ylläkselle. Mutta kun ei hirveesti iske lähteä keskelle Lapin kaamosta makaamaan mökissä kolmeksi päiväksi....
Lopuksi kiitos Lostarissa saamastani positiivisesta palautteesta eräältä tämän blogin lukijalta. Päivitysongelmat jatkuvat, myönnetään. Inspiraatio on välillä kadoksissa ja kaamos painaa mieltä. Matti Vanhanen ja Ilkka Kanervakin ovat olleet melko pitkään hissukseen. Timo T A Mikkonen ansaitsisi kyllä pari palstamillimetriä, mutta palataan aiheeseen myöhemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun Mäntsälän suuri poika selvittää Olof Palmen murhan. J F Kennedyn murhaajanhan hän tietää. Tai ei! Laitetaan nyt joka tapauksessa pari sanaa. Eihän kukaan voi kieltää sitä, että onhan Timo T A:lla oikeus tykätä univormuista. Moni nainenkin tykkää. Tosin harvemmin itsensä kantamana. Eikä sovi unohtaa, että mestarikampaajan mies on oikeasti sotilasarvoltaan reservin majuri, joten pientä kunnioitusta. Näitä heebejä ei ole Suomen maassa montaa. Itse tiedän kaksi muuta. Arvi Lind ja veljeni appiukko, joka sai kyllä kuulla asiasta jouluaattona. Oma serkkupoikakin on univormumiehiä (suosikkiristeilyisäntä...just!). Moni ehkä tuntee mutta aika moni ei. Kyseessä on siis C-sarjan julkkis. Serkkupoika kertoi viimeisimmässä Seiskassa joutuneensa laittamaan varpaidensa väliin varvasimplantin, jotta pystyisi kantamaan risteilyisännän univormua ryhdikkäästi. Ei, en ole nähnyt implanttia. Enkä haluakaan nähdä. Silti olisi kiva tietää monenko litran silikonit ovat kyseessä ja kovettuvatko implantin nännit hekuman hetkellä...Voi v...u että olen ylpeä suvustani!!!! Mutta palataan vielä niihin kiitoksiin. Taisin kieltäytyä tarjotusta drinkistäkin. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, mutta kun on tällainen juro suomalainen puurtaja joka on tottunut kuulemaan lähinnä "Mikset sä saatana syöttänyt!" tyyppistä palautetta (Syötän pelissä kuin pelissä vain silloin, kun tiedän, että joku muu osaa tehdä pallolla/kiekolla asian paremmin. Eli siis tosi harvoin...) , niin kyllähän sitä menee hieman hämilleen kun kehutaan.
Sellainenkin ihme saatiin loppuillasta kokea, että pari yli 100-kiloista kuulapäätä napit korvissaan kävivät ohjaamassa eräänkin seurueessa olleen virkamiehen pois Lostarin alakerrasta. Syy on edelleen epäselvä, mutta minkäänlaista vastarintaa ei esiintynyt. Kansan palvelija poistui kuulapäiden välissä rauhallisesti kohti ulko-ovea silmissään tyhjä katse lapsen eksyneen.
Mutta hauskalla illalla oli myös varjopuolensa. Eilen iltapäivällä alkanut kipu reilu vuosi sitten operoidussa polvessa paheni talsiessani yöllä Annankatua kohti Kamppia. Tänä aamuna oli hieno huomata, että minkäänlaista ponnistusta ei polvella voi tehdä ja sen suoraksi ojentaminen vetää koko kropan veltoksi kivusta. Kiva! Miksi se saamarin kipu ei voinut alkaa vuorokautta aikaisemmin! Ehdin nimittäin aamulla pitkään arvottuani varata lentoliput Kittilään sunnuntaiksi tarkoituksena mennä rinteeseen vuoden tauon jälkeen. Nyt ei onnistu edes murtomaahiihto. Yhtä hyvin olisin voinut polttaa muutaman viidenkympin setelin. Ei auta kuin toivoa vakuutusyhtiöltä ymmärrystä vaikka ensimmäinen aavistus onkin se, että yhden polven takia en periaatteessa ole estynyt matkustamaan Ylläkselle. Mutta kun ei hirveesti iske lähteä keskelle Lapin kaamosta makaamaan mökissä kolmeksi päiväksi....
Lopuksi kiitos Lostarissa saamastani positiivisesta palautteesta eräältä tämän blogin lukijalta. Päivitysongelmat jatkuvat, myönnetään. Inspiraatio on välillä kadoksissa ja kaamos painaa mieltä. Matti Vanhanen ja Ilkka Kanervakin ovat olleet melko pitkään hissukseen. Timo T A Mikkonen ansaitsisi kyllä pari palstamillimetriä, mutta palataan aiheeseen myöhemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun Mäntsälän suuri poika selvittää Olof Palmen murhan. J F Kennedyn murhaajanhan hän tietää. Tai ei! Laitetaan nyt joka tapauksessa pari sanaa. Eihän kukaan voi kieltää sitä, että onhan Timo T A:lla oikeus tykätä univormuista. Moni nainenkin tykkää. Tosin harvemmin itsensä kantamana. Eikä sovi unohtaa, että mestarikampaajan mies on oikeasti sotilasarvoltaan reservin majuri, joten pientä kunnioitusta. Näitä heebejä ei ole Suomen maassa montaa. Itse tiedän kaksi muuta. Arvi Lind ja veljeni appiukko, joka sai kyllä kuulla asiasta jouluaattona. Oma serkkupoikakin on univormumiehiä (suosikkiristeilyisäntä...just!). Moni ehkä tuntee mutta aika moni ei. Kyseessä on siis C-sarjan julkkis. Serkkupoika kertoi viimeisimmässä Seiskassa joutuneensa laittamaan varpaidensa väliin varvasimplantin, jotta pystyisi kantamaan risteilyisännän univormua ryhdikkäästi. Ei, en ole nähnyt implanttia. Enkä haluakaan nähdä. Silti olisi kiva tietää monenko litran silikonit ovat kyseessä ja kovettuvatko implantin nännit hekuman hetkellä...Voi v...u että olen ylpeä suvustani!!!! Mutta palataan vielä niihin kiitoksiin. Taisin kieltäytyä tarjotusta drinkistäkin. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, mutta kun on tällainen juro suomalainen puurtaja joka on tottunut kuulemaan lähinnä "Mikset sä saatana syöttänyt!" tyyppistä palautetta (Syötän pelissä kuin pelissä vain silloin, kun tiedän, että joku muu osaa tehdä pallolla/kiekolla asian paremmin. Eli siis tosi harvoin...) , niin kyllähän sitä menee hieman hämilleen kun kehutaan.
sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008
Oikeanpuoleinen tankki täyteen, kiitos!
Kävin Tampereella viikonloppuna. Ennen matkalle lähtöä on kurasäässä hyväksi täyttää auton pissapoika. Näin ainakin, jos aikoo matkustaa autolla ja varsinkin silloin kun ajotietokone ilmoittaa pojan ruiskineen kaiken nesteensä pihalle. Näin kävi eräässäkin Volvossa ennen kuin sen nokka suunnattiin kohti Pirkanmaata.
Pysähdyin täyttämään pissapoikaa Espoon Kilon ABC -asemalle. Yleensä huoltoasemilla vesi ja ilma ovat muualla kuin bensapumppujen luona, mutta ei Kilossa. Vesi- ja ilmakaappi oli sijoitettu bensapumppujen viereen, joten ei auttanut muu kuin ajaa pumpulle pissapojan täyttöä varten. Koska edellisestä täytöstä oli kulunut parisen kuukautta, niin en muistanut mistä konepelti avataan. Tai hetken mitetittyäni muistin, mutta ruotsalaisten insinöörien kaasupolkimen viereen sijoittamaa punaista kahvaa ei ollut kovin helppo löytää. En kuitenkaan aiheuttanut ruuhkaa, koska noin kolme kuudesta pumpusta oli tyhjänä. Näin ainakin kuvittelin. Mutta pian huomasin olevani väärässä.
Jo kohta pian autoni eteen kaartoi viininpunainen pikkumersu melko kärsimättömän näköisenä odottamaan omaa vuoroaan. Nousin autostani löydettyäni vihdoin ruotsalaisten insinöörien käytännön pilan ja näytin Lasol -pullolla aikeeni mersun kuljettajalle. Pelkääjän paikalla ollut miespuolinen henkilö näytti ymmärtävän toimenpiteen välttämättömyyden ja vinkkasi ystävällisesti takaisin. Tietenkin ne pirun ruotsalaisinssit olivat piilottaneet sen pissapojan aukonkin ovelasti ja sen etsimiseen meni parikymmentä sekuntia. Tämä oli kuitenkin mersua kuljettaneelle rouvalle liikaa. Hän ajoi viereeni ja avasi ammoisan leipäläpensä. "Eikö tuon voisi tehdä jossain muualla kun täällä on jonoa." Pahoittelin rouvalle että kyseiseen toimenpiteeseen oli kulunut aikaa noin minuutin verran ja toivotin hyvää joulua, koska se on paras tapa vittuilla näin joulun alla. "Nii-in....." ilmoitti rouva nyrpeänä ja meni jonottamaan toisen auton taakse vuoroaan. Vitutti! In the end harmitti omien hoksottimien hitaus. Pumpuista oli edelleen kaksi tyhjänä. Olin jotenkin kuvitellut, että syy siihen, miksi mersu halusi paikalleni liittyi juuri tuohon vesi- ja ilmakaappiin. Mutta ei. Kyseinen rouva ilmeisesti vain kuvitteli, että sillä paikalla jossa täytän pissapoikaani, on pumppu sijoitettu juuri oikein hänen autonsa bensatankkia varten. Siis auton oikeanpuoleiseen kylkeen. Teki mieli mennä vittuilemaan. Päätin kuitenkin säilyttää jouluhartauden ja suuntasin nokan kohti Pirkanmaata. Ajaessani kohti suomalaisen jääkiekon henkistä kotia toivoin, että saksalaiset insinöörit osaisivat joskus vielä kehittää sellaisen auton, jossa bensatankin aukko on sijoitettu oikein. Siis siten, että sen voi täyttää ajoipa auton pumpulle kummin päin tahansa...
Pysähdyin täyttämään pissapoikaa Espoon Kilon ABC -asemalle. Yleensä huoltoasemilla vesi ja ilma ovat muualla kuin bensapumppujen luona, mutta ei Kilossa. Vesi- ja ilmakaappi oli sijoitettu bensapumppujen viereen, joten ei auttanut muu kuin ajaa pumpulle pissapojan täyttöä varten. Koska edellisestä täytöstä oli kulunut parisen kuukautta, niin en muistanut mistä konepelti avataan. Tai hetken mitetittyäni muistin, mutta ruotsalaisten insinöörien kaasupolkimen viereen sijoittamaa punaista kahvaa ei ollut kovin helppo löytää. En kuitenkaan aiheuttanut ruuhkaa, koska noin kolme kuudesta pumpusta oli tyhjänä. Näin ainakin kuvittelin. Mutta pian huomasin olevani väärässä.
Jo kohta pian autoni eteen kaartoi viininpunainen pikkumersu melko kärsimättömän näköisenä odottamaan omaa vuoroaan. Nousin autostani löydettyäni vihdoin ruotsalaisten insinöörien käytännön pilan ja näytin Lasol -pullolla aikeeni mersun kuljettajalle. Pelkääjän paikalla ollut miespuolinen henkilö näytti ymmärtävän toimenpiteen välttämättömyyden ja vinkkasi ystävällisesti takaisin. Tietenkin ne pirun ruotsalaisinssit olivat piilottaneet sen pissapojan aukonkin ovelasti ja sen etsimiseen meni parikymmentä sekuntia. Tämä oli kuitenkin mersua kuljettaneelle rouvalle liikaa. Hän ajoi viereeni ja avasi ammoisan leipäläpensä. "Eikö tuon voisi tehdä jossain muualla kun täällä on jonoa." Pahoittelin rouvalle että kyseiseen toimenpiteeseen oli kulunut aikaa noin minuutin verran ja toivotin hyvää joulua, koska se on paras tapa vittuilla näin joulun alla. "Nii-in....." ilmoitti rouva nyrpeänä ja meni jonottamaan toisen auton taakse vuoroaan. Vitutti! In the end harmitti omien hoksottimien hitaus. Pumpuista oli edelleen kaksi tyhjänä. Olin jotenkin kuvitellut, että syy siihen, miksi mersu halusi paikalleni liittyi juuri tuohon vesi- ja ilmakaappiin. Mutta ei. Kyseinen rouva ilmeisesti vain kuvitteli, että sillä paikalla jossa täytän pissapoikaani, on pumppu sijoitettu juuri oikein hänen autonsa bensatankkia varten. Siis auton oikeanpuoleiseen kylkeen. Teki mieli mennä vittuilemaan. Päätin kuitenkin säilyttää jouluhartauden ja suuntasin nokan kohti Pirkanmaata. Ajaessani kohti suomalaisen jääkiekon henkistä kotia toivoin, että saksalaiset insinöörit osaisivat joskus vielä kehittää sellaisen auton, jossa bensatankin aukko on sijoitettu oikein. Siis siten, että sen voi täyttää ajoipa auton pumpulle kummin päin tahansa...
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
Kröhöm...
Miten sattuukin samalle päivälle! Se, että naapurissa sijaitsevassa ostoskeskuksessa törmää pariin vastakkaisen sukupuolen edustajaan puolen tunnin sisällä (töistä palatessa ja salille mennessä), joiden kanssa on joskus aikoinaan kommunikaatio päättynyt sillä tavalla....sanotaanko hieman kylmemmissä merkeissä. Tai siis se vain yht'äkkiä lakkasi. Tosta vaan! Ilmeisesti joku häiriö kännyköiden käyttämillä taajuuksilla. Tai sitten vain katkos miehen aivokäyrän sähköisillä taajuuksilla. Jep. Myönnettävä se on. Nooh...onneksi huomasin tapaukset ajoissa enkä rientänyt esittämään kuinka kiva on nähdä pitkästä aikaa parin poskisuudelman kera. Ei siis tarvinnut naamioitua seinän väriseksi tai toivoa olevansa orava, joka voisi kiivetä seinää ylös karkuun. Saatan ulkonevine etuhampaineni muistuttaa hieman tuota takapihojen iloista pikkujyrsijää, mutta muuten olenkin ihan perus homo sapiens enkä mikään Hämis. Mahtavaa! Tietysti ainahan on mahdollista, että se en ollutkaan minä joka huomasi jonkun ensin...
Toinen asia, mikä aiheutti tänään nolon tilanteen ja elämää suurempaa filosofointia sattui salilla. Jep, sillä samalla salilla missä se yksi karvaton kaveri pari kuukautta sitten föönasi itseään "kokonaisvaltaisesti" (kirjoitus blogissa 15.9.2008, Karvaton mies ja "föhntuuli"). Olen muuten sen jälkeen vaistomaisesti käyttänyt aina sitä toista fööniä. Ei, en kokonaisvaltaiseen föönaamiseen vaan ihan tuon hiuskuontalon järjestyksessä pitämiseen. Ja turha kenenkään on sitten väittää, että se sama kaveri on varmasti kokeillut molempia föönejä....En halua ajatella koko asiaa! Ei, en tod.! Se ei vain ole mahdollista. Eihän...Mutta palataan asiaan. Salilla on pieni, noin 4x4 metrin kokoinen puoliksi lasitettu venyttelyyn varattu tila. Treenin jälkeen vietin siellä noin viisi minuuttia. Sanomattakin lienee selvää, että tila ei ole kaikkein raikkain. Minun lisäkseni paikalla oli yksi nainen. Sitten sinne lehahti pari muuta mimmiä. Ja jumankauta! Jo pian alkoi paska haisemaan. Ja todennäköisesti ne mimmit ajatteli, että kyllä miehet on sitten juntteja, kun eivät tajua piereksiä muualla kuin julkisissa tiloissa. Kiva....se en muuten ollut minä! (Jep, niinhän kaikki aina sanoo...) Se oli muuten sata varmasti joku niistä mimmeistä! Of that there is no doubt! No, tietysti jos asiaa ajattelee miehiseltä kantilta, niin eihän se tietenkään voinut olla kukaan niistä mimmeistä. Eihän naiset laske kaasua. Saatikka käy vessassa isolla asialla. Se ei vain ole mahdollista. Ilmeistä päätellen ne mimmitkin tuntuivat päättelevän niin meikäläistä katsellessaan. Eli summa summarum: pitäskö tässä vain edellä käydyn loogisen päättelyn jälkeen tunnustaa syyllisyytensä? Aihetodisteet ovat vain niin vahvat...
Toinen asia, mikä aiheutti tänään nolon tilanteen ja elämää suurempaa filosofointia sattui salilla. Jep, sillä samalla salilla missä se yksi karvaton kaveri pari kuukautta sitten föönasi itseään "kokonaisvaltaisesti" (kirjoitus blogissa 15.9.2008, Karvaton mies ja "föhntuuli"). Olen muuten sen jälkeen vaistomaisesti käyttänyt aina sitä toista fööniä. Ei, en kokonaisvaltaiseen föönaamiseen vaan ihan tuon hiuskuontalon järjestyksessä pitämiseen. Ja turha kenenkään on sitten väittää, että se sama kaveri on varmasti kokeillut molempia föönejä....En halua ajatella koko asiaa! Ei, en tod.! Se ei vain ole mahdollista. Eihän...Mutta palataan asiaan. Salilla on pieni, noin 4x4 metrin kokoinen puoliksi lasitettu venyttelyyn varattu tila. Treenin jälkeen vietin siellä noin viisi minuuttia. Sanomattakin lienee selvää, että tila ei ole kaikkein raikkain. Minun lisäkseni paikalla oli yksi nainen. Sitten sinne lehahti pari muuta mimmiä. Ja jumankauta! Jo pian alkoi paska haisemaan. Ja todennäköisesti ne mimmit ajatteli, että kyllä miehet on sitten juntteja, kun eivät tajua piereksiä muualla kuin julkisissa tiloissa. Kiva....se en muuten ollut minä! (Jep, niinhän kaikki aina sanoo...) Se oli muuten sata varmasti joku niistä mimmeistä! Of that there is no doubt! No, tietysti jos asiaa ajattelee miehiseltä kantilta, niin eihän se tietenkään voinut olla kukaan niistä mimmeistä. Eihän naiset laske kaasua. Saatikka käy vessassa isolla asialla. Se ei vain ole mahdollista. Ilmeistä päätellen ne mimmitkin tuntuivat päättelevän niin meikäläistä katsellessaan. Eli summa summarum: pitäskö tässä vain edellä käydyn loogisen päättelyn jälkeen tunnustaa syyllisyytensä? Aihetodisteet ovat vain niin vahvat...
lauantaina, joulukuuta 13, 2008
Perjantaiaamuna 9.09
Kännykän ruudulla luki 9.09. Olin varma, että olin laittanut herätyksen tuntia aikaisemmaksi. Tai sitten en. Mihinkään hälytykseen en ollut kuitenkaan herännyt. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Aamun palaveri alkaisi 21:n minuutin kuluttua. Ylemmältä taholta oli tehty edellisenä päivänä selväksi, että huolimattta tiimin yhteisestä illanvietosta torstaina kyseinen palaveri pidettäisiin aamupäivällä. Ei oikein kehdannut myöhästyä. Meikäläsen kun kuului vetää tuo palaveri. Hianoo. Suihku, rasvat (ei ole metafora) ja muut hygieniatuotteet, hampaat, vaatteet, taksi ja toimiston ulko-ovella 9.28. Melko hyvä suoritus, sanoisin. Onneksi oli ns. casual Friday.
Edellisenä iltana oli venähtänyt hieman myöhempään. Karaokebaarissa räppäsin Eminemin My name is'iä ja Ass Like that'iä 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Iso P ja Pikku M. Kyllä, kollegani oli mies. Mitenköhän näin. Suosio oli taattu. Edellisestä yhteisesiintymisestä olikin vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Töihin tullessa tuli onnitteluja johtoportaan kavereilta, jotka eivät olleet edes nähneet esitystä. Sähköpostissa oli muutama kehotus vaihtaa myrskyisä finanssiala seesteisempään viihdebisnekseen.
Loppuilta vierähti Kallessa. Räppärikollegani oli poistunut ravintolasta viimeisenä vain todetakseen, että narikassa ei ole hänen takkiaan. Itse asiassa ainoa narikassa oleva takki oli hänen yli 15 vuotta nuoremman kollegansa (jep, tämäkin oli mies) takki. Siitä ei kai ollut hirveesti apua siihen ongelmaan, että kotiavaimet olivat takin taskussa. Vaimo oli kuulemma ollut iloinen takittoman miehen yöllisestä yhteydenotosta. No, tärkeintähän oli että poika saatiin kotiin. Vai?
Mikäköhän siinä muuten on, että nykyään tulee kirjoiteltua vain tällaista juoppohullun päiväkirjaa? Ei ole ollut tarkoitus. On sitä elämässä muutakin...kai. Onko tämä nyt se ongelman kieltämisvaihe? Ehkä keskityn vakavampiin aiheisiin tammikuussa. Aloitan taas tipattoman kaude. Tarkoitus on väistää hapanta aina tammikuun viimeisen viikonlopun hätsä kätsä Tahkon reissuun asti.
Edellisenä iltana oli venähtänyt hieman myöhempään. Karaokebaarissa räppäsin Eminemin My name is'iä ja Ass Like that'iä 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Iso P ja Pikku M. Kyllä, kollegani oli mies. Mitenköhän näin. Suosio oli taattu. Edellisestä yhteisesiintymisestä olikin vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Töihin tullessa tuli onnitteluja johtoportaan kavereilta, jotka eivät olleet edes nähneet esitystä. Sähköpostissa oli muutama kehotus vaihtaa myrskyisä finanssiala seesteisempään viihdebisnekseen.
Loppuilta vierähti Kallessa. Räppärikollegani oli poistunut ravintolasta viimeisenä vain todetakseen, että narikassa ei ole hänen takkiaan. Itse asiassa ainoa narikassa oleva takki oli hänen yli 15 vuotta nuoremman kollegansa (jep, tämäkin oli mies) takki. Siitä ei kai ollut hirveesti apua siihen ongelmaan, että kotiavaimet olivat takin taskussa. Vaimo oli kuulemma ollut iloinen takittoman miehen yöllisestä yhteydenotosta. No, tärkeintähän oli että poika saatiin kotiin. Vai?
Mikäköhän siinä muuten on, että nykyään tulee kirjoiteltua vain tällaista juoppohullun päiväkirjaa? Ei ole ollut tarkoitus. On sitä elämässä muutakin...kai. Onko tämä nyt se ongelman kieltämisvaihe? Ehkä keskityn vakavampiin aiheisiin tammikuussa. Aloitan taas tipattoman kaude. Tarkoitus on väistää hapanta aina tammikuun viimeisen viikonlopun hätsä kätsä Tahkon reissuun asti.
maanantaina, joulukuuta 08, 2008
Kiitos Seppo!
Voi Seppo mitä olet mennyt tekemään! Hankit pari hyvännäköistä futaajaa Tehtaankentälle ja annoit potkut Vallu Popovitshille. Ei ollut kuulemma tarpeeksi hyvännäköinen. Se kertoo jotain siitä kuinka hyvin ymmärrät futiksesta. Ja miten kohtelet ihmisiä. Siis muita kuin tämän maailman timokojoja ja jasperpääkkösiä.
Vietin viime viikonloppuna kahtena iltana laatuaikaa naapurustossani sijaitsevassa Yökerho Luxissa. Perjantai-iltana päädyin sinne pikkujoulujen jatkoille. Vaihtoehdot olivat vähissä. Ei ollut parhaat jatkot joihin olen osallistunut, mutta kuitenkin ihan jees meininki. Ja yleistunnelmaan sinä olet siis lähes tulkoon syytön.
Minua on kovasti ihmetyttänyt annoskoon muutos omistamassasi yökerhossa. Valkeakoskelaisena turkulaisena olet varmasti kielimiehiä ja muutenkin kovin internazionale. Englannissa olutta tilataan pinteissa. Tiedäthän "pint of lager" eli iso tuoppi lageria. Pint on 0,568261 litraa eli kyseessä on mittayksikkö. Ja jos haluaa pienen tuopin, niin se on puolet tuosta. En tiedä maksoivatko ne Tehtaankentälle palkkaamasi puolivillaset gigolot maltaita, mutta Luxin tuopista on maltaat vähentyneet huomattavasti. Tuoppikokoja on henkilökuntasi mukaan vain yksi ja se on valkeakoskelainen iso-stobe eli 0,3 litraa. Mutta mikä parasta tuo hämäläinen tuoppi maksaa edelleen 5,50 EUR! Tunsin urean kosteuden silmässäni kun henkilökuntasi edustaja selitti, että hyvästä kannattaa maksaa. Just...
Toinen asia joka suoraaan sanoen v....ti lauantaina Lapin pojan varpajaisissa oli jonottaminen. Vierestä meni Antti Jokista ja pikkubimboa sisään kuin Valkeakoskessa virtaa vettä. Ystävälliset ovimiehesi vaihtoivat poskisuudelmia edellä mainitun joukon kanssa - poislukien Antti Jokinen. Se, että Antti Jokinen ei saanut pojilta pusua, sai minut ehkä pysymään jonossa. Ymmärsin, että ovimiehesi kuuluvat niihin, jotka edelleen tekevät eron parturin ja kampaamon välillä. Se kymmenen metrin jono meitä taviksia seisoi kuitenkin joulukuun illassa puoli tuntia. Sisällä täytyi olla hirvittävä ruuhka. Mutta ei: narikassa oli tilaa kuin Hakan maalilla! Seppo, Seppo, Seppo! Ei asiakkaita noin kohdella.
Mutta sinä Seppo et kuitenkaan onnistunut pilaamaan lauantai-iltaani. Ravintola Cochonissa rypäleaseista käydyn värikkään ja ruudinhajuisen keskustelun jälkeen kävimme Motelletissa toteamassa, että ehkä emme kuitenkaan ole niin iättömiä kuin luulemme. Luxissakin meitä kutsuttiin isoisiksi, mikä meni kyllä arvon neidit hieman liiottelun puolelle. Sedulassa vietetyn loppuillan jälkeen pakotimme varpajaissankarin vielä jatkoille kämpilleni. Oli loistoidea juoda pullo samppanjaa, joka on ostettu jotain spesiaalia tilaisuutta, esimerkiksi romanttista sellaista, varten kello 05.00 aamuyöstä ja katsoa jakso Studio Julmahuvia. Seura oli tosi romanttista: Etruski, kolttasaamelainen, Ponco-Pancho sekä täydellisen musiikkimaun omaava kiintiö suomenruotsalainen. Mutta mikäpä olisi parempaa kuin nälviä ja huutaa parhaiden ystävien kanssa Kampin kattojen yllä aina puoli kuuteen aamulla?(Kuvan miehet iältään 35-39 vuotiaita. Ei kyllä uskoisi. Näyttävät niin nuorekkailta...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)