Kävin näyttämässä polveani tänään Dextrassa. Eturistiside vaikuttaa olevan kunnossa eikä röntgenissäkään näkynyt mitään epäilyttävää. Oma diagnoosini siitä, että ristisidehän voi olla poikki, koska siirrännäisenä siinä ei ole tuntoa ja siksi en ole sitä huomannut veti ortopedin hiljaiseksi. Mies tuijotti hetken seinään ja haki sanoja. "No voihan sen tietysti noinkin päätellä, mutta kyllä kaikki ne tapaukset, joissa leikattu ristiside on mennyt poikki, ovat olleet kivuliaita." ("Ok, mä olen pankkiiri ja sä ortopedi. Parempi että sä teet sen diagnoosin. Myös finansseista...".) Sain ohjeeksi käyttää polvea kivun sallimissa rajoissa. Polvi tuntuukin jo selkeästi paremmalta. Hyvä homma! Olin tässä viikonlopun synkimpinä hetkinäni jo ajatellut, että kaikki minulle tärkeät liikkumisen lajit kuuluvat nyt menneisyyteen ja edessä on vain enää lopun odottaminen ja hidas rappeutuminen.
Odotellessani ortopedin vastaanotolle röntgenkuvien oton jälkeen sattui käteeni Olivia, lehti yli 40-vuotiaille naisille. Koska omassa elämässä on nyt matalapainetta, niin luin sivulla 106 olleen artikkelin psykosomaattisista oireista. Eli siitä miten sairauksilla on sielullis-ruumiillinen yhteys. Jonkun sairauden tai kivun selittävä tekijä voi olla esimerkiksi stressi tai tunne-elämässä tapahtuneet muutokset. Artikkelissa oli kymmenkunta ohjetta miten välttää psykosomaattisia oireita. Itkeminen oli yksi, koska jos pahaa oloa ei pura itkun kautta niin kroppa reagoi siihen jollain muulla tavalla. Tunnetilat ovat siis koko kehon tiloja. Toinen mieleen jäänyt neuvo oli säännöllinen liikunta ja terve ruokavalio (litannia omegakolmosia ja muita entsyymejä ja vitamiineja ). Mutta paras kaikista oli "Järjestä tyttöjen ilta!". Siis mää vai? Tyttöjen ilta! Oliko tämä neuvo nyt yleismaailmallinen ja sukupuolesta riippumaton? Jos järjestän sellaisen, niin olenko yli 40-vuotias nainen? Ja sitten tietysti tärkeimpänä on se ketä sinne pitäisi kutsua? Entisiä tyttöystäviä? Vai äiti ja muut suvun tytöt? Vai pelkästään Loimaan Norppa ja Minkki P? Olen ymmälläni. Mutta onneksi polvi on paranemaan päin, joten pääsen puurtamaan ohjeen kaksi parissa. Eikä tuo ohje yksikään ole ihan tuntematon. Kumma juttu muuten, että alkoholia ei suositeltu lainkaan...
tiistaina, joulukuuta 30, 2008
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Mä, Fogues ja Anne Hedman
Ei kuulunut suunnitelmiin. Sunnuntai-ilta Pataässässä. Fogues sai kuitenkin ylipuhuttua. Facebookin chatissä. Polvivamma ja muut asiat painoivat sen verran, että meikäläistä ei ollut vaikea taivutella. Viisitoista minuttiia ja oltiin suomalaisen iskelmäplagioinnin ytimessä.
Asiaa oli. Ja paljon. Alun small talkin jälkeen pääsimme asiaan. Aloitimme työasioilla. Vanhoja kollegoita kun olemme. Tosin jo heti alkuun keskustelukumppanini totesi "Tähän juttuun menee viisi minuuttia. Sitten puhutaan muijista." Kolmen minuutin jälkeen juttu oli kerrottu ja luulin, että nyt pääsemme asian ytimeen. Ei. "Mulla on vielä kaksi minuuttia käyttämättä." poika totesi ja kertoi toisen löyhästi työhön liittyvän tarinan. Sen jälkeen keskustelu siirtyikin vastakkaiseen sukupuoleen, tippaleipäaivoihin, prinsessasyndroomaan ja jatkuvaan huomion tarpeeseen. Myös omat henkilöhistoriat kerrattiin asian vaatimalla tarkkuudella. Hyvä, hauska ja hyödyllinen keskustelu, jossa sivuttiin muutenkin elämän peruskysymyksiä, paitsi urheilua. Myönnän kaivanneeni eilistä keskustelua. Varsinkin kun tämän viikon suunnitelmat menivät piloille polven vääntymisen takia ja mieli on ollut maassa.
Sunnuntai-ilta Pataässässä valomerkkiin asti oli kaiken kaikkiaan absurdi kokemus. Aina sopivan biisin tullen lattia täyttyi Tarjoustalon ja Dressmannin mallistolla varustetuista keski-ikäisistä mrs ja mr Batistineista. Myös nahkaliivejä ja itsevirkattuja pontsoja liukui tanssilattialla ilman vuosihuoltoa jääneiden kantajiensa päällä. Hiuksia joko ei ollut tai sitten ne olivat mallia KajaGooGoo. Siis naisilla. Ja yletön jurri päällä. Lähes jokaisella. Illan ehdoton kuningatar oli Anne Hedman. Jotenkin sitä eilisen performanssin jälkeen ymmärtää Jaria. Anne oli löytänyt laastarin, jota kävi kyllä sääliksi. Mustaan t-paitaan ja nahkaliiviin pukeutunut yli satakiloinen mies kuolasi Annen perään mutta Anne vain pyöritti kaveria pikkurillinsä ympärillä kerjäten jatkuvaa huomiota antamatta itse mitään. Mimmi heilu koko illan ympäri baaria. Tanssityyliä on vaikea kuvailla. Siihen kuului olennaisena osana avonainen mokkableiseri, jota rouva Hedman kuitenkin piti jatkuvasti jommalla kummalla kädellä kiinni. Siis koko illan. Pyörähdykset ja lievät jalan nostot kuuluivat myös asiaan. Ja käsi pysyi jatkuvasti takissa kiinni. Oli unohtumaton tunne vetää Rin Tin Tin kuin tällainen prinsessa tuli viereen laulamaan nuotin vierestä ja kerjäämään nuoremman miehen huomiota. Kyllä, poistuimme eri matkaa ja toivon että en enää törmää vastaavaan ilmestykseen. Mutta Foguekselle on kyllä annettava iso käsi ex-tempore sunnuntai-illasta. Lisää tällaista, mutta ei ehkä työaikana.
Asiaa oli. Ja paljon. Alun small talkin jälkeen pääsimme asiaan. Aloitimme työasioilla. Vanhoja kollegoita kun olemme. Tosin jo heti alkuun keskustelukumppanini totesi "Tähän juttuun menee viisi minuuttia. Sitten puhutaan muijista." Kolmen minuutin jälkeen juttu oli kerrottu ja luulin, että nyt pääsemme asian ytimeen. Ei. "Mulla on vielä kaksi minuuttia käyttämättä." poika totesi ja kertoi toisen löyhästi työhön liittyvän tarinan. Sen jälkeen keskustelu siirtyikin vastakkaiseen sukupuoleen, tippaleipäaivoihin, prinsessasyndroomaan ja jatkuvaan huomion tarpeeseen. Myös omat henkilöhistoriat kerrattiin asian vaatimalla tarkkuudella. Hyvä, hauska ja hyödyllinen keskustelu, jossa sivuttiin muutenkin elämän peruskysymyksiä, paitsi urheilua. Myönnän kaivanneeni eilistä keskustelua. Varsinkin kun tämän viikon suunnitelmat menivät piloille polven vääntymisen takia ja mieli on ollut maassa.
Sunnuntai-ilta Pataässässä valomerkkiin asti oli kaiken kaikkiaan absurdi kokemus. Aina sopivan biisin tullen lattia täyttyi Tarjoustalon ja Dressmannin mallistolla varustetuista keski-ikäisistä mrs ja mr Batistineista. Myös nahkaliivejä ja itsevirkattuja pontsoja liukui tanssilattialla ilman vuosihuoltoa jääneiden kantajiensa päällä. Hiuksia joko ei ollut tai sitten ne olivat mallia KajaGooGoo. Siis naisilla. Ja yletön jurri päällä. Lähes jokaisella. Illan ehdoton kuningatar oli Anne Hedman. Jotenkin sitä eilisen performanssin jälkeen ymmärtää Jaria. Anne oli löytänyt laastarin, jota kävi kyllä sääliksi. Mustaan t-paitaan ja nahkaliiviin pukeutunut yli satakiloinen mies kuolasi Annen perään mutta Anne vain pyöritti kaveria pikkurillinsä ympärillä kerjäten jatkuvaa huomiota antamatta itse mitään. Mimmi heilu koko illan ympäri baaria. Tanssityyliä on vaikea kuvailla. Siihen kuului olennaisena osana avonainen mokkableiseri, jota rouva Hedman kuitenkin piti jatkuvasti jommalla kummalla kädellä kiinni. Siis koko illan. Pyörähdykset ja lievät jalan nostot kuuluivat myös asiaan. Ja käsi pysyi jatkuvasti takissa kiinni. Oli unohtumaton tunne vetää Rin Tin Tin kuin tällainen prinsessa tuli viereen laulamaan nuotin vierestä ja kerjäämään nuoremman miehen huomiota. Kyllä, poistuimme eri matkaa ja toivon että en enää törmää vastaavaan ilmestykseen. Mutta Foguekselle on kyllä annettava iso käsi ex-tempore sunnuntai-illasta. Lisää tällaista, mutta ei ehkä työaikana.
sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008
Ihmisen paras ystävä
Ihmisen paras ystävä ei ole koira. Arjen harmaudessa hännän heiluttamisestä on harvoin käytännön hyötyä. Viime aikaisten kokemusten perusteella ihmisen paras ystävä on lähipiiriin kuuluva ortopedi. Ihmisen paras ystävä ottaa sinut jonon ohi vastaanotolle ja tutkii polvesi. Housuja riisuessasi ihmisen parhaan ystävän kanssa on hauska heittää läppää seksuaalisten vähemmistöjen kustannuksella. Nauraa yhteisille homofobian tunteille ja heittää vihjailevaa läppää. Lääketieteellisten aparaattien ja instrumenttien täyttämän huoneen täyttää itkun sijasta äijien nauru.
Toinen ihmisen paras ystävä on tuttu lakimies. Ihmisen paras ystävä kuuntelee sukusi perintöriitoja, purnaustasi virkavallan maanteillä harjoittamaa mielivaltaa kohtaan ja antaa ilmaisia juridisia neuvoja. Pystyykö saksanpaimenkoira tähän? Epäilen! Eläköön nepotismi ja hyvä veli -verkostot! Mitä elämä olisikaan jos ihmisen paras ystävä olisi pappi, posteljooni tai ristelyisäntä? Ei ainakaan merkittävästi helpompaa.
Toinen ihmisen paras ystävä on tuttu lakimies. Ihmisen paras ystävä kuuntelee sukusi perintöriitoja, purnaustasi virkavallan maanteillä harjoittamaa mielivaltaa kohtaan ja antaa ilmaisia juridisia neuvoja. Pystyykö saksanpaimenkoira tähän? Epäilen! Eläköön nepotismi ja hyvä veli -verkostot! Mitä elämä olisikaan jos ihmisen paras ystävä olisi pappi, posteljooni tai ristelyisäntä? Ei ainakaan merkittävästi helpompaa.
lauantaina, joulukuuta 27, 2008
Tapanintanssit ja lasipolvi
Kävin eilen tuulettumassa muutaman rantaruotsalaisen ja kolttasaamelaisen kanssa Tapaninpäivän yössä. Ilta alkoi Punvauoren ahvenessa. Sovimme joukkoon hyvin. Kaikki muutkin paikallaolijat olivat miehiä. Great! Ja kyseessä on ihka oikea heteropaikka vaikka seinällä ei pyörinytkään tapaninpäivän valioliigakierros viidestä 40 tuumaisesta taulutelevisiosta. No, jotta heteroilu ei menisi liian pitkälle päädyimme viettämään loppuiltaa Lostariin Annankadulle. Sitä ennen kävimme Restroomissa raiskaamassa kevyen musiikin klassikoita. Tällä kertaa Anders Järrydinä sekä Stefan Ekberginä. Hienoja ruotsalaisia tennisammattilaisia, joita Restroomissakin hyvin edustettuina olleet 80-luvulla syntyneet märkäkorvat tuskin tunnistavat. Todennäköisesti luulivat Roxeten laulajiksi ja miettivät oliko sen vaalean mimmin nimi todellakin Anders.
Sellainenkin ihme saatiin loppuillasta kokea, että pari yli 100-kiloista kuulapäätä napit korvissaan kävivät ohjaamassa eräänkin seurueessa olleen virkamiehen pois Lostarin alakerrasta. Syy on edelleen epäselvä, mutta minkäänlaista vastarintaa ei esiintynyt. Kansan palvelija poistui kuulapäiden välissä rauhallisesti kohti ulko-ovea silmissään tyhjä katse lapsen eksyneen.
Mutta hauskalla illalla oli myös varjopuolensa. Eilen iltapäivällä alkanut kipu reilu vuosi sitten operoidussa polvessa paheni talsiessani yöllä Annankatua kohti Kamppia. Tänä aamuna oli hieno huomata, että minkäänlaista ponnistusta ei polvella voi tehdä ja sen suoraksi ojentaminen vetää koko kropan veltoksi kivusta. Kiva! Miksi se saamarin kipu ei voinut alkaa vuorokautta aikaisemmin! Ehdin nimittäin aamulla pitkään arvottuani varata lentoliput Kittilään sunnuntaiksi tarkoituksena mennä rinteeseen vuoden tauon jälkeen. Nyt ei onnistu edes murtomaahiihto. Yhtä hyvin olisin voinut polttaa muutaman viidenkympin setelin. Ei auta kuin toivoa vakuutusyhtiöltä ymmärrystä vaikka ensimmäinen aavistus onkin se, että yhden polven takia en periaatteessa ole estynyt matkustamaan Ylläkselle. Mutta kun ei hirveesti iske lähteä keskelle Lapin kaamosta makaamaan mökissä kolmeksi päiväksi....
Lopuksi kiitos Lostarissa saamastani positiivisesta palautteesta eräältä tämän blogin lukijalta. Päivitysongelmat jatkuvat, myönnetään. Inspiraatio on välillä kadoksissa ja kaamos painaa mieltä. Matti Vanhanen ja Ilkka Kanervakin ovat olleet melko pitkään hissukseen. Timo T A Mikkonen ansaitsisi kyllä pari palstamillimetriä, mutta palataan aiheeseen myöhemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun Mäntsälän suuri poika selvittää Olof Palmen murhan. J F Kennedyn murhaajanhan hän tietää. Tai ei! Laitetaan nyt joka tapauksessa pari sanaa. Eihän kukaan voi kieltää sitä, että onhan Timo T A:lla oikeus tykätä univormuista. Moni nainenkin tykkää. Tosin harvemmin itsensä kantamana. Eikä sovi unohtaa, että mestarikampaajan mies on oikeasti sotilasarvoltaan reservin majuri, joten pientä kunnioitusta. Näitä heebejä ei ole Suomen maassa montaa. Itse tiedän kaksi muuta. Arvi Lind ja veljeni appiukko, joka sai kyllä kuulla asiasta jouluaattona. Oma serkkupoikakin on univormumiehiä (suosikkiristeilyisäntä...just!). Moni ehkä tuntee mutta aika moni ei. Kyseessä on siis C-sarjan julkkis. Serkkupoika kertoi viimeisimmässä Seiskassa joutuneensa laittamaan varpaidensa väliin varvasimplantin, jotta pystyisi kantamaan risteilyisännän univormua ryhdikkäästi. Ei, en ole nähnyt implanttia. Enkä haluakaan nähdä. Silti olisi kiva tietää monenko litran silikonit ovat kyseessä ja kovettuvatko implantin nännit hekuman hetkellä...Voi v...u että olen ylpeä suvustani!!!! Mutta palataan vielä niihin kiitoksiin. Taisin kieltäytyä tarjotusta drinkistäkin. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, mutta kun on tällainen juro suomalainen puurtaja joka on tottunut kuulemaan lähinnä "Mikset sä saatana syöttänyt!" tyyppistä palautetta (Syötän pelissä kuin pelissä vain silloin, kun tiedän, että joku muu osaa tehdä pallolla/kiekolla asian paremmin. Eli siis tosi harvoin...) , niin kyllähän sitä menee hieman hämilleen kun kehutaan.
Sellainenkin ihme saatiin loppuillasta kokea, että pari yli 100-kiloista kuulapäätä napit korvissaan kävivät ohjaamassa eräänkin seurueessa olleen virkamiehen pois Lostarin alakerrasta. Syy on edelleen epäselvä, mutta minkäänlaista vastarintaa ei esiintynyt. Kansan palvelija poistui kuulapäiden välissä rauhallisesti kohti ulko-ovea silmissään tyhjä katse lapsen eksyneen.
Mutta hauskalla illalla oli myös varjopuolensa. Eilen iltapäivällä alkanut kipu reilu vuosi sitten operoidussa polvessa paheni talsiessani yöllä Annankatua kohti Kamppia. Tänä aamuna oli hieno huomata, että minkäänlaista ponnistusta ei polvella voi tehdä ja sen suoraksi ojentaminen vetää koko kropan veltoksi kivusta. Kiva! Miksi se saamarin kipu ei voinut alkaa vuorokautta aikaisemmin! Ehdin nimittäin aamulla pitkään arvottuani varata lentoliput Kittilään sunnuntaiksi tarkoituksena mennä rinteeseen vuoden tauon jälkeen. Nyt ei onnistu edes murtomaahiihto. Yhtä hyvin olisin voinut polttaa muutaman viidenkympin setelin. Ei auta kuin toivoa vakuutusyhtiöltä ymmärrystä vaikka ensimmäinen aavistus onkin se, että yhden polven takia en periaatteessa ole estynyt matkustamaan Ylläkselle. Mutta kun ei hirveesti iske lähteä keskelle Lapin kaamosta makaamaan mökissä kolmeksi päiväksi....
Lopuksi kiitos Lostarissa saamastani positiivisesta palautteesta eräältä tämän blogin lukijalta. Päivitysongelmat jatkuvat, myönnetään. Inspiraatio on välillä kadoksissa ja kaamos painaa mieltä. Matti Vanhanen ja Ilkka Kanervakin ovat olleet melko pitkään hissukseen. Timo T A Mikkonen ansaitsisi kyllä pari palstamillimetriä, mutta palataan aiheeseen myöhemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun Mäntsälän suuri poika selvittää Olof Palmen murhan. J F Kennedyn murhaajanhan hän tietää. Tai ei! Laitetaan nyt joka tapauksessa pari sanaa. Eihän kukaan voi kieltää sitä, että onhan Timo T A:lla oikeus tykätä univormuista. Moni nainenkin tykkää. Tosin harvemmin itsensä kantamana. Eikä sovi unohtaa, että mestarikampaajan mies on oikeasti sotilasarvoltaan reservin majuri, joten pientä kunnioitusta. Näitä heebejä ei ole Suomen maassa montaa. Itse tiedän kaksi muuta. Arvi Lind ja veljeni appiukko, joka sai kyllä kuulla asiasta jouluaattona. Oma serkkupoikakin on univormumiehiä (suosikkiristeilyisäntä...just!). Moni ehkä tuntee mutta aika moni ei. Kyseessä on siis C-sarjan julkkis. Serkkupoika kertoi viimeisimmässä Seiskassa joutuneensa laittamaan varpaidensa väliin varvasimplantin, jotta pystyisi kantamaan risteilyisännän univormua ryhdikkäästi. Ei, en ole nähnyt implanttia. Enkä haluakaan nähdä. Silti olisi kiva tietää monenko litran silikonit ovat kyseessä ja kovettuvatko implantin nännit hekuman hetkellä...Voi v...u että olen ylpeä suvustani!!!! Mutta palataan vielä niihin kiitoksiin. Taisin kieltäytyä tarjotusta drinkistäkin. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, mutta kun on tällainen juro suomalainen puurtaja joka on tottunut kuulemaan lähinnä "Mikset sä saatana syöttänyt!" tyyppistä palautetta (Syötän pelissä kuin pelissä vain silloin, kun tiedän, että joku muu osaa tehdä pallolla/kiekolla asian paremmin. Eli siis tosi harvoin...) , niin kyllähän sitä menee hieman hämilleen kun kehutaan.
sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008
Oikeanpuoleinen tankki täyteen, kiitos!
Kävin Tampereella viikonloppuna. Ennen matkalle lähtöä on kurasäässä hyväksi täyttää auton pissapoika. Näin ainakin, jos aikoo matkustaa autolla ja varsinkin silloin kun ajotietokone ilmoittaa pojan ruiskineen kaiken nesteensä pihalle. Näin kävi eräässäkin Volvossa ennen kuin sen nokka suunnattiin kohti Pirkanmaata.
Pysähdyin täyttämään pissapoikaa Espoon Kilon ABC -asemalle. Yleensä huoltoasemilla vesi ja ilma ovat muualla kuin bensapumppujen luona, mutta ei Kilossa. Vesi- ja ilmakaappi oli sijoitettu bensapumppujen viereen, joten ei auttanut muu kuin ajaa pumpulle pissapojan täyttöä varten. Koska edellisestä täytöstä oli kulunut parisen kuukautta, niin en muistanut mistä konepelti avataan. Tai hetken mitetittyäni muistin, mutta ruotsalaisten insinöörien kaasupolkimen viereen sijoittamaa punaista kahvaa ei ollut kovin helppo löytää. En kuitenkaan aiheuttanut ruuhkaa, koska noin kolme kuudesta pumpusta oli tyhjänä. Näin ainakin kuvittelin. Mutta pian huomasin olevani väärässä.
Jo kohta pian autoni eteen kaartoi viininpunainen pikkumersu melko kärsimättömän näköisenä odottamaan omaa vuoroaan. Nousin autostani löydettyäni vihdoin ruotsalaisten insinöörien käytännön pilan ja näytin Lasol -pullolla aikeeni mersun kuljettajalle. Pelkääjän paikalla ollut miespuolinen henkilö näytti ymmärtävän toimenpiteen välttämättömyyden ja vinkkasi ystävällisesti takaisin. Tietenkin ne pirun ruotsalaisinssit olivat piilottaneet sen pissapojan aukonkin ovelasti ja sen etsimiseen meni parikymmentä sekuntia. Tämä oli kuitenkin mersua kuljettaneelle rouvalle liikaa. Hän ajoi viereeni ja avasi ammoisan leipäläpensä. "Eikö tuon voisi tehdä jossain muualla kun täällä on jonoa." Pahoittelin rouvalle että kyseiseen toimenpiteeseen oli kulunut aikaa noin minuutin verran ja toivotin hyvää joulua, koska se on paras tapa vittuilla näin joulun alla. "Nii-in....." ilmoitti rouva nyrpeänä ja meni jonottamaan toisen auton taakse vuoroaan. Vitutti! In the end harmitti omien hoksottimien hitaus. Pumpuista oli edelleen kaksi tyhjänä. Olin jotenkin kuvitellut, että syy siihen, miksi mersu halusi paikalleni liittyi juuri tuohon vesi- ja ilmakaappiin. Mutta ei. Kyseinen rouva ilmeisesti vain kuvitteli, että sillä paikalla jossa täytän pissapoikaani, on pumppu sijoitettu juuri oikein hänen autonsa bensatankkia varten. Siis auton oikeanpuoleiseen kylkeen. Teki mieli mennä vittuilemaan. Päätin kuitenkin säilyttää jouluhartauden ja suuntasin nokan kohti Pirkanmaata. Ajaessani kohti suomalaisen jääkiekon henkistä kotia toivoin, että saksalaiset insinöörit osaisivat joskus vielä kehittää sellaisen auton, jossa bensatankin aukko on sijoitettu oikein. Siis siten, että sen voi täyttää ajoipa auton pumpulle kummin päin tahansa...
Pysähdyin täyttämään pissapoikaa Espoon Kilon ABC -asemalle. Yleensä huoltoasemilla vesi ja ilma ovat muualla kuin bensapumppujen luona, mutta ei Kilossa. Vesi- ja ilmakaappi oli sijoitettu bensapumppujen viereen, joten ei auttanut muu kuin ajaa pumpulle pissapojan täyttöä varten. Koska edellisestä täytöstä oli kulunut parisen kuukautta, niin en muistanut mistä konepelti avataan. Tai hetken mitetittyäni muistin, mutta ruotsalaisten insinöörien kaasupolkimen viereen sijoittamaa punaista kahvaa ei ollut kovin helppo löytää. En kuitenkaan aiheuttanut ruuhkaa, koska noin kolme kuudesta pumpusta oli tyhjänä. Näin ainakin kuvittelin. Mutta pian huomasin olevani väärässä.
Jo kohta pian autoni eteen kaartoi viininpunainen pikkumersu melko kärsimättömän näköisenä odottamaan omaa vuoroaan. Nousin autostani löydettyäni vihdoin ruotsalaisten insinöörien käytännön pilan ja näytin Lasol -pullolla aikeeni mersun kuljettajalle. Pelkääjän paikalla ollut miespuolinen henkilö näytti ymmärtävän toimenpiteen välttämättömyyden ja vinkkasi ystävällisesti takaisin. Tietenkin ne pirun ruotsalaisinssit olivat piilottaneet sen pissapojan aukonkin ovelasti ja sen etsimiseen meni parikymmentä sekuntia. Tämä oli kuitenkin mersua kuljettaneelle rouvalle liikaa. Hän ajoi viereeni ja avasi ammoisan leipäläpensä. "Eikö tuon voisi tehdä jossain muualla kun täällä on jonoa." Pahoittelin rouvalle että kyseiseen toimenpiteeseen oli kulunut aikaa noin minuutin verran ja toivotin hyvää joulua, koska se on paras tapa vittuilla näin joulun alla. "Nii-in....." ilmoitti rouva nyrpeänä ja meni jonottamaan toisen auton taakse vuoroaan. Vitutti! In the end harmitti omien hoksottimien hitaus. Pumpuista oli edelleen kaksi tyhjänä. Olin jotenkin kuvitellut, että syy siihen, miksi mersu halusi paikalleni liittyi juuri tuohon vesi- ja ilmakaappiin. Mutta ei. Kyseinen rouva ilmeisesti vain kuvitteli, että sillä paikalla jossa täytän pissapoikaani, on pumppu sijoitettu juuri oikein hänen autonsa bensatankkia varten. Siis auton oikeanpuoleiseen kylkeen. Teki mieli mennä vittuilemaan. Päätin kuitenkin säilyttää jouluhartauden ja suuntasin nokan kohti Pirkanmaata. Ajaessani kohti suomalaisen jääkiekon henkistä kotia toivoin, että saksalaiset insinöörit osaisivat joskus vielä kehittää sellaisen auton, jossa bensatankin aukko on sijoitettu oikein. Siis siten, että sen voi täyttää ajoipa auton pumpulle kummin päin tahansa...
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
Kröhöm...
Miten sattuukin samalle päivälle! Se, että naapurissa sijaitsevassa ostoskeskuksessa törmää pariin vastakkaisen sukupuolen edustajaan puolen tunnin sisällä (töistä palatessa ja salille mennessä), joiden kanssa on joskus aikoinaan kommunikaatio päättynyt sillä tavalla....sanotaanko hieman kylmemmissä merkeissä. Tai siis se vain yht'äkkiä lakkasi. Tosta vaan! Ilmeisesti joku häiriö kännyköiden käyttämillä taajuuksilla. Tai sitten vain katkos miehen aivokäyrän sähköisillä taajuuksilla. Jep. Myönnettävä se on. Nooh...onneksi huomasin tapaukset ajoissa enkä rientänyt esittämään kuinka kiva on nähdä pitkästä aikaa parin poskisuudelman kera. Ei siis tarvinnut naamioitua seinän väriseksi tai toivoa olevansa orava, joka voisi kiivetä seinää ylös karkuun. Saatan ulkonevine etuhampaineni muistuttaa hieman tuota takapihojen iloista pikkujyrsijää, mutta muuten olenkin ihan perus homo sapiens enkä mikään Hämis. Mahtavaa! Tietysti ainahan on mahdollista, että se en ollutkaan minä joka huomasi jonkun ensin...
Toinen asia, mikä aiheutti tänään nolon tilanteen ja elämää suurempaa filosofointia sattui salilla. Jep, sillä samalla salilla missä se yksi karvaton kaveri pari kuukautta sitten föönasi itseään "kokonaisvaltaisesti" (kirjoitus blogissa 15.9.2008, Karvaton mies ja "föhntuuli"). Olen muuten sen jälkeen vaistomaisesti käyttänyt aina sitä toista fööniä. Ei, en kokonaisvaltaiseen föönaamiseen vaan ihan tuon hiuskuontalon järjestyksessä pitämiseen. Ja turha kenenkään on sitten väittää, että se sama kaveri on varmasti kokeillut molempia föönejä....En halua ajatella koko asiaa! Ei, en tod.! Se ei vain ole mahdollista. Eihän...Mutta palataan asiaan. Salilla on pieni, noin 4x4 metrin kokoinen puoliksi lasitettu venyttelyyn varattu tila. Treenin jälkeen vietin siellä noin viisi minuuttia. Sanomattakin lienee selvää, että tila ei ole kaikkein raikkain. Minun lisäkseni paikalla oli yksi nainen. Sitten sinne lehahti pari muuta mimmiä. Ja jumankauta! Jo pian alkoi paska haisemaan. Ja todennäköisesti ne mimmit ajatteli, että kyllä miehet on sitten juntteja, kun eivät tajua piereksiä muualla kuin julkisissa tiloissa. Kiva....se en muuten ollut minä! (Jep, niinhän kaikki aina sanoo...) Se oli muuten sata varmasti joku niistä mimmeistä! Of that there is no doubt! No, tietysti jos asiaa ajattelee miehiseltä kantilta, niin eihän se tietenkään voinut olla kukaan niistä mimmeistä. Eihän naiset laske kaasua. Saatikka käy vessassa isolla asialla. Se ei vain ole mahdollista. Ilmeistä päätellen ne mimmitkin tuntuivat päättelevän niin meikäläistä katsellessaan. Eli summa summarum: pitäskö tässä vain edellä käydyn loogisen päättelyn jälkeen tunnustaa syyllisyytensä? Aihetodisteet ovat vain niin vahvat...
Toinen asia, mikä aiheutti tänään nolon tilanteen ja elämää suurempaa filosofointia sattui salilla. Jep, sillä samalla salilla missä se yksi karvaton kaveri pari kuukautta sitten föönasi itseään "kokonaisvaltaisesti" (kirjoitus blogissa 15.9.2008, Karvaton mies ja "föhntuuli"). Olen muuten sen jälkeen vaistomaisesti käyttänyt aina sitä toista fööniä. Ei, en kokonaisvaltaiseen föönaamiseen vaan ihan tuon hiuskuontalon järjestyksessä pitämiseen. Ja turha kenenkään on sitten väittää, että se sama kaveri on varmasti kokeillut molempia föönejä....En halua ajatella koko asiaa! Ei, en tod.! Se ei vain ole mahdollista. Eihän...Mutta palataan asiaan. Salilla on pieni, noin 4x4 metrin kokoinen puoliksi lasitettu venyttelyyn varattu tila. Treenin jälkeen vietin siellä noin viisi minuuttia. Sanomattakin lienee selvää, että tila ei ole kaikkein raikkain. Minun lisäkseni paikalla oli yksi nainen. Sitten sinne lehahti pari muuta mimmiä. Ja jumankauta! Jo pian alkoi paska haisemaan. Ja todennäköisesti ne mimmit ajatteli, että kyllä miehet on sitten juntteja, kun eivät tajua piereksiä muualla kuin julkisissa tiloissa. Kiva....se en muuten ollut minä! (Jep, niinhän kaikki aina sanoo...) Se oli muuten sata varmasti joku niistä mimmeistä! Of that there is no doubt! No, tietysti jos asiaa ajattelee miehiseltä kantilta, niin eihän se tietenkään voinut olla kukaan niistä mimmeistä. Eihän naiset laske kaasua. Saatikka käy vessassa isolla asialla. Se ei vain ole mahdollista. Ilmeistä päätellen ne mimmitkin tuntuivat päättelevän niin meikäläistä katsellessaan. Eli summa summarum: pitäskö tässä vain edellä käydyn loogisen päättelyn jälkeen tunnustaa syyllisyytensä? Aihetodisteet ovat vain niin vahvat...
lauantaina, joulukuuta 13, 2008
Perjantaiaamuna 9.09
Kännykän ruudulla luki 9.09. Olin varma, että olin laittanut herätyksen tuntia aikaisemmaksi. Tai sitten en. Mihinkään hälytykseen en ollut kuitenkaan herännyt. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Aamun palaveri alkaisi 21:n minuutin kuluttua. Ylemmältä taholta oli tehty edellisenä päivänä selväksi, että huolimattta tiimin yhteisestä illanvietosta torstaina kyseinen palaveri pidettäisiin aamupäivällä. Ei oikein kehdannut myöhästyä. Meikäläsen kun kuului vetää tuo palaveri. Hianoo. Suihku, rasvat (ei ole metafora) ja muut hygieniatuotteet, hampaat, vaatteet, taksi ja toimiston ulko-ovella 9.28. Melko hyvä suoritus, sanoisin. Onneksi oli ns. casual Friday.
Edellisenä iltana oli venähtänyt hieman myöhempään. Karaokebaarissa räppäsin Eminemin My name is'iä ja Ass Like that'iä 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Iso P ja Pikku M. Kyllä, kollegani oli mies. Mitenköhän näin. Suosio oli taattu. Edellisestä yhteisesiintymisestä olikin vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Töihin tullessa tuli onnitteluja johtoportaan kavereilta, jotka eivät olleet edes nähneet esitystä. Sähköpostissa oli muutama kehotus vaihtaa myrskyisä finanssiala seesteisempään viihdebisnekseen.
Loppuilta vierähti Kallessa. Räppärikollegani oli poistunut ravintolasta viimeisenä vain todetakseen, että narikassa ei ole hänen takkiaan. Itse asiassa ainoa narikassa oleva takki oli hänen yli 15 vuotta nuoremman kollegansa (jep, tämäkin oli mies) takki. Siitä ei kai ollut hirveesti apua siihen ongelmaan, että kotiavaimet olivat takin taskussa. Vaimo oli kuulemma ollut iloinen takittoman miehen yöllisestä yhteydenotosta. No, tärkeintähän oli että poika saatiin kotiin. Vai?
Mikäköhän siinä muuten on, että nykyään tulee kirjoiteltua vain tällaista juoppohullun päiväkirjaa? Ei ole ollut tarkoitus. On sitä elämässä muutakin...kai. Onko tämä nyt se ongelman kieltämisvaihe? Ehkä keskityn vakavampiin aiheisiin tammikuussa. Aloitan taas tipattoman kaude. Tarkoitus on väistää hapanta aina tammikuun viimeisen viikonlopun hätsä kätsä Tahkon reissuun asti.
Edellisenä iltana oli venähtänyt hieman myöhempään. Karaokebaarissa räppäsin Eminemin My name is'iä ja Ass Like that'iä 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Iso P ja Pikku M. Kyllä, kollegani oli mies. Mitenköhän näin. Suosio oli taattu. Edellisestä yhteisesiintymisestä olikin vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Töihin tullessa tuli onnitteluja johtoportaan kavereilta, jotka eivät olleet edes nähneet esitystä. Sähköpostissa oli muutama kehotus vaihtaa myrskyisä finanssiala seesteisempään viihdebisnekseen.
Loppuilta vierähti Kallessa. Räppärikollegani oli poistunut ravintolasta viimeisenä vain todetakseen, että narikassa ei ole hänen takkiaan. Itse asiassa ainoa narikassa oleva takki oli hänen yli 15 vuotta nuoremman kollegansa (jep, tämäkin oli mies) takki. Siitä ei kai ollut hirveesti apua siihen ongelmaan, että kotiavaimet olivat takin taskussa. Vaimo oli kuulemma ollut iloinen takittoman miehen yöllisestä yhteydenotosta. No, tärkeintähän oli että poika saatiin kotiin. Vai?
Mikäköhän siinä muuten on, että nykyään tulee kirjoiteltua vain tällaista juoppohullun päiväkirjaa? Ei ole ollut tarkoitus. On sitä elämässä muutakin...kai. Onko tämä nyt se ongelman kieltämisvaihe? Ehkä keskityn vakavampiin aiheisiin tammikuussa. Aloitan taas tipattoman kaude. Tarkoitus on väistää hapanta aina tammikuun viimeisen viikonlopun hätsä kätsä Tahkon reissuun asti.
maanantaina, joulukuuta 08, 2008
Kiitos Seppo!
Voi Seppo mitä olet mennyt tekemään! Hankit pari hyvännäköistä futaajaa Tehtaankentälle ja annoit potkut Vallu Popovitshille. Ei ollut kuulemma tarpeeksi hyvännäköinen. Se kertoo jotain siitä kuinka hyvin ymmärrät futiksesta. Ja miten kohtelet ihmisiä. Siis muita kuin tämän maailman timokojoja ja jasperpääkkösiä.
Vietin viime viikonloppuna kahtena iltana laatuaikaa naapurustossani sijaitsevassa Yökerho Luxissa. Perjantai-iltana päädyin sinne pikkujoulujen jatkoille. Vaihtoehdot olivat vähissä. Ei ollut parhaat jatkot joihin olen osallistunut, mutta kuitenkin ihan jees meininki. Ja yleistunnelmaan sinä olet siis lähes tulkoon syytön.
Minua on kovasti ihmetyttänyt annoskoon muutos omistamassasi yökerhossa. Valkeakoskelaisena turkulaisena olet varmasti kielimiehiä ja muutenkin kovin internazionale. Englannissa olutta tilataan pinteissa. Tiedäthän "pint of lager" eli iso tuoppi lageria. Pint on 0,568261 litraa eli kyseessä on mittayksikkö. Ja jos haluaa pienen tuopin, niin se on puolet tuosta. En tiedä maksoivatko ne Tehtaankentälle palkkaamasi puolivillaset gigolot maltaita, mutta Luxin tuopista on maltaat vähentyneet huomattavasti. Tuoppikokoja on henkilökuntasi mukaan vain yksi ja se on valkeakoskelainen iso-stobe eli 0,3 litraa. Mutta mikä parasta tuo hämäläinen tuoppi maksaa edelleen 5,50 EUR! Tunsin urean kosteuden silmässäni kun henkilökuntasi edustaja selitti, että hyvästä kannattaa maksaa. Just...
Toinen asia joka suoraaan sanoen v....ti lauantaina Lapin pojan varpajaisissa oli jonottaminen. Vierestä meni Antti Jokista ja pikkubimboa sisään kuin Valkeakoskessa virtaa vettä. Ystävälliset ovimiehesi vaihtoivat poskisuudelmia edellä mainitun joukon kanssa - poislukien Antti Jokinen. Se, että Antti Jokinen ei saanut pojilta pusua, sai minut ehkä pysymään jonossa. Ymmärsin, että ovimiehesi kuuluvat niihin, jotka edelleen tekevät eron parturin ja kampaamon välillä. Se kymmenen metrin jono meitä taviksia seisoi kuitenkin joulukuun illassa puoli tuntia. Sisällä täytyi olla hirvittävä ruuhka. Mutta ei: narikassa oli tilaa kuin Hakan maalilla! Seppo, Seppo, Seppo! Ei asiakkaita noin kohdella.
Mutta sinä Seppo et kuitenkaan onnistunut pilaamaan lauantai-iltaani. Ravintola Cochonissa rypäleaseista käydyn värikkään ja ruudinhajuisen keskustelun jälkeen kävimme Motelletissa toteamassa, että ehkä emme kuitenkaan ole niin iättömiä kuin luulemme. Luxissakin meitä kutsuttiin isoisiksi, mikä meni kyllä arvon neidit hieman liiottelun puolelle. Sedulassa vietetyn loppuillan jälkeen pakotimme varpajaissankarin vielä jatkoille kämpilleni. Oli loistoidea juoda pullo samppanjaa, joka on ostettu jotain spesiaalia tilaisuutta, esimerkiksi romanttista sellaista, varten kello 05.00 aamuyöstä ja katsoa jakso Studio Julmahuvia. Seura oli tosi romanttista: Etruski, kolttasaamelainen, Ponco-Pancho sekä täydellisen musiikkimaun omaava kiintiö suomenruotsalainen. Mutta mikäpä olisi parempaa kuin nälviä ja huutaa parhaiden ystävien kanssa Kampin kattojen yllä aina puoli kuuteen aamulla?(Kuvan miehet iältään 35-39 vuotiaita. Ei kyllä uskoisi. Näyttävät niin nuorekkailta...)
maanantaina, marraskuuta 24, 2008
Ikuinen kaupunki ja tiedottamisen vajetta kotimaassa
En ollut aikaisemmin käynyt Roomassa. Kerran tosin yrittänyt. Silloinkin naisen kanssa. Äitini kanssa jäimme kuitenkin rannalle ruikuttamaan kun eräskin vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri ei erottanut keskiviikkoa torstaista vaan saapui kentälle vuorokauden myöhässä. No, vuosi oli 1999 ja traumasta toivuttu. Tosin tälläkin kertaa tuli hivenen hoppu menomatkalle. Kyytiin kuitenkin päästiin. Roomasta jäi erittäin positiivinen kuva. Kompakti suurkaupunki, josta ei löytynyt yhtään Alvar Aallon suunnittelemaa betoni-/graniittihirviötä. Kolme päivää meni pääasiassa hengaillessa. Olin saanut etruski-ystävältäni pari hyvää vinkkiä ravintoloiden suhteen. Luulin ensin, ett
ä kaveri yrittää vedättää kun tekstiviestin muodossa saamani suositukset olivat Dal Bolognese ja Ristorante Maccheroni. Mutta ei: molemmat ravintolat löytyivät paitsi netistä niin myös itse kaupungista. Innovatiivisiä nämä italialaiset. Emme kuitenkaan käyneet kummassakaan syömässä. Dal Bolognesessa taisi olla spagettiviikot, kun ravintolassa ei ollut yhtä ainoaa vapaata pöytää illallis- saati lounasaikaan koko viikonloppuna. Mutta ehkä hyvä näin. Löysimme erinomaisen ravintolan lähellä Piazza di Campo dei Fioria. Ja tämänkin ravintolan nimen keksimiseen olivat paikalliset AD:t ja ima
gokonsultit käyttäneet useita miestyövuosia. Vai voiko mitään muuta johtopäätöstä vetää, jos ravintolan nimi on Pierluigi...Mutta ei nimi ravintolaa pahenna! Eksyimme ravintolaan lauantaina lounasajan jälkeen. Kysyimme tietä lähimpään pizzeriaan Pierluigin ollessa kiinni. Paikan omistaja ei keksinyt mitään lähistöltä, mutta yritti ystävällisesti etsiä lounasajalta jäänyttä pizzaa meille. Sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta jotain huikopalaa nälkäisille kuitenkin. Varasimme illaksi pöydän. Oikea valinta. Erinomainen palvelu, mikä ei ehkä ole aivan roomalaista, ja loistava ruoka höystettynä vuoden 1999 Brunellolla. Paikkaa voi suositella kaikille Lazion alueelle eksyville.Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saavuin satojen muiden onnellisten kanssa lumiselle Helsinki-Vantaalle. Suomessa saatiin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen lunta eikä Pohjolan perukoille ollut vielä saapunut tietoa Emil Berlinerin vuonna 1887 keksimästä gramofonista. Tai mitä voi päätellä siitä, että matkatavaroiden vastaanottoaulassa oli satoja ihmisiä epätietoisina odottamassa matkatavaroitaan. Eikä kukaan tiedottanut mistään mitään. Olen kerran aikaisemmin ollut Kööpenhaminassa hieman vastaavassa tilanteessa ja luulin että tanskalaiset ovat vain niin taitelijoita, että tilanteen hoitaminen ei hoidu samoin kuin meiltä tehokkailta suomalaisilta. Olin todella väärässä. Finland zero point...! Rooman lentokentällä olin mennyt "ojentamaan" muutamaa eksyneen näköistä etuilijaa jonottamiskulttuurista. Matkaseurani kysyi tuolloin mikä muu asia etuilun lisäksi ärsyttää minua yhtä paljon. Tuolloin ei tullut heti mieleen vastausta. Helsinki-Vantaalla tuli heti mieleen parikin asiaa...
Katselimme noin tunnin ajan kun samat matkalaukut pyörivät hihnalla ja lisää väkeä lappasi aulaan. Siitäkin huolimatta, että yhdet tärkeät avaimet olivat jääneet matkatavaroihin luovutimme ja poistuimme paikalta vähän kahden jälkeen. Onneksi olin tullut autolla eikä taksijonossa tarvinnut kykkiä tuntia. Matkalla kotiin haimme Käpylän Shelliltä hammastahnaa ja hammasharjat. Jos joskus tekee iltayhdeksän jälkeen mieli bisseä tai sidukkaa, niin ei muuta kuin Käpylään pikkutunneilla. Viiden kuuden hengen teeveestäkin tuttujen näyttelijöiden porukka oli "iltapalalla" ja osti pussillisen keppanaa pelästyneen näköiseltä myyjättäreltä, joka edusti sitä sukupolvea, jolle bensakauppias Sulo Vilenin nimi sanoo varmasti vähemmän kuin ammattikorkeakoulun markkinoinnin luennolla opittu käsite palvelulupaus. Shell Käpylän palvelulupaushan kuuluu "Meiltä polttoainetta janoiseen moottoriin 24 tuntina vuorokaudessa!"
Nyt keskiviikkona toinen matkalaukuista on saapunut kotiin. Toinen on vielä siellä jossain. Ensimmäisessä kotiin päässeessä matkalaukussa parmigiano -juusto ei ollut alkanut vielä haisemaan. Toivotaan, että biologinen hajoamisprosessi ei ole ehtinyt alkaa siinä toisessakaan laukussa olevassa juuston känttyrässä.
torstaina, marraskuuta 20, 2008
Laiska
Tulin varhain maanantaiaamuna yökylästä kotiin. Tarkoituksena oli mennä aikasin töihin. Pientä ressiä, paljon hommii, mutta siviilissä pyyhki paremmin. Avattuani sisäpihan portin, jäi puolet Abloy -avaimen kärjestä roikkumaan kiinni pienestä metallipalasta avaimen kantaan. Se siitä ura-avaimesta. Kello oli 7.45. Kun rupesin kaivelemaan huoltoyhtiön puhelinnumeroa tuli mieleen, että oliskohan pitänyt ilmoittaa tyyliin taloyhtiöön, että on talon uusi asukas. Joopa joo. Semmoinen ilmoitus olisi kuulemma pitänyt tehdä. Niinpä. Laiskuudesta sakotetaan. Rupea siinä sitten aamuhämärässä selittelemään huoltoyhtiön edustajalle miksi ajokortin haltija ei ole sama kuin asunnon haltijaksi nimetty henkilö. No, onneksi ihmisten välistä luottamusta vielä löytyy. Huoltomieskin luotti meikäläiseen kuin Johanna Tukiainen Länsi-Afrikan hyttyseen. Luettelo lattialla olevista kamoista plus takan päällä olevan passin näyttö riittivät vakuudeksi ja pääsin vaihtamaan paitsi puvun, niin myös miespaidan päälle ja mieskengät jalkaan. Ehkäpä tässä pitäisi hoitaa se ero edellisen taloyhtiön hallituksesta ennen kuin siellä tehdään isompia päätöksiä saunavuoroista tai autopaikoista.
sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008
Dos hombres
Barcelona on nyt nähty. Osittain. Sen mitä työreissulla ehtii Ramplaa rampatessa pimeällä havaitsemaan. Kaiken kaikkiaan Barcelona oli kuitenkin positiivinen kokemus. Varsinkin ruokakulttuuri. Olen ennenkin törmännyt Espanjassa ongelmaan nimeltä ylensyöminen. Meikäläisen kaaliin ei mahdu se, miten kahden ja puolen tunnin lounailla plus liharikkailla illallisilla kyllästetyt espanjalaiset, tai katalaanit, pysyvät kaikesta mättöämisestä huolimatta suht hoikassa kunnossa. Espanjalaisen ruokakulttuurin jälkeen viikonlopun ruokailut jäivät omalta osaltani vähiin palattuani kotiin lauantaina. Perjantaina vierailimme Albet i Noyan viinitilalla Barcelonan ulkopuolella. Tätä ennen kävimme läheisessä kylässä sijaitsevassa ravintolass
a syömässä maittavan ja täyttävän lounaan, joka huipentui 5-7:n alkuruuan jälkeen (joukossa mm. grillattua sian ihraa ja verimakkaraa) tarjottuun oliiviöljyssä grillattuun maa-artisokkaan. Suosittelen. Lounaalla vierähti vaatimattomat 2,5 tuntia. Ei siinä muuten mitään, mutta kun reilun kuuden tunnin kuluttua odotti viiden ruokalajin illallinen. Ei vaan voi ymmärtää. Seuraavan kerran söin lämmintä ruokaa sunnuntailounaalla.Mitä muuta Barcelonasta jäi käteen? No, ehkä päällimmäisenä torstai-illan discon/yökerhon metsästys. Koska halusimme varmistaa sen, että emme eksy mihinkään väärään discoon vaan ihan perus heteromestaan, niin yritin vahvalla espanjan alkeillani (opittu Fast Show'sta joskus 90-luvulla) kommunikoida tätä mm. taksikuskillemme sanoin "Dos Hombres los heteros pas homos". Eipä sitten ikinä päästy minnekään mutta taksissa tuli istuttua isolla kädellä. Olipa tosi hauskaa...mitäköhän ne nyt ajattelee meistä suomalaisista?!?
sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008
Mennyt viikko
Inspiraatio kirjoittamiseen on edelleen kateissa. Siitäkin huolimatta että paljon sattuu ja tapahtuu. Myös sellaista, jota ei omien aivojen puolustusmekanismi ennakkosensuroi. Mutta tehdäänpä lyhyt yhteenveto menneestä viikosta. Ennakkosensuroituna.
Jokainen viikko alkaa maanantaista. Ja maanantai on aina maanantai. Satoi tai paistoi. Seuraavaan viikonloppuun on tuhottoman pitkä matka. Tunne on samanlainen kuin 6.8.1990 kun astuin armeijan harmaisiin. Vapaus oli niin lähellä takanapäin, mutta niin kaukana edessä. Onneksi sain viettää menneen viikon maanantaina toimistolla tavallista pitempään erinäisiä kirjallisia töitä toimitellen. Ehkäpä olen tuhlannut kirjallisen inspiraationi lähteet kapitalismin alttarille ahneuttani. Tai sitten en. Töihin liittyvä kirjallinen luovuuteni on pääasiassa harmaata ja verrattavissa lähinnä lakiesitykseen momentti- ja pykäläviidakkoineen. Kun kotiin tulee yhdeksän jälkeen illalla rättiväsyneenä perusvitutuksen kourissa, niin on varsin helppo antautua tuijottamaan pää tyhjänä maanantai-illan Valioliiga -peliä Canalilta. Siinä sitä tuntee kehittyvänsä paitsi penkkiurheilijan, niin myös ihmisenä. Ja kaiken tämän aivokapasiteetin ylikierroksilla käymisen ja lyhyen lepohetken jälkeen oli hieno nukkua kaksi tuntia seuraavan yönä. Taas tuli armeija mieleen. Kun armeijassa viikomloppuvapaalta eli velviltä palattiin sunnuntaina, niin vielä puoli kolmen maissa yöllä kaksi valopilkkua nenän molemmin puolin tuijottivat pimeässä tuvassa yläpetiä ja odottiva nukkumatin saapumista samalla kun niiden omistaja mietti ahkerasti mikä fiilis on aamulla, kun joku tavallinen alikersantti Matti huutaa herätystä kuuden maissa kahden tunnin yöunien jälkeen.
Onneksi loppuviikosta työpäivät lyhenivät lähemmäksi työehtosopimuksissa sovittua. Keskiviikkona olin laittanut kellon herättämään hieman kuuden jälkeen. Tarkoituksena oli seurata jenkkien presidentinvaalien ääntenlaskentaa ja toivo oli korkealla sen suhteen, että kahdeksan vuoden äärikonservatistinen aika päättyy. Ja tyylillä. Neljä vuotta sitten olin erittäin pettynyt kun John Kerry hävisi, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Tuskin USA olisi saanut ensimmäistä mustaa presidenttiään vielä. Rodulla ei ole väliä enkä usko kenenkään äänestäneen Obamaa sen takia, että hän on musta pois lukien osa afroamerikkalaisista. Hän oli vain kahdesta ehdokkaasta parempi ja ihmiset olivat kyllästyneet kahdeksaan vuoteen kansalaisoikeuksien ylenkatsomista, mätää hallintoa, turhia sotia ja sosiaalisen vastuuntunnon puutetta. Tosin Jussi Halla-aholla on tähän rotukysymykseen oma näkemyksensä, johon jokainen voi tutustua tässä linkissä. Miksiköhän kaikki hänen mielipiteensä kumpuavat ihmisen alkuperästä? Eikö millään muulla ole merkitystä?
Mutta Obaman voitto, ja tapa jolla se tuli, saivat monet kyynikotkin vakuuttumaan siitä, että ehkä meillä on toivoa paremmasta huomisesta. Ok, Obama on USA:n presidentti ja ajaa USA:n etuja. USA on myös vaikutusvaltaansa menettävä imperiumi. Mutta sillä kuka USA:ta johtaa on edelleen paljon vaikutusta globaalisti. Siksi tätä toivoa ei pidä vähätellä. Mutta niiden ongelmien edessä, jota Obamalla on, niin on pakko lainata monessa lehdessä ollutta vitsiä siitä, että mustalle miehelle on nyt annettu Amerikan paskin duuni.
Huvittavimmat kommentit täällä kotimaassa Obaman voitosta saatiin Nurmijärven suurelta pojalta, joka kutsui demokraattista puoluetta Suomen keskustan sisarpuolueeksi. Seuratessani keskiviikkoaamuna BBC:ltä kuinka vanhan höppänän oloinen politiikan tutkija Gore Vidal analysoi USA:n presidentinvaaleja, niin väistämättä syntyi hyvin ristiriitainen kuva Nurmijärven suuren pojan kommenteista. Gore Vidalin mukaan republikaaninen puolue ei ole sinänsä puolue vaan mielentila ('mindset'). Jotenkin tämä sopii mielestäni myös Suomen keskustaan, joka edustaa arvomaailmaltaan konsevatiivisinta suuntausta Suomessa, puhumattakaan kaiken politisoinnista ja hyvä veli verkostosta.
Viikonloppu meni liian vähällä unella. Se ei lupaa hyvää seuraavaa viikkoa varten, jolloin olen Barcelonassa työmatkalla keskiviikosta lauantaihin. Toimistollakin olisi paljon tekemistä ja yöunet näillä reissuilla ovat joka tapauksessa jääneet aina vähiin. Perjantai-ilta meni rauhallisissa merkeissä ja lauantaina oli pieni baarikierroksen tynkä läntisessä kantakaupungissa akselilla Uudenmaankatu-Annankatu. Ilta alkoi Bar ysistä. Virhe oli jättää oma kierros juomien tarjoamisessa Annankadun A21:een tai yleensä avata siellä suunsa ja ilmoittaa, että taitaa olla minun vuoroni tarjota kierros. Halvimmat drinkit taisivat maksaa noin kymmene euroa. Ilta päättyi karaokebaari Anna K:hon. Kotimatkalla vielä kebab kotini viereisestä Kebab-ravintolasta. Jep, siitä samasta, jossa tarjoilijat haistelevat lounasseteleitä. Laruun verrattuna Kampissa on se hyvä puoli, että iltapalaa on aina tarjolla. Larun Esson sulkemisen jälkeen saarella ei tainnut olla yhtäkään paikkaa, josta olisi saanut huikopalaa iltasella.
Jokainen viikko alkaa maanantaista. Ja maanantai on aina maanantai. Satoi tai paistoi. Seuraavaan viikonloppuun on tuhottoman pitkä matka. Tunne on samanlainen kuin 6.8.1990 kun astuin armeijan harmaisiin. Vapaus oli niin lähellä takanapäin, mutta niin kaukana edessä. Onneksi sain viettää menneen viikon maanantaina toimistolla tavallista pitempään erinäisiä kirjallisia töitä toimitellen. Ehkäpä olen tuhlannut kirjallisen inspiraationi lähteet kapitalismin alttarille ahneuttani. Tai sitten en. Töihin liittyvä kirjallinen luovuuteni on pääasiassa harmaata ja verrattavissa lähinnä lakiesitykseen momentti- ja pykäläviidakkoineen. Kun kotiin tulee yhdeksän jälkeen illalla rättiväsyneenä perusvitutuksen kourissa, niin on varsin helppo antautua tuijottamaan pää tyhjänä maanantai-illan Valioliiga -peliä Canalilta. Siinä sitä tuntee kehittyvänsä paitsi penkkiurheilijan, niin myös ihmisenä. Ja kaiken tämän aivokapasiteetin ylikierroksilla käymisen ja lyhyen lepohetken jälkeen oli hieno nukkua kaksi tuntia seuraavan yönä. Taas tuli armeija mieleen. Kun armeijassa viikomloppuvapaalta eli velviltä palattiin sunnuntaina, niin vielä puoli kolmen maissa yöllä kaksi valopilkkua nenän molemmin puolin tuijottivat pimeässä tuvassa yläpetiä ja odottiva nukkumatin saapumista samalla kun niiden omistaja mietti ahkerasti mikä fiilis on aamulla, kun joku tavallinen alikersantti Matti huutaa herätystä kuuden maissa kahden tunnin yöunien jälkeen.
Onneksi loppuviikosta työpäivät lyhenivät lähemmäksi työehtosopimuksissa sovittua. Keskiviikkona olin laittanut kellon herättämään hieman kuuden jälkeen. Tarkoituksena oli seurata jenkkien presidentinvaalien ääntenlaskentaa ja toivo oli korkealla sen suhteen, että kahdeksan vuoden äärikonservatistinen aika päättyy. Ja tyylillä. Neljä vuotta sitten olin erittäin pettynyt kun John Kerry hävisi, mutta ehkä sillä oli tarkoituksensa. Tuskin USA olisi saanut ensimmäistä mustaa presidenttiään vielä. Rodulla ei ole väliä enkä usko kenenkään äänestäneen Obamaa sen takia, että hän on musta pois lukien osa afroamerikkalaisista. Hän oli vain kahdesta ehdokkaasta parempi ja ihmiset olivat kyllästyneet kahdeksaan vuoteen kansalaisoikeuksien ylenkatsomista, mätää hallintoa, turhia sotia ja sosiaalisen vastuuntunnon puutetta. Tosin Jussi Halla-aholla on tähän rotukysymykseen oma näkemyksensä, johon jokainen voi tutustua tässä linkissä. Miksiköhän kaikki hänen mielipiteensä kumpuavat ihmisen alkuperästä? Eikö millään muulla ole merkitystä?
Mutta Obaman voitto, ja tapa jolla se tuli, saivat monet kyynikotkin vakuuttumaan siitä, että ehkä meillä on toivoa paremmasta huomisesta. Ok, Obama on USA:n presidentti ja ajaa USA:n etuja. USA on myös vaikutusvaltaansa menettävä imperiumi. Mutta sillä kuka USA:ta johtaa on edelleen paljon vaikutusta globaalisti. Siksi tätä toivoa ei pidä vähätellä. Mutta niiden ongelmien edessä, jota Obamalla on, niin on pakko lainata monessa lehdessä ollutta vitsiä siitä, että mustalle miehelle on nyt annettu Amerikan paskin duuni.
Huvittavimmat kommentit täällä kotimaassa Obaman voitosta saatiin Nurmijärven suurelta pojalta, joka kutsui demokraattista puoluetta Suomen keskustan sisarpuolueeksi. Seuratessani keskiviikkoaamuna BBC:ltä kuinka vanhan höppänän oloinen politiikan tutkija Gore Vidal analysoi USA:n presidentinvaaleja, niin väistämättä syntyi hyvin ristiriitainen kuva Nurmijärven suuren pojan kommenteista. Gore Vidalin mukaan republikaaninen puolue ei ole sinänsä puolue vaan mielentila ('mindset'). Jotenkin tämä sopii mielestäni myös Suomen keskustaan, joka edustaa arvomaailmaltaan konsevatiivisinta suuntausta Suomessa, puhumattakaan kaiken politisoinnista ja hyvä veli verkostosta.
Viikonloppu meni liian vähällä unella. Se ei lupaa hyvää seuraavaa viikkoa varten, jolloin olen Barcelonassa työmatkalla keskiviikosta lauantaihin. Toimistollakin olisi paljon tekemistä ja yöunet näillä reissuilla ovat joka tapauksessa jääneet aina vähiin. Perjantai-ilta meni rauhallisissa merkeissä ja lauantaina oli pieni baarikierroksen tynkä läntisessä kantakaupungissa akselilla Uudenmaankatu-Annankatu. Ilta alkoi Bar ysistä. Virhe oli jättää oma kierros juomien tarjoamisessa Annankadun A21:een tai yleensä avata siellä suunsa ja ilmoittaa, että taitaa olla minun vuoroni tarjota kierros. Halvimmat drinkit taisivat maksaa noin kymmene euroa. Ilta päättyi karaokebaari Anna K:hon. Kotimatkalla vielä kebab kotini viereisestä Kebab-ravintolasta. Jep, siitä samasta, jossa tarjoilijat haistelevat lounasseteleitä. Laruun verrattuna Kampissa on se hyvä puoli, että iltapalaa on aina tarjolla. Larun Esson sulkemisen jälkeen saarella ei tainnut olla yhtäkään paikkaa, josta olisi saanut huikopalaa iltasella.
sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008
Suomalaista sisua?
Kärsittyäni lauantain pitkäksi venähtäneestä perjantai-illasta teki todella hyvää nukkua yli kymmenen tuntia sunnuntain vastaisena yönä. Siitäkin huolimatta, että kännykkä piippasi ja tärisi yllättävän monta kertaa kutsuen keskustan kuppiloihin. Koska nyt en kuulemma enää asunut Larussa, niin ei olisi tarvinnut kuin vetää ylle college-paita, laittaa kengät jalkaan ja suunnata muutaman sadan metrin päässä olevaan ravitsemusliikkeeseen. Kieltäydyin kohteliaasti. Lopulta sammutin kännykän kokonaan. Viimeisessä tekstiviestissä minun kerrottiin olevan epätoivoinen, kun pidän öisinkin kännykän päällä. Seuraavan kerran kun avasin silmäni kello olikin 10.32 sunnuntai-aamuna ja minut valtasi tunne siitä, että talviaikaan siirtyminen ja univelat on vihdoinkin kuitattu. Olin myös kiitollinen siitä, että en ollut tarttunut humalaisten houkutuksiin vaan jäänyt kotiini.
Lauantain horrosmaisessa tilassa sain kuitenkin jotain aikaiseksi. Niiden 4-5:n valioliiga-ottelun lisäksi, joita tuli sohvalta vatupassina seurattuna jatkoin tutustumistani perussuomalaisten ideologiaan ja Suomen Sisun kotisivuihin. Viikko sitten vaalien jälkeen ajauduin sattumalta erään linkin kautta Jussi Halla-ahon blogiin. Niille, jotka eivät tiedä, niin kyseinen herra vastustaa monikulttuurisuutta ja pääsi perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon. Minusta hänen ajatuksensa ovat rasistisia ja suvaitsemattomia, mutta itse hän ei pidä itseään rasistina.
Jussi Halla-ahon blogia lukiessani minut valtasi ahdistus. Vaikka Halla-aho kirjoittaakin omalla tyylillään ja perustelee väitteensä hyvin, niin kaikesta kirjoittelusta paistaa läpi suvaitsemattomuus. Halla-ahoa ei ehkä voi suoraan syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jota hän selkeästi kirjoituksissaan varoo, mutta kaikesta paistaa kielteisyys maahanmuuttajia ja vieraita kulttuureja kohtaan. Rasistiset kirjoittelut eivät ole yleensä aiheuttaneet allekirjoittaneessa kovin paljon tunnekuohuntaa, koska kaljupäisten nuorten miesten humalahuuruinen uho on ollut mielestäni pienen marginaaliryhmän sapelin kalistelua. Mutta kun filosofian tohtori kirjoittaa tuollaista, niin se sai oikeasti voimaan pahoin. Ja on aika pelottavaakin. Kun kaikista vieraista kulttuureista ja uskonnoista kerrottiin vain joukkoraiskaukset, tyttöjen ympärileikkaukset eikä sen tarkemmin haluttu tutustua siihen mistä esim. islamin uskonnossa pohjimmiltaan on kyse, niin näkökulma on aika yksipuolinen, ja ahdasmielinen. Kyllä kristinuskosta ja eurooppalaisestakin kulttuurista voidaan vetää esiin ihan samanlaisia murhenäytelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kristittyjen serbien suorittamat joukkoraiskaukset Bosniassa tai Adolf Hitlerin varsin kielteinen näkökulma muihin kulttuureihin. Puhumattakaan oman sisällissotamme murhenäytelmistä. Tai siitä miten katoliset papit ovat käyttäneet seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä poikia. Ja kun sitten puhutaan siitä, että Suomen pitäisi olla jonkinlainen monokulttuurinen maa, niin tarkoittaako tämä sitä, että kaikki suomenruotsalaiset ovat ylimääräisiä täällä? Mistä vuodesta asti Suomi on ollut monokulttuurinen maa, jonka jälkeen kaikki vierasperäinen ei ole ollut enää hyväksyttävää.
Loimaan Norppa esitti perjantai-iltana hyvän näkökulman perussuomalaisten vaalivoittoon. Kun edellämainittuja ajatuksia esittävät ihmiset tai ihmisryhmät saavat äänensä kuuluviin, niin se synnyttää positiivisen vastareaktion. Näin onkin ainakin omalla kohdallani käynyt. Heti luettuani Halla-ahon ajatuksia, siirryin Vihreiden kotisivuille tutustumassa miten puolueen jäseneksi liitytään. En ole sitä vielä tehnyt, mutta ehkä tässä olisi hyvä paikka aktivoitua. En aio ruveta sen enempää selvittämään miksi Vihreät, mutta ehkäpä se tässä kysymyksessä edustaa ainakin minulle jonkinlaista selkeää vastavoimaa. Aivan kuten käytännössä kaikki muutkin puolueet, mutta tuskin kukaan odotti minun liittyvän Suomen Keskustan jäseneksi. Toinen aktivoituminen oli eilen, kun huomasin kirjoittavani vastinetta jollekin urpolle Suomen Sisun kotisivuilla (Ei, en vietä siellä yleensä aikaani, vaan kyse oli demokratiaan kuuluvasta toisten mielipiteiden kuulemisesta. Olivat ne sitten kuinka idioottimaisia tahansa.). Kyseinen henkilö oli löytänyt Itellan uudesta postimerkistä alkuperäisiä suomalaisia syrjivää materiaalia. Kyse lienee tästä ensi vuonna ilmestyvästä postimerkkisarjasta, josta Suomen Postin sivuilla sanotaan seuraavaa
Lauantain horrosmaisessa tilassa sain kuitenkin jotain aikaiseksi. Niiden 4-5:n valioliiga-ottelun lisäksi, joita tuli sohvalta vatupassina seurattuna jatkoin tutustumistani perussuomalaisten ideologiaan ja Suomen Sisun kotisivuihin. Viikko sitten vaalien jälkeen ajauduin sattumalta erään linkin kautta Jussi Halla-ahon blogiin. Niille, jotka eivät tiedä, niin kyseinen herra vastustaa monikulttuurisuutta ja pääsi perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon. Minusta hänen ajatuksensa ovat rasistisia ja suvaitsemattomia, mutta itse hän ei pidä itseään rasistina.
Jussi Halla-ahon blogia lukiessani minut valtasi ahdistus. Vaikka Halla-aho kirjoittaakin omalla tyylillään ja perustelee väitteensä hyvin, niin kaikesta kirjoittelusta paistaa läpi suvaitsemattomuus. Halla-ahoa ei ehkä voi suoraan syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jota hän selkeästi kirjoituksissaan varoo, mutta kaikesta paistaa kielteisyys maahanmuuttajia ja vieraita kulttuureja kohtaan. Rasistiset kirjoittelut eivät ole yleensä aiheuttaneet allekirjoittaneessa kovin paljon tunnekuohuntaa, koska kaljupäisten nuorten miesten humalahuuruinen uho on ollut mielestäni pienen marginaaliryhmän sapelin kalistelua. Mutta kun filosofian tohtori kirjoittaa tuollaista, niin se sai oikeasti voimaan pahoin. Ja on aika pelottavaakin. Kun kaikista vieraista kulttuureista ja uskonnoista kerrottiin vain joukkoraiskaukset, tyttöjen ympärileikkaukset eikä sen tarkemmin haluttu tutustua siihen mistä esim. islamin uskonnossa pohjimmiltaan on kyse, niin näkökulma on aika yksipuolinen, ja ahdasmielinen. Kyllä kristinuskosta ja eurooppalaisestakin kulttuurista voidaan vetää esiin ihan samanlaisia murhenäytelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kristittyjen serbien suorittamat joukkoraiskaukset Bosniassa tai Adolf Hitlerin varsin kielteinen näkökulma muihin kulttuureihin. Puhumattakaan oman sisällissotamme murhenäytelmistä. Tai siitä miten katoliset papit ovat käyttäneet seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä poikia. Ja kun sitten puhutaan siitä, että Suomen pitäisi olla jonkinlainen monokulttuurinen maa, niin tarkoittaako tämä sitä, että kaikki suomenruotsalaiset ovat ylimääräisiä täällä? Mistä vuodesta asti Suomi on ollut monokulttuurinen maa, jonka jälkeen kaikki vierasperäinen ei ole ollut enää hyväksyttävää.
Loimaan Norppa esitti perjantai-iltana hyvän näkökulman perussuomalaisten vaalivoittoon. Kun edellämainittuja ajatuksia esittävät ihmiset tai ihmisryhmät saavat äänensä kuuluviin, niin se synnyttää positiivisen vastareaktion. Näin onkin ainakin omalla kohdallani käynyt. Heti luettuani Halla-ahon ajatuksia, siirryin Vihreiden kotisivuille tutustumassa miten puolueen jäseneksi liitytään. En ole sitä vielä tehnyt, mutta ehkä tässä olisi hyvä paikka aktivoitua. En aio ruveta sen enempää selvittämään miksi Vihreät, mutta ehkäpä se tässä kysymyksessä edustaa ainakin minulle jonkinlaista selkeää vastavoimaa. Aivan kuten käytännössä kaikki muutkin puolueet, mutta tuskin kukaan odotti minun liittyvän Suomen Keskustan jäseneksi. Toinen aktivoituminen oli eilen, kun huomasin kirjoittavani vastinetta jollekin urpolle Suomen Sisun kotisivuilla (Ei, en vietä siellä yleensä aikaani, vaan kyse oli demokratiaan kuuluvasta toisten mielipiteiden kuulemisesta. Olivat ne sitten kuinka idioottimaisia tahansa.). Kyseinen henkilö oli löytänyt Itellan uudesta postimerkistä alkuperäisiä suomalaisia syrjivää materiaalia. Kyse lienee tästä ensi vuonna ilmestyvästä postimerkkisarjasta, josta Suomen Postin sivuilla sanotaan seuraavaa
"Monikulttuurinen Suomi on aiheena niin ikään tammikuussa ilmestyvässä postimerkkivihkossa, jossa kuvataan viittä suomalaislasta. Neljä heistä on ulkomaalaistaustaista. Lapset kertovat pukeutumisellaan, mitä heistä tulee isona: poliisi, lääkäri, palomies, hiihtäjä ja rakennusmies. Vihkon suunnittelu ja piirrokset ovat Antti Raudaskosken, valokuvat Teemu Lindroosin. Merkit ovat tarrapohjaisia 1. luokan ikipostimerkkejä."
Se oli siis keskusteluun osallistuvien mielestä alentavaa, että valkoinen mies oli vain rakennusmies kun muut olivat ns. paremmissa ammateissa. Voi hyvä luoja....!!! Ok: kirjoitin noin 15 riviä kunnes totesin, että ehkä minun ei pidä alentua mukaan tällaiseen keskusteluun. Sen sijaan kirjoitin yhden rivin vastineen erääseen toiseen keskusteluun, jossa kovasti puhuttiin neekereistä jne. Ihan vain kysyäkseni mitenköhän nämä heidän kirjoituksensa eivät ole rasistisia niin kuin järjestön edustajat niin kovasti väittävät. Mielenkiintoisinta tässä keskustelussa oli minusta se, että mustia ihmisiä pidettiin alempiarvoisina, mutta kun kun torstai-illan A-talkissa oli Suomen Keskustan somalitaustainen edustaja, joka kyykytti kahta Suomen Sisun perussuomalaista kunnanvaltuutettua erittäin fiksusti, niin tämä somali olikin yht'äkkiä "luuseri". Niinpä. Oli koulutettu suomea puhuva somali tai kouluttamaton huonosti suomea puhuva somali, niin kumpikaan ei kelpaa. Tämä kertoo melko paljon siitä mikä on tämän porukan maahanmuuttovastaisen ajattelun taustalla. Ihon värillähän ei ole merkitystä. Eihän?lauantaina, marraskuuta 01, 2008
Päivitysongelmia
Kaamos on iskenyt blogiini. Myönnetään. Päivityksiä on jäänyt tekemättä. Energia ei ole vain riittänyt. Aamulla on pimeää. Päivällä on pimeää. Ja illalla on pimeää. Viimeisen viikon aikana en muista aurinkokuntamme suurinta tähteä nähneeni (Ei, en tällä kertaa puhu puoluesihteeri Korhosesta tai puheenjohtaja Vanhasesta. Kun aurinko sammuu viiden miljardin vuoden kuluttua, niin näiden herrojen tähti loistaa vielä pitkään sen jälkeen. Niin he ainakin itse tuntuvat uskovan.). Auringonpimennys on kuulemma harvinainen ilmiö, mutta aika pimennossa ollaan oltu viikon verran. Kaiken lisäksi vedestäkään ei ole ollut pahemmin pulaa. Sitä on ainakin Helsingissä riittänyt muuallakin kuin satama-altaassa.
Mutta päätin päivittää kun sain eilen päivittelyä päivittämättömyydestäni. Kiitos eräiden toisten blogin pitäjien joista toisen luona olimme eilen vierailulla Foguesin kanssa. Visiitti oli yllätyksellinen. Alunperin oli ollut puhetta Loimaan Norpan ja Minkki P:n kanssa perjantain töiden jälkeisistä drinksuista. No, voi olla että minullekin oli asiasta mainittu, mutta en kyllä muista sitä. Perjantain drinksuja odotellessa kutsuin Foguesin myös mukaan. Jossain vaiheessa työpäivää erinäisen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen sain viestin, jonka aloitus piti sisällään mm. sellaisen ilmauksen kuin "voi elämän kevät sun kanssasi" (kyllä, kirjoittaja työkentelee mainostoimistossa...). Viestin loppuosassa kehoitettiin kuitenkin saapumaan Vallilaan kello 21.00 - (viiva on tulkintani mukaan 21.00 eteenpäin. Joku väitti sitä ajatusviivaksi, mutta se ajatus ei ole ollut ihan selkeä) juuston ja leivän kera plus mainittiin jotain jostain cd-levyistä. Foguesin kanssa emme olleet aivan tilaisuuden luonteesta. Siksipä päätimme käydä syömässä ja lasillisella ensin. Nollan tonnikala ja club sandwich loivat miellyttävän vatsa on nyt täysi -fiiliksen ja suuntasimme kohti Vallilaa. Mukana oli emännän viinimieltymykset tuntien pullo rommia, pullo jägermeisteria sekä pullo Vana Tallinnaa. Sekä tietysti pala juustoa. Hyvin valittua, koska olin ostanut sen aikaisemmin iltapäivällä itselleni Kampin K-Supermarketista. Brietä. Tosin myönnetään, että ajatuksena oli ensin ottaa mukaan jääkaapista vanha Oltermannin kanttura, mutta päätin säästää emäntää.
Kun saavuimme paikan päälle Vallilaan, niin olimme Foguesin kanssa edelleen siinä uskossa, että Loimaan Norpan kotona on joko Minkkien lentopallojoukkueen illanvietto, jonne meidät on epäselvillä viesteillä houkuteltu viihdyttämään vastakkaisen sukupuolen edustajia laadukkailla jutuillamme ja ajatuksillamme päivän polttavista teemoista kuten finanssikriisistä. Tai jonkin tyyppiset tuparit tai muut isommat karkelot, jossa tarjolla on pientä suolaista ja boolia. Kello oli noin 21.40 kun soitimme Loimaan Norpalle hänen rappunsa ulko-ovelta. Hän kertoi heti alkuun mitä kello oli. Ihmeellinen tapa aloittaa keskustelu...No, olimme tulkinneet kutsun 21.00 eteenpäin, koska sähköpostissahan luki "21.00 -". Kun pääsimme itse juhlapaikalla huomasimme saapuvamme katettuun pöytään, jonka ääressä oli pari pariskuntaa sekä viides henkilö. Miespuolinen. Ruokaa oli keitosta kalaan. Hmmm...mitenköhän tästä nyt luovisi. Ei tarvinnut miettiä kun Fogues herkkänä ja rehellisenä luonteena tunnusti meidän jo nauttineen tuhdimman alkupalan. (Rintamakarkuri!) Itse maistoin kyllä keittoa, vähän kalaa sekä suklaakakkua. Ei moittimista. Päinvastoin.
Mutta mitä tästä opimme? Kun viestitetään jotain, niin viestitetään kunnolla eikä jätetä mitään tulkinnan varaa. Pätee muuten aika moneen muuhunkin asiaan miesten ja naisten välisessä kommunikaatiossa.
Vallilasta poistuimme kello kahden maissa rankkasateeseen. Ei mitenkään poikkeava sääilmiö viime aikoina. Allekirjoittanut myöntää hieman närkästyneensä eräänkin poikaystävän jatkuvalle jankutukselle siitä, että nykyinen talouden taantuma on ekonomistien syytä. Ei kelvanneet selitykset ihmisluonnon ahneudesta, Kiinan ylijäämästä eikä eläkerahastojen tuottotavoitteesta. Kun suomalainen mies on jurrissa jotain mieltä, niin siitä ei sitten keskustella. Aivan kuten kun suomalainen nainen on selvinpäin jotain mieltä jostain asiasta, niin siitä on aivan turha keskustella. Parasta on valita vain lyhyin tie ja myöntää oma älyllinen riittämättömyytensä jonkin paljon suuremman edessä.
Mutta päätin päivittää kun sain eilen päivittelyä päivittämättömyydestäni. Kiitos eräiden toisten blogin pitäjien joista toisen luona olimme eilen vierailulla Foguesin kanssa. Visiitti oli yllätyksellinen. Alunperin oli ollut puhetta Loimaan Norpan ja Minkki P:n kanssa perjantain töiden jälkeisistä drinksuista. No, voi olla että minullekin oli asiasta mainittu, mutta en kyllä muista sitä. Perjantain drinksuja odotellessa kutsuin Foguesin myös mukaan. Jossain vaiheessa työpäivää erinäisen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen sain viestin, jonka aloitus piti sisällään mm. sellaisen ilmauksen kuin "voi elämän kevät sun kanssasi" (kyllä, kirjoittaja työkentelee mainostoimistossa...). Viestin loppuosassa kehoitettiin kuitenkin saapumaan Vallilaan kello 21.00 - (viiva on tulkintani mukaan 21.00 eteenpäin. Joku väitti sitä ajatusviivaksi, mutta se ajatus ei ole ollut ihan selkeä) juuston ja leivän kera plus mainittiin jotain jostain cd-levyistä. Foguesin kanssa emme olleet aivan tilaisuuden luonteesta. Siksipä päätimme käydä syömässä ja lasillisella ensin. Nollan tonnikala ja club sandwich loivat miellyttävän vatsa on nyt täysi -fiiliksen ja suuntasimme kohti Vallilaa. Mukana oli emännän viinimieltymykset tuntien pullo rommia, pullo jägermeisteria sekä pullo Vana Tallinnaa. Sekä tietysti pala juustoa. Hyvin valittua, koska olin ostanut sen aikaisemmin iltapäivällä itselleni Kampin K-Supermarketista. Brietä. Tosin myönnetään, että ajatuksena oli ensin ottaa mukaan jääkaapista vanha Oltermannin kanttura, mutta päätin säästää emäntää.
Kun saavuimme paikan päälle Vallilaan, niin olimme Foguesin kanssa edelleen siinä uskossa, että Loimaan Norpan kotona on joko Minkkien lentopallojoukkueen illanvietto, jonne meidät on epäselvillä viesteillä houkuteltu viihdyttämään vastakkaisen sukupuolen edustajia laadukkailla jutuillamme ja ajatuksillamme päivän polttavista teemoista kuten finanssikriisistä. Tai jonkin tyyppiset tuparit tai muut isommat karkelot, jossa tarjolla on pientä suolaista ja boolia. Kello oli noin 21.40 kun soitimme Loimaan Norpalle hänen rappunsa ulko-ovelta. Hän kertoi heti alkuun mitä kello oli. Ihmeellinen tapa aloittaa keskustelu...No, olimme tulkinneet kutsun 21.00 eteenpäin, koska sähköpostissahan luki "21.00 -". Kun pääsimme itse juhlapaikalla huomasimme saapuvamme katettuun pöytään, jonka ääressä oli pari pariskuntaa sekä viides henkilö. Miespuolinen. Ruokaa oli keitosta kalaan. Hmmm...mitenköhän tästä nyt luovisi. Ei tarvinnut miettiä kun Fogues herkkänä ja rehellisenä luonteena tunnusti meidän jo nauttineen tuhdimman alkupalan. (Rintamakarkuri!) Itse maistoin kyllä keittoa, vähän kalaa sekä suklaakakkua. Ei moittimista. Päinvastoin.
Mutta mitä tästä opimme? Kun viestitetään jotain, niin viestitetään kunnolla eikä jätetä mitään tulkinnan varaa. Pätee muuten aika moneen muuhunkin asiaan miesten ja naisten välisessä kommunikaatiossa.
Vallilasta poistuimme kello kahden maissa rankkasateeseen. Ei mitenkään poikkeava sääilmiö viime aikoina. Allekirjoittanut myöntää hieman närkästyneensä eräänkin poikaystävän jatkuvalle jankutukselle siitä, että nykyinen talouden taantuma on ekonomistien syytä. Ei kelvanneet selitykset ihmisluonnon ahneudesta, Kiinan ylijäämästä eikä eläkerahastojen tuottotavoitteesta. Kun suomalainen mies on jurrissa jotain mieltä, niin siitä ei sitten keskustella. Aivan kuten kun suomalainen nainen on selvinpäin jotain mieltä jostain asiasta, niin siitä on aivan turha keskustella. Parasta on valita vain lyhyin tie ja myöntää oma älyllinen riittämättömyytensä jonkin paljon suuremman edessä.
keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008
Paluu keskustaan
Onneksi kyseessä on Helsingin keskusta, ei Suomen Keskusta. Myönnän kyllä kerran äänestäneeni keskustaa. Musta Esko Ahon presidentinvaalikampanja oli vaan niin ihQ! Itse asiassa kävin tuolloin sähköpostikeskustelun ehdokas Ahon kanssa. Olin ajautunut pattitilanteeseen erään suomenruotsalaisen kollegani kanssa. Olimme erimielisiä siitä onko manner-Suomi nettomaksaja vai nettosaaja Ahvenanmaan suhteen. "No hö....tåttakai me saada enemmä. Siellä on många rika människor." paapoi naispuolinen suomenruotsalainen kollegani. Päätin ottaa asiasta selvää. Mutta mistä? Tuohon aikaan ei ollut wikipedioita ja internetistäkin oli vasta beetaversio. Netscapekin taisi olla vielä olemassa. No, päätin ottaa yhteyttä Esko Ahoon. Jotta saisin varmuudella vastauksen päätin laittaa syötin mukaan. Siispä lähetin tuolloin vielä kansanedustajana toimineelle presidenttiehdokas Aholle sähköpostin.
"Arvoisa kansanedustaja Aho. Minua on vaivannut viime päivinä pari ajankohtaista asiaa ja tiedustelisin näkemystänne niihin. 1. Pitääkö Suomeen rakentaa lisää ydinvoimaa? 2. Onko manner-Suomi nettomaksaja vai -saaja Ahvenanmaan suhteen. 3. Olisin kiinnostunut osallistumaan presidentinvaalikampanjaanne. Keneen minun tulisi olla yhteydessä?"
No, Esko vastasi, mutta ainoa vastaus josta sai jotain selvää oli tuo kysymys numero kolmen puhelinnumero. Kaikki muu oli niin ympäripyöreätä, että sen pinta-alan mittaamiseen olisi tarvittu piitä.
Mutta palataan nyt siihen oikeaan asiaan. Viikonloppuna suoritettiin siis paluu Helsingin keskustaan. Muuttomiehiä oli saatu paikalle houkuteltua neljä, joista se yksi ehti juuri kantamaan pari tuolia Larun kämpästä alas. Larussahan talossani ei ollut hissiä. Tavaroiden kantaminen oli tosi kivaa hommaa, vaikka kulkusuunta olikin alaspäin. Isännän ottein vältyin veemäisimmän huonekalun kantamiselta. Kun Etruski ja Utajärven poika ottivat kirjahyllyn huostaansa ja kuului ensimmäinen räsähdys, päätimme kaimani kanssa odotella alhaalla auton luona ja olla sen näköisiä kun tekisimme jotain. Luotin myös muuttovakuutuksen pohjattomaan kassaan. Sovimme kaiman kanssa myös, että yritämme olla nauramatta, koska muuten olisi aivan varmaa, että me kannamme hyllyn ylös Kampissa. Pojilta meni reilut viisi minuuttia laskeutumiseen. Ei siinä voinut olla nauramatta, kun asetteli muovipusseja autossa hemmetin tärkeän näköisenä. Mutta onni onnettomuudessa oli se, että se pirun hylly mahtu hissiin uudessa osoitteessa. Loistavaa!
Muuttokeikan jälkeen tarjosin kebabit muuttoväelle läheisessä kebabravintolassa. Kun tarjosin nuhruisia ja kosteita lounasseteleitä ravintolan kassalla, niin naispuolinen tarjoilija kysyi "Misä nämä ollut? Miksi märkä?" Vastasin, että housuissani. "Onko tämä pissa?" Sitten hän nuuhkaisi lounasseteleitä ja totesi "Ei haise. Ei ole pissa." Oli hieman hämmentynyt olo....
Jotenkin sitä ymmärsi viime viikonlopun jälkeen, että muuttaminen ei ole ihmisen parasta aikaa. Jatkuva ramppaaminen ja loputon tavaroiden raahaaminen on todella kypsää hommaa. Ehkä ostan seuraavalla kerralla palvelun jostain. Muuten alkaa kaverit käydä aika vähiin.
"Arvoisa kansanedustaja Aho. Minua on vaivannut viime päivinä pari ajankohtaista asiaa ja tiedustelisin näkemystänne niihin. 1. Pitääkö Suomeen rakentaa lisää ydinvoimaa? 2. Onko manner-Suomi nettomaksaja vai -saaja Ahvenanmaan suhteen. 3. Olisin kiinnostunut osallistumaan presidentinvaalikampanjaanne. Keneen minun tulisi olla yhteydessä?"
No, Esko vastasi, mutta ainoa vastaus josta sai jotain selvää oli tuo kysymys numero kolmen puhelinnumero. Kaikki muu oli niin ympäripyöreätä, että sen pinta-alan mittaamiseen olisi tarvittu piitä.
Mutta palataan nyt siihen oikeaan asiaan. Viikonloppuna suoritettiin siis paluu Helsingin keskustaan. Muuttomiehiä oli saatu paikalle houkuteltua neljä, joista se yksi ehti juuri kantamaan pari tuolia Larun kämpästä alas. Larussahan talossani ei ollut hissiä. Tavaroiden kantaminen oli tosi kivaa hommaa, vaikka kulkusuunta olikin alaspäin. Isännän ottein vältyin veemäisimmän huonekalun kantamiselta. Kun Etruski ja Utajärven poika ottivat kirjahyllyn huostaansa ja kuului ensimmäinen räsähdys, päätimme kaimani kanssa odotella alhaalla auton luona ja olla sen näköisiä kun tekisimme jotain. Luotin myös muuttovakuutuksen pohjattomaan kassaan. Sovimme kaiman kanssa myös, että yritämme olla nauramatta, koska muuten olisi aivan varmaa, että me kannamme hyllyn ylös Kampissa. Pojilta meni reilut viisi minuuttia laskeutumiseen. Ei siinä voinut olla nauramatta, kun asetteli muovipusseja autossa hemmetin tärkeän näköisenä. Mutta onni onnettomuudessa oli se, että se pirun hylly mahtu hissiin uudessa osoitteessa. Loistavaa!
Muuttokeikan jälkeen tarjosin kebabit muuttoväelle läheisessä kebabravintolassa. Kun tarjosin nuhruisia ja kosteita lounasseteleitä ravintolan kassalla, niin naispuolinen tarjoilija kysyi "Misä nämä ollut? Miksi märkä?" Vastasin, että housuissani. "Onko tämä pissa?" Sitten hän nuuhkaisi lounasseteleitä ja totesi "Ei haise. Ei ole pissa." Oli hieman hämmentynyt olo....
Jotenkin sitä ymmärsi viime viikonlopun jälkeen, että muuttaminen ei ole ihmisen parasta aikaa. Jatkuva ramppaaminen ja loputon tavaroiden raahaaminen on todella kypsää hommaa. Ehkä ostan seuraavalla kerralla palvelun jostain. Muuten alkaa kaverit käydä aika vähiin.
tiistaina, lokakuuta 14, 2008
Ylläri pyllärit Köpiksessä
Videossa Jormat tervehtivät Kööpenhaminaa omaan rauhalliseen tyyliinsä.
Utajärven poika on lähtenyt maailmalle. Elokuun loppupuolella Tanskaan muuttanut UKK:n jälkeläinen ei todistettavasti järjestänyt kovin suuria häitä. Paikalla oli lähisukulaisten lisäksi Björn Dählie -klooni ja pari virkamiestä. Koska Utajärven pojalle on tulossa perheenlisäystä marraskuun lopussa olimme sopineet, että tulen käymään Kööpenhaminassa vielä ennen H-hetkeä. Tarkoituksena oli viettää hulppea viikonloppu. Se mitä ei pojalle paljastettu oli 7 muuta Jormaa, jotka saapuivat paikalle lauantaiaamuna.
Lauantai-aamupäivällä puhelin soi ja eräskin Jorma ilmoitti olevansa Kööpenhaminassa työmatkalla. Paluu olisi samana päivänä. Sopisiko Utajärven pojalle treffata keskustassa. Jos nyt sattuu oleen paikalla. Sopihan se. Ja Utajärven poika yritti kovasti taivutella tätäkin Jormaa jäämään Köpikseen viikonlopun viettoon. Perhejärjestelyt olivat kuitenkin hieman auki joten asiaa piti selvittää.
Hetken kuluttua kahvilan ikkunaan heijastui Tolpan hahmo (jos ampuu 15 vuotta sitten yliopiston harrastelijasarjan matsissa viime hetkillä tyhjää maalia kohti ja osuu tolppaan sillä seurauksella, että vastustaja tekee vastahyökkäyksestä nousukarsinnan ratkaisevan maalin, niin kyllä: siitä saa kärsiä lopun elämäänsä). Utajärven poika huomasi sen samoihin aikoihin. "Voi v...u! Tolppa! Mitä sä täällä teet?" Ja tarina tanskalaisen pankin koulutuspäivistä meni läpi. Uskomatonta....
Kun kiintiö-ruotsalainen saapui paikalle Kekkos-nappi rinnassa, ei Utajärven poikakaan enää mennyt halpaan. Lopulta Jormat tippuiva paikalle tipoittain ja pisteenä i:n päällä oli tietysti pieni italialainen, joka osoitti tälläkin kertaa rehtiä urheiluhenkeä lähtemällä reissuun mukanaan vain muovipussi, edellisillan kuitit ja vaihtopaita.
Päivä kului haahuillessa. Polttareihin kuuluvasti kävimme tutustumassa myös paikallisiin tankobaareihin ja club 34:ään. Kiitti vaan paikallisille oppaille. Club 34:ään ei tarvitse toiste mennä...Illan kruunasi illallinen Halifaxissa. Hovi osoitti loistavaa asiakaspalveluhenkisyyttä tarjoamalla koko seurueelle talon puolesta vielä jekut ennen kuin lähdimme kohti uusia seikkailuja. Ilta päättyi Rustiin. Hyvä mesta. Oikean henkinen. Ensin live-musaa ja sitten perussettiä. Ei jonoja, mutta paikka oli silti täynnä. Miksi tätä ei tapahdu Sedulassa?
Uusi perinne, Jormien syyskaronkka, on nyt luotu. Tästä on hyvä jatkaa. Tosin vasta ensi vuonna. Ehkä sitä ideaa, että mennään ensin Vantaan Flamingoon saunaan, sitten katsomaan Kummelin Alivuokralainen ja lopulta Flamingon yökerhoon, tarvitse sittenkään toteuttaa tänä syksynä. Eihän, pliis....
perjantaina, lokakuuta 03, 2008
Det är förbi
Selvisin ruotsin "kokeestani" perjantaina ehjin nahoin. Siitäkin huolimatta, että yöllä heräsin kello 1.27 ja 3.21. Kaksi kertaa esitykseni aikana hukkasin sanan ja kaksi kertaa keskeytin lauseen. Aika hyvä suoritus. Vaikeinta oli aloittaminen. "Jåå - fint vädret i dag" -tyyppinen small talk'kin oli todella syvällä kurkussa. Esityksen lopussa kiitin ja kerroin, että tällaisella "gymnasiet svenska" taustalla "jag har haft en spännande vecka".
Viikon kielikylpy otti kuitenkin koville. Olin todella finaalissa viikonloppuna. Jopa niin finaalissa, että ei tehnyt mieli edes heittää läppää toisella kotimaisella. Koko viikonloppuna. Perjantai-iltana palkitsin suoritukseni katsomalla jotain todella kevyttä. Jim Carreyn Sähköputkimies oli kieltämättä aika kevyttä. Mutta viime viikko oli myös erittäin tehokas kielikylpy. Jos nyt on päässä tarpeeksi järkeä, niin ehkä se sunnuntai Huusis kannattaisi tilata. Ettei taas unohdu ruotsi kokonaan. Stromsöötä en kuitenkaan edelleenkään suostu katsomaan!
Viikon kielikylpy otti kuitenkin koville. Olin todella finaalissa viikonloppuna. Jopa niin finaalissa, että ei tehnyt mieli edes heittää läppää toisella kotimaisella. Koko viikonloppuna. Perjantai-iltana palkitsin suoritukseni katsomalla jotain todella kevyttä. Jim Carreyn Sähköputkimies oli kieltämättä aika kevyttä. Mutta viime viikko oli myös erittäin tehokas kielikylpy. Jos nyt on päässä tarpeeksi järkeä, niin ehkä se sunnuntai Huusis kannattaisi tilata. Ettei taas unohdu ruotsi kokonaan. Stromsöötä en kuitenkaan edelleenkään suostu katsomaan!
keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008
Vintiltä löytyneitä muistoja
Muutan noin kuukauden kuluttua Kamppiin. Vuokralle. Ainakin toistaiseksi. Sain vuokrattua Karjaalle (jep, puutarhakaupunki) muuttaneen ystäväpariskuntani tyhjäksi jättämän ullakkokämpän. Koska en halua uhrata yhtä viikonloppua kokonaan muutolle, niin olen ryhtynyt jo alustaviin toimenpiteisiin, jotta muutto sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Tärkein osa näitä alustavia toimenpiteitä on ollut vintillä olleiden vaatteiden läpikäynti. 99.9% vaatteista on mennyt kierrätykseen. Käsittämätöntä hamstrausta! Niiden paikka on todellakin kierrätyksessä. Tähän väliin on pakko kertoa kuinka hauska ilmiö viime lauantaina oli se, kun elokuvan jälkeen kävimme kaljalla kavereitteni kanssa ja kerroin projektistani ja siitä kuinka olen heittänyt vaatteet roskiin....Varsin vakavasti kaikkeen maailmanpelastamiseksi uskovaan viherpipertäjäystäväni (jep, se joka muutti sinne puutarhakaupunkiin) kasvoilla kolme lihasta vaihtoi asentoa ja miehen naamasta paistoi jumalaton närkästys. Loistava vedätys! Sama kaveri muuten selitti pari kuukautta sitten närkästyneenä sitä, kuinka oli nähnyt Luxin ulkopuolella portaissa sukupuoliaktin keskellä yötä. Ja mies on vain vuoden minua vanhempi! Kamoon! Jokaisella on oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseensa. Jotkut haluavat tehdä sitä julkisesti. Ei, kaverini nimi ei ole Kai Telanne.
Mutta palataan itse aiheeseen. Vinttiä siivotessani löysin kunniakirjan kuuden vuoden takaa. Salibandy -joukkueeni "hallitus" antoi minulle kauden 2001-2002 päätteeksi arvostetun Trophyn. Joukkueenjohdon huomionosoitus lämmitti, mutta vieläkin enemmän lämmitti vanhan rippikoulukaverini ja juoksuaskelia välttelevän entisen ketjukaverini, hallituksen puheenjohtajan, kunniakirjaan raapustama muistokirjoitus. Tippa tuli linssiin. Omat pelit kun taitavat olla pelatut. Olen nauranut tuolle kunniakirjalle tänä iltana moneen otteeseen. Noita jätkiä on ikävä. Kunniakirjan teksti löytyy tästä alta. Uudessa kämpässäni tuo kunniakirja saa arvoisensa paikan takan päällä.
Mutta palataan itse aiheeseen. Vinttiä siivotessani löysin kunniakirjan kuuden vuoden takaa. Salibandy -joukkueeni "hallitus" antoi minulle kauden 2001-2002 päätteeksi arvostetun Trophyn. Joukkueenjohdon huomionosoitus lämmitti, mutta vieläkin enemmän lämmitti vanhan rippikoulukaverini ja juoksuaskelia välttelevän entisen ketjukaverini, hallituksen puheenjohtajan, kunniakirjaan raapustama muistokirjoitus. Tippa tuli linssiin. Omat pelit kun taitavat olla pelatut. Olen nauranut tuolle kunniakirjalle tänä iltana moneen otteeseen. Noita jätkiä on ikävä. Kunniakirjan teksti löytyy tästä alta. Uudessa kämpässäni tuo kunniakirja saa arvoisensa paikan takan päällä.
---------------------------------------------------
Torpedo Tontunmäki ry:n
Mika K...... Trophy
Kaudella 2001-2002
XXXX "Pashka" XXXXX
#16
.
Laivasi saapui vihdoin satamaan. Matkasi oli pitkä ja vaikea,
mutta myrskyöinäkin uskoit määränpääsi löytyvän ja tahtosi taltutti
voimakkaimmatkin tuulet. Nyt on aika laskea purjeet ja kastaa janoiset huulet.
.
Sinä, Pashka, olet yksi valituista.
Nimesi on nyt kirjoitettu kultakirjaimin
Toton Mika K....... -trophyyn, tuohon salibandyn Graalin maljaan.
.
Olet ajan ja tilan valtias; pyhänä tehtävänäsi on hyökätä, jotta et joutuisi
puolustamaan. Sinua on ohjannut ainoastaan ajatus vastustajan maalivahdin
täydellisestä luhistamisesta tainnuttavilla ratkaisuillasi.
Kahvinruskeilla pohkeillasi liikut arvaamattomasti kuin saalistaja ja yllätykselliset
suunnanmuutoksesi harhauttavat usein myös vastustajan. Jäänharmaa katseesi
lukee peliä erehtymättä ja kätesi ovat pehmeät kuin oliiviöljy.
Olet kuin erektio:
vielä hetki sitten näkymättömissä ja vaaraton ja yht'äkkiä kova ja pelottava ratkaisija.
.
Pashka, vaikka elämässäsi olet siirtynyt vasemmalta oikealle,
Totossa paikkasi on muuttunut laidasta keskelle. Olet sentteriosastolla
täyttänyt lapsuutesi haaveen luoda jotain kaunista ja aitoa.
Anna meidän jatkossakin kulkea kanssasi ja ihailla luovuutesi hedelmiä.
.
Päättyneestä kaudesta kiittäen Toto:n hallitus
--------------------------------------------------------------------
maanantaina, syyskuuta 29, 2008
En spännande vecka
Just så! Toinen kotimainen ei suomenruotsalaisista sukujuurista huolimatta oli helt okej. Men: viime keskiviikkona kollegani kanssa valmistelemamme ruotsinkielinen tarjous sai tuulta siipiensä alle. Mycket kiva! Asiassa ei ole oikeasti mitään muuta ongelmaa kuin se, että allekirjoittaneen ruotsi on hieman ruosteessa enkä ole ihan varma onko sellaista corratecia kehitetty, että karsta lähtisi ensi perjantaihin mennessä. Silloin pitäisi omistaa puoli tuntia toiselle kotimaiselle presentaation muodossa. Ja toinen puoli tuntia frågor och svaror osiolle. Eikä siinä mitään. Olenhan aikoinani pitänyt Maarinahaminassa presentaation paikalliselle sijoittajayhdistykselle helt och hållit på svenska. Siitä on kuitenkin 11 vuotta aikaa. Esitys oli kuitenkin jäänyt erään kollegan mieleen. Männä viikolla nimittäin paljastui, että hän oli ollut paikalla toisen firman edustajana seuraamassa esiintymistäni ja muisti sen vielä. Vakuuttavaa... tai sitten vain hemmetin pelåttavaa. Todennäköisesti jälkimmäistä. No, yhtenä yöntä tässä on vasta nähty painajainen, jossa olen aloittamassa esitystä eikä yhtäkään sanaa ruotsia tule mieleen. Perjantaihin on vielä aikaa ja kokonaista yksi kalvoa on jo tehtynä...
sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008
Pissaprotesti
Lauantai-aamuna ystävieni 4-vuotias poika pissasi parkissa olevan auton takaistuimella vieressä istuvaa pikkuveljeään kohti. Ihan vaan protestiksi. Hetkeä myöhemmin kävelen Senaatintorin poikki ja Valtioneuvoston linnan seinään, tosin vesikourun kohdalle, pissaa meikäläistä ehkä muutaman vuoden nuorempi mieshenkilö. Kello on siis noin 11.30 lauantai-aamupäivänä. Oikeesti: miksi? Ihanko vaan protestiksi? En minäkään Matti Vanhasesta pidä, mutta en usko, että julkisesta kuseskelusta on paljon apua poliittisessa keskustelussa. Ja poistuessaan paikalta ns. muina miehinä askel ei horju tippaakaan (kirjaimellisesti). Eli jätkä oli selvinpäin, mikä on tässä yhteydessä raskauttava asianhaara. Hieno tapa tuo kadulle kuseskeleminen! Neljä vuotiaalta pissaprotestin jotenkin ymmärtää, mutta mikä näitä aikuisia kadullekuseskelijoita oikein vaivaa? Sadan metrin päässä oli ainakin yksi ravitsemusliike, jossa tuon luonnollisen toimenpiteen olisi voinut suorittaa. Mutta ei: muna oli pakko ottaa esiin kadulla ja pissata paineet pitkin seiniä.
lauantaina, syyskuuta 27, 2008
Trimmausta
Ostin tänään uuden aparaatin. Aidon Vidal Sassoon nenäkarvanpoistajan. Kyllä. 16.50 EUR Stokkalta. Kyllä. Hävetti ostaa. Kyllä. Juuri tällaisten syiden takia käytän nimimerkkiä ja yritän säilyttää edes jonkinasteisen anonymiteetin. Mutta nenäkarvanpoistaja. Miehelle, jolla ei ole koskaan ollut edes sähköistä parranajokonetta.Silti: lopputulos on vakuuttava. Eipähän puutarha rehota sieraimista. Tosin ei meikäläisellä kovin pahaa rikkaruoho-ongelmaa ole aikaisemminkaan ollut (=selittelyä). Aikaisempi menetelmä oli kuitenkin hieman kivulias eikä ehkä muutenkaan kovin esteettinen. Ja aiheutti epämiellyttävää kutinaa. Nyt on kyllä tosi freesi olo!
Ja kun ollaan aiheessa kuontalo kuntoon, niin on pakko mainita eräs tapaaminen toissa viikolta. Tapasin nimittäin äitini bussissa nro 20 eräänä varhaisena arkiaamuna. Äiti nousi kyytiin Ruoholahdesta. Vaihdettuaan siinä muutaman sanan huomasi kasvoissani jonkun näppylän. Ja mitä tapahtuu!?! Sama kuin yli 20 vuotta sitten! Se alkaa nyppimään sitä ruuhkabussissa kynsillään ja papattaa "Mikäs sulla tossa on..." Voi jumankauta!!!! Siinä mä istun pukupellenä kravaatti kaulassa, yritän edes näyttää uskottavalta ja kasvojani kynsii 62 -vuotias nainen, jota kutsun äidiksi...
Ja kun ollaan aiheessa kuontalo kuntoon, niin on pakko mainita eräs tapaaminen toissa viikolta. Tapasin nimittäin äitini bussissa nro 20 eräänä varhaisena arkiaamuna. Äiti nousi kyytiin Ruoholahdesta. Vaihdettuaan siinä muutaman sanan huomasi kasvoissani jonkun näppylän. Ja mitä tapahtuu!?! Sama kuin yli 20 vuotta sitten! Se alkaa nyppimään sitä ruuhkabussissa kynsillään ja papattaa "Mikäs sulla tossa on..." Voi jumankauta!!!! Siinä mä istun pukupellenä kravaatti kaulassa, yritän edes näyttää uskottavalta ja kasvojani kynsii 62 -vuotias nainen, jota kutsun äidiksi...
perjantaina, syyskuuta 26, 2008
Viiden viikon tarpominen on ohi
Palasin eilen takaisin tavallisten kuolevaisten joukkoon. Lopetin lasiin sylkemisen enkä väistänyt hapanta. Kuiva kausi kesti 21.8-25.9. välisen ajan. Viisi viikkoa.
Jo puoli pulloa olutta juotuani juttua alkoi tulla. Syy siihe, että en väistänyt hapanta, oli ex-pomoni läksiäiset. Aloitimme toimistoltamme ja sieltä matka jatkui Kasarmitorin Yökyöpeliin. Ja lopulta Kalleen. Yökyöpelissä oli aluksi oman porukkamme lisäksi vain muutama muu asiakas. Siitä rohkaistuneena sitä sitten tilattiin monen moista biisiä eikä hirveästi tullut mietittyä osaako biisin vai ei. Myönnän, että en sen verran on harkintaa hummatessakin, että tunnustan oman äänialani rajallisuuden ja pyrin yleensä valitsemaan jotain tuttua ja turvallista. Piano Man meni kuitenkin aika hyvin ja aamulla respamme rouvat olivat laittaneet Kauppalehteen nimeni tilalle osoitetarran "Ari Koivunen"....Mutta en nyt tiedä oliko se eilen niin kivaa, kun tuli valittua sellainen biisi, jonka sävellajista ei ollut harmainta aavistustakaan, siinä vaiheessa, kun ravintolaan punkee kolmekymmentä ihmistä lisää ja esiintyjien taso alkoi nousta. Ei siinä voinut muuta todeta kuin että toisille on annettu lauluääni, toisille vain ulkoministerin ulkonäkö. Päin helvettiähän se Bryan Adams -coveri sitten loppujen lopuksi meni mutta ei siitä mitään syviä naarmuja sieluun jäänyt.
Oli outoa olla viiteen viikkoon ensimmäistä kertaa radalla. Tuntui myös siltä, että meininki Helsingin yössä oli viiden viikon aikana muuttunut melkoisesti. Naiset varsinkin olivat hyvin aggressiivisella päällä. Yökyöpelissä tatuoitu blondi änki samaan pöytään ja aloitti lirkuttelun. Esitti suoria ehdotuksia ja totesi, että olen hänen sinä iltana. Tosin totesi myös, että "sä kyllä eroat niistä joiden kanssa normaalisti harrastan seksiä."Just...Kysyin tarkoittiko hän rokkareita. "Juu, just niitä." Selvä....Sanottakoon nyt tässä, ettei asia jää kenellekään epäselväksi, että kieltäydyin kohteliaasti tarjoilusta. Monestakin syystä. Ei kiinnostanut. Ei ollut oikein mun juttu (Jep, se tarkoittaa juuri sitä. Oon tosi huono paneen...). Ja kun tässä on nyt olemassa yksi ihminen, joka kaikesta asiaan liittyvästä vaikeuskertoimesta huolimatta, on erityisen merkityksellinen (Ei, kyse ei ole miehestä....), niin tatuoiduille blondeille on helppo sanoa ei kiitos. Ei ole mitään halua lähteä säätämään. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että säädöt on säädetty. Merkki aikuistumisesta?
Jossain vaiheessa iltaa karaokebaarissa tarkistettiin kollegani Mäkkärin kanssa nuoremmilta vastakkaisen sukupuolen edustajilta, kumpi näyttää nuoremmalta. Siis meistä kahdesta. Aika huolestuttava merkki, kun neljääkymppiä lähestyvät miehet alkavat olla huolissaan omasta habituksestaan. No, vaikka Mäkkäri mitä väittäisi, niin allekirjoittaneen muistikuvan mukaan taisin näyttää vuotta nuoremmalta kuin Mäkkäri (ainakin!). En kai mä voi nyt näyttää nuoremmalta kuin kaveri, joka yrittää pienessä etumyötäisessä Kallessa hakea tukea pöydän reunasta, mutta ei tajua, että kun kävelee eteenpäin, niin se pöydän reuna loppuu jossain vaiheessa...Anyway: En tiedä, mistä kyseinen kisailu nuoruudesta sai alkunsa. Taas! On nimittäin joskus kisattu vastaavasta aiheesta ennenkin. Aika samanlaisella lopputuloksella. Ehkä tällä kertaa kisa alkoi siitä kun yritettiin puoleen ja toiseen olla nostalgisia. Mäkkäri toi eteeni valkoviinispriten. Itse yritin tilta Dry Vodkaa Brazil -appelsiinimehulla (Siis Mäkkärille. Siis kostoksi!) , mutta nuoret asiakaspalveluhenkilöt baaritiskin toisella puolella eivät edes tienneet mitä Dry Vodka on. Mitä hemmettiä? Klassikotkin voivat näemmä kuolla!
Aamulla oli pieni kohmelo. Mutta ei paha. Eikä tässä ollut alunperinkään tarkoitus ryhtyä puritaaniksi vaan ottaa hetki rauhallisemmin. Ja kyllä nämä tauot tekevät hyvää. Eilinen hummailu maistui rapealta eikä siinä ollut tippaakaan merkkejä leipiintymisestä.
Jo puoli pulloa olutta juotuani juttua alkoi tulla. Syy siihe, että en väistänyt hapanta, oli ex-pomoni läksiäiset. Aloitimme toimistoltamme ja sieltä matka jatkui Kasarmitorin Yökyöpeliin. Ja lopulta Kalleen. Yökyöpelissä oli aluksi oman porukkamme lisäksi vain muutama muu asiakas. Siitä rohkaistuneena sitä sitten tilattiin monen moista biisiä eikä hirveästi tullut mietittyä osaako biisin vai ei. Myönnän, että en sen verran on harkintaa hummatessakin, että tunnustan oman äänialani rajallisuuden ja pyrin yleensä valitsemaan jotain tuttua ja turvallista. Piano Man meni kuitenkin aika hyvin ja aamulla respamme rouvat olivat laittaneet Kauppalehteen nimeni tilalle osoitetarran "Ari Koivunen"....Mutta en nyt tiedä oliko se eilen niin kivaa, kun tuli valittua sellainen biisi, jonka sävellajista ei ollut harmainta aavistustakaan, siinä vaiheessa, kun ravintolaan punkee kolmekymmentä ihmistä lisää ja esiintyjien taso alkoi nousta. Ei siinä voinut muuta todeta kuin että toisille on annettu lauluääni, toisille vain ulkoministerin ulkonäkö. Päin helvettiähän se Bryan Adams -coveri sitten loppujen lopuksi meni mutta ei siitä mitään syviä naarmuja sieluun jäänyt.
Oli outoa olla viiteen viikkoon ensimmäistä kertaa radalla. Tuntui myös siltä, että meininki Helsingin yössä oli viiden viikon aikana muuttunut melkoisesti. Naiset varsinkin olivat hyvin aggressiivisella päällä. Yökyöpelissä tatuoitu blondi änki samaan pöytään ja aloitti lirkuttelun. Esitti suoria ehdotuksia ja totesi, että olen hänen sinä iltana. Tosin totesi myös, että "sä kyllä eroat niistä joiden kanssa normaalisti harrastan seksiä."Just...Kysyin tarkoittiko hän rokkareita. "Juu, just niitä." Selvä....Sanottakoon nyt tässä, ettei asia jää kenellekään epäselväksi, että kieltäydyin kohteliaasti tarjoilusta. Monestakin syystä. Ei kiinnostanut. Ei ollut oikein mun juttu (Jep, se tarkoittaa juuri sitä. Oon tosi huono paneen...). Ja kun tässä on nyt olemassa yksi ihminen, joka kaikesta asiaan liittyvästä vaikeuskertoimesta huolimatta, on erityisen merkityksellinen (Ei, kyse ei ole miehestä....), niin tatuoiduille blondeille on helppo sanoa ei kiitos. Ei ole mitään halua lähteä säätämään. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että säädöt on säädetty. Merkki aikuistumisesta?
Jossain vaiheessa iltaa karaokebaarissa tarkistettiin kollegani Mäkkärin kanssa nuoremmilta vastakkaisen sukupuolen edustajilta, kumpi näyttää nuoremmalta. Siis meistä kahdesta. Aika huolestuttava merkki, kun neljääkymppiä lähestyvät miehet alkavat olla huolissaan omasta habituksestaan. No, vaikka Mäkkäri mitä väittäisi, niin allekirjoittaneen muistikuvan mukaan taisin näyttää vuotta nuoremmalta kuin Mäkkäri (ainakin!). En kai mä voi nyt näyttää nuoremmalta kuin kaveri, joka yrittää pienessä etumyötäisessä Kallessa hakea tukea pöydän reunasta, mutta ei tajua, että kun kävelee eteenpäin, niin se pöydän reuna loppuu jossain vaiheessa...Anyway: En tiedä, mistä kyseinen kisailu nuoruudesta sai alkunsa. Taas! On nimittäin joskus kisattu vastaavasta aiheesta ennenkin. Aika samanlaisella lopputuloksella. Ehkä tällä kertaa kisa alkoi siitä kun yritettiin puoleen ja toiseen olla nostalgisia. Mäkkäri toi eteeni valkoviinispriten. Itse yritin tilta Dry Vodkaa Brazil -appelsiinimehulla (Siis Mäkkärille. Siis kostoksi!) , mutta nuoret asiakaspalveluhenkilöt baaritiskin toisella puolella eivät edes tienneet mitä Dry Vodka on. Mitä hemmettiä? Klassikotkin voivat näemmä kuolla!
Aamulla oli pieni kohmelo. Mutta ei paha. Eikä tässä ollut alunperinkään tarkoitus ryhtyä puritaaniksi vaan ottaa hetki rauhallisemmin. Ja kyllä nämä tauot tekevät hyvää. Eilinen hummailu maistui rapealta eikä siinä ollut tippaakaan merkkejä leipiintymisestä.
maanantaina, syyskuuta 22, 2008
Ilmeisesti näinkin voi käydä
Menet jääkaapille. Avaat oven. Yrität ottaa lasisen sinaappipurkin oikealla kädelläsi. Purkki lipeää otteestasi. Yrität pelastaa purkin vaistomaisesti vasemmalla kädelläsi. Sen tiellä sattuu olemaan jääkaapin ovi. Lyöt vasemmalla kädelläsi jääkaapin ovea. Pääsi on jääkaapin ja oven välissä. Ovi paiskautuu vasempaan ohimoosi. Lopputuloksena on seuraava: lattialla on paitsi sinappipurkki, niin myös silmälasisi ja täysi kivennäisvesipullo. Kaupan päälle tulee päänsärky. Ja kaikki tämä maanantai-iltana selvinpäin.
sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008
Hiukan rauhallisempi viikko, kiitos
En muista milloin olisin ollut niin rättiväsynyt kuin perjantaina. Vuoristorata markkinoilla vei mehut. Menin joka aamu normaalia aikaisemmin töihin ja toimistolla tuli vietettyä tavallista enemmän laatuaikaa. Torstai oli kaiken huipennus. Olin toimistolla kello 7.45 ja se projekti, jonka takia menin aamulla aikaisin töihin, päästiin aloittamaan kello viiden jälkeen iltapäivällä. Uni maistui perjantaina. Lauantai-päivä meni pääosin nuokkuesssa ja vasta lauantaina lenkin jälkeen tuntui siltä kuin olisi palannut elävien kirjoihin. Harvoin on lepo maistunut yhtä hyvältä. Oli vain pakko ottaa iisisti. Ei edelleenkään tippaakaan alkoholia. Pää on sekasin ilmankin. Ensi viikolta toivon oikeastaan vain, että yksikään pankki ei menisi konkurssiin, yksikään vakuutusyhtiö ei ajautuisi valtion omistamaksi, triljoona dollaria olisi jälleen kerran absurdi luku ja ihmisillä olisi hyvä mieli...
keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008
Viimeisen 24:n tunnin aikana tapahtunutta
Vietin eilen lihattoman päivän. Ei, kyse ei ollut ihmislihattomasta päivästä. Tai siis kyllä oli, mutta sitä ei tässä tavoiteltu. Vaikka sekin oli toki ihan oma valinta (niin varmaan....) Tällä kertaa kyse oli tavoitteestani viettää kerran viikossa päivä, jolloin syön lihatonta ruokaa. Oma panokseni ilmastonmuutoksen vastustamiseen. Ei ollut hullumpi kokeilu. Kasvisravintolan lounas oli yllättävän hyvää ja päivällisen pastakin maistui ilman metvurstia, jos ei nyt erinomaiselta, niin ei kuitenkaan miltään kammotukselta.
Lihattoman päivän ja lihallisen päivän välisenä yönä heräsin kello 3.30 ääneen joka kuulosti elektroniselta. Sellainen laskeva, ärsyttävä Donkey Kong -tyyppinen 1,5 sekuntia kestävä piipitys. Kävin repimässä tietokoneen töpselin irti seinästä. Suljin ja avasin läppärin kannen. Kirjaudun kännykkääni uudestaan, koska se ärsyttävä push mailin tietoturvajuttu kysyy vähän väliä salasanaa ja ties vaikka pitäisi jotain ääntä. Digiboksikin näytti olevan lepotilassa ja televisio kiinni. Ei muuta kuin pää tyynyyn. Ja sitten taas dii dii dyyy.....Ei saatana! Se tuli siitä saamarin addiktoivasta Nokia -merkkisestä kapulasta yöpöydälläni. Akku loppu! Kiitos tiedosta Keilaniemi!!! Arvostin sitä suuresti keskellä yötä.
Töistä en viitsi edes puhua. Jokainen joka katsoo talousuutisia tietää, että juuri nyt rahoitusalalla ei ole juuri nyt hirveän mukavaa. No, mielenkiintoisia aikoja, mutta myös tuskallisia. Maailma ei ole enää entisensä. Ei varsinkaan sen jälkeen kun huomaa olevansa Matti Vanhasen kanssa samoilla linjoilla! Näin tein tänään ja seisoin maan isän rinnalla opposition populistista hyökkäystä vastaan. Siinä Nurmijärvi ja Tsadi kohtasivat ja löysivät hetkeksi yhteisen jenkan. Vai miten olisi pitänyt suhtautua tähän Jutta Urpilaisen kommenttiin, jonka mukaan hallituksen olisi esteettävä pankkien suunnitelmat "siirtää kansainvälisen rahoituskeinottelun laskut suomalaisten asuntovelallisten maksettaviksi”. Todella uskottavaa oppositiopolitiikkaa SDP! 1) Tämä ei koske voimassa olevia asuntolainoja ja 2) mitä pankin pitäisi tehdä siinä tilanteessa jos esim. konkurssi uhkaa. Nostaa kädet pystyyn ja laulaa "Kansainvälistä". Sehän vasta auttaisi. Ei asuntovelka ole mikään köyhäinapu vaan pankkien liiketoimintaa. Mutta kannattava liiketoimintahan on kirosana, vai? Populismi tuo politiikkaan väriä, mutta ei sitä odottaisi suurimmalta oppositiopuolueelta. Mutta jos eväät on jo syöty, niin minkäs teet. Tulee mieleen parin vuoden takainen keskustelu siitä, että pankit eivät saisi periä palvelumaksuja, koska käynti pankissa on eläkeläiselle sosiaalinen tapahtuma, päivän piristys. Tämäkin keskustelu taidettiin käydä Arkadianmäellä. Yllättäen!
Lihattoman päivän ja lihallisen päivän välisenä yönä heräsin kello 3.30 ääneen joka kuulosti elektroniselta. Sellainen laskeva, ärsyttävä Donkey Kong -tyyppinen 1,5 sekuntia kestävä piipitys. Kävin repimässä tietokoneen töpselin irti seinästä. Suljin ja avasin läppärin kannen. Kirjaudun kännykkääni uudestaan, koska se ärsyttävä push mailin tietoturvajuttu kysyy vähän väliä salasanaa ja ties vaikka pitäisi jotain ääntä. Digiboksikin näytti olevan lepotilassa ja televisio kiinni. Ei muuta kuin pää tyynyyn. Ja sitten taas dii dii dyyy.....Ei saatana! Se tuli siitä saamarin addiktoivasta Nokia -merkkisestä kapulasta yöpöydälläni. Akku loppu! Kiitos tiedosta Keilaniemi!!! Arvostin sitä suuresti keskellä yötä.
Töistä en viitsi edes puhua. Jokainen joka katsoo talousuutisia tietää, että juuri nyt rahoitusalalla ei ole juuri nyt hirveän mukavaa. No, mielenkiintoisia aikoja, mutta myös tuskallisia. Maailma ei ole enää entisensä. Ei varsinkaan sen jälkeen kun huomaa olevansa Matti Vanhasen kanssa samoilla linjoilla! Näin tein tänään ja seisoin maan isän rinnalla opposition populistista hyökkäystä vastaan. Siinä Nurmijärvi ja Tsadi kohtasivat ja löysivät hetkeksi yhteisen jenkan. Vai miten olisi pitänyt suhtautua tähän Jutta Urpilaisen kommenttiin, jonka mukaan hallituksen olisi esteettävä pankkien suunnitelmat "siirtää kansainvälisen rahoituskeinottelun laskut suomalaisten asuntovelallisten maksettaviksi”. Todella uskottavaa oppositiopolitiikkaa SDP! 1) Tämä ei koske voimassa olevia asuntolainoja ja 2) mitä pankin pitäisi tehdä siinä tilanteessa jos esim. konkurssi uhkaa. Nostaa kädet pystyyn ja laulaa "Kansainvälistä". Sehän vasta auttaisi. Ei asuntovelka ole mikään köyhäinapu vaan pankkien liiketoimintaa. Mutta kannattava liiketoimintahan on kirosana, vai? Populismi tuo politiikkaan väriä, mutta ei sitä odottaisi suurimmalta oppositiopuolueelta. Mutta jos eväät on jo syöty, niin minkäs teet. Tulee mieleen parin vuoden takainen keskustelu siitä, että pankit eivät saisi periä palvelumaksuja, koska käynti pankissa on eläkeläiselle sosiaalinen tapahtuma, päivän piristys. Tämäkin keskustelu taidettiin käydä Arkadianmäellä. Yllättäen!
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
Karvaton mies ja "föhntuuli"
Tästä oli pakko kirjoittaa. Anteeksi jo etukäteen. Siinä se seisoi. Noin 170 senttimetrinen kalju uros. Ehkä hieman itseäni vanhempi. Keskellä punttisalin pukuhuonetta. Ei pyyhettä ei mitään. Toisessa kädessä fööni ja toisessa jölli. Ei jumankauta! Kaveri antoi "föhntuulen" kuivattaa sukukalleuksiaan. Ihan muina miehinä. Jotenkin olisin ymmärtänyt tämän jos kaverilla olisi ollut melko tuuhea alavarustus, mutta ei. Mies oli karvaton (jep, palataan edellisen kirjoituksen teemaan). Siinä se kuljetti fööniä sukuelimensä tyvestä tappiin ilmeisesti tarkoituksena kuivata tämä tärkeä elin. Välillä kuivattiin myös persvakoa ja kasseja. Oikeesti. En ollut uskoa silmiäni. Ei saisi tuijottaa, mutta oli pakko. Ok, kaikilla meillä on omat omituisuutemme. Jopa meikäläisellä, mutta niistä ei täällä kirjoiteta. Silti: kaveri ei todellakaan piitannut ympäröivästä maailmasta. Katseli välillä ympärillensä ja jatkoi "kuivattelua". Puuttui vain että olisi viheltänyt "It's a long way to Tipparery..."
sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008
Peli kulkee
Golfpainotteisena viikonloppuna ensi kosketus palloon otettiin jo perjantaina. Jouduin kirjaimellisesti palloilemaan eräissä kissanristiäisissä. Edustustehtävä. Paikalla 400 kutsuvierasta, joista allekirjoittanut ei käytännössä tuntenut ketään. No, palloilet siinä isossa salissa, ulkonäkösi muistuttaa eräänkin puolueettoman maan ulkoministerin ulkonäköä, muu porukka on hyvässä nousussa ja sinulla on kädessäsi lasillinen pommacia....Myönnetään. Alkoi hieman ahistamaan. Suoritettuani vaadittavat lasin kohottamiset ja tervehdykset yritin poistua vaivihkaa. Melkein onnistuin kunnes humalainen miesääni takanani huomasi yhdennäköisyyden. En jäänyt kuuntelemaan kommentteja vaan hain takkini ja palasin toimistolle. Ehkä ne piilarit pitää ottaa käyttöön tällaisia tilaisuuksia varten.
Viikonlopun vapaapäivät, siis lauantai ja sunnuntai vaikka moni vaihtaakin vapaalle jo puoleltapäivin perjantaina, sujuivat golfkentällä mamikset jalassa ja pipo päässä. Vaikka golf on kesälaji, niin syyskuun sateettomat viikonloput ovat mielestäni parasta aikaa pelata golfia. Ottaa niin sanotusti viimeiset irti kaudesta. Lauantaina pari lyöntiä yli uuden tasoituksen ja sunnuntaina tasoitukseen. Aika hyvä maku jäi koko viikonlopusta. Sitä ei pilannut eräänkin isän hukkuneet autonavaimet, kun lauantaina viidennellä väylällä takana tulevasta ryhmästä kysyttiin "Onko kenelläkään Peugeotia?" Just. Eivät siis hukkuneet, mutta melko lähellä oli. Viikonloppua ei pilannut myöskään se, kun istuin erään vanhan kaverini kanssa baarissa katsomassa futista ja kunntelin hänen yksityiskohtaista tarinaansa karvanpoistokokeiluistaan....Eikä sitä pilannut edes saman kaverin kertomus siitä, mitä allekirjoittaneen "Suomi-ilmiö" lipulle kävi elokuussa. En jaksanut tuolloin lähteä Tampereelle lomani viimeisenä viikonloppuna viettämään huonoa elämää joten lippuni jäi käyttämättä. Kerrottakoon nyt tähän väliin, että en tod.! ollut lähdössä Manseen sen takia, että olisi ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä Popeda ja Eppu Normaali. Ei! Kyllä syy oli lähteä lapsuudenkavereiden kanssa vapaalle. No, tosi kaverit sitten myivät lippuni puolestani. Joku tamperelaisopiskelija oli luvannut maksaa lipusta sen hinnan 35 euroa, mutta "hyvät" ystäväni halusivat tinkiä. "Ei, ei me kyllä tohon suostuta. Sanotaanko 25 EUR." Lopulta tinkimisen jälkeen kaveri oli kuulemma maksanut 15 EUR lipustani ja sitä 15:ttä euroakaan ei ole kyllä näkynyt. Juotettiin kuulemma paikallisille pissiksille. Just. Tämä kostetaan sopivan tilaisuuden tullen. Ok, hyvä läppä, mutta vaatii "silmä silmästä" toimenpiteitä. Ehdottomasti.
Viikonlopun vapaapäivät, siis lauantai ja sunnuntai vaikka moni vaihtaakin vapaalle jo puoleltapäivin perjantaina, sujuivat golfkentällä mamikset jalassa ja pipo päässä. Vaikka golf on kesälaji, niin syyskuun sateettomat viikonloput ovat mielestäni parasta aikaa pelata golfia. Ottaa niin sanotusti viimeiset irti kaudesta. Lauantaina pari lyöntiä yli uuden tasoituksen ja sunnuntaina tasoitukseen. Aika hyvä maku jäi koko viikonlopusta. Sitä ei pilannut eräänkin isän hukkuneet autonavaimet, kun lauantaina viidennellä väylällä takana tulevasta ryhmästä kysyttiin "Onko kenelläkään Peugeotia?" Just. Eivät siis hukkuneet, mutta melko lähellä oli. Viikonloppua ei pilannut myöskään se, kun istuin erään vanhan kaverini kanssa baarissa katsomassa futista ja kunntelin hänen yksityiskohtaista tarinaansa karvanpoistokokeiluistaan....Eikä sitä pilannut edes saman kaverin kertomus siitä, mitä allekirjoittaneen "Suomi-ilmiö" lipulle kävi elokuussa. En jaksanut tuolloin lähteä Tampereelle lomani viimeisenä viikonloppuna viettämään huonoa elämää joten lippuni jäi käyttämättä. Kerrottakoon nyt tähän väliin, että en tod.! ollut lähdössä Manseen sen takia, että olisi ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä Popeda ja Eppu Normaali. Ei! Kyllä syy oli lähteä lapsuudenkavereiden kanssa vapaalle. No, tosi kaverit sitten myivät lippuni puolestani. Joku tamperelaisopiskelija oli luvannut maksaa lipusta sen hinnan 35 euroa, mutta "hyvät" ystäväni halusivat tinkiä. "Ei, ei me kyllä tohon suostuta. Sanotaanko 25 EUR." Lopulta tinkimisen jälkeen kaveri oli kuulemma maksanut 15 EUR lipustani ja sitä 15:ttä euroakaan ei ole kyllä näkynyt. Juotettiin kuulemma paikallisille pissiksille. Just. Tämä kostetaan sopivan tilaisuuden tullen. Ok, hyvä läppä, mutta vaatii "silmä silmästä" toimenpiteitä. Ehdottomasti.
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Jalkapallossa on vain sitä jotain
Vuonna 1985 istuin ensimmäistä kertaa Helsingin Olympiastadionin takakaarteessa jalkapallon MM-karsintaottelussa Suomi-Englanti. Taisin olla 14-vuotias. Ottelu päättyi tasapeliin 1-1 Jallu Rantasen jatkaessa kulmapotkun jälkitilanteesta pallon Peter Shiltonin selän taakse. Tasapeli lajin suurmaata vastaan oli harvinaista herkkua Suomi-futikselle. Jo 23 vuotta sitten. Jollain tavoin Stadionin tunnelma sai minut koukkuun ja viimeisen 23:n vuoden aikana on tullut koettua monta ikimuistoista hetkeä suomalaisen maajoukkuejalkapallon parissa. Eikä todellakaan kovin montaa positiivista sellaista. Yleensä on tullut poistuttua D-kaarteen mäkeä pitkin suhteellisen iso jölli otsassa. Ikäviä muistoja on paljon ja silti stadionille on vaivaduttu lähes aina peli-iltana. Martin Dahlinin sukellus 16 vuotta sitten Suomi-Ruotsi MM-karsintaottelussa toi Ruotsille rankkarin jolla hannuhanhet voittivat pelin 1-0. Eikä kukaan unohda 11:n vuoden takaista lokakuista iltaa Helsingin olympiastadionilla. Vettä satoi kaatamalla. Voitto Unkarista olisi vienyt Suomen jatkokarsintaan ja pitänyt portin auki EM-kisoihin. Suomi johti ottelua vielä ottelun lisäajalla, mutta Unkarin kulmapotkun jälkeen pallo taisi osua viisi kertaa suomalaiseen pelaajaan ennen kuin se pomppasi omaan maaliin. Harvoin on 31 000 ihmistä hiljentynyt hetkessä. Muistan vielä Utajärven pojan ilmeen sateen piiskaamalla naamallaan. Siinä ei paljon sanoja tarvittu. Silloin vielä nuoret ja hoikat miehet kommunikoivat keskenään puhumatta. Ja onhan näitä muistoja vaikka muille jakaa, mutta miksi kiusata itseään enempää.
Eilinen ilta jäi, ehkä jossain mielessä pettymykseltäkin maistuneesta tasapelistä huolimatta, sinne positiivisten muistojen joukkoon. Kolme maalia Saksan verkkoon, erinomainen peliesitys (ilman Litmasta = aika siirtyä eteenpäin), 37 000 ihmistä kannustamassa, loistavat paikat D-katsomon ensimmäisessä rivissä ja erityisen viehättävä(+) vierustoveri tekivät illasta hienon ja ikimuistoisen kokemuksen. Luulen että vierustoverikin, jolle paitsio ei ollut täyttä hepreaa (tärkeä kriteeri naisessa) ja joka osasi arvostella pelisuorituksia "kokemuksen" syvällä rintaäänellä taisi jäädä koukkun kuningasjalkapalloon. Tiedän itsekin tunteen. Käy niin helposti. Tosin näitä kolmen tehdyn maalin iltoja ei kannata ihan joka kerta odottaa.
Eilinen ilta jäi, ehkä jossain mielessä pettymykseltäkin maistuneesta tasapelistä huolimatta, sinne positiivisten muistojen joukkoon. Kolme maalia Saksan verkkoon, erinomainen peliesitys (ilman Litmasta = aika siirtyä eteenpäin), 37 000 ihmistä kannustamassa, loistavat paikat D-katsomon ensimmäisessä rivissä ja erityisen viehättävä(+) vierustoveri tekivät illasta hienon ja ikimuistoisen kokemuksen. Luulen että vierustoverikin, jolle paitsio ei ollut täyttä hepreaa (tärkeä kriteeri naisessa) ja joka osasi arvostella pelisuorituksia "kokemuksen" syvällä rintaäänellä taisi jäädä koukkun kuningasjalkapalloon. Tiedän itsekin tunteen. Käy niin helposti. Tosin näitä kolmen tehdyn maalin iltoja ei kannata ihan joka kerta odottaa.
sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008
Näpit irti stadista, juntti!
Luettuani aamun Hesarista pääministeri Matti Vanhasen ajatuksia turhauduin. Maan isä oli luonut vision minun kotikaupungistani. Vision, jossa ihmiset asuvat mahdollisimman kaukana toisistaan omissa taloissaan. Vision, jossa joukkoliikenne on itsepetosta. Vision, jossa ilmastonmuutos ratkaistaan biopolttoaineilla ja sähköautoilla. Maan isän ajatukset kaupunkirakenteesta olivat ajankohtaisia silloin kun Kekkonen listi punikkeja ja viina oli lailla kielletty. Maailma on muuttunut, mutta sitä Nurmijärven poika ei vieläkään tunnu tajuavan.
Matti Vanhasen visiossa kaupunkirakenteesta naapurit eivät häiritse. Tärkeintä on, että on tilan tuntua. Silloinhan ihminen on onnellisimmillaan. Kanssaihmisillä ei ole merkitystä. Eikö? Tärkeintä on, että saa eristäytyä. Olla mahdollisimman issekseen. Minusta Matti Vanhanen pitäisi eristää. Sen verran pelottavalta nämä visiot tuntuvat. Millaista yhteisöllisyyden tunnetta tukee Vanhasen yhdyskuntarakenne? Ei minkäänlaista. Siinä visiossa ihminen katsoo sysimustana syysiltana oman talon ikkunastaan kun sade piiskaa lehdetöntä metsää eikä mailla eikä halmeilla ole ristinsielua. Tässä marraskuun illassa ihminen pääsee juuri oikeanlaiseen fiilikseen, jotta voi ampua aivonsa pellolle. Mutta sitähän tässä maassa on harrastettu jo vuosikaudet, joten eiköhän pidetä perinteistä kiinni!
Herra pääministeri, minun puolestani voitte asua Nurmijärvellä. Se sopii minulle varsin hyvin mutta älkää tehkö minun kotikaupungistani uutta Nurmijärveä. Minulle sopii myös se, että me asumme mahdollisimman kauaksi toisistamme sijoitettuina. En kaipaa ahdasmielistä maailmankatsomustanne enkä vailla todellisuuspohjaa olevia visioitanne. Minulla on hyvä ehdotus ensimmäiseksi työpaikaksi, joka voidaan hajasijoittaa. Eiköhän siirretä keskustan puoluetoimista Apollonkadulta jonkun savisen tien päähän in the middle of nowhere! Voitte rakentaa sinne sitten ihan oman yhdyskuntarakenteenne. Tehdään Helsingistä kerta heitolla parempi paikka elää!
Osmo Soinivaara kommentoi Matti Vanhasen visiota
Matti Vanhasen visiossa kaupunkirakenteesta naapurit eivät häiritse. Tärkeintä on, että on tilan tuntua. Silloinhan ihminen on onnellisimmillaan. Kanssaihmisillä ei ole merkitystä. Eikö? Tärkeintä on, että saa eristäytyä. Olla mahdollisimman issekseen. Minusta Matti Vanhanen pitäisi eristää. Sen verran pelottavalta nämä visiot tuntuvat. Millaista yhteisöllisyyden tunnetta tukee Vanhasen yhdyskuntarakenne? Ei minkäänlaista. Siinä visiossa ihminen katsoo sysimustana syysiltana oman talon ikkunastaan kun sade piiskaa lehdetöntä metsää eikä mailla eikä halmeilla ole ristinsielua. Tässä marraskuun illassa ihminen pääsee juuri oikeanlaiseen fiilikseen, jotta voi ampua aivonsa pellolle. Mutta sitähän tässä maassa on harrastettu jo vuosikaudet, joten eiköhän pidetä perinteistä kiinni!
Herra pääministeri, minun puolestani voitte asua Nurmijärvellä. Se sopii minulle varsin hyvin mutta älkää tehkö minun kotikaupungistani uutta Nurmijärveä. Minulle sopii myös se, että me asumme mahdollisimman kauaksi toisistamme sijoitettuina. En kaipaa ahdasmielistä maailmankatsomustanne enkä vailla todellisuuspohjaa olevia visioitanne. Minulla on hyvä ehdotus ensimmäiseksi työpaikaksi, joka voidaan hajasijoittaa. Eiköhän siirretä keskustan puoluetoimista Apollonkadulta jonkun savisen tien päähän in the middle of nowhere! Voitte rakentaa sinne sitten ihan oman yhdyskuntarakenteenne. Tehdään Helsingistä kerta heitolla parempi paikka elää!
Osmo Soinivaara kommentoi Matti Vanhasen visiota
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
Viikonlopun saldo so far: 7 bisseä ja 79 lyöntiä
Ja kaikki alkoholittomia bissejä, joten turha luulla että söisin periaatteeni. Rupesi kyllästyttämään pelkkä veden litkiminen ravintolassa. Perjantai-iltana neljä alkoholitonta Nikolaita Groteskissa ja aamulla oli muuten aika freesi olo. Loistava keksintö. Ok, eihän maku nyt mitään suurta herkkua ollut mutta pääsi kuitenkin fiilikseen. Ei, karaokea ei tällä kertaa laulettu eikä pöydillä tanssittu vaan jauhettiin paskaa vanhojen kavereiden kesken juomia litkien. Joo, puhuttiin myös naisista, mutta siitä ei sen enempää.
Lauantai-aamuna sain vihdoinkin vietyä digiboksini huoltoon. Pari kuukautta oli retroiltu ja tultu toimeen ilman kaukosäädintä. Kuvittelin saavani huoltoon lähtevän tilalle väliaikaisen perusmallin, kuten alunperin luvattiin, mutta koska allekirjoittaneen omistamassa mallissa oli ollut vastaavaa vikaa tietyissä valmistuserissä, niin sain heti uuden laitteen vanhan tilalle. Ei ostokuittia eikä takuulappua. Sanomatalon Welhon asiakaspalvelija vaihtoi vanhan uuteen. Mahtava homma! Erinomaista asiakaspalvelua! Tosin siinä Sanomatalolta pois ajaessani tajusin juuri luopuneeni korvaamattomasta kuvamateriaalia kovalevyltäni. Jep. Myönnetään. Pari pokeleffaa löytyi parin vuoden takaa. (Mutta se mies joka ei vastaavaan tai siihen verrattavaan rikokseen tai rikkomukseen olisi syyllistynyt, niin ehkäpä paikkasi on Herkuleksessa, DTM:ssä tai sitten et vain ole vielä löytänyt itseäsi...) Ei omilla nimillä vaan alkuperäienn nimi oli vaihdettu Ajankohtaiseksi Kakkoseksi ja Pikku Kakkoseksi. Varmuuden vuoksi. Opin tämän eräältä lappalaiselta, jonka oman digiboksin kovalevy on naisen kanssa alkaneen yhteiselon jälkeen täynnä Yle Teemaa ja Sunnuntaivekkaria. Siis oikeesti! Kyseessä ei ole mikään koodi. Asia tarkistettiin eräissäkin tupareissa. Mustavalkoisia mykkäelokuvia ja ajankohtaista debattia polttavista yhteiskunnallisista aiheista. Anyway: hyväksyin oman tappioni menetetyn datan suhteen, mutta en ihan ymmärrä erästäkään lappalaista. Tekisi mieli sanoa pahasti. No, sanotaan: senkin tyttö! Samaan syssyyn kovalevyltäni meni myös kasa myös ihan ok filmejä, mutta jos niitä ei ole ollut tähän asti katsottu, niin ei niitä olisi tullut katsottua myöhemminkään. Sitä paitsi Kill Bill on oikeesti huono leffa. Tämä kovalevyn "puhdistaminen" muistuttaa aika läheltä sitä parin viikon takaista tragikoomista onnettomuutta töissä, jossa iso joukko sähköposteja "puhdistui" koneeltani.
Mutta sitten siihen viikonlopun positiiviseen. Alkoholiton elämä alkaa näkyä myös pelikentällä. Enkä puhu nyt Helsingin yöstä. Sen vietän nykyään pääasiassa Lauttasaaressa omassa sängyssäni. Puhun golfista. Nimittäin golfkentällä päästiin tänään alle 80:n lyönnin (13 paria, 4 pogeya ja ensimmäisellä reiällä tuplapogey!)! Ensimmäisen kerran alle 80! Ja kun vielä muistelee edellisen viikonlopun kahta 99:n lyönnin kierrosta, niin mitä h....tiä on tapahtunut viikossa! Eikä se draivi edelleenkään häikäise, mutta putti kulkee. Ok, ehkä jotain on tapahtunut, mutta ei sen nyt pitäisi putissa näkyä! Treenaamassa ei ole tullut käytyä mutta ehkäpä ne keltaiset kuviolliset Björn Borgin alushousut valkoisten golfhousujen alla, josta allekirjoittaneelle niin moneen kertaan huomautettiin sekä suomeksi että tähän kylmään pohjoiseen ja pimeään maahan naidun Buurin toimesta englanniksi, sai vain meikäläisen tänään lentoon. Tästä on hyvä jatkaa vaikka yleensähän tällaista kierrosta seuraa vain katastrofi.
Lauantai-aamuna sain vihdoinkin vietyä digiboksini huoltoon. Pari kuukautta oli retroiltu ja tultu toimeen ilman kaukosäädintä. Kuvittelin saavani huoltoon lähtevän tilalle väliaikaisen perusmallin, kuten alunperin luvattiin, mutta koska allekirjoittaneen omistamassa mallissa oli ollut vastaavaa vikaa tietyissä valmistuserissä, niin sain heti uuden laitteen vanhan tilalle. Ei ostokuittia eikä takuulappua. Sanomatalon Welhon asiakaspalvelija vaihtoi vanhan uuteen. Mahtava homma! Erinomaista asiakaspalvelua! Tosin siinä Sanomatalolta pois ajaessani tajusin juuri luopuneeni korvaamattomasta kuvamateriaalia kovalevyltäni. Jep. Myönnetään. Pari pokeleffaa löytyi parin vuoden takaa. (Mutta se mies joka ei vastaavaan tai siihen verrattavaan rikokseen tai rikkomukseen olisi syyllistynyt, niin ehkäpä paikkasi on Herkuleksessa, DTM:ssä tai sitten et vain ole vielä löytänyt itseäsi...) Ei omilla nimillä vaan alkuperäienn nimi oli vaihdettu Ajankohtaiseksi Kakkoseksi ja Pikku Kakkoseksi. Varmuuden vuoksi. Opin tämän eräältä lappalaiselta, jonka oman digiboksin kovalevy on naisen kanssa alkaneen yhteiselon jälkeen täynnä Yle Teemaa ja Sunnuntaivekkaria. Siis oikeesti! Kyseessä ei ole mikään koodi. Asia tarkistettiin eräissäkin tupareissa. Mustavalkoisia mykkäelokuvia ja ajankohtaista debattia polttavista yhteiskunnallisista aiheista. Anyway: hyväksyin oman tappioni menetetyn datan suhteen, mutta en ihan ymmärrä erästäkään lappalaista. Tekisi mieli sanoa pahasti. No, sanotaan: senkin tyttö! Samaan syssyyn kovalevyltäni meni myös kasa myös ihan ok filmejä, mutta jos niitä ei ole ollut tähän asti katsottu, niin ei niitä olisi tullut katsottua myöhemminkään. Sitä paitsi Kill Bill on oikeesti huono leffa. Tämä kovalevyn "puhdistaminen" muistuttaa aika läheltä sitä parin viikon takaista tragikoomista onnettomuutta töissä, jossa iso joukko sähköposteja "puhdistui" koneeltani.
Mutta sitten siihen viikonlopun positiiviseen. Alkoholiton elämä alkaa näkyä myös pelikentällä. Enkä puhu nyt Helsingin yöstä. Sen vietän nykyään pääasiassa Lauttasaaressa omassa sängyssäni. Puhun golfista. Nimittäin golfkentällä päästiin tänään alle 80:n lyönnin (13 paria, 4 pogeya ja ensimmäisellä reiällä tuplapogey!)! Ensimmäisen kerran alle 80! Ja kun vielä muistelee edellisen viikonlopun kahta 99:n lyönnin kierrosta, niin mitä h....tiä on tapahtunut viikossa! Eikä se draivi edelleenkään häikäise, mutta putti kulkee. Ok, ehkä jotain on tapahtunut, mutta ei sen nyt pitäisi putissa näkyä! Treenaamassa ei ole tullut käytyä mutta ehkäpä ne keltaiset kuviolliset Björn Borgin alushousut valkoisten golfhousujen alla, josta allekirjoittaneelle niin moneen kertaan huomautettiin sekä suomeksi että tähän kylmään pohjoiseen ja pimeään maahan naidun Buurin toimesta englanniksi, sai vain meikäläisen tänään lentoon. Tästä on hyvä jatkaa vaikka yleensähän tällaista kierrosta seuraa vain katastrofi.
keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008
Kiva kun on jäänyt mieleen
Pidin yli kymmenen vuotta sitten rahoitusalan noviisina Ahvenanmaalla 45:n minuutin esityksen kansainvälisestä sijoittamisesta paikalliselle sijoittajayhdistykselle. Koska Suomen kieli ei ole Oolannissa niin hirveässä huudossa, niin esitys oli toisella kotimaisella. En ole koskaan harjoitellut mitään presentaatiota niin hyvin kuin tuolloin harjoittelin. Tänään mainitsin tuon esityksen eräälle ruotsinkieliselle kollegalleni joka on työskennellyt samassa firmassa parin vuoden ajan. "Joo, muistan sen hyvin. Olin siellä yleisössä toisen pankin palveluksessa." totesi kollega. Mahtoi olla ikimuistoinen esitys kun on jäänyt noin hyvin mieleen. No kiva kun muistetaan.
Toinen vastaavanlainen tilanne sattui tänä kesänä kotikentälläni. Kun golf-kentällä pallo lentää lähelle muita ihmisiä, niin varoitukseksi tulee pelaajan huutaa "Fore!" Olen varsin kovaääninen ja minulla on tapana käyttää melko paljon äänivaroja huutaessani forea. Tarkoitus on että varoitus kuuluu eikä sitä tarvitse hävetä. Niinpä eräällä kierroksella sain kuulla huutoni jälkeen kannustavat kommentit viisikymppisiltä rouvilta. "Kylläpä oli hyvä huuto. Kuului varmasti." kiitteli toinen rouvista. "No Prepen huutohan kuuluu aina." jatkoi toinen. Just. Ihan kiva kun ihmiset kentällä muistavat epäonnistuneista lyönneistä...
Toinen vastaavanlainen tilanne sattui tänä kesänä kotikentälläni. Kun golf-kentällä pallo lentää lähelle muita ihmisiä, niin varoitukseksi tulee pelaajan huutaa "Fore!" Olen varsin kovaääninen ja minulla on tapana käyttää melko paljon äänivaroja huutaessani forea. Tarkoitus on että varoitus kuuluu eikä sitä tarvitse hävetä. Niinpä eräällä kierroksella sain kuulla huutoni jälkeen kannustavat kommentit viisikymppisiltä rouvilta. "Kylläpä oli hyvä huuto. Kuului varmasti." kiitteli toinen rouvista. "No Prepen huutohan kuuluu aina." jatkoi toinen. Just. Ihan kiva kun ihmiset kentällä muistavat epäonnistuneista lyönneistä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)