tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Ylläri pyllärit Köpiksessä

Videossa Jormat tervehtivät Kööpenhaminaa omaan rauhalliseen tyyliinsä.

Utajärven poika on lähtenyt maailmalle. Elokuun loppupuolella Tanskaan muuttanut UKK:n jälkeläinen ei todistettavasti järjestänyt kovin suuria häitä. Paikalla oli lähisukulaisten lisäksi Björn Dählie -klooni ja pari virkamiestä. Koska Utajärven pojalle on tulossa perheenlisäystä marraskuun lopussa olimme sopineet, että tulen käymään Kööpenhaminassa vielä ennen H-hetkeä. Tarkoituksena oli viettää hulppea viikonloppu. Se mitä ei pojalle paljastettu oli 7 muuta Jormaa, jotka saapuivat paikalle lauantaiaamuna.

Lauantai-aamupäivällä puhelin soi ja eräskin Jorma ilmoitti olevansa Kööpenhaminassa työmatkalla. Paluu olisi samana päivänä. Sopisiko Utajärven pojalle treffata keskustassa. Jos nyt sattuu oleen paikalla. Sopihan se. Ja Utajärven poika yritti kovasti taivutella tätäkin Jormaa jäämään Köpikseen viikonlopun viettoon. Perhejärjestelyt olivat kuitenkin hieman auki joten asiaa piti selvittää.

Hetken kuluttua kahvilan ikkunaan heijastui Tolpan hahmo (jos ampuu 15 vuotta sitten yliopiston harrastelijasarjan matsissa viime hetkillä tyhjää maalia kohti ja osuu tolppaan sillä seurauksella, että vastustaja tekee vastahyökkäyksestä nousukarsinnan ratkaisevan maalin, niin kyllä: siitä saa kärsiä lopun elämäänsä). Utajärven poika huomasi sen samoihin aikoihin. "Voi v...u! Tolppa! Mitä sä täällä teet?" Ja tarina tanskalaisen pankin koulutuspäivistä meni läpi. Uskomatonta....

Kun kiintiö-ruotsalainen saapui paikalle Kekkos-nappi rinnassa, ei Utajärven poikakaan enää mennyt halpaan. Lopulta Jormat tippuiva paikalle tipoittain ja pisteenä i:n päällä oli tietysti pieni italialainen, joka osoitti tälläkin kertaa rehtiä urheiluhenkeä lähtemällä reissuun mukanaan vain muovipussi, edellisillan kuitit ja vaihtopaita.

Päivä kului haahuillessa. Polttareihin kuuluvasti kävimme tutustumassa myös paikallisiin tankobaareihin ja club 34:ään. Kiitti vaan paikallisille oppaille. Club 34:ään ei tarvitse toiste mennä...Illan kruunasi illallinen Halifaxissa. Hovi osoitti loistavaa asiakaspalveluhenkisyyttä tarjoamalla koko seurueelle talon puolesta vielä jekut ennen kuin lähdimme kohti uusia seikkailuja. Ilta päättyi Rustiin. Hyvä mesta. Oikean henkinen. Ensin live-musaa ja sitten perussettiä. Ei jonoja, mutta paikka oli silti täynnä. Miksi tätä ei tapahdu Sedulassa?

Uusi perinne, Jormien syyskaronkka, on nyt luotu. Tästä on hyvä jatkaa. Tosin vasta ensi vuonna. Ehkä sitä ideaa, että mennään ensin Vantaan Flamingoon saunaan, sitten katsomaan Kummelin Alivuokralainen ja lopulta Flamingon yökerhoon, tarvitse sittenkään toteuttaa tänä syksynä. Eihän, pliis....










Ei kommentteja: