Nyt riitti!

Heräsin viime lauantaina karaokebaarin jälkeiseen aamuun. Olo oli tuhnuinen ja sumuinen, mutta sieluun ei sattunut. Takana oli hauska ja spontaani ilta lappalaisen aborginaalin kanssa. Sielun harmoniaa ei kestänyt montaa tovia. Katsoin itseäni peilistä. Hyi saatana! Naamaltani näytin (vieläkin) nuorekkaalta ulkoministeriltämme. Huolta aiheutti enemmänkin fyysisen olemukseni keskikohdassa jo pitkään käynnissä ollut muodonmuutos. Ei, sukukalleuteni vahvistivat edelleen sen fyysisen tosiasian, että ihminen ei enää kasva murrosiän jälkeen. Mutta lantion yläpuolinen osa oli pahasti päässyt turpoamaan. Ja muuten hoikan kaverin olemuksessa se kieltämättä pistää silmään. Vyölaukku ei vaan ole hyvännäköinen. Ei ostettuna eikä itse rakennettuna.

Meikäläinen on pullahiiri, herkkuperse ja sokerisyöppö. Täysin holtiton makean suhteen. Jos pöydässä on tarjolla pullaa, torttua, kakkua tai keksiä, niin kyllä minä hoidan. Älkää te muut vaivatuko. Turha huolehtia. Kyllä se pöytä saadaan tästä tyhjäksi. Ihan omin voimin. Palaveri palaverin perään sama juttu. Eikä tilannetta ole helpottanut Amica, joka työntää työmaaruokalan jälkiruokatiskiin harva se päivä pannukakkua, pappilan hätävaraa, kermavaahto ja hilloa. Hedelmä ei ole vaihtoehto vaikka jälkiruokatiskin yläpuolella niin lukeekin. Ei ollut ainakaan ennen tuota kylmää lauantaiherätystä.

Mutta nyt on tilanteeseen tullut muutos. Se ei vaatinut kuin kaksi kirjainta. E ja I eli EI. Mikä hemmetti siinä oli aikaisemmin niin vaikeaa. Reilun viikon olen nyt kieltäytynyt jälkiruuasta, kahvipullasta ja jäätelöstä. Eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Samaa on yritetty aikaisemminkin. On ostettu Keventäjien jäsenyyttä ja muuta tilpehööriä tiedonvaltatieltä, mutta ennen kaikkea useaan otteeseen on sovittu itsensä kanssa "että tämä on sitten viimeinen pulla ja huomenna aloitan uuden elämän. Kesäksi kuntoon!" Vaikka suullinen sopimus onkin sitova, niin kannattaa kuitenkin aina katsoa millaisen huijarin kanssa niitä sopimuksia tekee...

Reilu viikko takana. Joka päivä olen käynyt vaa'alla. Tulokset eivät näy vielä. Ei vaikka liikuntaankin panostetaan neljä kertaa viikossa. Vatsa on kyllä hieman sekaisin muuttuneesta ruokavaliosta, mutta mitään suurta kiusausta paluusta vanhaan ruokavalioon ei ainakaan toistaiseksi ole ollut. Onhan tässä oltu ilman karkkiakin jo kohta melkein vuosi! Yksi tärkeä insentiivi ja motivaation lähde on, kuten monilla muillakin ikäisilläni miehillä, tarve tulla vielä kerran elämässä hyvään kuntoon. Tosin kuten monista neli-viisikymppisistä näkee, niin joko tavoitteen saavuttamisen jälkeen on alettu odottaa hidasta kuolemaa tai sitten ollaan jatkettu vanhaa rataa. Omalla kohdallani neljänkympin lähestyminen sai aikaan tämän hetkellisen mielenhäiriön. Onneksi sinne on nyt niin sairaan paljon aikaa, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä...