Let me challenge you!

Lähiruoka on kuulemma in. Oli siis aika kokeilla. En ole bönde, joten ei ollut syytä, eikä mahdollisuutta, lähteä naapuriin hakemaan käsin poimittuja tomaatteja. Tsadissa riittää kun tarkistaa ravitsemusliikkeet 500 metrin säteellä. Lihat ja kasvikunnan edustajat odottavat kiltisti jääkaapissa  pääsyä pannulle ja naapurinpojan lautaselle. Nam!

Suljettuani pois valikoimasta A-oikeudella varustetut lähiöravintolat, joudin toteamaan, että Ruusulankadun Villeta oli remontissa ja Mamma Rosa täynnä. Ei hyvä. Lyon oli über cool farkkukansalle, mutta Kareliasta Manskun ja Rumeberginkadun kulmasta löytyi yllättäen tilaa. Oltuani kymmenen sekuntia sisällä Kareliassa ehdin jo kainosti toivoa, että pöytämme olisi mahdollisimman kaukana kolmen kovaäänisen ja "vittua" joka toiseessa lauseessa huutavien (ja ilmeisesti myös kaipaavien) nelikymppisten menestyjien pöydästä. Mutta, mutta.... Juuri siitä vierestähän se ravintolan ainoa vapaa pöytä sitten löytyi. Yllättäen.

Vieressämme istui kolme myynnin ammattilaisesta. Tai ei. Ei vain myynnin ammattilaista vaan myös johtaminen ja ihmistuntemus oli näiden moniosaajien jokapäiväistä kauraa. Siinä istuessani mietin muutamaan otteeseen omaa ammatinvalintaani. Olenko minäkin tuollainen? (En viitannut moniosaamiseen, vaan myyntiin toim.huom.) "Vitun" huutelun ohessa miehet kävivät läpi suomalaista johtamiskulttuuria, automieltymyksiään (Porscheista puhuttiin, mutta vuoden 2006 A6:lla ajettiin), vertailivat upouusia Nokia Lumioitaan sekä firmojensa henkilöstöpolitiikkaa. Diskurssissa ei tyydytty vain suomen kieleen vaan turvauduttiin myös toiseen kotimaiseen tyyliin "Matti, let me challenge you!!!". Työsopimukset olivat jenkkifirmassa kahdeksansivuisia. Päälle vielä 19 sivua liitteitä. Bisnes oli bisnestä ja kansainvälisyys oli in niin kauan kun kaikki ovat hyvin toimeentulevia valkoihoisia. Potkujakin jaeltiin. "Mun assarilla on hieman erilainen huumorintaju kuin mulla. Pyysin merkkaan kalenteriini maanantaille klo 7.30 'Potkut Rikulle'. Se kysyi miksi noin aikaisin. No siksi, koska mun täytyy ehtiä Tampereelle antamaan potkut yhdelle toiselle kaverille samana päivänä."Rentouttava perjantai-ilta? Ei ehkä, mutta viihdyttävä. Aivan varmasti.

Menestyjien keskustelua epäkohteliaasti viereisessä pöydässä kuunnellessani en voinut välttyä kysymästä itseltäni mistä nämä 80-luvun reliikit oli kaivettu esiin! En heti löytänyt määritelmää vierustovereilleni. Kaivelin vanhoja iltapäivälehtien lööppejä mieleni sopukoista ja lopulta löysin etsimäni. Nämähän ovat niitä juppeja! Juuri niitä 80-luvun menestyjiä. Adlon, Lauri Törhösen Insiders ja avo-Saabi. Keitele&Tommila. KOPpi ja SYPpi. Suuret puheet, pienet teot. Juppeja perkele! Se kavereiden kunniaksi kuitenkin sanottakoon, että spencer -puvut olivat sentään jääneet kotiin. Mutta silti. Jumalauta. Juppeja. Ja eccot jalassa!