Arvoimme pääsiäisenviettokohdetta viime metreille asti. Kaupungista oli päästävä pois, mutta kotimaan matkailu vaikutti melko kalliilta. Esimerkkinä käyköön neljä yötä Levillä joka olisi kustantanut reilut tuhat euroa per nuppi. Melko kallista. Kun vastaavana ajankohtana pääsi Sveitsin Engelbergiin reilulla kuudella sadalla eurolla ja matkan tarkoitus ei ollut raastava ryyppääminen ja valvominen, niin valinta oli varsin helppo. Lento Zürichiin, junayhteys Luzernin kautta Engelbergin idylliseen kylään ja kolme päivää rinteessä auringon paistaessa. Ei paha. Ei varsinkaan kun after skin saattoi viettää lähes kahdenkymmenen lämpöasteen paahteessa.
Stadiumin säädöt
Ensimmäinen laskupäivä alkoi komeasti. Osittainen kiitos siitä kuuluu Stadiumin ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Koska allekirjoittanut on melko käsi lähes kaikissa
kädentaitoja vaativissa huoltotoimenpiteissä, niin hän sukset ostaessaan luotti ammattilaisten kykyyn säätää siteet oikein. Varsinkin kun tämä erikseen luvattiin. Ei olisi kannattanut. Pientä ongelmaa on ollut koko kauden ajan ja torstain ensimmäinen lasku mustassa rinteessä tuotti parin sadan metrin laskun vasemmalla pakaralla. Jalasta lähteneen oikean suksen siteen stopparit eivät pysäyttäneet suksea. Ollessani itse pääasiassa vasemman pakaran ja kyljen varassa alaspäin mennessä ei jarruttamisestakaan suksen ulkosyrjällä tullut mitään. Hieman noloa oli huutaa vastaantuleville rinteeseen pysähtyneille ihmiskeiloille "Watch out!" ja liukua holtittomasti ohi. Noin 200 metriä laskettuani sain jotenkin ohjattua itseni irronneen sukseni luo. Onneksi se jäi rinteeseen eikä jatkanut rinteen viereiseen rotkoon. Joka tapauksessa vanhoja kunnon karkuremmejä tuli ikävä. Pojat on poikia
Ensimmäisen hiihtopäivän jälkeen istuimme after skissä australialais-saksalaisessa seurueessa. Seurueeseen kuului myös saksalaiskaverin 13 -vuotias poika. Kaverit olivat lähdössä illalla Zürichin yöhön. Myös jälkikasvu. Saksalais-isä ja hänen kaverinsa aikoivat "meikata" jälkikasvulle viikset ja muut miehen merkit sekä yrittää baareihin bilettämään kolmistaan. Alkoholia ei kuitenkaan ollut teini-ihmeelle tarjolla. Sen verran ammattitaitoista porukkaa sveitsiläispoket olivat kuulemma olleet, että kaveri saa vielä odottaa karvoituksen kasvua ylähuuleen ennen kuin yökerhon ovet aukeavat. Mutta silti...Kaiken kaikkiaan hatunnoston arvoinen yritys! Vieläkö joku väittää että saksalaisilla ei ole huumorintajua! Kysyä vain sopii miksi oma faijani ei koskaan siivittänyt tietäni ravintolakulttuuriin vastaavalla tavalla. Pirtua se kyllä määräsi "ihottuman hoitoon" valmistujaisiini, mutta silloin olinkin jo 27 -vuotias ja spiritus fortis voitiin käyttää muuhun kuin akneen tai muuhun ihottuman kaltaiseen.
Deutsche Welle
Pääsiäinen Engelbergissä oli omalta kohdaltani ensimmäinen varsinainen kosketus Sveitsin saksalaisiin osiin. Mitään yllättävää tämä kulttuurien yhteentörmäys ei tuottanut. Mie
hillä oli takatukat ja mursun viikset. Kulinaristiset ratkaisut olivat joskus hieman erikoisia (kuten lämmin viinirypälekeitto) ja kahdeksankymmentäluvun kivipestyt farkut olivat viimeisintä huutoa niin näyteikkunassa kuin kadulla.
Palveluasenne Engelberigssä oli pääosin erinomaisella tasolla, varsinkin jos sitä vertasi kuukauden takaiseen kokemukseen ranskalaisten vastaavasta. Saksalaiseen täsmällisyyteen kuuluu se, että asiat ovat niin kuin ovat ja niistä on turha neuvotella. Kaputt! Kuten eräässäkin rinneravintolassa tilatessamme Apfelkühen. "Could you please warm it up a litte bit?" kysyin. Sain kysymykseeni hyvin yksiselitteisen vastauksen lyhyttukkaiselta vankkarakenteiselta Helgalta: "NEIN!" Selvä. Ei siitä sitten sen enempää.
Bollywood
Yllättävä piirre kylässä keskellä Sveitsiä parhaimpana hiihtosesonkina oli intialaisten turistien suuri määrä. Niitä todella riitti. Osaksi se selittynee sillä, että Bollywood elokuvia kuvataan Sveitsissä ja lumihuiput vetoavat delhiläiseen keskiluokkaan. Kuka ikinä olikaan intialaiset Engelbergiin tuonut, niin hatunnosto erinomaisesta tuotteistuksesta. Voisi kokeilla Suomessakin. Kabiinissa matkalla Titlisin huipulle yli kolmeen kilometriin oli enemmän citymuodikkaita intialaisia kuin hiihtäjiä. Vuoren huipulla intialaisille oli rakennettu oma lumimaailmansa. Lumipallot lentelivät ja yksi tuolihissi oli nimetty Iceflyeriksi. Intialaiset jättivät myös oman merkkinsä paikallisiin saniteettitiloihin. Naisten vessa oli kuuleman mukaan karmeassa kondiksessa ja sitä siivonnut sveitsiläisneiti oli selittänyt sen johtuvan intialaisista. En olisi ihan varma tuosta. Miesten vessassa ei nimittäin ollut havaittavissa mitään eroa yhdenkään helsinkiläisyökerhon hotelli helpotukseen hetkeä ennen valomerkkiä. Perussiisti siis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti