Nokka kohti etelää

Pahoitteluni. Melko hiljaista on ollut blogirintamalla jo kolmatta viikkoa. Yritetty toki on, mutta inspiraation lisäksi aika on ollut niukka resurssi koko kesäkuun. Ei edes Matti Vanhasen viimeiset ole innoittaneet kirjoittamaan. Se on varma merkki ylirasituksesta ja loman tarpeesta. Koska menneitä ei kannata muistella niin jätän kertomatta Sipoon saaristossa vietetyn juhannusjuhlan kohokohdan eli sen kun palava bensakanisteri kädessä yllätti käden omistaneen juristin. Kertomatta jäävät myös harvalukuiset golfkierrokset ja vielä harvalukuisemmat terassikierrokset. Suuntaan katseen eteenpäin. Kohti kesälomaa.

Huomenna Luftwaffen kone nousee Helsinki-Vantaalta kohti Müncheniä kello 6.55. Uskon nauttivani saksalaisen aamiaisen noin 20 minuuttia nousun jälkeen karvaisten lentoemojen tarjoamana. Lupaus välipalasta tai aamupalasta on kirjoitettu lippuun, joten uskon ja luotan saksalaisten jörjestelykykyyn myös tässä asiassa. Loman neljä ensimmäistä päivää menevät Springsteenin konserteissa Münchenissä, Frankfurtissa ja Wienissä, jossa vietän toudella roumanttisen viikonlopuna Björn Dählien näköisen ystäväni kanssa. Ei, kyseessä ei ole norjalaisen mieshiihtäjän näköinen tyttö vaan ihan perussuomalainen Mr. Syksy (joku vastakkaisen sukupuolen edustaja kehui noin 15 vuotta sitten Mummotunnelissa kaverille, että "toi sun villapaitas on jotenkin tosi syksyinen" ja ei muuta kuin leima ottaan välittömästi! Koko loppuelämäksi.)

Germaanisella kielialueella vietetyn loman alun jälkeen suuntaan kohti Nizzaa ja Monacoa. Tarkoitus on elbata. Nizzasta suuntaamme Korsikalle, jossa vietetään vajaa viikko. Mukana Anthony Beevorin Normandian maihinnousu, Kurt Vonnegutia ja Jon Nesbota. Paluu Suomeen on vasta kahden viikon kuluttua, joten uskon pääseväni lomatunnelmaan melko vaivatta. Loman alussa on tosin uhkana muutama töihin liittyvä puhelu. Mutta uskon selviäväni niistä hengissä.

Matkavarustus on siis kirjallisen materiaalin lisäksi melko ohut. Farkkujakin on vain yhdet. Olisin ehkä ottanut mukaan toisetkin. Ne uudet Tukholmasta ostetut. Mutta kohtalo puuttui peliin. Tyttöystävän keski-Venäjällä for time being asustava sukulaismies päätti salakuljettaa farkkuja vanhaan neuvostomatkailutyyliin rajan tuolle puolen. Ehkä hän vei myös Valintatalon kasseja. Tiedä häntä. Joka tapauksessa itse etsin paristakin kämpästä ja autosta noita farkkuja useaan otteeseen. Ei ihminen yleensä farkkuja hukkaa, ajattelin. Uskalsin varovasti epäillä farkkujen joutuneen keski-Venäjälle, mutta syylliseksi epäilty suhtautui näihin epäilyihin melko nuivasti. Kunnes...kas vain. Kaveri ihmetteli kun oudon näköisistä farkuista tipahti Volvon avain. Jumankauta! Oli niitä vara-avaimiakin etsitty kissojen ja koirien kanssa reilun viikon ajan! Ei tullut mieleenkään, että ne olisivat matkanneet rakkaaseen itään. No hjuva että ljöytjyivät. Ja ymmärränhän toki, että moni nuorempi mies haluaa kopioida pettämätöntä tyyliäni, mutta "Kyll mää sen ymmärrän ett tykkää näteist flikoist, mut et rakastaa rätei ja lumpui?!?"