Ikärenkaat näkyivät - mutta vain vyötäröllä!

Takana on Utajärven pojan ja Petterin nelikymppiset. Vauhtia ei ollut aivan yhtä paljon kuin nuoruusvuosina, mutta asenne oli edelleen täysi kymppi. Oheista kuvaa voi verrata edellisen kirjoituksen kuvaan ja yrittää etsiä mikä on muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa? Harvempaa tukkaa lukuunottamatta aika vähän.

Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Utajärven poika saapui Kööpenhaminasta hieman ennen kello yhtätoista. Paluumuuttaja käytti ystäviään hyväksi ja raahasi samalla lipulla osan paluumuuton rahdistaan mukanaan. Mikäli ylipainoa olisi ollut muuten kuin omassa kropassa, niin lasku olisi todennäköisesti langennut järjestävälle seuralle. Aivan kuten sen Kalu -lehden kanssa, jonka tilasimme kaverille tuparilahjaksi ja jouduimme itse maksamaan...hä?!? Epäreilua!

Lentokentältä siirryimme Pohjois-Tapanilaan hakemaan toista sankaria. Vessanpesusta yllätetty hieman vajaa nelikymppinen perheenisä ei järkytykseltään saanut kovin montaa sanaa suustaan autossa matkalla sählykentälle. Aluksi luulin, että kaveria vain vitutti, mutta ei: kylmää hikeä ja järkytystä ei saatu heti ravisteltua miehen henkisestä eikä fyysisestä habituksesta. Lopulta hengitys alkoi kulkemaan ja ruumiintoiminnot elvytettyä. Sählykentällä oli muuten monella mahdollisuus nähdä suomenruotsalaisen ystävämme juoksevan ensimmäisen kerran. Kaverin kyyrymyyry osoitti todeksi vanhan lätkäkentiltä tutun neuvon "Pidä pää ylhäällä!". Osumista huolimatta kaveri oli pelin jälkeen yhtä skarppina kuin ennen peliä...

Virkistävän tapposählyn jälkeen ilta jatkui SportsAcademyn saunassa. Juhlan kunniaksi katsottiin pari valioliigan peliä, kehonrakennusta(kun sitä nyt tuli teeveestä - tärkeintähän oli, että teevee oli päällä!) ja syötiin hampurilaisia. Menihän sitä oluttakin. Kossupulloa ei pöydällä näkynyt. Ikä painoi ei vain päivänsankareita vaan myös muita joten pysyttiin miedommissa.

Juhlaillallinen oli katettu ravintola Sea Horseen. Sopivasti luksusta tälle porukalle. Illallisen jälkeen suuntasimme Helsingin yöhön. Aikamme ravintola Teatterissa patsasteltuamme halusimme actionia, mutta huomasimme mm. Apollon tunnin pituisen jonon olevan ihan jotain muuta kuin se mitä olimme lähteneet hakemaan. Sama ongelma oli aika monen suositun tanssiravintolan ovella. Päädyimme siis paikkaan, missä ei ollut jonoa. Sehän on yleensä tae rapsakasta ja hilpeän hauskasta meiningistä. Niinpä ravintola Lady Moon toimi loppuillan performanssin näyttämönä...ei hyvin mee! Toinen päivänsankareista opasti pöydässämme olleita kolmea vantaalaista neitoa. Tytöt kertoivat olevansa harvoin Helsingissä jortsuilla eli mihin kannattaisi mennä. "No ei ainakaan tänne!!!" vastasi Lapin kansa. Mutta koska kyse oli ainutlaatuisesta tilaisuudesta pisti ankkalammikon edustaja pöydän koreaksi ja osti todennäköisesti Lady Moonin historian ensimmäisen kerran Dom Perignonia pöytään. Hieno kontrasti!

Ilta oli hauska ja onnistunut. Myös tärkeitä päätöksiä tehtiin. Ensi keväänä Jormien kevätretki palaa ohjelmistoon välivuoden jälkeen. Uusi konsepti on nimeltään Helsinki-Tallinn two nights long. Ei hyvältä näytä, mutta lupaa sitäkin enemmän...