Ikuinen kaupunki ja tiedottamisen vajetta kotimaassa

En ollut aikaisemmin käynyt Roomassa. Kerran tosin yrittänyt. Silloinkin naisen kanssa. Äitini kanssa jäimme kuitenkin rannalle ruikuttamaan kun eräskin vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri ei erottanut keskiviikkoa torstaista vaan saapui kentälle vuorokauden myöhässä. No, vuosi oli 1999 ja traumasta toivuttu. Tosin tälläkin kertaa tuli hivenen hoppu menomatkalle. Kyytiin kuitenkin päästiin.

Roomasta jäi erittäin positiivinen kuva. Kompakti suurkaupunki, josta ei löytynyt yhtään Alvar Aallon suunnittelemaa betoni-/graniittihirviötä. Kolme päivää meni pääasiassa hengaillessa. Olin saanut etruski-ystävältäni pari hyvää vinkkiä ravintoloiden suhteen. Luulin ensin, että kaveri yrittää vedättää kun tekstiviestin muodossa saamani suositukset olivat Dal Bolognese ja Ristorante Maccheroni. Mutta ei: molemmat ravintolat löytyivät paitsi netistä niin myös itse kaupungista. Innovatiivisiä nämä italialaiset. Emme kuitenkaan käyneet kummassakaan syömässä. Dal Bolognesessa taisi olla spagettiviikot, kun ravintolassa ei ollut yhtä ainoaa vapaata pöytää illallis- saati lounasaikaan koko viikonloppuna. Mutta ehkä hyvä näin. Löysimme erinomaisen ravintolan lähellä Piazza di Campo dei Fioria. Ja tämänkin ravintolan nimen keksimiseen olivat paikalliset AD:t ja imagokonsultit käyttäneet useita miestyövuosia. Vai voiko mitään muuta johtopäätöstä vetää, jos ravintolan nimi on Pierluigi...Mutta ei nimi ravintolaa pahenna! Eksyimme ravintolaan lauantaina lounasajan jälkeen. Kysyimme tietä lähimpään pizzeriaan Pierluigin ollessa kiinni. Paikan omistaja ei keksinyt mitään lähistöltä, mutta yritti ystävällisesti etsiä lounasajalta jäänyttä pizzaa meille. Sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta jotain huikopalaa nälkäisille kuitenkin. Varasimme illaksi pöydän. Oikea valinta. Erinomainen palvelu, mikä ei ehkä ole aivan roomalaista, ja loistava ruoka höystettynä vuoden 1999 Brunellolla. Paikkaa voi suositella kaikille Lazion alueelle eksyville.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saavuin satojen muiden onnellisten kanssa lumiselle Helsinki-Vantaalle. Suomessa saatiin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen lunta eikä Pohjolan perukoille ollut vielä saapunut tietoa Emil Berlinerin vuonna 1887 keksimästä gramofonista. Tai mitä voi päätellä siitä, että matkatavaroiden vastaanottoaulassa oli satoja ihmisiä epätietoisina odottamassa matkatavaroitaan. Eikä kukaan tiedottanut mistään mitään. Olen kerran aikaisemmin ollut Kööpenhaminassa hieman vastaavassa tilanteessa ja luulin että tanskalaiset ovat vain niin taitelijoita, että tilanteen hoitaminen ei hoidu samoin kuin meiltä tehokkailta suomalaisilta. Olin todella väärässä. Finland zero point...! Rooman lentokentällä olin mennyt "ojentamaan" muutamaa eksyneen näköistä etuilijaa jonottamiskulttuurista. Matkaseurani kysyi tuolloin mikä muu asia etuilun lisäksi ärsyttää minua yhtä paljon. Tuolloin ei tullut heti mieleen vastausta. Helsinki-Vantaalla tuli heti mieleen parikin asiaa...

Katselimme noin tunnin ajan kun samat matkalaukut pyörivät hihnalla ja lisää väkeä lappasi aulaan. Siitäkin huolimatta, että yhdet tärkeät avaimet olivat jääneet matkatavaroihin luovutimme ja poistuimme paikalta vähän kahden jälkeen. Onneksi olin tullut autolla eikä taksijonossa tarvinnut kykkiä tuntia. Matkalla kotiin haimme Käpylän Shelliltä hammastahnaa ja hammasharjat. Jos joskus tekee iltayhdeksän jälkeen mieli bisseä tai sidukkaa, niin ei muuta kuin Käpylään pikkutunneilla. Viiden kuuden hengen teeveestäkin tuttujen näyttelijöiden porukka oli "iltapalalla" ja osti pussillisen keppanaa pelästyneen näköiseltä myyjättäreltä, joka edusti sitä sukupolvea, jolle bensakauppias Sulo Vilenin nimi sanoo varmasti vähemmän kuin ammattikorkeakoulun markkinoinnin luennolla opittu käsite palvelulupaus. Shell Käpylän palvelulupaushan kuuluu "Meiltä polttoainetta janoiseen moottoriin 24 tuntina vuorokaudessa!"

Nyt keskiviikkona toinen matkalaukuista on saapunut kotiin. Toinen on vielä siellä jossain. Ensimmäisessä kotiin päässeessä matkalaukussa parmigiano -juusto ei ollut alkanut vielä haisemaan. Toivotaan, että biologinen hajoamisprosessi ei ole ehtinyt alkaa siinä toisessakaan laukussa olevassa juuston känttyrässä.