Keikkaelämä on raskasta. Vaikka asuimme Frankfurtissa hyvä tasoisessa Hotel Inter Continentalissa emmekä käyneet Frankfurtin yöelämässä (tai kävimme, mutta eipä ole hirveästi raportoitavaa), niin koko viikon on uni maistanut. Paitsi ma-ti yönä kun jonkin verran jännitti miten käy Suomen keikan lippujen kanssa.
Mutta palataan Saksaan. Majoituimme niin kuin mainitsin Inter Continentaliin. Samassa hotellissa oli myös "Young Jewis Adults' Forum". Jostain syystä kaikki brosyyrit oli toimitettu myös huoneeseemme. Ei hätää, löytyi huoneesta myös saksankielinen raamattu sekä maksu-tv. Nuorten juutalaisten aikuisten foorumin ohjelma ei vaikuttanut niin mielenkiintoiselta, että olisimme jättäneet kaiken muun mitä Frankfurt voi matkaajalle tarjota väliin. Saavuimme Björn Dählien kanssa hotellille lauantai-aamuna. Etruski-ystävämme saapui vasta iltapäivällä. Uskoimme, että hänelle etelämaalaisen ulkomuotonsa takia ei tuota mitään vaikeuksia kävellä respan ohi suoraan huoneeseemme. Paikalla oli kuitenkin em. foorumin takia muitakin moheleita muistuttavia heeboja.
Mutta koska Frankfurtissa ei todellakaan ole paljon kerrottavaa, niin siirrytään suoraan Mannheimin keikalle. Springsteen oli siirtänyt Hollannin keikkaansa päivällä eteenpäin edeltäväksi lauantaiksi flunssan takia. Pieni jännitysmomentti oli siis olemassa sen suhteen heittääkö Pomo keikkaa vai ei. Lauantai-ilta Arnhemissa oli kuitenkin sujunut suht hyvin, joten saavuttuamme SAP -Arenalle ei huolta keikan peruuntumisesta enää ollut.
Bruce heitti reilun kahden tunnin setin. "Radio Nowheren" alettua vieressäni ollut, yleensä tanssiin ja/tai musiikkiin eläytymiseen varsin suomalaisesti suhtautunut Dählie totesi keikan jälkeen "Kun se Radio Nowhere alkoi, niin sitä oli ihan mykkänä...voiko joku olla noin hyvä." Koko kahden tunnin ajan yleisö oli hyvin mukana. Springsteen oli oma itsensä. Juuri se Springsteen jonka takia itse olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan matkustanut ja jonottanut lippuja tietäen ja luottaen kokevani jotain ainutlaatuista. 58 -vuotias perheenisä antoi lavalla kaikkensa, otti yleisönsä ja näytti nauttivan joka hetkestä kuin 30 vuotta nuorempana. Siitäkin huolimatta, että flunssa tuntui edelleen vaivaavan. Lavakarismaa on vaikea opetella. Joillakin sitä vain on, joillakin ei. Ja kun karismaa on, niin jokaisen keikan yhden kohokohdista Born to Runin Springsteen soittaa ainan kaikki areenan valot päällä. Hyvä musiikki ja show ei tarvitse ilotulitusta, pommeja tai videoscreenejä tuekseen. Antaa musiikin puhua. Tässä pieni tunnelmapala Mannheimista. (vaatinee kirjautumisen Facebookiin)
Keikkaelämä on kuitenkin raskasta. Ensi lauantaina on edessä Köpiksen keikka. Sitten joutuu odottamaan kesäkuun loppuun Pariisin keikkaa sekä tietysti Helsingin 11.7. keikkaa. Valitettavasti vain yhtä keikkaa. Toista iltaa varten oli olemassa varaus. Ilmeisesti konsertin ajottuminen kovimpaan lomakauteen teki kuitenkin sen, että Stadionin keikkaa ei myyty heti loppuun, joten toista keikkaa tuskin tulee. Ruotsissa ja Norjassa kaksi stadionkeikkaa meni parissa tunnissa kaupaksi. Harmi, mutta nautitaan siitä yhdestäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti