Perjantaiaamuna 9.09

Kännykän ruudulla luki 9.09. Olin varma, että olin laittanut herätyksen tuntia aikaisemmaksi. Tai sitten en. Mihinkään hälytykseen en ollut kuitenkaan herännyt. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Aamun palaveri alkaisi 21:n minuutin kuluttua. Ylemmältä taholta oli tehty edellisenä päivänä selväksi, että huolimattta tiimin yhteisestä illanvietosta torstaina kyseinen palaveri pidettäisiin aamupäivällä. Ei oikein kehdannut myöhästyä. Meikäläsen kun kuului vetää tuo palaveri. Hianoo. Suihku, rasvat (ei ole metafora) ja muut hygieniatuotteet, hampaat, vaatteet, taksi ja toimiston ulko-ovella 9.28. Melko hyvä suoritus, sanoisin. Onneksi oli ns. casual Friday.

Edellisenä iltana oli venähtänyt hieman myöhempään. Karaokebaarissa räppäsin Eminemin My name is'iä ja Ass Like that'iä 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Iso P ja Pikku M. Kyllä, kollegani oli mies. Mitenköhän näin. Suosio oli taattu. Edellisestä yhteisesiintymisestä olikin vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Töihin tullessa tuli onnitteluja johtoportaan kavereilta, jotka eivät olleet edes nähneet esitystä. Sähköpostissa oli muutama kehotus vaihtaa myrskyisä finanssiala seesteisempään viihdebisnekseen.

Loppuilta vierähti Kallessa. Räppärikollegani oli poistunut ravintolasta viimeisenä vain todetakseen, että narikassa ei ole hänen takkiaan. Itse asiassa ainoa narikassa oleva takki oli hänen yli 15 vuotta nuoremman kollegansa (jep, tämäkin oli mies) takki. Siitä ei kai ollut hirveesti apua siihen ongelmaan, että kotiavaimet olivat takin taskussa. Vaimo oli kuulemma ollut iloinen takittoman miehen yöllisestä yhteydenotosta. No, tärkeintähän oli että poika saatiin kotiin. Vai?

Mikäköhän siinä muuten on, että nykyään tulee kirjoiteltua vain tällaista juoppohullun päiväkirjaa? Ei ole ollut tarkoitus. On sitä elämässä muutakin...kai. Onko tämä nyt se ongelman kieltämisvaihe? Ehkä keskityn vakavampiin aiheisiin tammikuussa. Aloitan taas tipattoman kaude. Tarkoitus on väistää hapanta aina tammikuun viimeisen viikonlopun hätsä kätsä Tahkon reissuun asti.