keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009
Hieno tiistai-ilta Tampereella
Kiitos Bruce. Jälleen kerran. Tiistaina poistuin Ratinan stadionilta hyvin onnellisena. Takana oli lähes kolmetuntinen rock -spektaakkeli. Ei valoshow't, ei pyrotekniikkaa tai digianimaatioita. Ei räjähteitä tai kymmenmetrisiä puhallettavia nukkeja. Ei keikan päättävää ilotulitusta. Vain upeaa musiikkia, maailman paras bändi sekä lavalla kaikkensa antava rocklegenda, joka tuntuu itsekin nauttivan joka hetkestä.
Tiistain keikka ei ehkä yltänyt aivan viime kesäisen Helsingin keikan tasolle, mutta so what! Hieno ja toivoa antava elämys. Aina upea Thunder Road repi vanhemmankin miehen sielua. Yllätys cover soul-klassikko The Dark end of the Street oli koskettava ja upea itseironisella elämänkokemuksella väritettyine esipuheineen. Born to Run ja Land of Hope and Dreams olivat aina yhtä toiveikkaita ja tulevaisuuden uskoa antavia. Unohtamatta hienoja tulkintoja uuden levyn Working on a Dreamistä ja Outlaw Petesta sekä koko keikan päättänyttä tunnelman kattoon nostanutta encorea.
Vein keikalle kaksi ensikertalaista. Kummankaan kohdalla Springsteen ei kuulu suosikkiartisteihin. Halusin heidän näkevän ja kokevan millaista on olla maailman parhaan live-esiintyjän keikalla. Erityisesti halusin heidän ymmärtävän hieman paremmin miksi olen reissannut ympäri Eurooppaa keski-ikäisen amerikkalaismiehen perässä jo 21:n vuoden ajan ja mikä ajaa minut edelleen vuosi vuodelta edelleen reissaamaan ja hermoilemaan lippujen saatavuudesta tai mistä kohtaa kenttää pääsen seuraamaan keikkaa. Tämän kertaisen rockeepoksen päätyttyä tiedustelin heidän fiiliksiään. Vaikka musiikki ei ollut heille tuttua niin kumpikin oli nauttinut kokemuksesta. Sisareni kiteytti mielipiteensä ensimmäiseen lauseeseensa "Olipa se ihana mies..." Niinpä. Maailma on usein kylmä ja kyyninen paikka. Kun sitten kohtaat ihmisen, joka lähtökohtaisesti voisi olla itseään täynnä oleva maailmantähti, mutta joka koko olemuksellaan levittää ympärilleen positiivisuutta ja haluaa viestittää "Hei! Olen täällä teidän vuoksenne!", niin syntyy tunne toivosta ja hyvästä elämästä. Ja raskainkin kyynisyyden taakka putoaa hartioilta. Sen takia tässä on reissattu vuodesta 1988. Ja sen takia matka jatkuu taas sunnuntaina Tukholmassa. Mutta mitäpä siihen enempää lisäämään.
Biisilista 2.6.2009
Badlands
Radio Nowhere
Prove It All Night
Outlaw Pete
Out in the Street
Hungry Heart
Working on a Dream
Seeds
Johnny 99
The Ghost of Tom Joad
Raise Your Hand
Cover Me
Because the Night
Thunder Road
Waitin' on a Sunny Day
The Promised Land
The Dark End of the Street
Kingdom of Days
Lonesome Day
The Rising
Born to Run
* * *
Hard Times
Bobby Jean
Land of Hope and Dreams
American Land
Glory Days
Santa Claus is Comin' to Town
Dancing in the Dark
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ihana kirjoitus! Kuin 12-vuotias tyttö Antti Tuiskun konsertista!
Rupeaa menemään uskonnon puolelle. Bruce fundamentalisti:-)
Norppa, et kai sä vaan syyllisty kyynisyyteen.
Anonyymi: njaa-a. Mitäs sitä hyviä fiiliksiä ja respectiä peittämään. Eilenkin oli Tukholman illassa aika uskonnollinen fiilis. Eikä suinkaan mikään harras sellainen.
Lähetä kommentti