maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Miehetkin vanhenee mutta tulee sitä asiaakin

Vaikka sitä ei aina uskoisi, mutta totta se taitaa olla. Ensimmäistä kertaa tänään tuntui siltä, että faijallakin alkaa olla mittarissa vuosia. Ei se mikään ikäloppu ole ja suhteellisen nuorekas kuuskymppinen, mutta pientä karstaa on havaittavissa.

Ok, Tampere ei ole kotikaupunkini (enää) mutta oikeasti liikennemerkit ovat samat kuin Tsadissa, liikennesäännöt ovat samat Tampereella kuin muuallakin Suomessa ja se on ihan sama miten päin niihin parkkiruutuihin autonsa ajaa, kunhan se auto on ruudussa. Mutta ei: kartanlukijana toiminut isäukko kyllä piti huolen siitä, että nuotit oli kunnossa ja koko ajan oli jotain huomautettavaa.

Faija ei jättänyt rauhaan yölläkään. Unessani se tappoi Kaskisten mökin lähellä sijaitsevassa venevajassa kalkkarokäärmeen. Saman yön aikan allekirjoittanut ehti kyllä rinteeseenkin, hukkasi ainakin toisen suksensa ja koki huonoa omatuntoa siitä, että ei todellakaan olisi saanut mennä rinteeseen tänä talvena polvioperaation jälkeen. En viitsinyt sen ihmeemmin unia tulkitsemaan. Tai eihän mulla ollut siihen mitään mahdollisuutta kun piti keskittyä ajamiseen Enskan antaessa ohjeita pelkääjän paikalta.

Toisaalta Enskalla oli terveydenhuollon ammattilaisena (sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta) ihan järkeviäkin mielipiteitä sairaanhoitajien työtaistelusta. Kuten se, miksi pitkälle erikoistuneelle leikkaussalihoitajalle pitää maksaa samaa palkkaa kuin pillereitä terveyskeskuksessa jakavalle sairaanhoitajalle? Varsinkin kun argumenttina käytetään sitä, että sairaanhoitajille koulutettuina ihmisinä pitäisi maksaa parempaa palkkaa. Minusta ihan validi pointti. Vertailut muiden maiden sairaanhoitajien palkkoihin eivät välttämättä täytä kaikkia tilastotieteen vaatimuksia. Palkkahaitari monissa muissa länsimaissa sairaanhoitajien kesken on kuulemma melkoinen. Mutta kun mediassa on löytynyt yksi totuus niin muita totuuksia ei sitten haluta uskoa. Hieman vaarallistako ehkä...? Sanotaan nyt kaikille niille jotka jo provosoituivat, että mielestäni sairaanhoitajat tekevät arvokasta työtä ja siitä pitää maksaa kunnon palkkaa, mutta ennen kuin mennään barrikaadeille, niin pitäisikö myös kuunnella toisia mielipiteitä? Tämä koskee myös kaikkia ylenpalttisilla vaalilupauksilla äänestäjiä kosineita puolueita.

Blogin päivittäminen on jäänyt hieman vähemmälle viime aikoina. Ei johdu pelkästään facebookista. Ei, vaikka se on lisännyt keski-ikää lähestyvän netissä viettämää aikaa. Töissä on ihan riittävästi tekemistä, jotain positiivista virettäkin on elämässä menossa ja kroppa elää vielä kesäaikaa, joten kaikkea ei vain ehdi. Mutta yritetään parantaa.

3 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Kerro lisää siitä positiivisesta vireestä?

Prepe kirjoitti...

Nooh....no comments. Mutta se positiivinen vire ei ollut sitä, että 1700 ihmisen joukosta ex sattumalta tupsahtaa hieman myöhäs Kentin keikalle ja mun viereeni. Ihan kuin ei olisi syyllisyyttä jo muutenkin tarpeeksi.

Norppa kirjoitti...

Kaveri käyttää neljä ja puoli riviä sen selittämiseen mitä se positiivinen vire ei ollut.