Odottelin viime yönä kolmannen erän loppuvaiheissa irtokiekkoa omalla siniviivalla. Peli oli jo ratkennut, mutta Pelicansin kuparisen rikkominen toisi tietysti hieman lohtua porkkanapöksyille. Sitten, kesken pussileukojen kovan painostuksen kiekko lipui keskialueelle, poljin perään, sain kumilätyn haltuuni, vastustajalla sattui vaihtovirhe, puolustajia ei näkynyt missään, pääsin nokitusten pelikaaniveskan Antti Niemen kanssa, laukaisin ja kavensin pelin 4-1:een.
Aamulla kun heräsin mietin missä mennään. IS -liigapörssissä maalivahtini on juuri Antti Niemi. Nollapelistä tulee hyvin pisteitä. Mutta jo yksi päästetty maali vie maalivahdilta paljon pisteitä. Tappara oli joka tapauksessa hävinnyt, joten hirvittävän paljon tuo elämäni ensimmäinen liigamaali ei olisi lohduttanut. Sitten aloin pikkuhiljaa herätä todellisuuteen. Turpaan oli tullut ja pussileuat olivat voittaneet porkkanapöksyt puhtaasti 4-0. Olin edelleen 36 -vuotias yli kaksikymmentä vuotta sitten aktiiviuran lopettanut molemmat polvensa telonut entinen juniorijääkiekkoilija. Mutta tulipahan nollapelistä mukavasti pisteitä liigapörssiin...siis olen edelleen 36-vuotias yli kaksikymmentä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti