Viikko saaristossa ja paluu kotiin

Vietin lomani toisen viikon Turun saaristossa Trunsö -nimisellä saarella ystävieni vuokraamalla mökillä. Paikka on hieno, mutta kaukana. Tämä tarkoittaa sitä, että saarelle pääsee yhteysalus Fisköllä Kirjaisista kerran päivässä ja saarelta mantereelle kuusi kertaa viikossa.

Matka Trunsöhön alkoi viime maanantaina herätyksellä kello 4.30. Oli pakko ehtiä päivän ainoaan lähtöön kello yhdeksäksi ja huomioida se, että saaristossa mm. lossien aikataulut eivät aina välttämättä pidä (eikä yhteysalusteenkaan kuten myöhemmin selviää). Eli kolme tuntia maanantai-aamuna autolla Kirjaisiin ja sitten neljä tuntia Fiskössä. Melko raskas reissu, myönnettäköön.














Trunsön saari sijaitsee melko lähellä Jurmoa ja on yksi viimeisistä oikeista saarista ennen avomerta ja puuttomia luotoja. Saarella ei ole vakituista asutusta mikäli ei huomioida saaren melko runsasta kyy- ja rantakäärmekantaa. I just love those creatures - NOT! Lämpimän talven jälkeen käärmekannan piti olla runsas mutta vain kerran koko viikon aikana teimme tuttavuutta kyyn kanssa. Kyyn missannut purkkareissa ja shortseissa sen vierestä kävellyt purjehtijamme oli kieltämättä hieman hämillään saatuaan kuulla astuneensa melko lähelle kyyn päätä. Viime vuonna käärmeitä nähtiin päivittäin. Nyt siis harvemmin.











Viikko meni muutaman teeman puitteissa. Verkkokalastus, tissuttelu, saunominen ja tissuttelu. Alunperin allekirjoittaneen oli tarkoitus viipyä vain torstaihin asti. Fisköltä saamieni ohjeiden mukaisesti soitin kapteenille torstai-aamuna ja kysyin mihinkähän aikaan yhteysalus on Trunsössä. Kerrottiin, että noin puoli yksi, mutta ei kuulemma ihan viiden minuutin tarkkuudella. Olin siinä sitten laiturilla kaksikymmentä yli kaksitoista ja puolituntia varrottuani ajattelin tarkistaa Fiskön kapteenilta, että eiväthän he vaan ole jo käyneet Trunsöössä. Rantaruotsia murtaen mies kertoi "Jåå...nå me olti sii femton yli..." Kiva! Ja seuraavan kerran mantereelle pääsee sitten lauantaina. "Just jåå. Se pittää paikkansa." Ihan v...n kiva! Varsinaissuomalainen suurpiirteisyys oli lyönyt minua märällä sillinhajuisella rätillä päin kasvoja. Siis minulla oli todella mukavaa Trunsössä, mutta olin jo asennoitunut palaamaan mantereelle. Lisäksi eräs omaan elämään liittyvä asia vaivasi niin paljon, että oli pakko päästä ihmisten ilmoille jumalanhylkäämältä saarelta (eikös se käärme ollut paratiisissakin ekstraa...?), jossa seesteinen ajankäyttö tarkoitti sitä, että omien ajatusten pyörittelylle oli kyllä ihan riittävästi aikaa....

No, olin sitten heittänyt turhaan "ykköset" päälle ja käyttänyt ensimmäistä kertaa muutamaan päivään deodoranttia. Astelin takasin mökille ja vedin päiväkännit muutaman oluen voimalla. Parin tunnin kuluttua nukuin ruususen unta sikiöasennossa yhdellä terassin puutarhatuoleista. Herättyäni olin rauhoittunut ja vaihdoin farkut verkkarihousuun. Kirjaimellisesti.

Loppuaika saarella sujui alun epäilyksistäni huolimatta mukavasti hyvien ystävien kanssa. Perjantain reissu moottorilla varustetulla peltikipolla Nötösen oli melko opettavainen maakravulle. Aallot eivät olleet mitkään hirvittävän suuret, mutta höykytys oli rajua ja märkää. Huolimatta kovasta merenkäynnistä venettä "ohjannut" nelivuotias päätti kaikesta huolimatta ottaa nokoset paluumatkalla kesken pahimman höykytyksen.

Palattuani lauantaina rakkaaseen kotikaupunkiini vietin hauskan illan Antsan kanssa Helsingin yössä. Kaivolle huomasin olevani todellakin liian vanha. Lostari oli täynnä urpoja mukaan lukien ne italialaiset, jotka alkoivat haastaa riitaa, koska tukimme heidän näkökenttänsä tanssilattialle. Tilannetta ei suinkaan helpottanut Antsan vastaus "Hey where are you from? Somewhere south? You know, here in Finland we don't behave like that. We have certain rules here in Finland..." No nyrkkimaaottelulta kuitenkin vältyttiin. Hauskinta oli taas Tehtaankadun Restroomin karaokessa. Kaupunkiin oli muutenkin mukava palata. Oli taas niin kotoisa tunnelma kun seuraavana päivänä luki lehdestä, että Iso-Roballa oli ammuskeltu samoihin aikoihin kun itse oli hakenut sieltä yöpalaa...Varmaan se italialainen, Antsa totesi tähän. Taksin saaminen oli taas yhtä helvettiä. Perinteisen Via Dolorosan (kävely neljän jälkeen aamuyöllä keskustasta kohti Lauttasaarea vapaata taksia etsien yleensä aika huonolla menestyksellä ennen Länsiväylän päätä) aikana ei kuitenkaan syyllistytty vanhaan perisyntiin ja lähetelty vähemmän positiivista vastakaikua herättäviä paljon ylimääräisiä konsonentteja sisältäviä tekstiviestejä kenellekään, varsinkaan kenellekään naispuoliselle henkilölle. Iän tuomaa viisautta?