Apinoiden valtakunta

Vierailin eilen 4- ja 6-vuotiaiden veljenpoikieni kanssa Korkeasaaressa. Joka vuotinen perinne, joka loppuu nyt. Ei pelkästään sen takia, että onhan eläintarha allekirjoittaneenkin mielestä moraalisesti ristiriitainen paikka. Tärkein syy on kuitenkin se, että harvoin on yhdessä paikassa nähty niin paljon aaseja ja apinoita kuin Korkeasaaressa. Ja vielä aidattujen alueiden tai häkkien ulkopuolella. Suurin osa puhui kaiken lisäksi hyvää suomea.

Häkkien ja aitauksien ulkopuolella on useaan otteeseen kielletty (huom! Ei pyydetty, vaan kielletty!) ruokkimasta eläimiä. Sitä kylttiä ei ole laitettu sinne turhaan. No mitä tekevät nämä Tarjoustalon kolmen euron hihattomaan t-paitaan ja vyölaukkuun pukeutuneet apinat. Antavat ruokaa eläimille. Ja mikä pahinta: kyse ei ole 10 -vuotiaista pojanvekaroista vaan aikuisista ihmisistä ja vielä useammassa sukupolvessa!

Lasiseinien takana olevia eläimiä ei saa häiritä koputtelemalla ikkunaan. Siitäkin on aika selväsanainen viesti jokaisen terraarion tai vastaavan ulkopuolella. Useammallakin kielellä. Ilmeisesti suomalaiset lukevat nykyään alhaalta ylöspäin. Kun se alimmaisena oleva teksti on kyriilisillä kirjaimilla, niin eihän sitä kukaan suomalainen ymmärrä. Ryssää perkele! Ja sitten kun ollaan lomalla, niin turha sitä on aivojaan rasittaa sillä, että siirtää katsetta ylöspäin. Siinä se mummi yritti herätellä nukkuvaa boaa, jotta se voisi liikahtaa lastenvaunuissa istuvan lapsenlapsensa iloksi. Teki mieli lyödä vanhaa naista. Olisikohan mummista mukavaa, jos joku koputtelisi jatkuvasti ikkunaan kun mummi yrittää nukkua? Tosin se olisi sille vanhalle kyylle ihan oikein.

Lopuksi vielä muutama sananen lasten heitteillejätöstä. Jos menette pikkuviikareittenne kanssa Korkeasaareen, niin älkää jättäkö niitä heitteille. Ne riikinkukot (enkä puhu nyt itsestäni, vaan niistä värikkäistä linnuista), jotka käyskentelevät siellä vapaana, eivät ole ns. vapaata riistaa. Ne eivät ole siellä sitä varten, että niitä seurataan useiden minuuttien ajan ja pyrstöä yritetään potkia. Kyllä: potkia. Riikinkukko varmaan nauttii siitä eikä stressaannu tippaakaan. Vastustan väkivaltaa ja olen yleensäkin suhteellisen rauhallinen 37-vuotias mies, mutta eilen teki mieli vetää turpaan ja kunnolla. Ei sitä riikinkukkoa eikä niitä kakaroita (ok: ensireaktio oli, että kohta saavat nekin...ei isän kädestä, koska tunnustettua isää tuskin on, vaan ihan tällaisen luonnonystävän toimesta) vaan niiden kakaroiden vanhempia. Tosin en tiedä olisiko siitä ollut mitään apua. Ehkä minulle olisi, mutta tuskin niille salihoususille punaniskoille. Aivot lienevät olleet jo vuosikausia turvoksissa paikallisen korttelikuppilan kahden ja puolen euron stobesta, että muutama opettava näpäytys tuskin olisi mennyt perille.

Kaiken elävän kunnioittaminen ja sen opettaminen lapsille ei voi olla kovin vaikeaa. Tietysti jos kotona kasvattajina ovat märehtivä lehmä ja omassa paskassaan kieriskelevä sika, niin voihan se olla kolmevuotiaankin vaikea kunnioittaa muita eläinkunnan edustajia. Omat veljenpoikani eivät ole rauhallisimmasta päästä (eivät todellakaan), mutta kun heille kertoi miten eläimiä saa katsella, mutta ei koskea, kuinka niille ei saa antaa ruokaa, koska vatsa voi mennä sekaisin ja kuinka niiden täytyy antaa levätä eikä niitä saa häiritä koputtelemalla, niin pojat tottelivat kiltisti. Eikä tarvinnut edes toistaa.

Kun seurasi Korkeasaaren touhua, niin ei kovin pitkään tarvitse ihmetellä miksi maailma hukkuu paskaan ja miksi eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Luonto on vielä meidän. Vielä.