Tapanintanssit ja lasipolvi

Kävin eilen tuulettumassa muutaman rantaruotsalaisen ja kolttasaamelaisen kanssa Tapaninpäivän yössä. Ilta alkoi Punvauoren ahvenessa. Sovimme joukkoon hyvin. Kaikki muutkin paikallaolijat olivat miehiä. Great! Ja kyseessä on ihka oikea heteropaikka vaikka seinällä ei pyörinytkään tapaninpäivän valioliigakierros viidestä 40 tuumaisesta taulutelevisiosta. No, jotta heteroilu ei menisi liian pitkälle päädyimme viettämään loppuiltaa Lostariin Annankadulle. Sitä ennen kävimme Restroomissa raiskaamassa kevyen musiikin klassikoita. Tällä kertaa Anders Järrydinä sekä Stefan Ekberginä. Hienoja ruotsalaisia tennisammattilaisia, joita Restroomissakin hyvin edustettuina olleet 80-luvulla syntyneet märkäkorvat tuskin tunnistavat. Todennäköisesti luulivat Roxeten laulajiksi ja miettivät oliko sen vaalean mimmin nimi todellakin Anders.

Sellainenkin ihme saatiin loppuillasta kokea, että pari yli 100-kiloista kuulapäätä napit korvissaan kävivät ohjaamassa eräänkin seurueessa olleen virkamiehen pois Lostarin alakerrasta. Syy on edelleen epäselvä, mutta minkäänlaista vastarintaa ei esiintynyt. Kansan palvelija poistui kuulapäiden välissä rauhallisesti kohti ulko-ovea silmissään tyhjä katse lapsen eksyneen.

Mutta hauskalla illalla oli myös varjopuolensa. Eilen iltapäivällä alkanut kipu reilu vuosi sitten operoidussa polvessa paheni talsiessani yöllä Annankatua kohti Kamppia. Tänä aamuna oli hieno huomata, että minkäänlaista ponnistusta ei polvella voi tehdä ja sen suoraksi ojentaminen vetää koko kropan veltoksi kivusta. Kiva! Miksi se saamarin kipu ei voinut alkaa vuorokautta aikaisemmin! Ehdin nimittäin aamulla pitkään arvottuani varata lentoliput Kittilään sunnuntaiksi tarkoituksena mennä rinteeseen vuoden tauon jälkeen. Nyt ei onnistu edes murtomaahiihto. Yhtä hyvin olisin voinut polttaa muutaman viidenkympin setelin. Ei auta kuin toivoa vakuutusyhtiöltä ymmärrystä vaikka ensimmäinen aavistus onkin se, että yhden polven takia en periaatteessa ole estynyt matkustamaan Ylläkselle. Mutta kun ei hirveesti iske lähteä keskelle Lapin kaamosta makaamaan mökissä kolmeksi päiväksi....

Lopuksi kiitos Lostarissa saamastani positiivisesta palautteesta eräältä tämän blogin lukijalta. Päivitysongelmat jatkuvat, myönnetään. Inspiraatio on välillä kadoksissa ja kaamos painaa mieltä. Matti Vanhanen ja Ilkka Kanervakin ovat olleet melko pitkään hissukseen. Timo T A Mikkonen ansaitsisi kyllä pari palstamillimetriä, mutta palataan aiheeseen myöhemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun Mäntsälän suuri poika selvittää Olof Palmen murhan. J F Kennedyn murhaajanhan hän tietää. Tai ei! Laitetaan nyt joka tapauksessa pari sanaa. Eihän kukaan voi kieltää sitä, että onhan Timo T A:lla oikeus tykätä univormuista. Moni nainenkin tykkää. Tosin harvemmin itsensä kantamana. Eikä sovi unohtaa, että mestarikampaajan mies on oikeasti sotilasarvoltaan reservin majuri, joten pientä kunnioitusta. Näitä heebejä ei ole Suomen maassa montaa. Itse tiedän kaksi muuta. Arvi Lind ja veljeni appiukko, joka sai kyllä kuulla asiasta jouluaattona. Oma serkkupoikakin on univormumiehiä (suosikkiristeilyisäntä...just!). Moni ehkä tuntee mutta aika moni ei. Kyseessä on siis C-sarjan julkkis. Serkkupoika kertoi viimeisimmässä Seiskassa joutuneensa laittamaan varpaidensa väliin varvasimplantin, jotta pystyisi kantamaan risteilyisännän univormua ryhdikkäästi. Ei, en ole nähnyt implanttia. Enkä haluakaan nähdä. Silti olisi kiva tietää monenko litran silikonit ovat kyseessä ja kovettuvatko implantin nännit hekuman hetkellä...Voi v...u että olen ylpeä suvustani!!!! Mutta palataan vielä niihin kiitoksiin. Taisin kieltäytyä tarjotusta drinkistäkin. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, mutta kun on tällainen juro suomalainen puurtaja joka on tottunut kuulemaan lähinnä "Mikset sä saatana syöttänyt!" tyyppistä palautetta (Syötän pelissä kuin pelissä vain silloin, kun tiedän, että joku muu osaa tehdä pallolla/kiekolla asian paremmin. Eli siis tosi harvoin...) , niin kyllähän sitä menee hieman hämilleen kun kehutaan.