Vantaa-Turku All Night Long by Couple of Mäkikotkas

Lamaa nujertamassa. Ainakin tiliotteen perusteella. Kaksi päiväiset polttarit keskellä kauneinta Suomea. Vantaalla Suomen Las Vegasissa ja Turussa, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin turkulaiset. Ja muuten aika heikko palveluasenne, josta eräskin etelähelsinkiläinen (en siis minä) veti sen johtopäätöksen, että kaikkialla muualla Suomessa, paitsi pääkaupunkiseudulla, saa paskaa palvelua. Tätä johtopäätöstä en voinut itse allekirjoittaa.

Kun matkalle lähtee, niin eniten reissusta saa irti tutustumalla paikalliseen elämäntapaan. Paikallisten arjesta ja vapaa-ajan vietosta saa enemmän irti kuin jostain paikallisen sotarikollisen kivifiguurista. On tärkeätä syödö kuin paikalliset ja ennen kaikkea juoda kuin lokaalit. Ja pitää huolen siitä, että kun vauhti kiihtyy, niin turvasanaan ei turvauduta kuin äärimmäisen hädän hetkellä.

Kosovon kreivi Bernadotte, jormien kiintiö suomenruotsalainen saapui Balkanilta perjantai-iltana vähän ennen puoltayötä Helsinki-Vantaalle. Lentokentältä hän siirtyi meidän muiden seuraan Vantaan Flamingoon. Pääkaupunkiseudun glamourimpaan bilemestaan. Jee! Kreisii bailausta ala Uusi-FC Haka! No, ei todellakaan. Kaksi päällekkäistä jalkapallohallia, populaa melko vähän ja pukeutumiskoodi "Relax Vantaa Hip Hop SA Int". Ei, ei olllut meikäläisen juttu. Kaiken kruunasi hotellihuoneesta avautunut näkymä Kehä III:lle ja sen vieressä kököttänyt muuntaja (kuva). Schöööön....Mutta eivät polttarit menneet pelkästään kaupunkimatkailun merkeissä. Väliin oli pakko änkeä sporttia. Senpä takia ennen Turkua oli tutustuminen suomalaisten kansallislajin mäkihypyn ihmeelliseen maailmaan Paimion mäkikeskuksessa.

Paimiossa meitä oli vastaanottomassa kaksi vanhaa mäkikotkaa. Toinen oli juhlan kunniaksi vetänyt päällensä lierihatun ja ketunnahoilla koristellun liivin. "No niin pojat....Jokainenhan on hoitanut sitten itse omat vakuutuksensa....Eli jokainen hyppää omalla vastuullaan. Kun tässä nyt sanon näin...niin se tarkoittaa sitä, että porukassa on nyt näin sovittu." Oli aika hiljaista. Kukaan ei katsonut ketään silmiin. Lattiassa ja katossa oli paljon mielenkiintoisia juttuja ja yksityiskohtia. "No niin, se on sitten tällä puheella sovittu." Njaa-a...Pieni epäilyksen poikanen hiipi mieleen. Olikohan tämä nyt viisasta? Varsinkaan 37-vuotiaalle miehelle, jonka sairaskertomus on täynnä polvivammoja ja suvussa on esiintynyt ennenkin tyhmänrohkeutta.

Mutta veri veti mäkeen. Ei siinä K-7 hyppytornissa miettinyt muuta kuin lähimmäisiään, finanssikriisiä ja sitä, vedinkö silitysraudan töpselin seinästä. Korvissa kohisi. En tiedä oliko kyseessä Föhn -tuuli vai adrenaliinin kiihdyttämä verenkierto. Vaikea sanoa. Alhaalla mäkimontussa mylvivä yleisön ääni ei häirinnyt mäkikotkaa. Ei. Mieleen palasi Matti Nykäsen uroteot sekä mäessä että mäen ulkopuolella, Jari Puikkosen pahannäköinen kaatuminen 80-luvulla sekä tietysti Lahden 2001 doping -skandaali. Mutta katse tiukasti mäkeen. Sitten siteiden tarkistus edestä ja takaa, valmentajan katse tuulimittariin ja pitkän odotuksen päättänyt valmentajan kädenheilautus...Kun työnsi itsensä mäkeen tuntui siltä kuin koko elämä olisi vilissyt filminauhan lailla silmissä. Eniten pelotti kaatuminen jo vauhtimäessä. Se ei olisi vain noloa vaan todennäköisesti erinäisen määrän vammoja aiheuttava tapahtuma. Sitten ponnistus (eli ponkkari niin kuin paikalliset mäkistarat sanoivat), ilmalento ja lopuksi tasajalka-alastulo. Eikä suinkaan sen takia, että olisi ollut pakko vetää ylipitkä hyppy alas. En ainakaan usko, vaikka mieli tekisi väittää. Mutta oli sen verran hieno fiilis, että uhkarohkeimmat puhuivat jo isommistakin mäistä. Onneksi aika loppui kesken ja K15, joka oli pakko kokeilla toiseenkin kertaan ihan vaan periaatteen vuoksi, jäi tällä kertaa suurimmaksi valloitukseksi.

Turku oli Turku. Olen pahoillani kaikille varsinaissuomalaisille, mutta aika paljon paskaa palvelua tuli paikallisten palveluammattilaisten taholta. Alkaen jo Börsin vastaanottovirkailijan "Mä en nyt yhtään jaksa tätä..." (huom! Tässä vaiheessa ei oltu edes humalassa vaan unen ja ruuan tarpeessa) aina ravintola Roccan tarjoilijan ilmoituksesta "Ensin tuomme alkuruuaan sitten vasta otamme tilauksen toisesta kierroksesta. Tämä käsky tuli itse keittiömestarilta." Ok. Selvä. Anteeksi että häiritsimme...

Ehkä ikä painaa, mutta meno oli kaiken kaikkiaan rauhallisempaa kuin monena aikasempana vuonna. Siitäkin huolimatta, että aika monta jormaa oli matkassa mukana.