Te onnettomat! Te jotka ette tajunneet ostaa lippuja The Killersin eiliselle keikalle ette tiedä mitä menetitte! Voi teitä....52 EUR:lle on monta hyvää käyttötarkoitusta, mutta ainakin tällä hetkelle olen varma siitä, että parempaa sijoitusta ei olisi voinut tehdä. Kymmenen vuoden kuluttuakin on ilo kuulua niihin jotka voivat vastata kyllä kysymykseen "Olitko Killersin ensimmäisellä Suomen keikalla 2007?" Siitäkin huolimatta että suuri osa saman vastauksen antaneista on silloin hieman yli kolmekymppisiä. Ja hienoa niin. Nykynuorisossa on vielä toivoa kun "oikea" musiikki kiinnostaa.
Musiikkikriitikko Jon Landau lausui 33 vuotta sitten kuuluisat sanansa Bruce Springsteenin keikan jälkeen "I saw rock and roll's future and its name is Bruce Springsteen". Kovin paljon harhaan ei osu jos tuota fraasia käyttäisi lasvegasilaisnelikosta. Ne jotka ovat sanoneet Killersin olevan matkalla stadionluokan bändiksi ovat erittäin oikeassa. Myönnettäköön, vaikka en sitä ennen eilistäkään ollut kiistämässä.
Solisti Brandon Flowersin karisma ja intensiteetti jolla hän veti jokaisen biisin läpi huolimatta yläkatsomoiden tyhjistä penkeistä sai keski-ikäistyvän pukumiehenkin tuntemaan olevansa elossa. Yleensä jätän mormoonit rappukäytävään. Tälle mormoonille ovet ovat aina auki. Flowersin kiivetessä lavan etuosan kaiuttimien päälle mikrofonin jalka kädessään toinen käsi nyrkissä kohti kattoa vaatien yleisöä mukaan on juuri sitä antaumusta ja intoa omasta tekemisestä joka tekee joistain suuria ja jättää keskinkertaisuudet kieriskelemään omassa säälittävyydessään. Onneksi tällaisina "haluan juontajaksi" aikoina vielä löytyy niitä jotka suhtautuvat oman musiikin tekemiseen intohimolla ja ylpeydellä laadusta tinkimättä kiitollisena omista lahjoistaan.
Musiikkikriitikko Jon Landau lausui 33 vuotta sitten kuuluisat sanansa Bruce Springsteenin keikan jälkeen "I saw rock and roll's future and its name is Bruce Springsteen". Kovin paljon harhaan ei osu jos tuota fraasia käyttäisi lasvegasilaisnelikosta. Ne jotka ovat sanoneet Killersin olevan matkalla stadionluokan bändiksi ovat erittäin oikeassa. Myönnettäköön, vaikka en sitä ennen eilistäkään ollut kiistämässä.
Solisti Brandon Flowersin karisma ja intensiteetti jolla hän veti jokaisen biisin läpi huolimatta yläkatsomoiden tyhjistä penkeistä sai keski-ikäistyvän pukumiehenkin tuntemaan olevansa elossa. Yleensä jätän mormoonit rappukäytävään. Tälle mormoonille ovet ovat aina auki. Flowersin kiivetessä lavan etuosan kaiuttimien päälle mikrofonin jalka kädessään toinen käsi nyrkissä kohti kattoa vaatien yleisöä mukaan on juuri sitä antaumusta ja intoa omasta tekemisestä joka tekee joistain suuria ja jättää keskinkertaisuudet kieriskelemään omassa säälittävyydessään. Onneksi tällaisina "haluan juontajaksi" aikoina vielä löytyy niitä jotka suhtautuvat oman musiikin tekemiseen intohimolla ja ylpeydellä laadusta tinkimättä kiitollisena omista lahjoistaan.
Jos levyhyllystä puuttuu vielä "Hot Fuss" ja/tai "Sam's Town" niin suosittelen hankkimaan. Samalla voitte heittää pois Idols 2007 ja Euroviisut 2007 -levyt, koska ette tarvitse niitä enää. Älkääkä laittako niitä kierrätykseen. Ne eivät kestä sitä.
"Jos lähtisin automatkalle uuden mantereen poikki, tarvitsisin mukaani vain kaksi biisiä: isoisäsi Springsteenin Thunder Roadin ja viime vuoden parhaan kappaleen When We Were Youngin." - Olli Nurminen, Rumba
2 kommenttia:
Jos haluat nostaa ko. bändin fanitusastettasi pykälän ylemmäs niin sisareltani voit tiedustella basistin puhelinnumeroa.
Ihan niin ylös en näin terveenä heteromiehenä halua päästä...
Lähetä kommentti