Naisen tie - osa 1

Eräs loimaalainen toi minulle eilen Anna Kortelaisen Naisen tie - L. Onervan kapina kirjan. En ole aivan varma olenko luvannut lukea sen, mutta epävarmuuden vallitessa on kai parempi pysyä edes siinä mitä luulee luvanneensa. Loimaan Norppa ilmaisi suorasanaisesti pettymyksensä siihen, että kävelin melko vaivattomasti avaamaan hänelle oven. Nykyaikainen lääketiede ja päiväkirurgia pystyy erinomaisiin suorituksiin joten olen jättänyt kepeillä kävelemisen taakseni - kunnes taas seuraavan kerran telon itseni .

Mutta mennäänpä sitten ensimmäisiin havaintoihin ja kokemuksiin kirjasta.

1. Miksi hemmetissä siinä on lähes 500 sivua? Kuvittelin saavani käteeni jonkun kevyen pokkarin, jonka voin lukea suit sait sukkelaan, mutta edessä onkin mittava lukumaraton. Pettymystä lisäsi se, että tekstin välissä olleet kuvasivut olivat numeroimattomia eli ne eivät nopeuttaneet sivumäärän kahlaamista.


2. Miksi fonttikoko on <8? Kyseessä ei todellakaan ole mikään pro gradu tai jenkkiopus, jossa pituutta on haettu suuremmalla fontilla tai rivivälillä. Allekirjoittaneesta vaikuttaa siltä, että "Tiivistä asiasi" on ymmärretty nyt hiukan väärin.
   
3. Kirjan takakannessa lukee "Kulttikirja 2000-luvun kapinallisille naisille." Anteeksi nyt vaan, mutta millaisen kuvan itsestäni tai sukupuolisesta suuntautuneisuudestani olen antanut? Syy siihen, että en omista tai käytä rintaliivejä ei johdu siitä että olisin polttanut ne 60-luvulla. Eikä minulla ole esim. mitään homoja vastaan, mutta tähän sopii kyllä kirjaimellisesti termi NIMBY eli Not in my backyard! (Tästä tulee varmasti sanomista, mutta tulkoon.)


4. Kun luin ensimmäiset kymmenen sivua, niin tuli ikävä jotain kevyempää lukukokemusta, kuten Raamattua tai Koraania.


5. Pääsin kuitenkin sivulle 41, johon mennessä minulle on selvinnyt mm. se, että "Itseironia on usein naisten komiikan laji!" (suora lainaus, s.20). Niinpä just...ja mykkäkoulu diskurssin laji.

Mutta Loimaan Norpalle tiedoksi: kirja luetaan ja olen jo siis päässyt ihan hyvin vauhtiin. Ja kun olen lukenut sen, niin sen jälkeen lupaan tässä pienessä lukupiirissä heittää lukuvastineen sinulle. Hyllystä löytyy Marxin, Leninin, Stalinin, Maon ja Springsteenin elämänkerrat -vain Paavo Lipposen elämänkerta puuttuu. "Pomon tarinaa" lukuunottamatta ne lienee jo lukupiirissä luettu (Lipposen teksti ehkä oikoluettu...?). Itse junnaan edelleen Leninin nuoruusvuosissa. Olen junnannut jo vuoden päivät.

Välipalana ennen lopullista valintaa, suosittelisin kuitenkin lukemaan Roman Schatzin Rakasta minut, joka avaa varsin hyvin miehen sielunmaisemaa. Myös suomalaisen miehen sielunmaisemaa Schatzin germaanisista sukujuurista huolimatta.