tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Onnen päivä?

Ulkonäölläkin voi näemmä päästä pitkälle. Tai sitten taustalla on myös stubbtanssia. Allekirjoittaneelle uuden ulkoministerin nimi ei ole ihan yksipiippuinen juttu. Jonkin verran samaa näköä, nimittäin Prepessä ja Stubbissa. Ilmiö, joka ilmeisesti tullee lähiaikoina vahvistumaan. Ei se mitään, että tutut nälvii, mutta kun täysin vieraat ihmiset tulevat jatkuvasti kommentoimaan asiasta. Tapahtuu noin kerran viikossa. Kadulla, ravintolassa, golfkentällä. Jopa Moskovan junassa, jossa eräskin herra pysähtyi ja huomautti "No mutta sehän on itse herra europarlamentaarikko!" Tuorein tapaus on viime lauantaiyöltä, jolloin kaksi lökäpöksyistä rap-artistia tuli ravintola-Teatterin ulkopuolella halailemaan allekirjoittanutta Alexander Stubb -huutoineen? Odotan vain hetkeä kun joku Naton vastustaja vetää nekkuun Helsingin yössä. Turusta tuskin irtoaa turvapaikkaa. Entisen ulkoministerin tukijoukot eivät välttämättä suhtautuisi suopeasti. He voivat kuitenkin jatkaa puutarhan hoitoa huoletta. Aion pysyä, turvallisuusuhasta huolimatta, Tsadissa. Silti töistä lähtiessäni oli hieman kiusaantunut olo ja yritin vältellä ihmisten katseita.

Kun aamupäivällä alkoi selvitä, että tasavallan seuraavan ulkoministerin nimi, niin päivä eteni suurin piirtein seuraavissa merkeissä. Ensin tultiin viereisestä salista onnittelemaan. Kun kävin dealing-salissa hoitamassa asioita, niin taputusten kera kysyttiin milloin ministeri tarjoaa pullakahvit. Toimitusjohtaja tuli iltapäivällä taputtamaan selkään ja onnittelemaan. Palaverissa erään suuren suomalaisen instituution talousjohtaja kysyi miten uusi asemani muuttaa nykyistä työtehtävääni. Tekstiviestirintamalla onniteltiin tyyliin "Onnittelut nimityksen johdosta! Sulle on luvassa pillurikas tulevaisuus!" (en ihan ostanut kyllä tuota, mutta hyvä veliverkosto pitää vertaisistaan huolta. toim.huom!). Lisäksi tuli uhkauksia allekirjoittaneen lähettämien tekstiviestin julkistamisesta. Että...tota....ihan kiva saada palautetta kansalta, mutta keskityttäisiinkö vähitellen asiakysymyksiin ja unohdettaisiin tämä mediamyllytys. Pliis...
PS. Kuvassa on siis Stubb. Ei allekirjoittanut.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon sitten vaan!

Tulit muuten mieleen tässä ihan kirjallisia lähteitä kahlatessani: toveri Oharin poliittiset mietteet voisivat suakin kiinnostaa, jos eivät ole jo tuttuja.

Tästä pääsee Mehumattia tarkkailemaan (ääh sori en osaa askarrella linkkiä, toivottavasti tää ei solmiudu tää kommenttiboksi):
http://oharin.blogspot.com/2008/03/mehumatti.html

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi että Stubb on paremmin säilynyt. Edelleen. ;)

Prepe kirjoitti...

Vanha kuva.