Mersii pokuu!

Chamonix. Oui, merci beaucoup! Sitten kun lopetan (tai minulta lopetetaan) työt rahoitusalalla, niin käännän nokan kohti etelää. Perustan suksivuokraamon tai ryhdyn kilpailemaan paikallisten osterikojujen kanssa, jatkan ranskan kielen opintojani (aloitan siis alkeet kolmannen kerran elämässäni) ja olen asiakaspalvelijana painajainen. Sulaudun paikalliseen väestöön ja nautin elämästäni muiden patongin puputtajien kanssa. Palveluasenteeni on nolla, mutta elämänhaluni sata. Aamuisin haen torilta tuoreen patongin, juustoa ja maitokahvin. Suksivuokraamoni aukeaa sitten kun se minulle sopii ja ruotsalaisille naispuolisille vapaalaskijoille sönkötän romanttisesti ruotsia "en peu" ranskalaisittain murtaen. Aurinko paistaa joka päivä eivätkä pörssikurssit häiritse elämän rytmiä. Valtiovarainministerin sanoin "Aivan fantastista!"

Viime viikon reissu Ranskan alpeille oli, kuten tästä vallitsevasta muutoshaluisesta mielenlaadusta voi ehkä päätellä, sangen onnistunut. Olin viiden hengen miesseurueen ainoa ugri. Nautin auringon paisteesta ja yli kymmenen celsiusasteen lämmöstä yhtä paljon kuin sivistyskieliä äidinkielenään puhuvat ystäväni. Ja vaikka kielimuuri oli rakennettu jo 80-luvun alussa tunkemalla pakkoruotsia ugrin kurkusta väkisin alas, niin yritin ymmärtää ystävien katkeruutta vuoden 1809 menetyksen johdosta. Kerroin tämän myös heille. He pitivät minua, kuten koko "rotuani", edelleen sosiaalisesti rajoittuneena ja sisäänpäin vetäytyvänä, mutta kuitenki ihan mukavana ugriksi.

Kun hiihtää viisi päivää auringon paisteessa, niin ei elämästä osaa olla nauttimatta. Ne, jotka elävät koko elämänsä myötätuulessa ja auringon paisteessa, tietävät mistä puhun. Kuten etuoikeutetut matkakumppanini. Lämpötilat Chamonix'n Argentierin rinteissä huitelivat 12-16 celsiuksessa. Kiehumispiste saavutettiin viimeistään illalla hotellin aulassa olleen biljardipöydän ympärillä. Kun kaikki ovat paskoja pelaajia, niin pelit ovat viihdyttäviä, tapahtumarikkaita ja äärettömän turhauttavia. Paitsi hotellin respalle niin myös kaikille pelaajille.

Iltaelämä Chamonix'ssa keskittyi apres skin viettoon Chambre Neufissä. Ruotsalaisten omistama. Kuinkas muutenkaan. Yhdet nelikymppiset vietettiin ja kuunneltiin päivänsankarin puhe...rakkaudesta....keski-ikäistymisen merkki! Ehkä. Tosin me muutkin, vauhdilla neljääkymmentä lähestyvät miehet, pidimme itseämme tällaiselle hiihtoreissulle osallistuvina edelleen nuorekkaina. Ehdottomasti ainakin lapsellisina.

Paluu arkeen on ollut juuri niin raskas kuin oletin. Palasimme tiistaina. Pidin vielä keskiviikkona lomapäivän. Levon vuoksi. Torstaina töissä kertoivat minun olevan paitsi ruskettunut, niin erityisesti väsyneen näköinen. Katse peiliin paljasti 52-vuotiaan kanarian lomalta palanneen sekakäyttäjän. Mutta, mutta....viisi päivää poissa normaaleista ympyröistä antoi etäisyyttä arkeen. Seuraavaksi pitää jaksaa vain kesälomaan asti. Ja onhan välissä meille kaikille protestanteille tärkeät pääsiäinen, helatorstai ja eurovaalit. Kyllä niitä odotellessa jaksaa aina kesään asti.