keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Unelmista totta

Onneksi löysin sen itse ensimmäisenä. Kuvan serkustani laulamassa karaokea Miss Suomen kanssa. Siinä se oli, heti aamusta Iltalehden nettisivuilla. Samoin kuin "lupaus" yhteisestä levytyksestä samaan tapaan kuin on jo tehnyt sellaisten "artistien" kuin Teuvo Lomanin, Arlene Kotalan ja Katja Kätkän kanssa. Ei tarvinnut odottaa sitä positiivisten yhteydenottojen tulvaa kun itse lähetti linkin kavereilleen. En ole vielä päättänyt laitanko myös löytämäni videolinkin kiertoon. Joskus on vain parasta avata koko puolustus ja riisua piikittelijöiltä sarkasmin aseet jo heti kättelyssä.

Haluan tässä kuitenkin hieman pohdiskella nuorten naisten elämänkatsomusta. Enkä puhu siis risteilyisäntä -serkustani. Onko tosiaan niin, että jokaisen nuoren tytön haaveena on saada palkinto, joka oikeuttaa ratkiriemukkaaseen risteilyyn Itämeren iloisilla punaisilla laivoilla? (Eikös sellaisen voitta helpommin ostoskanavalta tai Huumasta....?). Noilla laivoillahan sitä vasta todellista glamouria onkin. On säihkettä, hanaviiniä, all you can eat -tyyppistä buffeta ja vatsalaukussa puoleksi sulaneen ravintöympyrän proteiiniosaston hajustamia tupakan tumppien polttamia kokolattiamattoja. Jos tämä ei ole Royal Onnela niin mikä sitten?! Eikä mikään satu ole täydellinen ilman oikeaa prinssiä. Pakollinen valssi ruskeiden pullonpohjien takaa maailmaa tarkkailevan isoisän isän luokkakaverin Eino Makusen kanssa autolautan yökerhon tanssilattialla samalla kun laivan slobobändi soittaa ja laulaa taustalla 70-luvun neuvostoaksentilla Kirkaa ja Joel Hallikaista englanniksi...Sen täytyy olla joka tytön unelma sadunhohtoisesta illasta prinsessana. Pakko olla! Mutta ehkä vanhassa vara parempi. Itse
kin joskus Hermuselta öögaa kapakassa saaneena voin vakuuttaa hyvät ystävät, että kun on Hermuselta öögaa saanut ("Minä en sitä pyytänyt. Se tuli minulle yllätyksenä..."), niin sitä ei hevillä unohda. Silloin on saanut enemmän kuin on pyytänyt mutta vähemmän kuin on pelännyt...

1 kommentti:

Norppa kirjoitti...

Joku viihtyy Vikingillä, toinen taas Piazzalla..?