maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Näin kulutan aikaa

Apua! Sairastun kohta aikuistyypin diabetekseen! Nuoruusiän diabeteshan minulla jo onkin. Todennäköistä sairastumistani on kiittäminen työantajani IT-hemmoja. Odottelen työpisteelläni erään järjestelmäprojektin etenemistä johon minunkin odotetaan antavan oman panokseni. Jätkistä ei vain kuulu mitään ja koska asiat eivät tunnu etenevän, niin vedän aikani kuluksi suklaata (joka ei ole diabetesliiton suosittelemaa perusravintoa) enkä harrasta liikuntaa. Taudin tuloa siis ei voi estää.

Käsittääkseni hätä ei ole kuitenkaan aivan näin suuri. Kollegani paskat jutut pitävät kyllä kaikki täysjärkiset pöpöt loitolla ja luulen, että yksi diabetes per nuppi on maksimi. Mutta te, joilla tätä ylimakeeta tautia ei ole, niin miettikääpä tätä: Sairastuin vuonna 1999, jolloin Suomessa oli 30 000 nuoruustyypin ja 140 000 aikuistyypin diabeetikkoa. Nyt vastaavat luvut ovat 40 000 nuoruustyypin ja 240 000 aikuistyypin diabeetikkoa eli yhteensä 280 000 diabeetikkoa. Kasvua kahdeksassa vuodessa yli 40% ja aikuistyypin diabeetikkojen osalta yli 70%! Tämän lisäksi on 200 000 diagnosoimatonta aikustyypin diabeetikkoa, 1 045 973 SAK:laista, 103 000 Timo Soinia presidentin vaaleissa äänestänyttä ja 3 helvetin kuivan oloista pääministeriehdokasta. Diagnosoimattomiin daibeetikoihin ei voi suhtautua aivan samalla tavalla kuin lääkäri-isäni suhtautuu diagnosoimattomaan laktoosi-intoleranssiin: "So what! Sitten vaan pierettää!"

Jos kuitenkin pysytään diabeteetikoissa, niin juuri aikuisiän diabetesta sairastavien määrä on rajussa nousussa. Nuoruustyypin diabeteksen ehkäisymahdollisuuksia ei ole, mutta niitä tutkitaan koko ajan. Useat tutkimukset ovat sen sijaan osoittaneet, että aikuistyypin diabeteksen puhkeamista pystytään ehkäisemään tai viivyttämään elämäntavoin. Aikuistyypin diabeetikoiden määrän on arvioitu lisääntyvän noin 70 prosentilla vuoteen 2010 mennessä, mikäli kehitys jatkuu nykyisensuuntaisena. Eli silloin tätä sairautta sairastavia on yli 400 000 (8% väestöstä). Vauhti siis vain kiihtyy!

Diabeteksen hoito ei ole kallista, mutta siitä seuraavien sairauksien kuten dialyysihoidon, alaraaja-amputaation ja näkövammaisuuden hoito ei olekaan ihan aspiriinin tai sen generisen korvikkeen hintaista. Aikustyypin diabeetikoilla hoitokustannukset nousevat lisäsairauksien myötä keskimäärin yli 20-kertaisiksi. Ja kun samalla pitäsi ratkaista eläkepommi, kasvihuoneilmiö ja seuraava Idols -voittaja, niin rahaa ei sitten paljon muuhun jääkään. Yht'äkkiä Esko Ahon ja muiden ehdotukset tupakoivien rankaisemisesta tai roskaruuan verottamisesta ovat pieni paha yksilön rajoitettujen oikeuksien rinnalla. Hei pahvit, herätkää! Jouduittehan istumaan koulunpenkillä vähintään 15 -vuotiaaksi (oppivelvollisuus), olemaan intissä vähintään 6kk (asevelvollisuus) ja äänestämään serkkuani
Petri Lehtistä vuoden turhimmaksi julkkikseksi (kansalaisvelvollisuus).

Lisätietoja diabeteksesta
Diabetes.fi

Tämän tarinan kirjoittamisen aikan eräs kollegani kuulutti meille työtovereilleen seuraavat uutiset:
  • Hakaniemessä linja-auto ja kuusi henkilöautoa kolaroivat
  • Öljyn hinta lähentelee 60 dollaria
  • Helsingin Energia ja Vantaan Energia laskeva hintojaan
  • Bode Miller aloitti MM-kisat vodkalla
  • Eero Lehden mukaan pääluottamusmies voisi lähteä ensimmäisenä

Oikeesti...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sä unohdit mainita että Petri Lehtinen on sulle sukua.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnetko tosiaan niin nuoria ihmisiä että selvisivät armeijasta kuudella kuukaudella?

Prepe kirjoitti...

Sukulaisuussuhde on nyt korjattu blogiin. Tarkoitus ei ollut peitellä asiaa koska kuten Juho Kusti aikoinaan totesi: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen."

Horst: en tunne, mutta olen lehdistä lukenut mihin tämä yksilön ja yksilöllisyyden ylikorostaminen nyky-yhteiskunnassa on johtanut. Toista se oli silloin kun itse olin intissä...pakkasta oli 25 astetta, taivaalta tuli silti vettä ja ylenemiskiellossa ollut Vääpeli Parkkinen piti suksisulkeisia koko Kirveskomppanialle...ja se RUK oli muuten talvirukki eikä mikään kesäloma!

Anonyymi kirjoitti...

Kevyttä on tuo 25 asteen pakkanen verrattuna siihen että Rovajärvellä kuulemma on jokaisen talvileirin aikaan pakkasta 40 ja 50 asteen välillä. Mutta toki on todettava että RUK on miesten koulu ja kaikki vähempi tuhahtelun arvoista. Huomattakoon siis että osaan tuhahdella myös omalla sotilasajalleni toimistotehtävissä.

Aihetta sivuten onnistuin löytämään verkosta hauskan sivun:

http://fi.wikiquote.org/wiki/Tornihuhu

Tuosta näyttää puuttuvan legenda varusmiesjohtajien rauhoitusajasta.