Kun on alkuun päästy niin on pakko jatkaa. Eli en edelleenkään voi lopettaa Helsingin kesäöiden ylistämistä. Lauantain lämmin elokuinen ilta/yö näytti taas kaupungin parhaita puolia. (Niihin ei lukeudu se autoilija joka ajoi neljän suojatietä ylittämässä olleen norjalaisturistin päälle pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton viereen) Ajoimme Heimon kanssa eilen fillareilla Munkan rannasta keskustaan noin yhdentoista maissa illalla. Olutta oli nautittu jonkin verran. Syvähemmon varpajaisten kunniaksi myös konua ja kosanderia. Humalatila oli nouseva, mutta ei vahva. Liikennettä ei ollut liiaksi ja kaduilla pystyi pyöräilemään myös taiteen sääntöjen vastaisesti. Oli aika makeeta vetää omat fillariparkourit. Samalla joutui kuitenkin toteamaan, että ehkä se on taas yksi merkki vanhenemisesta kun pyörällä ajo ilman kypärää antaa vaaran tuntua ja vauhdin hurmaa.
Toisaalta on sitä pyörällä joskus oikeasti saatu aikaan vaarallisia tilanteita. Kuten eräänä toisena elokuisena iltana 16 vuotta sitten. Tuona yönä syyllistyimme erään Paavon kanssa (kaverin nimi oli oikeasti Paavo enkä yritä väittää että kaveri on täysi paavo pienellä p:llä kirjoitettuna) ajoneuvon luvattomaan haltuunottoon. Koska tapahtumasta on ehtinyt vierähtää jo aikaa, niin rikos lienee vanhentunut ja pyörän omistaja astunut itse suorittamaan asevelvollisuutta tänä vuonna. Ellei sitten traumaattinen pyörävarkaus jättänyt niin syviä haavoja ettei hänelle voida luovuttaa tuliasetta mahdollisten ympäristölle aiheuttamiensa seuraumusten vuoksi. Joka tapauksessa kävelimme tuona yönä Paavon kanssa stadista Espooseen. Kahden humalaisen hieno idea. Lauttasaaren kohdalla tuli tarve saada alle joku kovempi menopeli. Löysimme lukitsemattoman 12 tuumaisilla renkailla ja apupyörillä varustetun hopeanuolen. Lauttasaaren länsipuolella olevan Sotkatien mäen laskeminen alas toisen juopuneen ollessa ohjaimissa ja toisen tavaratelineellä ei oikeasti täyttänyt turvallisen laskun kriteereitä. Espooseen päästiin lopulta ilman havereita. Pyörän kohtalosta en muista sen enempää. Ei taidettu kuitenkaan palauttaa seuraavana päivänä takaisin Lauttasaareen. Anteeksi.
Tämä ilta ei ollut kuitenkaan se ilta jolloin juoksin ulos Robertsin yläkerrasta yrittäen välttää oksentamista ravintolan sisätiloissa siinä melkein onnistuen. Kesä oli tosin sama. Hyvän kotikasvatuksen saaneena ja muut huomioivana kaverina laattasin sitten naamani eteen laittamilleni käsilleni ravitsemusliikkeen ovimiehen edessä kuitenkin niin, että pääosa vatsani tuotannosta päätyi Iso-Roobertinkadun katukivetykseen. Ei niin hieno kesäinen ilta Helsingissä. Pienenä kuriositeettina mainittakoona, että tuollakin keikalla oli Paavo mukana. Nuoremmille lukijoille kerrottakoon pakollisena homofobisena kommenttina, että kyseinen tanssiravintola oli 90-luvun alussa kaupungin parhaita menomestoja ja 100%:sti heteromesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti