Mitä onni on

Ei. Alkoholin puute elimistössäni ei ole ajanut minua elämän perimmäisten kysymysten ääreen. Ei. En ole löytänyt Jeesusta, Jahvea, Allahia, Buddhaa tai Tom Cruisea. Kyse on paljon arkisemmasta kokemuksesta. Luin eilen loppuun Petri Tammisen uuden romaanin Mitä onni on. Oli hienoa lukea pitkästä aikaa kirja joka vei mennessään. Olen fiiliksissä ja fanitan. Vääksyn poika osaa kirjottaa. Ja nimenomaan miehen näkökulmasta. Ei mitään tekotaiteellista paskaa, vaan hyvin kirjoitettua proosaa. Ainoa huono puoli Petri Tammisen kirjoissa on se, että ne ovat lyhyitä. Mutta ehkä miehen sielunmaisemaa voi kuvata lyhyestikin. (Naisen ei voi. Ja luulen että sen kuvaamiseen ei riitä edes Iijoki -sarjallinen sivuja...)

Parasta Tammisen uudessa romaanissa on, niin kuin Enon opetuksissakin oli se, että saa nauraa itselleen. Varsinkin me miehet. Häpeämätöntä tekstiä. Ok, kaikki eivät ehkä ymmärrä mitä hauskaa on siinä, että romaanin päähenkilö mennessään nukkumaan ajattelee nuoruuden rakastaan ja pyyhki oman tuotoksensa (enkä puhu nyt kakasta) vaimon sänkyyn jättämään sydämen muotoiseen "Rakastan sua" lappuun, mutta eipä sitä osuvammin voisi kuvata sukupuolten välistä eroa. Varsinkin kun kaveri toteaa kuinka käytännöllistä ja kaunista kaikki oli. Vaimo sai ilmaista tunteitaan ja hän siistiytyä.

Mutta ei Mitä onni on ole pelkkää pyhän avioliiton häpäisyä. Varsin syvällistäkin pohdintaa löytyy. Onnea etsitään milloin ruotsinlaivalta, milloin loittovoittajan olemuksesta ja lopulta Tanskasta vanhan tyttöystävän luota. Juuri sen tyttöystävän. Ei löydy. Päähenkilökin ymmärtää että onnea ei tarvitse etsiä kaukaa eikä se löydy vuosien takaa haalistuneiden muistojen kultaamisesta. Se löytyy arjesta ja tavallisista asioista. Tai se voi olla vaikkapa kesäinen aamupala kello viisi iltapäivällä.

Suositeltavaa lukemista. Myös naisille. Ei ehkä auta ymmärtämään meitä miehiä mutta kertoo meistä paljon. Kaikkea ei pidä kuitenkaan ottaa kirjaimellisesti.