Palasin eilen takaisin tavallisten kuolevaisten joukkoon. Lopetin lasiin sylkemisen enkä väistänyt hapanta. Kuiva kausi kesti 21.8-25.9. välisen ajan. Viisi viikkoa.
Jo puoli pulloa olutta juotuani juttua alkoi tulla. Syy siihe, että en väistänyt hapanta, oli ex-pomoni läksiäiset. Aloitimme toimistoltamme ja sieltä matka jatkui Kasarmitorin Yökyöpeliin. Ja lopulta Kalleen. Yökyöpelissä oli aluksi oman porukkamme lisäksi vain muutama muu asiakas. Siitä rohkaistuneena sitä sitten tilattiin monen moista biisiä eikä hirveästi tullut mietittyä osaako biisin vai ei. Myönnän, että en sen verran on harkintaa hummatessakin, että tunnustan oman äänialani rajallisuuden ja pyrin yleensä valitsemaan jotain tuttua ja turvallista. Piano Man meni kuitenkin aika hyvin ja aamulla respamme rouvat olivat laittaneet Kauppalehteen nimeni tilalle osoitetarran "Ari Koivunen"....Mutta en nyt tiedä oliko se eilen niin kivaa, kun tuli valittua sellainen biisi, jonka sävellajista ei ollut harmainta aavistustakaan, siinä vaiheessa, kun ravintolaan punkee kolmekymmentä ihmistä lisää ja esiintyjien taso alkoi nousta. Ei siinä voinut muuta todeta kuin että toisille on annettu lauluääni, toisille vain ulkoministerin ulkonäkö. Päin helvettiähän se Bryan Adams -coveri sitten loppujen lopuksi meni mutta ei siitä mitään syviä naarmuja sieluun jäänyt.
Oli outoa olla viiteen viikkoon ensimmäistä kertaa radalla. Tuntui myös siltä, että meininki Helsingin yössä oli viiden viikon aikana muuttunut melkoisesti. Naiset varsinkin olivat hyvin aggressiivisella päällä. Yökyöpelissä tatuoitu blondi änki samaan pöytään ja aloitti lirkuttelun. Esitti suoria ehdotuksia ja totesi, että olen hänen sinä iltana. Tosin totesi myös, että "sä kyllä eroat niistä joiden kanssa normaalisti harrastan seksiä."Just...Kysyin tarkoittiko hän rokkareita. "Juu, just niitä." Selvä....Sanottakoon nyt tässä, ettei asia jää kenellekään epäselväksi, että kieltäydyin kohteliaasti tarjoilusta. Monestakin syystä. Ei kiinnostanut. Ei ollut oikein mun juttu (Jep, se tarkoittaa juuri sitä. Oon tosi huono paneen...). Ja kun tässä on nyt olemassa yksi ihminen, joka kaikesta asiaan liittyvästä vaikeuskertoimesta huolimatta, on erityisen merkityksellinen (Ei, kyse ei ole miehestä....), niin tatuoiduille blondeille on helppo sanoa ei kiitos. Ei ole mitään halua lähteä säätämään. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että säädöt on säädetty. Merkki aikuistumisesta?
Jossain vaiheessa iltaa karaokebaarissa tarkistettiin kollegani Mäkkärin kanssa nuoremmilta vastakkaisen sukupuolen edustajilta, kumpi näyttää nuoremmalta. Siis meistä kahdesta. Aika huolestuttava merkki, kun neljääkymppiä lähestyvät miehet alkavat olla huolissaan omasta habituksestaan. No, vaikka Mäkkäri mitä väittäisi, niin allekirjoittaneen muistikuvan mukaan taisin näyttää vuotta nuoremmalta kuin Mäkkäri (ainakin!). En kai mä voi nyt näyttää nuoremmalta kuin kaveri, joka yrittää pienessä etumyötäisessä Kallessa hakea tukea pöydän reunasta, mutta ei tajua, että kun kävelee eteenpäin, niin se pöydän reuna loppuu jossain vaiheessa...Anyway: En tiedä, mistä kyseinen kisailu nuoruudesta sai alkunsa. Taas! On nimittäin joskus kisattu vastaavasta aiheesta ennenkin. Aika samanlaisella lopputuloksella. Ehkä tällä kertaa kisa alkoi siitä kun yritettiin puoleen ja toiseen olla nostalgisia. Mäkkäri toi eteeni valkoviinispriten. Itse yritin tilta Dry Vodkaa Brazil -appelsiinimehulla (Siis Mäkkärille. Siis kostoksi!) , mutta nuoret asiakaspalveluhenkilöt baaritiskin toisella puolella eivät edes tienneet mitä Dry Vodka on. Mitä hemmettiä? Klassikotkin voivat näemmä kuolla!
Aamulla oli pieni kohmelo. Mutta ei paha. Eikä tässä ollut alunperinkään tarkoitus ryhtyä puritaaniksi vaan ottaa hetki rauhallisemmin. Ja kyllä nämä tauot tekevät hyvää. Eilinen hummailu maistui rapealta eikä siinä ollut tippaakaan merkkejä leipiintymisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti