lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

I Kaskö

Suuntasin keskiviikkona Seinäjoen kautta Kaskisiin mökille. Koska uusi ilmastonmuutosminäni on ainankin hetkeksi ottanut vallan matkustin junalla. Pendolinolla matka Helsingistä Seinäjoelle taittui alle kolmen tunnin ja golfbägikin mahtui vaunuun. Pieni huoli oli koko ajan persuksessa varastaako joku sen, mutta koska pendolino pysähtyi ns. epäilyttävistä asemista ainoastaan Tikkurilassa ja sieltä se ei lähtenyt yhdenkään vantaalaisen mukaan, niin mailat matkustivat turvallisesti perille asti. Ja ehkä pelkoni oli muutenkin turhaa. Kuka vantaalainen nyt ymmärtäisi golf-varusteiden arvoa?

Keskiviikkona kierros serkkupojan (ei se risteilyisäntä) kanssa Ruuhikosken hienolla kentällä kohtuu menestyksellä. Loppureiillä peli meni lähinnä pituuslyöntikisaksi kun draivi kulki molemmilla ja "piti pistää aina paremmaksi kuin serkkupoika". Kierroksen jälkeen suuntasimme serkun autolla kohti Kaskista. Mummi ehti pariin kertaan soittaa mökiltä ja muistuttaa mihin aikaan lossi pitää taukoa. "Se on kuule tylsä odottaa pitkään rannalla seuraavaa vuoroa." (Max. 25 minuuttia - aika on niin suhteellinen käsite).


Mökkimme Kaskisissa on siirtynyt pari vuotta sitten digiaikaan. Pientä katkosta tv-kuvassa on kuitenkin jatkuvasti ollut. Paikalla ollut kummitätini teki kokeneena liikkeenjohdon ammattilaisena päätöksen, että turha tästä on koko ajan valittaa vaan korjataan se vika nyt. Närpiöstä löytyi antenniin kiinnitettävä digisignaalin vahvistin. Ei muuta kuin antennijohdot poikki ja laitteet väliin. Torstain vietimmekin sitten ilman televisiokuvaa huolimatta koko päivän jatkuneista ponnisteluista. Mummilta jäi Muotitalo näkemättä ja kaikilta Iskelmä-Finlandian valinta. Oli pakko tuijottaa merenlahtea saunan terassilta ja keskustella sukulaisten kanssa. Vavisuttava kokemus maksullisia kanavia omistavalle kaupunkilaismiehelle. Loppuillasta kaivettiin korttipakka esiin. Monen pelin säännöt olivat pyyhkiytyneet muistista jo aikoja sitten, mutta ristiseiska ja casino menivät vanhasta tottumuksesta. Meno oli samanlaista kuin 20 vuotta sitten. Onneksi suvussamme kukaan ei ole kilpailuhenkinen (eihän...?) joten puolen yön jälkeen kaikki pääsivät yöpuulle ilman suurempia traumoja (onneksi voitin sen vikan casinon - muuten ei olisi uni tullut...)

Viimeinen lomaviikko edessä. Tänään kohti Malagaa. Pakoon sateita. Edessä pari kierrosta golfia ja ns. elbailua. Paluu jo torstaina. En kuulu niihin jotka haluavat palata ensimmäistä työpäivää edeltävänä yönä kello 02.00 ja mennä seuraavana aamuna kello 8.15 palaveriin hyvin levänneenä.

Ei kommentteja: