Mikään ei aiheuta niin paljon avointa kommunikaatiota tunteista kuin kanssaihmisen kohtaaminen liikenteessä. Jopa sisäänpäin lämpiäväksi haukuttujen suomalaistenkin keskuudessa. Aitojen tunteiden ilmaiseminen puhdistaa mukavasti ilmaa ja antaa päivään mukavasti lisäpotkua...
Tänä aamuna Hakamäentien risteyksessä matkalla Hämeenlinnaan odotimme tietöihin liittyvän räjäytystyön päättymistä. Räjähdyksen jälkeen liikennevalot alkoivat toimia normaalisti. Liikenne lähti liikkeelle sujuvasti, mutta jostain syystä Tampereen tien päähän syntyi sumppu, joka tukki risteysalueen. Oma autoni oli risteysalueella, mutta ei keskellä risteystä. Olin ensimmäisenä jonossa enkä varsinaisesti tukkinut poikkiliikenteen kaistoja. (Mikä oli hyvä koska itse valitan aina siitä kun ihmiset pysäköivät keskelle risteystä....toim.huom.)
Sumppu näytti vain pahenevan joten päätin lähteä kiertämään sitä Haagan kautta. Kun valot vaihtuivat vihreiksi vasemmalle kääntyville laitoin vilkun päälle ja odotin, että joku ystävällinen kanssa-autoilija antaisi tietä. Ensimmäisenä tuli taksi. Taksisuhareita koskevat omat säännöt, joten heillä ei ole mitään velvollisuuksia kanssaliikkujia kohtaan. Myöskin liikennevalot ovat vain viranomaisten kiusantekoa teiden todellisia asiantuntijoita kohtaan. Puhumattakaan suojateistä ja yleisistä väistämissäännöistä. Taksin jälkeen tuli vaaleansininen Fiat Punto. Vaaleansinisessä Fiat Puntossa oli vaalean harmaa 75 -vuotias mieshenkilö. Hänen kasvoillaan oli raivon ja epäuskon ilme:"Miten sinä juippi saatat yrittää kaistalleni!" Vasen käsi pysyi tiukasti ratissa, katse meikäläisessä ja oikea käsi nousi keskisormi pystyssä osoittamaan mielipiteensä tälle kanssa-autoilijalle. Päiväni oli pelastettu: joku muu kuin minä teki tänään itsensä naurunalaiseksi. Pääsin livahtamaan papparaisen taakse. Koska pappa kävi edelleen kierroksilla päätin ilmaista kiitokseni teiden ritarille autoni äänimerkillä. Tiesin sen myös pitävän kanssa-autoilijani verensokerin riittävän korkealla jotta hän ei nukahtaisi rattiin. Myös liikuntasuoritus oli korteissa. Ja sieltähän sitä sormea tuli edelleen. Koomista!
No, tämän kummempaan "road rageen" kohtaaminen ei johtanut. Harmitti vain ettemme päässeet kiittämään pappaa muiden autoilijoiden huomioimisesta verbaalisesti. Ehkä hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti