Kulttuurimatka etelään

Lauantai-aamuna veneen nokka käännettiin kohti etelää. Kyseessä ei ollut ilmastonmuutoksen vastainen tempaus. Matka-aluksena toimineessa Sun(vai oliko se sin...?) Seekerissä oli ihan tarpeeksi hevosvoimia huonon omantunnon hankkimiseen. Mutta ehkä joskus näinkin. Liikkeellä oltiin melkein poikaporukalla, eli yksi nainenkin oli mukaan uskaltautunut.

Viikko sitten kirjoitin täällä siitä kuinka tulee unohdeltua ja hukattua tavaroita. Kuulin muuten sen tarinan innoittamana kertomuksen entisestä luokkakaveristani, joka oli lähtenyt golfia pelaamaan ja päättänyt viedä ulos mennessään roskapussin roskiin. Lopputulemana oli se, että kentälle päästyään golfkenkien sijaan auton tavaratilassa oli roskapussi. Että sattuu sitä muillekin...Itsehän olin lauantaiaamuna skarpeimmillani. Nostin rahaa Mikonkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa olevasta automaatista. Puoli tuntia myöhemmin Katajanokalla tajusin rahojen jääneen automaattiin. No, tätähän voi sattua, mutta kuinka usein reilun vuoden sisällä samalla automaatilla....? Viimeksi rahat vietiin, koska automaatti ilmoitti keskellä vilkkainta lauantaipäivää kovaäänistä merkkiääntä pitäen, että rahat ooli unohdettu ottaa ja joku ystävällismielinen sielu korjasi ne parempaan taltee. Nyt olin sen verran aikaisin liikenteessä, että ehkä selvisin tällä kertaa vain häpeällä.

Olin Katajanokalla viisitoista minuuttia ennen sovittua aikaa. Näin kuskimme, jota en siis tuntenut aikaisemmin, kömpivän veneeltä suihkutiloihin ja ensimmäinen ajatus oli "Jaaha...toi kaveri ei muuten sitten oo ajokunnossa..." Oli kyllä, vaikka olikin viettänyt edellisenä iltana aikaa Räkä Räikkösen ja Selänteen rapujuhlilla Porkkalassa. Paikalla oli kuulemma ollut 18 miestä ja 55 (!) naista. (Hieman eri suhdeluku, ja todennäköisesti tarkoitusperätkin, kuin meidän reissullamme!) Hmmm...onkohan tämä mennyt siis niin, että 18:lla miehellä on ollut vaimo tai tyttöystävä mukana ja sitten vielä päälle 37 muuta naista oli juhlissa...?

Menomatkalla allekirjoittaneeseen iski pieni merisairaus. Tuulta oli ihan riittävästi maakravulle ja etukajuutassa käynti plus oluen juonti eivät tukeneet tutustumista keinuvaan maailmaan. Lounas Piritassa pelasti tilanteen, vaikka Top Restoranin Kievin kana muistuttikin enemmän ruiskalakukkoa, joka oli täytetty kaanviillokilla, kuin ukrainalaista perinneruokaa. Lounaan jälkeen, koska olimme siis yhdistetyllä kulttuuri ja teamspirit-tyyppisellä reissulla, oli tutustuminen Naissaareen ja sen historiaan. Paikallinen suomalainen opas ja joillekin meistä armeijastakin jo tuttu Sisu -kuormuri loivat puitteet onnistuneelle elämykselle. Ja parin tunnin istuminen sen helvetinkoneen lavalla aiheutti tarpeen käydän Itämeren aalloissa. Siitäkin huolimatta että sää ei ollut kovin kesäinen. Tai no suomalaisen kesäinen. Raikas kokemus ja muutama komea volttikin nähtiin.

Illallinen ravintola Ö:ssä. Ruoka oli erinomaista, mutta viinejä valittaessa tarjoilija palasi neljä kertaa kertomaan, että valitsemaamme viiniä ei juuri nyt ole. Toimiva viinilista! Laskun maksaminenkaan ei ollut ihan helppoa. Mutta lopulta matemaattisesti lahjakas eteläinen sukulaiskansamme onnistui jakamaan laskun osallistujien kesken tasan. Ja jos porukassa on yksi joka polttaa ja tilaa askin Kentiä pöydän laskuun, niin turha odottaa, että palatessa omissa laseissa olisi mitään juotavaa. Tämän sai eräskin 40-vuotias toimitusjohtaja kokea, mutta kyse oli vain tasapuolisuudesta. Ilta jatkui terassilla ja Olympia hotellin Bonnie & Clydessa, jossa matkimme esitanssijoiden liikehdintää 47 -vuotiaan kollegani kanssa. Ei mikään kaunis näky. Aamulla heräsin em. toimitusjohtajan vierestä, mutta mistään lusikka-asennosta ei todellakaan ollut kyse. Luojan kiitos. Kotiin oli kieltämättä kiva tulla. Paluumatkalla oli aika hiljasta porukkaa eikä Pataässän kutsu houkutellut kovista puheista ketään laulamaan.