Golfia ja tragikomiikkaa Helsingin yössä

Myönnetään. Kilpailuvietti on melko vahva. En kestä häviämistä oli kyse sitten golfista, Pictionarysta tai futiksesta. Oli vastassa miehiä tai naisia, puhumattakaan sukulaisista. Näitä jälkimmäisiä oli paikalla kun osallistuin torstaina ja perjantaina turenkilaisen kahdeksanvuotiaan ja 85 -kiloisen bernharndilaisuroksen mukaan nimettyyn golfkilpailuun. Kiersimme reilussa vuorokaudessa Linna Golfin sekä molemmat Kytäjän kentät. Siis yhteensä 54 -reikää. Pelimuotona oli tasoituksellinen lyöntipeli. Lisäksi pelasimme sokkoskiniä. Tämä tarkoitti sitä, että jokainen pelaaja laittoi yhden euron panoksen per reikä ja se kuka yhdestätoista pelaajasta pelasi reiän parhaiten voitti koko potin. Jos päädyttiin tasatulokseen niin panos siirtyi seuraavalle reiälle. Jos taas joku teki birdien niin reiän panos oli kaksi euroa. Ja kun pelaajia oli yksitoista tarkoitti se käytännössä sitä, että reikää ei voiteta muulla kuin birdie-tuloksella. Kun pelattiin kolmessa ryhmässä, niin reikien voittajat selvisivät vasta kierrosten päätyttyä. Omaa rahallista panosta oli sitten mukavasti aikaa mietiskellä kentällä ja kerätä perusketutusta jos homma ei sujunut. Tämän takia hain perjantaiaamuna matkalla Kytäjälle hieman lisää rahaa pankkiautomaatista. Minulla oli vaihtoehtoina parantaa peliä tai hakea vain lisää rahaa ja maksaa mukisematta kaikki reiät. Valitsin jälkimmäisen. Se siitä vahvasta luottamuksesta omiin kykyihinsä...

Torstain kierros Linna-Golfissa ei mennyt ihan omien suunnitelmien mukaan. Vielä rangella kaikki tuntui olevan kohdallaan. Allekirjoittaneelle paljon hankaluuksia tänä vuonna tuottaneet puumailatkin tuntuivat toimivan kiitos pron tuntien ja alkuviikon harjoittelun. Kun sitten menin ykköstiillä pallon taakse alkoi sydän alassa ahdistaa ja iski suomalaisen urheilijan mentaalinen perusvire "Ei tää kuitenkaan voi onnistua....". Päin persettähän se avaus meni eikä homma toiminut koko kierroksella. Kehuskelin alkukaudesta sitä kuinka olen oppinut vuosien saatossa hillitsemään temperamenttini golfkentällä. Enää eivät mailat lennä eivätkä ärräpäät raikaa kentällä. Niinpä....heräsin perjantai-aamuna kuopiolaisen hautausurakoitsijan kertomukseen. Hän nukkui majapaikassamme viereisessä huoneessa serkkuni kanssa eikä äänieristys ollut kehuttava. "Ensin se huusi 'Voi vittu!'. Sitten lensi pallo mettään ja putteri toiseen suuntaan ja mies jatkoi 'Voi vittujen vittu!' On se mahoton tuo siun serkkumies. Samalla reiällä se avasi mettään, huusi 'Voi vittu!' mutta sitten kun pallo kopsahti puusta takasin väylälle niin jo muuttui ääni kellossa. Mieshän oli ku Naantalin aurinko ja serkkupoikasi huusi 'Jess!' On se mahoton... Serkkumiehiä...Lisäksi se muuten kehu, että 'meillä pankeissa desimaalit on kyllä oikeassa paikassa' ja sitten se laski miun tuloksen väärin...On se mahoton... ". Tapasimme kyseisen hautausurakoitsijan kanssa ensimmäistä kertaa ja taisin tehdä vaikutuksen. En voi sanoa olleeni ylpeä itsestäni mutta jotenkin vain kiehahti yli kun mikään ei sujunut. Puttikin oli pahasti hukassa kuten joillekin jo ehkä selvisikin äskeisestä kommentista. Eikä yhteenlaskemisestakaan meinannut tulla oikein mitään. Epäilivät sampopankkilaiseksikin, mutta ei nyt sentään.

Perjantain ensimmäinen kierros alkoi selkeästi paremmissa merkeissä vaikka samat ongelmat jatkuivat kierroksen alussa. Putti kuitenkin kulki ja draivikin löytyi kisan puolessa välissä. Suurin osa porukasta otti golfautot käyttöönsä jos ei sillä perjantain ensimmäisellä kierroksella niin sitten viimeistään toisella. Allekirjoittanut oli kuitenkin sitä mieltä, että täällä ollaan pelaamassa eikä pelleilemässä ja päätti urhoollisesti kävellä jäljellä olevat 36 reikää. Illalla mieli oli hieman toinen. Jalat olivat rakoilla ja peli hajosi muutama reikä ennen loppua. Jalat kramppasivat eikä alakroppa toiminut lyönnissä normaalisti. Klovervaseliinkinkin käyttö kävi mielessä. Olo oli kuin Kanki-Kaikkosella, mutta loppuun asti pelattiin. Pelasin perjantaina koko päivän samassa ryhmässä veljeni kanssa. Myös hänellä oli "lieviä" ongelmia lyöntinsä kanssa. Noin viiden tasotuksella pelaavakin osaa heittää mailoja ja huutaa ärräpäitä ihan kiitettävällä tavalla. Sukuvika. Ei svingi vaan tuo temperamentti.

Kun sain oman kisani loppuun, niin kaksi viimeistä ryhmää olivat vielä kaukana perässä. Lähtiessäni Kytäjältä kiireen vilkkaa Minkki P:n synttäreille olin varma, että jäin maksumieheksi huolimatta parista birdiestä jotka onnistuin tekemään perjantaina. Toinen näistä oli osunut kuitenkin oikeaan paikkaan ja voitin yhteensä 11 reikää 54:stä. En silti usko, että mailojen heittämisestä oli paljon apua. Enemmän se menee tämän "Ei tiedolla, ei taidolla. Ei työllä, ei tuskalla, vaan tuurilla!" -tyyppisen koheltamisen piikkiin vaikka paljon tuskaakin kisaan mahtui. Anyway: Iso kiitos järjestävälle seuralle erinomaisista järjestelyistä. Ensi vuonna ollaan mukana taas. Kaikesta huolimatta...

Ehdin Minkki P:n synttäreille puolikymmenen maissa illalla. Pyrin kovasti saavuttamaan muiden etumatkan hilpeydessä ja mielestäni onnistuin varsin hyvin siinä. Kiitos sen keittiön pöydällä olleen Jallu-pullon. Pataässässä en päässyt karaokesuorituksen pariin koska ilta jatkui sieltä Luxiin. Järjestelyt olivat erinomaiset eli kiitos vielä kerran myös tämän karkelon järjestelyistä vastanneelle emännälle.

Poistuin Luxista joskus hieman ennen kolmea. Illan päätös oli yhtä komea kuin edellisen päivän avaus Linna Golfin ykköstiillä. Istuin Ruoholahden Kantiksen edessä kivellä, söin Stadin Kebabista ostamaani maailman surkeinta rulla-kebabia ja tekstasin yöllistä tekstiviestiä eräälle vastakkaisen sukupuolen edustajalle. Vaikka aamulla herätessäni ja lähetettyä viestiä lukiessani saatoinkin todeta, että niinhän se asia on mitä siinä tekstarissa olin kirjoittanut, niin ehkä kuitenkin olisi parempi lähettää ne viestit johonkin muuhun aikaan kuin kello 3.08 aamuyöstä...mutta hei: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vai?