tiistaina, syyskuuta 18, 2007

"Ota ulos se sieltä"

Vein kolhitun autoni ja mieskuskin itsetuntoni aamulla korjaamolle. Kuukauden odotus oli ohi ja Foordini takalokasuoja ja -puskuri saisivat uuden maalin pintaan tänään. Korjaamokeikan takia jouduin heräämään tuntia aikaisemmin kuin normaalisti (Ei, tällä kertaa aamuvirtsa ei kolissut pöntön kanteen unenomaisesta tilastani huolimatta toim.huom. asiasta kiinnostuneille, siihen vihkiytyneille tai muuten vaan blogiani seuraaville). Vitutti ja väsytti. Vireystilaani ei nostanut istuminen puoli tuntia aamuruuhkassa. (Uskokaa nyt jo jumalauta: bussilla ja metrolla olisitte jo perillä ja lapsenne eivät hukkuisi paskaan. Mikä siinä on niin saatanan vaikeaa?) Miksi se korjaamo ei voinut sijaita keskustan länsipuolella? Onko niin, että kaikki muttereihin, rasvaan ja raskasmetalliin liittyvä liiketoiminta sijaitsee itä-Helsingissä? Kun taas keskustassa tai sen länsipuolella (siis Espoossa toim.huom.) sijaitsee kaikki konsultointiin, mobiiliin internettiin ja muuhun ihmisten kusettamiseen liittyvä, palveluliiketoiminnaksikin joissain yhteyksissä kutsuttava, liiketoiminta. Me rehelliset ja luotettavat rahoitusalan ammattilaiset, me työskentelemme keskustassa...

Anyway. Herttoniemen Vemixin korikorjaamossa oli muitakin törttöjä odottamassa vuoroaan. Eikä muuten yhtään naista!? Se ei välttämättä kerro koko totuutta siitä kumpi sukupuoli taskuparkkeeraa ja kumpi kävelee mieluummin 500 metriä kuin taskuparkkeeraa. Epätasainen sukupuolijakauma johtui todennäköisesti siitä, että miehiä on liikenteessä enemmän tai siitä, että naiset ovat aamu-unisia ja hoitavat korinkorjaukset työpäivän jälkeen tai ovat sitä mieltä, että ainoastaan tohtori Nordströmin klinikalla kannattaa korjauttaa koriin tulleet vauriot. Ruosteen takia ei korjaamolle kannata lähteä kenenkään. Se irtoaa valkopyykissä.

Mutta palataan nyt siihen ihmisryhmään jota allekirjoittaneen piti haukkua tällä kertaa ja jätetään kauniimpi sukupuoli - tuunattuna tai tuunaamattomana - hetkeksi rauhaan. Tällä kertaa arvostelen maailman nopeimman kansan fordifanaatikkoja. Nimittäin odotellessani omaa vuoroani viereisessä palvelupisteessä oli asioimassa aito Ford-mies. Päällänsä sininen "Ford rally team" - t-paita, mustat liian lyhyet farkut, läskipohjaiset hoitamattomat mieskengät, valkoiset Anttilan tennissukat ja koko komistuksen kruunasi vyöllä roikkunut valkovihreä muovinen mainoskynä. Kaverilla oli 26 (kaksikymmentäkuusi!) laskua kautta artikkelia odottamassa, tilauksessa tai korjauksessa. Keskustelu meni suurin piirtein näin

- Sit on tää vesipumppu..
- Mikä numero?
- Kaks cee viiskyt kolme
- Ota ulos se sieltä (lue: tulosta printterille toim. huom.)
- Tää kansi on vielä tilauksessa tehtaalta.
- Ota ulos se sieltä.
- Onx nää vesijohdot ok?
- Ota ulos se sieltä.
- Sit on tää Lahtisen Peran tänne merkkaama johdin...
- Onx Pera vielä siellä Pitskussa? Ota se ulos sieltä.

Ei ...tana! Periaatteessa ärsytti, mutta sitten aloin laskemaan montako kertaa kaveri sanoo "ota se ulos sieltä.". Lopetin viiden jälkeen kun pelästyin että käy kuin lampaita laskiessa ja nukun onneni ohi. Toisaalta ihmettelin ford-ammattilaisen kykyä tuntea asiakkaansa ja toisaalta hänen kärsivällisyyttään. Kaveri ei missään vaiheessa kysynyt "pitäskö nää kaikki tulostaa" vaan joka ikisen artikkelin kohdalla kysyi jotain ja sai vastaukseksi "Ota ulos se sieltä." Pitäisiköhän siirtyä Honda-mieheksi?

Seuraavassa artikkelissa: Naiset ja tv-ohjelmien tallentaminen.


Ei kommentteja: