On aika valita vuoden Jorma

Mistä tietää, että pitkä pimeä kausi on taittumassa ja valoisa vuodenaika on alkamassa? No tietysti siitä, että Jormat Junitedin edustajat kokoontuvat jo 11. kertaa vuotuiselle kevätretkelleen. Tänä vuonna kohteena on siis Tahkovuori ja retki huipentuu vuoden Jorman valintaan joskus lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Vuoden Jorman valinta on prosessi joka noudattaa aina samaa kaavaa. Kukin Jorma esittää omia näkemyksiään ennen lopullista valintaa. Keskustelu käy vilkkaana ja lopullinen valinta on yleensä jonkin sortin yllätys. Itse valinnan suorittavat viimeisenä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pystyssä olevat Jormat. Jos syntyy tasapeli ehdokkaiden kesken, niin arpa ratkaisee. Näin kävi mm. kolme vuotta sitten jolloin allekirjoittanut ja eräs toinen Jorma olivat viimeiset pystyssä. Äänestys käytiin muistaakseni Jari Kurrin ja Juhani Palmun välillä. Äänet menivät tasan 1-1, joten turvauduttiin kolikkoon. Sillä kertaa kolikko oli suosiollinen Jari Kurrille, mutta kun katsoo noiden kahden herran menneisyyttä, niin on se kolikko ollut muutenkin suotuisampi Jari Kurrille useammin kuin Juhani Palmulle...

Vuoden Jormaksi valitaan henkilö, joka on käyttäytynyt jormamaisesti mm. saavuttamalla perusteetonta etua omaa asemaansa väärinkäyttämällä tai muuten vain hölmöilemällä. Esiintyminen julkisuudessaa, hyvässä tai huonossa (yleensä huonossa) valossa on tärkeä kriteeri. Kaksi vuotta sitten Jormat tekivät historiaa ja osoittivat ennakkoluulottomuutta valitsemalla Marika Fingerroosin ensimmäiseksi naispuoliseksi vuoden Jormaksi. Hänen ex-miehensä Jani Ollila on ollut usein ehdokkaana, mutta liian säälittävänä jäänyt myös ilman tätä palkintoa. Triviatietona todettakoon, että Matti Nykästä ei ole koskaan valittu vuoden Jormaksi.

Kaksi kertaa vuoden Jormaksi on valittu yksi Jormista. Mutta tästä on yhteisellä päätöksellä luovuttu, koska kotioloissa vuoden Jorma titteli ei välttämättä herätä samanlaista arvostusta kuin muiden Jormien keskuudessa...

Itselläni ei ole vielä vahvaa ehdokasta vuoden Jormaksi. Joka vuosi oman ehdokkaan valitseminen on yhtä vaikea prosessi. Ehkä Harri Jaskari voisi olla hyvä. Otan kuitenkin mielelläni vastaan ehdotuksia objektiivisilta tarkkailijoilta. Kuka sitten oli viime vuoden Jorma? Olin kyllä mukana valitsemassa, mutta en yksinkertaisesti muista.

Kumpi on pahempi: demari vai porvari?

En yleensä iloitse kokoomuksen vaalimenestyksestä, mutta tällä kertaa entisen viherpipertäjänkin suu vääntyi hymyyn vaalien tuloksen selvittyä. En muista milloin olisin ollut niin tyytyväinen vaalien lopputulokseen kuin tänä vuonna. Kaikki ei toki mennyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta kaikkea ei voi saada.

Vihreiden menestys oli ihan ok vaikka viimeisestä kunnon vaalivoitosta on jo aikaa. Itse uskon, että Vihreissä on muutosvoimaa mitä osoittaa mm. keskustelu perustulosta. Perustulosta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Vihreät ovat jostain jotain mieltä. Päädyin itsekin lopulta äänestämään Vihreitä vaikka haahuilin kykypuolueenkin suuntaan. Lopullinen päätös kypsyi HS:n vaalimainoksen perusteella. Vihreät ovat ajaneet ilmastonmuutokseen liittyviä asioita jo vuosikymmenet eikä heillä kyse ole hetkellisestä muoti-ilmiöstä. Oma ehdokkaani ei päässyt läpi, mutta ääni meni kuitenkin hyvään tarkoitukseen.

Kokoomus on toinen muutosvoima. Maailma on muuttunut eikä täällä eletä enää lintukodossa. Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö ovat karismaattisia johtajia jotka eivät korosta vastakkainasettelua. Ben, Kimmo Sasi ja muutamat muut taistelevat vielä vuoden 1918 keväthangilla, mutta toivoa sopii, että heidän äänensä ei saa liikaa huomiota puolueessa.

Keskusta olisi voinut puolestani jäädä toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Jäykkä konservatiivinen aina kotiinpäin vetävä liitto ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Omenamehua hörppivä neittideittailija on tietysti vakaa ja luottamusta herättävä poliitikko, mutta kuinka tällainen heebe tukijoukkoineen puolustaa koko kansan etuja kun mielessä pyörii uuden sillan rakentaminen omaan vaalipiiriin.

Demarit....voiko surkeammin mennä. Vedotaan kansan syviin tuntoihin ja muistutetaan siitä kuinka asiat meni perseelleen kun Sauli oli valtiovarainministerinä. Eiköhän se Sauli enemmänkin korjaillut 80 -luvun edeltäjiensä Louekosken ja Liikasen töitä. Harvoin muuten näkee kenenkään kasvoilta niin selvästi että "vituttaa" kun eilen Heinäluoman kasvoilta YLE:n ennusteen pamahtaessa ruutuun. Ja kun 99% äänistä oli laskettu niin äijä ei edelleenkään vastaa kysymyksiin vaan politikoi ja kiertelee. Demarit ja SAK elävät menneessä maailmassa. Vaikka asiat ovat hoituneet jollain tapaa aikaisemmin, niin se ei tarkoita sitä, että esim. työllisyyttä voitaisiin hoitaa tukityöllistämisellä ja muilla poppakonsteilla muuttuvassa maailmassa. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, on muuan valtionpäämies joskus sanonut. Joillekin tämän oppiminen on vielä edessä.

Ja tästä vastakkainasettelusta: ei se että tunnustaa jotain väriä tarkoita suomalaisessa yhteiskunnassa sitä että ei halua edistää yhteisiä asioita. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin loppupeleissä pohjoismainen demokratia joka haluaa vaalia hyvinvointiyhteiskuntaa. Se ei tule säilymään sellaisena kuin se 20 vuotta sitten oli, mutta se ei tule myöskään olemaan amerikkalainen yhteiskunta, jossa vain menestyjät pärjäävät.

Hallituspohja: toivoisin, että kokoomus ja vihreät olisivat samassa hallituksessa. Valitettavasti käynee kuitenkin niin, että rkp joka ei ole mistään mitään mieltä (paitsi ruotsinkielestä) on se kolmas hallituspuolue, kuten aina.

Lopuksi kiitos tamperelaisille. Seuraavat neljä vuotta eivät voi olla tylsiä kun tamperelaiset valitsivat eduskuntaan Veltto Virtasen, Harri Jaskarin, Marko Asellin, Mikko Alatalon ja Pertti Salovaaran....

Menopaussi?

Hemmetti. Hikoiltuani vajaan viikon päätin soittaa oma lääkärilleni eli faijalle. Pelkäsin, että minulle, 27 -vuotiaan näköiselle 35 -vuotiaalle on iskenyt päälle miesten vaihdevuodet eli menopaussi. Nytkö jo! Juuri kun tunsin olevani elämäni kunnossa jaksettuani viettää paheellista ja alkoholinhuuruista edustuselämää saamelaisalueella. Lyhyitä yöunia, paljon after skitä, paljon punaista lihaa, lisää olutta, rommikaakao, lisää olutta, karaokea, pöydällä tanssimista, yleistä örveltämistä....ja kaiken tämän jaksoin ja kestin!

Oma lääkärini oli suht luottavainen sen suhteen, että vielä ei ole aika siirtyä harmaiden miesten harmaaseen joukkoon. Vaikka suvussamme on kilpirauhasen vajaatoimintaa, tajuttomia ääliöitä, yksi homo, epäselviä sukulaissuhteita, kateutta ja muita kansansairauksia, niin todennäköinen syy löytynee muualta. Reilun viikon kestänyt valvominen ja ryyppääminen taisivat vain jättää jälkensä. Tosin tänään on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että dödö pitää eli mitään pysyvää vauriota viime viikkojen reissaaminen ei todennäköisesti jättänyt.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Lappi on nyt sitten nähty. Viikonloppu Levillä päätti pohjoisen kalottialueen kiertueeni. Menestyksestä on vaikea puhua, mutta hauskaa oli. Sekä omalla että muiden kustannuksella.

Perjantai tarjosi taas paljon taiteellista paskaa karaokessa ja tunnelma oli katossa. Kokeneena Lapin kävijänä vetäsin itse Willie Nelsonin "On the Road Again" teemaan sopivasti. Ei ollutkaan ihan niin helppo kuin luulin. Sävel meni ok, mutta A-osan sanat olivat hieman hukassa. Joku luuli allekirjoittanutta 27 -vuotiaaksi. Parasta mitä 35 -vuotiaalle voi sattua.

Launtaina mäestä löytyi koskematonta offaria. Hieno fiilis. Sää olisi voinut olla toki parempi, mutta ei se menoa pahemmin haitannut. Kerran sain kaivaa suksia metrisestä hangesta, mutta muuten osumat olivat enemmän henkisen puolen juttuja. Ilta meni perinteisissä merkeissä. Sunnuntaina oli pari astetta lämpöä ja aurinko paistoi. After skissä Vinkkarin Dj oli yhtä paska kuin edellisenä päivänäkin. Oikeesti: jokainen biisi alkoi jollain aasinsillalla johon oli liitetty muutama sana tulevasta biisistä tyyliin "No niin, ja seuraavaksi lauletaan ihmissuhteista. Vaikeitahan ne on kun rakastan sua kovasti, mutta miksi ihmeessä isäsi on rovasti eli seuraavaksi vähän Raptoria..." Tosi hauskaa - not! Maanantai-aamuna tiliotetta katsoessani huomasin Hullun poron käyneen tililläni useampaankin otteeseen.

Liskot saapuivat vasta maanantain ja tiistain välisenä yönä. 1.30 aukenivat silmät ja sen jälkeen ei tullutkaan pahemmin nukuttua. Oli aikaa ajatella vähän elämäänsä. Kun sen ajatteleminen on muutenkin raskasta niin pitääkö sitä nyt öisinkin miettiä!

Kotiin oli mukava palata. Ja töihin - lepäämään. Kevään viimeinen koitos puolentoista viikon kuluttua, kun Jormien kevätretki suuntaa taas Tahkolle...

Turnauskestävyys koetuksella

Terveisiä Åresta ja Rukalta. Kaksi reissua kolmesta takana. Viikossa tulee koko pohjoinen kalottialue tutuksi kun vielä tänään suunnataan Leville työporukalla. Otin vapaaehtoisesti sen myöhemmän lennon. Jää aikaa itselle eikä sielun tarvitse vielä aloittaa ruumiin kanssa taistelua siitä, kuka oikein määrää.

Åre on pohjolan hiihtokeskuksista parasta A-ryhmää. Rinteiden profiilit erinomaiset, after ski loistavaa ja muutenkin fasilitetit kunnossa. Ainoa mistä annetaan iso miinus on suksivuokraamon suksien taso. Löysiä lautoja ja vaihtoehdot vähissä. Suomen keskuksissa saa yleensä pro kamaa, mutta ei Ruotsissa.

Åressa after ski -paikkoja, hyviä sellaisia, on useampia. Fjällgårdenissa voi seurata joka vuosi kuinka Patrik's Combo vittuilee naapurikansoille. Tosin vuosi vuodelta tuo vittuilu näyttää lieventyneen. No, jokaisen artistin ura saavuttaa saturaatiopisteensä jossain vaiheessa. Vai mitä Ilkka Lipsanen, Kiinan suosituin suomalainen?

Toinen hyvä mesta on Bygget. Tänä vuonna Marmeladeorkestern soitti ammattitaidolla slagereita ja muita hittejä. Huolimatta siitä, että Tukholman hiihtolomaviikko vääristi hieman ikärakennetta, niin edellisvuoden 12,5:n vuoden keski-iästä oltiin sentään kivuttu lähelle idols-kisan alarajaa.

Iltamestoista mainittakoon vanha kunnon Diplomat. Tänä vuonna varmistimme paikkamme eturivissä ja saavuimme ajoissa katsomaan Marie Serneholtia joka kuvien perusteella täytti rotukissan määritelmän. Ovimiehen vinkistä vältimme jonon ja saavuimme paikalle kello 22.00 - ravintolan ensimmäisinä asiakkaina. Harvoin sitä saa narikasta lapun numero 1, jolle voi laittaa yhtäläisyysmerkit sanan "epätoivoinen" kanssa. Marie Serneholt oli hirveetä paskaa, mutta se tuntui kuitenkin kelpaavan varatuissa pöydissään sampanjaa lipittäville tukholmalaispenskoille.

Sunnuntaina Åresta palattuani oli edessä yksi päivä lepoa töissä ja sitten suuntana Ruka - pieni kumpu pohjois-Kainuussa. Rukan mäet olivat edelleen pettymys, mutta iltamenoa löytyi ajankohtaan nähden ihan kiitettävästi paikasta nimeltä Zone. Asiakkaan pyynnöstä, koska hän ei kuulemma itse osannut laulaa, jouduin vetämään Sielun Veljien Peltirummun karaokessa. Totta kai siinä kävi niin, että kun minun vuoroni tuli oli puolityhjä ravintola muuttunut suhteellisen tiiviisti kansoitetuksi juottolaksi. Veto meni ihan ok vaikka edellisenä iltana vedetty Elviksen Always on My Mind oli parempi. Siitäkin huolimatta että sovitus oli yllätyksekseni Richard Clayderman / panhuilu -tyyppinen.

Mutta eilen palattiin Rukalta ja nyt suuntana Levi. Sitten on kevään raskain viikko takana. Voi olla että sielu joutuu antamaan periksi ruumiille niiden keskinäisessä nokittelussa. Sen verran raskasta tällainen reissaaminen on. Tosin kahden viikon kuluttua pidettävään joka keväiseen huippukohtaan mennessä on tilanne ehtinyt hieman rauhoittua eli Jormien kevätretkelle Tahkolle lähdetään jälleen uutta tarmoa täynnä.

Vaalikeskustelu - osa I

Vaalit lähestyvät. Vähitellen alkaa olla aika tehdä oma päätös siitä kenelle äänensä antaa. Itse olen äänestänyt eduskuntavaaleissa ensin puoluetta ja sitten ehdokasta. Ääni on mennyt tähän saakka aina vihreille (vaikka minulla on auto, vaikka työskentelen rahoitusalalla, vaikka olen turhamainen mm. sen suhteen vedänkö päälleni Turo Tailoria vai Bossia, vaikka suku oli enemmän lahtareiden kuin punikkien puolella 1918, vaikka minä joudun maksamaan suhteellisesti enemmän veroja kuin pienituloinen, vaikka minultakin on ulkomaalainen vienyt joskus naisen jne....), mutta nyt Soinivaaran vetäytyessä syrjään puolue on minusta hieman hukassa. Joten toinen vaihtoehto lienee kuitenkin kokoomus, kaikesta siitä vastenmielisyydestä huolimatta mitä olen puoluetta kohtaan tuntenut aina yliopistoajoista asti.

Mutta päätös kypsyy edelleen. Sitä ennen ehdimme kuitenkin eilen iltapäivällä pohtia henkilövalinnan kannalta keskeisiä asioita kaverini kanssa alla olevaan tyyliin. Ensimmäinen repliikki on hänen.

- Ollaan menossa muijan kanssa katsomaan huomenna se Miehen työ.
- Joo. Sitä on kehuttu aika paljon. Paitsi Turun Sanomien Tapani Maskula, joka on NYT -liitteen kuvan perusteella aivan saletisti niin homofobinen äijä, että ei voi antaa kovin montaa tähteä elokuvalle, jossa esiintyy miesalastomuutta.
- Nooh....kyllä heteromiehen on aina olla vähän homofobinen.
- Toi on kyllä aivan totta.
- Mitä puoluetta meinaat muuten äänestää vaaleissa?
- Vaikea valinta. Olen kahden vaiheilla. Joko kokoomusta tai vihreitä.
- Samoilla linjoilla. Ootko jo päättänyt ketä äänestät?
- Jos äänestän vihreitä, niin varmaan Pekka Haavistoa.
- Sama täällä.
- Toisaalta, jos äänestän homoa, niin sanonko mä samalla, että homoilu on aina ollut lähellä sydäntäni...
- Niinpä...kyllä heteromiehen on kuule aina hyvä olla vähän homofobinen.

Kiitos - tekin ootte tosi tärkeitä mulle!

Muistin kerrankin onnitella pikkusiskoani hänen syntymäpäivänsä johdosta. Asia, jonka olen yleensä unohtanut tasaisisesti joka vuosi. Kiitokseksi tästä hän totesi minulle tasan kymmenen vuotta nuorempana: "Siis ajattele kuinka vanha sä oot!" Kiitti. Ajattelen sitä varsin usein, joten ole huoleti: asia ei ole päässyt unohtumaan.

Veljeni soitti äsken ja kertoi löytäneensä blogini. Ihmetteli, kun hänestä ei ole siellä mitään mainintaa. No, mainitaan nyt sitten mm. seuraavat veikkaan liittyvät asiat, jotta hän pysyisi tyytyväisenä:

• Broidini kolaroi alta parikymppisenä mutsin auton (ok: kolaroin minäkin sen kahdesti). Mutsi ja hänen autonsa luulivat tahattoman ilkivallan loppuneen kun pojat muuttivat pois kotoa ja hankkivat omat autot. Mutta ei: viime vuonna broidi peruutti omalla autollaan mutsin auton kylkeen...
  
• Olin matkalla Tavastialle keikalle pari vuotta sitten. Broidini soitti kännykkääni ja kysyi mihin olen menossa. Kun hän kuuli vastauksen, niin hän tokaisi "Vittu, elätsä jotain nuoruuttas uudestaan?"
• Sama kaveri on lopettanut puhelun kanssani seuraavaan lauseeseen sen jälkeen, kun olin kertonut olevani hieman kiireinen: "Joo, joo! Haista vittu! Oon tosi huolissani susta!" ja lyönyt luurin korvaan.
• Serkkumme Petrin mielestä broidini olisi kannattanut ilmottautua Mr. Scandinavia kisaan...

Joko riittää, broidi?

Ja lopuksi: sinä joka vuosit tämän linkin broidilleni: nimesi on tiedossa, joten parasta vaan tunnustaa...

Vanhuuden vaivoja

Kai se on pakko myöntää, että vaikka mieli on nuori, joskus jopa lapsellinen, niin kroppa ei ole enää yhtä vetreä kuin se oli 10 vuotta sitten. Erityisesti tämän huomaa urheillessa. Salibandy on nuorten laji, jota voivat harrastaa vähän varttuneemmatkin. Jonkun pitäisi vain määrittää mitä se "vähän" tarkoittaa tässä yhteydessä. Minulle entisenä lätkäpelaajana salibandykenttä tarjoaa mahdollisuuden elää nuoruuden unelmia uudestaan, ihan niin kuin kaikille muillekin 35 -vuotiaille miehille.

Pidin juuri muutaman viikon tauon pelaamisessa kun vanha nivusvaiva äityi taas kivuliaaksi. Työterveyslääkäri määräsi tulehduslääkekuurin (mitä muuta ne yleensä määräävät) jonka sain päätökseen juuri ennen viime viikon lomaani. Olin siis noudattanut lääkärin ohjeita ja välttänyt kaksi viikkoa liikuntaa jossa jalat joutuvat rasitukselle. Lomalla murtomaahiihto ja skimbaus sujuivatkin ihan hyvin eikä nivunen vaivannut. Ehdin jo olla toiveikas ja julistaa lääketeollisuuden edistyksellisyyttä. Olin kuitenkin väärässä.

Eilen illalla noin 10 minuutin pelin jälken nivunen alkoi taas vaivata. Pelasin urhoollisesti täydet kolme erää koska mieskromosoni määrittävät tietyn käyttäytymismallin: pelaa vaan vaikka sattuu. Ja sitä paitsi säbä nyt on vaan niin kivaa, että ei sitä malta lopettaa pikku vaivojen takia. Aivan kuten viime kauden viimeisessä pelissä, jossa väännettyäni polveni toisen erän alussa pelasin loppuun asti. Kesällä jouduin sitten leikkauspöydälle repeytyneen kierukkani takia. Eilisen pelin jälkeen pystyin tuskin kävelemään. Nivunen oli todella kipeä ja tuntui siltä, että tauko oli vain pahasta. En ole kuitenkaan vielä valmis luovuttamaan. En usko, että olen vielä sen ikäinen, että vain murtomaahiihto ja klapien pilkkominen olisivat minulle ainoat sopivat liikuntamuodot. Haluan edelleen kirmata kentällä kuin nuoruuteni päivinä ja nauttia pallopeleistä. Edessä on kuitenkin käynti lääkärissä.

Työpaikkalääkärimme teki kaikessa viisaudessaan lähetteen myös ortopedille. Tietenkin nivusten alue on hieman kiusallisempi alue kuin vasen polvi kopeloitavaksi, mutta jos mieli tekee vielä pelikentille, niin ei muuta kuin housut kinttuun ja pöydälle! Nyt vain pitäisi päättää luotanko polveni kahdesti operoineen 50 -vuotiaan naisortopedin käden taitoihin vai pitäisikö sittenkin mennä mieslääkärille. Helvetti: olen samanlaisen ongelman edessä kuin kuulemani mukaan naiset ovat gynegologille mennessään...ja siitä en halua sen enempää puhua! Päädyin lopulta Helluun joka on tehnyt vasemman polveni kanssa hyvää työtä jo pariin otteeseen. Uskon että hän pystyy auttamaan myös tässä ORTOPEDIsessä ongelmassa eli ne jotka mahdollisesti epäilevät, niin urologi ei ole leikannut vasenta polveani kahdesti.

Siitä geeniperimästä

Nimimerkki Norppa kyseli edellisen jutun kommenteissa kuvaa isästäni. Ilmeisesti hänelle ei riittänyt se, että on nähnyt minut livenä vaan tarvitsee lisää fyysisiä todisteita sukumme miesten komeudesta myös edellisestä sukupolvesta. Hän haluaa ehkä tulla vakuuttuneeksi siitä, että komeita miehiä on löytynyt jo vuosikymmeniä myös Loimaan ulkopuolelta, enkä puhu nyt vain Alastarosta...Valitettavasti mitään kovin tuoretta kuvaa isästäni ei löydy, mutta tässä on parinkymmentä vuotta sitten otettu foto hänestä 40-vuotiaana...

Vauhti tappaa, ei matka

Loma Suomen Lapissa on onnellisesti takanapäin ja voin vakuuttaa, että jos ilmasto on lämpenemässä, niin ei sitä ainakaan Pohjois-Suomessa huomannut. Etelän immeinen ei hirveesti hinkunut ladulle kun elohopeapatsas näytti -32 astetta, mutta urhoollisesti ja hyvin varustautuneena oli sukset jalassa loman jokaisena päivänä.

Saavuimme Äkäslompoloon sunnuntaina hieman alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Koukkasimme Ylläsjärven kautta, koska tapojeni mukaisesti olin kyllä kuullut ajo-ohjeet, vaan en kuunnellut. Yleensä soitan ajo-ohjeiden antajalle siinä vaiheessa kun on tunne, että on vielä kartalla, mutta ei ehkä ihan siinä pisteessä missä pitäisi. Aina on kuitenkin perille löydetty. Jopa rakkauden kesällä 1990, kun ajoimme Ruotsin halki katsomaan Rollareita Göteborgiin ilman karttaa. Pääni oli sekoittanut Stokkan leluosaston kesäapulainen sekä nyrjähtänyt nilkka. Jälkimmäistä käytin verukkeena sille, että "en voi oikein dokata, kun heti reissun jälkeen pitää astua palvelukseen Santiksessa enkä halua teloa jalkaa lisää..." Just joo: jätkä oli lääpällään eikä olut maistunut. (Vittu mikä dorka! Parhaat frendit ja Rollarit ja jätkä vaan odottaa kotiin pääsyä..., toim.huom.) Näin jälkikäteen ajateltuna: olis kannattanut vaan keskittyä kahteen vikaan eikä ajatella sitä ekaa teemasta "sex, drugs and rock'n roll" mutta minkäs teet kun oot nuori etkä vielä elämästä kaikkea oppinut.

Mutta palataan alkuperäiseen teemaan eli Lapin hangille. Kokeilin heti ensimmäisellä murtomaahiihtoreissulla onneani 1,5 km:n alamäessä ns. Isometsän laskussa. 99%:n onnistuminen ei ole riittävä kun tavoittelee täydellisyyttä eli täydellistä laskua. Niinpä tuon uupuvan prosentin seurauksena suoritin mäen lopussa jarrutuksen kasvoillani kädet tukevasti sauvojen remmeissä kiinni, niin että niitä ei varmasti saanut eteensä hidastamaan törmäystä. Pientä huimausta, vääntyneitä pikkurillejä ja klyyvarissa olevaa haavaa lukuunottamatta kaatumisesta selvittiin ehjin nahoin. Pakkohan se lasku oli sitten vielä torstaina kokeilla uudestaan, jotta ei jäänyt sillekään mäelle epäselväksi who's the boss!

Murtomaahiihtoon näyttää liittyvän ainakin yksi kaupunkilaista hämmentävä piirre. Jokainen vastaantulija "moiccasi". Tsadin kundina ensimmäinen ajatukseni oli "Hitto! Tunnenks' mä ton jostain?!". En kuitenkaan ruvennut vetämään ketään turpaan tai epäillyt samaa sukupuolta olevia minusta kiinnostuneiksi homoiksi vaan opin tavan melko nopeasti. Tosin en välttämättä usko lähteväni leikkiin mukaan, jos Tsadin keskustassa joku tuntematon tulee vastaan hikilankut jalassa ja "moiccailee". Todennäköisempää on että uhraan pienen ajatuksen suomalaiselle mielenterveystyölle ja erityisesti sen heikolle rahoituspohjalle...

Lapin luonto tarjosi myös lukuisia muita ihmisen mieltä askarruttavia havaintoja. Yksi niistä oli oman minä -käsityksen vahvistuminen. Olen isäni poika eli minulla on hänen geeniperimänsä. Se tarkoittaa sekä hyvää että huonoa. Hyvää siksi, että olemme molemmat pirun komeita....ja huonoa siksi, että kohellamme armottomasti. Isäni on tunnettu siitä, että korjatessaan jotain tai valmistaessaan ruokaa, toimenpiteiden kokonaiskustannukset hajonneiden välineiden ja fyysisten vammojen korjaamisten muodossa nousevat selkeästi yli toimenpiteille asetetun alkuperäisen budjetin. Tämä pätee myös allekirjoittaneeseen....

Paitsi että vedin kunnon lipat mäessä, niin onnistuin muutenkin aiheuttamaan omassa elämässäni hämmennystä ja arkisia ongelmia. Varaston oven suljin kevyesti olkapäälläni. Lopputuloksena oli se, että ovi ei pysähtynytkään lukkoon vaan meni niin sanotusti yli ja jäi jumittamaan oven karmin toiselle puolelle sulkien taakseen myös sukset. Eihän siinä muu auttanut kuin kutsua pörssiyhtiön (ei Kekkilän, vaan Ramirentin) mies paikalle ovea korjaamaan. Sen verran oli siis itselläkin järkeä päässä, että tajusi voimankäytön olevan ehkä väärä ratkaisukeino ongelman ratkaisemiseksi. Toinen mielenkiintoinen havainto oli globalisaation leviäminen myös Lapin perukoille. Mökin siivousvaiheessa ajattelin "vähän ravistella" kuistilla ollut kynnysmattoa. Pieni potku maton pohjaan ja lumet lähtevät helposti, mutta....Mikä hitto näissä kiinalaisissa kynnysmatoissa oikein on?!? Pieni potkaisu pohjaan ja kengännumeroa 45 oleva reikä ilmestyy keskelle mattoa! Ja pakkasta oli vain -15 astetta tässä vaiheessa!

Lomilta on nyt kuitenkin palattu takaisin arkeen. Harvemmin ovat asiat olleet töissä niin päin persettä kun nyt. En aio kuitenkaan vaipua epätoivoon. Tai kävin siellä jo, mutta sitten muistin että voisivat asiat olla vieläkin huonommin. Joku "liikemies" olisi saattanut ostaa oikeudet minun ja ex-tyttöystäväni/-vieni välisiin tekstiviesteihin ja mikäli jotain niistä suhteen päättymisen/-ten jälkeisistä muistan, niin ei hyvä...minua morkattaisiin kaikissa viihdeohjelmissa jopa Päivi Räsänen toimesta Uutisvuodossa. Muotikonsulttini, joka olisi "a part of the deal" pakottaisi minut pukeutumaan mauttomasti (jopa mauttomammin kuin nyt) ja Pepe Åhman olisi laittanut minulle harakanpesän päähän...veljenpoikiani kiusattaisiin päiväkodissa koska ovat sukua minulle ja heille jäisi ikuinen trauma. Lähes yhtä paha kuin minulle on jäänyt eräistä sukulaisistani....Äitini joutuisi kääntymään muslimiksi ja kulkemaan huntu päässä, koska parempi tulla perussuomalaisten kivittämäksi kuin kokea se häpeä jonka olen aiheuttanut...45 000 suomalaista olisi allekirjoittanut addressiin jossa vaatisivat minun poistumista julkisuudesta, mukana mm. kaikki entiset luokkatoverini, ylä-asteen kuraattori ja koulupappi, komppanian päällikköni, J P Roos ja Raija Pelli....eli ei tässä nyt loppujen lopuksi niin huonosti menekään!

Pisteet kotiin heti aamusta!

Aamuni alkavat mukavasti kun entinen tyttöystäväni esiintyy eräällä valtakunnallisella kanavalla joka aamu. Niin tänäkin aamuna. Nykyinen tyttöystäväni kysyi minulta aamulla "Oliko hän tyylikäs?" Vain nainen voi kysyä tuollaista, mutta olkoon menneeksi. "Saat sellaisen vastauksen mitä kerjäsit...". Mietin asiaa hetken ja totesin "Njaa...kyllä kai. Loppujen lopuksi aika tavallinen. Kuitenkin hieman tyylikkäämpi kuin sinä..." Pisteet kotiin heti aamusta!

Haluaako joku kommentoida verbaaliakrobatiaani?

Hikilankut jalkaan ja ylämäkeen

Huomenna suuntana Ylläs ja Joel Hallikaisen konsertti hotelli Äkäslompolossa - not! Kollegat lähtivät Tahkolle "poikain reissulle", mutta eiköhän tuo Tahko ole pariksi kuukaudeksi nähty. Seuraavan kerran pääsen Tahkolle maaliskuun lopulla jolloin Jormat Junitedin perinteinen kevätretki suuntaa kyseiseen lomakohteeseen jo kolmatta kertaa. Siinä on "poikain reissua" ihan taas kerrakseen. Toivottavasti tänä vuonna naapurimökkien ovat ovat lukossa jotta ei tule taas käveltyä väärästä ovesta sisään...

Tahko on Tahko, mutta Ylläs on kuitenkin meidän keski-iän kynnyksellä olevien ja hieman vanhempien menomesta. Latuverkosto on kattava ja taukopaikoilla voi keskustella muiden suurten ikäluokkien edustajien kanssa ajankohtaisista asioista kuten siitä kuka voittaa Tanssii tähtien kanssa kisan tai vieläkö Paula Koivuniemi on Ilkka Kanervan rakas. Itseäni askarruutta enemmän sellainen filosofinen kysymys kuin voiko Ikeä ja Vesa Keskistä pitää keskenään napalankoina, jos Ikellä on ollut puhelinseksiä Marika Fingerroosin kanssa ja Vesa Keskinen on päässyt vielä pidemmälle kyseisen puudelin kanssa. Mutta jos Clintonin sikarileikit voitiin määritellä sanoin "I did not have sexual relationship with that woman..." niin Ike ja Vesa eivät voi olla sukua keskenään.

Edellä mainituista lähtökohdista huolimatta uskon, että Ylläksellä pystyy keskittymään enemmän hiihtoon kuin viihdemaailman saloihin. Murtomaahiihtäminen on ihan jees hommaa sopivasti annosteltuna. Sukseni olen huoltanut vuosi sitten, mutta viime vuoden kokonaiskilometrit (10 km Paloheinässä) taannevat sen, että kovin suurta operaatiota ei suksien pohjaan tarvitse tehdä. Jos säät sallivat, niin yritetään hiihtää se 50-100 km, mutta hotelli Äkäslompoloon en lähde tanhuamaan. Se on saletti.

Lomalukemiseksi otan Antony Beevorin Espanjan Sisällissota, jonka lukemisessa olen edennyt puoleen väliin. Mikäli historia tai ihmisluonteen julmuus kiinnostaa, niin suosittelen Beevorin kirjoja. Stalingrad ja Berliini 1945 ovat erinomaisesti kirjoitettuja teoksia ja pistävät miettimään Korkeajännitysten todenperäisyyttä, vaikka hyvää viihdettähän Korkkarit toki ovat. Jos Beevor saadaan loppuun, niin seuraavaksi aloitan Philip Rothin Amerikan Pastoraalin. Rothin viimeisin teos Salajuoni Amerikkaa vastaan oli sen verran hyvää luettavaa, että odotukset tämän alkupään tuotannon suhteen ovat korkealla.

Eli huomenna Foordin nokka kohti pohjoista ja reittiä Tampere-Kemi (pakollinen pit stop) -Kittilä-Kemi (vieläkö on pakko...justhan siellä käytiin) - Tampere - Helsinki, jonne palataan viimeistään sunnuntaina 18.2.

Mikko ja Jaana

Suomen euroviisujuontajat on sitten valittu. Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu, että kohta joku alkaa vänkkäämään, että "millaisen kuvan me annamme valitsemalla tytöltä näyttävän pojan ja suomalaiskuubalaisen hillerin" euroviisujen juontajaksi? Mitä muu maailma eli erityisesti euroviisuista pitävät venäläiset, turkkilaiset, saksan turkkilaiset, vogulit, virolaiset, serbit ja ostjakit ajattelevat meistä suomalaisista näiden valintojen jälkeen...?

Oikeasti: Minusta Mikko Lempilampi on pelottavampi kuin Loordi, ja Jukka Kuoppamäki on pelottavampi kuin Mikko Leppilampi...ei, en aio kertoa mihin suosikkini Matti Vanhanen sijoittuu tällä janalla, koska kisa kärkisijasta on sen verran tiukka, niin jätän sen jokaisen itsensä päätettäväksi.

Aikuisten oikeasti on melko yhdentekevää kuka euroviisuja juontaa. Olen nähnyt sekä Jaanan että Mikon livenä. Jaana näyttää televisiossa paremmalta ja Mikko näyttää tytöltä sekä televisiossa että livenä. Ja Mikon jutut ovat ainakin televisiossa todella paskoja. Jaanasta en oikein osaa ottaa selvää, mutta ei ne ainakaan huonompia voi olla kuin Krisse Salmisen. Ja jos joku vänkää vastaan, niin Krisse Salmisen blondirooli on aikansa elänyt ja vitsit naiiveja, joten pulinat pois!

Toisaalta miksi ei tehty jotain repäisevää kuten viime vuonna. Oltaisiin pistetty viime vuotta paremmaksi ja valittu joku, joka käyttää enemmän maskia kuin Loordi. Ehdokkaita on useita: Rita Tainola, Sedu Koskinen, Meiju Suvas, Ilkka Lipsanen, Saija Varjus, Hannele Lauri vain muutama mainitakseni. Kaikki rotukissoja. Myös Sedu joka on Valkeakosken harmaa pantteri (Panthera Uncia Sedu K) ja Ilkka Lipsanen, joka on kuuluu rauhoitettuun lajiin eli Lehtisaaren Hietakissoihin (Felis Margarita a Gross D). Ei hemmetti: Kaarina Kivilahti meinasi unohtua! Sori Kake, ei toistu! Ja tyttäresi kanssa, joita joissakin lehdissä mainostetaan kaunottariksi, mutta käynti optikolla voisi auttaa myös tuon kirjoittanutta toimittajaa.


Tämän jutun kirjoittamisen aikana en kuullut yhtään uutista eräältä kollegaltani, koska päivän ykkösaihe, -39,9 astetta Sallassa, oli kuulutettu jo aikaisemmin....

Näin kulutan aikaa

Apua! Sairastun kohta aikuistyypin diabetekseen! Nuoruusiän diabeteshan minulla jo onkin. Todennäköistä sairastumistani on kiittäminen työantajani IT-hemmoja. Odottelen työpisteelläni erään järjestelmäprojektin etenemistä johon minunkin odotetaan antavan oman panokseni. Jätkistä ei vain kuulu mitään ja koska asiat eivät tunnu etenevän, niin vedän aikani kuluksi suklaata (joka ei ole diabetesliiton suosittelemaa perusravintoa) enkä harrasta liikuntaa. Taudin tuloa siis ei voi estää.

Käsittääkseni hätä ei ole kuitenkaan aivan näin suuri. Kollegani paskat jutut pitävät kyllä kaikki täysjärkiset pöpöt loitolla ja luulen, että yksi diabetes per nuppi on maksimi. Mutta te, joilla tätä ylimakeeta tautia ei ole, niin miettikääpä tätä: Sairastuin vuonna 1999, jolloin Suomessa oli 30 000 nuoruustyypin ja 140 000 aikuistyypin diabeetikkoa. Nyt vastaavat luvut ovat 40 000 nuoruustyypin ja 240 000 aikuistyypin diabeetikkoa eli yhteensä 280 000 diabeetikkoa. Kasvua kahdeksassa vuodessa yli 40% ja aikuistyypin diabeetikkojen osalta yli 70%! Tämän lisäksi on 200 000 diagnosoimatonta aikustyypin diabeetikkoa, 1 045 973 SAK:laista, 103 000 Timo Soinia presidentin vaaleissa äänestänyttä ja 3 helvetin kuivan oloista pääministeriehdokasta. Diagnosoimattomiin daibeetikoihin ei voi suhtautua aivan samalla tavalla kuin lääkäri-isäni suhtautuu diagnosoimattomaan laktoosi-intoleranssiin: "So what! Sitten vaan pierettää!"

Jos kuitenkin pysytään diabeteetikoissa, niin juuri aikuisiän diabetesta sairastavien määrä on rajussa nousussa. Nuoruustyypin diabeteksen ehkäisymahdollisuuksia ei ole, mutta niitä tutkitaan koko ajan. Useat tutkimukset ovat sen sijaan osoittaneet, että aikuistyypin diabeteksen puhkeamista pystytään ehkäisemään tai viivyttämään elämäntavoin. Aikuistyypin diabeetikoiden määrän on arvioitu lisääntyvän noin 70 prosentilla vuoteen 2010 mennessä, mikäli kehitys jatkuu nykyisensuuntaisena. Eli silloin tätä sairautta sairastavia on yli 400 000 (8% väestöstä). Vauhti siis vain kiihtyy!

Diabeteksen hoito ei ole kallista, mutta siitä seuraavien sairauksien kuten dialyysihoidon, alaraaja-amputaation ja näkövammaisuuden hoito ei olekaan ihan aspiriinin tai sen generisen korvikkeen hintaista. Aikustyypin diabeetikoilla hoitokustannukset nousevat lisäsairauksien myötä keskimäärin yli 20-kertaisiksi. Ja kun samalla pitäsi ratkaista eläkepommi, kasvihuoneilmiö ja seuraava Idols -voittaja, niin rahaa ei sitten paljon muuhun jääkään. Yht'äkkiä Esko Ahon ja muiden ehdotukset tupakoivien rankaisemisesta tai roskaruuan verottamisesta ovat pieni paha yksilön rajoitettujen oikeuksien rinnalla. Hei pahvit, herätkää! Jouduittehan istumaan koulunpenkillä vähintään 15 -vuotiaaksi (oppivelvollisuus), olemaan intissä vähintään 6kk (asevelvollisuus) ja äänestämään serkkuani Petri Lehtistä vuoden turhimmaksi julkkikseksi (kansalaisvelvollisuus).

Lisätietoja diabeteksesta Diabetes.fi

Tämän tarinan kirjoittamisen aikan eräs kollegani kuulutti meille työtovereilleen seuraavat uutiset:

• Hakaniemessä linja-auto ja kuusi henkilöautoa kolaroivat
• Öljyn hinta lähentelee 60 dollaria
• Helsingin Energia ja Vantaan Energia laskeva hintojaan
• Bode Miller aloitti MM-kisat vodkalla
• Eero Lehden mukaan pääluottamusmies voisi lähteä ensimmäisenä

Oikeesti...

Uusiksen hallissa voi matkustaa pummilla...

Kävin kokeilemassa curling -taitojani viiden vuoden tauon jälkeen. Hyvin olivat tallella. Kivi löysi tiensä usein lähelle nänniä, vastustaja ei päässyt kiviini kovin usein käsiksi ja luisto tuli tutuksi "mitä vanhemmaksi peli eteni". Ohjaajamme mukaan yleensä naiset ovat aluksi parempia pelaajia kuin miehet (lue: Naisten peli? toim.huom.) Tällä kertaa me miehet kuitenkin voitimme selvästi. Curling on ihan hauskaa, mutta ei liian usein. Oulunkylän hallin sosiaalitilat olivat vajaavaiset, mutta meille kerrottiin, että omia juomia saa juoda. Maksutavaksi kelpasi kaikki muu paitsi pankkikortti, luottokortti tai käteinen. Kun olimme poistumassa kenellekään ei tuntunut maksu kelpaavan. Lopulta löysin yhden ohjaajista. Minulla oli 160 EUR in cash, mutta hänellä ei ollut vaihtorahaa. No löysin yhden taskuvitosen ja ehdotin, että hän antaa 5 EUR alennusta. "En valitettavasti voi tehdä niin." tämä nuori ja kieltämättä aika hyvännäköinen neiti vastasi. Pelästyin! Onko Uuspaavalniemi luonut halliinsa pelon ilmapiirin ja johtaako hän halliaan rautaisella otteella kuin puoluetoverinsa Matti Vanhanen omaa kaksinaismoralistista raittiusyhdistystään Suomen Keskustaa...? Minulle tämä sopi koska sain antaa puhelinnumeroni tuolle viehättävälle nuorelle naiselle ja hän soittikin vielä samana iltana, kysyi osoitettani ja...lupasi lähettää laskun kotiosoitteeseeni. Heitin mielestäni hyvää läppääkin, mutta tietysti vain sellaista mitä voi heittää kun oma tyttöystävä on ystävineen viiden metrin säteellä. Suhteemme luonne jäi siis puhtaasti bisnekseksi ja jään odottamaan postia Oberstfuhrer Uusikselta.

Witun Windows

Voi perkele. Taas se kävi. Pari viikkoa sitten tietokoneeni meni juntturaan ja jouduin ajamaan käyttöjärjestelmän uudestaan. Onneksi oli tullut tallennettua kuvat parille DVD:lle vuotta aikaisemmin vastaavanlaisessa tilanteessa. Niitä paria tuhatta biisiä iTunesista ei kuitenkaan saatu tällä kertaa pelastettua, joten nyt olen tuonut cd-levyjä ja noin puolet on saatu kahdessa viikossa takaisin iTunesiin...joo: ostan sen ulkoisen kovalevyn, mutta en ihan vielä....Joka tapauksessa nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että kone toimii, verkkoyhteys on olemassa, mutta eilen koneeni vaan päätti estää pääsyni nettiin. Kesken porn...eikun iTunes -operaation.

Näin kävi viimeksikin kun latasin jonkun-fakin-servicepack -kakkosen. Silloin kävi Welhon pojat kattomassa eikä vikaa löytynyt. No viimeksi löysin sen itse. Joku ruutu jossain oli klikattuna tai klikkaamattomana ja esti pääsyn verkkoon. Varmaan löytyy tosi hyvin nyt!!!

Löytysikö apua joltakin niistä tämän blogin lukemattomista lukijoista.

Vittuilun määritelmä

"Vittuilu on vittuilua vasta silloin kun vittuilun kohteena ollut vittuuntuu."

M.A. Numminen

Vittuilun SM-kisat

Nothing Stays in Tahko

Terveisiä Tahkolta. Jos haluat viettää hiljaista viikonloppua hyvän ruuan, viinin, kirjan ja ehkäpä perheen kanssa, niin pysy kotona. Jos taas haluat palata ajassa siihen ikään, kun vaipat olivat tärkein vaatekappaleesi, lähde Tahkolle 40 muun ammattilaisen kanssa.

Taas on tullut todistettua, että viina ei ole viisasten juoma vaan sopii nimenomaan örveltäjille; ihminen ei tarvitse unta vaan samankaltaistensa seuraa ja Suomessa on useampikin k:lla alkava paikka joka ei ole juridiselta muodoltaan kunta, mutta menee kuntakisassa seulan läpi paluumatkalla. Lisäksi väite siitä, että takapenkillä istuvat kovimmat äijät ei pidä paikkaansa. Ei ainakaan eilisen paluumatkan perusteella. Kiitos vaan seuralaisille: harvemmin sitä joutuu kotona selittelemään että " en mä olis halunnut juoda, mutta kun tytöt pakotti...."

Ensi vuonna uudestaan ja vähän siinä välissäkin!

Turkulaiset esi-isät?

Eilen lauantaina vietettiin suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan kuoleman 450 vuotispäivää. Samalla avattiin Agricolan juhlavuosi. Kuulostaa lievästi absurdiselta juhlia sitä, että Agricola heitti veivinsä 450 vuotta sitten. Ensimmäiseksi epäilin uutisen kuultuani turkulaisten heittäytyneen vitsikkäiksi. Uskoin, että ainoat joilla on syytä juhlia suomenkielen kantaisän kuolemaa ovat turkulaiset, jotka eivät vieläkään ole oppineet puhumaan suomea. Radiouutiset paljastivat kuitenkin järkyttävän totuuden. Agricolan kehittämän suomen kirjakielen juuret ovat lounaismurteissa! Me kaikki suomea äidinkielenä puhuvat puhumme kieltä joka on kehitetty turun murteesta! Olemmeko me suomalaiset siis kaikki sukua turkulaisille? Alkujärkytyksestä toivuttuani pystyin ajattelemaan selkeästi. Kyse lienee vain pienestä harhapolusta ihmiskunnan lingvistisessä kehityksessä, sillä useimpien tiedemiesten mukaan ihminen polveutuu apinasta...Mikä helpotus!

Aidosti outoa

Kävin eilen katsomassa elokuvan Aidosti outoa. Sympaattinen elokuva joka toi hieman mieleen Lost in Translationin. Onneksi tällaisia elokuvia tehdään eikä kaikki ole sitä "romanttista komediaa" jonka pääosissa ovat sellaiset nimet kuten Jennifer Aniston, Tom Hanks, Meg Ryan (pjuk!) tai joku muu Hollywoodin tusinatehtaan tuotteista. Yksi elokuvan ansioista olikin oikeiden näyttelijöiden, sellaisten kuin Will Ferrell, Maggie Gyllenhaal, Dustin Hoffman ja Emma Thompson, käyttäminen. Romantiikkaakaan ei puuttunut (naiset huom!) ja Will Ferrell oli varmasti hauskin verotarkastaja johon voi törmätä.

Elokuvan nimestä tuli mieleen, että aidosti outoa on myös

• se kun työkaverisi muuttuu esimiehen loman aikana luontaiseksi johtajaksi ja ottaa "homman haltuunsa" vaikka mikään luonteenpiirre ei tue johtajuutta vaan korostaa vain hänen heikkoa itsetuntoaan. Asiaa ei paranna englanninkieliset sloganit, joilla tämä turo pyrkii samalle tasolle kuin Jari Sarasvuo. Ei onnistu: niin alas ei ihan helpolla vajotakaan...
  
• se kun katsot United 93 -elokuvan ja seuraavana yönä luulet olevasi lentokoneessa, jonka saksalainen miehistö kävelee koneen takaosaan pelastusliivit päällä hetkeä ennen metroasemalle tehtävää pakkolaskua...autopilot?
• se, että unissasi et koskaan saa gradua jätettyä tai jos saat, puuttuu sinulta joku 1,5:n opintoviikon kurssi tyyliin "Johdanto yliopisto-opiskeluun", jossa 90% opintosuorituksesta on hirveetä kännäämistä ja irtosuhteita...tai ainakin siis sitä kännäämistä...tai että olet taas armeijassa eikä kukaan usko, että olet suorittanut jo asevelvollisuutesi vaikka kuinka selität...ei edes kun paljastat olevasi jo 35 -vuotias...aikuisten oikeesti!
• ja tietysti se, että vaikka vuodet kuluvat, niin Danny ei vanhene yhtään...ei siis yhtään! Itselläni on siis ihan sama fiilis. Vuodet kuluvat ja edelleen tuntuu siltä kuin kuuluisi nuorisoon....Hemmetti: olenko siis Danny?