Keski-Euroopan kiertue - 3xSpringsteen, müncheniläisiä nudisteja, reisevagina ja Euroopan tylsin pääkaupunki

Blogin päivittäminen lomalla ei ole oikein ottanut onnistuakseen. Huomasin kirjoittavani romaanin pituista eeposta loman tapahtumista. Koska se ei ollut tarkoitus, niin pätkin hieman tarinaa. Silläkin uhalla, että vain ensimmäinen osa tulee julkaistua jos kirjoituskramppi taas iskee.

Loman ensimmäinen etappi heinäkuun alkupäivinä suuntautui Saksaan ja Itävaltaan. Kolme Springsteenin keikkaa neljän päivän sisällä Münchenissä, Frankfurtissa ja Wienissä olivat kaiken vaivan ja rahan arvoinen kokemus. Varsinkin kun jokaisella keikalla settilistasta noin puolet oli muuttunut edelliseen keikkaan verrattuna. Kiertue alkoi Münchenistä, jonne saavuin aikaisin ensimmäisen lomapäiväni aamuna. Matkalla lentokentältä keskustaan tutustuin pariin vieläkin hurahtaneempaan kiertäjään. Takana pojilla oli molemmilla reilut 40 keikkaa. Itselläni on vielä kahdenkymmenen keikan rajapyykki ylittämättä.

Ennen keikkaa tutustuimme pitkin päivää paikalliseen olutkulttuuriin. Joukkueeseemme kuului lisäkseni etruski ja jo vuosia Münchenissä asunut Perniön oma poika Jussi. Kiinteänä ravintona Biergarteneissa nautimme pääasiassa brezeleitä ja bratwurstia. Sää oli mitä mainioin pienestä ukkosen uhasta huolimatta. Olutta kului ja konserttitunnelmaan päästiin jo reilusti ennen keikan alkua.

Paikallinen oppaamme tutustutti meidät Müncheniin ja kruunasi opastetun kierroksemme Englantilaiseen puistoon. Oli veret seisauttava hetki kun me alastomuuteen tottuneet suomalaiset tajusimme olevamme puistossa"väärällä puolella jokea" yhdessä X-asennossa aurinkoa ottavien pääasiassa miespuolisten nudistien kanssa. Homofobia iski pohjoisen poikiin ja etruski totesikin kassinsa lävistäneen nudistin havaittuaan "Että nyt vittu äkkiä helvettiin täältä!" Poistumiseen kului kuitenkin kotvanen, koska siltoja joen yli oli rakennettu noin puolen kilometrin välein.

Toinen Münchenin erikoisuus oli miesten vessan kondomiautomaateissa myytävät travel pussyt eli Reisevaginat, kuten paikalliset niitä kutsuvat. Arvelimme kyseessä olevan jonkinlaisen puhallettavan muovista tehdyn keinotekoisen naisen sukuelimen, mutta paikalliset oppaat kertoivat meille kyseessä olevan huomattavasti yksinkertaisemman kapistuksen. Pienessä pahvirasiassa myytiin minigrip -pussia, jonka suuaukon voi sulkea/kiristää narulla. Kysymys kuuluukin: jos Reisevaginaan joutuu turvautumaan, niin kumpaa pettää enemmän: itseään vai puolisoaan? Ja nautinnon hinta? Vain 3 euroa. Yritimme ostaa. Tuliaisiksi tietty. Ei kai nyt itselle. Ei tietenkään. Mutta ilmeisesti tämä muovinen hellyyskapistus on kesän hittituote. Automaatti ei syöltänyt ulos saksalaisen insinööritaidon viimeisintä taidonnäytettä mutta rahat se kuitenkin vei.

Münchenistä matka jatkui Frankfurtiin. Hellettä oli lähemmäs 30 astetta ja mikäpä sen mukavampaa kuin viettää kaunis kesäpäivä yhdessä Euroopan "kauneimmista" metropoleista. Frankfurtissa matkaseura vaihtui Björn Dählieksi. Frankfurt ei tarjonnut mitään ylimääräisiä yllätyksiä baijerilaiseen tapaan. Paitsi ehkä hieman yllättäen tunnelmaltaan loistavan keikan.

Frankfurtista suuntasimme hiihtäjäpojan kanssa Wieniin. Edessä olisi välipäivä ja leppoisa viikonloppu eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa. Koska en ollut aikaisemmin Wienissä käynyt odotukseni olivat suht' korkealla paikan tarjonnan suhteen. Habsburgit, Sacher-torttu, Espanjalainen ratsastuskoulu...schön! Ok, en siis odottanut värikästä kaupunkikulttuuria tai riehakasta iltaelämää. Mutta silti...mitä sitten sain? Ensimmäisenä päivänä pride-festivaalin. Aivan kuten viime vuonna Pariisissakin ollessani siellä Springsteenin keikalla. Esitetyistä väitteistä huolimatta tämä oli puhdas sattuma enkä tänäkään vuonna osallistunut siihen vanhoilla sinivaaleanpunaisilla pyöräilyshortseillani. Kyllä, tällaiset olen joskus omistanut. Muuten Wien ei sitten oikein tarjonnutkaan yhtään mitään. Lauantaina tosin vietimme hauskan illan muiden suomalaisten fanien kanssa olutta juoden ja schnitzeleitä syöden. Sunnuntaina koko kaupunki olikin sitten kiinni. Perin tylsää. Mutta eipä itävaltalaisia koskaan ole kovin hauskaksi kansaksi moitittukaan.

Mutta ehkä olisi pitänyt jo aikaisemmasta elämänkokemuksestani ymmärtää, että itävaltalaiset eivät ole maailman hauskin kansa. Tutustuin nimittäin erääseen itävaltalaiseen vuonna 1995 ollessani kesätöissä Englannissa. Tuo rusettia käyttänyt ja amisviikset omistanut, silloin 23-vuotias pikkuvanha kauppatieteilijä ei herättänyt hirvittävän paljon positiivisia fiiliksiä. Huumorintajumme eivät vain yksinkertaisesti kohdanneet. Ja koska ne eivät kohdanneet, niin lopetettuani viikkoa aikasemmin työt jätin majapaikkanamme pitämään työnantajamme omistamaan asuntoon sille Ernst Vettorille skandinaavisen tervehdyksen.

Talossa, jossa asuimme, kävi siivooja joka tiistai. Noin 50-vuotias nainen. Edellinen kämppikseni Hans från Sverige oli jättänyt minulle läksiäislahjaksi pornolehden koska elämämme Milton Keynesissä oli melko yksinäistä. Ja koska tiesin, että tällä Horstilla on vielä yksinäisempää kuin minulla tai Hansilla oli ollut, niin ystävällisesti piilotin pornolehden hänen patjansa alle siivouspäivän kunniaksi. Ei olla hirveen paljon yhteyttä pidelty sen jälkeen.

Mutta palataan itse lomaan. Kolme keikkaa neljän päivän sisällä. Verta, hikeä ja ehkä vähän kyyneleitäkin. Hieno kokemus. Osoitus taas siitä, että elämässä pitää tehdä sellaisia asioita jotka ovat itselle tärkeitä. Siitäkin huolimatta, että ne saattavat joskus jopa itsestäkin tuntua hieman ylimitotetuilta ja sopimattomilta lähes nelikymppiselle miehelle. Mutta hei: "It ain't no sin to be glad you're alive!"

Nokka kohti etelää

Pahoitteluni. Melko hiljaista on ollut blogirintamalla jo kolmatta viikkoa. Yritetty toki on, mutta inspiraation lisäksi aika on ollut niukka resurssi koko kesäkuun. Ei edes Matti Vanhasen viimeiset ole innoittaneet kirjoittamaan. Se on varma merkki ylirasituksesta ja loman tarpeesta. Koska menneitä ei kannata muistella niin jätän kertomatta Sipoon saaristossa vietetyn juhannusjuhlan kohokohdan eli sen kun palava bensakanisteri kädessä yllätti käden omistaneen juristin. Kertomatta jäävät myös harvalukuiset golfkierrokset ja vielä harvalukuisemmat terassikierrokset. Suuntaan katseen eteenpäin. Kohti kesälomaa.

Huomenna Luftwaffen kone nousee Helsinki-Vantaalta kohti Müncheniä kello 6.55. Uskon nauttivani saksalaisen aamiaisen noin 20 minuuttia nousun jälkeen karvaisten lentoemojen tarjoamana. Lupaus välipalasta tai aamupalasta on kirjoitettu lippuun, joten uskon ja luotan saksalaisten jörjestelykykyyn myös tässä asiassa. Loman neljä ensimmäistä päivää menevät Springsteenin konserteissa Münchenissä, Frankfurtissa ja Wienissä, jossa vietän toudella roumanttisen viikonlopuna Björn Dählien näköisen ystäväni kanssa. Ei, kyseessä ei ole norjalaisen mieshiihtäjän näköinen tyttö vaan ihan perussuomalainen Mr. Syksy (joku vastakkaisen sukupuolen edustaja kehui noin 15 vuotta sitten Mummotunnelissa kaverille, että "toi sun villapaitas on jotenkin tosi syksyinen" ja ei muuta kuin leima ottaan välittömästi! Koko loppuelämäksi.)

Germaanisella kielialueella vietetyn loman alun jälkeen suuntaan kohti Nizzaa ja Monacoa. Tarkoitus on elbata. Nizzasta suuntaamme Korsikalle, jossa vietetään vajaa viikko. Mukana Anthony Beevorin Normandian maihinnousu, Kurt Vonnegutia ja Jon Nesbota. Paluu Suomeen on vasta kahden viikon kuluttua, joten uskon pääseväni lomatunnelmaan melko vaivatta. Loman alussa on tosin uhkana muutama töihin liittyvä puhelu. Mutta uskon selviäväni niistä hengissä.

Matkavarustus on siis kirjallisen materiaalin lisäksi melko ohut. Farkkujakin on vain yhdet. Olisin ehkä ottanut mukaan toisetkin. Ne uudet Tukholmasta ostetut. Mutta kohtalo puuttui peliin. Tyttöystävän keski-Venäjällä for time being asustava sukulaismies päätti salakuljettaa farkkuja vanhaan neuvostomatkailutyyliin rajan tuolle puolen. Ehkä hän vei myös Valintatalon kasseja. Tiedä häntä. Joka tapauksessa itse etsin paristakin kämpästä ja autosta noita farkkuja useaan otteeseen. Ei ihminen yleensä farkkuja hukkaa, ajattelin. Uskalsin varovasti epäillä farkkujen joutuneen keski-Venäjälle, mutta syylliseksi epäilty suhtautui näihin epäilyihin melko nuivasti. Kunnes...kas vain. Kaveri ihmetteli kun oudon näköisistä farkuista tipahti Volvon avain. Jumankauta! Oli niitä vara-avaimiakin etsitty kissojen ja koirien kanssa reilun viikon ajan! Ei tullut mieleenkään, että ne olisivat matkanneet rakkaaseen itään. No hjuva että ljöytjyivät. Ja ymmärränhän toki, että moni nuorempi mies haluaa kopioida pettämätöntä tyyliäni, mutta "Kyll mää sen ymmärrän ett tykkää näteist flikoist, mut et rakastaa rätei ja lumpui?!?"

Koira ja sen isäntä

En oikein tiedä mistä oli kysymys. Ehkä kyseessä oli pila tai sitten joku on juonut aivonsa niin pehmeiksi, että ei enää erota vertauskuvaa todellisuudesta. Kuitenkin tämä on nyt nähty. Farmari-Volvojen, kultaisten noutajien, pienten puutarhojen ja rivitaloasuntojen keskellä espoolaisessa nukkumalähiössä ulkoilutti mies tänä sunnuntaiaamuna Karhu-merkkistä mäyräkoiraa jalkakäytävällä. Ei kantanut sylissä vaan mäyris seurasi isäntäänsä asianmukaisesti hihnassa. Veromerkkiä en liikkuvasta autosta huomannut kaulapannassa, mutta isäntä meni edellä ja puolentoistametrin päässä seurasi uskollinen mäyräkoira. Kaikki pullot näyttivät olevan ehjiä ja mäyris muutenkin iloisella tuulella. Isäntä näytti hieman nukkavierulta ja väsyneeltä, mutta talutti uskollista ystäväänsä kuten koirakoulussa opetetaan. Kakkapusseja en isännällä nähnyt, mutta sen verran kokeneelta koiranomistajalta isäntä näytti, että tunsi varmasti vastuunsa yhteisen asuinympäristön viihtyvyydestä. Tämän aamuisen episodin jälkeen olin entistä vakuuttuneempi siitä, että koira on ihmisen paras ystävä.

Suomalaista muotitietoutta ja pissaava ruotsalainen

Suomalaisissa ja ruotsalaisissa on eroja. Sekä hyvässä että pahassa. Viikonloppuna Tukholman NK:ssa kuljin kahden suomalaispariskunnan perässä (Tai ei ne mitään suomalaisia olleet! Turgulaisia ne oli!) ja kuuntelin keskustelua muodista. "Kyll näil o iha eri maku ku Suames..kattogaa ny tätägi!" totesi liian lyhyisiin kivipestyihin Tarjoustalon farkkuihin pukeutunut trendipelle varsinais-Suomesta ja piteli kädessään Gantin paitaa, joka oli väriltään jotain muuta kuin musta. Niinpä...

Mutta yhdistäviäkin piirteitä löytyy. Sunnuntai-iltana odottelimme parin suomalaiskaverin kanssa keikan alkua Tukholman stadionilla. Edessämme oli neljä noin 25 -vuotiasta ruotsalaiskaveria. Koska odottelu seisten väenpaljoudessa kesti tovin, iski yhdelle ruotsalaispojista tarve virtsata. (Amatööri!) No, jos menet lavan edestä stadionin takaosaan tarpeille hieman ennen keikan alkua, niin voit olla varma, että solidaarisuus ei ole vallitseva teema kun yrität palata takaisin tontillesi. Hädänalainen ruotsalainen tiedosti tämän. Senpä takia kaveri alkoi kuumeisesti etsiä pulloa, johon tehdä tarpeensa keskellä väkijoukkua. Muuten ihan hyvä idea, varsinkin jos ei kärsi rännikammosta, mutta nykyään keikoilla myytävistä juomapulloista otetaan korkki pois turvallisuussyistä. Ja koska ylimääräistä korkkia ei löytynyt, niin kaveri luopui ajatuksesta. Kuitenkin vain keksiäkseen hieman ennen keikan alkua paljon paremman idean. Koska hätä ei helpota muuten kuin pissaamalla, niin vaihtoehdot olivat vähissä. Niinpä svante kaivoi jostain ohuen pakastepussin kaltaisen muovipussin ja laski lastinsa tähän itsetehtyyn avannepussiin. Ongelma ei kuitenkaan ollut 100%:sti ratkaistu. Kukaan muu yleisöstä ei yllättäen halunnut koskea avannepussiin. Ei varsinkaan sen jälkeen kun pussissa havaittiin selkeä vuoto, joten pussin siirtäminen esim. lavan ja yleisön välissä olevalle alueella ihmisketjua pitkin ei onnistunut. Niinpä svante laski avannepussin tartaanille, laittoi muutaman löytämänsä sanomalehden sen päälle ja kruunasi rakennelman pahvikyltillä, jonka päälle kävi seisomaan. Problem solved! Kiitettävästi kaveri seisoi kusisessa paikassa lähes koko keikan ajan. Hieman ennen kuin Springsteen tuli lavalle kääntyi pissapoika meihin päin, nosti vasemman jalkansa ja osoitti lahkeessaan olevaa pissanoroa huutaen "Finnarna, titta!". Ehkä hän tiesi, että Suomessa lähes jokainen mies on joskus kussut housuunsa, yleensä kaljapäissään, ja haki toverillisuutta suomalaispekoista. Suuri emotionaalinen aalto ei kuitenkaan virrannut läpi fyysisen olemuksemme tämän skandinaavisen kumppanuuden seurauksena. On sitä nimittäin paskahousujakin nähty vuosien varrella. Repikää siitä ruotsalaiset!

Mutta palataan vielä niihin eroavaisuuksiin. Muuten niin liberaalissa Ruotsissa on voimassa kieltolaki, Suomessa ei. Ei enää. Yritin ostaa Arlandasta pullon viiniä tuliaiseksi. Ei onnistunut. EU -maahan matkustaville ei kuulemma saa myydä alkoholia. Näin sanoo Systembolaget. Henkilökohtaisesti kannatan mm. alkoholiveron nostoa enkä ole tuomassa kaikkia alkoholijuomia maitokauppoihin, mutta rajansa holhoamisellakin! Ei mennyt kansankodin kieltolakin allekirjoittaneen kaaliin, ei.

Alla vielä tunnelmapaloja Springsteenin ja the E Street Bandin ehkä viimeisestä yhteisestä Ruotsin keikasta.

Hieno tiistai-ilta Tampereella

Kiitos Bruce. Jälleen kerran. Tiistaina poistuin Ratinan stadionilta hyvin onnellisena. Takana oli lähes kolmetuntinen rock -spektaakkeli. Ei valoshow't, ei pyrotekniikkaa tai digianimaatioita. Ei räjähteitä tai kymmenmetrisiä puhallettavia nukkeja. Ei keikan päättävää ilotulitusta. Vain upeaa musiikkia, maailman paras bändi sekä lavalla kaikkensa antava rocklegenda, joka tuntuu itsekin nauttivan joka hetkestä.

Tiistain keikka ei ehkä yltänyt aivan viime kesäisen Helsingin keikan tasolle, mutta so what! Hieno ja toivoa antava elämys. Aina upea Thunder Road repi vanhemmankin miehen sielua. Yllätys cover soul-klassikko The Dark end of the Street oli koskettava ja upea itseironisella elämänkokemuksella väritettyine esipuheineen. Born to Run ja Land of Hope and Dreams olivat aina yhtä toiveikkaita ja tulevaisuuden uskoa antavia. Unohtamatta hienoja tulkintoja uuden levyn Working on a Dreamistä ja Outlaw Petesta sekä koko keikan päättänyttä tunnelman kattoon nostanutta encorea.

Vein keikalle kaksi ensikertalaista. Kummankaan kohdalla Springsteen ei kuulu suosikkiartisteihin. Halusin heidän näkevän ja kokevan millaista on olla maailman parhaan live-esiintyjän keikalla. Erityisesti halusin heidän ymmärtävän hieman paremmin miksi olen reissannut ympäri Eurooppaa keski-ikäisen amerikkalaismiehen perässä jo 21:n vuoden ajan ja mikä ajaa minut edelleen vuosi vuodelta edelleen reissaamaan ja hermoilemaan lippujen saatavuudesta tai mistä kohtaa kenttää pääsen seuraamaan keikkaa. Tämän kertaisen rockeepoksen päätyttyä tiedustelin heidän fiiliksiään. Vaikka musiikki ei ollut heille tuttua niin kumpikin oli nauttinut kokemuksesta. Sisareni kiteytti mielipiteensä ensimmäiseen lauseeseensa "Olipa se ihana mies..." Niinpä. Maailma on usein kylmä ja kyyninen paikka. Kun sitten kohtaat ihmisen, joka lähtökohtaisesti voisi olla itseään täynnä oleva maailmantähti, mutta joka koko olemuksellaan levittää ympärilleen positiivisuutta ja haluaa viestittää "Hei! Olen täällä teidän vuoksenne!", niin syntyy tunne toivosta ja hyvästä elämästä. Ja raskainkin kyynisyyden taakka putoaa hartioilta. Sen takia tässä on reissattu vuodesta 1988. Ja sen takia matka jatkuu taas sunnuntaina Tukholmassa. Mutta mitäpä siihen enempää lisäämään.



Biisilista 2.6.2009
Badlands
Radio Nowhere
Prove It All Night
Outlaw Pete
Out in the Street
Hungry Heart
Working on a Dream
Seeds
Johnny 99
The Ghost of Tom Joad
Raise Your Hand
Cover Me
Because the Night
Thunder Road
Waitin' on a Sunny Day
The Promised Land
The Dark End of the Street
Kingdom of Days
Lonesome Day
The Rising
Born to Run
* * *
Hard Times
Bobby Jean
Land of Hope and Dreams
American Land
Glory Days
Santa Claus is Comin' to Town
Dancing in the Dark

Liian vanha

Koululaiset juhlivat mennyttä lukukautta lauantaina. Torpedo Tontunmäki otti varaslähdön nuorten juhlaan ja juhli mennyttä salibandykautta perinteisen saunaillan merkeissä perjantaina. Mika Korkalainen -trophy, puheenjohtajan kalvosulkeiset, paras perse ja kapteeni äänestykset sekä turinaa ja tuhinaa menneeltä kaudelta. Kaikki saunailtaan kuuluvat elementit oli jälleen kerran kasattu ammattitaidolla ja suurella sydämellä. SAS Seaside tarjosi puitteet ja hampurilaiset. Pelitoverit perusspiritin.

Ilta jatkui Helsingin yössä. Syöttöjä ei jaeltu ja pelivälineen kanssa sooloiltiin jo viidentoista vuoden kokemukselle. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa Bar Loosessa huomasimme ajan rattaan pyörähtäneen viuhaa vauhtia ohi. Ei, kukaan meistä ei mennyt seuraamaan alakertaan YleX:n järjestämää konserttia. Pillifarkkuihin ja pipoon pukeutuneet heebot eivät herätä sydämen musakornerissa emotionaalista värinää.

Koska musapuoli ei tyydyttänyt, niin siirryimme Anna Koohon odottamaan jonkun väsyneen itähelsinkiläisen tulkintaa Satumaasta. Anna K:ssakin huomasimme, tai meille kerrottiin, olevamme jo hieman vanhoja. Kaksi espoolaista pissistä riiteli viereisessä pöydässä. Sellainen peruskissatappelu mutta ilman kynsiä ja hiuksista repimistä. Toinen neideistä ei ollut tyytyväinen valittuun kapakkaan. "Ensin sä tuot mut johonkin hikiseen karaokebaariin, jossa on vain nelikymppisiä äijiä ja sitten sä lähet himaan!" Just. Tarkistimme asian. Kyllä, hän tarkoitti mm. meitä. Just niin. Hieno fiilis. Sitä yrittää ostaa trendikkäitä vaatteita KappAhlista ja Dressmanilta. Leikkauttaa hiuksensa samalla tavalla kuin viisitoista vuotiaana (takatukka, päältä lyhyt ja sellainen trendikäs otsatukka). Käyttää Kourosta kainalossa ja Menneniä naamassaan. Ja kaiken kukkuraksi esittää uskottavasti diggaavansa Mambaa, Yötä ja muita nuorison suosikkeja, mutta, mutta....silti jokin habituksessa vaan paljastaa että kutsunnat on jo käyty, asevelvollisuudet suoritettu ja ensimmäisen ajokortin väri oli vaaleanpunainen ja pohjamateriaali Metsä-Serlan kartonkia. Ei oo kyllä helppoo olla nuori!

Pyhitetään ensi viikonloppu Ari Vataselle

Sitä saa mitä tilaa! Kylmä on paha asia. Lämmin on hyvä asia! Vihdoinkin joku kertoi totuuden. Koska ensi viikonlopuksi on ennustettu kunnon helteitä, voidaan nyt empiirisestikin todeta miten umpimieliset ja sisäänpäin sulkeutuneet suomalaiset muuttuvat kuin salaman iskusta avoimiksi ja hymyileviksi eurooppalaisiksi. Lämmin on h-y-v-ä asia!!!

Eurovaaliehdokas Ari Vatanen oli siis oikeassa. Eikä tähän tarvittu mitään korkeampaa koulutusta. Miksi olisi tarvittu? Tuupovaaran ammattikoulun autoteknikko linjalla sylinterin kannen tutkiskelu loi riittävän tietopohjan ymmärtää maailmaa ja elämää. Ei ihminen maapalloa lämmitä, aurinko maapalloa lämmittää, toteaa autoteknikko Vatanen. Mitäköhän seuraavaksi? Ehkä paavillinen "Ei kondomi Aidsilta suojaa". Ehkä. Jeesushan on helluntalaisen Arin hyvä ystävä. Rehellisesti sanottuna en tiedä. Mutta minun ei kuulukaan tietää. En nimittäin ymmärrä autoista mitään.

Lokkiongelma lienee kohta kakkiongelma

Olen parin viime vuoden ajan ollut sitä mieltä, että keskustan lokkiongelmaan pitäisi puuttu jopa Kansallisen kivääriyhdistyksen pelivälineillä. Vähintään. Kaikesta cityvihreydestäni huolimatta. Mutta annas olla kun oman terassin kupeeseen on pesiytynyt lokkipariskunta. Kolme munaa siellä näyttää olevan. Olisi suht' helppo hoitaa terassin harjalla ongelma pois asialistalta, mutta ei vaan metsästysviettiä löydy. Ollaan selkeästi liian läheisiä. Minä ja luontoäiti. Niinpä todennäköisesti ulkoistan ongelman huomenna huoltoyhtiölle. Tiedetään: melko säälittävää. Sen jälkeen sitten elän siinä uskossa, että en ole tahrinut käsiäni lokin vereen kun joku toinen on hoitanut ne munat sieltä pois. Voiko ihminen olla yhtään vieraantuneempi todellisuudesta? Tuskin!

Iloinen jälleennäkeminen

Siellä se oli. Liehui arvokkaasti vappupäivänä teltan katosta. Maamerkkinä vappupiknikillä. Niin monen vuoden tauon jälkeen. Oli löytynyt Ponzo-Panchon pakilalaisen rivitaloasunnon kylmävarastosta vuoden 2002 Renault Meganen pölykapseleiden välistä, viehelaatikon ja vanhojen pläägien vierestä. Vuoden 1994 Akateemisen vartin viestikapula. Jo silloin arvostusta ja pelkoa ympärillään herättänyt. Tilastotieteen peruskurssin tentissä hetkeä aikaisemmin epäonnistuneen kolttasaamelaisen maaliin ankkurina kantama. Ylen uutisissakin yhtenä vappuna puussa roikkuvan etruskin kanssa vilahtanut. Jorma -lakana.

Reliikki, mutta ei vielä antiikkia. Aikoinaan allekirjoittaneen äidiltä puolivahingossa varastettu. Äidin tyttönimen etukirjaimin kirjailtu lahja. Ehkä alusta allekirjoittaneenkin alulle. Hallituskadulla (nykyisin Yliopistokatu) Pam Pamin edessä spraymaalilla uudelleen kirjailtu. Edestä röyhkeästi sanomaa julistava "Jormat Junited - suomalaisia miehiä suomalaisille naisille." Selässä vain taitelijanimi, kuin Pelellä tai Robinholla: "JORMAT"

Jorma-lakana. Yhden aikakauden symbooli. Lama-ajan lapsi. Ehkä siksi niin rakas. Jo kadotetuksi luultu. Aikoinaan niin neitseellinen. Mutta nyt kuin yksi jormista. Keltaisia läikkiä ja tahroja ulkokuoressa. Likaa ja sontaa sielussa. Matkaan lähtiessä vielä viattoman valkoinen. Kuin nuori poikanen. Nyt elämän tahrima. Kusen ja sonnan värinen. Kuin julma prisma. Aikuinen mies. Mutta sielultaan vielä sama kaksikymppinen kuin silloin markka-aikaan. Vapun jälkeen ehkä tallessa. Ehkä ei. Asia selvinnee 1.5.2010.

"Urheiluhullut"

Ystäväni Kälsä lähti tänä viikonloppuna takaisin vaimonsa esi-isien syntymäseuduille Englantiin. Jälleen kerran joutui suomalainen mies antamaan periksi akkavallan edessä. Vaimo kun ei halunnut opetella helposti opittavaa suomenkieltä. Niin pakkasi Kälsä kipsäkkinsä ja lensi lauantaina sumujen saarelle. Takaisin miestä ei odoteta vähään aikaan. Siinä siis syy kokoontua sanomaan brittiläisittän "Hello, you jolly good fellow!". Puitteet riemukkaille jäähyväisille tarjosi töölöläisbaari Vastarannan Kiiski. Isäntä oli kirjoittanut sähköpostikutsuun "avec". Hyvin oli viesti mennyt perille. Paikalle saapui noin 20 miestä ihmetellen miksi konjakin kanssa ei tarjoilla kahvia. Kotimies oli saanut vapaaillan. Selkeästi...

Siinä sitä istuttiin ja turistiin samassa pöydässä koko illan. Puheenaiheet vaihtelivat neljääkymppiä lähestyvillä ajankohtaisista korkeasta kolesterolista ja urologian alaan kuuluvista fysiologisista pikku harmeista parisuhteen koko kaareen. Koko illan kantavaksi teemaksi nousi kuitenkin Helsingin jäähallissa käynnissä olevat Sexhibition -messut. Paikalla olijoista eräskin oli kuullut RadioSuomiPopilta kyseisillä messuilla puolenyön aikaan järjestettävistä "suihinoton ja p....n nuolemisen SM-kisoista". Mistäpä tässä maassa, jossa kilpailumielessä kannetaan eukkoa ja heitetään kännykkääkin, ei kilpailtaisi. Osallistujien (kuulemma) toivottiin saapuvan pareittain, mutta yksinkin sai osallistua.

Värikäs aihe sai keskustelun pöydässä aaltoilemaan perinteisessä pissa, kakka, munat ja toosa -hengessä niin kauan kunnes pöytään istui yksi vastakkaisen sukupuolen edustaja. Koska eräskin paikalla olijoista oli uhonnut järjestävänsä paikalle aidon prostituoidun tarjoamaan lähtijälle oraaliset jäähyväiset, luuli allekirjoittanut kyseistä naista täksi prostituoiduksi. Ei kuitenkaan lausunut ajatustaan ääneen. Onpa melko tavallisen näköinen prostituoiduksi, ajattelin, kunnes paljastui, että ainakaan yleisessä tiedossa ei ollut että kyseinen nainen olisi laskuttanut edellä mainitusta palveluista koskaan mitään. Saatikka ryhtynyt vastaavaan kanssakäymiseen ventovieraan kanssa kaverinsa puhelinsoitosta. Reiluina kavereina otimme vastakkaisen sukupuolen edustajan mukaan penkkiurheilijoiden asiantuntevaan keskusteluun illan SM-mittelöstä. Ja mitä kävi! Se oli sitten siinä ja ilta pilalla! Keskustelun kevyt ja ei niin kovin vakavahenkinen luonne muuttui nanosekunnissa! Mimmi rupesi meuhkaamaan jostain G-pisteistä, lämmöstä ja läheisyydestä. Lisäksi kyseisessä lajissa ei kuulemma voi järjestää mitään kisaa koska ihmiset on niin erilaisia. Hei haloo! Totta kai voi. Juurihan joku järjestää!!!


Tyttäret hyvät. Ei kaikkia asioita pidä ottaa niin vakavasti. Koko absurdi kisa oli naurunaiheena eikä ketään kiinnostanut saako kisa joskus olympiastatuksen vai ei. Ja sitten vielä syytetään, että miehet ottavat urheilun aivan liian tosissaan...

Olemme hyvissä käsissä

Voi kevätpäivän tasaus! Tai kai tähän pitäsi tottua. Kaksi kotimaista puoluejohtajaa, joista toinen sattuu olemaan pääministeri (ja mikäli hänestä riippuisi, niin myös isä aurinkoinen), laukoo sellaisia sammakoita suustaan samana päivänä, että tulevaisuuden toivo usko edustukselliseen demokratiaan haihtuvat kuin kaasu Saharaan.

Ensin tuuli idästä. Nurmijärven suuri poika oli tutustumassa itäisen suurvallan poliittiseen järjestelmään ja lausui viisaita Helsingin Sanomien internetsivujen mukaan.

(HS 21.4.2009) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan länsimaat voisivat ottaa oppia Kiinasta, jossa on tiukka keskushallinto ja jossa asiat tapahtuvat nopeasti, kun kommunistipuolue niin päättää.

- Ainakin tässä tietyssä systemaattisuudessa [länsimaat voisivat oppia Kiinalta]. Siinä, että asetetaan selkeitä prioriteetteja ja mobilisoidaan voimavaroja niiden saavuttamiseksi. Silloin myös saavutetaan tuloksia.

Hmm...eli ei muuta kuin pakkotyötä, tyttölapset heitteille, paskaojat suoraan jokeen (taitaa jo toteutua, ja ihan omassa vaalipiirissäkin) ja kuula päähän, jos vallitseva genre ei miellytä...Näin se homma sujuu! Mietityttää hieman. Ettei vain olisi käynyt niin, että arvon herra pääministeri olisi syyllistynyt tällä kertaa liian yleiseen kategorisointiin? Tai sitten hän haluaa oikeasti Kekkoseksi?

Iltauutisissa puhuri kävi Arkadianmäen suunnalta. Neiti Kevät, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli sitä mieltä, että ei hänen tarvitse mitenkään kommentoida AY-liikkeen piilopuoluetukea SDP:lle. Ei ollut kommentoinut kahteen päivään. Pääministeriainesta. Viime keväänä tosin räksytti siitä kuinka muut olivat vilpillisesti vastaanottaneet vaalirahoitusta julkistamatta rahoituksen todellista alkuperää. Neiti kevät ilmoitti hymyillen, että SDP on noudattanut kaikkia sääntöjä ja asetuksia. Talousasioista vastaa kuulemma puoluesihteeri. ("Kaikki mikä on laillista, ei välttämättä ole oikein." Tarja Halonen, tasavallan presidentti) Voi jessus sentään, auta! Tai joku muu ylempi taho. Kuten esimerkiksi SAK. Säästä meidät siltä, että tästä tantasta tulee joskus tämän pienen ja viattoman maan virallinen, saatikka sitten arvojohtaja. Mitään niin pahaa emme ole tehneet, että tällaisen rangaistuksen olisimme ansainneet. Nykyisessäkin johtajassa on jo tarpeeksi kestämistä.

Oster im Engelberg

Arvoimme pääsiäisenviettokohdetta viime metreille asti. Kaupungista oli päästävä pois, mutta kotimaan matkailu vaikutti melko kalliilta. Esimerkkinä käyköön neljä yötä Levillä joka olisi kustantanut reilut tuhat euroa per nuppi. Melko kallista. Kun vastaavana ajankohtana pääsi Sveitsin Engelbergiin reilulla kuudella sadalla eurolla ja matkan tarkoitus ei ollut raastava ryyppääminen ja valvominen, niin valinta oli varsin helppo. Lento Zürichiin, junayhteys Luzernin kautta Engelbergin idylliseen kylään ja kolme päivää rinteessä auringon paistaessa. Ei paha. Ei varsinkaan kun after skin saattoi viettää lähes kahdenkymmenen lämpöasteen paahteessa.

Stadiumin säädöt
Ensimmäinen laskupäivä alkoi komeasti. Osittainen kiitos siitä kuuluu Stadiumin ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Koska allekirjoittanut on melko käsi lähes kaikissa kädentaitoja vaativissa huoltotoimenpiteissä, niin hän sukset ostaessaan luotti ammattilaisten kykyyn säätää siteet oikein. Varsinkin kun tämä erikseen luvattiin. Ei olisi kannattanut. Pientä ongelmaa on ollut koko kauden ajan ja torstain ensimmäinen lasku mustassa rinteessä tuotti parin sadan metrin laskun vasemmalla pakaralla. Jalasta lähteneen oikean suksen siteen stopparit eivät pysäyttäneet suksea. Ollessani itse pääasiassa vasemman pakaran ja kyljen varassa alaspäin mennessä ei jarruttamisestakaan suksen ulkosyrjällä tullut mitään. Hieman noloa oli huutaa vastaantuleville rinteeseen pysähtyneille ihmiskeiloille "Watch out!" ja liukua holtittomasti ohi. Noin 200 metriä laskettuani sain jotenkin ohjattua itseni irronneen sukseni luo. Onneksi se jäi rinteeseen eikä jatkanut rinteen viereiseen rotkoon. Joka tapauksessa vanhoja kunnon karkuremmejä tuli ikävä.

Pojat on poikia
Ensimmäisen hiihtopäivän jälkeen istuimme after skissä australialais-saksalaisessa seurueessa. Seurueeseen kuului myös saksalaiskaverin 13 -vuotias poika. Kaverit olivat lähdössä illalla Zürichin yöhön. Myös jälkikasvu. Saksalais-isä ja hänen kaverinsa aikoivat "meikata" jälkikasvulle viikset ja muut miehen merkit sekä yrittää baareihin bilettämään kolmistaan. Alkoholia ei kuitenkaan ollut teini-ihmeelle tarjolla. Sen verran ammattitaitoista porukkaa sveitsiläispoket olivat kuulemma olleet, että kaveri saa vielä odottaa karvoituksen kasvua ylähuuleen ennen kuin yökerhon ovet aukeavat. Mutta silti...Kaiken kaikkiaan hatunnoston arvoinen yritys! Vieläkö joku väittää että saksalaisilla ei ole huumorintajua! Kysyä vain sopii miksi oma faijani ei koskaan siivittänyt tietäni ravintolakulttuuriin vastaavalla tavalla. Pirtua se kyllä määräsi "ihottuman hoitoon" valmistujaisiini, mutta silloin olinkin jo 27 -vuotias ja spiritus fortis voitiin käyttää muuhun kuin akneen tai muuhun ihottuman kaltaiseen.

Deutsche Welle
Pääsiäinen Engelbergissä oli omalta kohdaltani ensimmäinen varsinainen kosketus Sveitsin saksalaisiin osiin. Mitään yllättävää tämä kulttuurien yhteentörmäys ei tuottanut. Miehillä oli takatukat ja mursun viikset. Kulinaristiset ratkaisut olivat joskus hieman erikoisia (kuten lämmin viinirypälekeitto) ja kahdeksankymmentäluvun kivipestyt farkut olivat viimeisintä huutoa niin näyteikkunassa kuin kadulla.

Palveluasenne Engelberigssä oli pääosin erinomaisella tasolla, varsinkin jos sitä vertasi kuukauden takaiseen kokemukseen ranskalaisten vastaavasta. Saksalaiseen täsmällisyyteen kuuluu se, että asiat ovat niin kuin ovat ja niistä on turha neuvotella. Kaputt! Kuten eräässäkin rinneravintolassa tilatessamme Apfelkühen. "Could you please warm it up a litte bit?" kysyin. Sain kysymykseeni hyvin yksiselitteisen vastauksen lyhyttukkaiselta vankkarakenteiselta Helgalta: "NEIN!" Selvä. Ei siitä sitten sen enempää.

Bollywood
Yllättävä piirre kylässä keskellä Sveitsiä parhaimpana hiihtosesonkina oli intialaisten turistien suuri määrä. Niitä todella riitti. Osaksi se selittynee sillä, että Bollywood elokuvia kuvataan Sveitsissä ja lumihuiput vetoavat delhiläiseen keskiluokkaan. Kuka ikinä olikaan intialaiset Engelbergiin tuonut, niin hatunnosto erinomaisesta tuotteistuksesta. Voisi kokeilla Suomessakin. Kabiinissa matkalla Titlisin huipulle yli kolmeen kilometriin oli enemmän citymuodikkaita intialaisia kuin hiihtäjiä. Vuoren huipulla intialaisille oli rakennettu oma lumimaailmansa. Lumipallot lentelivät ja yksi tuolihissi oli nimetty Iceflyeriksi. Intialaiset jättivät myös oman merkkinsä paikallisiin saniteettitiloihin. Naisten vessa oli kuuleman mukaan karmeassa kondiksessa ja sitä siivonnut sveitsiläisneiti oli selittänyt sen johtuvan intialaisista. En olisi ihan varma tuosta. Miesten vessassa ei nimittäin ollut havaittavissa mitään eroa yhdenkään helsinkiläisyökerhon hotelli helpotukseen hetkeä ennen valomerkkiä. Perussiisti siis...

Male bondage ja Tiikeri

Yllätysvarpajaiset lauantaina. Ei, lapsen syntymä oli toki kaikille jo tiedossa, mutta varpajaisten ajankohta ja paikka vahvistuivat lauantai-iltapäivällä noin kolme tuntia ennen h-hetkeä. Kutsut lähtivät siis hyvissä ajoin. Tuolla varoitusajalla pitäisi pystyä järjestämään yhden pörssiyhtiön yhtiökokouskin. Optioilla tai ilman. Anyway: raaseporilainen diplomi-insinööriystäväni jatkoi jo vuosia sitten valitsemallaan linjalla eikä ressannut turhaan varpajaisistaan. Allekirjoittanut suostui tarjoamaan premissit ja illan sankari haki kaikille illalliseksi kebabit naapurin Kebab Housesta. Nopeaa ja käytännöllistä. Koska paikalla oli vain miehiä, niin televisio oli koko ajan auki. Heti Kärpät-Blues välierän jälkeen katsottiin porukalla Liverpool-Fulham Canal Plussalta. Eikä kukaan valittanut saatikka kysynyt mikä on paitsio....Mahtavaa!

Kun miehet alkavat lähestyä neljääkymmentä alkavat he arvostamaan lapsuudessa syntynyttä malebondagea entistä enemmän. Vanhojen kavereiden näkeminen on paitsi nostalgista, niin myös pirun hauskaa. Vaikka sunnuntaiaamuna oli aika kaaottinen olo, niin fiilis oli mahtava. Oli nii-in hauskaa ryypätä ja rällästää sillä porukalla jonka kanssa sitä on harrastanut pääasiassa Holkerin hallituksen aikana.

Ilta päättyi Tigeriin. Tiedän. Tiedän. Haukuin tällä palstalla Tigerin edeltäjän Luxin muutama kuukausi sitten. Ja taas siellä oltiin tositeeveetähtien ja muiden salarakkaiden kanssa. Ei siis omien. Niiden muiden. Ihmettelen vain mikä sitä Forssellia vaivaa kun sekaantuu johonkin BB-Hennaan joka ei oikeesti ollut edes minkään näköinen. Ehkä sillä on vain niin mukava luonne. Mukavampi kuin omalla tyttöystävällä (Asetun tässä nyt Forssellin asemaan ja käytän passiivia kuin olisin hän enkä siis puhu itsestäni. Että ihan vaan tiedoksi. Myös sille, jolla olisi suurin syy närkästyä tällaisesta pohdiskelusta.) Päällimmäisenä Tigerista jäi mieleen vääristynyt ikäjakauma. Ainoa missä sijoituimme jakaumassa huipukkaaseen kohtaan oli ikämme. Se oli sanalla sanoen selkeästi korkeampi kuin muilla paikalla olijoilla. Mutta nyt on Tiikeri nähty eikä sinne ole vähään aikaan asiaa...kunnes parin kuukauden kuluttua haukun sitä taas tälläkin palstalla ja vannotan useaan otteeseen, että ei koskaan enää...

Njet!

"Exjuse mje...but are yjou mjinister....mjinister Stubb?" Semmoista. Pienoinen huoli hiipi kyllä tuon lauantaisen kohtaamisen jälkeen. Jos venäläinen nainen tunnistaa Stokkan kassalla niin kohta joku kylähullu Nato-friikkikin. Ihme ja kumma että vielä ei ole tullut turpaan.

Sopivasti lihava?

Jaa-a. En ottanut sitä pelkästään kohteliaisuutena. En edes Rukalla. Myönnettäköön, että paino on päässyt hieman kohoamaan. Myönnettäköön, että vika löytyy peiliin katsomalla. Myönnettäköön, että kaikki mitä on kertynyt on kertynyt yhteen paikkaan. Mutta silti...olenko oikeasti "Lihavin laiha jonka tunnen..."?

No, positiivisen sysäyksen se antoi. Lenkkipolkua on kulutettu ja salillekin eksytty. Samalla on eletty jo muutama päivä ilman makeita stimulantteja kuten Fazerinaa, Fanipaloja ja irtiksiä. Pitänee varmaan taas maksaa se 29 egee ja liittyä Keventäjiin. Ainakin Keventäjien testin mukaan tähän olisi syytä.

"Hei,
Painoindeksisi on 26 ja se tarkoittaa, että sinulla on jonkin verran liikaa painoa, ja sinun voi olla hyvä lääketieteellisistä syistä pudottaa painostasi noin 5%. Lisäksi on oleellista, että liikut enemmän ja syöt terveellisesti, jolloin lievästi liialliseen painoosi liittyvät terveysvaarat vähenevät. Ehdotamme, että liityt mukaan Keventäjiin."

No eipä tuota olisi voinut suoremmin sanoa. Ei ollut kyse ainakaan piilomainnonasta. Ja allekirjoitus oli vielä kaiken lisäksi lääkärin. Oliko tämä nyt lääkärin määräys? Ei muuta kuin verkkopankin kautta porkkanasosekeitto porisemaan ja aamulenkille.

Tiedon valtatiellä

Pääministeri Matti Vanhasen taidoista käyttää internetiä ja mobiilialaajakaistaa on jälleen saatu lisävalaistusta. Samalla saatiin arvokasta tietoa pääministeri Vanhasen ihmissuhdetaioidoista. Ei tosin mitään uutta. Kenellekään tuskin tuli suurena yllätyksenä tieto siitä, että pääministeri on jälleen kerran astunut samaan miinaan. Puolituhmasta yhteydenpidosta yh-äitien kanssa näyttää tulleen pääministerille jonkin asteinen pakkomielle. Siitäkin huolimattta että siitä näyttää jäävän joka kerta kiinni. Voiko Suomen pääministerin kusettaminen olla näin helppoa? Tällä kertaa pääministeri Vanhanen, meidän äijien kesken tuttavallisesti vaan Matti 69, on julistanut avoimuutta ja tarpeen vaatiessa hän on valmis julkistamaan nämä viestit. Miksi? En minä halua lukea lehdistä umpikuivan nurmijärveläisen äijän kaksimielisiä vihjailuja jollekin pikkukylän keskustalaiselle kunnanvaltuutetulle. Tähän väliin on pakko lainata ystävällemme muutama vuosi sitten kaveriporukalla tuparilahjaksi tilaamamme Kalu -lehden kansitekstiä "Kouvola-Kokkola-Ilomantsi-Kajaani-Pieksämäki - Suomi rakastelee osa I". Juu...Kehittyvien maakuntien Suomi...Kiitos, mutta ei kiitos! En halua tietää asiasta enempää.

Vanhasen viimeisin episodi tiedon valtatiellä ei ole herättänyt allekirjoittaneessa hirivittävästi tunteita suuntaan tai toiseen. Tältäkö se tuntuu kun mikään ei tunnu enää miltään? Anyway: Minä olen mies kuten Mattikin. Ja joskus me miehet luulemme ehkä omasta charmistamme enemmän kuin on sallittua, mutta se on vain inhimillistä. Minäkin olen luullut. Ja monasti. Ja lähes yhtä monta kertaa on, jos ei kaduttu, niin ainakin hävetty. Paskoja juttuja ei ole kuitenkaan tullut heitettyä ihan samaa tahtiin kuin Matti 69 (onko hän muuten sukua Jyrki 69:lle?). Tämä 69-vitsi on ollut ehkä hauska joskus parikymppisenä, mutta ei enää viiskymppiseltä ikihongalta. Ei ainakaan pitäisi olla. Sitä olen kovasti ihmetellyt miten Vanhanen ei muista tämän naisen nimeä. Johtuuko se siitä, että näitä naisia on vain niin paljon että edes koko Dostojevskin tuotannon parissa viikossa lukenut puoluetoveri Paavo Väyrynenkään ei niitä muistaisi? Tuskin. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun on tullut joskus läheteltyä naisille sellaisia teksti- tai sähköpostiviestejä, joita on jälkeenpäin (yleensä jo seuraavana aamuna) katunut, niin valitettasti sekä viestien sisältö että vastaanottajat ovat säilyneet mielessä liiankin hyvin. Valitettavasti.

Mutta onneksi pääministeri löysi kultaisen pelastusrenkaan espoolaisen ostoskeskuksen kultasepänliikkeen alennusmyynnistä. Asiaa oli valmisteltu jo pitkään ja kuten pääministerin tyyliin kuuluu niin valmistelussa olevaa asiaa ei tuoda julkisen keskustelun piiriin. Vasta loppuun valmistelluista päätösehdotuksista tai valmiista päätöksistä saa keskustella. Ja millainen ajoitus. Kuin sattumalta! Iloinen yksityiselämän tapahtuma josta iltapäivälehdet saivat reposteltavaa kymmenisen sivun verran. Aivan kuten noin vuosi sitten. Uusi muija kehiin kun vaalirahakeskustelu kävi kiusalliseksi ja koko asia unohtui. Mitäköhän seuraavaksi? Ehkäpä pääministeri ja pääministerin morsian hankkivat suomenhevosen kun keskustalaisten arvojen peruskiveä seuraavan kerran nakerretaan. Ja jos pääministeri Vanhanen jostain kumman syystä toteuttaa uhkauksensa jatkaa vaaleilla valittuna pääministerinä vuoteen 2019 asti, niin se tarkoittanee sitä, että Vanhasen uusioperhe kasvaa erilaisten kriisien seurauksena entisestään. Pääministerin kauden lopussa siihen kuuluu Matin, Sirkan ja lasten lisäksi tuo edellä mainittu suomenhevonen (Urho Kaleva), sikoja, pari lehmää, muutama kana, pari kukkoa (Ike ja Matti), strutsipariskunta, niiden jälkeläiset sekä adoptoitu Antti Kaikkonen.

"Urheilusuoritus" ja urheilusuoritus

Lauantai-ilta Kampissa keilaradalla. Vastassani kaksi naista ja yksi mies. Aikaa yksi tunti (=liian vähän). Vanhalle Espoon lukiolaissarjalaiselle joka tapauksessa "a piece of cake". Keilasin nimittäin aikoinani luokkakaverini Pahkiksen kanssa. Vanha partiolainen. Siis Pahkis sinisissä Finnlassie verkkareissa. Oma pallo ja kaikki. Mies, joka piti koulussa esitelmän paitsi keilailusta niin myös solmuista. "Kaksoissiansorkkasolmu....erittäin hieno solmu." Kun tuollaista lausuu kolmenkymmenen hormoonihöyryisen teinin edessä, niin tietää leimautuneensa loppuiäkseen. Niin kävi Pahkiksellekin. En ole pitänyt Pahkikseen yhteyttä kahteenkymmeneen vuoteen. Pitäisköhän etsiä fesestä?

Hyvistä lähtökohdistani huolimatta ei mennyt ihan putkeen lauantain kaadot. Hain useamman kierroksen ajan heittoani. Sellaista hyvää kokonaissuoritusta. Myönnettäköön, että olen niitä, joille niin keilailussa kuin golfissakin tärkeintä on hyvännäköinen loppuasento. Nyt sekin oli hukassa mutta loppua kohden heitto alkoi kuitenkin löytyä. Tulostaso oli surkea, mutta sillä ei ollut merkitystä. Tärkeintä oli etten vain häviä naiselle. Never happened before! Eikä siis tälläkään kertaa. Viimeisessä ruudussa onnistuin paikossa ja sain vielä kolmannen heiton. Olin pisteen jäljessä seuralaistani. Helppo juttu. Kuulutin kovaan ääneen "Jes, vain kaksi pistettä ja voitan." Keiloja oli pystyssä siis täysi patteri. Kymmenen. Riitti kuin osui rataan. Noh...jostain syystä päätin sitten heittää pallon ränniin. Ei kaatunut yksikään keila. Ei ollut edes lähellä. Liika itsevarmuus kostautui. Ei muuten, mutta inhoan häviämistä. Oli kyse sitten pictionarysta, golfista tai omien vanhempien suosiosta...Ei vain maistu.

Tänä aamuna päätin suorittaa itselleni asettaman rangaistuksen huonosti sujuneen keilaillan jälkeen. Lenkki alkoi kello 6.57 ja kesti noin 8 km ja 45 minuuttia. Ei paha. Aika hyvä fiilis. Tosin ensi kerralla laitetaan päälle hieman enemmän vaatetta. Oli nimittäin pakko pitää vauhtia yllä ja sykettä korkealla kun alussa palelsi niin hemmetisti. Ei ollut keväästä tietoakaan...

Mersii pokuu!

Chamonix. Oui, merci beaucoup! Sitten kun lopetan (tai minulta lopetetaan) työt rahoitusalalla, niin käännän nokan kohti etelää. Perustan suksivuokraamon tai ryhdyn kilpailemaan paikallisten osterikojujen kanssa, jatkan ranskan kielen opintojani (aloitan siis alkeet kolmannen kerran elämässäni) ja olen asiakaspalvelijana painajainen. Sulaudun paikalliseen väestöön ja nautin elämästäni muiden patongin puputtajien kanssa. Palveluasenteeni on nolla, mutta elämänhaluni sata. Aamuisin haen torilta tuoreen patongin, juustoa ja maitokahvin. Suksivuokraamoni aukeaa sitten kun se minulle sopii ja ruotsalaisille naispuolisille vapaalaskijoille sönkötän romanttisesti ruotsia "en peu" ranskalaisittain murtaen. Aurinko paistaa joka päivä eivätkä pörssikurssit häiritse elämän rytmiä. Valtiovarainministerin sanoin "Aivan fantastista!"

Viime viikon reissu Ranskan alpeille oli, kuten tästä vallitsevasta muutoshaluisesta mielenlaadusta voi ehkä päätellä, sangen onnistunut. Olin viiden hengen miesseurueen ainoa ugri. Nautin auringon paisteesta ja yli kymmenen celsiusasteen lämmöstä yhtä paljon kuin sivistyskieliä äidinkielenään puhuvat ystäväni. Ja vaikka kielimuuri oli rakennettu jo 80-luvun alussa tunkemalla pakkoruotsia ugrin kurkusta väkisin alas, niin yritin ymmärtää ystävien katkeruutta vuoden 1809 menetyksen johdosta. Kerroin tämän myös heille. He pitivät minua, kuten koko "rotuani", edelleen sosiaalisesti rajoittuneena ja sisäänpäin vetäytyvänä, mutta kuitenki ihan mukavana ugriksi.

Kun hiihtää viisi päivää auringon paisteessa, niin ei elämästä osaa olla nauttimatta. Ne, jotka elävät koko elämänsä myötätuulessa ja auringon paisteessa, tietävät mistä puhun. Kuten etuoikeutetut matkakumppanini. Lämpötilat Chamonix'n Argentierin rinteissä huitelivat 12-16 celsiuksessa. Kiehumispiste saavutettiin viimeistään illalla hotellin aulassa olleen biljardipöydän ympärillä. Kun kaikki ovat paskoja pelaajia, niin pelit ovat viihdyttäviä, tapahtumarikkaita ja äärettömän turhauttavia. Paitsi hotellin respalle niin myös kaikille pelaajille.

Iltaelämä Chamonix'ssa keskittyi apres skin viettoon Chambre Neufissä. Ruotsalaisten omistama. Kuinkas muutenkaan. Yhdet nelikymppiset vietettiin ja kuunneltiin päivänsankarin puhe...rakkaudesta....keski-ikäistymisen merkki! Ehkä. Tosin me muutkin, vauhdilla neljääkymmentä lähestyvät miehet, pidimme itseämme tällaiselle hiihtoreissulle osallistuvina edelleen nuorekkaina. Ehdottomasti ainakin lapsellisina.

Paluu arkeen on ollut juuri niin raskas kuin oletin. Palasimme tiistaina. Pidin vielä keskiviikkona lomapäivän. Levon vuoksi. Torstaina töissä kertoivat minun olevan paitsi ruskettunut, niin erityisesti väsyneen näköinen. Katse peiliin paljasti 52-vuotiaan kanarian lomalta palanneen sekakäyttäjän. Mutta, mutta....viisi päivää poissa normaaleista ympyröistä antoi etäisyyttä arkeen. Seuraavaksi pitää jaksaa vain kesälomaan asti. Ja onhan välissä meille kaikille protestanteille tärkeät pääsiäinen, helatorstai ja eurovaalit. Kyllä niitä odotellessa jaksaa aina kesään asti.

Viikonloppu pohjoisessa

Perinteinen firman hiihtoreissu pohjois-Suomeen on taas takana. Rinteen riemut eivät enää kolota reisiä, mutta sielu ja muu kroppa pyytävät edelleen armoa kastelukannumieheltä sekä muilta pikku-ukoilta. Kuka käski hoilaamaan Europen Carrieta (tai siis Teuvo Lomanin tekemää cover-versiota Kari - lähes nelikymppiset miehet osaa olla valtavan leikkisiä) etkoilla ja Final Countdownia yökerhon sulkeutumisen jälkeen? Tai juomaan tuopillisen Guinnessiä jonne oli upotettu Bailey's shotti? Tämän viimeisen taisin kyllä itse asiassa tehdä käskystä. Joku yli nelikymppinen äijä (=kollega) huusi Hullu Poro Areenan yläkerrassa tappajan ilme kasvoillaan "Nyt Prepe juot!". Ja olisihan se ollut epäkohteliasta jättää tarjottu drinkki juomatta.

Levin alppimajat oli täytetty melko tasaisesti firman porukalla. Mutta vain melko tasaisesti....Erityisen kiitollinen taisi olla se 14:n miehen majoittamaa huoneistoa vastapäätä asustanut perhe. Sellainen ihan tavallinen suomalainen ydinperhe viettämässä virkistävää viikonloppua Levillä. Vähän saunaa, skimbausta, pulkkamäkeä, laturetki ehkä jotain kivaa luettavaa (ei kuitenkaan meidän kämpän Erotiikan Maailmaa...), mutta ei...ei voinut kun oli 14 poroa naapurissa! Ehkä Virtaset eivät seuraavalla kerralla säästä sitä viimeistä euroa ja ota äkkilähtöä matkatoimistolta avoimella majoituksella.

Paluulennolla tapoimme tuskissamme aikaa kollegan kanssa. Kun BlueWing oli luettu kolmannen kerran oli lievää tylsistymistä ilmassa. Siitä se ajatus sitten lähti...Koneen laskeutuessa happinaamarit päähän, kauhistunut ilme kasvoille ja ei muuta kuin happinaamaria vieressä istuvan levotonta unta nukkuvan kollegan kasvoille räpeltämään.....Slaagi olisi ollut näkemisen arvoinen, mutta arvelimme kabiinihenkilökunnan huumorintajun rajalliseksi ja jätimme idean toteuttamatta. Ja olisihan siinä voinut jäädä allekirjoittaneen torstain Geneven lento väliin.

Unelmista totta

Onneksi löysin sen itse ensimmäisenä. Kuvan serkustani laulamassa karaokea Miss Suomen kanssa. Siinä se oli, heti aamusta Iltalehden nettisivuilla. Samoin kuin "lupaus" yhteisestä levytyksestä samaan tapaan kuin on jo tehnyt sellaisten "artistien" kuin Teuvo Lomanin, Arlene Kotalan ja Katja Kätkän kanssa. Ei tarvinnut odottaa sitä positiivisten yhteydenottojen tulvaa kun itse lähetti linkin kavereilleen. En ole vielä päättänyt laitanko myös löytämäni videolinkin kiertoon. Joskus on vain parasta avata koko puolustus ja riisua piikittelijöiltä sarkasmin aseet jo heti kättelyssä.

Haluan tässä kuitenkin hieman pohdiskella nuorten naisten elämänkatsomusta. Enkä puhu siis risteilyisäntä -serkustani. Onko tosiaan niin, että jokaisen nuoren tytön haaveena on saada palkinto, joka oikeuttaa ratkiriemukkaaseen risteilyyn Itämeren iloisilla punaisilla laivoilla? (Eikös sellaisen voitta helpommin ostoskanavalta tai Huumasta....?). Noilla laivoillahan sitä vasta todellista glamouria onkin. On säihkettä, hanaviiniä, all you can eat -tyyppistä buffeta ja vatsalaukussa puoleksi sulaneen ravintöympyrän proteiiniosaston hajustamia tupakan tumppien polttamia kokolattiamattoja. Jos tämä ei ole Royal Onnela niin mikä sitten?! Eikä mikään satu ole täydellinen ilman oikeaa prinssiä. Pakollinen valssi ruskeiden pullonpohjien takaa maailmaa tarkkailevan isoisän isän luokkakaverin Eino Makusen kanssa autolautan yökerhon tanssilattialla samalla kun laivan slobobändi soittaa ja laulaa taustalla 70-luvun neuvostoaksentilla Kirkaa ja Joel Hallikaista englanniksi...Sen täytyy olla joka tytön unelma sadunhohtoisesta illasta prinsessana. Pakko olla! Mutta ehkä vanhassa vara parempi. Itsekin joskus Hermuselta öögaa kapakassa saaneena voin vakuuttaa hyvät ystävät, että kun on Hermuselta öögaa saanut ("Minä en sitä pyytänyt. Se tuli minulle yllätyksenä..."), niin sitä ei hevillä unohda. Silloin on saanut enemmän kuin on pyytänyt mutta vähemmän kuin on pelännyt...